maanantai 24. maaliskuuta 2008

23.03.2008 Kivikossa koulutuksessa


Kivikossa oli HPH:n yleiset koulutukset, joihin päätin lähteä mukaan, kun ohjelmassa oli paikallaoloa. Aluksi tarkoitus oli ottaa vain Inka mukaan, mutta lopulta otin myös Rommin matkaan.


Ennen koulutusta otin Rommin kentän reunalle, jossa otin sillä hieman muutaman askeleen seuraamista ja sivulletuloja. Lähinnä vaan tarkoituksena pitää se hiljaisena, jätkä kun on niin "haukkuherkkä". Kun koulutus alkoi vaihdoin Rommin Inkaan.


Kouluttajia oli kolme ja meidät jaettiin siis kolmeen ryhmään, porukkaa oli yllättävän paljon. Harjoittelimme kontaktin pitoa ja seuraamista alkuun. Inkalle oli varannut nakkeja ja narupallon matkaan. En kuitenkaan viitsinyt kauheasti nostella virettä narupallolla, kun tarkoitus oli harjoitella paikallaoloa. Pitihän se Inka kontaktia ja seuraaminen oli ihan kohtuullista, mutta vietti niin alhaalla eli täpäkkyys puuttui kokonaan. Tämä harmittaa, koska sama tilanne on ollut viimeaikoina nähtävillä. Syksyllä Inkan seuraaminen oli minun mieleen aivan täysin ja tästä pienestä alavireestä en oikein pidä. No mietiskellään. Paikallaoloharjoitus onnistui oikein kivasti ja pysyttelin noin 2 - 3 metrin päässä, koska koiria oli niin paljon ja tilanne taas uusi Inkalle.


Noin puolessa välissä kävin vaihtamassa koiraa ja hain Rommin, joka jatkoi paikallaololla ja lyhyillä seuraamisilla. Rommin aikana tehtiin myös harjoitus, jossa koirat olivat maassa, ohjaaja remmin mitan päässä edessä ja yksi koira samanaikaisesti pujotteli ympärillä. Ei moitittavaa Rommin käytöksessä, palkkasin tiheästi. Rommin vuoron tulessa, käytin apuna namikättä ja tein usean pysähdyksen, jotta sain palkattua oikeasta perusasennosta jätkän useasti.


Olin erittäin tyytyväinen kummankin koiran treeniin, joten kotiin päästyä oli sen verran puhtia jäljellä, että lähdin Pablon kanssa kaksistaan metsään, jossa otettiin kaukokäskyjä ja luoksetulon pysäytyksiä ilman käsimerkkiä sekä palkkasin Pabloa pelkästään siitä, että se hakeutui mun sivulle oikeaan kohtaan ja otti kontakia, jolloin heitin sille namin ilmaan.

22.03.2008 Agilityä Hyvinkäällä


Inka pääsi tänään vierailijaksi Hyvinkäälle agilitytreeneihin. Valitettavasti ei ollut kouluttajaa paikalla, mutta siitäkin huolimatta saatiin ihan kivat treenit aikaiseksi, käytettiin olemassa olevaa rataa hyväksi.


Hypyt menivät ihan kivasti muuria myöten, puomilla löytyi oikein vauhtiakin ja kepeillä mentiin kaikki välit ilman ongelmia, toki ohjaan kädellä ja omalla liikkeellä, muuten ei vielä onnistuisi. A-esteellä oikein näppärä suoritus, matalalla olevaa rengasta harjoiteltiin myös, siinä siivekkeet sivuissa.


Putkella on vielä hieman epävarmuutta, kun putki on mutkalla ja keinua en ole ottanut, paitsi Ojangon vauvakeinua.


Treenien lopuksi Inkakin pääsi sitten Aptuksen uimahallin kahvilaan ja hyvin varmasti liikkuu liukkaalla alustalla. Siitä olen erityisen iloinen, no eihän se mikään uusi asia ole, onhan se siellä uimassakin käynnyt, eikä sillä koskaan ole ollut alustojen kanssa ongelmia, josta olen erityisen iloinen.

21.03.2008 Ojangossa tottista


Aamupäivällä tavattiin Pian kanssa Ojangossa tottistreenien merkeissä. Ihan treenien alkuun annoin Pialle Rommin jalkapallon ja Rommi sai autosta katsoa kun Pia sen vei kentän toiseen laitaan.



