keskiviikko 24. toukokuuta 2017

20.5. - 21.5.2017 Scy:n tokoleiri Inkoossa

Lauantaina lähdettiin Toivon kanssa Västankvarn Gård Inkooseen ja Inka pääsi mukaan seuraneidiksi, kun meillä kerta oli omat huoneet niin oli hyvin tilaa kummallekin koiralle majoituksessa.

Kouluttajana oli meille ennestään tuttu Heidi Pesonen, joka aikoinaan Hskh:n tehiksen aikaan oli meidän vakiokouluttajana ja myös Toivon ollessa pentu, käytiin Heidin opissa, mutta Heidin jäädessä äitiyslomalle niin ei sen jälkeen ole tullut Heidillä käytyä kuin vain muutaman kerran Hskh:n järjestämissä koulutuksissa. Tykkään kyllä kovasti Heidistä kouluttajana, koska hän aika kivasti haastaa vähän ohjaajaa ja myöskin jo pentuna keskityttiin Toivolla sen voiman käyttöön eli esim. jääviin liikkeisiin haettiin sitä voimaa ja terävyyttä.

LAUANTAIN TREENIT

1. KIERROS

Toivo oli lauantaina ensimmäinen koirakko ja sunnuntaina sitten viimeinen. Ihan ehkä paras paikka Toivon tyyppiselle koiralle ei ole ottaa suoraan autosta kentälle, mutta tällä kertaa olimme ensimmäisenä niin tultiin sitten vähän valmistamattomana kentälle, mutta toisaalta ei muita koiria ollut ja valitsin aiheeksi luoksetulon pysäytyksen takapalkalla ja suullisella käskyllä, josta mielestäni puuttuu tarvittava voima, joka siinä vielä oli, kun käsimerkillä pysäytin ja palkkasin heittämällä.

Samaa mieltä Heidikin oli, että terävyys puuttuu pysähdyksestä ja veto minua kohtaan on kovempi kuin se takana oleva palkka, joka kaiken lisäksi on Toivon lempilelu. Kokeiltiin aika monta kertaa ja takapalkan jätettyä en ottanut perusasentoa vaan laitoin Toivon alas ja siitä sitten paljon lyhemmällä matkalla tehtiin tätä. Oli niin ennakoimista kuin jumittumista paikalleenkin, kun toinen ei oikein tiennyt mitä haettiin. Kokeiltiin myös sitä, että Heidi heitti palkan sille taakse ja tätä voisi käyttää välillä vaihtoehtona.

Lopulta sitten kuitenkin kokeiltiin sitä käsimerkkiä ja pallon heittoa palkaksi, jolloin kyllä heti huomattiin ero, vaikka Toivo väsynyt juoksemiseen oli. Jos käsimerkkiä käyttäisi niin silloin tulisi vahvistaa sitä Toivon keskittymistä minuun, kun loittonen, ettei se ehdi siinä matkalla katsella ja keskittyä muuta kuin oleelliseen !

Heidi oli vähän sitä mieltä, että toimivaa ratkaisua ei nyt yhden epäonnistuneen kisan vuoksi kannata muuttaa, kun Toivon reagointi käsimerkkiin ja heittopalkkaan on kerta ollut niin hyvä ja se on vastannut siihen. Ymmärsi kyllä kuitenkin hyvin sen huolen mikä minulla käsimerkin kanssa on, että Toivon tyyppinen vilkas kaveri ehtii siinä juostessaankin ehkä vilkaisemaan ratkaisevalla hetkellä muualle ja käsimerkki ei mene tajuntaan ajoissa.




 
PAIKALLAOLOT
 
Lounaan jälkeen tehtiin ensimmäisenä paikallaoloja, joihin osallistui Inka vähän kaikkiin luokkiin ja kyllähän tytölle nami kelpasi.
 

 
*******
 
YHTEISTREENIT
 
 Toivo sai osallistua myöhemmin yhteistreeniin, jossa oltiin ihan lähekkäin ympyrällä ja tehtiin sivulla ylös ja alas menoja sekä kauko-ohjausta niin, että olin ihan lähellä Toivon edessä ja loppupuolella Heidi kävi komentamassa Toivoa maahan minun sivulta, mutta Toivo ei mennyt lankaan vaan keskittyi hyvin.
 
Aika hyvin se kuunteli minua, mutta sain aika paljon sitä komentaa, kun mentiin riviin mukaan, että se olisi hiljaa. Rauhoittui aika pitkäksi aikaa kyllä siihen rinkiin, mutta sen pää kyllä pyöri aika lailla levottomana alkuun, kun käskyjä sateli sieltä ja täältä sekä tietysti ne muut koirat siinä vieressä oli sille kova häiriö.
 
Jossain vaiheessa treeni osoittautui liian pitkäksi Toivolle ja levottomuus lisääntyi ja mukaan tuli vinkunaa niin katsoin, että Toivo oli aika ottaa rivistä pois ja sitten jatkettiin muutaman metrin päässä hengaillen, jotta päästiin tasapainoon taas, mutta samalla oli muutkin jo lopettaneet ja siinä oltiin vaan lähettyvillä. Toisaalta Toivo oli kyllä edistynyt ja ei vinkunut aika pitkään aikaan ringissä, mutta tuolla ympyrällä tapahtumia oli niin paljon, että se oli sille hieman liikaa lopulta eli olisin saanut ottaa sen pois hieman aikaisemmin, kun se oli vielä paremmin hanskassa.
 
******* 
 
 
Iltapäivällä Toivon aiheena sitten olikin ohjatun noudon kävely ja liikkeelle lähtö, johon toivoin parempaa ryhtiä heti liikkeelle lähtiessä, kun Toivo lähtee välillä vähän omaan makuuni liian keskittymättömästi ja kontakti ei ole suoraan ylös vaan vähän alempana. Siis jonkun makuun se tekee aina ihan ok, mutta jos huomautan niin sen seuraamiseen siinä tulee enemmän voimaa ja kontakti on reippaammin ylös. Aluksihan tämä oli tosi vaikea liike, kun Toivo jäi kiinni kapuloihin ja seuraaminen näytti siltä kuin olen joskus katsonut suojelun kuljetuksia, jossa jotkut koirat on kiinni maalimiehessä aika voimakkaasti silmillään. Sitä treenattiin aika lailla ja olenkin ollut Toivon kehittymiseen tosi tyytyväinen, mutta aina välillä se seuraaminen käännökseen asti ei ole sellaista lennokasta ja keskittynyttä.

Ensin Heidi laittoi meidät tekemään seuraamista, ei siinä ohjatun alussa vaan ihan muualla ja eipä ole pikkunen mies ollut pitkään aikaan kyllä näin huonosti keskittynyt. Pyörähti eteen pysäytyksissä, poikitti ja painoi, oli liian edessä ja niin edelleen. Homma tosin parani vasta, kun itse keskityin paremmin ja pidin katseen paremmin ylhäällä. Heidi kommentoikin tuota parannusta ennen, että mitä mä olen sen seuraamiselle tehnyt, auts !

Tosin kyllä nyt käskettiin sitten olla auttamatta Toivoa niissä pysähdyksissä ja käännöksissä eli Toivon tulee huolehtia itse näistä. Eli taas mukaan näitä teräviä pysähdyksiä niin, että joku muu käskyttää ja reagoin niihin heti, enkä auta Toivoa. Perusasentoon pysäytyksissä on myös vaadittava, että Toivo korjaa itse.

Nyt sitten panostettiin siihen liikkeelle lähtöön. Tosin olin itse tehnyt jo pari viimeistä treeniä hieman tämän tyyppistä treeniä, joten jatketaan näillä. Itse kapulalle lähettäminen ei ensin onnistunut vaan Toivo kiepsahti yli ja lähti oikealle kapulalle, johon pysäytin, kehuin käskyyn reagoinnista ja lähetin sitten Toivon korjaamaan toiseen suuntaa. Korjattiin sitten tämä niin, että vein Toivon merkille ja tein kaarikävelyn ja laitoin Toivon hakemaan uudelleen. Noudon palkkasin sitten ihan lennosta !



 
Lauantaina treenien jälkeen käytiin sitten saunassa ja grillaamassa sekä höpötettiin porukan kanssa ainakin vähän yli puolen yön ja sitten nukkumaan.
 
SUNNUNTAIN TREENIT
 
1. KIERROS
 
Sunnuntaina Toivon vuoro olikin sitten viimeisenä koirakkona ja itse olin aika väsynyt odottaen vuoroamme ja päätäkin särki, varmaan vähän liian paljon aurinkoa ja muutama siiderikin siinä nautittuna. No ei sentään kankkusta ;) !
 
RUUTU
 
Ruudun yleensä Toivo bongaa helposti, mutta tänään sitten onnistui ensimmäisellä toistolla hakemaan kierron merkin ja sen jälkeen selvästi ruutuun mennessä väisteli Heidiä, joka oli ruudun takana ja ei ihan heti suostunut alustalle menemään ja näin ollen Heidi jäikin tahallaan sinne ruudun taakse. Kovin pätevä Toivo kuitenkin mielestään oli ja kieli roikkui aika lailla treenin lopuksi, mutta aika hyvin siltä oli kadonnut vauhti.
 
Vaikka nyt ensimmäinen kerta menikin vähän kiertoon niin kyllä se Toivo sen ruudun hahmoittaa ja täytyy vaan vaikeuttaa niitä treenejä.
 


 

 
 
 
METALLINOUTO
 
Toivo teki ensin pari kertaa putkea ilman kapulaa ja sitten heitettiin metallikapula ja Toivo olisi saanut sen noukkia ja siitä lähetys putkeen ja vapautus putkesta tultua lelulle.
 
Toivon ongelma on ollut, että se saattaa ajoittain pysähtyä kapulalle ja ottaa sen vasta hetken tuijotuksen jälkeen. Metalli ei alkujaan ollut yhtään näin epämiellyttävä, mutta Toivo yleensä ärähti kapulaa nostaessaan, joten puutuin siihen ja jossain vaiheessa hieman itsellä meni hermo ja kielsin sitä ns. ärähdyksestä, mutta loogisesti Toivo käsitti, että kiellän nostamasta. Paha virhe minulta ja sitä olen yrittänyt korjata, mutta välillä se ottaa metallin ihan nätisti ja nopeasti ja toisinaan me sitten tuijotellaan. Pito on ajoittain todella löysä ja toisinaan sitten paljon parempi ja Inkan kanssa yhdessä kotona tehtävä pitoharjoitus taas on mitä parhain, hyvä rauhallinen ote ja pitää kunnolla.
 
Vähitellen kuitenkin metallista on alkanut tulla ns. paljon enemmän sellainen "en pidä" juttu kuin mitä se alkujaan oli. Hyvin suunnitelluissa treeneissä Toivo ottaa kapulan hyvin, mutta aina palataan tähän ns. epämiellyttävään tilaan.
 
No ihan suunnitelmien mukaan ei mennyt nytkään, kun ei Toivo oikein halunnut kapulaa pitää putkessa eli tiputti sen viimeistään. Jouduin sitten laittamaan kapulan suuhun noston sijaan ja lähdettiin vähän maltillisemmin liikkeelle. Muutama jotenkuten onnistunut siihen tuli, mutta tiputti kapulan putkesta tullessa ennen lupaa. Sitä sitten jouduttiin jauhamaan muutaman otteeseen ja lopulta se sitten onnistui. Heidi sanoi, että saan tällä tapaa tehdä paljon toistoja ja Toivo ei kauheasti metallista tykkää.
 
 

 


 
 
 
2. KIERROS
 
 
 
TUNNISTUSNOTUO
 
Toivo teki tunnistusnoutoa viimeisellä kierroksella. Tunnarin ongelmat on lähinnä palautuksessa, tulee kyllä laukalla, mutta siinä on epävarmuutta, haistelun hoitaa kyllä hyvin, mutta alku härdelli on kanssa kovin herkkä osa tässä liikkeessä ja liikkeelle lähtö ensimmäisellä käskyllä vaikea.
 
Toivolle tehtiin sitten muutama tunnari ensin piilottaen aidan viereen nurmelle, mutta tällä kertaa Toivo meni ensin aidalle pissalle, sitten haisteli nartun jättämät pissan hajut ja vasta avustuksella löytyi kapula. Seuraavat piilotukset tehtiin sitten muiden ohjaajien jalkoihin, kun istuivat tuolilla. Ensin Toivo vähän ei ollut kartalla ja etsi muualta, mutta sitten homma alkoi toimimaan ja lisättiin sitten toisen ohjaajan jalkojen väliin maahan kapulat ihan tiukkaan riviin, väliä ei paljon ollut ja Toivo teki tosi hyvää työtä ja sama tapahtui toistoilla, keskittyi hyvin haistamaan, eikä hutiloinut yhtään.
 
Luovutuksia treenaan sitten erikseen, en saa tumpeloida näitä hyviä suorituksia vaatimalla liikaa siinä lopussa, jota se ei vielä oikein osaa.
 


 
 
KIRTONOUTO HÄSSÄKKÄ
 
Treenattiin pelkkää kiertoa ja tuli oikein hyviä ohjeita jatkoa varten. Itse kierrot oli Toivolla hyviä eli tekee tiukasti itse kierron ja menee aina innokkaasti sinne merkille kiertämään, mutta meillä on ongelma päästä yli niistä esteistä kiertämään, kun esteet vetää niin voimakkaasti Toivoa.
 
Tehtiin ensin niin kuin olen tehnyt aikaisemmin eli lähetän läheltä ja pidennän matkaa siitä. Sitten Heidi toi matkalle myös toisen kapulan heittämällä sen esteen taakse ja sitten tulikin Toivolle jumi ja ei pystynyt lähtemään. Osin tähän vaikutti, että myös pariin otteeseen torppasin Toivon lähdöt, kun se suuntasi suoraan esteelle.
 
Tehtiin sitten niin, että jos ei ensimmäisellä käskyllä lähtenyt niin vein sen "seuraten" (lähinnä mentiin yhdessä, en käskenyt seuraamana) kiertotolpan lähelle ja laitoin kiertämään, mutta mitään palkkaa ja hihkumista "hyvä hyvä" en saanut tehdä, tosin rauhallisesti kehaisin, mutta en pistänyt bileitä pystyyn ja sitten uudelleen ja bileet pystyyn, kun lähtee kiertämään ensimmäisellä käskyllä.
 
En saanut tosiaan liian kaukaa pistää sitä uudelleen toisella käskyllä menemään, koska se palkkautuu siitä kierrosta, vaan se tehtiin lähinnä ihan ilman mitään kiihdytystä !
 
Välillä myös Heidi siirtyi toiselle esteelle ja sieltä heitti kapulan esteen taakse, mutta kapuloihin Toivo ei kiinnittänyt huomiota. Tähän vaikuttaa varmasti se, että olen käyttänyt kapuloita ohjureina ja ne on myöskin ollut kiertomerkin takana tiivistämässä kaarretta, joten Toivolla on jo pieni aavistus, että niitä ei oteta ilman, että pyydän nostamaan !
 
 



torstai 18. toukokuuta 2017

17.05.2017 Talin pk-tottistreenit

Keskiviikkona pääsin pitkästä aikaa Taliin HPH:n treeneihin Toivon kanssa.

Ensimmäinen kierros

Olimme kolmantena vuorossa ja ensimmäisellä kierroksella Toivon aiheina oli liikkeestä maahanmeno ja toisena sitten liikkeestä seisominen. Kentän ulkopuolella hain vähän sivussa keskittymistä ja Toivo vastasi kivasti, ei pahemmin vinkumisia ja muutenkin ensimmäisen session aikana oli vire paremmin hallussa kuin toisella kierroksella.

Toivolla on ollut hyvä ja nopea maahanmeno, mutta nyt lähiaikoina on alkanut tekemään sen istumisen kautta. Varmaan syynä osaksi, että olen aika paljon koko kevään ja alkutalven vahvistanut istumista.

Peruuttamalla tehtiin suurin osa ja sitten kutsuin Toivon sivulle ja jatkettiin toiseen suuntaan. Vähän väliä yritti tarjota istumista tai mennä hitaasti maahan, eikä ainakaan etupää edellä. Muutamia hyviä sieltä saatiin kaivettua ja nami jätettiin taskuun Terhin kehotuksesta ja kaivoin vasta naksun jälkeen sen esille.

Terhi ehdotti, että kokeilen vaan peruutuksen jälkeen kääntymistä oikeaan suuntaan ja melkein heti käsky maahan. Näin tehtiin ja parin epäonnistumisen jälkeen alkoi toimimaan ihan kivasti !

Seisomiseen sitten lähdettiin kokeilemaan takapalkkaa, kun en ole Toivon seisomisen voimaan nyt tyytyväinen, saisi pysähtyä hieman terävämmin. Vaihdettiin hieman takapalkan paikkaa ja sijoitettiin se jalkojeni väliin ja siitä seuraamaan. Olin aika varma, että se ei lähde seuraamaan kunnolla, mutta lähtipä vaan ja tätä kyllä tulen käyttämään.

Oman vuoron jälkeen jäätiin paikallaoloon Toivon kanssa sillä aikaa kuin Virvan dobberi uros treenasi omalla vuorollaan. Matkan pidin nyt ensimmäisellä kerralla lyhyenä ja pidensin sen treenin aikana vaan muutamalla askeleella. Paikallaolo taukoa meillä on nyt ollut melkein kaksi kuukautta ja ainoat paikallaolot on olleet sellaisia, että olen käskenyt maahan ja tehnyt jotain sen aikana ja sitten vapauttanut, mutta Toivo ei mitenkään niitä ole mieltänyt harjoitukseksi. Merja piti vahtia ja kertoi miltä Toivon olemus näyttää ja välillä otin peilin ja vilkaisin itse sen mielentilaa. Toivo oli oikein hyvin paikallaolon ajan ja kävin palkkaamassa muutaman kerran. Kerran myös vapautin ja käytiin takapalkalla ottamassa muutama frolic rasiasta ja jatkettiin sitten uudelleen.

