torstai 31. tammikuuta 2013

31.01.2013 toipilas

Eilen töistä palattuani Inka odotteli minua eteisessä ja kovin oli vielä onnettoman oloinen. Annoin heti kipulääkettä ja otettiin tötsä päästä pois ja puin Inkalle oman t-paitani päälle. Onneksi Inka ei nyt yrittänyt nuolla haavaa, mutta pakko kokoajan olla varuillaan. Suihkuttelin haavaa lenkkien jälkeen ja kuivasin pyyhkeellä ja olisin kuivannut hiustenkuivaajallakin, mutta siinä vaiheessa Inka sanoi sopimuksen irti :( , joten illalla sitten kuivasin vaan pyyhkeellä taputellen!

Haava näyttää suht ok:lta, mutta lähempänä takajalkoja se ei ole ihan niin hyvä kuin toivoisin, mutta ehkäpä se ennemminkin on ns. mustelmaa, kuin mitään tulehdusta. Ulkona Inka liikkuu ravilla ihan hyvin, mutta kotona liikkuminen on sellaista paikasta toiseen rynnimistä ja maahan tai istumaan tömähtämistä, tikit tuntuvat kiristävän ja vaivaavan tyttöstä paljon.

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

29.1.2013 Inkan sterilaatio

Huh ja huh........... leikkautin Inkan Järvenpään Eläinlääkäriasema Jär-Vetissä tiistaina. Tuli samalla sitten tutustuttua lähemmin Järvenpään Citymarkettiin ja Macciin, kun jossain piti kuluttaa aikaa leikkauksen keston ajan.

Leikkaus oli kuulemma mennyt hyvin ja noin 10 - 14 päivän kuluttua olisi tikkien poisto. No kiva, että oli mennyt hyvin, mutta olipas kotimatka ihan karsea. Kun mulla ei enää ole farmaria ja uusi häkki vasta tilattu niin Inkan oli tarkoitus matkustaa omalla paikallaan takapenkkien takana cliossa, mutta voi armias, että olipa karsee matka. Inka itki ja kitisi sydäntä särkevästi ja poukkoili takana, jossain motarilla se sitten yhtä-äkkiä sai toisen penkeistä kaadettua ja syksyi kohti etupenkkejä valtavalla vauhdilla ja mä plokkasin sen sitten kädellä pysymään takapenkillä. Jossain vaiheessa se palas sinne taakse ja kävi nukkumaan. Siinä vaiheessa mä jo pelästyin, että hengittääkö se enää.

No hengitti se, mutta kun otettiin autosta pois niin Inka oli ihan vauhko ja koko iltakin tuntui menevän kauhun sekaisin tuntein. Yöksi jouduin sitten lopulta menemään sohvalle nukkumaan, jotta Inka ei huutaisi yhteen soittoon. No kyllä se välillä nukkui ihan pitkiäkin aikoja, mutta päällimäisenä fiiliksenä mulla oli se Inkan kipu ja sekaisuus, joka kauhistutti.

No aamulla tyttönen oli yhä kipuileva ja hämillään, mutta pikkuisen syötiin ja nakeilla lahjoinkin. Ulkonakin käytiin ja kävi pissalla, joten toivottavasti toipuminen lähtee käyntiin hyvin. Mutta sen tiedän, en enää ikinä kyllä lähde yksin liikenteeseen, kun koira leikataan. No joo, ennen tosiaan koiruudet oli turvassa isossa Astran häkissä, mutta nyt tilanne hiukka toisenlainen. Oletin, että olisi ollut niin tokkurassa, että vain nukkuu autossa.

maanantai 28. tammikuuta 2013

26.01.2013 tokokoe Kotka

Aamulla Ojankoon omalla autolla ja sieltä Tiinan kyytiin ja kohti Kotkaa tokokokeeseen. Meitä oli viidestä koirakosta peräti neljä koiraa evl:ssä Hskh:sta.

Inka ilokseni ei pahemmin stressannut Tiinan autossa Villin seurassa. Tulimme ihan hyvään aikaan paikalle, mutta siitäkään huolimatta en saanut Inkaa ihan rauhoittumaan. Muisti edellisen kerran ja oli kauhean innoissaan. Olimme toisena suoritusvuorossa ja liikkeet tehtiin kahdessa erässä ihan sääntöjen mukaisessa järjestyksessä. Tuomarina toimi Riikka Pulliainen, joka oli todella mukava tuomari.

Paikalla istuminen 9,5  / hieman rauhaton alussa, mutta muuten ok
Paikalla makaaminen 7 / haisteli maata pari kertaa ja oli äännellyt

Seuraaminen 8 / tuomari kehui Inkan seuraamista ja asennetta työskennellä ihananksi :), perusasennot kuitenkin oli jokainen erilainen, mitä lie sitten tarkoittaneen, pisteet kuitenkin kuulemma lähti ääntelyistä, jotka tapahtui askeleissa

Z:ta M - I - S 5,5 / Inka luuli, että seuraamisen kehujen jälkeen poistutaan kehästä, joten Z:n virittely jäi hieman puolinaiseksi, lähti yllättävän hyvin kuitenkin seuraamaan, mutta maahanmeno oli hidas ja jätti istumisen tekemättä. Seuraamisessa muutamassa kohtaa häriöilyä, mutta ei pahoja ja skarppas aika kivasti, seisoi hyvin paikallaan (viikolla pyörähti, jota en ollut osanut odottaa, kun on pysynyt todella hyvin treeneissä)

Luoksetulo 8 / pieni inahdus vain kerran noin ekan merkin kohdalla, hyvä hyvä / ei ennakoinut missää vaiheessa (treeneissä keskiviikkona karseaa ennakointia, mikä epätyypillistä Inkalle). Itse luoksetulo näin edestä katsottuna oli jännä, videolta näkee selvemmin. Pysähtyi kuitenkin seisomaan normaalia terävämmin, mutta vähänkö oli vinoja asentoja (siis pysäytykset, ei perusasennot)

Ruutu 8,5 / hyvä merkki ja erinomainen ruutu sekä hieno sivulletulo, mutta pari haukahdusta merkiltä ruutuun lähtiessä pudotti pisteet, meni muuten hyvin maahankin

Video

****************
Ohjattu nouto 8,5, vasen / Inka oli aivan hiljaa kapuloiden viennin ajan ja lisäksi toi kapulan suoraan minun sivulle, vau... en olisi uskonut, että näin lyhyessä ajassa onnistuisin opettamaan sen / merkille olisi voinut mennä tikkusuoraan, mutta loppuun asti laukalla / pieni haukahdus merkiltä kapulalle lähtiessä, mutta oikein hyvä nouto ja suoraan sivulle / haukku ja pieni vinous sivulle tulossa vähensi pisteitä (saatiin synninpäästö vinoudelle, kun kerroin, että ollaan vasta 3 - 4 viikkoa väännetty edestä sivulle ja ei Inka nyt kovin pahasti ollut vino, hiukkasen vaan)

Hyppynouto 8,5 / pieni äänähdys ja tuli eteen, sivulle tulo kait tuomarin mielestä pikkasen vino, omasta mielestäni ihan ok ja en näe videoltakaan mitään ihmeellistä, joten tämä jäi vähän hämäräksi

Tunnari 9 / aivan sika hieno työskentely kapuloilla ja toi oman suoraan sivulle, kapula oli merkitty hieman poikkeavasti totuttuun, joten järkytyin, kun oletin Inkan tuoneen väärän ja tuomarin näyttävän meille hyviä pisteitä ja verotti vaan kait ravilla palautuksesta, en pystynyt keskittyy, kun ihmmettelin ja Inkan kehuminen oli väkinäistä ja tämä vaikutti osaltaan seuraavan liikkeen epäonnistuiseen

Kauko-ohjaus 0 / ei noussut Inka istumaan ollenkaan ja sen jälkeen sekoilin antamalla vääriä käskyjä ja hermostumalla muutenkin

Video

Yhteensä 227 pistettä, sijoitus 4/5 ja 2. tulos !




