tiistai 5. heinäkuuta 2011

04.07.2011 agiitykisat Purinalla


Maanantaina auton nokka kohti Purinaa ja koirat mukaan. Inka osallistui Hau Openin viralliseen starttiin 1. luokassa. Odotusajasta muodostui kovin pitkä, kun olimme paikalla jo klo 18 aikaan ja maxit aloittivat viimeisenä. Rata oli ihan kiva, mutta keppikulmaa pidin aika pahana meille ja sen jälkeen myös sitä seuraavat hypyt voisivat tuottaa hankaluutta, jos Inka kääntyisi väärään suuntaan kun leikkaan takaata.


Valitettavasti radan alkuun tein taas vääränlaisen ratkaisun, jota moni muukin käytti, mutta Inkan tapauksessa se oli väärä ratkaisu. Hypyltä oli jyrkkä kaarros renkaalle ja kun Inka hyppy venyi liian pitkäksi niin siinä mä sitten pyllistelin sen edessä ja yritin kääntää renkaalle ja kun käännyin menosuuntaan niin tajusin, että eihän Inkalle jäänyt tilaa hypätä rengasta vaan meni siitä sivusta. Kun olisin mennyt toiselta puolen niin olisin saanut sujuvan linjan Inkalle ja kaarroksen pieneksi sekä leikannut sitten A:n ylösnousun takana.


Kun virhe tuli niin päätin sitten mennä loppuradan niin kovaa kun uskallan ja kokeilla toisenlaista ratkaisua niihin vaikeisiin paikkoihin ja sehän sujui täysin ongelmitta ja Inka meni hyvää vauhtia. Kepeille en enää vienyt koiraa sormi ojossa vaan annoin sille enemmän tilaa ja keppien lopussa leikkasin toiselle puolelle sekä Inkan hypätessä keppien jälkeen toista hyppyä niin leikkasin toiselle puolelle Inkan hypyn aikana sen edessä, ei ottanut siitäkään häiriötä. Hyvin se likka tekee, kun vaan ohjaa kunnolla.


 

02.07.2011 Tuusulan näyttely


Aamulla Virpin ja koirien kanssa kohti Tuusulan näyttelyaluetta meidän uuden miniteltan kanssa. Matkassa siis kolme karvasta kaveria ja me kaksi naisihmistä. Saimme teltan pystyyn pienen tuskailun ja naramisen säestyksellä. Olihan se vähän kittana, mutta saatiin koirat sinne varjoon kuitenkin. Paikalle tuli myös muutama Virpin koiratuttu. Teltta valitettavasti oli hurjan kaukana colliekehästä ja kun helle oli painostava niin meinasin saada kyllä lämpöhalvauksen ollessani Inkan kanssa omassa kehässämme.


Inkan luokassa oli aika monta koiraa ja ihan hyviä narttuja, joilla oli vielä turkitkin päällä, kun taas Inka oli aika karvaton, joten yllätyin kun tuomari siirsi meidät rivin kakkoseksi ja meidän perään pahimman kisakumppanimme (siis jota pidin pahimpana vastuksena), mutta hetken mietittyään siirsi sen kolmannen ykköseksi ja Inkan sitten toiseksi. Olin jo aikaisemmin hämmästellyt kun Inkan yksittäisarvostelun aikana Inkaa ei juoksutettu kuin ympyrällä ja monia muita useampaan kertaan edestakaisin. No Inkan liikkeet on hyvät, joten oli kuulemma Inkaa tarkkaan syynännyt silloin kun juostiin yhdessä. Avoimen luokan kilpailuluokassa sai vain ykkönen ja Inka sa:n, joten ajattelin toivekkaasti, että pieni mahdollisuus olisi siihen sertiin, kun ykkösellä oli sertit kasassa.


