tiistai 29. marraskuuta 2011

23.11.2011 Tehis treenit Ojangossa


Inkan kanssa illalla Tehisryhmän treenit Ojangossa. Harjoittelimme kahden ja kolmen koiran ryhmissä. Tänään meitä oli meidän ryhmässä Sanna ja Sara Schapendoes, minä ja Inka sekä Pia ja Jack bortsu. Sara aloitteli ja toimin heille liikkurina ja häiriönä. Paikallaoloja emme ottaneet ollenkaan nyt tälläkertaa.


INKA



  • MERKKI + RUUTU / liikkuva ruutu


Ensimmäiseksi Pia näytti merkin ja ruudun, jonka jälkeen lähetin merkille ja sieltä lennosta ruutuun. Inka toimii tältä osin hyvin eli hakeutuu lennokkaasti merkille ja vauhdilla ruutuun alustalle. Ensimmäisen lähetyksen jälkeen otin samaan ruutuun uuden lähetyksen lennosta ja tilanne on sama, että kiihtyy lennosta lähdöstä vieläkin enemmän ja ääni tulee voimakkaammin, joten Pian ehdotuksen mukaan mun kannattaa välttää lennostalähetystä Inkalle. Rommille se toimii, koska sitä pitää motivoida enemmän ruutuun menoon. Inka vuorostaan nitisee ja natisee liitoksissaan.


Kolmas lähetys tehtiin kanssa lennosta ja kävin hetken kentän laidalla kun sillä aikaa Pia ja Sanna vaihtoivat ruudun kentän toiseen laitaan. Uusi lähetys ja siitä merkille. Erittäin hyvin haki ruutuun uuteen paikkaan, todella hyvä.


Ongelma tässä onkin merkiltä lähtö ruutuun, haukahtaa.... sitä pohdittiin tovi ja päädyttiin siihen, että ainakaan tässä vaiheessa en toru inkaa tai ole päästämättä sitä menemään ruutuun, jos haukkuu. Jollain muulla tavalla pyrittävä nyt saamaan se haukku pois ensin, jos mikään ei toimi niin sitten on opetettava se hiljaa käsky kunnolla, jotta osaisi sitten yhdistää sen äänen ja kiellon tulevan juuri äännestä, ei ruutuun lähdöstä.


Ensimmäiseksi lähden nyt kokeilemaan sitä, että apuohjaaja palkkaa Inkan merkiltä ja vasta sitten se lähetys ruutuun. Toinen mahdollinen kikka, josta ei meillä kenelläkään ole kokemusta olisi, että lähetän hiukan lähempää ja heitän sille namin metrin parin päähän siihen linjalle kun annan lähetyskäskyn ja siitä toivotaan, että jatkaa sen jälkeen ruutuun. No tässä tietty ongelmana, että ei voi kovin usein käyttää, ettei sille tule tapaa sitten lähteä vain metri kaksi eteen ja lopettaa siihen kun namia ei tipu. OTETAAN VAIHTOEHTOJA VASTAAN, JOS JOLLEKKIN TULEE IDEOITA TAI TIETOA ON JO ENNESTÄÄN MAHDOLLISESTA RATKAISUSTA ?



  • METALLIHYPPYNOUTOA / paluuhyppyä


Laitoin kapulan Inkan eteen ja menin esteen toiselle puolelle. Hmmmm........... murahtaa kapulaa maasta ottaessaan. No ei siis taas vähään aikaan maasta nostoja vaan kapula suuhun ja siitä sitten eteen tuloja. Muutama turhan vino ja jätin palkkaamatta ne missä murahteli kapulalle. Saatiin sieltä sitten onnistuneitakin suorituksia, joista palkkasin Inkan patukalla.


 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti