sunnuntai 12. lokakuuta 2008

10.10.2008 treenit jatkuu


Nyt sitten treenitauko loppui ja palattiin sorvin ääreen eli heti töiden jälkeen nähtiin Pian kanssa Ojangossa esineruutu treenien tiimoilta. Tallasimme sellaisen 25 - 30 x 50 metrisen ruudun, jonne laitettiin Pabloa varten 4 esinettä taakse. Pablo siis aloitti ensimmäisenä, tarkoituksena lähinnä tallata ruutua vähän ennen Pian Tessaa. Muuten Pablo teki innokkaasti töitä, paitsi kerran merkkasi yhden puunrungon.


Pablon saaliiksi riitti vain se yksi esine ja siitä sitten taisteltiin Pablon kanssa hiukan (ihan kunnolla peräti) ja heitin sen pari kertaa herran noukittavaksi. Loppuun Cesar koiranruoka-ateria palkaksi.


Rommin treenin tarkoitus oli lähinnä olla vain palauttava ja motivoiva treeni. Pia vei Rommin nähden valtavan kasan esineitä takarajalle eri kohtiin ja vielä hihkui sieltä, että Rommiiiiiiii.  Hyvin se Rommi sieltä sitten hakikin kolme esinettä tasaiseen tahtiin ja ensimmäistä kertaa näin sen ylittävän esineruudussa kaatuneen ison puunrungon oikein rytinällä (olin siitä tullut itse ylitse). Vähän siinä pelotti, että selviäkö vammoitta, mutta Pia sanoi, että olishan se huutanut, jos olisi sattunut. Rommi ei välittänyt taistella esineestä, joten palkkasin kokonaisilla lihapullilla ja lopuksi Cesar ateria myös Rommille.


Viimeisenä ruutuun pääsi Pian Sulo colliepoika, jolla näytti kanssa olevan erittäin hauskaa ja oli ylpeä saalistaan.


Ruudun jälkeen Pablolla oli HSKH:n tokotreenit, mutta ennen sitä ehdin käydä hieman haukuttamassa Rommia ja otin myös muutaman kerran jätättäviä liikkeitä sekä luoksetulon. Rommi ei täysin ollut mukana hommassa, vähän vielä hankalaa tuo haukkuminen, epäröi selvästi, eikä tule ihan sydämmen pohjasta.


Pablon treenit alkoivat paikallaololla. Ihan loppumetreillä alkoi kuulua rivistä metakkaa ja pari narttua ottivat yhteen, kummatkin olivat Pablon vasemmalla puolella eli lähtivät aivan vierestä. Siinä rytäkässä Pablo pysyi paikallaan, mutta nousi istumaan. Kävin laittamassa takaisin ja poistuin uudelleen, mutta jäin näkyville. Kävin useampaan otteeseen palkkaamassa ja kehuin kovasti.


Pablo omalla vuorollaan harjoittelin vain kahta eri liikettä, jotka olivat seuraavat:



  • Nouto / apuohjaajat sivulla, jotta voidaan puuttua siihen, että lähtee palauttamaan kapulaa apuohjaajalle (liikkeenohjaajalle) / tiputteli kapulaa, ei tuonut kunnolla eteen, jää kauas
  • Nouto / kapula ohjaajan välissä / istuu taaksepäin
  • Nouto / laitoin kapulan suuhun ja siitä eteentuloa / istuu taaksepäin
  • Kaukokäskyt avo / 12 askelta, oikein hyvä suoritus
  • Kaukokäskyt maasta seisomaan / menee vinoon, tulee eteenpäin, takapalkka toimii paremmin, ei tule silloin niin paljon eteenpäin / varottava käsiliikkeitä, jatketaan harjoituksia sisällä

Selvästi suhtaudun näihin yhteistreeneihin Pablon kanssa vähän ylimalkaisesti eli "ei sillä niin väliä, saa tehdä näin jne.", mutta esim. Katin tai Pian kanssa treenatessa en anna sen tehdä näin paljoa virheitä. Myöskin mökillä tai yksin Pabloa treenatessa olen paljon tarkempi myös sen suhteen. Rommilta ja Inkalta vaadin aivan eri tavalla ja vetoan Pablon kanssa aina siihen, että kun kaikki on jo ennestään tehty vähän sinne tänne, niin se saa tehdä vähän miten sattuu. Mulla vaan on takaraivossa muistissa vielä, että ollaan päästy niin pitkälle Pablon kanssa siitä tilanteesta kun se päättää, että "enpä tee mitään, tee vaan ihan itse", joten olen ollut tyytyväinen kun näen sen nauttivan tekemisestä ja tämähän oli meidän alkuperäinen tarkoituksemme eli hauskan pito yhdessä ilman, että paineistan sitä ja siinä sivussa käydään jokunen kisa ilman kauheaa suorituspainetta ja odotuksia.


Illalla otin vielä kotona Rommille 1 kg kapulan ja metallikapulan pitämista ja metrin päästä kapulan tuomista eteen. Laitoin kapulan suuhun. Sen lisäksi otin kaapiston vieressä peruuttamista sekä kellotaulua taaksepäin.


Pablon kanssa myös otin metallikapulan pitämistä ja 650 gr:n puukapulan pitoa ja nostoa. Samalla tiivistettiin peilin edessä eteentuloa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti