perjantai 27. tammikuuta 2017

25.01.2017 treeniä Ojangossa ulkona ja Sirkuskentällä Malminkartanossa

Töiden jälkeen suuntasin hallille toiveena päästä treenaamaan, mutta enpä viitsinyt edes mennä katsomaan onko vapaata kenttää, kun autoja oli niin paljon. Olisi siellä voinut toki vapaanakin olla, jos siellä oli ryhmä, jollakin kentällä, mutta päädyin menemään ulos kentälle.

TOIVO

PK-tottis

Annoin juosta pallon kanssa hetken niin purkkasi vähän turhaa energiaa ja ääntelyä. Sen jälkeen vasta aloitin treenaamaan ja tällä kertaa pitkästä aikaa palveluskoirapuolen juttuja, kun kerta tilaa oli.

Seuraaminen liukkaalla ja epätasaisella alustalla ei onnistunut ihan parhaiten, joten pätkin sitten kaavaa ja palkkasin, kun asennetta löytyi. Sen jälkeen liikkeestä istuminen ja liikkeestä maahan sekä luoksetulo, jotka kaikki oli erinomaisia. Luoksetulossa jätin tarkoituksella jalat aavistuksen haralleen ja sinnehän se painui kunnolla eteen eikä arponut yhtään. Tätä voisikin käyttää tokossa apuna !

Tämän jälkeen heitin taakse aidan viereen patukan Toivon nähden ja tehtiin liikkeestä seisominen toiseen suuntaan (ei juoksua kuitenkaan) ja sitten luoksetulo, joka oli aivan yhtä hyvä kuin edellinen ja sen jälkeen sitten eteenmeno seuraamisen kautta niin, että pysähdyin perusasentoon ennen lähetystä. Todella hyvää vauhtia ja aika suoraan teki eteenmenon !

TOKO

Jatkettiin sitten tottelevaisuuden ohjatulla vaihtaen treenisuunnan poikittain kentälle. Vähän oli Toivo malttamaton ja ei meinannut pysyä seisomassa suoraan paikallaan, kun vein kapuloita, joten palasin muutamaan otteeseen suoristamaan asennon. Seuraamisen osuutta ei siis tänään ollenkaan vaan laitoin suoraan lähetysasentoon.

Itse noudot suorittaa hyvin ja kaarre on lisääntynyt, joten olen tyytyväinen ja tähän ei tarvittu kuin pari treeniä, että kaarre alkoi palautua eli muutaman kerran olen nyt kävellyt kaarteen itse ja laskenut kapuloita alemmas pariin otteeseen. Toiset tuomarit tykkää, että tekee kaarteen tiukemmin, mutta minä en. Varsinkaan vielä, kun ei olla otettu pahemmin keskikapulaa, joten siihen asti kunnes ollaan harjoiteltu keskikapulan kanssa enemmän niin sitten voin antaa kaarteen tulla tiukemmaksi.

Tein vielä palautuksia niin, että vein Toivon kapulan taakse makuulle (jotta nostoon ei tule ääntä, niin sen takia makaamaan) ja asetin keskikapulan noin 5 metrin päähän. Sitten paluu niin, että otin Toivon jalkojen läpi suoraan lelulle. Nyt voisin virittää vähitellen myös kujan eteeni, jotta palautus olisi suorempi eteen.

Loppuun vielä nouto pienellä sorvatulla kapulalla (muuta ei ollut mukana), jonka vein aidan viereen ja lähetin sitten Toivon noutamaan. Oikein hyvin meni ja nosti nätisti ilman ääntä ja palautus kelvollinen. Eteentuloon en ole tyytyväinen, tulee vähän lysyssä ja ei pysty nostamaan päätä eli asenne ei niin räväkän näköinen eli tätä en osaa opettaa kunnolla ja myöskin se ote kapulaan pidossa pitäisi saada paljon paremmaksi niin saisin tuon päänkin enemmän kohoamaan ylöspäin.

Siihen sitten treenit päättyivät ja hain Inkan autosta niin päästiin lähtemään lenkille metsään, jossa koirat sai juosta vapaana. Soittelin sitten siinä Merville ja olivat Eijan kanssa menossa treenaamaan, joten kun ei illalle ollut ohjelmaa niin päätin sitten lähteä vielä heidän mukaan treenimään, joten ei kun auton nokka kohti Malminkartanoa.

TOKOA LISÄÄ MALMINKARTANOSSA

Ensin lenkkeiltiin ja sitten vasta treenailtiin. Toivo ei ehkä ihan parhaimmillaan, kun oli vähän kiihtynyt. En kuitenkaan usko, että treeneihin niin kauheasti vaikutti lenkkeily kuuden tyttökoiran laumassa, joista kaksi oli juoksussa. Toinen ehkä jo kuitenkin ohittanut juoksun, mutta hajut vielä leijuu. Omalla vuorollaan Toivo olikin aika mahdoton, kun Mervi pääsi Toivon kiihkeän rakkauden kohteeksi. Liimautui lähinnä kiinni seisoen takajaloillaan tai hyppien Merviä vasten eli suurta rakkautta Merviä kohtaan, kun juoksuisten tyttöjen haju oli vastustamaton. Ei millään meinannut uskoa Merviä, että ei saa tehdä niin ja minunkin komennot muisti vaan hetken. No onneksi sentään työhön keskittyi jotenkin !

Tehtiin Z:taa eli jääviä niin, että Mervi käskytti, mutta tein mitä sattui, kääntyilin linjalta pois ja välillä sitten myös kaikki asennot. Toivo ei seurannut ihan niin intensiivisesti, kun olisin toivonut, mutta alusta oli erittäin jäinen ja muutenkin vähän keskittyminen rakoili.

Sen jälkeen ruutu, joka osoittautui yllättävän hankalaksi. Ei siis ruutu vaan se ruudun paikka. Toivo lähti ruutuun todella hyvää vauhtia, mutta jäi liian sivuun pysäytyksessä eli ei edennyt sinne minne pitäisi. Olisiko pitänyt itse malttaa ja odottaa ennen kuin annoin pysäytyskäskyn. Alusta oli jäänyt kotiin, joka sekin oli huono juttu. Ei olla tehty ulkona pitkään aikaan, joten alusta olisi auttanut, eikä  hyvä treeni olisi mennyt pilalle huonon suunnittelun vuoksi. Nyt sitten tein läheltä korjauksia ja alkuun oli ihan pihalla, vaikka hallissa on tehnyt ihan hyvin. Asenne oli ensimmäisellä lähetyksellä mahtava ja fiilis Toivolla laski, kun homma vähän meni pieleen.

Täytyy lähiaikoina tehdä ulkona ruudun harjoituksia ja paikkaa sekä ensikerralla huolehtia, että Toivon tunnetila pysyy hyvänä.

Inka pääsi sitten vielä vähän tekemään rally-tokon liikkeitä ja intoa täynnä oli pieni rouva. Loppuun sitten luoksetulo, jonka Inka teki niin kovaa vauhtia, että pelotti ihan pysyykö jäisellä alustalla pystyssä. Toinen oli niin innoissaan, kun hänkin pääsi treenailemaan !

Loppuun vielä ihan lyhyt lenkki Merkin ja koirien kanssa. Toivo oli taas innoissaan ihanista hajuista, mutta kiltisti uskoi tyttöjen komennusta eikä liikaa tunkeillut !

23.01.2017 hallitreenit Ojangossa

Edellinen viikko meni sairastellessa illat ja viikonloppu, joten treeniä ei tullut pahemmin ollenkaan. Jonkin verran kotona tein kauko-ohjauksen treeniä läheltä ja sen lisäksi vähän kapulan nostoa ja peruuttamista, mutta siinä ne olikin.

Maanantaina sitten treenattiin hallilla ja parina meillä oli Nina ja Aave. Tehtiin tunnari ja tällä kertaa ei ollut mitään piilotusta ohjelmassa vaan lähestyttiin hieman kisamaisempaa liikettä. En kylläkään kääntynyt tällä kertaa itse toiseen suuntaan ja vein myös Toivon vähän lähemmäksi ennen lähetystä. Kapulat eivät olleet ympyrässä eikä suoralla vaan oma oli kahden kapulan välissä ja sitten rivi meni toiseen suuntaan. Ihan kivasti Toivo löysi oman, mutta vähän oli epävarmuutta kyllä mukana.

Loppuaika omasta vuorosta tehtiin sitten kauko-ohjauksen vaihtoja niin, että Nina oli takana ja kun suoritus oli sen verran hyvä, että saatoin palkata niin lähetin Toivon taaksepäin Ninan luokse, joka peruutti taaksepäin. Tämä oli Toivon mielestä todella nastaa ja kauko-treeni oli niin Toivon mieleen tällä kertaa. Hyvä vastapaino vähän kotona tehtyyn treeniin, joka taisi hieman latistaa fiilistä Toivolla.

Loppuaika tehtiin sitten Ninan kanssa yhtä aikaa vierekkäin. Aave noutoa ja Toivo luoksetuloa. Muuten Toivo teki hyvin, mutta tahtoi jätössä nousta istumaan tai ainakin kyynäreet nousi eli vanha ongelma palasi, jota ei hetkeen ole ilmennyt.

Sitten loppuun paikallaoloja, joissa Toivo oli alkuun ihan rauhallinen, mutta sitten se keksi, että Aave on sikamakee tyttö ja alkoi inisee ja oli muutenkin ihan vähän EI hyppysissä. Kyllä se paikalla pysyi, mutta rupesi ääntelemään ja vapautuksessa inisi ja yritti katsomaan muita. Ei se iholle mene, mutta pitää ottaa kovempi kuri, etten anna hihhuloida !

tiistai 17. tammikuuta 2017

16.01.2017 maanantain hallitreenit

Tehtiin pareittain, kun meitä oli vaan neljä ja tällä kertaa parina meillä oli Sanna ja Rolle Kelpie, joka on aikalailla saman tyyppinen kuin Toivo, joten meillä on hyvää vertaistukea toisistamme. Väliaitoja ei laitettu, joten Ruu Aussie teki vieressä kiertohässäkkää ja Toivolla oli hiukan alkuun vaikeuksia keskittyä.

Aloitettiin L:llä taas ja painotus oli paikalla pysymisessä, kun kierrän koiran ja taas myös erityisesti kiinnitin huomiota ääntelyyn, josta joutuu jäähylle eli kentältä ulos. Treeneissä pysyy yleensä hyvin paikallaan, kun olen yksin, mutta kisaharjoitustreeneissä helposti liikkuu.

Nyt käytin Toivolle etupalkkaa ja se on toiminut yksin treenatessa hyvin, mutta nyt vähän tepastelua esiintyi seisomisessa etupalkallakin. Ei kylläkään liiku mihinkään, mutta siinä paikalla painonsiirtoa. Osaksi tämä johtui myös siitä, että tunnaria varten oli kasattu ruutunauha vierelle ja ihmetteli sitä sekä häiriintyi alkuun toisesta koirakosta.

Tunnarin kanssa oli tänään ongelmaa enemmän ja osasyynä varmasti oli levottomuus, kun vieressä teki toinen koira ja toisella kentällä agilityä niin haistelu ei nyt ollut ihan tarpeeksi keskittynyttä. Jopa ensimmäinen oman piilotus ruutunauhan sekaan keskelle kenttää tuotti vaikeuksia ja lähti etsimään muualta eli ei tarpeeksi keskittynyt haisteluun. Löytyi vasta, kun menin itse lähemmäs.

Tämän jälkeen oli vieläkin ongelmia niin piilotetun kuin muiden joukossa olevan kapulan kanssa. Tehtiin sitten toisesta suunnasta ja nyt alkoi onnistumaan paremmin. Loppuun vielä piilotettiin ruutunauhan alla ja muut oli siinä edessä.

Loppuun vielä seuraamista, joka tuntui paljon paremmalta kuin pitkään aikaan. Edistäminen ei ollut yhtään niin voimaksasta ja kontaktikin paljon mukavamman tuntuinen. Häiriöihin reagoi aika voimakkaasti ja sain huomauttaa. Kentällä kävi porukkaa kaapeilla ja tulivat ovesta sisään ja kentän sivustan ovesta huoltorakennuksesta tuli ihmisiä vähän väliä seuraamisen aikana ja se tuotti ongelmaa, mutta Sannan mukaan kuitenkin keskittyi aika hyvin. Muutaman kerran jouduin toki huomauttamaan ja kerran myös hitaan askelluslajin aikaan käskin keskittymään kunnolla, kun tuntui, että kontakti laski liikaa, mutta todellisuudessa, kun vilkaisin alas niin kyllä se kontaktia piti ja ei niin huonosti edes, mutta asenne parantui kyllä huomautuksen jälkeen.

Treenien lopussa tehtiin Sannan kanssa samaan aikaan kauko-ohjausta ennen kuin aloitettiin paikallaolot. Ihan vaan keskityin siihen, että yksittäisiä vaihtoja aika läheltä saisin niin, että ei liiku ja jouduin aina ylös -käskyn jälkeen sanomaan seiso, jotta jalat ei liikkuisi. Keskityin myös siihen, että tekee kunnon ponnistushyppyjä ylös istumaan. Mielestäni ei käytä voimaa kuitenkaan tarpeeksi istumaan nousuun. No harjoitukset jatkuu !

Paikallaoloja tehtiin rivissä voittajan tyyliin ja Sannan kanssa vaihdettiin välillä paikkaa. Ruu oli välillä kanssa rivissä ja myös Speedy. Käytiin pyörähtämässä eri aikoja piilossa ja sitten otettiin niitä ylös ja alas menoja koira kerrallaan. Välillä oli naapurikentän aiheuttama häiriö kyllä huipussaan, kun koirat siellä haukkuivat täysillä. Toivo on hyvin häiriöherkkä ja pää kääntyilee kuin väkkärä Pian ja Speedyn leikkiessä taustalla, mutta tämäkin hyvää harjoitusta siihen, että pysyy kaikesta huolimatta maassa. Mielestäni ei vinkumista pahemmin esiintynyt, mutta kerran taakse mennessä kääntyi reteesti lonkalleen röhnöttää, jolloin käänsin makaamaan kunnolla ja sen jälkeen ei enää kääntynyt. Tämä tapahtui silloin, kun itse liikkuroin paikallaoloa samalla, kun tehtiin sitä !

Toivo oli aika kiva ja välillä tuli kyllä ääntä ja tehdessä siihen puutuin viemällä pois, mutta harjoitusten välillä haukahduksiin palkkauksen ohessa en puuttunut muuten kuin huomauttamalla. Kaiken kaikkiaan kivat treenit meillä !

14.01.2017 Treenit illalla Sporttikoirahallilla

Toivo pääsi treenaamaan Sporttikoirahallille vielä lauantaina illalla ja aloitettiin vähän samalla kaavalla mitä tein edellisenä päivänä perjantaina Racinel Areenalla eli pientä palkkaamattomuutta ja ääntelystä lento pihalle !

Aloitettiin L:llä eli jääviä alkuun ja sieltä hypylle, mutta nyt palkattiin jo heti kapulan heiton jälkeen eli en ottanut noutoa. Seuraavaksi sitten ihan vaan loppuosa puukapulalla !

Tunnari tehtiin keskelle kenttää, mutta putken painot taakse ja ensin piilotus sinne yksinään ja sen jälkeen tehtiin tunnari siihen eteen, mutta piilotuksella ja sen jälkeen sitten muiden joukkoon ja lopuksi taas piilossa oma kapula. Toivo oli tässä aika pätevä tällä kertaa.

Loppuun tehtiin vielä ruutuun lähetys ja tällä kertaa siellä oli valmiina narupallo, kun olin unohtanut kokonaan alustan kotiin.

Inka pääsi kanssa vähän humputtelemaan kentälle lopuksi muutaman minuutin ja kävi Inka ruudussakin pyörähtämässä.

Perjantaina tosiaan tein Ojangossa palkkaamattomuutta ja aina, kun inisi tai haukkui niin joutui jäähylle ja aloitettiin alusta. Tehtiin siis aika monta jäävää (L) ja aika monta noutoa. Metallinoudon sijaan kyllä käytin puukapulaa Pian neuvon mukaan, mutta menee kyllä aikalailla helposti saaliille ja etutassut edellä, jota ei tapahdu ohjatussa tai metallin kanssa.

Seuraamista tein myös aika paljon perjantaina sekä ohjatun kapuiloille menemisen kaarteen voimistamista eli laskin ensin kapulat aika alas sivuille ja sieltä sitten vasta ylös oikeaan kohtaan.



14.01.2017 Nummelassa vähän treeniä ja lenkkeilyä

Päivällä käytiin Toivon ja Inkan kanssa Nummelassa Pian luona ja Toivo pääsi leikkimään kunnolla Murun kanssa.






Ennen lenkkiä otettiin hieman toimintakuvia Toivosta. Lähinnä seuraamista, luoksetuloa ja noutoa, jotka kyllä oli aika haastavia, kun Inka ja Sulo auttoivat kovasti seuraamalla myös vieressä/edessä ja juoksemalla häiritsemässä Toivoa !














 
 




 

torstai 12. tammikuuta 2017

Tavoitteet vuodelle 2017 ja harmillisia takaiskuja

Vähän harmittaa, kun olin suunnitellut, että osallistun tammikuun lopulla kisaharkkaan Ojankoon, mutta Toivo on mielestäni lisännyt äänenkäyttöä Ojangon hallilla, joten tulin siihen tulokseen, että en nyt ilmoita sitä kisaharkkaan Ojankoon vaan keskitytään tuon äänenkäytön hallintaan.

Edellisellä kerralla marraskuussa Toivo oli todella hyvän tuntuinen ja hallinnassa, joten en halua samanlaista toisintaa kuin rally-tokokilpailuissa Porvoossa, jolloin se kommentoi käskyjäni. Täytyy tehdä enemmän nyt kisamaisia harjoituksia ja palkkaamattomuutta. Toki tuolla kisaharkassa voisin Toivoa hieman huomauttaa äänestä toisin kuin kisassa ja suunnitella kisaharjoituksen tarkempaan, jotta ääntä ei tulisi eli en vetäisi koko pakettia putkeen palkatta, mutta päädyin ilmoittautumisen aikaan, että yritän Järvenpään kisaharjoitukseen mukaan vieraaseen halliin.

Tässä kävi vaan niin, että missasin ilmoittautumisen ja näin sen vasta, kun kaikki paikat oli jaettu, vaikka edellisenä päivänä sitä tsekkailin, että milloinkohan se ilmoittautuminen alkaa. Facebook ei vaan antanut tällä kertaa minulle humautusta siitä, että tapahtumaan oli tullut muutoksia, joten nyt ei ole sitten mitään kisaharjoitusta varattuna ja jos kisoihin meinataan niin se on sitten lähdettävä suoraan. No katsotaan miten käy, eihän tässä muuta ole kuin kauko-ohjaus täysin alkutekijöissään !

Pakko varmaan käyttää Jessican treenikerta kisaharjoitus tyyliin, jolloin samalla tulee sitten Jessicalta kommentit, että missä mennään. No katsotaan miten tässä nyt käy !

Tavoitteita olen sen verran miettinyt, että tälle vuodelle tokoon tietysti on asetettu ykköstulos voittajasta ja rally-tokossa käydään avoimessa luokassa kisaamassa sekä kauden tärkein tavoite on saada jälki, esineruutu sekä tottelevaisuus palveluskoirapuolella siihen jamaan, että päästäisiin kisaamaan.

Uusi vuosi käynnistynyt ja tokoiltu hieman

Uusi vuosi vähitellen käynnistynyt ja jonkin verran treenattu, mutta vähän on laiska olo ja töiden jälkeen sen verran väsynyt, että huvittaisi vaan levätä kotona. Hallilla tuli vapaavuorolla käytyä viimeksi Uuden Vuoden aattona kummankin koiran kanssa, kun kisat valtaavat nyt viikonloput, joten sinne ei pääse treenaamaan.

02.01.2017

Maanantain hallivuorolla kisamaiset treenit ja Toivon kanssa tehtiin tunnistusnouto ensimmäistä kertaa kisamaisesti kisaharkassa ja tämä oli todella hieno, vähän epäröi lähdössä, mutta kapuloille tullessa oli kuulemma vetänyt sieraimet taakse ja aloittanut jo kaukaa haistelun niin, että sen kuuli. Toivo oli aika kiva itse suorituksessa, mutta alkoi muutaman liikkeen jälkeen haukahtelemaan vähän samaan tyyliin kuin rally-toko kokeessa ja sehän nosti omaa ärsyyntymistä aikalailla. Vähän sama tilanne kuin vuosi takaperin samaan aikaan, kun kisaharkan aikana naapurikentältä tuli haukkumista samaan tyyliin.

*******

Kotona en ole tehnyt pahemmin sisällä mitään. Muutaman kerran kapulan nostoja ja tunnarikapulan pitoa Maaritin ohjeella niin, että tavoitteena saada Toivo kiristämään otetta kapulasta, kun vedän sitä suusta. Ajoitus on aika tärkeä, että jätkä ymmärtää kiristää otettaan kapulasta, kun vedän sitä poispäin.

Kauko-ohjausta ollaan myös yritetty tehdä kotona ja vähitellen pitäisi alkaa luopua siitä sohvanistuin tyynystä ja siirtyä harjoittelemaan ilman. Olen kokeillut palkkaa nyt takana ja sivulla.

********
07.01.2017

Mervin kanssa varattu pari lauantaita Sporttikoirahallilta ja käytiin viime lauantaina siellä. Inkakin oli mukana ja pääsi vähän treenailemaan. Olin tosi tyytyväinen Toivoon. Asenne oli aika kiva ja paljon keskittyneempi kuin aikoihin. Otin ensin hyppynoudon metallilla ja sijoitin ruudun viereen hypyn, lähinnä häiriöksi seuraavalle liikkeelle eli ruudulle.

Olin tosi tyytyväinen Toivon metallinoutoon, nosti kapulan ihan hiljaa ja ei pysähtynyt kyselemään, että onko pakko. Luovutus oli liian kaukaa ja ei muutenkaan kovin suorana, mutta nyt en siitä ruvennut ottamaan painetta, kun kaikki ne vaikeat osat toimi.

Ruutuun meni hyvin ja asenne oli oikein mukava, joten todella tyytyväinen. Nyt ei enää hyppy vetänyt puoleensa.

Tunnistusnouto tehtiin kisamaisesti keskelle hallia, mutta siinä oli vaikeuksia. Toivo ei keskittynyt ja toi väärän. Tehtiin uusi yritys seinää päin, jossa oli takana vähän sälää ja ensin piilotettiin kapula yksinään sinne ja sen jälkeen tehtiin sen eteen uudelleen kisamainen tunnari ja nyt se onnistui erinomaisesti.

**********

09.01.2017

Hallitreenit Ojangossa ja treenailtiin kehään tuloa ja liikkeiden välejä sekä pieni palkkaamattomuustreeni.

Lisäksi tehtiin Toivolle paikallamakuuta, jossa liikkeenohjaaja kävelee Toivon takana ja käskyttää. Itse yritin pitää huolen, että Toivo ei katsoisi taakse. Sitten tehtiin myös kauko-ohjausta ja voi, että se on vaikeaa.

Kehään tuloja tehtiin muutama niin, että Pia ohjasi meidät aloitukseen ja palkkasin heti. Sitten tehtiin kehään tuloja niin, että Pia ohjasi meidän kaukojen aloituspaikalle kahden merkin väliin ja plokkasi mun liikkeen ja jouduin korjaamaan tulosuunnan hänen ohjaaman linjan mukaisesti kiertämällä. Ensimmäinen kerta ei ollut niin hyvä, kun toisella, jolloin itse tiesin jo paremmin kuinka hallita homman ja tuoda koira suoremmalla linjalla ja olin paljon varmempi.

Palkkaamattomuutta tehtiin ensin L:n jäävillä ja sitten metallinoutohyppy niin, että palkkasin heti heiton jälkeen eli en tehnyt liikettä loppuun. Tehtiin kyllä sitten se hyppykin, mutta epäonnistui sillä tavalla, että Toivo kolautti jotenkin hyppyyn ja kapula tipahti jo ennen ylitystä. Otin sen sitten niin, että nappasi maasta edestään eli pelkän loppuosan. Pia ehdotti, että teen itse hyppynoudon treeniä puukapulalla toistojen vuoksi, jos metalli ei pidä metallista niin paljoa.

Kauko-ohjaus voi kökkö, että on vaikeaa. Ne takatassut liikkuu niin helposti !

Pia valvoi maassa istuen Toivon takajalkoja ja ainakin toinen meinaa liikahtaa. Seisominen meni jo paremmin, mutta maasta istumaan ei kyllä suorittanut oikein toivotulla tavalla ja maahan menot istumasta hitaita. Seisomasta maahan menee Pian mielestä jo liikaa taaksepäin, joten siihenkin pitää nyt kiinnittää huomiota.

Treenin päätteeksi otin sitten vähän seuraamista samaan aikaan, kun Pia treenasi Speedyn kanssa samalla kentällä (Merja ja Satu oli jo lopettaneet, niin meillä oli muutama minuutti koko kenttä käytössä) ja nyt oli asennettakin huomattavasti enemmän, mutta vielä ei paikka ole tarpeeksi takana. Taidan jatkaa tällä jalkajutulla ennemminkin, kuin sillä asennon vaihdolla, meinaan kun olen yrittänyt sitä käsikosketuksen ja ryhdin muutoksella niin Toivo on alkanut vastata mun käskytykseen haukahduksella ja tuo äänen käyttö on kyllä ongelma.