torstai 22. marraskuuta 2012

21.11.2012 tehistreenit

Inkan kanssa Vuokkoset Areenalla tehistreeneissä. Olotila ei ollut ihan paras, kun vatsatauti edellispäivinä oli vienyt mehut kropasta ja muutama tunti aikaisemmin vierailu hammaslääkärissä aiheutti vähän kipua ja painetta ikenessä. Hienot tikit ja ruuvi sinne upotettuna ei oikein sietänyt mitään ponnistelua........... lääkäri oli sanonut, että pitäisi lepää, mutta kuuntelinko minä, no enpä kovin tarkkaan. No onneksi ei tullut kuin veren maku suuhun, eikä alkanut vuotaa !

Teimme kehäsuunnitelman ja Inka sai aloittaa, koska Inkan kanssa olin suunnitellut häiriötreenit ja rauhoittumisen, joihin tarvitsin mielellään kaikki häiriöhenkilöt paikalle. Meitä oli vain neljä paikalla tänään. Inkalle ei oikein sopinut tälläinen äkkinäinen lähtö kehään ja kovin kiireinen ja hektinen meininki. Varsinkin, kun tarkoituksena oli rauhoittaa Inkan mieliala. Onneksi Pia sitten melkein alussa tajusi vähän rauhoitella tilannetta, mutta siitäkin huolimatta jäi vähän kiireinen vaikutelma ja en puhu siitä, ettei aika olisi riittänyt vaan lähinnä se hermostunut fiilis niin appareilla kuin ohjaajalla. Sehän tietty tarttui myös ennestään kiihtyneeseen koiraan.


INKA

  • Tunnari x 2 / rauhoittaminen namilla, etutassujen väliin ja muuten liikkuri toimi normaalisti, ei kapulan hakua / vapautus namille................ / juu toimii hyvin eli on hiljaa, mutta ei vielä näy mitenkään itse liikkeessä, koska kiihtyi heti, kun tehtiin kokoliike (hätähousu....... näitä pitäisi tehdä vähintään 5 kertaa viikossa ja usean viikon ajan ennenkuin voisi odottaa mitään apua) / vaihdettiin liikkuria toistojen välillä
  • Ohjattu nouto ja hiljaisuus, ei noutoa vaan pelkkä merkille meno / ensimmäisellä toistolla hyvä, kun muistin namin sinne tassujen väliin, vapautin juuri hieman ennen kuin liikkuri oli ekan kapulan lasku kodalla ja kun oli syönyt namin niin lähetin merkille / toisella toistolla olin pyytänyt liikkurin menevän ohi meidän eli ei lähtenytkään siitä oikealta sivulta viemään oikeaa kapulaa...... tämä sen takia, että saatiin lisää ärsykkeitä ääntelyn herätykseen / no tässä kävi moka, liikkuri lähti vauhdilla liikkeelle ilman "liike alkaa" ilmoitusta ja minä mokasin vuorostaan unohtamalla sen namin sieltä tassujen välistä....... ja sieltähän se piip piippp vikinä nosti päätään. Keskeytin homman kutsumalla liikkurin takaisin ja pistämällä Inkan pois lähetyspaikalta => tässä vaiheessa Pia käski hieman rauhoittaa tilannetta, kun ei se kisatilanteessakaan ole näin hosuvaa ja mäkin yritin saada itseni kasaan ja rauhoittumaan
  • Tunnari / kisamainen ja liikkurin vaihto / piip piip....... eli taas väärä vire / kapuloille laukalla ja työskenteli ihan hyvin, mutta yhtä kapulaa ennen omaa sai siitä hajun ja olin alkuun aika varma, että se oli oikea, mutta Inka toi sitten seuraavan ja se oli oikea, lähti laukalla hyvin, mutta sitten tunaroi ja tiputti kapulan, loppumatka sitten ravilla, eteen suhteellisen ok, mutta sivulle varasti (taas) / no tämä aika tyypillistä Inkalle, johon yleensä on auttanut muutaman päivän muistin palautuspäivät ennen kisoja
  • Ruutu EVL häiriöllä, häiriöihmeiset ruudun takana / pallo valmiina ruudussa / rauhoitus ennen merkille lähteystä, palkka merkistä ja ruahoitus ennen ruutuun lähetystä namilla (tassujen välissä)
  • Kauko-ohjaus häiriöihmisillä / voi hitsi, että otti häiriö......... ennakoi ja teki omia valintojaan / Pia käski sitten tehdä niin, että en tee liikkurin mukaan ja tällä halusi nähdä miten teen ilman liikkuria => no sieltä se vika löytyi.......... siis mun ja Inkan vika, ei kaikkien koirakkojen / mä katson kokoajan Inkaa tiukasti ja kun on liikkuri niin katson muualle, mun täytyy oppia pitää pää kohti Inkaa ja silmiä kääntämällä tiiraa liikkuria => uudella yrityksellä liikkurin kanssa toimi paremmin, kun katselin kokoajan Inkaa ja sivusilmäilin liikkuria
Treenien päätteeksi Pia vielä sanoi, että pitäisi miettiä Inkalle tuohon namirauhoitus jalkojen välissä sellainen juttu, jota voisi käyttää myös kisassa. Juu........... täytyy alkaa miettiä. Nyt tarkoitus on saada vaan perusmielikuva muuttumaan rauhallisemmaksi, mutta mikä voisi olla sellainen mitä voisin kisassa käyttää, täytyy liittää ehkä tuonon jokin sana...... nyt mulla on tainut olla, joskus treeneissä jokin esim. "rauha" sana tai "keskity", ehkä toi keskity on enemmän se mitä olen käyttänyt.

Sitten vielä erikseen paikallaolot Niinan ja Liina bortsun kanssa Pian toimiessa liikkurina. Ensin paikalla makuu ja sen jälkeen istuminen. Inka hieman taas kiihtyi odotellessa, kuten aina, jos vähänkään kestää. Taisi maahanmenossa päästää pihaduksen, muuten taisi mennä kumpikin paikallaolo ihan kohtuullisesti, mutta haistelua oli niin istumisessa kuin maassa olossakin.

Treenien jälkeen Niina pyysi meitä vielä lenkille ja käytiinkin oikein kunnon kuralenkillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti