torstai 16. lokakuuta 2008

14.10.2008 tottista Tikkurilassa


Tottisryhmän treenit tänään Tikkurilassa. Paikalla koko porukka eli Kati, minä, Marjaana ja Samu. Paikkana meillä tänään oli asfaltoitu parkkipaikka, jossa oli heikohko valaistus. Häiriötä löytyi näyttelyharjoituksia pitävistä samojediporukasta.

Rommin treeni koostui tänään seuraavista harjoituksista:


1. kierros



  • Kontakti

  • Liikkeellelähtöjä

  • Jäävät liikkeet / käsiapu / ei valmistelevaa osuutta

  • Seuraaminen imuttamalla, neliö

  • Luoksetulo

Vieläkin on hieman nihkeän tuntuinen, kontaktinpito ei samalla tasolla kuin ennen kisaa. Muutenkin nopeus liikkeissä aivan liian hidasta.


2. kierros



  • Patukan saalistus / leikkiminen / nouto patukalla / liinassa

Tähän olin ihan tyytyväinen ja sen vuoksi en ottanutkaan mitään muuta vaan koira suoraan autoon patukan kera.


Porukka oli niin reilua, että vielä jaksoivat auttaa Pablonkin treenaamisessa, joten saatiin ihan kunnon harjoitus Pablolle liikkeenohjaajan kanssa.



  • Seuraaminen / vireen nosto haukuttamalla, jos kontakti tippuu / vireen ollessa korkealla, kontaktin putoamiseen puuttuminen pakotteella liinalla tai haukuttamalla -> parantaa

  • Jäävät liikkeet avo / maahan - seiso / valmisteleva osuus / liikkeenohjaaja, hieman jätättämistä seisomiseen lähdettäessä, muuten hyviä suorituksia, pysyi hyvin taakse mennessä ja sivulle siirryttäessä

  • Luoksetulonpysäytys avo / suullinen käsky ja luoksetulo siitä oikein kunnon kannustuksella

  • Nouto / no tässä ei mitään ihmeempää, virheet ovat ja näyttävät pysyvän, ei kuitenkaan päässyt varastamaan ;o)

  • Kaukokäskyt avo / täysisarja / erinomainen, vaikka olikin pimeää

Hieman sivulletulot väljiä ja tuli vähän miten sattui, joten puutuin niihin useampaan kertaan kädellä korjaamalla ja siirtämällä sivulle, johan sieltä alkoi löytyä myös oikeaa paikkaakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti