sunnuntai 31. tammikuuta 2010

31.01.2010 lunta tupruttaa


Lunta on tullut kaatamalla ja tänään ollaan vaan lenkkeilty. Vähän saivat koirat myös vapaana juosta ja Pablo innostui toisia hiukan juoksuttamaan. Eivät kuitenkaan tahdo lähteä poluilta pahemmin pois !


Risto ei näytä sietävän Rommia lähettyvillään ja on sille kokoajan todella tyly. Ymmärrän kyllä hänen tunteensa, mutta eihän tuo koira voi ymmärtää ja on kovin epävarma ja hämillään tilanteesta. Ikävintä äsken oli kun Risto tuli kotiin äsken viemästä poikia kotiin, menivät koirat Ristoa vastaan ja Risto otti vain Inkan ja Pablon ulos. Rommille vaan ilmoitti, että ei vie Rommia ulos ja käski Rommin painua kauas hänestä sekä ilmoitti, että Anne vie sinut ulos. Saa nähdä mitä tästä tulee, ihan kuin stressattavaa ei olisi muutenkin jo tarpeeksi.


************


No Anne ja Rommi kävi sitten kaksistaan ulkona, ei se Rommia haitannut. Vähän piti vastata naapuritalon narttukoirille, mutta muuten oltiin ihan kiltisti, mutta hieman varmistelin seurauttamalla piha-alueella Rommia namin avulla eli ne kohdat, joissa meidät voi yllättää. Täytyy muistaa yrittää soittaa se osteopaatti Rommille maanantaina.


 

30.01.2010 tokoa Hakkilassa ja agilityä


Aamu ei alkanut ollenkaan hyvin. Auton lämmityslaite ei toiminut ja kesti noin puolituntia ennenkuin se hurahti toimimaan. Otti aikalailla päähän, kun olin menossa tottis- ja agilitytreeneihin Rommin ja Inkan kanssa. Olin suunnitellut treenaavani ensin Rommin kanssa tokoa ja sen jälkeen Inkan kanssa ihan pienen tottistreenin, ennenkuin siirtyisimme Kivistöön Inkan agilitytreeneihin.


Viikolla oli jo ihan riittämiin ongelmia, kun iltalenkiltä palattuani en päässyt ulko-ovestamme sisälle. Oven lukko ei liikahtanutkaan, joten vaikka kuinka yritin en saanut ovea auki, jopa pituussuunnassa oleva kahvakin irtosi ovesta keskiosastaan. Soitin isän apuun, koska useampaan puheluun ei ollut varaa, koska puhelimen akku oli lähes lopussa ja tunnetusti meidän isä yleisesti saa hoidettua asiat. Jos ei saisi, niin sitten soitettaisiin hänen puhelimellaan päivystävähuoltomies. No eihän se ovi meinannut millään aueta, mutta juuri kun isä oli luovuttamassa, saatiin se pirun ovi auki. Nyt sitten odotetaan, että huoltomies suvaitsisi tulla ovea katsomaan.


No palataan sitten lauantai aamuun eli pääsin treeneihin Hakkilaan vasta puolituntia treenivuoron alkamisen jälkeen, joten Inkan treenaaminen sitten jäi. Treenikaverit olivat tosi reiluja ja odottivat meitä paikallaoloon, joten pääsimme Rommin kanssa suoraan yhteispaikallaoloon.


Onnettomuudeksi kuitenkin tuli hieman takapakkia kun tulin tuulispäänä halliin ja Rommi ensimmäisenä innokkaana sisälle ja lähes törmäsi kasvotusten (väliä ihan reippaasti  noin 3 metriä) nuoren partacollieuroksen kanssa, jonka en tiennyt osallistuvan treeneihin, olin odottanut paikalla olevan vain ne koirat, jotka Rommi jo tunsi. Syksyllä yhdessä koulutuksessa Rommi oli hieman pelästynyt tuota urosta, kun se yllättäen tohottaen kurksisti pöydän alta ja en ollut osanut siihen valmistautua, koska yleensä on tapana, että noissa koulutuksissa ei ollut toista koiraa kentällä kun tulimme treenaamaan omalla vuorollamme. Jos olisin silloin tiennyt, että se sinne jää, olisin pyytänyt, että voisiko sen viedä hieman sivuun kentältä ja olisin tuonnut Rommin kentälle niin, että se ei olisi päässyt sanomaan sanaakaan.


Nyt tietysti juuri tämän koiran kanssa jouduttiin kohtaamaan valmistautumattomana ja sellaisessa mielentilassa, että ohjaaja ja koira kävi ylikierroksilla jo aamun tapahtumien takia. No Rommi ärähti ja haukkui, mutta toki sain sen aisoihin, mutta en kauheesti innostunut kun näytti siltä, että olisimme paikallaolossa vierekkäin. Mulla koira liian korkeassa ja kiihtyneessä mielentilassa ja partiksen olemus provosoi hössötyksellään Rommia, joten ei mitään järkeä laittaa niitä vierekkäin treeneissä varsinkin kun Rommin paikallaoloissa kisoissa ja treeneissä ei ole ollut pahemmin huomauttamista. Rommin paikallaoloon kuitenkin vaikuttaa kovasti minun vireeni ja normaalisti paikallaoloon valmistaudutaan hakemalla erittäin matala vire ja rauhallisuus, joten en ota minkäänlaisia riskejä treenitilanteessa, silloin kun se ei ole tarpeen. Mulle sinäänsä on sama kuka Rommin vieressä paikallaoloissa on, mutta nyt en olisi ehtinyt tehdä normaaleja valmisteluja saadakseni sen täysin viilipytyksi.



  • Paikallamakaaminen ryhmässä 6 koiraa / ohjaajat piilossa


Nyt näkyikin, että Rommi oli hieman levoton sen jälkeen kun minun puhelin soi (olin ehtinyt agilitykouluttajalle soittaa, että en saa autoa ajokuntoon, joten mun oli pakko ottaa puhelu vastaan ja ilmoittaa tulevani treeneihin). Ilmestyin puhumaan Rommin näkyville ja palattuani takaisin piiloon kuulin hieman inahduksen, joka muistutti Rommin ääntä, mutta joku sanoi, että ei ollut minun koirani. Maria kuitenkin kehoitti minua päättämään Rommin paikallaolon, että se näytti vähän levottomalta. Minun mielialani vaikutti siihen liikaa eli ei ihanteellinen tilanne.



  • Paikalla istuminen ryhmässä 4 koiraa / ohjaajat näkyvillä


Paikalla istuminen olikin oikein hyvä, vaikka viereinen bortsu ja reunassa ollut partis menikin maahan. Kävin ensimmäisen kerran piipahtamassa myös piilossa. Istui täysin liikkumatta, valppaana ja hyvässä asennossa.



  • Ruutu / 1) näyttöruutu noin 10 metristä 2) ruutu noin15 metristä, ei näyttöä vaan ainoastaan kun kävin palkkaamassa näytin ruudun takalaidan ja sanoin "ruutu" 3) ruutu noin 20 metristä, ei näyttöä, positiivista hakeutuminen oikeaan kohtaan, siihen mihin olen näköjään nyt sitä paikkaa hakenut, mutta näköjään alkaa hieman ennakoimaan, joten mun täytyy hiukan siirtää painopistettä taaksepäin, jotta pysäytys onnistuu oikeaan kohtaan, koska tällätavalla saattaa käydä niin, että Rommi pysähtyy itse siihen kohtaan missä pysäyttäisin kisassa (otin myös jossain vaiheessa ennen ruutuun lähetystä peruutusta sivulla, jotta lähettäisin koiran häiritsemättä muita)

  • Ruutu kutsuna / ensimmäisellä jättö ruutuun maahan ja loppuosa sekä kutsu seuraamaan ja kahdella seuraavalla kutsulla jätin ruutuun seisomaan ja palasin lähtöpaikkaan (20 m), josta käsin maahan, välitön reagointi ja ei liikkunut eteenpäin, HYVÄ

