sunnuntai 5. tammikuuta 2014

05.01.2014 Ojangossa lenkillä

Kymmenen aikaan nähtiin Marian kanssa Ojangossa ja käytiin vähän koirien kanssa lenkkeilemässä. Toivo näki ensimmäistä kertaa Alfin ja Vickyn eli terrieripoweria hiukan. Toivo on yhä yhtä avoin uusia koiria kohtaan kuin pentunakin. Samalla käytiin hallilla (agilitykisat) Toivon kanssa ottamassa vähän pentutottista ja Maria hieman teki meille kontaktihäiriötä. Hyvin poika keskittyi minuun, eikä häiriintynyt muista koirista ja ihmisistä eikä myöskään suostunut huomioimaan Marian häiriköintiä.

Inka ja Vicky kävivät vielä hieman hiekkakentällä treenailemassa ihan pientä. Inkalla oli ns. mummotokoilut, joissa saa namppaa vähän normia enemmän ja vähän vaan hassutellaan. Inka tuntui taas nuortuvan roppakaupalla ja stressiä ei ollut näkyvillä, joten vähän iloa Inkan päivään.

Eilen kävi Suski springerinarttunsa kanssa meillä kylässä ja eihän se Toivo uutta kaveria melkein päästänyt edes ovesta sisään, kun jo oli heilumassa leikkiasennossa toista houkuttelemassa. Hauskaa tuntui Toivolla olevan oikein roppakaupalla.

Uudesta vuodesta Toivo on selvinyt oikein reippaana miehen alkuna, mutta Inkalle alkaa tämä jatkuva paukuttelu olemaan vähän liikaa. Inka ei pahemmin ennen uuttavuotta paukkuista ottanut stressiä, vaikka meillä taidettiin aloittaa paukuttaminen jo tapaninpäivän yönä. Uuden Vuoden aattokin meni vielä kohtalaisen kivasti, mutta sitten on alkanut mennä alamäkeä......... ei se Inka muutamasta paukusta muutu levottomaksi, mutta nämä paukut, jotka kajahtaa niin, että omat niskakarvat nousee pystyyn niin on jo liikaa. Eilen illalla naapurintalon takaa tuli kunnon sarjatulta ja ilmaan lenteli rakettien väriloistoa. Onneksi en tullut sitä kautta kotiin, meinaan viime vuonna heti joulun jälkeen jouduttiin yllätetyksi kunnon ilotulituksen johdosta, joka paukahti meidän takaata aivan yllättäin, meinasin siinä itsekkin lentää pyllylleen.

Itse kuitenkin, jos tulituksia menen katsomaan niin laitan suojalasit päälle ja en todellakaan halua niitä tulitteita liian lähelle. Olen ihan tarpeeksi saanut kokea sen, että koirien jalkoihin metrin päähän heitetään tulitteita ja voi, että on hauskaa. Kerrankin kaksi viikkoa uuden vuoden jälkeen lapset viskoi kalliolta paukkuja kohti koiria........... siinä ei paljoa naurata ja keneltäkö ne lapset ne paukut saa...... hmmmm, ettei vaan akuisilta :( !

Toivo kävi aattona omalla pihalla katselemassa paukkuja aidalla ja oli hyvin kiinnostunut, eikä sen kummemmin ole välittänyt Inkan stressailusta, mutta eilen Toivokin katsoi Inkaa kovin tuumaavaisen näköisenä, että jotain mätää tässä on, mutta onneksi pysyi kuitenkin rauhallisena. Laitoin Inkan kevythäkkiin, jotta ei olisi niin levoton ja sinne sitten rauhoittuikin makaamaan, mutta tuo jatkuva stressi ei ole koiralle hyväksi ja tekee myös toisen hyvin väsyneeksi ja lihakset selässä selvästi menee kireäksi, niitä sitten eilen hieroin "auki" !