Parasnarttu kisassa Inka ei enää suostunut esiintymään vaan kurotteli namia kohti vähän väliä ja ei ollut kyllä parhaimillaan. Parasnarttu kisassa sitten meidän luokan narttu oli ykkönen, kaksi valiota PN2 ja PN3 sekä veteraani PN4, joten alkuun heräsi toive, että serti vielä jaettaisiin näiden ulkopuolelle, mutta kakkosena oleva narttu oli kyllä valio, mutta ei Suomen valio, joten se vei sertin. Ei siis yhtään tuuria mukana, mutta toisaalta serti olisi voinut mennä junnulle tai nuortenluokan nartulle.


Virpillä meni hieman paremmin. Pikkuinen Milo uros 10 kk oli PU3 ja sai sertin ja Minja narttu sai ERI:n !


Näyttelyn jälkeen vein Virpin kotiin ja hain Rommin kotoonta ja suuntasimme Kivikkoon rannalle koirien kanssa. Jukka ja hänen kaverinsa olivat siellä viettämässä päivää ja Inka pääsi uimaan porukan kanssa ja tyttöhän ui ja ui ja vielä kerran ui. Rommin kanssa oli tarkoitus kahlailla, mutta se halusi uimaan ihan väkisin, joten annoin sen hiukan uida ja tuin sitä sitten takaosasta omalla kädellä, että sai edes hieman viilennystä päivän kuumuuteen. Illalla mentiin sitten grillaamaan Jukan mökille ja jäimme sinne koirien kanssa yöksi. Muuten yöpyminen meni oikein mukavasti, mutta hitsi, että oli kuuma.

01.07.2011 Rommin osteopaatti


Rommi kävi taas hoidettavana Sipoossa Maaria Kaiperlalla. Vähän oli oikella taas lukkoa, mutta se aika helposti aukeasi. Mielestäni kuitenkin Rommia hoidettiin nyt enemmän ja sairaslomaa määrättiin hoidon jälkeen peräti neljä päivää. Uintia pitäisi välttää sairasloman aikaan.


Osteopaatin jälkeen Rommi kotiin Inkan seuraksi ja Monican pihalle Länsi Pakilaan Helsingin alaosaston kesäpäiville. Oikein mukavaa oli ja tuli syötyä makkaraa, salattia ja muitankin herkkuja. Pienet neljäviikkoiset collienpennutkin tuli nähtyä, olivat niin suloisia. Monta trikkipentua ja yksi blue merle. Yllätyksekseni kuitenkin ihastuin isoon trikkiurokseen Enzoon (neljä viikkoa), vaikka olenkin hulluna noihin merleihin.

30.06.2011 Porvoossa agilitykisoissa


Töiden jälkeen suuntana Porvoon agilitykisa ykkösluokalle. Olin paikalla turhan aikaisin, kun varoiteltiin tietöistä ja muutenkin ajattelin, että Inka saisi vähän aikaa hengähtää. Kisat kuitenkin olivat aikatauluista myöhässä, joten odotusta siinä 30 asteen helteessä tuli sitten yllin kyllin. Onneksi auto pysyi kuitenkin aika viileänä takakontista, vaikka en saanut sitä varjoon. Auton päällä oli vilttejä ja mukana jäävettä.


Itse rata oli kovin vaikea ja tietääkseni ei kovin montaa nolla maxeissa tullut. Itse jäin käsitykseen, että ainakin yksi olisi ollut, mutta kuulin, että ei olisi tullut yhtään nolla, mutta varmasti en tiedä, koska lähdin aikaisemmin paikan päältä, koska en osallistunut hyppyradalle ollenkaan.


Inka eteni rataa todella hyvin ja vaikeasta keppikulmastakin selvittiin, mutta sitten valitsin puomin jälkeen suoralle putkelle juoksulinjani väärin eli putken jälkeen törmäsin Inkaan kun se tuli putkesta eli syöksyin suoraan Inkan eteen ja sen jälkeen siinä hässäkässä Inka hyppäsi väärän esteen ja virhehän siitä törmäyskestäkin olisi tullut. Tämän vuoksi sitten saldona hylkäys. Oli kuitenkin pakko olla tyytyväinen pieneen kisakumppaniin, hienosti neiti suoriutui ja virheen teki taas ohjaaja ja koira seurasi ohjausta hyvin.