Toinen kierros

Valmistelut kentän ulkopuolella meni alkuun hyvin, mutta sitten vaihdoin paikkaa ja menin istumaan penkeille ja hain siinä samaa mielentilaa, mutta Toivo otti häiriötä lähellä liikkuvasta nartusta ja alkoi vinkua, joka sai minut taas ärsyyntymään, kun en saanut otetta. Onneksi sitten rauhoittui, kun narttu odotti lähellä makuulla ja ei reagoinut toiseen urokseen, joka tuli kentältä pois.

Mutta sitten, kun mentiin esteille noutokapulan kanssa niin huhheijaa, peli menetetty. Yritin itse olla mahdollisimman cool ja kehua, kun oli hiljaa, mutta jouduin muuttamaan suunnitelmaa niin, että tehtiin vaan paluuta ja laitoin kapulan suuhun. Toivolla oli hirveä palo vinoesteelle ja ei malttanut odottaa, että pyydän tulemaan vaan valtavalla voimalla tuli yli kapulan kanssa ja palautti hienosti eteen, mutta eihän siinä palkkaamaan ruvettu ennen kuin jätkä pystyi odottamaan maltilla käskytystä ja yleensäkin piti edes yrittää saada se mielentila laskemaan oikeammalle tasolle.

Ei se kyllä ihan tällä tasolla ääntele muualla kuin täällä treeneissä. Vaikea muuttaa sitä mielentilaa, kun on jo oppinut itsensä kiihdyttämään heti kenttää lähestyttäessä. No ensimmäisellä kierroksella oli kyllä aika lähellä tavoitetta, mutta toinen kiekka kyllä ei ihan ollut ääntelyn osalta hallinnassa, kun pystyi haukkumaan jalkapallo suussa myös. No nyt täytyy alkaa kirjaamaan ylös näitä almanakkaan, koska enemmän se on ollut hiljaa kuin haukkunut, joten täytyy seurailla nyt tarkemmin, että haukkuuko muualla kuin täällä. Eihän se nyt täysin hiljainen ole, mutta en muista milloin viimeksi olisin itse ärsyyntynyt noin paljon ja tokotreeneissä ei mun mielestä ääntä ole tullut pahemmin metallikapulan nostoa lukuunottamatta ja se on tosi pientä. Toinen paikka missä haukkuu on ne rally-toko kisat, epäviralliset kisat tai ratatreeni, siis 2 kisassa haukkunut 6 kisasta, 1 epävirallisen kisatreenin tai no kyllä se siinä toisessakin haukahteli, kun Inka häkissä haukkui, kun käskytin Toivoa ja yhden treenikerran verran, muuten ne vähäiset treenit mitä tehty niin on ollut hiljaa !

Itse esteen suoritus oli Terhin mielestä lennokas ja voimakas, joten siinä ei sen kummempaa. Loppuun vielä eteenmeno niin, että Toivo ei nähnyt pallon vientiä, mutta kovin vaikeaa mun on hallita sitä ja seuraamista ennen kuin voin antaa sille luvan lähteä eteen. Aika lennokkaasti se sitten lopulta lähti, kun lupa tuli eli taaskin pysähydin seuraamisen jälkeen ja vasta sitten lähetys !


15.05.2017 Maanantai treenit Heurekalla

Paikalla vain minä ja Merja Ruun ja Keeperin kanssa. Merja oli jo kentälle laittanut valmiiksi ruudun ja luoksetulon sekä Z:n merkit ja hieman aloitellut treeniä Ruun kanssa ja jatkoimme sitten Ruun treeneillä minun liikkuroidessa.

Toivon treenit sitten Ruun jälkeen ja Keeper jäi siihen katselemaan. Yllätyin siitä kuinka hyvin Toivo pystyi keskittymään, vaikka Keeper olikin katselemassa treeniä. Oikein positiivista siihen nähden, että odotin Toivon kovasti innostuvan ja keskittymisen heikentyvän tai aloittamisen vaikeutuvan.

Toivon treenit:

LUOKSETULO / PYSÄYTYKSET / takapalkalla, annoin aikalailla apuja / palkattiin myös kerran niin, että pääsi palkalle jo heti makuulta 

RUUTU / Luoksetulo suora ruudun takana / ensimmäisellä lähetyksellä Toivo ei hahmoittanut ruutua
vaan paukkasi luoksetulon suoralle ja nappasi sinne jääneen luoksetulon lelun / hmmmm, nyt en osaa sanoa, että muistiko se sen lelun ja suuntasi sitä hakemaan vai menikö täysin vaan hahmotus pieleen, kun oli niin voimakas häiriö takana / veikkaisin kuitenkin häiriötä merkeistä ja lelu oli hyvä bonus  / toisella lähetyksellä vieläkin vähän ongelmia, mutta hakeutui nyt ruutuun ja koska oli niin vaikea harjoitus Toivolle niin annoin luvan Merjalle heittää pallon Toivolle palkaksi

TUNNISTUSNOUTO / tehtiin kisamaisesti kaksi kertaa, ensimmäisellä kerralla vähän eteentuloa ja pitoa korjailin, joten tehtiin toinen niin, että menin kyykkyyn, kun lähestyi niin ei ollut palautus niin vaikeaa ja ei hieno suoritus haistelun osalta mene hukkaan, kun työskentelee kapuloilla niin hyvin / lisäksi lähetyksissä oli vähän vaikeuksia eli lähti vasta toisella eli näihin haettava nyt ratkaisua, odottaa varmaan mun vartalo nytkähdyksiä lähetyksessä / haistelun kapuloilla Toivo osaa hyvin, mutta nyt ei saa tehdä ihan kisamaisia treenejä pelkästää vaan alkuun ja loppuun kiinnitettävä myös huomoita enemmän !

Keeperin treenien jälkeen käytiin vähän kävelemässä porukalla ja Keeperkin alkaa vähitellen tottumaan Toivoon.

13.05.2017 Maija Eerikäisen koulutuksessa Lempäälässä

Lauantai aamuna kohti Lempäälää Toivon ja Inkan kanssa. Toivo osallistui Aktiivicollieyhdistyksen järjestämään PK-tottelevaisuuskoulutukseen, jossa kouluttajana oli viime vuoden suojelun Suomenmestari Maija Eerikäinen.

Inka pääsi mukaan, kun kotona se olisi joutunut olemaan pitkän päivän aivan yksin, joten parempi sen oli mukana niin sai seurata tapahtumia ja pääsi hieman ulkoilemaan muutamaan kertaan metsään Toivon kanssa.

Paikalla meitä oli kahdeksan koirakkoa, joista kaksi pitkäkarvaista collieta ja kaksi lyhytkarvaista. Collieiden lisäksi oli karkeakarvainen Hollaninpaimenkoira, Malinois ja kaksi Boxeria, jotenkin harmittavaa, ettei collieita ollut enempää, mutta toisaalta oli kiva seurata muun rotuisten koirien koulutusta myös ja ilmapiiri oli todella kiva ja rento koko joukon kesken. Itse en tuntenut ennestään kuin yhden osallistujan ja sitten Pian, joka oli järjestäjän puolelta sekä Hannan, joka oli kuutelemassa koulutusta !

Toivo oli toisena koirakkona ja ensimmäisellä kierroksella otettiin Toivon kanssa noutoa.

Ongelma, johon apua haettiin oli noudossa kapulalle ärähtäminen, jos saisi vielä uusia vinkkejä. Ensin näytin minkälainen Toivon normi kisamainen suoritus olisi ja niinhän se lähti haukahduksen siivittämänä hakemaan ja nosti ärähtäen sekä eteen tuli ihan vinoon oikealle. Eipä koskaan noin huonoa luovutusta tosiaan ole tehnyt, että sitten sattuikin juuri tälle kertaa, että otti pattiin :) !

Tehtiin sitten pari kertaa nosto Toivon ja minun välistä lyhyellä matkalla, jolloin nostot oli hiljaisia ja toi eteen ihan nätisti. Katsottiin myös Toivon pito ja se oli suhteellisen kiva ja rauhallinen, ihan ei tosin ole niin ryhdissä ja itsevarmana kuin haluaisin.

No se siitä, lähdettiin sitten korjaamaan suoritusta. Maija halusi, että Toivo lähtee kääntymään aikaisemmin, eikä vasta kapulan kohdalla, jolloin jo hieman meni ohi ja sitten nappasi vaan niin, että lähestyy ja kääntää itseään kapulan suuntaan jo lähestyttäessä, jolloin nosto on nopea ja siisti. Lähtöhaukkuun annoin Toivolle ratkaisuksi itse vähän namia ja sitä kuulemma tulee jatkossakin käyttää apuna.

Laitettiin heittomatkan kantamiin kaksi lautaa määrättyyn asentoon ja heitin kapulan lähelle niitä, jolloin Maija korjasi kapulan lähelle lautoja niin, että huomioitiin suunta millä tavalla Toivo kääntyy. Tavoitteena oli tosiaan saada Toivo aloittamaan kääntymisen jo ennen kuin saapuu kapulalle, kun ensimmäisellä kerralla meni silloin ohi. Toivolle tehtiin muutama toisto ja aika kivasti ne onnistuivat. Maija kehoitti nyt palkkaamaan usein lennosta ja kehumaan Toivoa palautuksessa.



Kuva: Pia Veikkolainen

Kuva: Pia Veikkolainen
 

Kuva: Pia Veikkolainen


TOINEN KIERROS

Seuraamisen edistäminen / hakee kontaktia liikaa ohjaajan silmiin / vaikeuttaa käännöksiä vasemmalle ja täyskäännöksiä

 Korjaus "vadelmakeppiä" käyttämällä (siis emme löytäneet muuta vaihtoehtoa kepiksi, kuin tuon vadelmapuskan oksan, mutta se toimi tässä erinomaisesti), ensin perusasennossa totuttamista keppiin, keppi ei saa koskea koiraan ja koiralle opetettava, että keppiin ei kosketa tai nojata  !

Palkataan paljon perusasennosta !!!!!!

Aloitetaan vaan yhden askeleen seuraamisella ja tällä kertaa tehtiin tosin myös kahden askeleen seuraaminen ja palkataan koira sekä vapautetaan, jokaisen onnistuneen suorituksen jälkeen tässä vaiheessa / Toivo keskittyi hyvin ja haki kontaktia kivasti / tällä harjoitus kerralla tuntui toimivan !

Näissä treeneissä nami hyvä / lisäksi paikallaan käännöksiä vasemmalle lisättävä  !

Kuva: Pia Veikkolainen
 Muutama video toisesta setissä, jossa hyvin näkyy ongelma kääntymisissä, kun Toivo edistää ja pienet pätkät näkyy tämän tavan korjaamisesta, ihan kokonaisuudessaan ei tainut tulla nuo korjaustreenit, jos oikein muistan toistojen määrän.

Puhuimme myös noista antamistani pakotteista yleisesti ja siinä tuli puheeksi, että voi käyttää vain osaavalle koiralle. Toivon kohdalla Maija kehoitti mieluiten antamaan pakotteen ja jatkamaan matkaa, eikä peruuttaa ja palata aloittamaan uudelleen. Toivo kuulemma pakotteen jälkeen pisti heti seuraaville askelille lisää voimaa, mutta videolta saan kyllä todeta, että käytin myös toisen kerran huomautusta, kun en päässyt kääntymään vasemmalle kovinkaan helposti tuon silmiin tuijottamisen vuoksi.

Myös palloa kainalossa näytin Maijan pyynnöstä, mutta todettiin, että se ei toimi, kuten jo etukäteen sanoin, joten päädyttiin sitten testaamaan tuota keppiä, mutta tässäkin tarvitaan varmaan aika pitkä sessio ennenkuin tuloksia tulisi niin, että se pysyisi vakiona. Ehkä hieman vielä odottelen kesäkuuhun, että katsotaan mihin suuntaan lähdetään, mutta tämä kyllä näytti aika hyvin toimivan Toivolla. Nyt sitten riippuisi toistojen määrästä ja siitä kuinka Toivo sen paikan sisäistää, kun este edestä poistetaan.

Aktiivinen pakote pitäisi tehdä varmaankin remmissä ja kontaktin katketessa ottaa ennemminkin askel oikealle ja terävä nyppäsy liinasta ja heti, kun koira vastaa siihen ottamalla voimaa tekemiseen niin palkataan koira kunnolla ! 

Joka tapauksessa lauantai päivä meni hujahduksessa hyvässä seurassa ja pidin kovasti Maijan tavasta kouluttaa ja myös persoonana oli mielyttävä kouluttaja !




keskiviikko 10. toukokuuta 2017

08.05.2017 Maanantaitreenit tokoa Heurekalla

Maanantaina käynnistyi ulkokauden maanantain tokotreenit Heurekalla. Paikalla meitä oli kolme Pia, minä ja Merja. Merjalla ja Pialla kaksi koiraa ja minulla vain Toivo, kun Inka on jo eläkkeellä !

Ihan alkuun käytiin porukalla kävelemässä ja vasta sitten ruvettiin tekemään kehää valmiiksi. Kovin oli vielä ilma kylmä ja kolea.

Toivo treenasi toisena ja olin valinnut seuraavat aiheet:

  • Ruutu / halusin vaan testata kuinka helposti Toivo bongaa nyt hallikauden jälkeen ulkona ruudun ja hyvin helposti se tapahtui / en yhtään pahemmin lämmitellyt Toivoa tai antanut sen riekkua ennen treeniä lelulla, mutta koska se alkoi heti kiihtyä, kun virittelin ruutuun niin ei auttanut kuin hieman namilla hakea keskittymistä ensin / ruutuun olin laittanut alustan, jotta ei tule mitään paikan kanssa häsläämistä, vaan teemana oli vain ruudun havaitseminen ja sinne suoraan hakeutuminen / palkkasin Toivon sen lempi narupallolla ja menin ensin ruutuun sen kanssa leikkimään ja sen jälkeen Toivo sai rallatella sydämensä kyllyydestä lelunsa kanssa

  • Ohjattu nouto / a) Pia vei kapulat, palkkasin siitä, että odotti nätisti ja otti minuun kontaktia, kun Pia oli sanonut "liikkeelle mars", b) Pia vei kapulat ja Toivon kanssa tehtiin vain seuraaminen, jouduin ottamaan kaksi seuraamisen kierrosta, kun en ollut ensimmäiseen tyytyväinen, kontakti ei ollut tarpeeksi ylös, joten seurautin ohi pysäytyskohdan ja sen jälkeen Toivo seurasi juuri niin kuin halusin ja tein uuden kierroksen ja palkkasin siitä, c) Pia kävi nostamassa kapuloita ja käskytti sitten liikkeelle, jolloin seurautin Toivon namiohjauksella pysäytyspaikalle seisomaan ja menin lähettämään vasemmalle kapulalle hieman niin, että olin sijoittunut keskilinjalta lähemmäs haettavaa kapulaa / Toivo nosti kapulan hiljaa ja palkkasin tästä

  • Tunnistusnouto x 2 / a) Pia vei kapulat etukäteen ja mä vein oman itse / Toivo meni ravilla kapuloille, haisteli hyvin ja otti oman hyvin sekä toi sen aika rauhallisesti, b) tehtiin kisamainen, joka oli todella hyvä, pysyi hiljaa vieressä, laukkasi kapuloille, rauhoittui haistelemaan hyvin ja nosti oman heti ja palautti laukalla / Toivon asenne oli mukavan rento / ainoa miinus, jos jotain hakee niin otti kapulan suuhun sikarina ja se onkin sitten ikävämpi istua, kun oli aika syvällä suussa, huh huh / sivulle en enää erikseen pyytänyt vaan palkkasin edestä / palkkana FROLIC -namit
Toivon treenit oli onnistuneet ja hyvin suunniteltu, vaikka suunnitelman väsäsin vasta ajomatkalla treenipaikalle. Mietin vaan, että mitkä liikkeet on sellaisia mihin tarvitsen tällä hetkellä eniten toisten apua.

Nyt pitäisi aktivoitua taas treenaamaan niitä kauko-ohjauksia kanssa, kun kisan jälkeen en ole ottanut pahemmin ollenkaan näitä !

07.05.2017 Toivolle rally-tokossa AVO hyväksytty 81 pistettä ja RTK2

Sunnuntaina oli Toivolla rally-toko kisa Kivikossa Helsingissä avoimessa luokassa. Toivoa en ole kovinkaan paljoa treenannut rally-tokoa varten, kun en ole saanut omalta seuralta ryhmäpaikkaa ja en ole raaskinut maksaa yksityiskoulutuksista, kun suurin osa näistä liikkeistä on sellaisia, jotka voin opettaa itse, mutta siinä on se heikkous, että ei olla treenattu niin, että olisi kylttejä tai pahemmin edes muita koiria.

Pari kertaa ollaan käyty epävirallisissa kisoissa Toivon kanssa ja ihan muutamia kertoja vaan treenattu kylteillä. Inkan kanssa ehdin paljon enemmän harjoittelemaan kylttien kanssa, mutta Toivon kanssa se on jäänyt todella vähäiselle.

Sunnuntain kisasta ei valitettavasti ole ollenkaan videota tai kuvia, kun ei ollut muita tuttuja kuin treenikaveri Sanna, mutta kun Sanna ja Rolle starttasi juuri meitä ennen niin ei ollut ketään kuvaamassa meidän kummankaan rataa. Vähän kyllä vilkuilin, että olisiko ulkopuolisia, joilta olisi voinut pyytää apua, mutta kaikilla tuntui olevan omia hommia ja aidan vierellä ei roikkunut katsojia.

Toivo on kyllä innokas rallattelija, mutta vaikka se treeneissä on hiljaa niin kisassa tai epävirallisissa se on parissa kisassa alkanut nyt haukkumaan, kun käskyjä satelee vähän väliä ja kiemurrellaan sinne sun tänne. Selvästi en ohjaa sitä niin hyvin kuin silloin, kun meillä kylttejä ei ole ja se protestoi minun käskytyksille !

Tällä kertaa sain sen kuitenkin keskittymään ja odottamaan omaa vuoroa todella hyvällä mielentilalla, kun otin sen häkistä, ei yhtään vinkunut ja otti hyvin kontaktia. Annoin sen olla nyt paljon pidempään häkissä ja katsomaan, kun muut koirat meni sen ohitse lämmittelemään ja siirtymään kehään. Suoranaisesti Toivo ei häkistä kehää nähnyt, mutta pystyi seuraamaan lämmitteleviä koiria ja vähän matkaa myös rataa !

Siinä vaiheessa, kun siirryttiin kehään niin Toivo ei ollut ihan yhtä aktiivinen kuin lämmittelyssä, mutta ihan kivasti se lähti matkaan ja pyörähtämään lähti ensimmäiseen liikkeeseen hyvin, mutta seuraava liike oli liikkeestä mahaan meno ja sen Toivo teki valitettavasti istumisen kautta, josta - 10 TVA virhe eli tehtävävirhe. Sanna sanoi, että se oli juuri ja juuri niillä rajoilla, että menikö istumisen kautta vai suoraan maahan.

On se jännä, että ne virheet täällä juuri tulee esille mitkä edellisellä viikolla todetaan. Juteltiin juuri tästä Sannan kanssa ja heillä se oli pyörähdys ja meillä tuo maahanmeno. Valitettavasti vaan en huomannut tuota istumisen kautta maahan menoa vaan hyväksyin sen suorituksen jatkamalla.

Tämän jälkeen yhden kyltin uusin, kun Toivo istui sen verran hitaasti, että en tiennyt mitä mieltä tuomari siitä olisi, joten en ottanut riskiä vaan uusin liikkeen ja uusimisesta tuli se -3 pistettä. Aika todennäköisesti siitä ei olisi mennyt mitään, koska se minun hidas voi olla aivan jotain muuta kuin mitä tuomarin hidas, vaikea sanoa !

Omasta mielestäni Toivo olisi voinut seurata paremmin, mutta Sanna sanoi, että se näytti makealta, mutta varmaan itseä häiritsee se, kun kyltit tulee niin äkkiä niin seuraaminen aina katkeaa hiukan ja houkutuksessa vähän kontakti laski, mutta siitäkin Sanna sanoi, että se näytti hyvältä ja että minua varmaan häiritsee vaan, kun se kontakti ei ollut niin korkea, että kyllä se oli ihan hyvä. Aika tiivishän Toivo on seuraamisessa ja pari kontrollivirhettä sieltä tämän vuoksi taisi napsahtaa eli -2.

Tällä kertaa menimme Toivon kanssa radan ilmeisen lujaa, kun Toivon aika oli aika kova ja olikin kuulemma siltä näyttänyt, että suoritetaan rataa kovalla vauhdilla. Olisi vaan pitänyt vielä olla virheetön ;) !

Lisäksi -4 pistettä tuosta haukkumisesta yhteisvaikutuksesta, joten lopputulos oli 81 pistettä ja RTK2 koulutustunnus. Sijoitusta en katsonut, mutta varmaan se oli siinä viiden paikkeilla, mutta aivan varma en ole !


Avo rata 8.5.2017 Kivikko, Helsinki
 
 

Toivo ylpeä RTK2 killuttimen ansainnut !



tiistai 9. toukokuuta 2017

06.05.2017 Nummelassa lenkillä ja Toivolle treeniä

Toivon kanssa ei olla treenattu puoleentoista viikkoon mitään, kun minulle iski flunssa ja silmätulehdus. Edellisenä lauantaina tosin käytiin siellä Pukkilassa paimentamassa,  mutta muuten mä vain olin sairastuvalla kotona.
Koirat oli tosin käytettävä ulkona ja siinä ohessa vähän tehtiin yhden askeleen seuruuta ja joitain  rally-tokon liikkeitä, kuten  pyörähdystä ja eteentuloja sivusta.
Nyt lauantaina riitti makaaminen ja lähdettiin kaveria moikkaa Nummelaan.  Koirat pääsi lenkille ja Toivo lopuksi vielä vähän treenaamaan. Toivosta otettiin vielä muutama passikuvakin !


 
Toivo 3 v 9 kk
 
 
 
Pieni collietyttö <3
Inkalla oli kivaa
 
 
Tässä meidän koko porukka:
 
Muru, Tessa, Toivo ja Inka
 
 
 
Vähän myös treeniä Toivon kanssa:
 
 
 
 
 
Toivon kanssa tehtiin seuraavia liikkeitä:
 
  • Ohjattu nouto / ensimmäisellä joutui hieman etsimään, toinen hyvä
  • Seuraaminen / aika kivaa, paikka pysyi, käännökset vasemmalle ok, mutta täyskäännöksessä vähän lähti kontakti laskemaan
  • Nouto kapulan nosto / pitkä matka / vapautus tai luovutus 
  • Iskunoutoja ohjatun kapulalla / ei ääntä, hyvä
Jotenkin koko treenisessio tuntui hyvältä. Toivo oli rento ja minä olin rento, kummallakin oli mukavaa ja se välittyy noista kuvistakin aika hyvin !

29.04.2017 Toivo paimentamassa Pukkilassa

Lauantaina aamulla suuntasin Toivon ja Inkan kanssa Pukkilaan paimentamaan Mervin ja parin muun Australianpaimenkoiran harrastajan kanssa. Inka lähti seuraneidiksi ja ei sitä kyllä lampaat yhtään edes kiinnostanut, kävi laitumen vieressä ja tuijotti tiukasti vaan minua kerjäten namia ja sitähän se leidi sitten saikin.

Toivon kanssa jatkettiin siitä mihin viimeksi jäätiin eli tämä oli kaiken kaikkiaan Toivon neljäs kerta lampailla ja täytyy sanoa, että tämä laji on itselle aika raskas, kun pitää yrittää muistaa mitä kouluttaja sanoo, eikä vaan kävellä minne sattuu niiden lampaiden kanssa.

Tällä kertaa Toivoa ei kiinnostanut mukana oleva bordercollie uros, kuten viimeksi vaan teki töitä ilman, että olisi yrittänyt ohessa tehdä tuttavuutta tähän toiseen urokseen, vaikka se välillä oli tosi lähelläkin. Toivo toimii aika kivasti ja on kiltti, ei pyri liian lähelle laumaa tai tee mitään ylimääräisiä pyrähdyksiä, jotka säikyttäisi laumaa, olin tähän tyytyväinen.

Tosin se vielä kiertää laumaa kokoajan laukaten, mutta kouluttaja sanoi, että antaa sen juosta. Harjoiteltiin lähinnä kääntymistä ja Toivo on kyllä välillä aika jääräpää ja tässä näkyy, ettei se ihan pehmeä ole. Vähän toisen kierroksen lopussa kommentoi minulle, kun käännytin sitä vaihtamaan suuntaa. Välillä se alkoi kuitenkin jo itse vaihtaa suuntaa oma-aloitteisesti, joten edistytään tässä vähitellen.

Opin edes itse vähän milloin aloitan lauman kääntämisen koiran eteen eli kun Toivo on lauman takana, eikä niin, että olen kokoajan myöhässä. Lisäksi piti yrittää muistaa pitää sitä paimen"keppiä" niin, että kun käännän rintamasuunnan koiraa kohden niin keppi on jo valmiina kädessä millä puolen se pitää olla eli jos Toivo tulee oikealta niin keppi on vasemmassa kädessä ja sillä kopautan maahan, jotta kääntyy ja sitten toisesta suunnasta vastaavasti. Jotenkin tuntuu todella vaikealta käyttää vasenta kättä oikeakätisenä ;) !

Myöskin minun tulee muistaa, että kävelen hetken siihen suuntaan, johon koira kääntyi ja tavallaan palkaksi se sai juosta, etten heti lähde taas vaatimaan sitä kääntymään.

Toivo sai tauon aikana leikkiä Skipperin ja Kayan kanssa. Siinä Merville hätäilin, että Toivon energia menee leikkimiseen, että se ei jaksa enää juosta laitumella, mutta Mervi sanoikin, että ei sen tarvitse lampailla edes juosta, joten Toivo sai sitten vielä juosta tyttöjenkin kanssa ja hyvin sillä riitti virtaa vielä laitumellekin !

Nyt myös sain läksyksi miettiä Toivolle käskyn, jolla annan sille luvan aloittaa työn ja Toivo myös tällä kertaa laitettiin maahan ihan treenin aloituksessa ja siitä sitten annoin sille luvan lähteä liikenteeseen (töihin) !

Lupasin nyt kouluttajalle aktivoitua tänä kesänä tämän kanssa ja varsinkin sen takia, että tässä Toivo oikeasti väsyy ja henkisesti vahvistuu sekä tämä tekee hyvää meidän suhteelle, näin olettaisin, joten ehkäpä käydään nyt lampailla vähän useammin. Ei mitenkään kisamielessä vaan lähinnä sen takia, että tämä poikkeaa täysin meidän normi harrastuksista ja nytkin Toivo ei pahemmin tosia koiria nähdessään vinkunut tai hosunut innosta muiden koirien takia, vaikka Veeran nartulla oli juoksu !

26.04.2017 Talissa treenit

Toivo on ollut aika vähällä treenillä koko edellisen viikon ja lähinnä ollaan vaan lenkkeilty. Lauantaina kävin hakemassa Toivolle Diplomin Scy:n vuosikokouksesta, kun Toivo palkittiin vuoden 2016 pitkäkarvaisten collieiden tokon tulokkaana.

Keskiviikkona käytiin sitten ohjatuissa tottistreeneissä Talissa ja tälläkin kertaa tein vain yhden treenin Toivon kanssa, koska alkuun otettiin ampumista ja siinä ehdin sitten aikalailla Toivoa aktivoimaan samalla. Kentällä oli vain Toivo ja Howavart uros, jolle periaatteessa juuri ammuttiin seuraamisen ja paikallaolojen ajan ja näin sitten Toivokin pääsi kuuntelemaan paukkuja (kait se on uros, en varma) ja muut koirakot oli sitten kentän ulkopuolella totuttelemassa ampumiseen tai autoissa.

Toivo reagoi ensimmäiseen laukaukseen vilkaisemalla, mutta muuten se sitten ei kiinnittänyt laukauksiin huomioita ja niitä tuli aika monta koko session ajan. Tein yhden tai parin askeleen seuraamista ja vähän leikittiin. Tosi tyytyväinen Toivon käytökseen ampumisen aikana !

Omalla vuorollaan tehtiin vain pari kertaa ilmoittautuminen ja tällä kertaa Terhi laittoi meidät ilmoittautumaan vieraammalle henkilölle, joka oli mies, joka oli ihan hyvä juttu. Vähän siinä minua ohjeistettiin olemaan tunkematta niin lähelle eli voin jättää vielä enemmän väliä tuomariin ja palkata kannattaa tehdä jo välillä lähestyttäessä.

Luoksetulon taisin myös ottaa ja aika hyvin Toivo nyt osui oikeaan kohtaan eteen ja sitten tehtiin noutoa, ensin Suskin tyylillä, mutta nyt se ei toiminut vaan toi ärähtelyn mukaan, joten Terhi kehotti laittamaan kapulan maahan Toivon eteen ja siitä sitten otettiin muutamalla toistolla nosto ja luovutus niin, että itse menin niin, että kapula oli meidän välissä.

Terhi kehotti minua kehumaan Toivoa heti noston jälkeen, jotta ymmärtää, että mistä sitä kehutaan ja aika kivasti Toivo toimi, olin erittäin tyytyväinen !