  • Hyppynouto puukapulalla / paluuhyppy kapula valmiina suussa, käsillä hieman ohjausta suoraksi eteen hypyn aikana, ei niin sanotusti korjausliikkeen tekoa hypyn jälkeen / paluuhyppy niin, että kapula koiran edessä koiran istuessa selkä estettä kohden, oikein hyvä suoritus / viimeiseksi kisahyppy, oikein hyvä

  • Hyppynouto kisamaisesti metallilla / erinomainen, ei huomauttamista (keskikoinen alumiinikapula)

  • Luoksetulon jättöjä / kaksi merkkiä, toinen koiran kohdalla ja toinen ensimmäisessä pysäytys kohdassa, kävin ekalla kerralla ensimmäisellä pysäytysmekillä ja kävin palkkaamassa / seuraavalla kävin pidemmällä ja taas palkkaamassa ja kolmannella kerralla kävin taas samassa kohtaa ja otin voimakkaan hypähdyksen taakse, pysyi tiukkaan maassa

  • Seuraamiseen lähtöjä ja täyskäännös sivulla / täyskäännös edellistä kertaa paljon huonompi, takapää ei liikkunut yhtään kuten olisi pitänyt / muutama erinomainen liikkeellelähtö

  • Liikkeestä istuminen x 3 / pelin avulla ja naksulla, otin kaksi seuraamisen kautta ja viimeisen vähän vapaamuotoisesti, alkuvirittelyt toimivat hyvin ja istuminen on hyvä, siis tarpeeksi hyvä tyydyttääkseen minua

  • Loppuun peruuttaen istu - maahan - seiso, istu - maahan - seiso / yhdessä kohtaa istuminen ja maahanmeno tökki eli sekoittui / otin loppuun vielä pari maahanmenoa käsiavulla

  • Luoksetulon maahanmeno, jätin Rommin maahan ja juoksin karkuun liian voimakkaasti ärsyttäen, oli noussut istumaan, tuli hyvää vauhtia ja meni käskystä maahan hyvin (itsellä kaikki apueleet maahanmenoon)


Tiedän, että provosoin liikaa tuota viimeistä luoksetuloa, koska halusin Rommin haluavan niin voimakkaasti perääni, että ei huomaa reitillään olevaa partista ja pääpaino olikin siis sillä, että painuu partiksen ohi mitään huomiota kiinnittämättä sekä hain onnistunutta maahanmenoleikkiä. 


************


Inkan agilitytreenit menivät hyvin. Inka on selvästi vapautuneempi ja rauhallisempi, ei hösellä vaan makaa odotellen levollisena. Kentällä toimi ihan kivasti, mitä nyt välillä hukkaan Inkan taakseni. Puomin meni paremmin kuin osasin odottaa ja radalla oli tänään myös keinu, jonka me Inkan kanssa otimme sitten useampaan otteeseen erikseen. Muut tekivät sen radalla, mutta valitettavasti minulla ja Inkalla tuon keinun treenaaminen on jäännyt kun ei ole ollut apuohjaajaa keinuun. Onneksi Johanna ehti hieman loppusyksyllä meitä auttaa. Vielä itsekseni otin keppejä, muutaman kerran en tehnyt käsiapua muuten kuin pitämällä kättä ohjaamassa sivullani ja sen jälkeen sitten avustin palloa heiluttaen oikeissa väleissä. Yhden kerran yritin jättää pallon sinne keppien päähän, mutta siitä ei tullut mitään.


*************


Iltalenkillä ikävä konflikti Riston ja Rommin kanssa , naapurin pikkukoira taas pääsi yllättämään ja hyvää siitä ei seurannut. Risto ei saamarin koiraa huomannut lumen takaa ja omistaja ei taaskaan tehnyt muutakuin tuijotti siinä tekemättä mitään. Nyt tietty en tiedä mitä siinä oikeasti kävi, kun en ollut paikalla, mutta Risto on todella kypsä Rommiin. Vituttaa suoraan sanoen tosi paljon, kun olen huomannut kuinka Risto taas on ehtinyt lämmetä Rommille ja heidän suhteensa oli kehittynyt todella läheisemmäksi ja luottavaisemmaksi.

lauantai 23. tammikuuta 2010

23.01.2009 Hakkilan hallilla ja lenkillä


Aamulenkin jälkeen matkasin koko lauman kanssa Hakkilaan. Koirilla takit päällä ja auto niin kuumaksi kuin mahdollista. Rommin kanssa aloitettiin treenit. Hakkilassa lämpötila 18 astetta pakkasta.


Rommi



  • Ruutu / näyttöruutua eri matkoilta ja kahdesta suunnasta / tänään haki hyvin paikkaa ja kaikki pysäytykset onnistui / pari kertaa tehtiin ilman, että kävin näyttämässä / olin erittäin tyytyväinen

  • Paikalla istuminen 1 min / näkyvillä / Jackie toisella puolen ja staffi uros toisella

  • Paikallamakuu / Jackie toisella puolella ja kääpiösnautseri toisella puolen / staffi harjoitteli ruutua, joten saatiin kiva häiriö / muuten erinomainen, mutta ennakoi istumaan nousun / otimme maahan kaksi kertaa, ensin yksitellen ja toisen kerran yhtäaikaa (piilossa normaalia lyhyemmän ajan

  • Seur aaminen, sivuaskeleet peilin edessä / uusi peili / käsiohjauksella jotenkuten, mutta ilman käsiohjausta todella hankalaa, haki huonosti paikkaa, ilmeisesti ei totuttua vartaloapua, joka tulee ilman peiliä / peruutus mennyt todella huonoksi (tallonut hännälle kait liikaa) / Seuräaminen itsessään näytti ihan kivalta ja muutama täyskäännös sivulla näytti kelvolliselta, joten ehkä rupean tosissaan työstää pk-puolelle sitä / HIEMAN POIKITTAA, MUTTA VÄHÄN SAIN JO MUUTAMAN ONNISTUNEEN SUORISTUKSEN

  • Hyppy / paluuhyppy niin, että kapulan laitan suuhun, tässä hieman tekee vinon eteentulon / erinomainen kun jätän istumaan esteen taakse selkä minuun päin ja kapulan koiran eteen pituussuunnassa

  • Hyppy kokonaisuudessaan / odotti hyvin käskyä, menohyppy hyvä ja vauhdikas, kapulan otti hyvin ja muuten oikein kelvollinen, aavistuksen vinossa edessä / vauhtia saisi olla ennen hyppyä paluuhypyssä / luotava jostain sitä asennetta kapulaan

  • Liikkeestä istuminen x 2 / peili apuna / seuraamisen kautta ja naksulla vahvistus / erinomainen istuminen, seuraamiseen pitäisi saada asennetta lisää

  • Tunnari / Sanna apuohjaajana / pyöreässä muodostelmassa, hieman normaalia lähempänä / kävin vaihteeksi vielä nostamassa oman kapulan (näyttämässä) / lähti vasta toisella käskyllä, mutta todella rajusti ja naksutti ilmaa hampailla kapuloille saapuessa (korkealla ilmassa), haistoi takakapulat ja toi oman, käytti Sannan mukaan nenää kuitenkin siellä takana / toi hyvin ja iloisesti, TÄSTÄ PALKKANA CEASAR ATERIA


Pikaisesti Inkan haku autosta ja halliin. En jäänyt miettimään mitä tykkää, raijasin sisään valjaista ja nappasin patukan ja pallot sekä pannan kaulaan. Yritin ottaa seuraamista, mutta oli liian kiinnostunut hallista, mutta JEEEE, EI YHTÄÄN OTTANUT PAINETTA HALLISTA, IHAN TOHKEISSAAN. Ei ehkä pystynyt seuraamaan, koska olisi pitänyt ensin antaa tutustua halliin ja katsoa rauhassa muita koiria ja ihmisiä. Mulla vaan oli aikaa noin 10 minuuttia, joten leikitin patukalla ja vire oli korkealla. Peilin eteen ottamaan seuraamista.



  • Seuraaminen / alkuun palkka kontaktista, patukan heitto vasemmalle ja lyhyt leikki

  • Seuraaminen namilla kohti peiliä / oikein hyvältä näytti, asento erinomainen ja ihan tarpeeksi lähellä

  • Liikkeestä istuminen seuraamisen kautta / erinomainen

  • Maahanmeno seuraamisen kautta / jäi istumaan, komensin maahan / uudella yrittämällä paremmin

  • Seisominen -"-  / vähän levoton seisominen, ei kuitenkaan huono (x 2)

  • Vauhtinouto / äänteli heiton aikana / kiersin ympäri, jolloin kitisi, kielsin / lähetys kun oli hiljaa ja vapautus lennosta heittämällä patukka taakse ja samalla annoin saalisvapautuksen


Pablo ei ehtinyt halliin, mutta jatkettiin matkaa Sipooseen lenkille ja hauskaa oli koirilla, ei palellut tassut ja ei koiratkaan. Rommi oikein kirmasi kunnolla keppi suussaan pomppien kuin aropupu (mikä se sit liene onkaan).


Illalla treenattiin olohuoneessa ja eteisessä kaikkien kanssa seuraavia liikkeitä:



  • Kontakti peilin edessä

  • Kaukokäskyt / lauta edessä

  • Yhden tunnari kapulan piilotusta/etsintää

  • Takapäänkäyttöä pallilla

  • Täyskäännös sivulla (Inka ja Rommi)

  • Metallikapulan kanssa eteentuloa ja nostoa niin, että ohjaaja kyykyssä

  • 1 kg kapulan pitoa, ohjaaja istuu maassa / Rommin ja Pablon kanssa lisäksi eteentuloa 1 kg kapulalla läheltä

  • Tunnarikapulan pitoa (ihan vähän)


Pablon kanssa tuo pallille nouseminen ei mennyt jakeluun, ei sitten millään. Katsotaan sitten seuraavalla kerralla jäikö mitään mieleen, mutta Inka ja Rommi on jo hieman tajunneet, osaavat nousta käskystä pallille. No tää oli Pablon eka kerta ja yritti tarjota maahanmenoa ihan kokoajan.


Hauskaa niillä kuitenkin tuntui olevan, myös Pablolla, joka oli ihan tohkeissaan treenaamisesta.


 

19.01.2009 Hskh:n palaveri


Tiistai menikin sitten HSKH:n tokojaoston kokouksessa,, paikalla oli paljon porukkaa ja myös muutama tuttu collieihminenkin.


Kouluttajista olisi kovasti pulaa ja hieman mietinkin koulutusohjaajakurssia, mutta mä en ole persoonaltani kovinkaan kouluttajatyyppinen. Toisekseen mulla riittää niin paljon omissa koirissa treenattavaa ja ajallisesti olen muutenkin jo niin tiukoilla. Lisäksi mua enemmän kiinnostaisi SPKL:n koulutusohjaajakurssi kuin tuo, mutta en ikinä kehtaisi mennä kouluttamaan pk-seuraan. Kavereita voi auttaa ja ideoita antaa, mutta siinä se onkin.


SM-kisa edustajia joukkueeseen kanssa kuulutettiin ja kaikkia kynnellekykeneviä kehoitettiin ilmoittautumaan. En vaan tiedä olisiko minusta hermojen puolesta joukkueeseen ja kestääkö mun koirat sitä painetta. Hommaakin olisi riittämiin, vaikka Rommin osaaminen on ihan kivaa, kuitenkin sen häiriökestävyys on vielä kovin alhainen ja mun hermostumista se ei kestä ollenkaan. Inkan rakentaminen voittajaan on niin alussa, oppii kyllä pirun nopeasti, mutta aika on kuitenkin liian lyhyt ja toisekseen sen ääntely on vielä saatava aisoihin ja muutenkin vireen käsittely on vielä hakusessa.


No toisaalta voittajaan kuulemma on yleensä ihan kivasti ollut koiria tarjolla, joten ei varmaan pelkoa, että me joukkueeseen jouduttais/päästäis.


 


 


 

17.01.2009 tottista Petikossa


Aamulla Rommin kanssa Petikkoon maneesiin. Treenit Katin, Marjaanan, Samun ja Hannan kanssa. Rommi oli ihan hyvässä vireessä ja reipas. Marjaana kuvasi Rommin suorituksen.


ROMMI



  • Saalisleikkiä / ei oikein jaksa jahdata palloja tälläkertaa, mutta taisteli kohtuullisen kivasti, vastusti ihan kivasti ja kirmasi leikkien/pomppien

  • Vauhtinouto x 2 / Samu heitti kapulan pidemmälle

  • Nouto / kapula suuhun ja ohjaaja peruuttaa, jähmettyminen ja vapautus lennosta (jalkapallo)

  • Jäävät liikkeet / kisamaisesti (maahanmeno kaksi käskyä, en kääntynyt, mutta tiesin jääneen istumaan kun Samu ei naksuttanut) / jätin eteenmenon pallon maahanmeno + luoksetulo liikkeen aikana päätyyn Rommin nähden

  • Eteenmeno


Treenien jälkeen matkasimme Marjaanan ja Samun luokse katsomaan kuvatut videot sekä söimme Katin väsäämiä ihania ruokia ja söimme Samun Bh-kakkua. Kiitoksia Katille vaivannäöstä ruokien suhteen ja isäntäväelle kiitos, kun taas ottivat meidät vastaan kotiinsa koiriemme kera.

lauantai 16. tammikuuta 2010

16.01.2010 tokoa Hakkilassa ja isän juhlat


Rommilla treenit taas Hakkilassa. Inka ja Pablo lähtivät mukaan autoon, koska ajattelin käydä lenkillä samalla Sipoossa. Alkuun meillä oli paikallaolo niin, että Pia toimi tuomarina ja Sanna liikkurina. Menimme Rommin kanssa vapaana ensimmäisenä tarkastukseen ja siitä sitten omalle paikallemme riviin. Paikallaolo kesti sen 4 minuuttia ja olimme pressun takana piilossa, paitsi yksi ohjaaja koiransa edessä (viisi koiraa rivissä).



  • Seuraaminen / muutama askel ja siitä valtavat kehut

  • Takapääharjoitus paikallaan, sivuaskeleet / peruutus tuottaa ongelmaa, tekee istumisen kautta, menee vinoon

  • Jäävät sarjana käsiavulla / istu - maahan - seiso

  • Istuminen / viritys, seuraamisen kautta ja naksulla vahvistus oikeasta asenn osta x 3

  • Kaukot / paremmin keskittyi, seisomisesta maahan hieman ongelmia, lauta edessä, koukistaa etujalat

  • Luoksetulon pysäytys / merkit / jäi hyvin maahan, juoksin / erinomainen seisominen merkille / loppuosa kohtuullinen, välillä ennen kutsua kävin palkkaamassa / seuraava läpijuoksu, mutta nousi istumaan, jolloin hieman toruin ja jätin uudelleen, nyt hyvin läpijuoksuna

  • Seuraaminen / luoksetulomerkkien pujottelua / ihan kiva vire ja asento oikea, kontakti ok

  • Tunnari / epäonnistui totaalisesti, häiriintyi takana olevasta koirasta ja sivulla olevista myös / reagoi vasta kolmanteen käskyyn ja lähti ravaamaan repulle / kävin kävelemässä kapuloille, mutta sama toistui / tämän jälkeen menin Pian kehoituksesta (Pia Miettinen) kapuloiden eteen (olin kyllä näin ajatellut tehdä itsekkin Jessican ohjeen mukaan) / nyt kävi rivin läpi pariin otteeseen ja toi sitten oman / tästä kunnon kehu

  • Ruutu / yritin lähettää suoraan kun vähän näytti kuin olisi merkinnyt ruudun, mutta lähti ravilla epätietoisen oloisena / sen jälkeen näyttöruutu pariin otteeseen ja sitten kutsuna / siinäkin mokasin kun unohdin ennen ruutua sanoa "tule", huoh !


Harmittaa tuo tunnari ja ruutu, ei enää vire kestänyt häiriötä ja vuoro oli jo lopussa, harmillinen takaisku, muuten oli niin onnistunut treeni. Onneksi tunnari saatiin vietyä kunnialla loppuun ja ruututreenikin oli lopulta koiralle ihan onnistunut, kun helpotettiin.


Hallilta suoraan Sipooseen metsälenkille ja sen jälkeen kotiin hakemaan Risto ja Tomi kaupassa käymään. Sitten pikaisesti taksilla juhlimaan isän synttäreitä Kurkimäkeen Ellen luokse Riston kanssa. Oikein mukavat juhlat meillä olikin ja tosiaan juhlimme isän 80-vuotispäiviä.


 


 


 

13.01.2010 SM agility palaveri


Ilta menikin sitten SM 2010 agilitykisojen palaverissa Tikkurilassa. Vähän alkoi jo hieman hermostuttamaan kisat !

09.01.2010 tokoa Hakkilassa


Rommin tokotreenit aamulla hallilla, reissussa ihan kahestaan. Pablokin saapui kotiin perjantaina, mutta jäi kotiin Inkan kanssa Riston hoiviin. Treenien jälkeen käytiin Rommin kanssa kahdestaan metsälenkillä.


Viikot on menneet aikalailla treenaamatta. Jonkin verran taisin ottaa metallikapulan nostoa, kaukkareita sekä tunnarin pitämistä sekä sohvan vieressä peruuttamista.


Rommin treenit



  • Seuraamista, sivuaskeleet yms.

  • Ruutua / pitkämatka 28 askelta / sivulta lähetys ja merkiltä lähetys

  • Luoksetulon pysäytys kiertämällä siivekkeitä / ei aivan yhtä innokas kuin viimeksi

  • Metallinouto / nosto ok / nouto hyvä kumpaankin suuntaan, laukalla

  • Nouto / jätin kapulan kanssa istumaan ja peruutin, ok / jätin selkä minuun päin ja siitä nouto, laukan nosto vaati kannustamisen 

  • Noutokapulan heittoa hetsaten ja kapulan vastaanotto kädet koukossa ja hieman polvet koukussa / eräänlainen kiva leikki, ei kauheasti saa Rommia innostumaan / loppupalkka jalkapallo

  • Kaukokäskyt / yhä ongelmia ja vire laskee liian alas

  • Seuraaminen / voi peee..... tämä minun moka, vire laskee liikaa


Joudun pihalla nostattamaan Rommia tuosta lopun seuraamisen epäonnistumisesta. Muutaman vähän paremman askeleen jälkeen vain luoksetulo suoraan eteen, jotta päästiin lenkille paremmalla mielin. Voi perkule kun kirosin itseäni, ei seuraamista viimeiseksi.

02.01.2010 tokoa ja agilityä


Aamulla Rommin kanssa hallilla tokoilemassa.



  • leikkiä lammasrätillä

  • Ruutua / pitkällä matkalla, näyttö ja lähetys sivulta ja merkiltä / välillä ei näyttöä

  • Luoksetulon pysäytys kiertämällä siivekkeitä / seiso - maahan

  • Seuraamista / ei kehumista

  • Sivuaskeleet, peruutus yms.

  • Kaukokäskyt / ongelmia maasta istumaan pitkällä matkalla, pyrkii seisomaan ensin / ongelmia seisomasta maahan, pyrkii etenemään

  • Tunnari / tein itse


Tämän jälkeen lenkille Kivistöön ja sieltä hallille agilityyn Inkan kanssa.


Harjoiteltiin pakkovalssia ja twistiä. Twistin kanssa hieman minulla ongelmia, tarvittiin Anniinaa hieman ohjaamaan ihan kädestäpitäen mihin suuntaan kroppaani kääntelen. Itsekseni otin hieman rengasta Inkan kanssa. Inka toimi ihan kivasti ja olin aika finaalissa treenien jälkeen.