sunnuntai 5. lokakuuta 2008

05.10.2008 tokokoe Espoossa


Tahtoo nämä viikonloput mennä aikaisten herätysten merkeissä. Sunnuntaina vuorostaan matkasin Pablon kanssa Espooseen Leppävaaraan tokokisaan, jonka järjestivät Suomen Briard Ry. Alokasluokan tuomarina Harri Laisi ja avoimen Reijo Hagström, joka toimi myös ylituomarina.


Tokokisat ovat muuten 40 vuotta vanhoja ja Reijo Hagström on ollut alusta asti mukana, halliten tuomarikirjaa numero 1 :-) !


Pablo osallistui avoimeen luokkaan ja ensimmäiseen paikallaoloryhmään. Ennen paikallaoloa otin lyhyen rutiinin, jonka teen aina ennen paikallaoloa, yritän pitää koiran mielentilan rauhallisena, ei mitään hetsauksia tai vastaavaa.


Paikallaolo 10


Seuraaminen taluttimetta 7


(Seuraaminen parani loppua kohden, mutta istumisessa kiersi taas minut ja kontaktin pito alkuun huonoa, täyskäännökset kuitenkin ihan kelvollisia, muutama ylimääräinen käsky)


Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10


Luoksetulo 9

(En tiedä mistä lähti yksi piste, ehkä pysäytys olisi voinut olla vieläkin nopeampi tai sitten hieman kosketti minua eteentullessa, olen kyllä itse tyytyväinen suoritukseen)


Seisominen seuraamisen yhteydessä 8


(Liikutti ihan muutaman millin toista etutassua kun käännyin kohti palatakseni, muuten en tiedä mistä johtui pisteiden tippuminen)


Noutaminen 7


(Varasti aavistuksen, pysähtyi kuitenkin itse ja käskystä nouti, lähti palauttamaan vieressäni seisovaa liikkeenohjaajaa kohden, joten yskäsin hiukan, niin kapulan palautus onnistui, vire oli tässä vaiheessa hiukan liian korkealla, ennen noutoa kävi aikalailla kierroksilla)


Kauko-ohjaus 9


(Nousi hyvin, mutta viereen palattuani nousi ylös vasta toisesta käskystä)


Estehyppy 9


(En tiedä mistä piste, suoritus oli oikein hyvä, joten pistemenetys oli itselle yllätys.)


Kokonaisvaikutus 8


Yhteensä: 174 pistettä, AVO I-tulos


Ei voi muuta sanoa kun, että täytyy olla tyytyväinen, tavoitteet, jotka olen asettanut tällevuodelle on toteutuneet ja olo on kyllä nyt enemmänkuin tyytyväinen. Collie on mahtava koira :o), vielä kun sitä oppisi kouluttamaan oikein ;o) !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti