perjantai 26. kesäkuuta 2009

25.06.2009 Hskh:lla Jessican koulutus


Torstaina olikin sitten viimeinen Jessican tokokoulutus Ojangossa. Tänään koulutukseen tuli Rommi, kuten kahdella aikaisemmallakin kerralla.


Rommin kanssa tarkastimme kaukokäskyjen liikeradat ja saimme tuomioksi jatkaa samalla tavalla Hymy !


Toiseksi liikkeeksi varasin sitten sen seuraamisen eli sanoin sitten uhrautuvani ja näyttäväni meidän huonoa seuraamista. Olin jo aikaisemmin ruutua laittaessa puhunut Pablon kauhean huonosta seuraamisesta kisoissa.


No ensin sitten otettiin seuraamista Jessican toimiessa liikkeenohjaajana, sivuaskeleita tai mitään muita voittajan kiemuroita ei otettu vaan ihan perus avoimenluokan seuraamista. Rommi seurasi tälläkertaa aika hyvin, ehkä aivan aavistuksen liian edessä ja kontakti katkesi ihan todella lyhyiksi hetkiksi esim. käännöksissä, mutta tosiaan aika hyvää se oli omastakin mielestäni.


Jessica sanoikin, että "Ja sinä sanot, että tämä seuraa huonosti ja ettei hän halua edes nähdä millainen se minun hyvin seuraava koira on, kun hänen mielestään Rommin seuraaminen oli ihan hyvää" !


Ilmeisesti meidän harjoitukset ovat tuottaneet tulosta, tosiaan pohdittiin sitä, että kumpaan nyt ensin haluan puuttua eli tuohon pieneen edistämiseen vai tuohon kontaktin intensiivisyyteen. Päädyin edistämiseen, joten minun on ihan ensimmäiseksi kiinnitettävä siihen alkuperusasentoon huomiota, että lähdetään oikeasta kohdasta. Kiertämällä Rommi hakee oikean paikan, mutta kun vien sen istumaan suoraan, saattaa se jäädä hiukan eteen.


Ensimmäisessä harjoituksessa otettiin täyskäännöstä niin, että käännöstä aloittaessa sanoin "seuraa" ja vielä uudelleen käsky, siinä kun käännyin ja jatkoin eteenpäin (taisi peräti olla seuraa käsky kolmeen otteeseen) ja siitä sitten nami.


Toisessa harjoituksessa tein niin, että laitoin käteen namin, käsi saa olla aika ylhäällä, koska iso koira kyseessä. En anna tökkiä namia, kuono ei saa olla siinä kiinni eli puutun siihen ravistamalla vähän kättä ja mutisemalla jotain "öhm" eli näyttämällä, että niin ei saa tehdä. Muuten sitten samalla tavalla käskyt ja käännöksen jälkeen pysähdys ja palkka. Samaa asiaa sitten paikalla käännösten kanssa eli tavallaan pyörin ympyrää !


Kolmannessa harjoituksessa lähden perusasennosta (ei aina, välillä lennosta) käskyllä "seuraa" ja kun alkaa edistämään, mutisen taas jotain "öhööm" ja peruutan taaksepäin (apua, niitä Suskin inhoamia taka-askeleita) ja otetaan homma alusta ja palkka kun seuraa oikeassa paikassa esim. 6 askeleen jälkeen. Ei tahallaan haeta, että epäonnistuu vaan tällä haetaan, että koira tajuaa missä se oikea paikka on !


 

24.06.2009 tokokisa Padasjoella


Lähdettiin sitten kuitenkin mukaan kisaan eli töiden jälkeen Rommi ja Inka autoon ja kohti Padasjokea.


Padasjoki 24.06.2009, avo luokka, tuomari: Marita Packalen


Paikallaolo 10
(Yksi koira alkoi heti haukkumaan ja huutamaan. Ei ehditty olla kauan
piilossa kun, joku tuli sanomaan, että collie lähti. Mä siinä kyselin
hermostuneena, että kumpi collie vai kummatkin. Kentältä kuului haukkua ja jengi meni ihan sekaisin kun collie oli mennyt sen viereisen Labbis nartun luokse ja houkutteli sen leikkimään. Inka pysyi maassa, vaikka koirat leikki. Kovin oli topakkana kun tulin ja en usko, että edes pahemmin on haistellut. Hyvin nousi istumaan, hymyilin kun menin luokse. Olen todella tyytyväinen, koska vain kuukausi ollaan harjoiteltu niin, että olen piilossa, eikä niitä kertoja kauheasti ole, eikä Inka ole koskaan ollut mun koirista se varmin paikallaolija muutenkaan.)


Seuraaminen 10
(Erinomainen, ei seilannut ja hyvä kontakti, tiivis ja perusasentoon
liikkeestä aivan nappiin, täyskäännös todella hyvä ja juoksuosuus erinomainen. Olisin voinut ehkä kääntyä oikealle ja vasemmalle vähän paremmin, jotta olisi ollut terävemmät käännökset koiralla. Olen kuitenkin myös tyytyväinen omaan askelrytmiin ja käsien vapaaseen liikkumiseen. Älyttömän makee fiilis tuli siinä tehdessä.)

Maahanmeno 9
(Nyt oli täysin suora rintamasuunta, mutta nousi ylös vasta toisella
käskyllä)

Luoksetulo 10
(Aivan nappiin, vauhti nopea, pysähdys kuin seinään käsimerkillä ja
loppuvauhti hyvä ja sivulle suoraan, ihan uskomaton, jos vertaa
treeneihin. Oli oikea valinta käyttää käsimerkkiä, koska aika varmasti
suullisella olisi mennyt istumaan, kuten maanantaina.)

Seisominen 8
(Muuten hyvä, mutta kun käännyin ja lähdin luokse niin meni istumaan,
epäilen, että on jonkinmoinen ongelma tuon kanssa, johtuu ehkä
kaukokäskyn istumiseen puuttumisesta, koska reagoi myös
harjoituksissa siihen luoksetulon suulliseen käskyyn menemällä istumaan eli jonkinmoinen ristiriita päässä, koska ei koskaan aikaisemmin ole tehnyt näin.)

Nouto 10
(Ei ääntelyä ollenkaan, pysyi hyvin, nouti hyvin ja palautti
laukalla, eteentulo olisi voinut olla suorempi, mutta piti rauhallisesti ja
varmasti sekä sivulle suoraan)

Kaukokäskyt 0
(Toisella käskyllä vasta ylös, mutta oikein reipas ja hyvä nousu,
mutta sen jälkeen yhtä-äkkiä toisti maanantain episodin eli lähti
karkuun liikkeenohjaajan luokse ja siitä vielä yritti ulos kehästä.
Ehkä meinasi ehkä ennakoida takapalkkaa vähän, en ole aivan varma.
Kutsuin luokse, ei heti tullut, mutta kun tuli niin rauhoittelin ja
kehuin, joten päästiin ihan hyvällä mielin hyppyä tekemään ja
tärkeintä, että ei lähtenyt kokonaan kehästä ulos.)

Hyppy 9
(Aavistuksen ehkä ennakoi eli epäilen, että lähti jo kun avasin suun,
ei tietty mikään ihme tuon edellisen jälkeen. Muuten istui ekalla
vähän vinoon ja sieltä sivulle oikein hyvin)

Kokonaisvaikutus 9

Yhteensä: 157 pistettä ja 2. tulos

Yhteenveto: Inka oli todella hyvä ja iloinen suorittaessaan, mutta
kaukokäskyt ja seisominen menivät vähän poskelleen. Jokatapauksessa
kisassa oli aivan älyttömästi hyvää suorittamista ja ei ollenkaan
ääntelyä, vaikka teki innolla. Harmittaa toki nuo kaukot, mutta
toisaalta en pahemmin siellä kehässä tai sen jälkeen niistä painetta
ottanut, koska tämä oli aavistettavissa ja kun saadaan luotto
takaisin niin eiköhän se siitä. Antoi kuitenkin hyvän kuvan kuinka upea tuo koira voi olla :-) ja sekin kuinka se kokosi itsensä hyppyyn ja toimi
senkin jälkeen kanssani.


Myöhemmin myös liikkeenohjaaja tuli kysymään, että mikä sille tuli kun niissä kaukokäskyissä kun teki muuten niin älyttömän hyvin, joten siihen vastasin ihan rehellisesti, että korjasin käsin istumaan Juhannusviikonloppuna ja on niin herkkis, joten mikäpä muu sille tuli kuin tyhmästä ohjaajasta paineistuminen.


Aussiksikin sitä oli luultu Päättämätön, olivat vaan sitten todenneet, ettei se taida ollakkaan aussi kun sen kuono on niin pitkä ja kapea Silmänisku, toivottavasti Inkan topakka tekeminen aiheutti tuon väärän rotumääritelmän, eikä se, että se ei näyttäisi oman rotunsa edustajalle. No mitäpä tuosta, laatutyttöhän se on niin aussina kuin lassienakin, hihiiiii !


Pia tuli paikalle juuri kun oltiin keritty suorittamaan liikkeemme, mutta voi sitä Inkan iloa kun näki Pian ja lisäksi taisi toimia oivana palkkana samalla. Myöskin Tessa kiinnosti taas ihan kauheasti Inkaa. Pian kanssa otettiin sitten Inkalle heti korjaavat treenit eli kaukokäskyt ja seisominen uudestaan. Ensin kaukokäskyt sarjana ja palkka toisesta istumisesta ja toisella kertaa jätin istumaan ja käskin maahan ja menin sitten sivulle palkkaamaan ja siitä vapautus.


Pia ja Sulon startti Evl:ssä oli vasta niin myöhään, että lähdin sitten ajamaan kotiin koirien kanssa, jotta ehdin sitten myös nukkua ennen töihin lähtöä kunnolla.

23.06.2009 Viilarissa tottista/tokoa


Vieläkin epävarmuus kisan peruuttamisesta haittasi, joten töiden jälkeen Viilariin ja testaamaan koiran kunto. Tein kisamaisen suorituksen niin, että kaikki liikkeet, mutta palkaten liikkeistä.



  • Seuraaminen / patukkalla lyhyen pätkän jälkeen, käännökset, juokseminen, pysähtyminen ja täyskäännös / erinomainen

  • Maahanmeno / palkkaus patukalla istumaan noususta

  • Luoksetulo avuilla / ok

  • Seisominen / ensin ihan hyvä, mutta kehuilla tulikin mukaan, joten korjasin sen

  • Nouto / vapautin paluusta eli tavoite saada laukkaamaan ja välttää varastaminen eli kiersin ympäri

  • Kaukokäskyt / muutama toisto ja kerran kokonaan

  • Hyppy / otin istumaan ja sitten muutaman kerran niin, että heitin pallon hypyn aikana eli hain sillä muistikuvaa hypyn suoristamiseen


Inkan tekeminen vaikutti jo paljon paremmalta, joten päätin olla sitten peruuttamatta kisaa.


Rommi



  • Hyppy 1 metri / vanerieste / paluuhypyn kanssa ongelmia kerran, joten tein nyt sen ratkaisun, että kannustin kiertämään (hyi minua, mutta parempi sekin kun ettei tule ollenkaan) / muuten sitten otin muutaman kerran edestakaisin hypyn pysymällä itse kuitenkin esteen lähetyspuolella

  • Seuraamiskaavio kerran / lyhyt liina, välillä kehua ja pyrin pitämään kontaktin yllä, ei mitään liinasta nykimistä / täyskäännökset aktiivisia ja muutenkin vaikutti ihan kivalta / kuviteltu henkilöryhmä, jossa vähän naksuttelin kielellä, jotta pysyi aktiivisena

  • Liikkeestä istuminen / seuraamisosuus ihan hyvä, mutta istuminen meni seisomiseksi, joten uudelleen tehtynä avustin / otin noin 3 kertaa uudelleen ja viimeisellä tein pienen nykäisyn liinasta, jolloin istui nopeammin / ei ongelmia välimatkan ottamisessa

  • Liikkeestä maahan ja luoksetulo / ihan ok

  • Liikkeestä seisomaan / seuraamisosuus hyvä ja seisominen hyvä, pysyi hyvin koko sen 30 askelta paikoillaan

  • Luoksetulo eteen pitkältä matkalta


Rommi tuntui todella hyvältä tänään ja varsinkin seuraaminen tuntui ihan kelvolliselta.


 

22.06.2009 tokoa Heurekalla


Pian ja Tiinan kanssa treenit Heurekalla. Viimeistelytreenit kisaa varten eivät sujuneet alkuunkaan toivotulla tavalla.


Inka osallistui Tessan ja Zeuksen kanssa paikallaoloon. Inka oli maliherran ja malitytön välissä. Menimme mun auton taakse piiloon ja siinä välissä meni vielä kävelytie. Inka oli pitkään oikein nätisti, mutta yhdessä vaiheessa se yhtä-äkkiä nousi istumaan ja päätti lähteä tutustumaan Tessaan, pientä vinkumista kuului ensin. Älähdin kunnolla piilosta ja Inka jähmettyi paikoilleen, josta kävin sen sitten palauttamassa paikoilleen. Hetken kuluttua palattiin koirien luo ja hymyilin ja kehuin lähestyessäni Inkaa, jalkojen väliin nami ja sitten vapautus ja hetken kuluttua otimme uudelleen paikallaolon, mutta paljon lyhyemmän.


Inka



  • Luoksetuloa / luoksetulo merkit paikoillaan ja LO / Inka ei pysähtynyt käsimerkillä ennenkuin oli noin metrin päässä minusta / suullisella käskyllä meni istumaan ennenkuin ehdin estää / myöhemmän pohdinnan tuloksena, että epäilen tämän johtuvan kaukokäskyistä, ei ole aikaisemmin edes yrittänyt istua

  • Läpijuoksua muutaman kerran

  • Nouto / paluu vauhti hidas, joten en ottanut sitten eteen

  • Kaukokäskyt / ensimmäinen ihan ok ja siitä palkka / seuraavasta ei noussut ekalla, mutta toisella hyvin ylös, mutta ennen seuraavan käskyn antamista otti hatkat eli "kilahti", koska paineistui minusta, juoksi ensin Pian luokse ja siitä Tiinan, joka istui tuolilla / otettiin uudelleen muutaman kerran ja saatiin ihan kohtuullinen suoritus, vapautus vasta kun olin sivulla ja toisella kertaa heti taakse nousemisesta

  • Hyppy avo / no ei mikään kauheen hyvä tämäkään


Inka oli hiukan muutenkin vähän väsyneen oloinen, eikä ihan kunnolla virtaa. Paikallaoloon mennessä oli kyllä innokas ja Tessa kiinnosti tänään kovasti ja innostui Sulosta ihan hirveästi ja keimaili kovasti !


Rommin kanssa otettiin myös lyhyet treenit:



  • Metallilla hyppynouto / oikein hyvä

  • Metallinouto tasamaalla / oikein hyvä, palautti laukalla Cool

  • Luosketulon pysäytys evl matkalta / matka liian pitkä ja Rommi istui seisomisen (tämä aivan uusi versio) / lyhyemmällä matkalla (25 askelta) oikein hyvät pysähdykset seisomaan ja maahan

  • Ruutua / muutama näyttöruutu ja sitten niin, että Pia vei namiastiaan lihapullan puolikkaan Rommin nähden ja lähetin pitkältä matkalta ja lähdin itse hiipimään juosten perään ja palkkasin ruudussa kun ensin oli käskenyt seisomaan ja siitä maahan / seisominen vähän venyi, mutta maahan hyvin / itse vaan unohdin sanoa sen "jes" ensin, jota olisi vielä tarvittu, että seisominen olisi onnistunut / Tiina antoi ohjeen, että en juoksisi, koska Rommi siitä häiriintyi ja kääntyi ja jouduin antamaan lisäkäskyn, että jatkoi matkaa, joten viimeisessä kävelin Rommin perään ja se meni paremmin / palkkasin ruudussa vielä niin, että leikin siellä ns. namilla ruudussa


********


Inkan suoritus ei ollut kovinkaan lupaava, joten ilta sitten menikin miettien, että peruutanko kisan. Padasjoelle on kuitenkin matkaa aika lailla ajaa töiden jälkeen. Lisäksi minua arvelutti tuo paikallaolo, vaikka hyvin se yleisesti ottaen on ollut. Ainoastaan noussut ylös noiden malien ympäröimänä ja lisäksi pääsin nyt näyttämään, että se ei ole sallittua.


Luoksetulon pysäytys täysin kadoksissa ja nouto täysi arvoitus eli varastaako, palauttaako ravilla. Hyppy myös vähän arvoitus, hyppääkö vinoon ja istuuko vasta toisella käskyllä ja jos menee vinoon niin kiertääko esteen. Kaukokäskyt epävarmat, nouseeko ollenkaan tai ennakoiko takapalkkaa, lähteekö tekemään saman kuin tänään eli paineistuu ja juoksee liikkeenohjaajan luokse karkuun eli paljon mietittävää.


Soitin jo Tarjalle ja ilmoitin, että emme taida lähteä ollenkaan. Illalla otin kuitenkin vielä kotipihalla kaukokäskyjä ja minkäänlaista karkuun lähtöä tai paineistumista ei ollut näkyvillä.

19.06.2009 - 21.06.2009 Juhannuksen viettoa mökillä


Riston ja poikien kanssa mökille juhannuksen viettoon. Majoitumme pikkumökkiin Riston kanssa ja pojat isän ja Ellen kanssa isompaan mökkiin.



Viikonloppu meni lähinnä tottista ja jälkiä tehdessä. En tässä pahemmin erittele mitä milloinkin tehtiin vaan lähinnä mitä viikonloppuna yleisesti kokonaisuudessaan treenattiin.


Inkan tottistreenit lähinnä muodoistuivat valmistautumisessa tokokisoihin.


Seuraaminen / namiavusteisesti ja olkapäällä avustaen sekä sitten ihan patukalla palkaten / käännösten tiukentaminen ja täyskäännökseen valmistautuminen, lähinnä heti pysähdys käännöksissä esim. 2 kertaa pysähdys ja kolmannella normaali käännös / juoksuosuuden harjoittelua



  • Luoksetulon pysäytys / kiveä ja puuta kiertämällä, suoralla lyhyeltä matkalta, suullinen käsky tuntuu toimivan paremmin

  • Luoksetuloa läpijuoksuna

  • Jäävät liikkeet / maahan ja seiso

  • Ruutua / näyttöruutua ja kutsuna

  • Noutoa / muutama eteen ottaminen / paluuvauhti hyytyy / joten otin sitten pääsääntöisesti vastaan patukalla eli vauhtinoutoa / en antanut kertaakaan käskyä noutaa ennenkuin olin esim. kiertänyt koiran tai jotain muuta / haukkuu liikaa

  • Hyppy avo / hypyn suoristamista ja paluuhyppyä vinosta

  • Kaukokäskyt / välillä oikein varmasti ja ihan hyvää suoritusta, mutta sitten rupesi taas varastamaan takapalkalle ja jouduin siitä huomauttamaan, lisäksi ei sitten noussut millään istumaan ja yritin nostaa läheltä, mutta ei noussut, joten nostin sitten käsin istumaan / Inka ottaa tästä valtavan paineen, ei kestänyt ollenkaan ja lopulta lähti karkuun kesken noutoliikkeen, palautui kyllä, mutta ongelmia tiedossa


Inkalle ei kuitenkaan tuottanut vaikeuksia nousta istumaan kauempaakin kun laitoin kaikki kolme riviin ja siitä nostin istumaan. Rommi ja Inka tikkana ylhäällä, mutta Pablo ei oikein tätä leikkiä ymmärtänyt, maahan meni kyllä reippaasti, mutta yhteisistuminen ei ollut ihan sen pravuurinumero.



 


Pablo



  • Hyppynouto / palkkaus paksulla kangaspatukalla, taisteli ja repi Yllättynyt




  • Nouto / palkkaus paksulla kangaspatukalla

  • Metallinouto x 2 / oikein hyvä, ravilla palautti

  • Seuraaminen

  • Kaukokäskyt, liikerataa seisomiseen läheltä

  • Ruutu / näyttöruutua ja kutsuna, loppuosa niin, että kävin palkkaamassa ja kutsuna


Rommi



  • Metrin hyppyä patukalla




  • Metallinoutoa / palautti laukalla, jee

  • Hyppynouto voi / oikein hyvä

  • Idaria / lähinnä seuraaminen merkkien ympärillä ja painotus käännöksillä kulmissa ja varsinkin takapäänkäyttö idarissa / muutama pysäytys ja koiran otto mukaan seuraamiseen, tein sen lenkin vaan ihan pienen eli lähinnä koiran ympäri / olisi pitänyt tehdä niin, että palkkaan heti oikeasta liikkeestä ja jätän sitten samaan asentoon ja kierrän sitten vasta koiran ja otan mukaan kun menen ohitse

  • Ohjattu nouto / otin käyttöön yhden kapulan eli jätin koiran vähän taaemmas merkistä ja itse merkin eteen ja kädellä ohjaten merkin taakse / (alkuun oli jo heti menossa kapulalle, mutta sain kutsuttua merkille) / otin vain suuntaa vasemmalle / käytin sanaa "vasenhae" eli käsky ohjaajan suuntien mukaan / ihan kiva suoritus, mutta palautti ravilla, joten tarvitaan enemmän tilaa ja vapautus lennosta palautuksessa

  • Kaukokäskyjen liikerataa läheltä / seisominen / käsimerkin muuttamista yhdestä vasemmasta kädestä nyt kahteen käteen



JÄLKITREENIT


Lauantaina


Inka



  • 130 askelta puistoon / en vanhentanut pahemmin / nami jokaisella askeleella / nyt ei kestänyt, että pidän valjaan niskalenkistä kiinni, kuono nousi heti ylös ja väisti / sivulla en häirinnyt / namina "ihmetyynyt" / imuroi ihan hyvin, jos en häirinnyt / viimeisellä askeleella enemmän namia ja leikki narulelulla ja narulelun kanto mökille


Rommi



  • Noin 700 askelta metsään / jana noin 30 metriä hakkuuaukiolla, jana tehty edellisenä iltana, jälki ehkä 25 metristä oikealle / kolme kulmaa aina vasemmalle ja kolme kertaa maastopohjan vaihto

  • Keppejä 6 kpl, joista vain nousi 5 kpl

  • Vanheni 1,5  tuntia



  1.  Hakkuuaukio (tuore, kuulin myöhemmin, että noin viikko sitten työkoneet käyneet siellä, keväällä hakattu) / Rommi ei pystynyt yhtään tässä jäljestämään kunnolla, meni aivan sekaisin työkoneiden jäljistä ja vaikka lähes jäljen päällä haisteli niin ei saanut pidettyä jäljestä kiinni, kepit nousi onneksi tällä alueella

  2. Hakkuuaukio, mutta erittäin vanha sellainen, hakkuu tehty varmaan yli 15 vuotta sitten, vesakkoinen ja niittyinen / maastopohjan muuttuminen sekoitti lisää ja kulmassa vasemmalle hukkasi jäljen, vaikka otti kulman oikeaan suuntaan / RIISTAA ???? (riistan syöttöpaikka ihan lähellä) / Tässä vaiheessa päästin Rommin vapaaksi ja yritin vaan paikallistaa omaa reittiäni ja kun löysin merkin niin laitoin liinan taas kiinni ja tavallaan vähän ohjasin takaisin jäljestämään ja löysi muutaman metrin päästä kepin ja siitä vähän matkaa ja taas kulma vasemmalle. Kulmasta meni ylitse, mutta palasi ja jäi kiinni kulmaan liinasta maassa olevaan kapeaan vesaan ja ei pystynyt irrottautumaan, lähti oikeaan suuntaan kun irrotin oksan liinasta

  3. Metsä, joka muuttui äkkiä vanhan ruohikoituneen metsä"tien" leikkaamisen jälkeen kamalaksi risukoksi, jossa kaatuneita runkoja ja tikkuja tiheään, erittäin synkkä metsä / erittäin vaikeassa ja epämielyttävässä maapohjassa hyvää ja varmaa jäljestämistä, mutta taas siirtyminen sykästä metsästä harvempaan metsään tuotti vähän ongelmia ja taas mentiin ohitse kulmasta ja eteni niin pitkälle, että oli vanhojen risukasojen takana, siellä seisoskeli ja jouduin lopulta kutsumaan iloisesti ja otti itse sen kulman paluumatkalla ja loppumatka olikin jo sitten parempaa

  4. Hakkuuaukeelle paluu / taas pohjan vaihto tuotti ongelmia, mutta löydettiin viimeinen keppi ja siitä kunnon palkka


Ei siis todellakaan sujunut toivotulla tavalla ja tämä jälki ei mitenkään Rommin itseluottamusta kasvattanut. Kysyi aivan liikaa apua minulta ja liinasta liikaa häiriötä, annoin liinan suurimman osan aikaa olla maassa vapaana. Toisaalta siellä oli hyvää jäljestämistä erittäin ikävässä maastossa, mutta kulmista ei selviä ollenkaan, jos on pienikin häiriö ja muutenkin tuntui, että toimintakyky oli todella maanraossa. Olisinpa tiennyt tuon etukäteen, että sitä hakkuuaukeeta oli juuri paria viikkoa aikaisemmin myllätty, osasyy ongelmiin oli varmaan, että kun ei selvinnyt siitä alusta kunnialla niin epävarmuus iski voimakkaasti.


Tein sitten Rommille vielä myöhemmin illalla toisen jäljen puistikkoon, jotta saataisi tuo edellinen vähän nollattua.



  • 360 askelta puistoon / 2 kulmaa

  • Namia epäsäännöllisin välimatkoin, välillä jokaisella askeleella ja välillä joka kolmannella jne.


Tämä jälki meni ihan hyvin, vähän ehkä puski kulmissa täälläkin yli, mutta muuten jo ihan kelvollinen suoritus.


Sunnuntaina


Inka



  • 200 askelta puistoon

  • Vanheni 15 min

  • Nyt kesti jo paremmin ohjaajan sivulla kyykkimisen

  • 1 kulma, jonka jälkeen vain lyhyt pätkä, kulmassa ei namia


Rommi



  • 473 askelta metsään / tuttu harjoittelukohta edellisiltä vuosilta

  • Vanheni 1,5 h / ei keppejä ollenkaan

  • Kuvitellulta janalta jälki noin 15 - 20 metristä, lähti hyvin, mutta sitten sivuun, jonka jälkeen näkyi meidän janalla sattuneiden ongelmien aiheuttamat epävarmuudet

  • 2 kulmaa vasemmalle, taas puski yli ja vähän oli ongelmia kulmissa


Kovin oli nihkeää ja epävarmaa, ei yhtään sellaista viimevuotista varmuutta jäljellä, tästä on pitkä matka eteenpäin. Saa nähdä saanko enää sen itseluottamusta palautettua. Pahus kun tottis paranee kokoajan ja sen puolesta voisi päästä kohta kisaamaankin niin sitten tämä ns. varma osuus menee näin epävarmaksi, Otsan rypistys !