*******************

Kisan jälkeen sitten katsoin kapulaa ja totesin sen olevan ihan oikea ja Inkan tehneen juuri niin hyvän tunnistusnoudon kuin miltä se näyttikin :(. Kapulan toiseen sivuun oli merkitty kapulaan kisanumeroni ja kun kattelin kapulaa niin pidin juuri siitä kohtaa kapulaa kiinni, joten kun päädyt oli merkkaamattomia niin jäin ihmettelemään. Tämä maksoi siis sen ykköstuloksen, koska varmaan oltaisiin saatu se 7,5 kaukoista, jos Inka olisi pystynyt normisuoritukseen. No toisaalta turha jossitella, kun viikolla keskiviikkona oli jo kaukojen kanssa ongelmia.

Nyt sitten jäämme Inkan kanssa pienelle tauolle, koska Inka steriloidaan tiistaina ja odotellaan, että tyttönen paranee kunnolla ennenkuin jatketaan treenaamista niin agilityssä kuin tokossa.

Yritän myöhemmin latailla videota tänne kisasta, kuhan saan sen purettua.

Onnittelut Tiinalle ja Villille, jotka tekivät samaisessa kisassa TK4:n ja sijoittuivat toiseksi.


torstai 24. tammikuuta 2013

23.01.2013 tehistreenit

Keskiviikon tehistreeneissä meitä oli paikalla neljä, joten treenattiin ns. isot treenit, 20 min per koira + paikallaolot. Inka suoritti toisena koirakkona ja alkuun Inkalla oli todella hauskaa, mutta kaukojen harjoittelun aikaan Inkan teki mieli ottaa hatkat ja raukka meni aivan epävarmaksi ja rauhoittelevaksi. Sen jälkeen siihen perään ruutu toi taas hieman iloa tekemiseen ja loppuun jätetty ylimääräinen luoksetulon harjoittelu olikin sitten ihan omaa luokkaansa, kuinka joku voi noin paljon ennakoida.... siis apua !

OHJATTU NOUTO, oikea / 1) palkka sivulta, kun kapuloita vietiin, 2) ohjattu nouto oikealle ihan normaalisti, mutta loppuun autoin antamalla liki -käskyn sivulle tuloon.

Z:TA, maahan, seiso, istu / 1) palkka liikkeelle lähdöstä, 2) Z:ta kisamaisesti, mutta pieni apu istumiseen askelluksella, seuraaminen ihan mukavaa, jätöissä kuulemma hieman hitautta => ei kylläkään mikään yllätys, Inka ei tee teräviä liikkeitä muutenkaan (seisomisessa kuulemma pieni viive)

KAUKOT, I-S-M-S-I-M alkuperäinen suunnitelma, n. 15 askelta / voi elämä..... karseeta sähellystä, tekee liikkurin käskystä, osaa itse paremmin, etenee todella paljon / yritin korjata lähempää, ei pysty keskittyy vaan kääntyilee mihin sattuu ja tepastelee miten sattuu....... ei kyllä uskoisi, että olen saanut kotona ja yksin hallissa ollessani ihan hyvät kaukot aikaiseksi, pläääh / teki paremmin, kun namit oli sivulla, läheltä toistoja muutama

TUNNARI rivissä / ihan kiva, pikkasen inahteli sivulla, kapuloilla hyvin ja rauhallisesti, mutta takasin tullessa ravasi ja katseli sitten liikkuria (Pia) ja tyttöjä siihen malliin, että näittekeks Te, luovutus kohtuullinen, lähemmäs olisi saanut tulla kylläkin ja sivulle tulee kyllä suoraan, mutta paikka aivan liian edessä !

RUUTU narulelu ruudussa / merkille hyvin, kehuin merkin reilusti ja lähetin ruutuun, tuli haukahdus ja ei meinannut mennä ruutuun suoraan, minne lie suuntas, mutta ihan lopussa käänsi itsensä sisään ruutuun etureunasta ja vapautin lelulle........ no ei jääty tätä märehtiin

LUOKSETULO kisamainen / voi kökkö, Tiina liikkuroi ja Inka ennakoi koko ajan, ekan jätön oli hiljaa, mutta sitten alkoi kiihtyyn ja vikisi odotellessa ja liikkeelle lähdöissä, lähti liikkurin käskystä niin alussa kuin niissä pysäytyksien jälkeen myös toistoilla. No lopetin sitten siihen, kun maltto odottaa seisomassa ja otin sitten maahan ja sai palkan siitä (itse heitin pallon ns. jalkojen väliin)

Loppuun vielä paikallaolot Markon toimiessa liikkeenohjaajana (Inka, Villi ja Jack). Vähän täytyi taas Inkan katsella ympärilleen ja kummassakin yritti kerran haistella maata, mutta puutuin komentamalla maahan tai istumaan, kun näin peilin kautta mitä tekee. Maahan Inka käskytettiin ekana ja ylös vikana, näissä ei ongelmia. Saatiin paikallamakuun aikana oikein kunnon häiriötä, kun naapurikentällä mies ihan koirien lähellä käskytti omaa koiraansa useampaan kertaan kovalla äänellä istumaan => meidän koiruudet pysyivät maassa :)

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

22.01.2013 Vuokkoset Areenalla

Mariannen kyydillä Ojankoon töiden jälkeen treenaamaan. Inka oli ihan innoissaan, ulkona laukkaili ja spurttaili omaksi ilokseen, ei mitään väliä, vaikka tossu oli jalassa. Kerran meinas vetää liukkaalla kuperkeikan lumikasaan, mutta sama meno jatkui :) !

Leo aloitti ja sen jälkeen Inka sekä loppuun vielä Leo toisen kerran. Inka kävi alkuun aika kuumana, kun kuuli Leon aloittelevan hommia. Vähitellen sitten rauhoittui onneksi, koska mua on alkanut ärsyttää Inkan käytös kehän laidalla odotellessa. Ennen se ei reagoinut kenenkään muun kuin Rommin treenaamiseen mun kanssa. Mun liikkuroinnit tai muu tekeminen ei mitenkään saanut kuppia nurin, mutta nyt se on hiljaa........... jos liikkuroin muita kuin noutoja toisille koirille, noudoista se kiihtyy. Leon kohdalla se taitaa kuitenkin kiihtyä kaikesta, taitaa Leosta nyt tullut Inkan mielestä meidän laumaa, joten mun ei tartte kuin liikkuroida Leoa ja Inka kuulee Mariannen äänen niin siitä se alkaa.

Oman vuoronsa alussa Inka oli niin täpäkkänä, että oksat pois. Z:n seuraamisessa löytyi kyllä kontaktia ja edistämistä, sen tavallisen laamailun sijaan. Mutta samalla hiukka häröilyä, pyörähti ympäri, ei lähtenyt maasta liikenteeseen ja vikalla suoralla lähti mukaan miten sattui. Uusinnalla alkoi jo näyttää paremmalta.

  • Z:ta eli jäävät / 1) pelkkä liikkeelle lähtö 2) ekassa seisominen, toisella Mariannen käsky -sanasta uusi seuraamiskäsky => voi kökkö, pitkästä pitkästä aikaa liikkui, kun menin seisomisessa taakse, ei kun ympäri uudelleen ja sen jälkeen alusta uudelleen 3) ekalla suoralla istuminen, toisella maahan ja kolmannella seisomaan => jäi maahan kökkimään ja vikalla suoralla seuraamaan lähtö seisomisesta oli hieman heikko, mutta otti kyllä kiinni
  • Luoksetulo / ekalla nami jalkojen väliin ja siitä kävelin kolmannen merkin ohi hieman ja sen jälkeen lupa ottaa nami ja kutsu, pysäytys seisoon ja takapalkalle, jonka Marianne taisi heittää / toisella jätin pallon taakse ja sanoin, että ei saa ottaa ja jätössä sanon samoin => piru vie vikis taas ja kun käännyin niin viksi enemmän, odotin, että hiljenee ja sitten kutsu => hyvin pysähtyi ja lähetin palkalle / ei löysäilyä
  • Ohjattu nouto / 1) palkka patukalla, kun Marianne lähti viemään kapuloita, 2) merkille ja vasemman haku, muuten hyvä, mutta eteen tuli vinosti (ei siis vielä osannut tulla sivulle, vaikka annoin pienen käsimerkin), 3)  Merkki ja palkan haku minulta (patukka), 4) merkki ja oikean kapulan nouto (häiriömerkki vieressä)
  • Kaukot / voi kökön kökkö sanon minä, eteni varmaan metrin ellei enemmänkin, kukkuluuruu....... ihan järkkyy, ei malttia ollenkaan, toisella yrittämällä ehkä hiukka paremmin, mutta nää jos jokin on meidän pahin kompastuskivi tällähetkellä ja yhä edelleen
  • Tunnari / vähäkkö oli liikaa intoa, ei hirveästi mitään kitinää sivulla, mutta lähti varastaan Mariannen käskystä vai oliko jo ennen sitä, käskin takasin ja otettiin uudelleen niin, että käännyin taas ja vasta sitten luvalla => karseeta sähellystä, koski vai ihanko nosti yhtä, mutta toi kyllä oman / uusi yritys toiseen suuntaan ja vielä karseempaa sähellystä, sai oman ja laitimmaisen ihan kiinni toisiinsa ja toi väärän, kävi sitten käskystä hakemassa sen oikean => ei sitten yhtään malttia
  • Ruutu / ihan vaan Heikki -ruutu, kaksi näyttöruutua läheltä, yksi voittajan ruutu ja loppuun evl-ruutu / kolmessa ekassa ei yhtään ääntä, mutta evl -ruudussa pieni haukahdus, mutta ei sentään karjahdus / vauhti ruutuun oli tossusta huolimatta luja siis ihan oikeasti tosi luja ja jouduin huutaa kurkkusuoraan pysäytyskäskyn jo metriä etukäteen ja sittenkin sain pysähtyyn ihan reunalla, vaikka Inka alkoi jarruttaa heti => tuollaista vauhtia ei kyllä vähään aikaan ole näkynyt, ei mitään löysää nyt

tiistai 22. tammikuuta 2013

22.01.2013 Uuden vuoden kuulumisia

Taas on tämä blogi ollut hiljaiselolla, mutta ei me nyt sentään ihan näin hiljaa treeni rintamalla ole olleet. Ojangossa ollaan jokunen kerta käyty ja Sirke Viitasen koulutuksessa piipahdettiin tuossa viimeviikonloppuna.

Uuden vuoden päivänä käytiin treenaamassa Aijan ja Toukon kanssa Vuokkoset Areenalla ja Inka kulki oikein kivasti. Sen lisäksi olen käynyt yksin muutaman kerran ja Mariannen kanssa käytiin kerran ottamassa hieman enemmän kokonaisuutta Vuokkosilla ja olin oikein tyytyväinen Inkan iloiseen esiintymiseen. Näiden lisäksi käytiin vielä Satun ja Demon kanssa Sporttikoirahallilla yhtenä lauantaina treenailemassa ja sielläkin pyrin ottamaan enemmän kokonaisuutta. Siellä Inka oli vähän turhan korkeassa vireessä suoraan autosta ja Inka oli liian innoissaan, joten ääntä tuli liikaa vaikka muuten ollut aika hyvin hiljaa treeneissä. Inkan työskentely oli ihan kivaa ja ainoastaan Z:ta täytyi ottaa alusta uudelleen, kun Inkan keskittyminen oli ihan jossain muualla kuin missä olisi pitänyt.

Ääntely on kuitenkin nyt hiukan tosiaan vähentynyt, kun juoksu on jäänyt taakse, joten se on erittäin positiivista. Ohjatun ja ruudun merkin palkkaus patukalla tuo sopivasti intoa, mutta ei onneksi lisää äänenkäyttöä. Ohjatussa ääni alkanut vähentymään patukalle patoamisen kautta, joten ohjatun kapuloiden viennin aikana palkataan sitten patukalla pelkkää vientiä ja erikseen sitten ohjatun suuntia. Tuntuu toimivan ihan kivasti. Ohjatun suunnat on nyt vähän parantuneet, jätettiin välillä keskikapulaa pois ja laskin rajusti kapuloita alaspäin vahvistaakseni kaarretta.

Seuraamista olen palkannut lähinnä vaan tennispallolla ja hiljaa tehdystä työstä tulee pallo ja muuten sitten en noteeraa tai sanon vaan "Oho" ja annan uuden tilaisuuden tehdä sama hiljaa.

13.01.2013 Sirke Viitasen koulutus

Alkuvuonna ollaan sitten yritetty löytää ratkaisua Inkan löysään työskentelyyn luoksetulossa. Hyvin meni melkein 30 minuuttia tähän Sirken koulutuksessa. Sen lisäksi ehdittiin vaan miettiä Inkan sivulta maahanmnenoa ja nousemista.

LUOKSETULO

Tässä mietittiin vaihtoehtoa, jos toistakin. Sirken kanssa pitkään pohdittiin Inkan ongelmaa sen jälkeen, kun hänelle näytin miltä se normaalisti näyttää (kisatyyliin) ja Sirke totesi, että ei sillä tosiaankaan ole terävyyttä pysähdyksissä.

Kierroilla Inka ennakoi liikaa (ei ennakoi pysähtymällä, mutta tietää, että jotain tulee ja osaa odottaa), vaikka sille läpijuoksuja lelulle tekisikin tai ottaa seuraamaan yms. ja myöskin naminheitoilla pysähtyy kohtuullisesti, samoin putkesta ulostullessa pysähtyy hienosti, mutta kun siirretään suoralle kisamaiseksi niin tilanne on aivan sama kuin aikaisemminkin.

Sirke ehdotti lelun varastamista eli liikkuri apuohjaaja varastaa pallon, mutta en oikein pidä tätä hyvänä, kun Inkalla on tapana jäädä kyttään ihmisiä. Kokeiltiin tätä, mutta mä pysäytin ja lähetin pallolle vähän kehnosta pysäytyksestä ja lähetin Inkan takapalkalle, jonka Sirke varasti. Ei tainnut ihan näin olla tarkoitus.

No sitten tehtiin niin, että vapautettiin Inka lennosta ilman seis käskyä takapalkalle ja tämä toimi kohtuullisesti, ekalla teki hieman lenkkiä, kun yllättyi, mutta toisella ja oli hieman terävämpi. No tämä toimi ehkä eniten, mutta tämäkään ei itse asiassa ollut meille uusi juttu.

Lisäksi siihen ääntelyyn Sirke ehdotti namia jalkojen väliin aivan kuin Jessica. Kerroin sitten miten siinä oli käynnyt eli Inka alkoi huutamaan lakkaamatta kaikissa liikkeissä entisen muutaman piipahduksen sijaan, kun nami jätettiin pois. No pohdittiin tätäkin niin, että mietin ehkä yrittäväni käyttää pelkästään tässä sitä namia jalkojen välissä ja käyttää kisoissa sitten jättökäskynä "ET OTA" sen normaalin odottaa -käskyn sijaan. Muualle ei sitten tätä viljellä !

MAAHANMENO SIVULTA

Yritän opettaa Inkaa hieman nousemaan ensin istumaan takajaloilleen ja nostamaan etutassujaan ylös ja sitten ohjaamaan vasemmalla kädellä Inka maahan. Tässä ei ole hyvä olla oikeassa kädessä namia (koira siinä suurinpiirten sivulla). Vedä käsi tarpeeksi eteen, jotta Inkan selkä pääsee suoraksi.

MAASTA ISTUMAAN NOUSEMINEN

Inkan selkä on niin pitkä, että siltä tuskin onnistuu nouseminen hypähtäen istumaan, varsinkin kun sen asento maassa ei ole sellainen, että se pitäisi jalkojaan kunnolla kroppansa alla, joten nyt treenaan istumista niin, että ohjaan sen pitämään namilla kuonon alaspäin, sen sijaan, että Inka noustessaan kurkottaa kuonollaan kohti minua.

Z:N SEURAAMINEN JA ISTUMINEN

Sirken mukaan minun pitäisi paljon palkata liikkeelle lähdöstä alussa (kuten seuraamisessakin) ja ottaa välillä liikkurin kanssa niin, että ekalla suoralla seisominen ja seuraavalla liikkeenohjaajan käsky -sanan jälkeen heti annan uuden seuraamis -käskyn eli paljon erilaisia variaatioita.

Tarkoitus oli Inkan kanssa tehdä, kuten edellä kirjoitin, mutta mä tollo otinkin istumisen sen uudelleen seuraa käskyn sijaan (no ku se ongelma oli, että Inka ei istu) ja Inka istui ihan ok. No todettiin, että kisoissa, jossa se seuras hyvin ja sain otettua käskyä antaessa sivusilmällä kontaktin Inkaan niin se istui, joten tuo Sirken antama neuvo tuntuu ihan loogiselta.

16.01.2013 Heidi Pesosen koulutus / tehis

Heidi oli kovasti pohtinut edellisen koulutuksen jälkeen Inkan ääntely ongelmia ja oli sitä mieltä, että teen niistä suuremman ongelman kun mitä ne on (paitsi ne juoksun alkamista edeltävät kisat), joten pitäisi löystää pipoa. Karsinnoissakin koirilla oli ollut ääntelyä ja ei vaikuttanut niin ratkaisevasti arvosteluun. Nyt kannattaisi miettiä, että mihin se ykkönen jää tällähetkellä kiikastaan.

Inkan kanssa tehtiin sitten tunnari ja ohjatun suuntia.

TUNNARI

Tunnaria oli tarkoitus käydä läpi sen ääntelyn takia ja hermostuneen kapuloiden etsinnän takia, mutta tälläkeraa  Inka odotti suhteellisen hiljaa ja hieman äänähti kapuloille laukatessaan, työskenteli rauhalliseti kapuloilla, mutta palautusvauhti oli taas ravilla. Ei kuitenkaan pudotellut tai pitänyt kapulaa huonosti.

OHJATUN SUUNNAT (leikki)

Inka laitettiin merkin taakse ja pidin pannasta kiinni, kun heitin kapulan niin pitkälle oikealle kuin jaksoin. Sen jälkeen menin Inkan eteen ja lähetin kapulalle. Toistettiin tämä pari kertaa ja sitten toiselle puolen. Inka teki ihan hiljaa ja hauskaa tuntui olevan tyttösellä. Sen jälkeen toiseen suuntaan. Tätä voi tehdä ulkonakin ihan ittekseen Inkan kanssa.

Heidi ehdotti, että teen tätä ennen kisaa useampana päivänä, sen jälkeen testaan normi ohjatun, mutta niinpä niin........... suunnitelmat muuttuu ja Inka ei sitten ole päässyt treenaamaan, kun lauantaina ei pystynyt kävelemään, tassunpohjassa märkivä ihottuma, joka siis todella kipeä.

Varastopunkkiallergiako nostaa taas päättään vai onko tämä taas antibioottikuurin aiheuttama jälki"tauti", voi kökkö........ antibiootti => hiivaa => kutisee => nuolee => iho märkii, bakteerit jyllää, voi kökköjen kökkö, ei kun suihkuun suihkutelee ja hiivapesua tassuun.