tiistai 30. lokakuuta 2012

30.12.2012 Vuokkoset Areena

Taas Vuokkosille, koska Inkalle tulee pakollinen tauko torstain osteopaatin jälkeen. No treenit eivät menneet ihan yhtä hyvin kuin eilen, mutta syykin niihin löytyy. Nyt täytyy myös tosissaan lyhentää treenejä, vaikka toisaalta myös haen kestävyyttä Inkaan ja myös sitä, että jaksaisi väsymyksestä huolimatta kaivaa toimintaa esille, ettei hyydy !

INKA

  • Seuraaminen / aika kivaa, mutta vieläkin hiukan ääntelyä askeleissa (pari kertaa tyst tyst) ja palkkana loppuun kehut + kieppi => siirtymä Z:n alkuun
  • Z:ta S - I - M / taas istumiseen pieni apu ja maahanmenoon, joka oli ensimmäinen... pieni virittely => palkkaus kehu + kieppi => siirtymä luoksetulon alkuun.... 
  • Luoksetulo => ylivirittyminen, yritin rauhoittaa silittämällä hitaasti rinnasta, ei auttanut, vinkas maahan mennessä, mutta itse loittomisessa oli aivan hiljaa ja luoksetulon seisominen ja maahanmeno ihan kelvollisia, varsinkin maahanmeno / viimeinen pätkä hidastui sivulle tulossa, kun Inka vähän reagoi peiliin => palkkana kehu...... vieläkin ylivirittynyt
  • Ruutu => merkille hiljaa, mutta ruutuun lähdössä haukahti....... meni suoraan ruutuun ja palkalle
En leikkinyt Inkan kanssa sen kummemmin, kun haukahti lähdössä. Otin lelun pois ja vein Inkan merkille ja vein lelun takaisin ruutuun, rauhoitin merkillä olon ja lähetin Inkan uudelleen ruutuun.

  • Ruutu lelulle / merkiltä ruutuun, rauhoitus merkillä ja lähetys => ei ääntä
  • Ruudun paikka, Inka vinottain ruutuun nähden, ensin näyttöruutu ja sitten ruutuun / noin 10 - 15 metrin matkalta
  • Metallinouto, ensimmäinen ihan ok, mutta toistoilla alkoi muriseen kapulalle, otin väliin pelkkiä nostoja ja palkkasin namilla ja sitten kuolleelle kapulalle, pelkkä kapulan heitto ja palkka / lennosta vapautuksia, kun teki hyvin, muuten otin vain kapulan pois / pyrin tekemään vähän vapaamuotoisemmin lähettämällä sivusta (tässä välillä ei meillä kummallakaan ollut hauskaa, mutta saatiin homma päätökseen kahdella onnistuneella, joten loppu hyvin)
  • Ruudun paikka / toisesta suunnasta, ok (ensin kutsuruutuna) / n. 10 m
  • Ohjatun merkki / kapulat merkin takana noin metri puolikuun muodossa => Inka valtavan hyvä ja kiva vauhti
  • Ohjattu nouto suunnat / ahdasta, kapulat ihan kiinni agilityn kepeissä ja toinen ihan lähellä peiliä / ensin oikea, jolloin Inka lähti ruutuun, näytin kaaren ja löytyihän se kapula, vapautus lennosta / vasemmalle vaikeaa, lähti ruudun lähetysmerkille ja jouduin taas kävelemään kaaren, meni keskelle, josta ohjasin oikealle kapulalle, jouduin menemään lähemmäs / Inkan oli vaikea edetä vauhdilla lähelle peiliä ja aitaa, mutta tehtiin toistolla uudelleen niin, että onnistui (kaikki lähetykset niin, että Inka oli merkillä ja itse olin lähellä merkkiä) aivan takanani Satu teki ruutuun lähetystä Napille, joten tämän vuoksi Inkalla oli myös vaikeaa
  • Seuraaminen (ihan lyhyt pätkä)
  • Luoksetulon jättöjä / erinomaisia
  • Luoksetulon seisominen takapalkalla / ensin yksi läpijuoksu
  • Kaukoja / pitkä matka / Inka ei tänään pystynyt kunnolla keskittymään häiriöiden takia
  • Peilin edessä sivuaskel-, peruutus- ja käännöstreenejä 
  • Z:n seuraaminen narulelu niskan takana / tämä vaan sen takia, että tiesin Inkan olevan väsynyt ja halusin saada sieltä irti vielä työskentelyä / oikein hyvä
Loppuun vielä paikallamakuuta niin, että Carita otti Onnilla Inkan kapulalla metallinoutoa. Itse häiritsin Inkaa hyppimällä Inkan yli ja pomppimalla, konttaamalla Inkan edessä. Lisäksi vielä Carita häiritsi Onninlla tarkoituksella ihan lähellä heittämällä patukkaa ja menemällä ihan siihen Inkan taakse Onnin kanssa. Inka hieman katsahti taakse, mutta muuten ihan kivasti.

Tosiasiassa Inkalle olisi riittänyt tuo neljän liikkeen eka satsi, mutta nyt tarkoituksella tehtiin taas aika paljon. Huomenna on tehistreenit ja lyhyempi satsi hommia. Sen jälkeen muutaman päivän treenitauko ja sitten tehdään selvästi lyhyempiä treenejä.


29.10.2012 Vuokkoset Areenalla

Töistä palattuani äkkiä Inka autoon ja hallille Ojankoon. Taas jännitys päälle ja katsomaan onko ykköskenttä vapaana tai jokin muukin kenttä tietty olisi kelvannut myös. Olihan se, jeeeeeeeeeeee ja esteitäkään ei tarttenut siirtäää........... ehdittiin sitten taas kokonainen tunti Inkan kanssa ahertaa kaksistaan. Tälläkertaa onnistuneet treenit, vaikka ei mulla taaskaan ollut treenisuunnitelmaa (meinaan, jos ei pääsekkään.......... satoi vettä kaatamalla ja uloskaan en olisi viitsinyt jäädä) !

Laitoin ruudun kentän keskelle, oranssit nauhat ja keltaiset merkit....... yhdelle sivulle luoksetulo suoran matalista oransseista merkeistä.

INKA

  • Seuraaminen / lähti kohtuullisesti liikkeelle, mutta ruutua etukautta ohitettaessa Inka aloitti taas lusmuamisen, ei pitänyt kontaktia ja otti sivuetäisyyttä, joten nappasin hieman karvoista ja komensin sivulle. Sen jälkeen seuraaminen oli jo parempaa ja muuttui paljon paremmaksi, kun palkkasin juoksusta ns. eteenpäin niin, että sai tavoitella sitä mun kädestä vasemmalta. Pientä marmatusta olin kuulevani sivuaskeleissa.
  • Ruudun paikka / pirhana..... Inka ei oikeasti erota nyt sisällä ruutua LÄHELTÄ / kun viimeksi lauantaina tehtiin ruutu evl:n muodossa ja pallo ruudussa niin Inkan suunta oli heti keskelle ruutua, vaikka ei palloa nähnyt. Nyt läheltä lähtee heti ruudun vasenta laitaa kohden kaartaa siitä nauhalle tai ruudun taakse, näytin ja näytin oikeaa paikkaa => aina sama tulos / sen jälkeen korjasin pannasta oikeaan kohtaan => ei toiminut sekään, aina samaan kohtaan, kokeilin kahdesta eri ilmansuunnasta......... ei toimi, ei yhtään => ULKONA NÄYTTÖRUUTU TOIMINUT, miksi ei toimi......... apuva MITÄ TEEN..... hetki mietintää ja sitten uusi yritys toisella kaavaa => tein kutsuruutuja ja olin tarkkana, että käännän Inkan vastakkaiseen suuntaan kuin mihin itse on menossa noilla aikaisemmilla kerroilla ja sen jälkeen uusi yritys pelkällä lähetyksellä => TOIMIII, JES JES
  • Luoksetulon jättöjä / palkkasin lähes kaikki alasmenot ja sen jälkeen nami etutassujen väliin ja kielto ottaa, sen jälkeen kävelin eri matkoja poispäin seuraten peilistä Inkan mielentilaa ja ensin annoin luvan ottaa namin ja sen jälkeen vielä palasin palkkaan, aika hyviä sanoisin, mutta kerran varasti namin ja nyt pääsin ajoittamaan torun täsmällisesti oikein, kun näin peilin kautta ja käskin Inkan häipymään pois ja häpeämään......... hetken kuluttua iloisena kutsuin takaisin ja sama uudelleen... EIPÄ varastanut ja nyt oli tarkkana
  • Ruudun paikka / sama juttu kuin aikaisemmin, mutta toisesta suunnasta evl:n muodossa läheltä, ensin yksi kutsuruutu ja sitten merkiltä kummaltakin puolelta merkkiä => tosi siistiä => hyvä Inka
  • Z:ta kisamainen, avustettu istuminen (peili) ja seuraavalla suoralla maahan / virittely ekaan asentoon / ihan kiva
  • Luoksetulon jättöjä / samalla kaavalla kuin aiemmin, mutta yllättäviä matkoja :)
  • Z:ta kisamainen kokonaisuudessaan / eka peilin edessä maahan (viritys) ja sitten istuminen avustettuna taka-askeleella ja seisominen => palkkana kehut, pyörähdys ja muutaman askeleen kävelyn jälkeen palkkana narulelu
  • Z:ta seisominen ekalla suoralla ja kierron jälkeen ohitus ja kutsun vasta sitten suoraan lelulle ja hieman pyrähdän karkuun => Inkalla kivaa
  • Metallinoutohyppy => 1) kisamainen = hyvä 2) toisella tuli haukku ja murahti kapulalle, en palkannut, otin vaan pois ja heitin uudelleen, menin itse esteen sivulle ja siitä hyppyyn ja noutoon lähetys sekä vapautus lennosta lelulle...... purettiin haukku pois 3) uusi kisamainen, mutta palautuksesta vapautin lennosta => hyvä fiilis
  • Kaukot pitkältä matkalta sarjoina / Inka teki oikein hyvin muutaman sarjan, kunnes parin kentän päähän tulleen treenaajan koirat aloitti sellaisen haukkusarjan, että en kuullut omia ajatuksianikaan, jouduin huutaa käskyt ja antaa käsimerkit (joita olen nyt välttänyt). Inka ei erottanut mun ääntä ja käsimerkkien kanssa oli hieman vaikeuksia ymmärtää mun seisomasta maahan merkkiä, menin ihan lähelle ja tein noin 5 metristä, jolloin onnistui hyvin ja sitten kun koirat vähän hiljeni niin yritin uuden sarjan, joka onnistui hyvin => hyvä Inkuliini :)
  • Luoksetulon pysäytys seisomaan, takapalkka / ekan palkkasin, vaikka ei ollut täydellinen, toiseen annoin apuja ja oli parempi / kolmas seisomasta maahan ja palkka jalkojen väliin / ei kertaakaan haukkua tai ininää, jes
  • Seuraaminen lelu, kapula ja merkki kujan läpi / PEILI / Inka jo hieman väsynyt, mutta aktivoitui ihan kivasti ja ei välittänyt leluistaan tai muustakaan rekvisiitasta, tehtiin erilaisia askeleita myös ja oikein kivasti meni => palkkasin narulelulla
  • Tunnari leikkimielinen / moneen kertaan oman haukua matolta muiden joukosta / oikein hyviä
  • Tolpan kierto tunnari suussa ja vapautus lennosta palautuksesta / pari ekaa Inka vähän hämillään, mutta sitten innostui
Tälläin listattuna näyttää, että taas tehtiin ihan sikana hommia ja aivan liikaa, mutta tälläkertaa Inkalla oli hauskaa kokoajan ja jaksotin liikkeitä, joten samaa ei jankattu kokoajan vaan siihen tuli jokin liike väliin ja jatkettiin taas samalla myöhemmin. Ihan tarkkaa järjestystä en muista, mutta tässä yritin edes hiukan laittaa näitä niin kuin tehtiin, mutta ihan en muista oliko esim. hyppy juuri tuossa kohtaa vai aiemmin.

maanantai 29. lokakuuta 2012

26.10. - 29.10.2012 tokoilua

Viikonloppu tuli ja meni taas niin nopeasti ohitse. Perjantaina treenailtiin Inkan kanssa kaksistaan meidän omalla lähikentällä heti töiden jälkeen ja lauantaina käytiin kaksistaan Inkan kanssa Ojangossa Vuokkoset Areenalla treenimässä. Sunnuntaina en aktivoinut Inkaa sitten laisinkaan.

26.10.2012 OMALLA KENTÄLLÄ

  • Seuraaminen (lyhyt) / pientä äänähdystä alussa
  • Z:ta
  • Luoksetulo (peruutin loittonemismatkan, jotta ei tulisi ääntelyä)
  • Ruutu (pallo valmiina ruudussa)
Mielestäni ihan kohtuullinen suoritus. Liikkeiden välissä kieputin Inkaa ja se tuntui toimivan ihan kivasti ja konkreettinen palkka vasta ruudussa. Z:ssa hiukan autoin istumisen, muuten sitten ihan normisti.

Tuon satsin jälkeen sitten jatkettiiin.

  • Ohjattu nouto / vein kapulat tietty itse ja ensin otettiin pelkkä merkki ja palkka / sen jälkeen kummatkin puolet 10 metristä / ei mitään ihmeempää, hiukan liian tiukat kaarteet, mutta ei pyrkinyt keskikapulalle
  • Tunnari / sitä rentoa tunnaria, minä istun maassa ja heittelen namipalkan ja Inka lennosta kapuloille, paitsi tietty eka siitä läheltä rauhassa / eka hyvä....... sen jälkeen sähellystä / pari vikaa ihan ok
  • Kaukoja / paranee kokoajan / etenee toki, mutta ajatus selvästi jo hiukan päässä
  • Luoksetulon seisominen / takapalkalla, matka vähän lyhyempi => oikein hyvä
  • Kapulan luovutus edestä / Inka maassa aivan edessä ja siitä eteen, kehu heti kun istahtaa
  • Kierron kautta ohjatun kapulan palauttaminen  / yritin vapauttaa ennenkuin istuu, karseeta sählinkiä mun puolelta
  • Kierron kautta seisomista ja maahanmenoa / ei ihan Inkan heiniä, kun alkaa tulla se haukku
Sitten loppuun kivojen treenien päälle haukkumisen poistoa pallolla. Jep jep.......... pilaa sitten treenit. No enpä tiedä, vähän huono olen tässä, mutta löysin keinon miten saan pidettyä Inkan haukkumatta palloa, kun alkaa kiihtyä liikaa........ ei enää itsekkään taida koira parka tajuu, että mitä haukkuu tai kitisee niin käsken maahan ja kun on rento, vapautan ja vedän pallolla kiepin ja siitä kehu + pallo lentää. Välillä Inka oli todella rasittunut, kun kielsin ja kielsin, käskin hiljaa ja TOINEN EI YMMÄRRÄ........ stressiä, stressiä, mutta AINA KUN SAIN ONNISTUMAAN niin Inkan häntä vippas ja oli iloinen. Olen kuitenkin aika tumpelo tässä.

27.10.2012 VUOKKOSET AREENA

Oltiin Inkan kanssa aamupäivä autoreissussa. Kävin Inkan kanssa Hobby Hallissa ja muissakin kaupoissa Tammistossa, siitä kotiin vaihtaa vaatteet ja hakee Inkalle namia mukaan ja kohti Ojankoa. Vähän jännitti, että olisiko hallissa tilaa, mutta siellähän oli yllin kyllin ja ykkös kenttä oli vielä aivan tyhjä esteistä. Olisikohan Sanna juuri ollut ihanasti poistanut kaikki esteet kentältä, kun auto näytti olevan vielä siinä kentän edessä.

Harmitti, että olin unohtanut ruutunauhat kokonaan kotiin, mutta väsäsin kuitenkin ruudun kentän toiseen nurkkaan ja toiseen päähän vein sitten kaksi hyppyestettä, jotta saataisiin kunnon metallihyppy treeni aikaiseksi. Z:n sijoitin alkuun liian lähelle niitä hyppyjä, en sitten oikein mahtunut käveleen itse siitä vierestä, joten jouduin fiksaa taas uudelleen koko Z:n alkuosan siirtämällä hyppyjä lähemmäs väliaitaa.

  • Seuraaminen / hiukka kitinää... taas / eikä seuraaminen tunnu hyvältä, kun katson peilistä => kehu ja kiepautus palkkana
  • Z:ta => pelkkä seuraaminen, kun tajusin, ettei tilaa ole... toka tolppakin kaatui, kun Inka joutui liian lähelle sitä mun kävelylinjan takia / korjasin esteet kauemmas ja aloitettiin alusta, avustin hieman istumista taas, muuten ihan ok => kehu ja kiepautus
  • Hyppy kahdella esteellä ja metsku, vein kapula toiseen päähän ja jäin hyppyjen sivulle / ihan ok
  • Hyppy kahdella esteellä ja metsku, heitin kapulan toisen esteen taakse ja vapautus palautuksella
  • Kapulan vaihto isompaan ja siirryin toiselle puolelle estettä ja vapautus lennosta
  • Ruutu ja ensin palkkasin pelkän merkin ja sitten lähetin ruutuun / pallo valmiina ruudun perällä / todella hyvä suoritus Inkalta, aivan hiljaa niin merkille kuin merkiltä ruutuun

    Pikkuisen leikittiin ja sitten jatkettiin....
  • Ohjattu nouto 10 m / kummatkin puolet, oikein hyvät suoritukset Inkalta, mutta kaarteet turhan tiukat vieläkin, mutta ei vaaraa keksikapulalle menosta
  • Luoksetulon jättöä, narupallo takana / pelilin kautta tarkastelua ja naksulla vahvistusta, kehuin matkalla ja tulin palkkaamaan namilla / yksi luoksetulo seisomiseen asti ja vapautus takapalkalle, pysäytykseen pieni askellus eteen + käsimerkki heti suullisen jälkeen
  • Z:n jauhamista yhdellä suoralla peiliä kohden / Inka tylsistyy, seuraaminen kärsii / maahanmeno hidastui, istuminen ok ja seisomisen palkkasin heti / palkkaus yllätyksiä liikkeelle lähdöissä ja niin edelleen
  • Peilin edessä askelia, paljon kumpaankin suuntaan, ok........... peruutusta ja täh, täh häh..... ei toimi, lähtee taas luikkiin Inkan peräpää, johan tämä on toiminut, missä taas mennään ???
  • Kaukoja 15 m x 3, sarjojen osia 3 - 5 / aika hyviä (seisomiseen vaan suulliset käskyt)
Tauko (siis Inka hetken kehän laidalla aidan takana kun laitoin tunnarit valmiiksi)

  • Tunnari  leikkinä / ensimmäinen hyvä ja sen jälkeen toi väärää ja maisteli paria / sitten pari onnistunutta / palkkaus heittämällä nami kauas ja kun syö namin niin pyydän taas hakemaan lennosta oman
  • Tunnari / kisatyyliin kapulat rivissä ja kaukaa lähetys / oikein hyvä, vaikka näytti kyllä pari kapulaa miettivän oman lisäksi / MATTO ON HANKALA POHJA INKALLE
  • Kierron kautta pysäytyksiä / kahden tolpan kiertoa........ Inka jo aika puhki....... oliskos aika jo lopettaa / muutama läpijuoksu pallolle, muutama maahanmeno jalkojen väliin jne.
Jossain kohtaa lähti multa mopo käsistä, treenit jatkui ja jatkui ja jatkui............ tarttis toisen koiran, jota treenaa ja tarkan treenisuunnitelman tai kaverin matkaan, jonka koiraa treenattais välillä. Olisi myös auttanut, kun olisi ollut treenisuunnitelma paperilla, mutta mulle ei ollut sellaista, kun taikauskoisena pelkäsin, että jos suunnittelen liikaa ja meille ei löydykkään tilaa ja en pääse toteuttaan mitään.







torstai 25. lokakuuta 2012

24.10.2012 Tehistreeni / kouluttajana Heidi Pesonen

Tokotehiksen A-ryhmä kokoontui keskiviikkona koko poppoon voimin hallille B-ryhmän treenien jälkeen eli ensimmäistä kertaa olivat kaikki kuusi koirakkoa paikalla. Keskiviikko oli myös hieman erilainen viikkotreeni, kun paikalla oli myös A- ja B-ryhmän valmentajana toimiva Heidi Pesonen, joka itse kisaa EVL:ssä bordercollie Fanin kanssa.

Oli hienoa, että Heidi suostui tulemaan vähän katsomaan välillä meidän peräämme. Heidin olin jo tavannut aikaisemmin seuran koulutuksissa, joten hieman oli näkemystä jo Heidin omasta tavasta treenata omaa koiraansa, joten oikein positiivisin odotuksin mentiin paikalle.

Etukäteen en aivan varma ollut, että mitä liikkeitä tänään katsottaisiin Inkan kanssa, kun en ollut varma kuinka Inka jaksaisi juoksun jälkeen hallissa keskittyä. Juoksu aiheuttaa meillä vireeseen epätoivottuja piirteitä, tulee ennen juoksua kiihtymistä ja varsinkin juoksun aikaan esiintyi koulutuksessa liikkeiden välissä oikein kunnon ininää ja vikinää, jos koiruus joutui odotteleemaan välillä sekä keskittyminen on kovin vaikeaa ja juoksun jälkeen sitten taas tulevat masennuskaudet ja niin edelleen.

Päädyin sitten ottamaan Z:taa eli jääviä liikkeitä (kuten pari muutakin koirakkoa meidän ryhmässä) ja lähinnä siinä vain koiran mukaanottoja seuraamaan maasta ja istumasta. Toiseksi aiheeksi valitsin noutojen eteentulon tiivistämisen ja suoran eteentulon vinosta, kun tiesin, että Heidin oma koira tulee noudoissa eteen ja siitä vasta sivulle. Näihin liikkeisiin saimme tarkennusta ajoitukseen palkkaamisessa ja myös vaihtelevuutta, jotta Inka ei tiedä mistä kohtaa ja milloin palkka tulee vaan pääsen välillä hieman yllättämään koiruuden.

Z:ssa päädyttiin siihen, että annan maasta mukaan ottoon käskyn hieman myöhemmin eli Inkan keskivartalon kohdalla. Nyt meinaan Inka ehti nousta jo seisomaan, ennenkuin lähdettiin liikkeelle. Uudella yrityksellä keskivartalon kohtaan homma sujui jo paremmin. Myöskin palkkaukseen uutta tuulta eli vasemmalle puolelle takataskuun lelu ja välittömästi mukaanoton jälkeen lelu ja voin antaa Inkan tavoitella sitä siitä suoraan esim. hypähtämällä lelua kohden. Istumisesta mukaanotto sujui ihan kivasti, seisomista ei nyt tehtykkään ollenkaan. Välillä voin kävellä Inkan ohitse ja kutsua vasta sieltä sen suoraan mukaan ja palkata välittömästi kun tulee sivulle. Tästä liikkeestä niin helposti muodostuu koiralle se tylsä kuva, että missä vaiheessa sitä palkkaa saattaa tulla.

Eteentulon tiivistyksessä oltiin aika samoilla linjoilla ja olinkin tehnyt jo etukäteen samoin kuin mitä Heidikin olisi neuvonut, mutta nyt lisättiin vielä kapulakin mukaan eli Inka oli ensin maassa kapula suussa ihan niin, että mun varpaat on kiinni Inkan etutassuissa ja sieltä käsiohjauksella ohjaan eteen. Tähän tuli sitten tarkennusta oikeaan palkkausajankohtaan eli voin hiukan aikaisemmin jo palkata, kun nyt harjoitellaan vain sitä istumiseen tuloa lähelle tiiviisti ja muistettava, ettei lähdetä nyt sitten samalla treenaamaan sitä pitoa, saa vaikka räkästä maahan luvalla, kunhan nousee maasta istumaan nopeasti eteeni aivan edestä eli alkuun voin palkata jo heti, kun peppu osuu maahan. Eteentuloa kapula suussa vinosta otettiin kiertämällä tolppaa, joka kylläkin Inkan ensimmäisessä kierrossa vaihtui Pian kiertämiseksi, mutta mitäpä tuosta :) ja tämäkin oli meille vanha harjoitus, mutta nyt hiukan muutettiin harjoituksen loppuosaa niin, että en ihan heti käänny kokonaan ja lähden kääntymään vasta, kun koira on ihan edessäni ja alkuun käännyn vain sivuttain ja palkkaan koiran jo siinä vaiheessa, kun Inka on vielä seisomassa eli rupeaa kääntämään itseään !

Inkan osalta täytyy sanoa, että olin oikein tyytyväinen pikkuiseen, kun toinen odotteli ihan maltilla meidän jutustelujen ajan ilman kitinää ja vinkunaa sekä muutenkaan Inka ei vaikuttanut nyt stressaantuvan ollenkaan ja kuunteli mitä mulla oli hänelle sanottavaa. Pieni ärähdys tuli ensimmäisen kerran, kun lähdettiin Z:n ekan suoran seuraamiseen. Lisäksi otti hieman häiriötä ylimääräisestä reissaajasta, juuri kun lähdettiin ekan kertaa seuraamaan Z:ssa.......... hmmmm eli meinasi taas lähteä ottamaan sivuttaissuunnassa etäisyyttä ja kontaktin heikkenemistä. Toisella kerralla oli jo hienosti mukana.

*****************
Ennen suoritusta hieman lämmittelin Inkaa hallin etuosassa ja sen jälkeen jätin Inkan odottamaan yksinään, jotta ei liikaa väsyisi ennen omaa vuoroamme. Treenisession jälkeen otin sitten hiukan kaukojen vaihtoja niin, että olin ihan edessä tai sivulla sekä peruuttamalla istumaan. Muutama pitkä peruutus aidan sivulla niin, että lähdettiin seisomasta ja palkattiin seisomiseen.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

23.10.2012 vaihteeksi agilityä

Juoksut ohi ja kohti Vuokkoset Areenaa illalla treenaamaan agilityä. Kuinka mukavaa vaihteeksi !

Inkasta tuntui olevan hauskaa mennä hallille, kun oikein veto oli remmissä. Agilityä emme olekkaan ennen siellä tehneet muuten kuin yhdessä agilitykisassa viime talvena. Inka oli kolmantena radalla ja ihan kivasti meillä siellä sujui, mutta alkuun Inka teki juoksu kontakteja, vaikka yritin pysäyttää käskyllä "ota", muutaman palkkauksen jälkeen sujui jo kontaktille pysähtyminenkin. Kepeille hakeutuminen onnistui ilman apuja ihan kivasti. Taisimme tehdä radan jopa kolmeen kertaan siinä peräkkäin ja oltiin niin Inka kuin minäkin ihan puhki !

Tokoa otin hiukan siinä odotellessa, lähinnä vaan Inkan lihaksia lämmittääkseni.

  • Hypähtäminen vaste / kehotuksesta peruutuksen kautta
  • Pyörähtäminen sivulla ja edessä käsiavulla => vireen nostoa, keksitään jokin käsky
  • Peruuttaminen sivulla aitaa vasten
  • Peruuttamalla istumaan

tiistai 23. lokakuuta 2012

22.10.2012 omalla kentällä taas

Taas talon viereen hiekkakentälle treenaamaan töiden jälkeen. Inkan vire ihan mukava ja hyvällä vireellä. Käytössä punaiset törpöt kaikissa harjoituksissa ja oranssi nauha !

  • RUUDUN PAIKKA, neljästä suunnasta läheltä, ensin suoraan lähetys ja sitten niin, että koira vinosti ruutua kohden....... näytin useimmiten paikan / vahvistin naksulla ja palkkasin namilla / vinosti lähetyksissä käytin lähinnä namia rauhoittamassa taas etutassujen välissä ja rauhoitin myös "keskittymis" -käskyllä.
  • RUUDUN PAIKKA, Ikean kassihäiriöllä / sijoitin Ikean kassin treenikamoineen Inkan ja mun väliin hieman lähemmäs ruutua => no kassille meni, tietty.... siitä sitten ohjasin ruutuun ja löytyihän se, mutta tästä vaan rutkat kehut ja uusi yritys / uusinnan taas sekoitti ruudun takaa marssinut labbis omistajineen ja kassille mentiin => avustin näyttämällä ja nyt mentiin / näissä nyt muistettava rauhoittaa tilanne lähes kokoajan namituksella, jotta mielikuva muuttuisi (haukahduksen suhteen)
  • RUUTU 23 metristä, ensin pelkkä merkki ja palkka / uudelleen merkille ja siitä lähetys ruutuun / kassi paikoillaan matkan varrella / ei muuta vikaa kuin haukahdus => joten uusi niin, että palkkasin merkin, laitoin namin tassujen väliin ja peruutin, taas luvalla nami ja käsky keskittyä ja lähetys ruutuun (muista äkkiä luopua keksittymis -käskystä, ettei jää päälle, käytetään vaan kun on liian voimakasta häiriötä)
  • OHJATTU NOUTO, merkille lähetyksenä tai kutsuna vaihdellen / kapulan suunnat ensin vasen x 3 (8 x 8 m ja 5 x 10 m) ja sitten sama juttu oikealle x 2 / lähes kokoajan rauhoitus namilla etutassujen väliin / yhden kerran varasti namin, kun peruutin lähetyspaikalle / yhtä toistoa lukuunottamatta kaikki noudot jalkojen välistä vapautuksella vain yksi eteen
  • SEURAAMINEN => lyhyt valmisteleva Z:lle, käännöksineen ja askelineen + palkkaus pelkällä kehumisella, ei ääntelyä => kehu palkkaus seuraamisen jälkeen ei toimi toivotusti, muualla voi ilahtua kehuista, mutta seuraamisessa ei toimi kunnolla, huoh... tähän keksittävä, joku temppu, jonka vois ottaa kehään !!!!
  • Z:ta... eka käännös vasemmalle / M - I - S / istumiseen apu taka-askeleella / muut ilman apuja, mutta hieman kehua matkan varrella, vika seisomisen mukaan otto käännöksellä oikealle
  • Z:ta toiseen suuntaan (eka käännös yhä vasemmalle) / I - ei mitään - M / istumiseen taka-askel ja maahan avustin kädellä tahalteen, jotta sain heti reagoimaan
  • KAUKO-OHJAUS, 3 - 7 m / törpöt sivuilla / otin 3 - 6 sarjoja / ekalla eteni kolmen sarjan noin 10 cm, joten palasin lähemmäs ja vahvistin taakse istumista / loput sarja lupaavia

maanantai 22. lokakuuta 2012

19.10. - 21.10.2012 Treeniä

Ei kovin paljoa tullut viikonloppuna Inkan kanssa treenattua. Olisiko se ollut perjantaina, kun otin pikatreenit lähikentällä vai otinko ollenkaan... huh huh, kun alkaa muisti pettää. Launtaina tyydyttiin lähinnä käymään Kivinokassa ja Inka sai levätä vai oliko se niin päin, että minä lepäsin. Oli meinaan aika rankka perjantai ilta.

21.10.2012

Sunnuntaina aamusella käytiin Inkan kanssa pikatreeneissä ennen kirpputoreille lähtöä. No joo kaksistaan omalla kentällä nopeaan.

  • OHJATTU NOUTO, merkille ja suunnat / ekaks kapulat 8 m merkistä sivussa ja keskimmäinen takana kymmenessä metrissä / ekaks vasen.... tosi siistii, sitten 9 metriin ja yhä siistii / sen jälkeen oikea puoli ja eka ihan hyvä sieltä sivulta, mutta kun siirsin taakse niin keskittyminen häiriintyi kauempana menevästä koirasta, alkoi kiihtyy... haukahti lähdössä ja painui sivulle, eikun uusi yritys, mutta sitten keskikapulalle, jonka eteen pysäytin sekä siirryin lähemmäs Inkaa ja haettavaa kapulaa ja siitä korjausohjaus, joka toimi hyvin / yksi lähetys vasemmalle uudelleen ja hieno suoritus / Inka teki kokoajan hyviä merkkejä, joten muutaman otin siten vaan kutsuna, jottei tulisi liikaa toistoa. Yhden kerran vain laitoin Inkalle etutassujen väliin namin merkillä, jotta rauhoittui, johtui siitä toisesta aamuvirkusta sunnuntai ulkoilijasta koiransa kanssa. / Kaikki eteentulot vapautuksella jalkojen välistä
  • JUOKSUSTA KÄÄNNÖS OIKEALLE JA SEIS => Inka reagoi aika hyvin, kun lasken kädet juoksussa alas, kun tulee seis käännös
  • JUOKSUSTA KÄÄNNÖS VASEMMALLE JA SEIS
Myöhemmin illalla toinen satsi pikatreeniä lenkin yhteydessä samalla kentällä.

  • SEURAAMINEN, ei ääntelyä, teki jopa vasemmalle askeleet hyvin => palkkana kehu
  • Z:TA, ei merkkejä (kuviteltu) / ärähti ekalla alussa, kun ei ollut tullut palkkaa => turhaumaa, mutta seuras ihan kohtuullisesti, ei ekalla istunut, vaikka olin antanut virittelyt / palasin sivulle ja otettiin muutama askel ja annoin uuden tilaisuuden, jolloin oikein hyvä ja siitä sitten loppu eritavoin palkaten (en enää meinaan muista)
  • LUOKSETULO / ekassa jätössä lähdin juokseen kesken matkan ja jäinkin lähelle => kutsu sivulle / toisessa menin kauas ja tein yllättäviä juttuja matkalla / pysäytykseen seisomaan annoin vielä tehosteen pikkuisen tulemalla vastaan, maahanmeno ihan ok, mutta vähän suoremmaksi voisi mennä ja sivulle tuli laukalla hyvin

perjantai 19. lokakuuta 2012

23.05.2012 kisasta kuvasatoa

Tässä pari kuvaa Inkan Padasjoen tokokokeesta 23.05.2012.



Kuvien ottajana Aktiivikoirat Ry !

18.10.2012 sisätokoa

Taas pelkkää sisätokoa ja erittäin lyhyt sessio sellaista.

  • Tuolin kanssa maahanmenoa eli heittelin namia ja ohjasin tuolin alle ja ihan normaali käskyllä "maahan" => Inkalla tuntui olevan hauskaa
  • Kaukokäskyt seiso - istu peruutuksen kautta liikkeestä => todella hyviä, peruuttaa jo pelkästä sanasta ja ei pyri istumaan omia aikojaan, ei tarvitse enää yhden jalan työntöapua
  • Kaukokäskyt / sarjana namit rasioissa sivulla / 2 - 3 metriä / aivan sika hyviä
  • Askeleet vasemmalle ja oikealle => palkka edestä rasiasta
  • Kännös oikealle parista seuruu askeleesta, varoitus käännöksestä => hyvä
  • Peruutus seisomasta seisomaan sivulla => palkkaus kädestä kuonon vasemmalta
MUISTUTUS:

En ole treenannut vähään aikaan seuraavaa osuutta seuraamisessa:

  • Juoksu ja käännökset vasemmalle/oikealle/täyskäännös + seis => ota mukaan seuraavaan ulkotreenikertaan

torstai 18. lokakuuta 2012

17.10.2012 tokoa lähikentällä ja sisätreeniä

Aamulla kyllä ajattelin, että enpä taida ulos töiden jälkeen lähtee treenan, mutta pääsinpä sittenkin. Raahauduin lähikentälle Inkan kanssa heti töiden jälkeen kaksistaan.

Laitoin Inkan istumaan ja laitoin merkit paikalleen sekä vein kapulat paikalleen, merkiltä 8 metriä sivuun, ylös 7 metriä ja keskikapula 10 metriin. Sitten hakemaan Inka ja asettauduin sivulle, komensin sivulle ja liikkeelle....... ih...murmir... eikun liike seis ja komennus hiljaa. Rauhoitus nami jalkoihin ja sen ottaminen ja sitten virittely liikkeeseen ja ohjatun lähetysmerkille, taas rauhoitus namilla lähetyskohdalla ja vapautus ottamaan, komennus sivulle ja merkille

  • OHJATTU NOUTO, oikea / ensin pari kertaa pelkkä merkki ja ei seisautus käskyä, palkkaus ihan siitä merkin takaa, toisella kertaa jo suoristi itsensä hienosti merkille. Itse kapulan haku erinomainen ja vapautus lennosta ja palkka jalkojen välistä taakse, yritin heittää narulelun taakse / toinen suoritus niin, että kutsuin merkille ja siitä sitten lähetys hakemaan 10 metristä => sekin ihan ok
  • Z:TA istu - maahan / vain vaaleanpunainen korkea merkki alussa ja seuraavalla käännöskohdalla, virittelyllä istuminen ensimmäisenä toimii......... palkkausta suoraan mukaanototsta, palkkaus myös kesken kierron tulemalla antamaan nami....... Inka yllättyi :) eli enpä kovin usein ole näin tehnyt, yleensä peruutan palkkaamaan / toisessa kohtaa maahan ja vielä yksi suora / erikseen selkä koiran päin ja pelkkä istuminen
  • OHJATTU NOUTO, vasen / 7 metristä hyvä nouto, en hilannut 10 metriin ollenkaan, koska kaarre hieno, ei tänään yhtään keskikapulan katselua => erinomaista, mutta virettä säädeltävä niin lähdössä kuin merkillä namilla, jotta ei tule ääntä (mielikuvan muutos)
  • RUUDUN PAIKKA, läheltä ja kauempaa, vaaleanpunaiset korkeat tolpat, ei ruutunauhaa, pelkkä viiva piirrettynä / merkiltä lähetystä niin, että itse lähellä / palkkana ruudussa pallo tai pallon heitto ruutuun / merkillä namirauhoitusta ja lähetystä kummaltakin puolen merkkiä / muutaman kerran vähän kiljas merkiltä lähetyksessä, mutta nami jalkojen edessä rauhoittaa ja sen otto luvalla saa hiljaisen lähtemisen ruutuun => hyvä
  • TUNNARI / Jessicalla tehdyn harjoituksen toisinto....... levitin kapulat ja merkkasin oman, jonka aikana Inka hieman kauempana istumassa. Inka maahan ja pari nakinpalaa etutassujen väliin ja sen jälkeen pyysin hakemaan oman => oikein hyvä, palkkasin Jessican ohjeista poiketen jo kun toi minulle ja sen jälkeen vasta heitin toisen namin kauemmas, ensi kerralla tehdään prikulleen niin, että heitän vaan palkan => vauhdista vielä kaksi kertaa kapuloille ja toi oikein, suu ammollaan ja hieman kiihtyneenä, mutta pystyi olemaan nostamatta ja tuomaan oman => yes, hieno juttu
**********

Kotona illalla sisällä. Katselinpa äsken eilistä suunnitelmaa ja totesin, että maahanmenoa tuolin kanssa ei tullut otettua ja ei myöskään jääviä ikkunan tai peilin kautta valvomalla.

  • Kaukojen tekniikka läheltä paloissa / kaukojen tekniikkaa ilman käsimerkkejä (paitsi maahanmeno seisomisesta)
  • Seisomasta istumaan peruuttamalla ja tarkkana, että käskyn saatuaan vielä liikkuu eikä seiso, hieman istuu allensa tässä, mutta toimii kuitenkin sarjassa aik hyvin
  • Kaukoja pieninä sarjoina, namit sivuilla => ok / selvä mietintämyssy Inkalla istu - seiso liikkeen palassa, että nousee vain suoraan (ollaan toki vielä kaukana lopputuloksesta ja varmuudesta)
  • Peruutus seisomisesta seisomaan, vähän leviää vasemmalle peräpää, täytyy olla tarkkana, missä asennossa on lähdössä / opetin myös nousee seisomaan sivulla ylös käskyllä
  • Yhden kerran askeleet vasemmalle => ok
  • Tunnarikapulan pitoa edessä => oikein hyvä ote ja luovuttaa vasta käskystä, paljon parempi

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

16.10.2012 sisätreeniä

Olin suunnitellut, että menen ulos ottamaan ohjattua, mutta enpä sitten mennytkään. Sen verran ryhdistyin ja tein sisällä muutamia harjoituksia.

  • Sivuaskeleet, vasemmalle => Inka väistää ( käytin edessä namiastiaa, jonne vapautin), huohottaa sisällä hirveästi, joten välillä nami jalkojen eteen ja kun keskittyy huohottamatta saa ottaa namin ja jatketaan
  • Peruuttaminen seisomasta seisomaan / välillä palkka vasemmasta kädestä (tyrkkäsin suuhun, en niin tarkkaan muistanut, että kuonon vasemmalta puolen) ja välillä kiposta edestä
  • Sivuaskeleet, oikealle => palkka kupista edestä
  • Seuraaminen pari askelta ja käännös vasemmalle + seis, palkka kupista käännöksen jälkeen => toimii hyvin
  • Seuraaminen pari askelta ja käännös oikealle + seis, palkka kupista käännöksen jälkeen => huh heijaa, ei onnistu niin millään, ei kyttää kuppia, mutta puskee eteen, joten otin muutaman niin, että vasemmassa kädessä nami valmiina ja kulmassa namikäsi imuttaa ja sen jälkeen yksi onnistunut ilman imutusta ja palkka kupista
  • Kapulan pito edessä => ok luovutus (ohjatun kapula)
  • Kapulan nosto kulmasta => ok luovutus
  • Kapulan nosto vinosta ja ohjaaja vinosti => tarttee hiukan hiomista, tuli sivulle suoraan, tuli eteen oikein, tuli vinoon yms.
  • Koira 1 - 2 metrin päähän ja siitä avustetusti eteen "tuo" käskyllä ilman kapulaa + niin, että ohjaajan kädet takana
  • Koira maahan ja ohjaajan jalat koiran etutassujen eteen ja siitä eteentuloja käsillä avustaen / seurasin suoritusta peilistä
  • Koira sivulla ja maahanmenoja sivulta (naksu) ja viimeinen suoritus niin, että avustin kädellä palkaten vasemmalta puolen

Jos sitten huomenna yrittäisi seuraavaa ohjelmaa sisällä:

  • Kaukokäskyjen tekniikka
  • Maahanmenon nopeutus (tuoli)
  • Jäävien asennot ikkunan tai peilin kautta
  • Tunnarikapulan pito

maanantai 15. lokakuuta 2012

14.10.2012 aamutreenit omalla kentällä

Aamupäivällä omalla kentällä Kivikossa pikatreenit Inkalle.

  • OHJATTU NOUTO, suunnat vasen / hieman hukassa sanoisin, tarkoitus oli ottaa vain merkiltä, mutta tein muutaman lähetyksen myös merkille / Inka oli alkuun erittäin äänekäs, joten mietityttää, että olisiko ollut hyvä purkaa ensin leluun........ lähinnä ääni ja säpäkkyys tuli muista aamulenkillä olleista koirista, alkaa olla urosmainen machoilu meneillään pikkurouvalla, käyttäytyy lenkillä kuin uros ja haistelee kaikki mättäät, mutta ego oli kentällä turhan iso / ääntä sitten hillitsin taas namilla, joka ei tullut mun kädestä, niin lähetyksessä kuin merkilläkin => TOIMII / tästä huolimatta alkuun meni keskikapulalle ja jouduin hieman ohjailemaan yli keskikapulan sekä näyttämään haettavan / suurin ongelman aiheuttaja oli se, että merkillä keskittyi liikaa muihin koiriin häntä tanassa
  • ISTUMINEN => ensin rintamasuunta koiraa kohden, sen jälkeen selkä koiraa kohden + naksu
  • Z:TA ensimmäinen istuminen ja siihen virittely, "IST" toimii / samoin kun eka oli maahan niin virittelin senkin....... toimii / kaikki välit toimi kivasti ja seuraaminen kanssa, ihan ok
  • OHJATTU NOUTO, suunnat oikea / käänsin ohjatun toiseen ilman suuntaan ja taas hieman keskikapula ongelmaa, mutta se korjattiin.........
  • SIVUASKELEET vasemmalle, Inka väistää alta / peruutus aidan vierellä koira seisten ja päättyy seisten

13.10.2012 treenit Hakunilassa

Aamupäivällä suunnattiin Hakunilaan treenaamana Mariannen kanssa. En ollut ehtinyt kunnolla suunnittelemaan treenejä ja sen kyllä huomasi ja vielä pahempaa oli se, että vaikka tein ihan kelvollisen suunnitelman treenien alussa niin sitten huomasin palkkaavani juuri siinä kohdassa missä ei ollut tarkoitus. Nyt pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja tehtävä suunnitelma ennen treeniä kunnolla, kuten silloin kun treenasin Rommin kanssa ja lisäksi pitäisi tehdä hieman pidempi aikaisia suunnitelmia. Kirjata ylös kuinka kauan treenataan hiljaisuutta tiettyihin liikkeen osiin niin, että on treenikaveri ja vastaavasti yksinäni sitten itse liikkeen ylläpitoa, että siinäkin hiljaisutta ja mielikuvan muuttamista. Se ei auta, että kisat menee hiljaa, koska joudun kokoajan palaamaan tähän hiljaisuutta korostavaan harjoitteluun vuosi vuoden jälkeen.......... kaava toki toistuu sen mukaan, kun juoksut ajoittuu, mutta täytyyhän sillekkin pystyä tekemään jotain.


No palataan treeneihin. Inka tuli autosta taas aivan liian korkeassa vireessä...... piip piip ja mur mur. No alkuun sitten ruutua ja siinäkin otettiin merkille lähetystä ennen rauhoittuminen namilla, jolloin nami ei tule mun kädestä.

INKA

  • RUUTU, kaksi ruutua merkin kummallakin puolella, nomimatkat / äänenkäyttöä joutui hieman namittamalla lähetyspaikassa rauhoittamaan sekä myös merkiltä lähdössä / merkille menot hyviä ja alkuun pelkkä palkka sieltä ja ruutuun menot hyviä, ei ongelmaa oikeaan suuntaan lähdössä ja ohitti myös häiriökassit ja hieman suuntasi toiseen ruutuun mennessä kentän laitaa kohden, mutta oikaisi hyvin suoraksi, mutta sitten ongelmaa ruudun oikean paikan hakemisessa, joten näihin treeneihin mielellään alusta, vaikka olenkin alustasta tällä hetkellä luopunut. Nyt kuitenkin tärkeää, että ei aiheuteta turhaumaa sinne ruudun päähän, tarjoaa siellä liikaa vaihtoehtoja, joten ruudun paikka erikseen tehotreeniin
  • Suunnitelma: SARJA lyhyt seruaaminen, josta siirtymä Z:n alkuun, josta palkataan ekalla suoralla istuminen ja sitten loppuosa, siitä siirtymä luoksetulon alkuun, josta palkataan hiljaa odottaminen ja sen jälkeen otetaan seisomisen kohdalla vapautus takapalkalle lennosta ilman seisomista => Tämä kaatui siihen, että Inkahan ei istunut...... jankataan ja jankataan, mun hermorakenne tässä kohtaa huono, mutta onnistuminen käskyllä "ist" ja siitä jatkoa....... koko homma kaatui reisille / alun seuraaminessa pikkuisen ääntelyä
  • Uusi suunnitelma: ruudun loppuosa ja siitä kehu ja siirtyminen luoksetulon alkuun ja siitä tuo edellisen suunnitelman loppuosa => no joo, unohdin sitten, ettei siitä ruudun loppuosasta pitäisi palkata, jep jep........ mutta sitä ennen Inka ei ymmärtänyt mitä tarkoittaa "maahan", koska teki yhden innokkaimman ja pontevimman luoksetulon. Tajus kyllä mun ilmeestä, että nyt meni mäkeen........... ja otti hatkat, mutta palasi, kun ihan nätisti vaan kutsuin iloisena, että mennään tekee uudelleen ruutuun...... herkkis <3
  • LUOKSETULO, ensin vapautus takanaolevalle pallolle, kun oli nätisti.... kävelin noin 3 -4 m, sen jälkeen vapautus suoraan seisomiskohdalla, mutta teki kaarteen, jota ei pitänyt tehdä, seuraavalla hyvin kyllä taakse hakee palloa Mariannelta (tiesi missä pallo on ja kenellä) ja sitten niin, että ensin seisautin ja sitten hakee pallon => kerran oli vaikeaa lähteä liikkeelle, kun tiesi pallon olevan Mariannella takana => mutta mikä tärkeintä, pysähtyi nopeammin
TAUKO

  • OHJATTU NOUTO, hiljaisuus kapuloita viedessä ja merkille lähteys / ahneus käy lankeamuksen edellä, tämä kuvaa hyvin tätä harjoitusta / ensimmäinen yritys täydellinen ja kolme kapulaa vietiin, no seuraava ok........ ahneus iski, vaikka suunnitelma oli, että ei muuta / otin sitten vielä merkiltä kapuloille => Inka meni keskelle, siitä sitten sähellystä.... toi oikeen avuilla, joo.......... sitten sähellystä lisää ja Inka palauttaa ravilla, nopealla sellaisella, mutta ei hyvä, haukkua merkiltä lähdettäessä, kaikki vähän persiilleen......... juupa juu, yksi onnistunut loppuun avuilla ja palkkaus lennosta (kaikki muut palkkasin lennosta jalkojen välistä, paitsi kun toi ravilla, jolloin otin edestä pois sen kummempia kommentoimatta)
HARMITTAA HARMITTAA........... jäi mieleen vaan tästä treenistä huonot jutut, vaikka siellä oli paljon hyvää. Ennemminkin siellä oli huonoa suunnitelua ja huonoa toteutusta, joten katsotaan vaan peiliin ja ruvetaan raapustaa paperille asiat ensin ja pohditaan mitä milloinkin treenataan, eikä mennä vaan säheltään. Argh, olihan mulla jokin suunnitelma nyt, mutta se vähän paukkui ja venyi !

**************
Kotiin saavuttua otin etupihalla vielä hiukan seuraavia liikkeitä:

  • Askeleet vasemmalle
  • Peruuttaminen kanttikivetyksen vieressä
  • kaukojen istuminen peruuttamalla ja muutaman sarjan ottaminen
Illalla vielä sisällä treeniä:

  • Kaukojen vaihtoja / käsi pysyy paikallaan seisomaan nousuissa, ei namia kädessä
  • Kaukoja kolmen sarjassa, namit sivulla / 2 - 3 metriä :)
  • Peruutus / seisomasta seisomaan, ei perusasentoon tulemista

perjantai 12. lokakuuta 2012

11.10.2012 Sipoossa Jessican koulutuksessa

Torstaina illalla Jessicalla yksityistunti Mariannen ja Leon kanssa. Inkalla oikein herkkupäivät Leota varten, mutta ei se Leo Inkan ihanista hajuista paljoa perusta. Jessica kuitenkin kertoi, että poika koirilla on ollut paljonkin kiinnostusta Inkan jälkeen hallilla, kun oltiin sunnuntaina !

Ensin oli Mariannen ja Leon vuoro harjoitella ohjattua, kisamaista vire treeniä ja kaukoja. Kaukot missasin, kun hain Inkaa autosta, mutta muuten sitten roikuin videokameran kahvassa. Sen takia jäi jotain kuulematta, mutta onneksi Mariannella on muistiinpanot ja videot, joista varmaan voin hieman ammentaa omiinkin treeneihin vaihtelua.

Ilmeisesti mun oma hermorakenne oli paremmin koossa sunnuntaihin verrattuna, vaikka hieman Inkan väliaikojen piippaus maassa ärsytti, mutta minkäs teet. Jessica sanoikin, että "Et ole yhtään tänään kireän tuntuinen, kuten sunnuntaina".

Juuri kuukaus sitten ajattelin, että joskus se Inka maahan laitettaessa piippas karseesti ja ei millään rauhoittunut, että onpa tilanne muuttunut, kun sen voi laittaa maahan rauhoittumaan ja on ihan hiljaa......... just just. Tilanne on aivan samanlainen nyt kuin ennenkin, joten rupee miettimään, että onko se kuitenkin hormoonitoiminta, joka saa tämän piippauksen aikaiseksi. Ne haukkumiset ehkä ennemminkin opetettua toimintaa ja mun varomattomuutta. Toisaalta Inka rupes kentän reunalla viikko ennen juoksun alkua myös haukkumaan raivokkaasti Leon treenatessa, kun muuten yleensä vaan makoilee rauhassa.

Toinen mun ongelma on se, että Inka vapauttaa itsensä, jos jätän sen istumaan/maahan, kun ei ole kyse paikallaoloista. Treenitilanteessa pysyy ehkä kontrollissa, kun on hyvin suunniteltu, mutta kun on kyse koulutustilaisuuksissa niin silloin se rupattelun aikana vapauttaa itsensä, jos en ole tarkkana. Nyt sitten joudun vähän väliä MUISTAMAAN itse, että en anna sen mennä haisteleen tai nousta seisomaan, jos olen laittanut istumaan. TÄSTÄ TULEEKIN MIELEEN SIRKEN SANAT mitä opettaa pennulle kentällä ensimmäiseksi, ei siis liikkeitä vaan treenikentälle mennään 5 minuutiksi hengailee, jolloin ei saa 1) haistella maata 2) mennä katsomaan koiria ja 3) mennä katsomaan ihmisiä. Hän harjoittelee liikkeitä sitten vähemmän vaativissa olosuhteissa, joissa ei häiriötä ole näin paljon.

INKA

  • KAUKO-OHJAUS  seiso - istu / ensin näytin hieman läheltä minkälainen Inkan tekniikka on ja päädyttiin tekemään sitten seisomasta istumaan peruuttamisen kautta, jonka Inka jo osaa, mutta hieman eri tavalla kuin aikaisemmin eli käsken Inkan peruuttamaan ja autan hieman yhdellä askeleella, että lähtee taakse (mutta en itse lähde mukaan) ja kun vielä on liikkeessä annan käskyn ja käsimerkin istumaan / tehtiin näitä muutama ja sen jälkeen pidemmältä pientä sarjaa ja palkattiin super istumista, ne oli tosi hyviä :) / samalla sitten Jessica totes, että tulee seisomisessa eteenpäin ennemminkin kuin istumisessa ja kerroin, että ollaan alettu niitä korjamaan Jessican edellisen yksityistunnin neuvoilla, mutta on vielä kesken
  • SEURAAMISEN askeleet vasemmalle, peruuttaminen, käännös oikealle paikallaan / askeleet vasemmalle: mä olen kuulemma aivan liian varovainen ja kiltti, yritän tehdä asian turhan varovaisesti.... Inkan tulee väistää alta, eikä mun hipsiä siinä vasemmalle / tehtiin oikealle muutama niin, että viistosti edessä oli alustalla namia ja saa sinne sitten lähteä hakemaan palkan / vähän liian vaikeaa sitten vielä vasemmalle ja samalla tosiaan tuli ilmi tuo minun liiallinen varovaisuus, joten lähdettiin treenaamaan vasemmalle menoa hieman toisin eli Inka väistää minua ja astun reippaasti vasemmalle väistämättä Inkaa ja Inka väistää, alkuun palkataan ihan vaan siitä, että lähtee väistämään, tässä vaiheessa myös Jessica näytti Inkalla miten lähtisin sitä tekemään ja tyrmistynyt pikkulikka ampas oikein sivuun karkuun, heh... tämä tais olla toinen kerta, kun näin Inkan tekevän, jonkun muun kanssa (viimeksi Jessica näytti kauko-ohjauksen seiso - maahan ja istu -seiso vaihtoa läheltä).... vähän se oli tyrimistynyt, joten voisi joskus pyytää kaveria tekemään Inkan kanssa ja katella vähän miten ja mitä se tekee / peruuttaminen: Inkan peppu lähtee aukeamaan, laitetaan Inka jo valmiiksi seisomaan ja palkataan seisaaltaan, otetaan hetkeksi takaisin käyttöön seinä/aita, nami pitäisi alkuun olla jo valmiina vasemmassa kädessä ja palkata kuonon vasemmalta puolen, jos lähtee aukeamaan / käännös oikealle paikallaan: unohdin tämän kokonaan, joten katsotaan ensikerralla, jos en saa itse kuntoon sitä, että puskee liikaa eteen
  • PAIKALLA MAKAAMINEN Inkalla tylsää, lonkalleen meno, seurailee liikkuria liikaa yms. / ha haaa, tämä oli hauskaa / Inka hoitaa paikalla istumisen kisoissa aika kivasti, mutta makaamisessa on hieman levottoman oloinen, tutkailee toisia liikkureita, vaihtaa lonkkaa, saattaa inahtaa ja niin edelleen / Marianne pohti, että Inkasta tämä on varmaan tylsää, hyvin todennäköistä / aloitettiin treenit niin, että mulla oli sivulla kuvitteellisia koiria ja ne teki ensin sen maahan menon ja sitten vasta me, liikkuri oli omituinen... Jessica konttas meidän edessä ja antoi käskyjä, Marianne teki muuta jäynää, itse menin suurinpiirtein alo matkan verran pois ja jäin sitten siihen valvomaan Inkan toimintaa (joko kieltäen tai käskemällä maahan), Inkan pää pyöri ja hyöri ja se ihmetteli, mutta pysyi hyvin maassa, ei näyttänyt kertaakaan, että olisi nousemassa, vaikeinta varmaan oli Mariannen vihellys, mutta kyllä se Inka katseli ihmeissään, kun Jessica konttaili Inkan ympärillä / otettiin muutama uusinta, jossain kohtaa Inka herpaantui menemään maahan mariannen käskiessä kuvitteellista koiraansa maahan ja mun käskyllä sitten kanitti istumassa heti sen jälkeen, kun olin huomauttanut => näitä sitten lisää :)
  • TUNNARI vireen tarkkailua / tunnari otettiin vaan sellaiseksi hauskaksi lopetus jutuksi Inkalle, tarkoituksena helppo hauska harjoitus / laitoin Inkan maahan kapuloiden lähelle ja itsekkin siinä istuin maassa ja käskin Inkan hakee oman, hyvin toimi => palkkaus heittämällä nami taakse ja sieltä vauhdissa kapuloille, tässä tulikin ilmi heti tuo Inkan kiihtyminen, jolloin työ vaikeutuu, suu auki ja vire korkealla, väärän nosto ja sen jälkeen oman haukua hieman kiihtyneenä, ei muuta kuin maahan rauhoittuun ja hiukka namia etutassujen väliin ja uudelleen / nenä kyllä toimii, mutta innostuu liikaa, kun käy hakemassa namin ja pääsee lennosta uudelleen hommiin => no jatketaan tätä omassa rauhassa
Olipas kivat treenit kuiteskin, vaikka Inka hieman piipitti odotellessa, ei auttanut, vaikka mentiin kauemmas jutteleen porukalla, piipitti lähemäpänä vähemmän kuin, että mentiin kauemmas. No nyt yritän ottaa tästä vähemmän painetta ja katsoa tilannetta sitten kun juoksut on ohi ja saattaa olla, että rauhoittuu itsestään, kun hormoonit ei ole niin sekaisin.

torstai 11. lokakuuta 2012

10.10.2012 tokoa lähikentällä ja sisällä

Mariannen kanssa nähtiin lähikentällä. Inka sai odottaa kotona poikien treenatessa, kun juoksut on aika hyvin nyt siinä vaiheessa, että voisi tarjoutua astutettavaksi :) !

INKA

  • RUUDUN PAIKKA, läheltä useasta suunnasta => aika hyvä / muutama yritys myös korjaamisen harjoitteluun niin, että pallo ruudussa, mutta tämä sai ääntelyä aikaiseksi, joten ei jatkettu niitä sitten enempää
  • OHJATUN NOUDON kapuloiden vienti, namitus jaloissa => suunniteltava tarkemmin, vapautus tehtävä jo ekan tai keskikapulan kohdalla........ kolmas kapula liikaa / tehtiin useampi toisto ja vaihdettiin myös suuntaa => samalla tuli useampi merkille lähetys, jotka kaikki hyvällä laukalla => jossain vaiheessa voisi keskittyä myös hiomaan suorempaa asentoa merkillä
  • LUOKSETULO hiljaisuus, nami jalkojen välissä => matka max. 15 metriä ja käsky siitä sivulle / ekassa palkka sivulle tulossa, toinen aloitettiin tokalta merkiltä ja nyt palkka vain siitä rauhasta alussa ja sivulle tulosta pelkät kehut iloisesti / sivulta maahanmenot hiljaisia ja mikä parasta normaalia nopeampia => Kiva !
  • Z:TA I - S - M / ei istunut, jouduin käskemään uudelleen ja istui peruuttamalla, ekassa mukaan otossa hunosti liikkeelle ja siitä sitten pannasta kiinni ja komennus matkaan => paransi huomattavasti ja seisomisen mukaanoton jälkeen seuraamisesta palkka
Hetki pohdintaa Mariannen kanssa miten jatketaan samalla Inkan leikkiessä narulelulla ja jatkettiin pienellä palkkaamattomuus treenillä. Inka takaisin Z:n seisomaan ja siitä kierto, mukaan otto ja seuraavalla suoralla maahan käsky ja loppuun liike => pelkkä kehu ja jatkaminen luoksetulon alkuun, jossa Inka maahan ja kävely noin 10 metriä ja palasin sivulle ja vapautin leikkimään kädessäni olevalle narulelulle => tuntui ihan kivalta !

Loppuun vielä näytin Mariannelle meidän sivuaskeleita vasemmalle ja tuli puhetta, että jospa kysyisin Jessicalta sitä kuinka siirtää liikkeessä Inkaa hieman taakse. Marianne muisteli kaverinsa lähtevän taaksepäin toisella jalalla ristiin ja sitäkin mietittiin, mutta ei taida onnistua multa, kun Inka lähti puskemaan eteen ja jopa käännähti mun eteen.

Peruuttamista katottiin kanssa ja ohjeeksi sain, että laitan jo alussa Inkan seisoon ja palkkaan, kun vielä on seisomassa, ettei ehtisi istumaan. Samanlaisen ohjeen taisi se Sirkekin antaa lauantain koulutuspäivälle jollekulle ja itsekkin olin jo muutaman päivän tehnty kotona sisällä tuota, että laitoin Inkan seisomaan sivulle ennenkuin lähdettiin taaksepäin. Lisäksi Marianne ehdotti, että käyttäisin seinää apuna, mutta tähän asti seinästä ei ole oikein ollut apua, joten ekaks kokeilen ilman seinää, jos alkaisi tajua. Oliskohan multa, jotenkin jäänyt nämä vähän huonolle opettelulle Inkan kanssa, kun Rommin kanssa näitä jauhettiin, joten välillä tuntuu, ettei aina muista, että Inkan kanssa ei ehkä niin paljon ole töitä asian eteen tehty, menee koirat sekaisin.

*********************
Kotona vielä myöhään iltasella:

  • Kaukokäskyjen tekniikkaa läheltä => Inka selvästi alkaa olla paremmin jyvällä
  • Kaukokäskyt namit sivulla ja nyt sarjana => ensin S - I - M - I - S => palkka ja toinen I - S - M => palkka / vaikutti ihan kivalta, etäisyys ehkä noin 2 - 3 metriä
  • Peruuttaminen / Inka seisomassa ja palkata yritin ennenkuin ehtii istahtaa

09.10.2012 tokoa sisällä

Inkan kanssa kotona jumpattiin seuraavia liikkeitä:

  • kaukokäskyt tekniikkaa palasissa läheltä
  • Seuraamisen sivuaskeleet ja peruuttaminen, käännökset paikallaan (namilla rauhoittaminen ja palkkaus heittämällä nami jalkojen väliin, ei siis käden seuraamisella askeleita) => vasempaan sujuu hyvin käännös paikalla, mutta oikealle puskee yli, askeleet oikealle hyvin, mutta vasemmalle tulee hieman törmäysefektiä, josta Inka rutisee / peruuttaminen onnistuu hyvin edessä, mutta vaikeuksia sivulla....... helposti istahtaa, joten valmiiksi seisomaan ja siitä peruutus => toimii paremmin

maanantai 8. lokakuuta 2012

08.10.2012 pohdintoja ja treeniä

Sunnuntai ilta meni ketutuksen piikkiin ja huonolla tuulella. Ärsyttää tuo Inkan kenkkuilu niin vietävästi, mutta nyt ei ole oikein rahaa edes steriloida Inkaa, jotta saisi sen olotilan hieman tasoittumaan, eikä sen tarttis suurinta osaa vuodesta kärsiä noista hormoonivaihteluista. Tuntuu, että ne pahenevat vuosi vuodelta, ei Inka nuorempana tuntunut näin hankalalta juoksujen aikaan tai sitten mulla oli Rommi ja Pablo kenen kanssa touhuta Inkan juoksun ja juoksun jälkeisten masennusten aikaan. Lisäksi mä kisasin silloin aktiivisesti vielä Pablon kanssa agilityssä ja Rommin kanssa pk-puolella ja tokossa, joten hommia riitti, vaikkei Inkalla olisi ollutkaan ihan optimaalista olotilaa treenaamiseen ja kisaamiseen.

No täytyy varmaan kuitenkin alkaa miettimään erilaisia vaihtoehtoja sterilointiin. Olisiko mahdollista jättää kohtu paikoilleen, entäs virtsankarkailut ja muut mahdolliset haitat steriloinnin jälkeen.

Eilen Inka söi pelkästään ne muutamat namipalat siellä koulutuksessa ja illalla Rommilta jääneitä lääkeruokia. Se lääkeruoka kait oli niin maistuvaa, ettei tänään aamulla sitten syöty mitään. Tuhistiin vaan halveksien naudanmahalle ja kasviksille, jotka ovat Inkan herkkua normaalisti. En tiedä kävikö ipana edes pissalla aamulla............ tämähän toki on ihan tyypillistä Inkalle, jossain vaiheessa juoksua. Muuten se makoilee yksinään nyhjäten, jossain ja ei oikein jaksa edes leikkiä sisällä, vaikka sen kanssa leikkisi Lotta Rotalla, nappaa pari kertaa kiinni ja vie sitten Lotta Rotan nukkumaan. Huh heijaa !!!!!!!!!!!!!!

*************

Pikkuisen myös töiden jälkeen treeniä lähikentällä Inkan kanssa kaksistaan.

  • Kaukojen tekniikkaa läheltä niin, että ohjaavassa kädessä ei namia ja ei palkata heti vaan tehdään palkkaus rauhassa. Seisomaan nousussa maasta tai istumasta käsi ei vedä vaan on paikallaan. Tuntuu aika kivalta tällä tyylillä, joten jatketaan. Seisomasta istumaan voisin kerrata myös Jessicalla torstaina.
  • Seuraamisen käännöksiä ja askelsiirtymiä pidempinä sarjoina. Käännöksiä ensin paikallaan ja sitten vähän askelia ja käännös + seis. Hyvin onnistuu vasemmalle, mutta oikealle puskee kokoajan eteen, vaikka välillä autoin sanomalla "sivu", josta voi arvata, ettei matka jatku. Usean kerran rauhoitus laittamalla nami maahan ennen aloitusta ja hyvästä käännöksestä namin heitto jalkojen väliin. Vasemmalle askeleissa selviää kahdesta aika hyvin, mutta Inkan joutuu varmaan siirtää hiukan taaksepäin kun lähden menemään vasemmalle, jottei oteta kosketusta toisistamme, jolloin Inka hermostuu (Sirke puhui tästä viimeksi lauantaina, joten jospa torstaina kysyn Jessicalta apua, kuinka toteutan). Kaikkein vaikein oli tehdä hiljaa peruuttaminen, joten nyt vaan sitten hiottiin alkuun, ettei reagoi pelkkään sanaan jo huutamalla. Jännä, vire ei ole korkea ja siitä huolimatta kuuluu marmatusta......... no pyritään vaan hiljaisuuteen, vaikka miten on juoksun aikana piip piiiiiip piip -kausi.
  • Istuminen / maahanmeno ja seisominen tuli lähinnä siinä ohessa........ tätä kuurina, selvästi tilanne heikkenee, kun mulla on selkä Inkaan päin, liikkeestä istuminen on onnistunut yleensä ihan hyvin, mutta oikeasti OSAAKO TUO IHAN VARMASTI ISTUMISEN, sarjana menee hyvin, mutta esim. kaukoissa ei ymmärrä heti istu käskyä, jos ei ole käsimerkkiä ja myöskin nyt näytti olevan vähän hakusessa, jos olin selkä Inkaan päin, joten treenasin niin, että olin Inkaan päin, mutta kädet selvästi selän takana. Osaa istumaan, jos peruutan, muttei ihan suorilta jaloiltaan seisomasta => tarjoaa maahanmenoa => eli tämä tehotreeniin

07.10.2012 Scy:n järjestämä tokokoulutus/Jessica Svanljung

Masentaa......... isolla M:llä !

Inka oli täysi sika siellä Jessicalla.... halusi kyllä hallille pirusti ja mutta ekassa satsissa odotellessa vinkui ja vire oli ihan väärä, kesken ohjatun karkas siitä mun sivulta katseleen ja haistelee kaikki ihmiset ja lähti mua karkuun, raahasin pannasta takasin. Merkin osas hyvin, mutta siinä se sitten olikin. Ekassa satsissa teki Z:n oikein hyvin ja asennot olivat oikeita ja seuraaminen hyvää ja palkkasin sitten kunnon kehuilla. Seuraavaksi luoksetulo, ei näyttänyt huonoa kaksiosaista maahanmenoa luoksetulossa vaan teki tietty hyvin, mutta vinkas jo kun kävelin poispäin, huoh !
 
  • OHJATTU NOUTO alku, kapuloiden vienti + merkki / laitoin nameja Inkan jalkojen eteen ja Jessica lähti viemään kapuloita, kun eka kapula laskettu niin annoin luvan Inkan ottaa namit, tähän asti piti intensiivisesti kontaktia. Inka söi namit ja vapautti itsensä, kun annoin käskyn lähteä merkille...... kävi haistelemassa kaikkien housuja, ei kuunnellut mua vaan juoksi karkuun ja jatkoi uudelle haistelu kierrokselle, jolloin nappasin pannasta ja raahasin takaisin aloitusmerkille. Homma uusiksi ja nyt hienosti merkille (tälläkertaa olin myös tehnyt valmistelut merkkiä varten)....... sama uusiksi niin, että Jessica hieman ekalla kapulalla huuteli Inkaa, jotta katsoisi ekan kapulan ja hienosti merkille. Tämän jälkeen kokeiltiin ilman namitusta, mutta alkoi vinkumaan, joten keskeytin homman ja jatketaan omissa treeneissä namitusta.
  • Z:ta I - M - S / aloitti seuraamisen hyvin ja asennot teki ihan kelvollisesti, istuminen olisi toki voinut olla nopeampi, mutta muuten seuraaminen hyvää ja jäi hyvä fiilis.
  • LUOKSETULO maahanmeno / katsottiin Inkan kaksiosaista maahanmenoa, ei tietty tehnyt nyt huonosti, oli oikein hyvä pudotus maahan

Toisella satsilla iltapäivällä Inka oli niin hirveä, että tympii koko harrastus........... taas veti hallille innoissaan, odotteli nätisti ja vire oli matalampi ja ei stressannut niin pahasti kuin ekalla eli ei äännellyt, mutta sen ilmeestä näki kyllä myöhemmin, että nyt oli pahasti stressaantunut treenin lopussa.

Tarkoitus oli tehdä kisamainen hyppy, kaukot ja Z, jotta saatais esille se laamailu Z:ssa. No toki saatiin sekin, mutta se ei tehnyt mitään muutakaan hyvin. Sikaili hypyn, heitin kapulan, hyppäs hyvin....... lähti jonnekkin vasemmalle seikkaileen, palas takasin ja otti kapulan ja kiersi esteen, jota ei ole tehnyt koskaan...... ei ikuna ja tämä on mulle punainen vaate. Mä hermostuin ja jätin sen kisamaisen siihen...... joten otettiin hyppy uudelleen, aina sama kuvio ja sivusta Jessican kautta mun luokse. Sen jälkeen avustetusti yksi onnistunut. Ai niin, jossain vaiheessa siellä seisoi myös häiriö ihmisiä esteen toisella puolen. Kaukot 5 m kohtuullisesti, mutta siinäkin yhteen tarvittiin yksi korjaus alkuun ja kun menin sivulle niin se nousi ennenkuin ehdin edes asettumaan ja tätä ei myöskään ole tehnyt ennen, joten alkoi nousta savu korvista ulos meikäläiseltä. Sitten se Z:ta...... karkas taas katsoo ihmisiä ja minä jouduin sitten taas vetämään sen pannasta pois ja kieltään. Z:ssa ei osannut enää mitään vaihtoa, ekaan annoin kaksi käskyä, istumisen seisoi ja ei lähtenyt maasta seuraamaan...... sitä sitten siinä jumpattiin hetki ja pannasta sekä komentamalla saatiin se jatkaan töistä ja hyvästä seuraamisesta sitten palkka. Jessica sanoi, että Inka oli ihan omissa maailmoissaan Z:n alussa ja ei aktivoitunut ollenkaan, katseli vaan kevythäkistä otettua toista koiraa, jonka häkki oli siinä sivussa ekalla Z:n suoralla ja seuraamismatkallakin ekalla suoralla seuraili vaan koiraa. Jessica sanoikin, että ymmärtää hyvin miksi minulle tulee välillä kisatilanteessa epätoivo, kun se aivan yhtä-äkkiä vaipuu tälläisen tilaan, että haihattelee ihan omiaan.

Sen jälkeen vielä hyppyä uudelleen, niin että saatiin onnistumaan ja muutaman kerran sitten hypyn kautta siirtymä sinne Z:n alkuun hipoen ihmisiä ja Inka ei saanut kiinnittää heihin huomiota, tekivät myös kujan, jonka läpi siirryttiin Z:n aloituspaikkaan. Huh, kun vaikeaa, mutta jotenkin onnistuttiin.
Sitten keksin ottaa loppuun hiukka ruutua, jottei päättyis niin ikävään fiilikseen. Inka ei osannut sitten ruutua, ei niin että Jessica näytti, ei niin, että mä näytin, se antoi itsestään loistavan kuvan tai siis meistä. Millään ei hahmoittanut sitä ruutua, vaaleanpunaiset törpöt ja valkoinen nauha, ruskean kirjava matto alla.

Ei yhtään narttua enää tähän taloon. Usko loppuu kokonaan. Jessica sanoi, että nyt ruvettava vaatimaan, se ei enää saa moikata ketään, ei edes haahuilla. ARgh............ eihän se koskaan noin paha ole ollut, mutta tekisi mieli heittää hanskat tiskiin.

Vielä kuukausi sitten tuon koiran kanssa oli kiva tehdä hommia, mutta nyt hauskuus on kaukana, vaikka tiedän, että suurin osa kenkkuilusta johtuu Inkan juoksusta, mutta kun siellä on pohjalla myös sitä Inkan ihan normaalia haihattelua kanssa, joka nyt korostuu. TÄSTÄ LÄHIN TUO EI KYLLÄ enää moikkaile treenikentällä ketään ja sillä selvä, eikä se lähde luvatta yhtään minnekkään, argh....... se mitä pyydetään tekemään niin tehdään, eikä luisteta siitä millään verukkeella !

 

06.10.2012 Sirke Viitasen koulutuksessa kuunteluoppilaana

Aamulla suuntasin Ojangoon kuutelemaan Sirke Viitasta. Pidin kovasti hänen tyylistään, joten toivottavasti päästään hänen oppiinsa, joskus myöhemmin. Nyt olin joutunut peruuttamaan Inkan juoksun takia.


Koulutuksen jälkeen testasin muutamia juttuja lähikentällä kotona myös Inkan kanssa, joista Sirke puhui päivällä.


INKA

LUOKSETULO / vapautus takapalkalle (+ metsäkävely)
MAALIN JA TOLPAN KIERTONA seisominen ja maahanmeno
SIVUASKELEET pitkänä sarjana