  • Vinoeste nouto


Aloitin Rommilla matalalla vinoestellä ja siitä sitten korkeammalle esteelle. Ihan kivasti meni, alkuun hain narupallolla hieman virtaa koiraan. Paluu kiipeämiseen kävin hieman taputtamassa vinoestettä, että lähtee välittömästi esteelle kapulan otettuaan. Noutokapulan luovutusta en vaatinut. Palkaksi leikkiä narupallolla.



  • Eteenmeno


Eteenmenomatka aika pitkä. Muutama askel seuraamista ja lähetys eteen. Rommi lähti hyvin liikkeelle, suunta aavistuksen vinoon, mutta puolessa välissä korjasi (ilmeisesti siinä vaiheessa paikallisti katseella pallon). Loppuun leikkiä jalkapallolla.


Seuraavaksi olikin Pian Tessan jälkeen Pablon vuoro ja jätkä yllätti mut tosissaan. Niin paljon oli virtaa ja motivaatiota tehdä, että ihan menin hämilleen. Tehtiin lyhyet ja vauhdikkaat treenit. Liikkeiden välissä tarjosi seuraamista hyvällä kontaktilla, yhä tietty väljää, mutta ei puututa siihen vielä.



  • Tokohyppy (suoraan palkalle, namialusta)

  • Tokohyppy (avo)

  • Tokohyppy (suoraan palkalle, namialusta)

  • Muutama paluuhyppy harjoitus

  • Ruutu (iloinen suoritus, oikein hyvä)

  • Luoksetulon pysäytys (ilman käsimerkkiä, pysähtyi hyvin pelkällä käskyllä ja oli valtavan iloinen, lähti hyvin käkystä ja vauhdilla)

Sulon jälkeen sitten Inkan vuoro ja sen kanssa otettiin kanssa vinoestettä, noutokapulan virkaa hoiti patukka. Leikkimistä patukalla ja siitä sitten autoon, koska leikki oli melkoisen kuluttavaa.


Seuraavalle kierrokselle otin vain Rommin ja Inkan, koska Pablon treenit meni niin hienosti, niin päätin ettei oteta enempää. Rommin kanssa harjoittelin seuraavia liikkeitä:



  • Tokohyppy alo (onnistuin siirtymään sivulle ilman, että Rommi liikkui)

  • Ruutu

  • Aitasiivekkeen kiertoa (ennakoi hommaa, pysähtyy hyvin, ei oikein palvele tarkoitusta)

  • Seisominen (ei oikein mennyt putkeen, taas sähläilyä)

  • Maahanmeno (ensimmäisellä upea seisominen, seuraavat toistot hitaita maahanmenoja)

  • Matala pk-este, narupallo

Inkan kanssa tehtiin sitten myös seuraavia liikkeitä:



  • Tokohyppyä (pelkkää hyppyä)

  • Ruutu

  • Liikkeestä maahanmenoa

  • Liikkeestä seisomista (lähinnä vaan seisomista, pysähdyn lähelle)

  • Luoksetuloa

19.03.2008 lähikentällä tokoa


Lomalla oli tarkoitus harjoitella ihan tosissaan tottista, mutta motivaatiopula on vaivannut, joten ollaan tyydytty vaan lenkkeilemään. Osansa tietysti on ollut, että Rommi oli vielä tiistaihin asti hyppykiellossa.


Tänään lenkin ohella otin Inkalla ja Rommilla kuitenkin seisomis- ja maahanmenoharjoituksia läheisellä asfalttikentällä. Inkan kanssa lisäksi muutaman tokon luoksetulon suoraan sivulle. Hyvin pysyy paikallaan odottamassa käskyä ja tulee reipasta vauhtia suoraan sivulle.


Seisomisen harjoittelu tuntuu vaan sahaavan paikoillaan, toisella kertaa todella hienosti ja seuraavalla kerralla Rommi marssii vaan vieressä. Samalla maahanmenoon on tullut vaikeuksia, tekee maahanmenon sijaan hienon seisomisen (joka muuten ei meinaa onnistua) tai sitten menee maahan kovin hitaasti. No jatketaan harjoituksia.


Pablon kanssa otinkin vasta kotona pihalla kaukokäskyjä istu - maahan - istu. Muutamia sivulletuloja, joista palkka lentää taakse tai eteen. Samalla harjoiteltiin myös maahan - seiso ja istu - seiso, yllättävän hyvin onnistuu.

15.03.2008 tottista ja agilityä Purinalla


Illalla käytiin koirien kanssa taas Purinalla ja ensimmäisenä otin Pablon, jonka kanssa tehtiin alkuun agilityrataa ja ihan kivasti meni. Tottista otin vain hyvin vähän sen kanssa.


Rommin kanssa aloitettiin luoksepäästävyydellä, pyysin apua toiselta collieharrastajalta ja oikein nätisti jätkä käyttäytyi, ei reagoinut mitenkään kosketukseen, oikin hyvä asia. Tällä kertaa Rommin kanssa ei otettu agilityä, eikä edes tokohyppyä, koska Rommi oli vielä hyppykiellossa. Harjoittelimme ainakin seuraavia liikkeitä:



  • Liikkeestä maahanmenoa

  • Liikkeestä seisomista

  • Luoksetuloa

Inkan kanssa aloitin sitten pelkästää leikkimisellä narupallolla (samalla tulee siinä harjoiteltua nopeaa istumista ja kontaktia) ja sen jälkeen tehtiin niitä perusharjoituksia seuraavasti:



  • Liikkeestä maahanmenoa

  • Liikkeestä seisomista

  • Luoksetuloa (suoraan sivulle)

Loppuun Inka pääsi hieman tekemään agilityrataa ja aika kivasti meni, vaikka itse sanonkin. Inka suoriutui neljän hyppyesteen sarjasta ihan kivasti ja puomista mentiin epäröimättä. Otin myös keppejä ja niissäkin alkaa hahmottua se liike, mutta nopeutta ei ole kyllä nimeksikään.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2008

14.03.2008 Inkakin saapui kotiin


Pikkuinen lomailija neiti saapui kotiin. Inka oli pariviikkoa taas kasvattajalla hoidossa. Olihan neitiä ikävä, mutta itse olin sen verran pahasti flunssassa, että oikeastaan oli erittäin hyvä juttu, että pikkuruinen tyttö sai olla Tarjalla peräti kaksi viikkoa lomailemassa.

11.03.2008 Rommi osteopaatilla


Käytimme Rommin tänään Riston kanssa Espoon Keskuksessa osteopaatilla ja aavistukseni oli ollut oikea. Selvästi oli toinen puoli hieman takaa jumissa, mutta tälläkertaa tämä hoitokerta riitti, joten jatketaan seurailua. Viikko pidetään hypyistä taukoa ja sitten kuulemma saa taas hypätä. Ei pitäisi olla fyysisesti estettä hyppäämiselle, mutta henkinen puoli onkin sitten erikseen.

10.03.2008 tokoa Vantaalla


Tänään olikin sitten Vantaalla tokoporukan treenit. Rommin kanssa jatkettiin taas seisomisella ja luoksetulolla. Muutama ruutuun lähetys ja loppuun yhteispaikallaolo noin 5 minuuttia. Hieman harjoittelua haittasi oma mieliala,  mutta onneksi saatiin ihan kelpo harjoitus aikaiseksi.

08.03.2008 agilityä Keravalla ja Hyvinkäällä


Aamulla kävin Rommin kanssa Keravalla Pablon agilitytreeneissä. Otin Rommille kevythäkin mukaan, kun jätkä viihtyy siellä niin hyvin. Oikein kivasti meni, lukuunottamatta, että ohjaaja ei aina oikein muista, ettei ohjaa Pabloa. Rata oli tietysti hieman vaikea Rommille, mutta kyllä sillä näytti olevan ihan hauskaa.


Illalla suuntasimme Paulan kanssa Hyvinkäälle. Pablo pääsi pikkuisen harjoittelemaan agilityhalliin. Ihan mukavasti liikkui, vauhti ei vieläkään ole kummoinen, mutta ei ole enää niin varuillaan.

06.03,2008 tokoa Vantaalla


Tänään meitä oli paikalla Hannamari, Pia ja Minä. Tänään pääsi sitten Pablokin Rommin ohella tekemään pikkuisen liikkeitä. Mitään ihmeellistä ei harjoiteltu, hieman vaan seisomista, luoksetuloa ja niin edelleen. Pablon kanssa otettiin myös luoksetulon pysäytyksiä.