***********


Pablo jäi sitten lomailemaan mökille meidän isän ja Ellen kanssa sekä tietysti pikkuisen 13 -vuotiaan Bichon Havanes tytön "Nolon" kanssa. Meillä siis kotona nyt vaan kaksi sinistä unelmaa, tuon punapään viettäessä ansaittua kesälomaa !


 

torstai 18. kesäkuuta 2009

17.06.2009 Viilarissa tottista ja agilityä illalla


Tottistreenit suoraan töiden jälkeen Viilarissa. Paikalla oli kolme naista kahden dogo Argetiinon kanssa ja oli heillä vielä Jackrussell terrieri kanssa. Koirat leikkivät keskenään tottiskentällä ja yksi dogo kait harjoitteli näyttelyseisomista.


Eivätkä näyttäneet siitä yhtään poistuvan, ärsyttävää, koirapuistot kyllä on ihan muualla kuin palveluskoirakentällä. Otin kylmästi Rommin autosta ja menin kentälle tekemään sitä mihin se on tarkoitettu.


Rommi



  • Vauhtinouto 1 kg kapulalla / heitin itse kauemmas

  • Jalkapallopeli

  • Luoksetulo / jätin heti maahan / erinomainen eteentulo ja siitä palkka / pallon heitto kentän laidalle ja viritys

  • Juostiin kentän toiseen päähän ja tarkoitus seurauttaa, mutta kävi niin kuumana, että jouduin ottamaan muutaman hallitsemattoman pyörähdyksen paikallaan ja sitten lähetys tapahtui melkein suoraan, eteenmeno hyvä


Inka



  • Nouto / voi sitä huutoa eli jouduin nyt puuttumaan siihen ja samalla estämään varastamasta

  • Seuraaminen / patukka / yhä kävi liian kuumana, joka näkyy seuraamisessa edistämisenä ja pikkuisen ääntelynä

  • Luoksetulo / erittäin pitkämatka ja kutsu eteen, patukka leuan alla ja Inka tulee suoraan sivulle / palkkasin, koska nyt on se tokokisa kuitenkin ensiviikolla


Pablo



  • Seuraaminen

  • PK / liikkeestä maahan ja luoksetulo / oikein hyvä ja vauhti parempi


Tässä olikin sitten päivän huonointa antia ohjaajalta eli hermostuin Pablon häiriöherkkyyteen. Dogo naiset olivat siirtyneet autoille ja se russeli oli vapaana. Pablo kyttäsi niitä ja lisäksi kentälle oli tullut koiranulkoiluttaja, joka flexissä sitten ulkoilutti kahta koiraansa ja samalla päätti sitten hyppyyttää niitä esteellä. No kun treenasin Pabloa niin tuli siihen noin 15 metrin päähän tuijottamaan koirineen keskelle kenttää. Pablon kontaktin pito oli huonoa ja mulla vaan aivoissa raksutti, että "se kusettaa sua" ja käytin pakotteita 20 cm liinanpätkästä kun katseli muualle ja tietenkään en varmaan palkannut oikeassa kohtaa.


Se äijä tuli vieläkin lähemmäksi meidän eteen tuijotteleen, jolloin onneksi olin sitten siirtynyt käyttämään namia niin, että pidin kättä olkapään kohdalla ja näin sain ohjattua Pabloa lempeämmin, mutta siitä otin parin askeleen seuraamisia ja pysähdyksiä. Lopulta hermostuin niin, että ärähdin "että mitä siinä toljotat", en kovin kovaa, mutta pystyihän sen lukemaan mun huulilta ja lähtihän hän sitten.


Kotona vasta tajusin, että ei ihme, että Pablon keskittyminen oli niin huonoa, kun tämä toinen näistä koirista oli aikoinaan hyökännyt heidän pihaltaan suoraan Pablon kurkkuun eli täysin syystä se oli epäluuloinen ja lisäksi mun närkästyminen välittyy koiraan voimakkaasti.


Yritin vielä nollata Pablon tilanteen niin, että otin sen uudelleen kentälle ja otettiin "kuppi seuraamista", joka olikin Pablosta kivaa ja vielä Ristokin ilmestyi töistä kentän laidalle (bussilta kävelyreitti kotiin menee kentän ohitse) !


*********


Illalla vielä ajettiin Pablon ja Rommin kanssa Ojankoon Pablon agilitytreeneihin. Paikalla vaan ei ollut kouluttajaa eikä pahemmin treeniryhmäläisiä. Minä ja Anita pelkästään, joten onneksi edellisen ryhmän kouluttaja näytti meille miten heidän ryhmänsä rata tuli suorittaa, joten teimme sitä sitten.


Vaihdoimme myös välillä koiraa ja oli ihan mukava saada ohjaa bortsu neitiä. Sain myös samalla tarjouksen ottaa sen treenikaverikseni Kieli ulkona ja Anita jo kyseli, että missä minä asun eli mietti näköjään tosissaan, että voisin sen kanssa treenaa, mutta ei minulla ole valitettavasti aikaa. Olisihan sen kanssa varmaan kiva käydä muutamassa kisassa, mutta kyllä sekin vaatisi hieman suhteen luomista koiraan ja opettamista sitä reagoimaan minun ohjaustapaani ja hakea tuntumaa.


Rommikin pääsi tekemään radan ja yllätyksekseni se suoriutui siitä todella hyvin, aivan ällistyttävää. Mielestäni se meni muutenkin nopeiten noista kolmesta, mutta ei kestä putkella takaaleikkauksia vielä. Rommilla tuntui olevan todella hauskaa.

16.06.2009 treenit Hyrylässä


Inkan ja Rommin kanssa haetiin Geena ja Kati mukaan Hyrylään treeneihin. Samu ja Marjaana olivat jo paikalla Jemman kanssa. Aluuella kuului kokoajan voimakasta pauketta, aivan kun olisi ammuttu ampumaradalla, mutta mahdollisesti ääni tuli kuplahallista, jossa ehkä pelattiin jotain. Onneksi samalla moottoripyörät siinä pitivät meteliä, joten yleistä hälinää oli sopivasti.


Aloitimme ensin ilmoittautumisella Inkan kanssa Jemman ja Samun toimiessa meidän parina. Vähän taitaa vaatia harjoitusta, koska yritti moikata Marjaanaa, joka toimi tuomarina.


Ilmoittautumisen jälkeen paikallaolo Jemman kanssa. Inkan paikallaolo meni oikein hyvin noista paukkeista huolimatta. Olin auton takana piilossa ja Inka odotti ihan rauhassa.


Inkan treenit:



  • Luoksetulo avo / LO /pysäytys suullisella käskyllä / hieman käytin kroppaa tehosteena, mutta kädet ja jalat normaalisti / oikein hyvä ja palkkasin heittämällä pallon taakse

  • Nouto / LO / no tässä tulikin sähläystä, Inka varasti nyt toista kertaa, eipä ole kovin paljoa tätä nähtykkän pitkään aikaan / Samu jotain älähti ja Marjaana juoksi kilpaa Inkan kanssa ja ehti kapulalla ensin / seuraavalla yrityksellä nytkähti ja samu kanssa uudelleen älähti ja Marjaana haki kapulan / Seuraavan heiton kävin hakemassa itse ja palkkasin Inkan pysymisestä patukkalla

  • Nouto kisamaisesti / ennen lähetystä kiersin koiran ja Inka palaautti valitettavasti ravilla, luovutus kelvollinen

  • Nouto samaan tapaan, mutta vapautus laukalla tapahtuvasta palautuksesta

  • Kaukokäskyt / Inkan vireen lasku ja merkit / LO / vieläkin vähän epävarmaa, mutta ihan hyvältä näytti sinäänsä, kun nyt oli ihmisiä useampi ympärillä

  • Henkilöryhmä / muutaman askeleen aktivointi seuraamisella ja sitten kohti ryhmää, jossa sitten palkkasin leikkimällä patukalla ryhmän sisällä / ryhmään mennessä vaikea pitää kontaktia alkuun ja olisi halunut moikkailla / parani kyllä sitten kun vaadin


Rommi



  • Henkilöryhmä / hiukan ensin seuraamista ja täyskäännöksiä ennen kuin lähdin kohti henkilöryhmää, josta menimme ensin kahteen kertaan läpi niin, että palkkasin vain suullisella kehulla ja sen jälkeen yhden ihmisen ympäri ja keskellä pysähdys ja siitä sitten nakinpalojen jahtaus ja lopuksi ceasar -ateria ryhmän sisällä / todella tyytyväinen olen tähän harjoitukseen


***********


Hyrylästä kohti Marjaanan ja Samun kotiin katsomaan Katin ja minun kisasuoritukset ja pentuvideoa. Samalla naposteltiin pizzanpaloja, keksejä ja täytekakkua.


Inka ja Rommi jäivät aidatulle pihamaalle, jota eivät sitten osaneet hyötykäyttää vaan pysyttelivät uudella patiolla ja Rommi lähinnä seisoi takajaloillaan patiolla ja piti etutassujaan keittiön ikkunalaudalla eli vahti missä minä olen ja Inka.


Oli hienoa nähdä nyt Katin ja Geenan kisasuoritus kun en ehtinyt Askolaan niin aikaisin, että olisin sen nähnyt siellä. Omakin suoritus oli ihan kiva nähdä ja samaltahan se tuntui kuin kentälläkin. Myös selittyi tietyt pistemenetykset ja muutamat ihmettelyn aiheet eli hyödyllistä oli !

15.06.2009 Inkan agilitytreenit


Otin koko lauman mukaan Inkan agilitytreeneihin ja pojat joutuivat sitten odottamaan autossa.


Alkuun katsoimme keppien tilanteen ja Inkan osalta kujakepit sujuivat ihan kivasti ja aika suoraksi niitä saisi laittaa jo. Kavennettiin kovasti ja jo sieltä alkoi löytyä oikeaa rytmiä ja "lanteenkeikutusta" !


Rata koostui ensin kolmesta hypystä peräkkäin ja sen jälkeen rengas ja siitä hypylle, joka oli samassa linjassa, mutta suoritettiin takaakierrolla. Sen jälkeen putkelle (kaksi putkea tavallaan ympyrässä renkaan ympärillä) ja siitä lähetys toiselle putkelle ja sieltä hypylle, joka kierrettiin takaa, mutta nyt sitten etukautta.


Alkuun Inka tuli kokoajan renkaan sivusta, mutta se johtui siitä, että olin liian lähellä renkaan takana. Heti kun oli enemmän tilaa niin homma alkoi sujumaan. Myös takaakierto meni oikein hyvin ja myös putkelle lähetys.


Kokeilin myös toisenlaista ohjausta sihen takaakiertoon, mutta se oli vaikeea, kun Inkan kääntäminen siihen suuntaan ei oikein millään onnistunut, vaikka lopulta sain liikkeenkin oikeaan suuntaan itseltäni, kun alkuun jäin aivan liian paikalleni eli liike ei lähtenyt oikeaan aikaan kohti estettä kääntämään koiraa.


Lopulta kouluttaja Anniinakin kokeili ja samajuttu eli täytyy lähinnä alkaa opettaa pelkästään tuohon liikkeeseen reagointia eli tähän on varmasti apua kun harjoittelen tokon ohjatun noudon suuntia.


Taas oli oikein kivat treenit.


*********


Agilityn jälkeen ajoin toiseen päähän kenttää ottamaan tottista. Ensin Rommin kanssa.


Rommi



  • Hyppynouto toko / erinomainen (kapula 450 gr) luovutusta ja sivulletuloa myöten

  • Nouto toko avo / erinomainen, palautus reippaalla laukalla

  •  Seuraamista

  • Pk / liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo (maahanmenossa hitautta), täysin suora eteentulo

  • Pk hyppynouto 80 cm / erinomainen ja luovutus hyvä


Rommin palkkasin namilla !!!!!


Inka



  • Nouto / kisamainen ja vapautus palautuksesta laukalla

  • Kaukokäskyt

  • Hyppy avo


Pablo



  • Seuraamista / namikuppi / pitkää suoraa ja rytmin vaihdoksia

  • Pk / liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo, palkkaus edestä / erinomainen suoritus kokonaisuudessaan


 

14.06.2009 Jälkeä


Olin suunnitellut, että heti aamusta menen tekemään jäljet Inkalle ja Rommille, mutta päivä kerki jo paljon yli puolenpäivän ennenkuin sain raahattua itseni koirineni Tuusulaan.


Ensin tein Inkalle jäljen:



  • N. 450 askelta

  • Jana noin 10 metriä viistoon vasemmalle

  • Keppejä 7 kappaletta

  • Yksi kulma oikealle ja yksi pitkä kaarros

  • Vanheni yli 30 min

  • Palkka kepeiltä ja lopussa kissanruokafolio ateria ja leikkiä narulelulla


Inka jäljesti ihan mukavasti, vähän korkealla nenällä kylläkin, alkuun meni janalla jäljestä hieman yli johtuen tuulesta, joka tuli janaan nähden takaata. Muuten oli aikalailla jäljen päällä. Neljännen kepin kohdalla tuli ongelmia ja vähän siinä osansa oli ohjaajallakin eli Inka meni aika läheltä metsänreunaa kuten kuuluikin, mutta itse aloin epäröimään olinko todella mennyt niin lähellä sitä reunaa ja sitten Inka jäi kiinni puuhun ja varmaankin, jos olisin siinä antanut sen rauhassa toimia irroituksen jälkeen olisi se 7 keppikin noussut, koska se oli noin parin metrin päässä, mutta muuten nosti kaikki kuusi keppiä. Yhdellä kepillä vähän taas väisteli keppiä, kun suuhun nostaessa siinä oli tikkuja niin sylkäsi pois, ho hoijaa.


Kulmasta suoriutui ihan hyvin, meni toki hieman ensin yli, mutta sitten kääntyi oikeaan suuntaan. Matkalla oli kaksi polun ylitystä.


Käytiin sitten Pablon kanssa myöhemmin nostamassa ylös se Inkan metsään jäänyt keppi ja silloin tosiaan selkisi, että miksi keppi jäi metsään.


Rommin jälki:



  • 507 askelta suoraa / ei keppejä, vain loppupurkki, jossa kissanruokaa, kalkkunaleikettä ja juustoa

  • Jana noin 25 metriä vasemmalle

  • Maasto melko helppoa koiralle, ohjaajalle vaikea kulkuinen, sammaleen alla kokoajan isoja kiviä, joten liikkuminen hankalaa

  • Vanheni noin 50 min


Rommi meni janaa hyvin ja otti oikeaan suuntaan, mutta sitten lähti viistosti ylöspäin, joten otin sitten jäljen ylös toisesta suunnasta muutamasta metristä. Muuten mentiin todella hyvää vauhtia ja reippaasti. Olin oikein tyytyväinen Rommin työskentelyyn ja intoon. Leikin vielä paluumatkalla narulelulla Rommin kanssa.

13.06.2009 Askolan tokokisa


Puolenpäivän aikaan pakkasin Pablon ja Rommin autoon ja lähdin ajamaan kohti Askolaan. Alkujaan olin ilmoittanut Inkan kisaan, mutta kun Pablolle ei tullut tulosta Porvoosta, päätin sitten vaihtaa koiraa, koska Inka ei mielestäni muutenkaan vielä tuntunut olevan ihan valmis avoimeen.


Aamulla sää ei näyttänyt kovinkaan lupaavalta ja pelkäsin, että saadaan taas sadetta niskaan, mutta Askolaan saavuttua onneksi sää kirkastui. Kisapaikalla törmäsin heti Piaan Sulon ja Tessan kanssa. Sulo oli kisannut Evl:ssä ensimmäisen ykköstuloksensa ja sijoittunut kolmannelle sijalle.


Paljon Onnea Pia ja Sulo Nauru !!!!!!!!!!!!!!!!!!


Kati ja Geena oli myös paikalla sekä hänen kuskinaan ja kannatusjoukkoinaan toimineet Marjaana ja Samu. Geena myöskin oli suoriutunut urakasta upeasti ja voittivat luokkansa saaden myös voittajasta ykköstuloksen, joten Onnea myös heille !


Kiitos myös Pialle valokuvien ottamisesta ja Marjaanalle/Samulle suorituksen videoinnista, olipa taas opettavaista katsoa koko episodi läpi uudelleen Nolostunut Huuto !


********


Tokokoe AVO 13.06.2009 Askola / Tuomari: Harri Laisi

1) Paikalla makaaminen 9

Pablo makasi kuulemma koko paikallaoloajan rauhallisena. Pistemenetys tuli pienestä rintamasuunnan vinoudesta (tuomarin sanoin). Itse kyllä olin sitä mieltä, että suorana se oli kun siitä lähdin ja katsojien mukaan jätkä oli tosi hienosti ja rauhallisesti liikkumatta, mutta video paljasti, että oli loppupuolella vähän laskenut painoa toiselle lonkalle eli siitä se vinous johtui, kuten epäilin.   

2) Seuraaminen taluttimetta 6

Seuraamiseen valmistautuessa tuntui Pablo taas olevan haavemaailmassa ja ensimmäinen istuminen meni harakoille (juu juu, kyllä se kotona osaa) ja Pablo kierrähti minun ympäri. Seuraaminen oli aivan liian väljää, varsinkin juoksuosuus tuntui kamalalta, mutta videolla se ei näyttänyt niin pahalta. Pablo vaan jotenkin tuntui aina lähtevän mukaan ja sitten taas aivankuin unohtaneen hetkeksi taas kokojutun. Viimeiset metrit ennen täyskäännöstä olivat jo hienoja ja täyskäännös, mutta ei siitä varmaan pahemmin apua enää ollut.
 
3) Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9

Ei noussut kuin vasta toisella käskyllä maasta ylös. Seuraaminen tuomarin sanoin ihan hyvää valmistelevassa osassa, mutta videolta näin, että ei yhtään Pablon tasoa. Maahanmeno varmaa ja hyvää Pabloa.
 
4) Luoksetulo 9

Jäi ihan hyvin ja lähti hyvin liikkeelle, mutta vauhti ei ollut yhtä hyvä kuin edellisissä kisoissa ja vähän siinä oli loppuosassa hitautta. Mutta aikaisemmissa kisoissa on tultu koko matka reipasta laukkaa. On tainut tulla toistoja ja pysäytyksiä liikaa treeneissä. No hieno suoritus se oli, paitsi annoin itse käskyn liian myöhään merkkiin nähden, hahmottaminen oli tosi vaikeaa.  

5) Seisominen seuraamisen yhteydessä 9

En osanut alkuun sanoa syytä pistemenetykseen. Sain kuulla jälkikäteen, että jonkun mielestä olin ehkä hidastanut hieman käskyä antaessani, mutta itse en huomannut, että niin olisin tehnyt ja videolta paljastui, että en tosiaan hiljentänyt, mutta Pablo vuorostaan teki ihmeellisen liikkeen. Pysähtyi hyvin, toki olisi voinut olla terävämpi pysähdys, mutta ei se hullumpi ollut, pysähdyksen jälkeen nytkähti tasajalkaa jotenkin ihan hassusti, ei näyttänyt, että olisi yrittänyt perään tai tepastellut vaan ihan aivan ihmeellinen liike, en edes osaa selittää mistä se johtui !


Seisomisen jälkeen Pablon siirtäminen noudonaloituspaikalle oli ihan hirveän hankalaa, kun se jymähti haistelemaan hiekkaa ihan kilahtaneena, ei mikään mennyt läpi. Jouduin todella taas herättelemään, että sain sen pois siitä haistelemasta ja nuolemasta maata, yöks (olipa kiva katella videolta tuotakin episodia) !
 

6) Noutaminen 5

Tämän Pablon lempiliikkeen olen saanut pilattua kahden viikon sisällä totaalisesti, kun lähdin parantamaan sen otetta kapulasta ennen edellistä kisaa. Paineistuu kisassa niin kovasti eteentulossa, että ei tule kisassa eteen istumaan vaan jää seisomaan ensiksi ja siitä sain sen ihmeen kaupalla istumaan, mutta sekin istuminen taisi tapahtua vähän liian myöhään. Toisekseen nyt kävi ihme kämmi ja pudotti kerran kapulan paluumatkalla, mutta otti sen itse uudelleen suuhun. Myöskin lähti noutamaan vasta toisella käskyllä, koska haaveili omiaan (hajut). Meinaan sai jotain ihanaa hajua nenäänsä (kaukokäskyjen koiran makuupaikalta) kun yritin vaihtaa paikkaa noudon aloituskohtaan. Aivan kun järki katoisi ja ekaa käskyä annettaessa se vaan katseli sivulle ja haaveili. Itse myöskään en korjannut sitä kunnolliseen asentoon ennen lähetystä.   

7) Kauko-ohjaus 8 1/2

Tämä on ollut myös yksi Pablon tämän kevään bravuureja, vaihdot ovat olleet todella hyviä ja varmoja, mutta nyt on ongemaa tuohon loppu perusasentoon nousemisessa ja ei ne liikkeenvaihdot olleet yhtään sellaisia kuin normaalisti eli iloisuus puuttui. Maahan mentiin vähän pitkin hampain ja ylös noustiin varmasti, mutta sellaista tekemisen riemua ei ollut mielestäni, kuten edellisissä kisoissa tuntui pursuavan sitä vähän liikaakin. 

8) Estehyppy 8 1/2

Tässä oli kanssa ongelmia, tuli suoraan sivulle ja ei ollut Pablon paras sivulletulo, kait vähän vinokin loppuperusasento tai ainakin liian edessä.
Videolta selvisi mitä siinä oikein tapahtui, meinaan todella hieno hyppy ja istuminen, mutta juuri kun aloitti eteen istumisen, painoi jo peppua maahan, kun yhtä-äkkiä meni sitten kuonokin maahan päin aivan kuin jokin olisi imaissut ja tuntui kuin se itse olisi tajunnut, että "hups, ei sallittua" ja kiersi suoraan sivulle.
   

9) Kokonaisvaikutus 8 1/2

 
Tulos: 1 palkinto, 163 pistettä / 2. sija ja TK2:n ;-)

Yhteenveto kisasta:
Olin kyllä niin helpottunut ja onnellinen, että se ykkönen tuli, vaikka pisteet eivät mitenkään kovin upeat olleetkaan. Nyt päästään sitten keskittymään vaan treenaamaan omaksi iloksi ja katsotaan mihin se sitten kantaa eli ei mitään paineita jatkosta. Jos joskus tuntuu, että jätkä on taas vireessä ja osaa liikkeitä niin mietitään sitä sitten, nyt kuitenkin vähitellen palataan agilityn pariin ja ehkä jotain muitakin askareita.

Pablo ei ollut nyt tälläkertaa hyvässä vireessä eli edellisissä kisoissa on ollut enemmän draivia. Pablolle tuottaa tällähetkellä hajut liikaa päänvaivaa ja siihen ei saa kunnolla yhteyttä. Muutenkin olettaisin sen kyllästyneen näiden tiettyjen liikkeiden jatkuvaan paukuttamiseen. Kuten jo ennenkin olen sanonut, että Pablon kanssa yksi kisa keväällä ja yksi kisa syksyllä olisi sopiva tahti. Pablo ei ole niitä koiria, joilla kisataan viikon välein.


******


Pablon kisan jälkeen otin vielä Rommin kanssa lyhyet treenit parkkipaikalla.



  • Metallinouto

  • Seuraaminen / täyskäännökset, sivuaskeleet ja käännökset


Lopulta sitten pääsinkin kotimatkalle ja hienolta tuntui, kun tämä kisarumpa nyt on ohitse Pablon kanssa ja voidaan palata pienempään treenimäärään. Ehkäpä alkaa motivoitumaan taas paremmin kun ei saa niin usein noita herkkujakaan tai ainakaan ei viikossa mene montaa pakettia kalkkunaleikettä. Alkuun melkein sekosi innosta kun palkkasin kalkkunaleikkeellä, mutta loppuaikoina se alkoi olla jo itsestään selvyys.




   

tiistai 16. kesäkuuta 2009

12.06.2009 lepoa ja vähän tokoa pihalla


Pablon kanssa aivan lyhyt tokosessio meidän etupiahalla ja se meni oikein innolla ja oli hyvin tyytyväisen näköinen kun muut meni ovesta sisälle ja hän pääsi hommiin.



  • Kaukot kisamaisesti / yritin saada vähän intoa mukaan

  • Hieman seuraamista namiavusteisesti

  • Kapulan luovutus eli laitoin kapulan suuhun ja peruutin, että sain mahdollisemman lähelle / en painostanut, oikein hyvin meni


Rommin ja Inkan kanssa tein kanssa jotain ihan pientä takapihalla, lähinnä kaukoja ja lisäksi Inkan kanssa hyppyä. Vähän seuraamista namiohjauksella. Tässä vaiheessa Pablo näytti siltä, että hänkin olisi tulossa taas treenaa, joten enpä päästänyt.

11.06.2009 tottista


Hammaslääkärikäynti jäikin lyhyeksi eli mitään reikää ei onneksi ollut vaan selvittiin hiomalla, joten pääsin kotiin aikaisin ja päätin heti käyttää hyväksi ajan ja lähteä Viilariin koirien kanssa. Kävin ensin hakemassa Rommin hoidosta ja voi sitä iloa kun näki minut Kieli ulkona, samalla sai sitten isäkin riemukkaat tervehdykset, vaikka tavattiin ulkona ja isän kanssa tulivat lenkiltä.


Pablo ja Inka pääsi kaksi kertaa kentälle ja Rommin kanssa treenattiin vain yhden kerran.


Inka


1. kierros



  • Seuraaminen

  • Luoksetulon pysäytykset / läpijuoksua

  • Nouto

  • Kaukot

  • Piilonkieroa

  • Kaukokäskyjä pelastuspöydällä


2. kierros



  • Luoksetulo (ohjaus eteen) / eteenmeno pallon heitto taakse

  • Eteenmeno


Pablo


1. kierros



  • Noutoa kisamaiseen tyyliin

  • Luoksetulo / kehu / nouto ja luovutus

  • Kaukot takapalkalla / vain muutama nosto

  • Luosketuloa (ei pysäytyksiä)


2. kierros



  • Seuraaminen / palkkaus namikupista, jota välillä siirtelin / ensin yritti ryysiä kupille, mutta vähitellen alkoi malttaa ja tuntui olevan älyttömän kivaa

  • Luoksetulo / namikuppi mun kantapäiden takana / namikupin siirto kentän laidalle ja hetsaus

  • Eteenmeno namikupille


Rommi


Rommin treeniä en täysin muista, mutta noutoa taidettiin ottaa ainakin.



  • Noutoa

10.06.2009 tokoa ja agilityä


Marian kanssa treffattiin Ojangossa ennen Pablon agilitytreenejä tokon merkeissä. Ensin otimme Jackien ja Inkan kanssa paikallaolotreenit ja olimme piilossa vinoesteen takana.


Sen jälkeen jäin Inkan kanssa kentälle ja Jackie meni autoon odottamaan. Mariaa odotellessa otin hieman seuraamista namiavusteisesti eli käännöksiä oikealle ja vasemmalle. En ole aivan varma muistanko enää mitä tehtiin kun treenattu on vähän väliä. Täytyy katsoa löydänkö mistään sitä paperilappua johon tein treenisuunnitelman. 



  • Seuraaminen / patukka palkkana ja vartalolla voimakasta ohjaamista

  • Nouto / palautusvauhti heikentynyt / otin ainakin kerran vauhtinoudon

  • Kaukokäskyt

  • Hyppy


Pablon kanssa treenattiin sitten vähän vapaamuotoisemmin noita kaukokäskyjä eli lennosta. Seuraamista ja sen sellaista.



  • Kaukokäskyt vapaamuotoisesti ja kisamaisesti

  • Nouto ?

  • Seuraamista niin, että valtavat kehut jo alusta ennenkuin edes lähdettiin liikkeelle / kovasti keskittyi naapurikehän toimintaan, mutta siitäkin huolimatta kuitenkin teki jopa seuraamisen ihan kontaktissa, mutta mieli tuntuu olevan muualla

  • Hyppy / oikein hyvä


*****


Agilitytreenit meni sitten yllättävän hyvin alkukankeuden jälkeen eli alkupätkä oli hidasta ja vähän laahustavaa, mutta loppupätkällä saatiin jo sujuvuutta paremmin. Loppupätkää tehtiinkin useaan otteeseen erilaisilla variaatioilla ja lisäksi opittiin ihan jotain uuttakin (sen ohjausliikkeen nimeä en muista) !


Pablo oli muutenkin hieman äänekkäämpi kuin aikaisemmin. Inka oleskeli radalla pöydänjalkaan kiinnitettynä. Muuten oli laiskan ja levollisen oloinen, mutta kun Pablon kanssa mentiin radalle niin meinasi pöytä lähteä liikkeelle ja tarvittiin sitten treenikaveria apuun, ettei saanut metallipöytää niskaansa.


 

tiistai 9. kesäkuuta 2009

09.06.2009 tottista


On vähän orpo olo kun minun pikkuinen Rommeliini ei ole kotona huohottamassa korvaani Silmänisku.


Soitinkin päivällä jo isälle, että mitenkäs on mennyt (ihankun Rommi ei olisi siellä ollut aikaisemmin hoidossa). Oli ostanut jätkälle siankorvapussin, voi elämän kevät. Mä sanoin, että sille ei saa syöttää herkkuja, kuten makkaraa ja lihapullia, koska se lihoo niin helposti, varsinkin jos saa viikossa muutaman paketin ylimäärästä. Kauhistuneena se isä katseli jo mukaani antamaa kuivamuona määrää, meinaan olisi varmaan kerralla syöttänyt koko neljän päivän muonan.


Hei, ihan kun pussillinen siankorvia ei sitten lihottaisi. Mulla oli myös sellainen taka-ajatus, että Rommilla olisi treeni-intoa, kun tulee kotiin, kun ei ole saanut ilmatteeksi kasaa herkkuja, mutta olen aika varma, että siellä on paketti makkaraa jaossa, ellei useampikin paketti, huoh !


Jännä juttu, että Rommi ei suostu käveleen porraskäytävässä (isä asuu alimmassa kerroksessa), vaikka aikoinaan kerrostalossa asui ja minkäänlaisia ongelmia ei siellä ilmennyt, lähinnä ennemminkin liikkui siellä täysin varmasti.


*****


Töiden jälkeen kävin Inkan ja Pablon kanssa Viilarissa ottamassa tottista.


Inka



  • Seuraaminen / patukka tutulla paikalla / unohdin täysin, että meillä piti olla kokeilukausi, että en heitä patukkaa vasemmalle vaan otan Inkan leikkimään samantien eli palkkaan alas (tai ennemminkin piti palkata namilla niin, että tavallaan imuttaa. No toisaalta mä jo silloin sanoin, että teen sitä muualla, mutta en tottiskentällä, joten toisaalta pysyin siinä mitä itse sunnuntaina sanoin, mutta heittoa mun piti kuitenkin välttää ja katsoa mitä tapahtuu, tuleeko tiiviimmäksi) / pysähdyin käännöksissä suurimmaksi osaksi aikaa ja olkapään/kropan liikkeellä ohjasin Inkan oikeaan paikkaan / palkkaus kiihdyttää, ääntely erittäin kovaa

  • Nouto / kisatyyliin, ihan ok

  • Nouto / jätin kapulan Inkan eteen ja jatkoin matkaa kauemmas eli tein niin sanotusti noudon palautuksen / Inkan vauhti hyvää ja palautus hyvä eli suoraan eteen ja pitää kapulan hyvin ja malttaa hyvin kun otan kapulan ja laitan sivulle / oikein hyvä / haukkuminen häiritsevää, kiihtyy taas liikaa

  • Luoksetulon pysäytys / tarkoitus, että juoksen karkuun ja Inka saa liikkua vasta kun käsken, mutta harjoitusta haittaa, että joudun itse katsomaan liikaa koiraa / ei taida olla sopiva treeni Inkalle, koska kiihtyy niin paljon, että vinkuu ja haukkuu paikalla, ei muodostu oikeaa mielentilaa, joten siirryin tekemään asian kävellen / jouduin antamaan haukkumisesta noottia ja myös pallolla on osuutensa tuohon ääntelyyn / TÄYTYY MIETTIÄ SOPIIKO HARJOITUS OLLENKAAN INKALLE (ROMMILLE HYVÄ TREENI)


Täytyy kysyä seuraavalla kerralla Jessicalta muutama yksityistunti mun kaikille kolmelle koiralle eli varmaan, jos saisin yhden tunnin niin siinä olisi sitten kaksikymmentä minuuttia per koira. Haluaisin häneltä muutamaan asiaan mielipiteen. Katsotaan nyt, taitaa kuitenkin aloittaa Juhannuksesta Jessicakin loman ja muutenkin hänellä tuntuu olevan kysyntää niin kovasti !


Pablon kanssa treenit sujuivat huomattavasti paremmin kuin Inkan kanssa ja olenkin tässä miettinyt, että eipä näytä mitään haukuttamista tuokaan koira tarvitsevan. Vire on nyt taas todella kiva jopa seuraamisessa. Takapäätä Pablo ei ole vielä löytänyt, mutta muuten mielestäni tekeminen on paljon parempaa, ehkei sen kanssa kannata pyyhettä heittää kehään ainakaan vielä Kieli ulkona, no ainakin se tuntuu nykyään viihtyvän paremmin tottiskentällä kuin agilityssä, vaikka täytyy sanoa, että maanantaina näytti erittäin lupaavalta, ei reagoinut keinuun ja kepillä vauhti oli parasta Pabloa pitkään aikaan, ellen sanoisi, että parempi kuin koskaan.


Pablon treeni:



  • Seuraaminen / käännöksiä välillä pysähtyen tai jatkamalla matkaa kävellen tai juosten / toisekseen huomasin, että en taida nykyään auttaa kauheasti koiraa täyskäännöksessä, katsotaan auttaako, jos käännän ensin vasemman jalan eteen pysäyttämään, en myöskään ole miettinyt koskaan, että pysähdynkö oikealla vai vasemmalla jalalla eli MUN TÄYTYY PÄÄTTÄÄ KUMMALLA JALALLA PYSÄHDYN

  • Nouto / kisamaiseen tyyliin, vähän luovutuksessa ongelmia, tuli kyllä istumaan eteen, mutta aika kauas ja ei pitänyt rauhallisesti

  • Nouto nostamalla / sama treeni kuin Inkan kanssa / luovutus parempi, mutta vieläkin levoton

  • Nouto / laitoin kapulan suuhun ja peruutin muutaman askeleen, näitä toistin noin kolme kertaa

  • Kaukokäskyt / jotain ihmettä se siinä sähelsi ja ei keskittynyt, muutama toisto vaan ja otin sivulta ylös

  • Maasta perusasentoon nousemista / käskin lennosta maahan ja kävin nostamassa ylös ja palkkasin

  • Seisomisessa pysyminen (vain yksi toisto)

  • Luoksetulon pysäytys / siitä pinkaisu karkuun ja eteentulo, ei tökkäisyä / myös pelkästään seisomasta luoksetulo, ei tökkäisyä

  • Luoksetulo / läpijuoksuna, hyvin eteen, ei tökkäisyä


Taaskin näyttää kun oltaisiin treenattu hirveästi Pablon kanssa, vaikka ei se siltä tuntunut. No tässä sitä huomaa, että olisi sitä vähemmänkin voinut ottaa.


Inkan otin vielä kerran uudelleen.



  • Seuraaminen / aloitin niin, että en ohjannut heti namilla vaan palkan sai sitten vasta kun oli tehty muutama toisto ja tuli jo parempaa suoritusta / muutama toisto niin, että aloitin jo namilla imuttaen

  • Kaukokäskyt / takapalkka ja rutiinit / ihan reippaasti nousee, mutta istuminen ehkä hieman vajaa (mulle ehkä riittäisi, mutta riittääkö tuomarille enää ylemmissä luokissa)

  • Luoksetulo pysäytyksillä ja läpijuoksulla / voi elämän kevät, ei toimi suullinen ja ei toimi käsimerkki / ehkä mun täytyy alkaa panostaa siihen suulliseen sitten kuitenkin, käsimerkki ei enää toimi, vaikka toimi niin kivasti tossa lähes kuukauden / TREENAA ARKENA METSÄSSÄ / meni täydeksi jauhamiseksi ja vähän parani kun otin oikein lyhyen matkan, mutta käsimerkki on aivan liian ailahteleva eli TÄYTYY RUVETA SUUNNITTELEMAAN TREENI NIIN, ETTÄ VAIKKA KÄYTÄN KUMPAAKIN TREENEISSÄ NIIN PAINOTUS ALKAA MENEMÄÄN SUULLISEEN / minä hullu jo toivoin, että ennakoisi, mutta hyvin se tuli usean pysäytyksen jälkeen (ehkä viimeisellä kerralla vähän hitaampaa vauhtia)


Jotenkin mulle jäi vähän valju olo treenien jälkeen eli en itse pitänyt yhtään tuosta Inkan treeneistä, liikaa haukkumista ja turhaa kiihtymistä sekä hirveä takapakki tuossa pysäytyksessä. Toisaalta taas nouto näytti ihan kivalta ja seuraaminen oli tiiviimpää ja ainakin asennetta löytyy, mutta itse treeni ei ollut kauhean hyvin suunniteltu (ehkä, tarvii viedokameran, kun vielä olisi kuvaajakin) !

08.06.2009 agilitytreenit


Agilitytreenit Ojangossa tänään Inkalla. Pabloa en viitsinyt jättää autoon vaan Pablo pääsi kentän laidalle odottamaan. Pablon kanssa otin kaksi kertaa A-esteen kontaktit ja keppejä (12 sarjassa ja 6 sarjassa).


Inkan treeneissä tänään otimme puomin ja A:n kontakteja sekä keinun, mutta keinu ei ollut radalla vaan se otettiin erikseen Anniinan avustuksella. Muuten harjoiteltiin takaaleikkausta puomin ylösnousulla. Inkan kanssa välistäveto on aika vaikea, namilla en saanut kääntymään, mutta patukalla kylläkin ja joudun jo ennenhyppyä alkaa kääntämään ja toistamaan käskyä useaan otteeseen (haltuunottoa) !

07.06.2009 tokokoulutus Ojangossa


Sunnuntai menikin sitten reippaasti yli puolenpäivän tokokoulutuksessa Ojangossa. Kouluttajana Pia Miettinen, joka kanssa kuuluu tokonvalmennusrenkaaseen. Tällähetkellä kylläkin taitaa olla siellä vetäjäpuolella, kun kisakoira on eläkkeellä (Suomen ja Ruotsin TVA) ja toinen vasta niin nuori, että on käyty alemmat luokat läpi. Pian omat koirat ovat kummatkin borstuja, mutta aikaisemmin on kisannut saksanpaimenkoiralla, josta myöskin tuli Suomen TVA aikoinaan.


Itselläni koko lauma mukana, mutta koulutukseen osallistuin Inkan kanssa ja olimme meidän aamupäiväporukan ensimmäinen koirakko. Aikaa oli per koira 2 x 15 minuuttia.


Ensimmäisellä vuorolla emme ehtineet tehdä muutakuin seuraamista ja oikean paikan hakua, mutta tälläkertaa kylläkin sivuttaissuunnan väljyyden takia ja samajuttu käännöksissä. Inka oli muutenkin, jotenkin hyvin hankalalla tuulella (löysä ja kiinnosti kovasti uudet ihmiset) ja pitkästä aikaa lällätteli leluineen toisella kierroksella, eipä olekkaan pitkään aikaan esiintynyt, mutta oletan sen osaksi johtuneen treenien temmosta, koska en täysillä keskittynyt Inkaan vaan jouduin kuuntelemaan kouluttajaa.


1. kierros



  • NAMISEURAAMISTA, käsi piti laittaa yllättävän alas ja siitä ohjata käännöksiä oikealle ja vasemmalle (+ täyskäännös samalla tavalla oikealle tai vasemmalle), pysähtyä heti käännöksen jälkeen, nyt kuitenkaan ei tälläkertaa sanota käännöksessä "seuraa"


2. kierros



  • Ruutu / en saa enää viedä palloa koiran kanssa ruutuun vaan mieluiten, joku toinen vie tai jätän Inkan paikalleen odottamaan ja käyn viemässä itse ruutuun pallon

  • Näyttöruutu / päädyttiin sitten tekemään Inkalle myös näyttöruutu / en saa ruudussa hetsata, vaan pelkkä kerran "ruutu" ja maan taputus riittää, varotaan haukkumista / sivulla riittää se "ruututemppu" kerran ja pyritään pois käsimerkin käytöstä (taidan kuitenkin käyttää voittajassa myös käsimerkkiä, mutta saataan tosiaan sitä hieman häivyttää)


Viimeisenä ruudun harjoituksena voin tehdä pitkältä matkalta ruudun niin, että Inka näkee lelun viennin ja saa kirmata ruutuun. Päädyimme näyttöruutuun sen vuoksi, että kokeiltiin osaako se mennä tyhjään ruutuun, no eipä tajunnut ollenkaan missä ruutu on, vaikka treenit tuolla meidän omalla kaavalla ovat menneet todella hyvin (Pallon vienti tai toinen viennyt, toinen laitettu salaa ja kolmas tyhjään, jolloin apuohjaaja heittänyt pallon, kun ensin olen pysäyttänyt Inkan)


Muita hyviä vinkkejä:



  • Oikea perusasentopaikka / puolikuu viiva maahan / sivuttaisaskelia ja käsky seuraa, jolloin koira siirtyy oikeaan paikkaan

  • Ruutu (EVL) / alkuun voit lähettää koiran olemalla vähän lähempänä itse ruutua, mutta samalla linjalla kuin oikeassa lähetyksessä EVL:ssä

  • Ohjattunouto / kaarikävely (ohjaaja itse) / vie merkille ja peruuta lähetyskohtaan ja sieltä kävele pullealla kaarella näyttämään haettava kapula ja palaa takaisinpäin, ei oikeaan lähetyspaikkaan vaan jää vähän lähemmäs koiraa ja sieltä kutsu, voit samalla peruuttaa lähemmäs oikeaa lähetyskohtaa

  • Merkki / kutsuna eli menet itse merkin taakse ja kutsut koiran sinne "merkki tai piste" -käskyllä tai voit käydä näyttämässä merkin ja sitten palata lähettämään


****


Meidän aamuvuorolaisten treenien jälkeen otin vielä pk- ja pelastuskentällä treenit omille koirille.


Rommi:



  • Metallikapulan nostoa / itse kyykyssä / ok

  • Metallihyppynouto / oikein hyvä, ei moitittavaa

  • Kaukokäskyjä pelastuspöydällä / Rommi rakastaa tätä Cool

  • Kaarella sivuttaisaskelia

  • Seuraamista


Pablo:


Pablon kanssa lyhyitä pätkiä seuraamista eri tavoilla, en imuttanut, vaan lähinnä ohjasin pelkän käännöksen tai käytin seuraa käskyä apuna. En käyttänyt imutusta sen takia, koska halusin sen kontaktin olevan ylös, ei käteen.



  • Seuraaminen / palkkaus namileikillä heti "seuraa" käskyn jälkeen

  • Seuraaminen / käännöksien jälkeen pysäytykset

  • Seuraaminen / täyskäännöksen oikealle jälkeen pysäytys

  • Seuraaminen / ympyrän tiivistystä ja takapään etsimistä

  • Seuraaminen / käännöksen jälkeen pyrähdys juoksuun Cool

  • Seuraaminen / kaarella sivulle tuloa

  • Nouto / kisamainen

  • Nouto / nosto ja luovutus (tämä sen vuoksi, että Pablo suoritti itse, kun olin laittanut kapulan maahan)

  • Nouto (Korrin Pekan neuvon mukaan luoksetulon kautta)

  • Kaukokäskyt / kokosarja kerran ja sivulta ylös ja sen jälkeen yksi ylösnousu

  • Hyppy / oikein hyvä hyppy, jossa vahvistin sivulletuloa namilla avustaen


Hi hiii, näyttää kamalan pitkältä tuo treeni, mutta todellisuudessa Pablon sai viedä kentältä tosiaan pois ja vielä olisi tehnyt mielellään jotain.


Inkan otin vielä uudelleen treenaamaan:



  • Seuraamista Pian neuvolla eli namilla käännöksiä muutaman askeleen jälkeen

  • Seuraaminen / kaarella siirtymisiä

  • Nouto / kisaharjoitus patukalla

  • Nouto / nosto + laukka / pitkämatka / oikein hyvää vauhtia ja innokkaasti laukkasi, otin luovutuksen

  • Kaukokäskyt / paljon parempia, otin jopa kerran sivulta ylösnousemisen ja vasta sen jälkeen vapautus takapalkalle

  • Hyppy / nyt tahtoo istua vasta toisella käskyllä, menee vinoon => pallon heitto Inkasta vasemmalle, jotta mielikuva suoristuisi ja sen lisäksi harjoittelin sivulletuloa huonosta kulmasta eli paluuhyppyä


**********


Loppupäivä sitten menikin lepäillessä ja isä kävi hakemassa Rommin seurakseen kotiinsa, kun kaipasi itselleen seuraa muutamaksi päiväksi eli Rommi pääsee nyt kunnolla lenkkeilemään. Inkaa ja Pabloa en voinut antaa, koska niillä on agilitytreenit.


 


 

lauantai 6. kesäkuuta 2009

06.06.2009 tottista ja jälkeä


Aamusta suuntasin jälkimetsään Tuusulaan ja tottikseen Viilarin kentälle. En jaksanut ajaa pidemmälle, kuten alkujaan olin suunnitellut, mutta hyvät treenit sain näinkin aikaiseksi.


Viilarin tottistreenit


Pablo



  • Seuraaminen / aloitus perusasennosta ja käännöksissä pysähdykset ja muutama ihan normaali käännös myöskin

  • Jääviä / maahan ja seiso => pääpaino itse liikkeessä ja viimeisessä perusasennossa

  • Nouto / kisamaisesti / ihan normaalia Pabloa

  • Nouto luoksetulon kautta / jätin istumaan ja heitin kapulan sivulleni Pablon nähden, vähän autoin eteentulossa kun kyttäsi kapulaa, joten palkka pelkällä kehulla edestä ja siitä käsky noutaa ja hilpasin karkuun ja käännyin sitten vastaanottamaan, joten sain luovutuksen lähemmäs

  • Kaukokäskyt / ihan normaalia Pabloa, sivulle perusasentoon nousu ok

  • Kaukokäskyt / vapautus ensimmäisestä noususta sivulle


Inka



  • Seuraaminen (samoin kuin Pablolla, mutta palkkana patukka)

  • Luoksetulon pysäytys / ensin tyyliin "Jessica", kirmaten karkuun ja vauhdista stoppaus

  • Luoksetulon pysäytys / kisamaiseen tyyliin ilman palloa ja pallon heitto vasta pysäytyksen jälkeen

  • Luoksetulon pysäytys heittämällä pallo välittömästi

  • Luoksetulo läpijuoksuna kahteen kertaan

  • Nouto / normaali harjoituskaava / 1) hain itse ja palkkasin sivulta (hain itse koska huusi) 2) annoin noutaa ja palkkaus patukalla leuan alta

  • Seuraamista häiriöllä / saksanpameinkoira uros leikki meidän edessä pallolla (olikos vähän vaikeeta pitää kontakti, ei kuitenkaan karannut hanskasta)

  • Loppuun vielä luoksetulo suoraan sivulle (ei näkynyt ennakointia ainakaan vielä)


Treenit aavistuksen liian pitkät tuon saksanpaimenkoiran (1 1/2 vuotias) vuoksi, mutta otin häiriön vastaan, kun mies kävi kysymässä saavatko tulla samaan aikaan. Olipas muuten komia koira, eikä miehessäkään ollut vikaa (aika helkkarin komea) ja autokin oli vielä WW Caddy Life ;-), harmi kun oli niin nuori tai ainakin luulen niin. No onneksi Risto ei lue tätä mun blogia, hä hääää !


Rommin treenit



  • Patukkalla noutoa liinassa

  • Hyppyeste (91 cm lautaeste) patukalla / hyvä ponnistus ja varma menohyppy, paluussa kosketus esteeseen ja ei niin puhdas, mutta tuli kuitenkin yli / leikkiminen hieman varauksellista (johtui ilmeisesti, että joutui vähän seuraamaan tuota sakemanniurosta, kun se tuli uudelleen leikkimään kentälle)

  • Seuraaminen

  • Luoksetulo / jätin Rommin maahan


Inka



  • Seisomisesta luoksetulon loppuosuus

  • Luoksetulo suoraan sivulle

  • Kaukokäskyt

  • Luoksetulon stoppeja piilonkiertoina / läpijuoksuja


**********


Jälki Tuusulassa


Inkan jälki:



  • 260 askelta / kaarros

  • Vanheni vähän yli 30 minuuttia, ei kuitenkaan ihan tuntia

  • Jana noin 15 metriä, ei ongelmia, otti suunnan takajäljelle ja käänsin käskyllä toiseen suuntaan, ei mitään epäröintiä, kääntyi hyvin (ensimmäinen tälläinen harjoitus)

  • 7 keppiä / 6 keppiä nousi, en joutunut auttamaan pyytämällä tuomaan vaan aivan itsenäisesti, toki kyllä kehuin vuolaasti kun lähti tuomaan

  • Hyvin lähti aina kepin tuotuaan eteenpäin suoraan ja välittömästi käskyn jälkeen

  • Erittäin hyvin piti huolta jäljestä, ainoastaan kaarteessa hieman ongelmaa ja siihen se keppikin jäi, ehkä oli askeleessa niin syvällä, että ei tullut hajua (kuoppa), koska muuten reagoi hyvin selvästi keppeihin

  • Yhdessä kohtaa oli eri mieltä jäljestä (saisin saada selkääni tuosta) ja pidättelin Inkaa, mutta neiti oli erittäin päättäväinen ja puski eteenpäin, eikä yhtään antanut periksi, jolloin sitten järkytyksekseni totesin tuijottavani väärää kuusta (onneksi Inka oli niin järkkymätön)

  • Toisen mokan tein kun en ollut merkannut jäljen päätä itselleni oikein ja käskin viimeisen kepin jälkeen jatkamaan jälkeä, teki hienon kulman, jolloin tajusin, että nytpä olen ongelman edessä, onnistuin kuitenkin lykkäämään yhden kepin Inkan sivulle ja sai siitä hajun (OLIPA PELASTUS)


Rommin jälki



  • Uusi paikka

  • Vanheni noin 40 minuuttia (pitkä matka 2 h, mutta en tuolla alueella viitsi vanhentaa kovin kauaa, katsotaan sitten mökillä)

  • Jälki lähti noin 30 metrin päästä lähetyspaikalta / tuuliolosuhteet ilmeisesti erittäin suotuisat, koska koiran työskentely janalla erinomainen ja nopea sekä otti suunnan oikeaan todella varmasti

  • noin 300 - 400 askelta suoraa / aivan pieni kaarros

  • Maasto hyvin muhkuraista / ei ongelmaa koiralle, mutta kylläkin ohjaajalle

  • Jäljellä 8 keppiä / nosti 7/8 kepistä ja ei saanut hajua yhdestä ollenkaan, sen jälkeen kun hieman kaarroksessa meni ylitse

  • Vauhti aika lujaa ja loppumatkalla päästin liinan maahan

  • Ajoi normaalia tiiviimmin, jopa mustikan varvuissa

  • Keppeistä ilahtui kovasti ja toi ne iloisena / jatkoi oikein hyvin kepin luovutuksen jälkeen suoraan ja jatkoi matkaa heti luotani vauhdilla, ei yhtään epäröintiä tai haluttomuutta / parempi kuin koskaan aikaisemmin

  • Ainoastaan kaarteessa meinasi posauttaa suoraan, mutta annoin rauhassa etsiä jäljen uudelleen

  • Kerran talloin liinalle, jolloin heti kääntyi katsomaan, en kiinnittänyt mitään huomiota vaan jatkoin itse matkaani kohti koiraa (en katsonut Rommia), joten jatkoi taas jäljestystä


Kummankin koiran jäljestystarkkuus ja into on parantunut. Inkalle valitsemani harjoitustapa näyttää sopivan eli jäljestämme keppien voimalla ja rakennetaan tarkkuutta nurmella tai pellolla (kuhan päästäis johonkin pellolle) !


 *********


Kotipihalla Inkalle ja Pablolle hyppyä sekä kaukokäskyjä. Pablo joutui pikkuisen myös seuraamaan muutaman metrin matkalla.


Rommille sisällä kaukokäskyjen liikeratoja !


 

perjantai 5. kesäkuuta 2009

05.06.2009 tottista Viilarissa


Aamupäivällä Viilariin ottamaan tottista eli korjaamaan Pablon suoritus.


Aloitin Pablon kanssa ja täytyypä sanoa, että eilisestä kisasta huolimatta jaksoi tänään ihan täysillä ja tietysti todella hyvin. Otin lähes koko kisasuorituksen ja sieltähän se nousi heti ekalla käskyllä ylös. Eipä myöskään mitään haistellut, eipä niin !



  • Seuraaminen (lyhyt kevyt hihna) / upea kontakti ja oikea paikka / käännöksissä sanoin seuraa ja pysähdyin sekä sama juttu täyskäännöksissä / eipä ollut ongelmaa, eipä niin / palkkasin vasta lopussa

  • Liikkeestä maahan / nousi hyvin ekalla

  • Luoksetulo / läpijuoksuna / erinomainen

  • Liikkeestä seisominen / marssi hiukan mukaan, joten otin uusinnan, jolloin kuunteli paremmin ja oikein hyvä

  • Nouto / muuten hyvä, mutta hiukan pureskeli kapulaa edessä istuessa

  • Nouto toisella tapaa / Pablo istumaan ja kapula eteen ja minä itse kentän toiseen päähän, hyvin tuli laukalla ja luovutus kelvollinen

  • Kaukokäskyt / aivan priimaa

  • Hyppy / ihan hyvä


Inka (1. kierros)



  • Suraaminen pysähdyksillä ja täyskäännöksillä / aivan älyttömän hyvää, mutta tein poikkeavasti tosiaan niin, että pysähdyin käännöksissä, en kylläkään kaikissa

  • Liikkeestä maahan

  • Luoksetulon pysäytys / pallon heitto viiveellä

  • Liikkeestä seisominen

  • Nouto

  • Nouto nostamalla pitkällä matkalla ja laukalla ohjaajan eteen / ok

  • Paikallaolo / ohjaaja näkösuojassa


Rommi (1. kierros, häiriönä Beuceron narttu samalla kentällä)



  • Seuraaminen / lyhyessä kevyessä liinassa, paljon käännöksiä ja täyskäännöksiä / avitin suhinalla ja käännöksissä pysähdyin välittömästi suurimman osan ajasta ja komensin aina koiran oikeaan kohtaan käskyllä seuraa eli perusasentoon ja vain muutaman kerran sitten ihan jatkoin matkaa / oikein hyvää

  • Hyppy / patukalla (7 lautaa)

  • Seuraaminen / pitkä suora hyvällä kontaktilla (lyhyt liina)


Inka (2. kierros)



  • Kaukokäskyt / nousi jo reippaammin ja varmemmin, max. 10 askelta 1. kerran

  • Hyppy / kovin menee vinoon, joten sitkeästi palkka toiselta laidalta

  • Luoksetulo suoraan sivulle kahteen kertaan

  • Luoksetulon läpijuoksu muutaman kerran piilonkiertona ja kerran pysäytys seisomaan ja taas pallon heitto viiveellä


Rommi (2. kierros)



  • Nouto 1 kg / jätin kapulan Rommin eteen ja itse kentän toiseen päähän, hiukan jouduin taas antamaan ärsykkeitä, jotta laukkasi

  • Noutokapulan 1 kg nostoa (ei iskuja vaan ihan vaan nostoja)

  • Laitoin kapulan Rommin suuhun ja juostiin kilpaa

  • Luoksetulo / eteenmeno pallon jättö

  • Eteenmeno / seuraaminen hidasta käyntiä 10 askelta ja lähetys


Lopuksi jalkapallopeli Rommin kanssa. Siinä olikin sitten sunnuntain treenit kokonaisuudessaan ja ilta vierähti HSKH:n möllitokokisoissa töissä.

04.06.2009 Porvoossa tokokokeessa


Aamulla hieman treeniä sisällä jokaisen kanssa ja Pablon sekä Inkan kanssa taisin käydä vielä pihamaallakin ottamassa hyppyä.


Pablon kanssa lähinnä paluuhyppyä ja Inkan kanssa hypyn suuntaamista vähän keskemmälle palkkauksen voimalla.


********


Nyt sitten Porvoon taika näytti katoavan, yhyyyy !


Pablon ja Rommin kanssa suunnattiin Porvooseen tokokokeeseen. Ilma oli kamala, koko päivän satoi kaatamalla ja ainoa iloinen asia siinä tuntuu olevan, että mun flunssa helpottui, että saattoi siis olla allergiaakin pelkästään.


Olin varautunut sitten kahdella sadetakillakin ja pidin niitä päällekkäin, he hee. Olipa kiva käyttää Pabloa pissalla kun oli ihan märkä autoon tuotaessa ja ei siinä paljon pyyhe auttanut. Rommia en jaksanut edes ulos päästä kun vasta ennen kotimaktaa käyin pissalla, se siitä vireen nostattamisesta Rommilla.


Paikallaolo meni Pablolta ihan hyvin, vaikka vähän tuota pelkäsin, kun Pablo jäi kaikkein kauimmaiseksi sinne laitaan. Pablon vierestä lähtikin kaksi koiraa, mutta hienosti oli jätkä kuulemma pysynyt paikoillaan.


Kisa ei mennyt oikein odotuksien mukaan, vaikka liikkeet jätkä teki hyvin seuraamista lukuunottamatta. Virheet tulivat sitten ihan odottamattomalta suunnalta ja näin ollen saaliina oli sitten 2. tulos ja 154 pistettä sekä 4. sija.


Eipä tuolla muutenkaan hurrattu pisteillä. Meidän luokasta tuli vain kaksi ykköstulosta 164 ja 160 pisteellä. Alokasluokasta sai vain yksi ykköstuloksen 160 pisteellä 12:sta koirasta ja täytyy sanoa, että tuskinpa se taso niin huonoa oli.


EVL:ssä oli ollut juuri juoksunsa päättänyt narttu, jonka tuoksut sitten jäivät hyvin "lemuamaan" urosten (ja narttujen) päänvaivaksi. Kuulemma usampi koira oli sortunut haisteluun kentällä ja Pablo sitten lukeutui samaan kategoriaan, vaikka ei vielä seuraamisessa sitä tehnytkään.


Tokokoe AVO 04.06.2009 Porvoo / Tuomari: Hannele Pörsti

1) Paikalla makaaminen 10

Kauhea vesisade kokoajan. Pablon vierestä lähti labbis ja sen vierestä borderterrieri, mutta onneksi Pablo pysyi hyvin ja nousi myös ylös ensimmäisellä käskyllä !

2) Seuraaminen taluttimetta 6

Voi elämän kevät, kehään tuli ihan innoissaan ja päästiin joten kuten liikkeelle, mutta ensimmäisen pysähdyksen jälkeen jouduin antamaan lisäkäskyn ja tahtoi haaveilla koko matkan, toinen liikkeestä istuminen jäi suorittamatta ja viimeinen perusasento. Kaiken lisäksi haukkui kun pysähdyin, joten annoin siinäkin yhden ylimääräisen käskyn, jonka avulla tulikin hienosti sivulle, eipä juu enää auttanut.

3) Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 7

Tämä meni ihan hyvin ja pysyi hyvin, mutta ei noussut käskyllä ylös, ei edes toisella, joten jätin sen sitten maahan ja sen jälkeen ei vapautuksellakaan meinannut nousta ylös eli saldona sitten hienot pistemenetykset muuten erinomaisesta suorituksesta, arghhh !

4) Luoksetulo 8

Maahanmenon jälkeen rupesi haistelemaan maata ihan silmät kiiluen ja oli työ saada jätkä luoksetulon aloituskohtaan. Kun sain sen sivulle, niin tuntui, että oli taas ihan hyvässä paketissa, mutta oli kuulemma alkanut minun kävellessä haistelemaan maata toiselta puolelta lonkkaansa ja vaan vajonnut alas. Muuten luoksetulo olikin erinomainen.

5) Seisominen seuraamisen yhteydessä 8

En tiedä mistä pistemenetys, valmisteleva osuus mielestäni ihan hyvä ja jäi käsittääkseni ihan hyvin ja loppukin meni mallikkaasti, mutta jostain kuitenkin tippui pisteitä, harmillista kun ei tiedä mistä, jotta voisi korjata.

6) Noutaminen 7

Voi elämän kevät kun lähti hyvin, sivulla hyvin ja tarttui kapulaan hyvin ja lähti kylläkin palauttamaan ravilla, mutta sitten teki ihan jotain ihmeellistä. Vähän ennen eteenistumista alkoi vähän "leikkimään" kapulalla ja luovutti seisten, sivulle kyllä ihan kohtuullisen hyvin, mutta aivan järkyttävää. Eihän se Pablon luovutus mitenkään yleisesti ottaen loistava ole, mutta kyllä se sentään istuu ja pitää kapulan jotenkuten rauhallisena, mutta se, että luovutti kapulan seisten oli kyllä aikamoinen takapakki (Oli ihan pakko ottaa korjaavat heti kisan jälkeen ennenkuin lähdin kotiin, sapetti niin).

7) Kauko-ohjaus 7

Tämä harmittaa ihan koiran puolesta, taas hajut vähän häiritsi, mutta siitäkin huolimatta niin nätit asennonvaihdot. Ensimmäinen istuminen onnistui vasta toisella käskyllä, mutta sen jälkeen niin hienot nousemiset, mutta sitten ei noussut kuin vasta toisella käskyllä sivulta !

8) Estehyppy 8

Oikein hyvä hyppy ja paluu eteen, mutta sitten se pikkuherra sivulletulossa päätti alkaa haisteleen mun takana maata ja viimeinen sivulletulo lopulta onnistui, mutta istu vähän turhan takana ja vähän jouduin rykäsemään, että jätti haistelut, joten onneksi sentään riitti tuo kahden pisteen menetys !

9) Kokonaisvaikutus 7

Tulos: 2 palkinto, 154 pistettä / 4. sija

Yhteenveto kisasta:
Pablo on kyllä ihan hyvässä vireessä ja teki taas liikkeet ihan hyvin, jos ei oteta seuraamista mukaan, mutta ei se seuraamisessakaan mitenkään ollut haluton vaan lähinnä kait ihmetteli yleisöä ja oli minulle kiukkuinen, kun pysähtelin kesken seuraamisen, enkä kertonut hänelle ;-) etukäteen, no joo, vitsi vitsinä. Olen kuitenkin harmissani, kun tokoleirillä saamien ohjeiden mukaan treenasin viikolla seuraamista ja näytti tosi lupaavalta niin kontaktin, käännösten ja pysäytyksen suhteen. Nyt vaan pikkuvirheet veivät niin paljon pisteitä ja toisekseen se haistelu aiheutti ongelmia, ei ainoastaan meille vaan muillekkin koirille. Kuulin, että EVL:ssä oli kisannut narttu, joka oli juuri päättänyt juoksunsa, joten sekö häiritsi varsinkin uroksia, en osaa sanoa, mutta sekin häiriö tietty pitäisi pystyä kestämään. Sateellakaan ei vähään ikaan ole tullut treenattua tai ainakaan näin kovalla sateella, joten sekin toi mukanaan ihan mielenkiintoisen lisän kisaan.


 

03.06.2009 jälkeä


Aamusella kävin Rommin ja Inkan kanssa jälkimetsällä Tuusulassa ja Pablo oli seuramiehenä mukana.


Rommin jälki:



  • 400 askelta suoraan / ei kulmia / ei keppejä / ei namia matkalla / loppupurkki

  • Jana noin 12 - 15 metriä / lähti sivuun 2 metrin päässä, mutta uudella käskyllä hyvin suoraan

  • Jäljesti hyvää vauhtia ja seilasi ihan vähän, ainoastaan pitkittäin meneville poluille olisi mennyt helposti, en estänyt mitenkään, haki aivan itse


Inkan jälki



  • 200 askelta suoraan / 7 keppiä / ei namia matkalla

  • Jana noin 12 - 15 metriä / lähti hyvin ja vauhdikkaammin kuin Rommi

  • Jäljesti ihan hyvin, mutta korkealla nenällä (kasvillisuus) ja ilmaisi kaikki kepit pysähtymällä, ekassa kepissä ilkeitä muurahaisia. Inka oli ottamassa keppiä innolla, mutta sitten ei ottanutkaan ja kun otin kepin itse ja ravistin murkut pois ja käskin Inkaa ottamaan (pitkin hampain) niin, samalla se saamarin kusiainen puri minua ja auta armias, että poltti seuraavat 10 minuuttia / ilamisi kepit kyllä jollain tavalla ja lopussa jo sitten tuomalla

  • Jäljestys oli kuitenkin tarkempaa kuin Rommin, vaikka nenä olikin korkeammalla, aikalailla menee jäljen päällä


***********


Kotona hiukan taas sitä hyppyä ja kaukokäskyjä !


Jätin illan Pablon agiltytreenit väliin, koska olo oli vieläkin hirveä eli todella flunssainen ja hutara.


 

02.06.2009 tottista Viilarissa ja kotipihalla


Pihalla otin vähän hyppyä koirille ja jotain pikkuista sivulletulosta kaukokäskyihin. Aamulenkin jälkeen käytiin Viilarissa treenaamassa.


Inka



  • Seuraaminen

  • Nouto

  • Kaukokäskyt


Pablo



  • Seuraaminen, pysähdykset, täyskäännös ja pysähdykset / kaikki kevyen hihnan kanssa / oikein hyvä

  • Luoksetulo avo + läpijuoksuja / ok

  • Nouto / ihan kelvollinen, mutta vähän edessä pitää kapulaa huonosti

  • Kaukot / ok


Rommi (2. erillistä kierrosta)


Ensimmäinen kierros meni oikein hyvin, mutta toisella olikin sitten ihan veto poissa, ei tyypillistä Rommia ollenkaan.



  • Hyppyä / noin 80 cm patukalla

  • Vinoeste / patukalla

  • Vauhtinouto / taas vaikeuksia nostaa laukkaa kunnolla ilman ärsykkeitä

  • Kokeilin leirillä käytettyä metallinoudon taktiikkaa pitkällä matkalla, mutta ravia vaan ja tarvii paljon ärsykettä nostaakseen laukan


*********


Ilta menikin HVK:n jälkikisoissa töissä, ensin maastossa esineruudussa ja sen jälkeen Kauklahdessa kentällä henkilöryhmässä. Tuomarina oli tälläkertaa P. Rapila, jonka tuomarointia oli mielenkiintoista seurata. Ei ollutkaan niin pelottava kuin olen luullut :-), ehkä mäkin joskus pääsen tästä auktoriteetti pelostani !


Kotiin tullessa olin kyllä aika huonossa kunnossa, silmät tuntuivat ikäviltä ja hirveä nuha ja tukkoinen olo.

01.06.2009 Inkan agility


Maanantaina oli sitten virallinen ensimmäinen lomapäivä, jonka vietimme lähinnä vaan lepäillen. Inkan kanssa illalla matkattiin kaksistaan Ojangoon agilitytreeneihin, jotka Inkan väsymyksestä huolimatta sujuivat ihan kivasti.


Alkuun harjoittelimme keinua ja Inka meni keinusta kahteen kertaa ohjaajan häiritessä hermoiluillaan. Teimme myös kahdessa osassa rataa, joka sujui ihan hyvin, ei mitään ihmeempää.

31.05.2009 tokoleiri Paimoissa jatkuu


Aamusella taas palattiin treenaamaan, mutta tälläkertaa majoituspaikan eteen, josta ohjaajille löytyi hieman varjoakin.


Inka (1. kierros)



  • Hyppy avo / Inka hyppää kovasti vinoon, joten saimme ohjeeksi, että heitän pallon sinne toiseen laitaan, vaikka Inka istuukin siellä toisella sivulla / lisäksi kannattaa ottaa pelkkää paluuhyppyä erilaisista kulmista ja auttaa hieman kropalla alkuun, että tulee esteen kautta takaisin / otin suoraan sivulle

  • Kaukokäskyt / Ansu liikkeenohjaajana ja laittoi namialustalle evästä / vieläkin epävarma, mutta jo hiukan paremmin, ei kun toistoa, ensin lähempää ja sitten kauempaa, maahanmenoa voin tehdä jo kauempaa

  • Ohjatun suunnat / ensin namipurkeilla, muuten hyvin, mutta kääntyy vasemmalle pyörähtämällä oikealle, joten tehtiin niin, että Inka oli minun edessä merkillä naama kohti minua ja Ansulla pallo, käänsin päätä kaksi kertaa vasemmalle ja annoin käsimerkin, jolloin samalla Ansu heitti pallon ja Inka kääntyi aivan oikein, tästä muutama toisto ja sitten myös kerran toiseen suuntaan.



Inka suorittamassa avoimen luokan hyppyä



Avoimen luokan paluuhypyn harjoittelemista erilaisista kulmista



Inka paikallistamassa piilotettua tunnarikapulaa noin 10 metrin päässä



Tässä palautetaan löydettyä tunnarikapulaa, siellä suussa se on, vaikka
kuvasta vaikea sitä on erottaa ;-) !


Ennen toisen kierroksen aloitusta otimme paikallaoloa, ensin istumisen, johon otin Rommin ja pysyin siinä noin muutaman metrin päässä koiran edessä. Istumisen jälkeen tuli paikallamakuun vuoro, johon osallistuin Inkan kanssa ja menimme kuusen taakse piiloon, kävin kerran palkkaamassa. Inka pysyi ihan rauhallisena.


Rommi (2. kierros)



  • Metallinouto hyppy / taas jäi vähän tuijottamaan kapulan luonna, mutta en sanonut mitään, tuijotin vaan kapulaa ja sieltähän sen toi

  • Metallikapulan nostoa / itse kyykyssä ja sanoin "tuo", nosti kapulaa minulle ja lopulta ei tarvinut sanoa mitään kun nosti omaksi ilokseen kun sai kehuja ja namia

  • Metallinouto hyppy / oikein hyvä suoritus

  • Luoksetulon pysäytys voi / aivan erinomainen, palkkasin taaksepäin maahanmenosta

  • Luosketulon pysäytys (seiso) niin, että jätin maahan ja lähdin juoksemaan täysii ja matkalla käänsin päätä ja huusin "tänne" ja jatkoin juoksemista, kun lähellä käännyin ja huusin "seiso" ja palkka lensi Rommin jalkojen väliin / mahtava juttu, Rommi täynnä intoa

  • Luoksetulon pysäytys (maahan), aivan samalla tavoin ja tässä treenissä saa käyttää vartaloapua ja vielä käsilläkin stopata eli avut ihan ok !





Tässä välissä myös paikallaolo treenit, johon osallistui taas Inka ja nyt mentiin pakettiauton taakse piiloon. Nytkin oli ihan rauhallinen ja tulin yhdessä vaiheessa hetkeksi näkyville, koska paikallaolo oli aika pitkä, menin vielä hetkeksi auton taakse ja silloin huomasin Inkan heiluttavan peppua, ei kuitenkaan mitään yritystä nousta, mutta ei kannata näköjään käydä näkyvillä.


Inka (3. kierros)



  • Ruutu

  • Nouto

  • Luoksetulon pysäytys (seiso) / juoksin karkuun, mutta Inka tuli niin kovaa, että oli melkein selän takana ja tuli sitten oikea kunnon äkkipysäytys / ihan hyvä, mutta ohjaajan pidätyskyky oli vähän heikonlainen, kun oli tullut juotua tuota nestettä aikalailla päivän aikana ;-)



Inka noutaa



Noudon luovutus, patukka tulee palkkana suoraan leuan alta, kapulan ohjaaja
on jo ottanut koiralta ja siirtänyt sivulle.




Ruutuun lähetys, keskittynyt Inka rouva ;-)



Kouluttaja Ansu heittänyt Inkalle palkan seisomisesta ja nyt tullaan lujaa
mamman luokse leikkimään.


************


Yleisiä ohjeita leiriltä:


Kokoon tähän ohjeita kunhan ehdin !

30.05.2009 Scy:n tokoleirillä Paimiossa


Aikaisin aamulla lähdin sitten ajamaan kohti Paimiota Inkan ja Rommin kanssa. Pablo jäi viikonlopuksi Riston hoitoon. Uutta moottoritietä olikin kiva ajella leiripaikalle, jossa oltiin Pablon ja Rommin kanssa viimevuonna alo/avo ryhmässä.


Nyt olimme tälläkertaa voi/evl ryhmässä ja kouluttajana meillä oli Angelica Leiman eli Ansu. Ansulta tulikin hyviä vinkkejä ja paljon saa irti kun kuuntelee mitä muut saa neuvoiksi.


Lauantaina treenasin enemmikseen Rommilla ja vasta viimeisellä vuorolla Inkan kanssa, kun muut leiriläiset olivat jo menneet kentältä iltaruoalle eli olimme kouluttajan kanssa kaksistaan melkein kokoajan, koska muutama porukasta tuli käymään vielä silloin kuin treenasin Inkaa.


Sunnuntaina vuorostaan Inka hoiti aamuvuoron ja Rommi seuraavan sekä sitten viimeisen vuoron tein Inkan kanssa.


*********


Rommi (1. kierros)



  • Täyskäännökset => jatkossa annan käännöstä ennakoivan merkin tai ihan kunnolla sanon, että "seuraa" ja pysähdyn välittömästi käännöksen jälkeen

  • Seuraaminen ja pysähdys => paljon näitä, että osaa hakeutua oikeaan paikkaan, voin tehdä myös käännöksiä seuraamisesta seuraavanlaisesti



  1. Lähden suoraan ja teen käännöksen oikealle, samalla käsken "seuraa" ja pysähdyn, jatkan tätä noin 3 kertaa ja neljännellä jatkankin matkaa.

  2. Lähden seurauttamaan ja jos loittonee, otan askeleen sivulle ja autan sanomalla esim. "tähän" (ja läpsäytän reittä), jos sillä oppisi tiivistämään, kun mikään muu ei tunnu auttavan




 


 


 



  • Näyttöruutu (Jessican opeilla) / Rommi hakeutui nyt ihan hyvin, joten ei tarvinnut käydä viemässä oikeaan paikkaan

  • Näyttöruutu / kutsuin ruutuun ja käskin ensin seisomaan ja maahan / tämän jälkeen tein sen ruudun loppuosan ja kävin palkkaamassa ruudussa (hihkasin liian lujaa ja näin vapautin Rommin liian aikaisin eli oli jo noussut maasta)


(EN TAASKAAN MUISTA KAIKKIA OHJEITA, TÄYTYY YRITTÄÄ MUISTELLA JA KORJAAN  SITTEN)


Rommi (2. kierros)



  • Metallinouto ja vauhti / jätin Rommin istumaan ja laitoin kapulan Rommin eteen noin 5 - 8 metrin päähän ja kävelin kentän toiseen päähän, erittäin pitkä matka. Kutsuin sanomalla "tuo" ja hieman peruutin hypähdellen ja hetkeksi jähmetyin ja taas jatkoin juoksua/ tuli hyvin laukkaa / loppupalkkana pallo

  • Metallinoudon toisto / samajuttu muuten, mutta vapautin jo heti kun oli napannut kapulan ja nostanut laukan ilman ärsykkeitä

  • Tunnari / kisanomaisesti Ansun kapuloilla, ei tuoretta Ansun hajua vaan ihan pihdeillä / oikein hyvä suoritus

  • Kaukokäskyt / ihan ok, mutta treeniä läheltä, muuta lääkettä ei kuulemma ole



Rommi nappaa oman kapulan tunnarissa



Tunnarin luovutus



Vapautus takapalkalle seisomisesta (Kaukokäskyt)


Inka (3. kierros)



  • Seuraaminen (avo) käskytettynä / täyskäännös vieläkin hieman kesken ja johtunee siitä, että aavistuksen edistää siinä, mutta muuten ihan hyvää seuraamista, vaikka itsestäni tuntui, että on hiukan väsyneen oloinen

  • Luoksetulon pysäytys / narupallon heitto edelsi pieni viive / Ansu kehoitti heittämään välillä välittömästi / kisaa ennen otettava harjoitteluun se seisahtumisesta sivulletuleminen hyvällä vauhdilla

  • Nouto / ei muutettu nyt mitenkään, mutta jatkossa voisin kokeilla samaa kuin Rommille kokeiltiin metallilla ja jättöön esim. parin askeleen peruuttamista jne.

  • Kaukokäskyt / todella epävarma, mutta toistoa vaan


 

29.05.2009 tokoa Ojangossa


Tokotreenit Ojangossa illalla, paikalla minä, Maria, Sari ja lisäksi uusi treenikaverimme Heidi !


Ensimmäiseen paikallaoloon osallistui Jackie, Pablo ja Heidin narttu. Koko homma meni ihan sähellykseksi kun Heidillä oli joitan ongelmia narttunsa kanssa ja lopulta päätti käydä vaihtamassa koiraa, joten meidän ei auttanut kuin vapauttaa koirat.


Siinä välissä otin Pablolla seuraamista, jolloin tuntui, että pelitti oikein kivasti. Tämän jälkeen uusintayritys, joka ei Heidin osalta mennyt sen paremmin, kun nuori koira ei suostunut menemään edes maahan, joten me sitten Marian kanssa jätettiin heidät sinne tekemään omiaan ja mentiin piiloon. Pablo ja Jackie oli oikein kivasti !


Pablon kanssa itse treeni ei mennyt toivotusti, teki kaiken oikein, mutta puhti oli poissa. Johtuiko lämpötilasta vai oliko koko hommassa liikaa häsellystä mukana, kun jouduimme pyytämään, että Heidi vie koiransa kentältä syrjemmälle tai viereiselle kentälle. Tarkoitus on, että tuomme vain yhden koiran kerrallaan siihen varsinaiselle kentälle ja toisella sitten voi ottaa treeniä vapaasti.


Ihan treenin lopulla otin sitten vielä Inkalle paikallaolon ja se meni ihan kivasti myöskin, ei mitään ihmeempää, vaikka siinäkin taisi riittämiin olla häiriötä.