keskiviikko 1. lokakuuta 2008

30.09.2008 tottista ja agilityä


Taas töiden jälkeen Viilariin ja Rommin kanssa treenit:



  • Viritys haukuttamalla auton luonna / kentän laidalla

  • Luoksetulo / vino eteen tulo, joten pelkkä kehu ja paluu juosten toiselle laidalle kenttää

  • Luoksetulo / palkkaus leuan alta / pallon heitto kentän päätyyn eteenmenoa varten

  • Hyppynouto x 2 / ok

  • Eteenmeno / viritys ja eteenpäin siirtyminen / kelvollinen eteenmeno

Tämän jälkeen taas koirat pissilenkille ja matkattiin hetkeksi kotiin, ennenkuin Pablon agilitytreenit alkoivat. Tänään meillä oli kesäkauden päättäjäiset omalla ryhmällä ja pidimme nyyttärit sekä harjoittelimme MM-radan, taisi tulla valituksi medien agilityrata tälläkertaa. Meillä oli herkkuina tuoretta pullaa, erilaisia shipsejä, suolatikkuja, suklaata ja limua. 


Oli oikein mukava ilta ja kouluttajamme Susanna sai pyrähdellä kentällä meidän koirien kanssa. Toki itsekkin käytiin koiriamme ohjaamassa, mutta aikamoisen urakan sai Susanna kyllä tehdä. Pablokin oli tosi onnellinen, kun treeneihin yllättäen ilmestyi Pablon tyttöystävä bordercollie Viki, joka on ollut tauolla ohjaajansa Eijan työharjoittelun ja koulun takia.


Treenien jälkeen soitin vielä Marialle, jonka kanssa oli sovittu, että otamme tälläviikolla paikallaolo treenit kisoja varten, kun meidän haukut ovat samassa paikallaolo ryhmässä sunnuntaina. Paikallaolo meni ihan kivasti, vaikka olikin jo aivan pimeää ja jouduimme ottamaan paikallaolon kentän ulkopuolella, jossa ei ollut kuin pieni valonkajastus. Marian tyttö otti aikaa ja itse olimme piilossa suojelupiilon takana, josta pystyi tarkkailemaan koiria. Paikallaolon jälkeen otimme seuraavat harjoitteet Pablolle:



  • Vireen nosto haukuttamalla / seuraaminen lennosta / aivan lyhyt pätkä seuraamista

  • Seuraaminen / liikkeellelähtö ilman ärsykkeitä

  • Kaukokäskyt / apuohjaaja takana, takapalkka

Marian lähdettyä otin vielä Rommin kanssa ihan lyhyen harjoituksen, kun toinen oli pari tuntia jotunut autossa odottamaan eli seuraavat treenit:



  • Seuraaminen imuttamalla / tavoite: tiivistäminen

  • Jätättävät liikkeet / istu - maahan / vahvoilla käsiavuilla ja ilman käsiapua

  • Seuraaminen / ympyrää oikealle, ottaa etäisyyttä

 


 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti