perjantai 9. marraskuuta 2012

08.11.2012 ulkotreenit Hakunilassa

Meidän oma kenttä oli kyllä lumen peitossa, joten tuli ihan tarpeeseen lähtö Hakunilaan treenaamaan Mariannen kanssa. Alkuun otimme paikallaolot Inkalle ja Leolle.

  • Paikalla istuminen / ok
  • Paikalla makaaminen / istumaan nousu tapahtui ennemminkin Mariannen käskytyksellä kuin, että olisi odottanut minun käskyä / oli koukistanut toisen tassun alleen / ei kuitenkaan lonkka-asennossa
Inka aloitti ensimmäisenä ja päätin ottaa kaiken putkeen ja palkata tänään aika normisti.... hieman viivytellen, ensin kehut ja vasta sitten lelu/nami !

INKA

  • Tunnari x 2, hiljaisuus ja rauha alussa / vain alkuosa, ohjaajan kääntyminen ja kapuloiden vienti, ei itse hakua / nami tassujen välissä ja luvalla namin otto eri kohdissa, jo ennen kuin Marianne sai kaikki kapulat laitettua
  • Ohjattu nouto, hiljaisuus ja merkki x 3 / 1) jo ennen ekan kapulan jättöä 2) eka kapula jätetty ja 3) toinen kapula jätetty
  • Z:ta, I-M-S / käytännössä tuli vain I-M, koska Inka seurasi jo alussa huonosti niin en ekalle suoralle ottanut jäävää / Inka jättätti hieman ja asenne huono / jäävät oikeita asentoja / itse liikuin epävarmasti koiran kanssa, osasyynä kurainen epätasainen pohja, joka ällötti minua ja katselin mistä menisin
  • Ruutu / kaksi ruutua vastakkain, toisessa siniset ämpärit ja toisessa korkeat vaaleanpunaiset merkit / ensin merkille ja sitten vasemmalle ruutuun, Inka koukkas hieman takana oleville valkoisille luoksetulomerkeille siihen suuntaan, jossa oltiin piilossa paikallaolot, mutta käänsi sitten ruutua kohden ja onneksi siellä oli alusta, jonka huomatessaan Inka oikein ilostui, hyvä kun oli tullut laitettua / palkkasin pelkillä kehuilla ja käsien taputtelulla, kieputuksella ja Inka oli hieman hämillään, vielä ruudusta lähtiessä täräytti tassulla alustaan / otin uudelleen niin, että meni suoraan, mutta piru vie haukahti, joten taas vaan kehut ja uusi yritys niin, että laitoin suoraan merkille ja tassujen väliin rauhoitusnami / luvan kanssa nami ja sitten lähetys, meni hyvin ruutuun hiljaa, joten narulelulla leikki palkaksi
  • Ruutu, oikealle / muuten hyvin, mutta koukkas sivusta sisälle ja tästä vain kehut / toisella taas sivusta ja taakse, odotin hetken, että itse korjas ruutuun oikeaan paikkaan ja taas kehut / korjaus kutsuruutuna, jonka jälkeen annoin Inkalle tilaisuuden tehdä uudelleen oikein ja nyt pääsin palkkaamaan, vaikka sieltä kyllä pieni pihahdus lähdössä tapahtui
  • Ruutu, vasen / laitettiin ruutuun lelu valmiiksi ja laitoin Inkan merkille ja namirauhoitus, jotta ei tule haukahdusta ja vapautus ruudun etureunalla lelulle
Ihan kivat treenit Inkalle, ihan tyytyväinen.......... näitä vaan pitäisi olla viisi kertaa viikossa....... siis tuota hiljaaisuuden harjoittelua, jotta se toimisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti