tiistai 31. toukokuuta 2011

30.05.2011 agilityä ja tokon kisaharkka Ojangossa


Tänään olikin sitten meidän ensimmäiset agilitytreenit tälle keväälle ja nytkin ohjaajana lainaohjaaja ja minä sitten sivussa kiljumassa ohjeita. Oli siinä Johannalla kestämistä, kun ohjeita sateli sitten itse kouluttajalta siihen rataan ja sen suorittamiseen sekä samalla multa siihen kuinka Inkan kanssa mennään.


Ennen kuin mentiin meidän ryhmätreeneihin niin näytin Johannalle miten olemme treenanneet kontakteja, keppejä ja käytiin käskyjä hieman läpi. Itse kokeilin juoksemista ja ohjaamista vasta Inkan tokon kisaharkan jälkeen eli tuossa klo 22.00 paikeilla.


Tokotreeneissä meillä oli kisaharkka, johon rakennettiin ruutu kehän etulaitaan ja sen ympärille kehänauhat, lisäksi laitettiin retkituoleja ja reppuja siihen eteen. Alkuun otimme paikallaolot ja menimme Inkan kanssa kehään ensimmäisenä. Tuomarin tarkastukseen asti Inka tulee ihan kivasti namiohjauksella ja sivu käskyllä, mutta sen jälkeen alkaa hörhöily ja ei kuuntele mitään (ei siis namppaa käytössä).


Omalle suorituspaikalle sain kyllä Inkan hyvin sivulle istumaan ja oli minua kohtaan hieman aktiivisempi eli piti kontaktia omaehtoisesti, josta sitten kehuin "hyvin" ja niin edelleen. Alku kesti kuitenkin sen verran kauan ja aloin vaistota Inkan taas hiukan hermostuvan sivulla, joten rauhoitin sitä parilla namilla eli tarvittiin vain kaksi juustonpalaa rauhoittamaan Inkan. Paikallaolo tehtiin voittajan tapaan, joka sopikin meille oikein hyvin. Nyt Inka meni alas ihan omaan tuttuun tyyliinsä (mielestäni voisi mennä voimalla, mutta katsotaan saanko sen oppimaan saman tyylin kuin mitä Rommille) ja jäi odottamaan rauhallisena, ei ininää, joten se pieni namitus onnistui rauhoittamaan. Paikallaolo oli muuten ollut ihan hyvä, mutta oli taas kellahtanut takapään kerran eli ei jaksa olla samassa asennossa koko aikaa ja hieman oli katsellut ympärilleen, mutta ei hermostuneena. Odotti maltilla ja nousi istumaan ensimmäisellä käskyllä.


**********


Aloitimme oman vuoromme ensimmäisenä koirakkona, otin virittelyksi kaukojen ensimmäiset nostot, ensin seisomaan ja sitten istumaan. Kehään meno oli taas yhtä tahmeaa kuin kisassa ja nyt Inka kesken luoksetulon lähtöpaikkaa bongasi Marian kehänauhan vierestä ja iloisesti meni moikkaamaan, josta sitten piti komentaa takaisin. Tämä tietty aiheutti vielä enemmän sitä nihkeyttä tulla luoksetulon aloituspaikalle äkäsen ohjaajan luokse, vaikka ohjaaja kuinka kehui kun tuli takaisin. Kisaharkan otin kokonaan palkkaamatta eli Inka sai vasta kehän jälkeen palkan, kuten normaalisti kisassakin.


Luoksetulo / pysäytykse musta ihan kelvollisia, alasmeno sivulta voisi olla voimakkaampi ja nopeampi omasta mielestäni ja valmis sanasta voisi hieman enemmän aktivoitua minuun päin, ei kuitenkaan ääntelyä, jes..... ja vielä kerran jes / matka oli kyllä paljon lyhyempi kuin normaalisti voittajan luoksetulolle, joten ehkä se oli tänään plussaa meille / OHJE: mieti kannattaako maa-han käsky muuttaa esim. MAA, koska mun käskyt on yleisesti napakoita ja nyt kovin pitkä ja laahaava, joten mun pitäisi muuttaa se napakammaksi..... ei venyttäää sitä käskyä



  1. Liikkeestä istuminen / siirtyminen suorituspaikalle todella nihkeää ja sivulle saaminen nihkeää, seuraamisen alku suhteellisen ok, mutta löystyi jo muutaman askeleen jälkeen, joten annoin uuden seuraa käskyn, istumiseen annoin oikein kolmoskäskyn eli ensimmäinen käsky tuotti vaan hienon seisomisen, joten annoin uuden käskyn ja sen perään vielä käännyin, loppuosa sitten ihan normaalisti / ilmeisesti lähden muuttamaan käskyn seiso - seis muotoon, poistetaan se sei-SO JA is-TU, jos sitten Inka pystyisi myös kisatilanteessa tekemään oikean liikkeen, TÄYTYY MYÖS KOKEILLA, ETTÄ VÄHENNÄNKÖ VALMISTELEVAA HÖPÖTYSTÄ

  2. Kaukokäskyt / siirtymä sikahankalaa vieläkin, useampaan siirtymään tarvittiin kaksi käskyä, koska otti väärän asennon ja yhdessä maahanmenossa ennakoi, annoin käskyn jo kun oli lähtenyt maahan, lisäksi Inka teki yhden ylimääräisen maahanmenon, josta nosti Inkan takaisin oikeaan asentoon / sivulta nousi kuitenkin nyt paremmin ylös / Ei muuta kuin varmuutta suoritukseen ja treeniä, paljon vahvistusta liikkeen eriosista, kuten pelkästä nopeasta suorituksesta, pysymisestä asennossa ja varmuudesta oikeasta liikkeestä


Loppupalkkana sitten ceasar-ateria omalla repulla ja kehut. Olemma myös videolta analysoineet, että Inka ei pidä kisassa siitä, että sitä taputellaan ja kosketaan. Olen sen jo aiemmin itsekkin todennut, että ei ihan tykkää, joten nyt kokeilin enemmän sitä kehua sivulta "hyvin" , "hieno tyttö"  tai "hienosti" sekä hypähtelin taaksepäin kädet leväälleen kehuen. Jossain kohdissa Inkalle sopii koskeminen, kuten paikallaoloa odottaessa rauhoittaessa, mutta silloinkin koskettava ennemminkin rintaan, ei mitään taputtelua vaan sellainen rauhoittava ele.


 Itse toimin sitten liikkurina vielä kouluttajalle eli Sannalle ja Almalle seuraamisen, ruudun ja hyppynoudon osalta. Rommikin pääsi sitten tekemään paikallaoloa Alman ja Vickyn kanssa Kaisun toimiessa liikkurina. Rommille otin äkkiä rutiinit paikallaoloon ja sitten mentiin kehään. Rommin into ja aktiivisuus oli huipussaan, mutta malttia ei tietty ollut kun into oli vähän liian kova. Ennakoi hieman maahanmenoa ennenkuin liike oikeastaan edes aloitettiin, mutta itse liikkeen teki hienosti. Paikallaolon oli ollut hyvin, mutta sivulle tullessani teki istumisen ennen aikojaan kun oli niin kiire  !


Rommi pääsi kentälle tekemään myös ruutua, seuraamista ja luoksetuloa, samaan aikaan kentällä oli myös Sanna Alman kanssa.


ROMMI



  1. Ruutu 1 / reagoi heti kysymykseen "missä ruutu on ?" ja kuittasin "siellä se on". Erittäin tasaista reipasta laukkaa suoraan ruutuun ja käskytin seisomaan ja maahan ehkä hieman liian aikaisin, mutta koska Rommi totteli välittömästi eikä etene maahanmenossa niin pysyi ruudun sisällä ja kävin palkkaamassa tästä.

  2. Ruutu 2 / jätin merkille ja kutsuin ruutuun, jossa käskin seisomaan ja siitä maahan (nami), sen jälkeen tein loppuosan ja hieman ohittaessa kehuin, "hyvä, rauhassa" ja kutsuin sitten sivulle ja tehtiin loppuperusasentoon asti

  3. Seuraaminen / on ruvennut edistää, joten siitä hieman moitin ja pyysin korjaamaan, kädellä hieman taputin reiteen ja älähdin sekä itse peruutin, käännöket ihan kivoja myös täyskäännös kun oli sen verran aktiivisella tuulella pikku herra / yksi käännös vasemmalle meni pyöreäksi, joten otin sitten imuttamalla muutaman käännöksen / peruuttaminen todella parempaa, mutta sekin johtui siitä, että oli niin innoissaan kun oli istunut autossa nelisen tuntia ennenkuin pääsi kentälle (vain pieni pissatuslenkki siinä välissä)

  4. Luoksetulo / pelkkää läpijuoksua ja laukannostoa, ongelmana on nyt se, että ennakoi niin kovasti, että nousee ylös ja on jo lähtemässä luoskeni kun käännyn ja ilmeisesti jo ennen sitä, nyt aloin puuttua siihen, mutta se aiheuttaa kovaa painetta ja laukan palautumista alkuun raville, kehusta sitten nostaa laukan tai kannustuksesta / en ole aiemmin puuttunut tuohon nousemiseen, mutta nyt en enää voi kauaa antaa jatkaa sitä, joten katsotaan kestääkö, että joudun puuttumaan vai ollaanko vielä siinä vaiheessa,  että muistikuva kivusta on liian voimakas kestämään painetta eli saattaa olla, että ei uskalla sitten enää laukata tai tulla luokse, nyt meinaan vauhti ja into on kohdallaan

maanantai 30. toukokuuta 2011

28.05.2011 Askolan tokokisa


Matkalla kohti Askolaa tuli oikein kaatamalla vettä, ei yhtään kivaa. Treenejä ei ole ollut vesisateella pitkään aikaan, joten vähän huolestutti miten sade vaikuttaisi Inkaan. Kun saavuin Askolaan paikalle satoi vielä reippaasti ja jäin odottelemaan sateen lakkaamista autoon, suorittava koirakko oli ihan läpimärkä. Onneksi hetken kuluttua sade heikkeni ja lähdin viemään Inkaa ja Rommi pissalle metsään.


Paikallaolojen aikaan oli ihan kaunista ja aurinkokin taisi pilkahtaa. Inka pidin kentän reunalla repulla rauhoittumassa ja tein valmistelut kehään menoon. Samalla harjoiteltiin odottamista ilman vikinää ja kitinää. Toimi ihan kivasti !


Kehään menossa oli nyt hieman ongelmia, Inka haahuilee omiaan, onneksi ei ole kuitenkaan pyrkimässä muiden koirien luo, mutta ai, että ihmiset kiinnostaa. Sivulla ei ollut niin aktivinen kuin viimeksi, tuijotteli muualle kun viimeksi lähinnä tuijotteli minua. Muutenkin selvästi viimeviikon kisan paikallaolo oli jättänyt Inkaan rauhattomuutta, joka näkyi jo viime maanantaina siinä paikallaolon istumisessa Järvenpään kisaharkassa.



  • Paikallaolo / Inka vähän piippas lähdössä, ilmeisesti tuomari ei kuullut, rauhoittui täysin kun olin piilossa, kehään palattuani ihan skarppina ja rauhallisena, sivulle nousu ei onnistunut ekalla käskyllä, mutta sitäkään tuomari ei huomannut / pisteet 10


Yksilösuoritusta olimme tekemässä toisena, joten heti suorituksen jälkeen kävin tekemässä muutaman noston kaukoissa ja istuminen tökki, joko seisomaan tai istui jo ennen aikojaan. No sain kuitenkin vähän Inkaa rohkaistua ja fiilis kohtuullisen hyvä, kunnes alkoi ripottaa ja sitten tuli kuin saavista. Äkkiä koira autoon ja hakemaan reppua ja muita kamoja kentän laidalta. Pika pikaa vaatteiden vaihto sadevaatteisiin ja kyhjöttämistä auton takaluukun alla. Koiran virittely persiilleen, kun sain sen kehän laidalle, kysyi tuomari, että "ei varmaan haittaa pieni tauko", jolloin kysyin luvan käydä autolla, namit loppu taskusta, jippiajee............... juoksujalkaa autolle ja sieltä käsky kehään kun sade hieman hellitti. No kehään mennessä se taas yltyi ja ekana tunnari. Inka siristeli silmiään ja oli muutenkin hiukkasen allapäin oloisen näköinen.



  1. Tunnari / rauhallinen sivulla, ei ääntelyä, iloisella laukalla kapuloille noin keskelle, heti rauhoittuminen ja haistelu rivin vasemmalta puolelta ja oman kohdalla välitön nosto ja reippaalla ravilla suoraan eteen, rauhallinen pito ja luovutus käskystä. Sivulle siirtyminen ilman ääntä ja reippaasti / pisteet 9

  2. Ruutu / kuljetus ruudun lähtöpaikkaan nihkeä, sivulle taivutus vaikeaa, mutta mielestäni merkkasi ruudun ihan kunnolla, mutta lähetyksessä juoksi määrätietoisesti vinottain vasemmalle ja pysäytin lähelle kehänauhaa (luoksetulomerkkiä ei ollut siellä kulmassa, joten sinne ei tähdännyt), josta yritin ohjata ruutua kohden, mutta Inka ajautui ehkä puolella kropalla sivusuunnassa kehänauhan yli, josta saimme sitten huomautuksen, että seuraavasta lennetään kehästä. Katsoin paremmaksi käydä näyttämässä Inkalle ruudun, joten juoksin ruutuun ja näyttämään sen Inkalle. Jotenkin Inka ei siitäkään noussut, kuten Rommi vastaavasti tekee samassa tilanteessa. / pisteet 0

  3. Seuraaminen / nyt en meinannut saada Inkaa aktivoitua seuraamaan, ei pitänyt edes kontaktia sivulla perusasennossa, mutta kuitenkin lähti seuraamaan ihan kohtuullisesti, mutta ekassa pysähdyksessä meni hiukan yli, mutta omatoimisesti hyppäsi takaisin sivulle ja sivuaskeleet sekä peruutus ilman ääntelyä ja aktiivisesti sekä tästä täyskäännös vasemmalle paikallaan ihan ok (en vaan tiedä istuiko vai seisoiko, ilmeisesti istui pisteiden mukaan), tästä jatkuva seuraaminen oli mielestäni vähän vaisumpaa kuin viimeksi ja ennen täyskäännöstä vilkaisin, että missä helkkarissa se koira on............ sehän oli siinä missä pitikin olla ja mun painostuksesta kait sitten vähän meni täyskäännös huonoksi, valui taas, mutta täyskäännöksen jälkeen seuraamisessa aktivoitui ja loppuseuraaminen kohtuullisen hyvin askelsiirtymineenkin eli loppuun täyskäännös paikalla ja askel vasemmalle. / pisteet 8

  4. Luoksetulo / taas vähän vaikea asetella, laiska reagointi sivulle käskyyn, alas menoon annoin normaalia napakamman käskyn, noin puolen välin jälkeen piippas taas ja nyt täytyi kyllä kuulla tuomarinkin, ei mitään kiljuntaa, mutta pari pientä vikinää, odotti kuitenkin käskyä maltilla ja aivan loistava vauhti ja hyvät pysäytykset ja tasainen vauhti pysäytysten välissä ja hyvin sivulle / pisteet 8 (tuomari puhutti lopussa minua tästä ja sain kunnon "haukut" siitä, kuinka pysäytin liian aikaisin, käsky annettava siinä pysäytysmerkillä, ei ennen, se on se käskyn anto paikka, joten pisteet karisi tästä, ei Inkan ääntelystä, itse liikehän oli loistava)

  5. Hyppynouto / hiljaa sivulla, ei reagointia heittoon, loistava hyppy ja nosto sekä hyvä palautus suoraan eteen, josta rauhallinen luovutus, mutta sivulletulossa haukahdus / pisteet 9,5

  6. Liikkeestä istuminen / siirtymä taas todella hankala, ei aktiivinen ja seuraaminen ei parasta mahdollista, mielestäni hiukan väljää. Käskyyn reaginti välitön, mutta asento väärä. / pisteet 0

  7. Metallinouto / hiljaa sivulla, heitto meni voimakkaasti vinoon kohti ruutua,  hyvä nouto ja kapulan nosto, mutta palautus ravilla eteen aavistuksen vino, luvutus kuitenkin rauhallinen ja sivulle siirtymisessä ei ääntelyä / pisteet 9

  8. Kaukokäskyt / mielestäni meni hitaasti alas (omaan makuuni nähden), seiso - istu - maahan - istu - seiso - maahan / yksi lisäkäsky, mutta en muista missä vaiheessa se oli, liittyi kuitenkin istumiseen, myös sivulta siirtyminen istumaan oli nihkeä, meinasin juuri alkaa antaa toisen käskyn, kun nousikin sieltä itse / pisteet 8

  9. Yhteisvaikutus / ohjaaja sai kommenttia, että sade taisi hieman vaikuttaa ja pitäisi harjoitella myös sateella. Lisäksi sain niin tuomarilta kuin liikkurilta kunnon ripityksen luoksetulon käskytyksestä, käsky tosiaan annettava merkillä, eikä sitä ennen /  pisteet 8,5


Liikkuri lupasi, että voin ottaa ruudun uudelleen kun viimeinen koirakko on suorittanut voittajan liikkeet. Lisäksi hän vielä toimi liikkurinakin meille, mutta Inka juoksi taas reippaalla laukalla täsmälleen samaan suuntaan kuin ekalla kertaa myös, joten päättelin, että nyt saattaa olla kyse siitä, että väistää ruutua. Edellisen kisan paineet epäonnistuneesta ruudusta ja mun sekavasta käskytyksestä sekä viikolla tehdystä korjauksista ovat aiheuttaneet todennäköisesti sellaisen tunteen, että väistää ruutua kisatilanteessa. No onneksi jäädään nyt tauolle ja voidaan taas palauttaa ruutua hauskaksi liikkeeksi.


Istumiseen on löydyttävä uusi ratkaisu eli muutanko seiso käskyä esim. SEIS -käskyksi vai muutanko istu käskyn kokonaan toiseksi. Kieltämättä liikkeestä seisomisen käsky on sellainen vähän hailakka "seiso", kun taas ruudussa ja luoksetulossa "SEI-SO", joten se varmaan noissa kisatilanteissä kuulostaa samalta "IS-TU", vaikka treeneissä ja kisaharkassa pystyykin ne erottamaan toisistaan.


Harmillista tässä toki on se, että Inkan ruutu on jo jonkin aikaa ollut niin varma ja on näyttänyt siltä, että se osaa hahmottaa ja etsiä ruudun, mutta nyt sitten kaksi kisaa ja kummassakaan ei onnistumista ruudussa. No toisaalta menihän se viime kisaassa ruutuun, vaikka alkuun vinoon menikin, mutta avian itse korjasi ruutuun. Ongelma tietty on, että ruudun oikea paikka ei ole vielä kunnolla selkärangassa Inkalla ja mun käskyyn reagointi ei ole tarpeeksi nopea aina, välillä pysähtyy heti, mutta välillä viiveellä. Myös ruudussa maahanmenoa on saatava nopeammaksi ja opetettava, että ei yhtään liikuta sitä tehdessä. Paljon on siis hommaa syksyyn mennessä ja saa tässä toivoa, että päästään kisaamaan syksyllä, eikä juoksu sotke hommaa niin, että kaikki ulkokisat jää meiltä väliin !


 


Liikejärjestys:

Paikallaolo, tunnari, ruutu, seuraaminen, luoksetulo, hyppynouto, istuminen, metallinouto ja kaukot






























































































pvm ja paikka: 28.05.2011 Askola


Tuomari:


Harri Laisi


Osasuoritus


Arvosana


Kerroin


Pistemäärä


Muistiinpano


Paikallaolo


10


4


40


Ei niin hyvä kuin viimeksi, levoton alussa, mutta rauhoittui kun pääsin piiloon.


Seuraaminen


8


4


32


Vain yhdessä kohtaa herpaantuminen ennen täyskäännöstä, mutta hieman vaisu, sade ja ruudun epäonnistuminen vaikutti.


Istuminen


0


3


0


Seuraaminen väljää, seisoi


Luoksetulo


8


4


32


Hieman äänteli, mutta muuten todella upea, pisteet lähti siitä, että ohjaaja antoi käskyt liian aikaisin (tuomari ripitti).


Ruutu


0


4


0


Inka lähti sivuun, vaikutti, että väisti ruutua, mielestäni merkkasi ruudun sivulla


Hyppynouto


9,5


2


19


Siirtymässä sivulle haukahdus


Metallinouto


9


2


18


Heitto vinoon, ei ääntelyä ollenkaan ja nouto hyvä, palautus ravilla, luovutus aavistuksen vinossa


Tunnistusnouto


9


4


36


Ei ääntelyä, toimi kapuloilla hyvin, palautti ravilla, luovutus ja pito erinomaisia


Kauko-ohjaus


8


4


32


Yksi lisäkäsky ja hidas reagointi käskyyn sivulta istumaan omasta mielestäni


Kokonaisvaikutus


8,5


1


8,5


Alun kova vesisade häiritsi ja Inkaa oli todella vaikea aktivoida liikkeiden välissä, itse liikkeet teki hyvin, mutta vähän merkkejä siitä, että jos seuraava kisa olisi viikon kuluttua niin mukaan tulisi ääntelyä, joten tauko tulee oikeaan aikaan.


3. palkinto


Yhteensä: 217,5 pistettä

Sijoitus 2/4



 

 

27.05.2011 lepäilyä


Inka merkkailee lenkillä vähän turhan usein ja taas yksi pyllähdys kotona. Kisan jälkeen tutkittava nuo anaalit ja pestävä peppu hiivashamppoolla varanvuoksi ja seurattava onko turhan väsynyt. Täytyy ottaa pissanäyte, jos tämä jatkuu.


Näin perjantaina koirat saivat levätä ja Inkalle illalla otin vain muutaman tunnarin luovutuksen, puukapulan luovutuksen ja metallin noston ja luovutuksen, siinä sitten kaikki tekeminen perjantain osalta.

26.5.2011 tokoa


Lenkillä pysähdyin nurmialueella ja siinä kaukoja ja luoksetulon pysäytyksiä sekä läpijuoksua. Hieman jumittaa vieläkin kaukoissa ja jouduin muutamaan otteeseen nostamaan istumaan käsin samalla kehuen kovasti, tämä on erittäin riskialtis tapa juuri Inkalla, mutta oli pakko osoittaa, että ei jäädä sinne makaamaan.


Illemmalla käytiin vielä omalla hiekkakentällä kaukojen, istumisen ja ruudun takia. Ruutu sujui ihan hyvin, mutta jotenkin oli niin ponneton, että loppuun laitoin sitten jalkapallon ruudun perälle, siitä jäi hyvä fiilis, joten se jäi nyt vikaksi treeniksi ruudun osalta. Kaukot hieman parani jo, mutta vieläkin on vaikeuksia istumisen kanssa, se jopa levii seisomasta istumaan. Jumpattiin niitä vielä omilla rappusilla muutama nosto.


Keskityin Inkan kaukoissa seuraaviin asioihin.



  • Yksi siirtymä, joko istumaan tai seisomaan

  • Yksi vapautus heti suoraan heittämällä nami taakse, rentoutus

  • Siirtymiä ilman puhetta eli ei mitään hyvä sanaa tai naksua

  • Palkka myös asennosta pysymisestä


Liikkeestä istumisessa ei tunnu olevan mitään ongelmaa taas tänään, aivan varmasti oikea liike !


 

25.5.2011 tokoa Kivikossa


Töiden jälkeen kävin hiukan ottamassa lihapullalla pysähdyksiä, kaukokäskyjä, liikkeestä istumista ja lyhyitä seuraamis pätkiä omalla hiekkakentällä. Vähän on vaikeuksia kaukojen istumisen kanssa, mutta pysähdykset alkaa olla parempia lihapullalla. Otin myös muutaman pysähdyksen palloa heittämällä heti kun käskyn annoin.


Mariannen kanssa käytiin iltasella hänen kotinsa viereisellä kentällä Inkan kanssa. Rommi jäi Jukan kanssa kotiin.


INKA



  • Ruutu / ok

  • Luoksetulon / jättöjä ja pari suoraa läpijuoksua

  • Metallinouto / pelkästään kapulan heitto ja hiljaa olemisesta palkka suoraan sivulta

  • Kaukokäskyjä / istuminen hieman tökkii

  • Ruutu / siirrettiin ruutu ja sillä välin otin seuraamista, nyt ruudun lähellä meidän treenikamat ja Inka suuntasi sinne, oli näytettävä ruutu


Kisaa ajatellen tuo kaukokäskyjen jumitus ja kaukojen istuminen aiheuttaa päänvaivaa. Ruutu myöskään ei ole nyt kaikkein vahvimmillaan, kun vielä pariviikkoa sitten Inkan ruutu oli aikas varmaa.

tiistai 24. toukokuuta 2011

24.5.2011 tokoa Malminkartanossa


Tänään menikin sitten täysin puurtamiseksi ja uusien vaihtoehtojen hakemiseksi.


Inka



  • Luoksetulo

  • Ruutu

  • Nouto puukapulalla

  • Ruudun loppuosa / jätin ruutuun seisomaan, maahan käsky ja loppuosa

  • Tunnari

  • Kaukokäskyt


Leo ehti tehdä vain tunnaria, kun meidät ajettiin pois. Emme kuulemma mahtuneet kentälle, kun siellä oli kolme ryhmää, joilla oli aika klo 17 - 19. Olisihan siihen kentälle mahtunut oikein hyvin, kun yksi kulma oli täysin tyhjillään ja nämä kolme ryhmää majoittuneet kolmeen muuhun nurkkaan, mutta kun meillä oli ne vääränrotuiset.


Siirryimme sitten vähän matkan päähän nurmikentälle jalkapallonpelaajien joukkoon, heitä kun emme näyttäneet häiritsevän mitenkään. Saimme heistä siis oivaa häiriötä. Kotiin lähtiessäni sitten totesin tuon hiekkakentällä olevan tilaa yli puolen kentän, kun olivat siellä kummassakin nurkassa.


 

23.5.2011 tokon kisaharkka Järvenpäässä


Inkan kanssa osallistuttiin Järvenpäässä kisaharkkoihin, teemana palauttavat. Alkuun paikallaolot, joissa istumisessa Inka oli tosi levoton, vaikka jäin näkyville. Paikalla makaaminen meni paremmin, mutta nyt peräpään kallistus tapahtui taas.


Inkan liikkeet:



  • Tunnari

  • Ruutu

  • Hyppynouto

  • Liikkeestä istuminen

  • Luoksetulo

  • Kaukokäskyt


Ennen kotiin ajoa vielä ruutuharkat läheisellä hiekkakentällä hevosenkakan keskellä.

22.5.2011 FH-jälkeä Inkoossa


Rommi osallistui Aktiivicollie Ry:n järjestämälle Fh-jälki koulutuspäiville, kouluttajana Raine Holm.


Rommin vuoro oli vasta iltapäivällä.


Jatkuu.....

21.05.2011 Siuntion tokokoe


Lauantaina heräsin ajoissa ennen lähtöä Siuntioon. Hoidin jalkaa kylmällä ja kipugeelillä sekä pakkasin jalan kahteen ideaalisiteesee turvaan. Perjantain en ollut tehnyt Inkan kanssa mitään, kuten oli tarkoituskin. Toisaalta jalkakin aiheutti sen, että en olisi edes pystynyt.


Matka Siuntioon taittui nopeasti ja jalkakin kesti ajamista jo paremmin. Nilkutin yhä kuitenkin ja liikkuminen  oli tosiaan epämääräistä. Siitä huolimatta Inkan suoritus oli ihan hyvä, vaikka epäonnistuimme kahdessa liikkeessä. Liikejärjestys oli seuraavanlainen:



  1. Paikallaolo 10 / kehään meno tyypillistä Inkaa, mutta ihan aktiivinen sivulla odotellessa, eikä ininää yhtään. Itse paikallaolossa Inka oli rauhallinen, vaikka koko paikallaolotilanteen levottomuus paljastui vasta videolta. Sivulla toinen koirista istui ja toisella vippas häntä niin vimmatusti sekä reunimmainen koira piehtaroi, istui ja liikkui paikaltaan ja sen viereinen koira istui.Tunnari

  2. Tunnari 8 / kokonaisuudessaan hyvä suoritus, ihan sillä tasolla mitä mennään, rauhallinen sivulla, ei ääntelyä, reippaasti kapuloille ekalla käskyllä ja rauhoittui kapuloille hyvin ja nosti oman heti kun sen löysi ja palautti ravilla (tämän verran vielä epävarmuutta, että ei laukkaa), yksi sallittu korjaus matkalla kapulasta, suoraan ja tiivisti eteen, kapula rauhallisesti suussa, mutta juuri kun tartuin niin se vaan tippui, mielestäni Inkan ote oli kuitenkin hyvä (sanoinko ehkä irti, liian aikaisin ?)

  3. Ruutu 0 / merkkasi mielestäni ruudun, merkit upo-outoja keltaisia voikukkanurmella, vähän lähti vinoon reipasta laukkaa, mutta korjasi itse ja keskeltä sisälle, myöhästyin kuitenkin käskyssä ja Inka ehti valua ihan siihen reunalle, olisi saattanut tulla maahanmeno käskyllä ihan ruutuun sisälle, koska sillä on tapana kääntyä minua kohti ja edetä hiukan, mutta tässä vaiheessa menin sitten käskemään "SEISO" ja samalla kädellä yritin siirtää, he heee.... mitenpä se siirtyis, kun käsketään seisomaan.... noh, sitten sekos ohjaaja ja huusi vähän mitä sattui ja sai koiran pysähtymään etureunalle ja maahan niin, että oli hiukan yli reunanauhan osaksi, sain kuitenkin suorittaa liikkeen loppuun, mutta tämä sekoilu sai Inkan nousemaan istumaan ennen toista käännöstä, joten nolla olis tullut jo senkin takia. Sivulle ihan hyvin käskystä ja loppu ok.

  4. Seuraaminen 7 / kävely oli vaikeaa kipeällä jalalla, mutta yritin parhaani kävellä normaalisti, mutta sellainen nytkähdys tuli lähes, joka askelella, yksi istuminen jäi puuttumaan vasemmalle paikalla käännöksessä ja ensimmäinen täyskäännös levisi, koska ennen sitä oli hidasta kävelyä ja normaaliin kävelyyn siirtymiseen en antanut Inkalle käskyä "seuraa" vaan pelkästään tömäytin vauhdin pois ja Inka taisi siinä herpaantua ja jatkoi eteenpäin kontaktitta, korjasi sivulle ja onneksi heti alkoi juoksu, johon Inka tulikin näppärästi mukaan. Juoksulla käännös vasemmalle ja sitten normaaliin käyntiin, tällä suoralla tuntui kävely todella huonontuvan ja normaali astuminen lähes mahdotonta ja Inka hieman löystyi, mutta vieläkin seuraaminen kohtuullista, vikalla suoralla sitten menin kehänauhaa lähestyessä vähän sihahtamaan Inkalle, että aktivoituis, mutta auts.... Inka luuli tulevan täyskäännöksen ja lähti sivulta eteen kääntymään, no sieltä korjaus takaisin, ihan mun moka........ pidä turpa kiinni !

  5. Luoksetulo 7 / sivulla ok, pientä ininää kun olin edennyt yli puolenvälin, tuskin tuomari edes kuuli oli sen verran kauempana ja tuuli, mutta mun tutka kuulee kyllä pienimmänkin inahduksen, seisominen venyi aika paljon ja maahanmenoon tarvittiin kaksi käskyä. Sivulle laukkas siitäkin huolimatta ihan kivasti.

  6. Hyppynouto 9 / vähän säätöä sivulle saamisessa, itse heitto oli niin matala, että pelkäsin pamahtavan esteeseen ja kimpos vielä pahasti sivulle vinoon. Inka odotti ilman ääntelyä, lähti hyppyyn hiljaa ja nosti hyvin kapulan ja palautus eteen suora. Minä tyhmä heilun siellä esteen takana, vaikka koira oli selin, kattelin meinaan, että mitenköhän se sieltä tulee, torvi heilahdin vielä kun Inka lähti tulemaan ja suunta sillä oli ihan selkä esteen yli, luovutus ok ja sivulle hyvin, mutta tässä haukahdus

  7. Istuminen 0 / sivulle saaminen hankalaa, liikkuri kapuloineen kivempi, käsiavulla sivulle, seuraamisosuus ei kovin hyvä ja kontakti katkoi jonkin verran ja teki kyllä hienon seisomisen

  8. Metallinouto 9,5 / ei ääntelyä alussa, odotti rauhassa, haki ja nosti hyvin, palautti ravilla ja luovutus ok, sivulle siirtymässä ei ääntelyä

  9. Kaukokäskyt 9 / kokonaisuudessaan erinomainen, täysin tyytyväinen

  10. Yhteisvaikutus 8,5 / tuomarin mukaan tekee oikein hyvin sen minkä tekee


Inkan tulos oli 209,5 pistettä eli 3. tulos ja sijoitus 2/5 eli saimme hienon pokaalin mukaamme kotiin.

19.05.2011 Heurekalla tokoa


Torstaina taas töiden jälkeen pikavisiitti Heurekalle Mariannen ja Leon kanssa.


Aloitimme treenit paikallaololla. Inka kahteen kertaan maassa oloa ja Leo ensin istumassa. Olimme piilossa auton takana, josta pystyi näkemään koirien tekemisen. Inka oli ihan kivasti ja toinen paikallaolo oli niin lyhyt, että pysyi hyvin asennossa, ei takapää kellahtanut.


Inka aloitti taas yksiköosuuden ja sen jälkeen Leo ja loppuun Romppanen.


Inka



  • Kehään tuloa, palkkaus narupallolla lähdöstä

  • Metallinouto / kaksois heitto, Marianne heitti toisen, laukkasi hyvää vauhtia kumpaankin suuntaan ja luovutus ok

  • Ruutua / meni suoraan oransille ruutumerkille, josta ohajuksen kautta ruutuun, itse ruudussa sähläystä, en nähnyt merkkinauhaa ja Inka ei totellut käskyä heti vaan viiveellä

  • Tunnaria / ihan hyvä suoritus

  • Ruudun loppuosaa / jätin ruutuun, ei kutsuna, jottei kiihdy, kiersin alkuun ympäri ja loppuosan aloitus hieman normaalia lähempää

  • Kaukokäskyt / aika hyvin jo, yksi vapautus, jotta rentoutuu eli kävelin noin 5 m ja käännyin, samalla heitin namin Inkan taakse vapauttamalla Inkan

  • Luoksetulon jättöä / oli rauhallinen


Rommi



  • Ruutu

  • Tunnari


Inka uudelleen, kun siirsimme ruudun alueelle, jossa oli lyhyempi nurmikko ja ruutumerkkien päällä oli vielä ne oranssit merkit. Inkan nähden Marianne jätti sinne ruudun perälle jalkapallon. Inka meni suoaan ruutuun ja löysi pallon, jonka jälkeen menin pelaamaan ruutuun pallolla.


Illalla sitten loukkasin jalkani nyrkkeilyn lämmittelyssä, pohje revähti tai venähti  !


 


 


 

torstai 19. toukokuuta 2011

18.5.2011 tokoa hiekkakentällä


Töiden jälkeen pelkästään Inkan kanssa treeniä hiekkakentällä. Rommi makasi kentän laidalla katsomassa hommaa mielenkiinnolla ja odotti tottakai omaa vuoroaan.


INKA



  • Metallinouto / pelkkä heitto ja palkkaus hiljaa olemisesta (tähän piti treenit tältä osin päättyä suunnitelman mukaan noudon osalta)

  • Kaukokäskyt / vähän alkaa vapautua, muutama pelkkä palkkaus suoraan, kun käännyn, jotta rentoutuu / pidän pitkiä väliaikoja samassa asennossa, vähennän kehua / välillä kuitenkin heti palkka nousemisesta / seiso - istu jumittaa, meinaa muutenkin nousta istumisen sijaan seisomaan => auttaa kun aloitan istu -suullisen käskyn ennen käsimerkkiä

  • Seuraaminen / pientä pätkää ja peruutus ilman suullista käskyä / myös käännös paikalta vasemmalle ilman käskyä

  • Liikkeestä istuminen kisamaisesti / ok

  • Metallinouto / (häiriö kesken noutotreenin mustaterrieristä, jonka ulkoiluttaja kierteli meitä sivulla kuin väkkärää ja vei koiran ihan lähelle paikkaa missä Rommi makoili eli noin 1/2 metrin päähän Rommista ja jäi vielä penkille istuun ja tuijotteleen, pahin asia tässä häiriössä oli, että jouduin keskittymään kesken kaiken Rommiin ja juuri kun Inkan metallikapulan olin heittänyt toisen kerran eli liike pahoin kesken ja Inkan lähdettyä noutamaan oli tämä koira ulkoiluttajan kanssa kapulan takana, jee.... tässävaihessa häiriö vähän liikaa meille)


Tämän seurauksena yritin saada noutoa korjattua ja tein vaan hallaa asialle, loputa tein pahimman ratkaisun saadakseni Inka laukkaamaan, otin Rommin treenin käyttöön, joka ei tosiaan näytä Inkalle sopivan. Väisti kapulaa ja teki luoksetuloa eli ei noukkinut kapulaa matkalla ollenkaan. MIKSI HITOSSA EN PYSYNYT ALKUPEÄISSSÄ SUUNNITELMASSA, OTTAA PÄÄHÄN OMA TOIMINTA IHAN HELKKARISTI !


*******************


Illalla Marianne tuli hiekkankentälle ottamaan pikatreenejä. Jätin Rommin nyt kotiin ja olin käynyt yksin jo aiemmin Rommin kanssa iltalenkillä, jolloin treenattiin hiukan istumista liikkeestä ja seuraamista ihan minipätkiä. Rommi meinasi repee liitoksistaan, koska ei päässyt silloin päivällä kuin katsomaan Inkan tekemistä.


INKA



  • Paikallaolo / Mariannen Leo otti istumisen / oltiin vain lyhyt aika piilossa, Inka muuten hyvin, mutta kun tulin kehään niin meni taas voimakkaasti kallelleen / nousi ylös ekalla

  • Paikallaolo / kummatkin koirat maahan / aivan lyhyt aika piilossa / Inkan asento vielä ihan kohtuullinen / nousi ylös ekalla

  • Kaukokäskyt / paranee koko ajan, ei reagointu liikkurin käsimerkkeihin enää niin pahasti, nousi kohtalaisen reippaasti, ei pahaa liikkumista, yksi namiheitto taakse heti kun käännyin

  • Metallikapulan nostoa / ohjaaja kyykyssä ja hyvä palkka kapulan tuomisesta, ei käskyä "tuo", pelkästään tuijotin kapulaa

  • Metallinouto / Marianne heitti eteenpäin toisen heiton, Inka odotti hyvin ja haki ihan ok, palautus ravilla, mutta nyt palkkasin ja hiukan autoin eteen istumaan / oli pakko palkata, jos haluan tästä liikkeestä kisoissa pisteitä, täytyi valita palautus ravilla sen sijaan, että ei nosta kapulaa tai räkii sen mun nilkkoihin


 


 


 

17.05.2011 Heurekalla tokoa


Mariannen kanssa tokotreenit heti töiden jälkeen Vantaalla nurmialueella.


INKA



  • Kehään tulo ja seuraamisen alku / virittelyt, palkka heti puolen askeleen päässä

  • Hyppynouto / ok, ei ääntely

  • Metallinouto / apuohjaaja heittää kapulan eteenpäin, nosti laukan ok (en muista missä välissä tämä tehtiin, saattoi olla ruudun jälkeenkin)

  • Mukana käskyllä siirtymä luoksetuloon / palkkausta ensin jätöstä ja sitten yksi läpijuoksu

  • Ruutu (siniset ämpärit) / lähti luoksetulomerkille, sinne missä jauhettiin sitä jättöä, sieltä ohjaus ruutuun ja annoin pysäytyskäskyn hiukan liian myöhään, oli kyllä ruudun sisällä, mutta aika laidalla, palkkasin kuitenkin, sen takia, että jatko-ohjausta totteli ja tämähän on se meidän heikko linkki vielä

  • Ruudun paikkaa näyttämisellä muutaman kerran

  • Tunnari / ok, palautus ravilla ja tarkistelee riviä, muuten ihan hyvä, luovutus ok

  • Ruudun loppuosa / voi voi, taas ääntelyä, kun otin kutsuna alun, ei auttanut edes kierto, Mariannelle asti ääni ei kantautunut, mutta itse kuulin / jatkossa jätän ruutuun suoraan maahan, ei kutsua, kiihtyy liikaa

  • Kaukokäskyt / tosi epävarmaa, jumppaa itse ja nousu jumittaa, ohjaaja alkaa tuskastua, reagoi liikkurin käsiliikkeisiin voimakkaasti


ROMMI



  • EVL RUUTU / voi pientä poikaa, meni epävarmaksi, vaikka Marianne näytti

  • VOI RUUTU / oikein hyvin, palkkaus heti

  • Tunnari / ihan kelvollinen, koski yhteen, mutta toi oman (hohoijaa, tehtiinkö tiistaina vai muistanko jonkun toisen kerran)

  • Luoksetulo / varastaa maasta lähdössä, niin innoissaan on... pari peruutusaskelta ja käsillä veto eteen auttaa pitämään/nostamaan laukan


****************


Illalla treenasin vielä hiekkakentällä:



  • Metallikapulan heitto / treenin takoitus, että palkataan sivulta kun ei ääntele

  • Luoksetulon hiljaisuus, ei kutsua

  • Kaukokäskyt / kovin on vielä epävarma

  • Tolpankiertoa ja pysähdyksiä


 

tiistai 17. toukokuuta 2011

16.05.2011 Jessican opeissa tokoa


Maanantai illan ohjelma sitten muuttui totaalisesti, meinaan ensin Anniina ilmoitti olevan kipeä, mutta ilman ohjausta olisi ollut treenit kuitenkin Ojangossa. Ilmoitin Anniinalle, että keskitymme tokoon kokonaan seuraavan viikon ja tarkoituksena oli sitten mennä pelkästään harjoittelemaan illalla ryhmätreeneihin tokoa. Sain kuitenkin Marialta viestin iltapäivällä, että hän on kipeä ja kiinnostaisko mua lähtee tuuraamaan heitä Jessican koulutukseen. No arvaa vaan kiinnostiko, kun Jessica on yksi mun suosikeista näistä kouluttajista.


Heti töiden jälkeen kävin omalla kentällä lenkin jälkeen, heh..... oma kenttä, hieno nimitys.



  • Nouto, hiljaisuus sivulla / palkkaus suoraan kapulan heiton jälkeen / patukka ja hiukan taistelua

  • Nouto, heitin toisen heiton itse / palkkaus laukasta eli vapautus ja patukka

  • Kaukokäskyjen ensimmäiset nousut seisomaan ja istumaan / hieman useampi vaihto kanssa

  • Kaukokäskyjen seiso - maahan / kaulapannasta kiinni ja seiso käskyä toistaen nami etujalkojen väliin ja sen jälkeen koiran eteen ja siitä maahan käskyt ja käsimerkki / tosi vaikeaa saada pysymään seisomassa kun laittaa namia

  • Luoksetulon jättö ja seisomaan pysäytys pelkällä suullisella käskyllä, palkan heitto eli narupallo

  • Luoksetun seisominen ja maahanmeno kiertoharjoitteluna / narupallon kopittelua ja pallon vaihtoa namiin

  • Kotiportaalla vielä seiso - maahan namipalkka jalkojen välissä


Taas tulikin sitten vietettyä peräti yli neljätuntia koirien kanssa Ojangossa Hskh:n tokokoulutuksessa, joka kylläkin oli suunnattu lähinnä SM-joukkueelle ja koulutusohjaajille.


Inka oli vuorossa 8/9 koirakosta, otin Inkan autosta kun edellinen koira aloitti 15 minuutin sessiotaan, käytin Inkan pissalla ja vein sen jälkeen viereiselle kentälle. Pyysin laidalla Inkaa etsimään ruudun ja sen jälkeen tosiaan otin Inkan sivulle ja sanoin "nyt on Inkan vuoro" ja ensin sivu käsky ja pari töpötys askelta niin namia syöttäen ja sen jälkeen kentälle, sanoin "seu, seu, valmis" ja samalla pallo lensi rintataskusta. Sitten taas kentän laidalle ja sama uudelleen, mutta muutama askel seuraamista. Kerran jätin maahan ja tein luoksetulon jätön, palkka jalkojen väliin. Lopuksi sitten kaukojen nostot eli ensimmäiset siirtymät ensin seisomaan ja sitten istumaan. Tämän jälkeen vein Inkan lähemmäs oikeaa kenttää ja laitoin maahaan ja namin siihen edemmäs, välillä vapautin hakemaan namin.


Kun vuoron odotus kuitenkin kesti, lähdin istumaan tuolille ja jatkoin siinä samaa tai annoin Inkan olla vapaasti. Kun edellinen sitten oikeasti lopetti vein Inkan makaamaan ja siitä sivulle, töpötykset namilla ja kehään kouluttajan luokse. Inka maahan ja nami taas eteen keskustelun ajaksi.


Minua palelsi aika lailla ja Jessica sanoikin, että ei ihme, jos Inka on kanssa kaukoissa ihan jähmettynyt kun mä jännitän näin hirveästi. Täytyi sitten korjata, että mua paleltaa , toisaalta kyllä mä vähän jäykkä varmaan olin myös sen palaltamisen lisäksi. Aloitimme kuitenkin seuraamisella.



  • Seuraaminen / aiheena täyskäännökset ja peruuttaminen, Jessica toimi liikkurina ja mun piti tehdä mitä mä haluan, mutta vähitellen kuitenkin tein mitä Jessica käski.... yhden käännöksen ehkä tein eri suuntaan kuin mitä sanoi. Käännökset rupesivat vähitellen parantumaan, eka oli kuulemma hiukan löysä, mutta musta tuntui, että ne oli kaikki ihan huonoja. Onneksi näin ei kuitenkaan ollut. Jessican mukaan seuraaminen oli ihan kivan näköistä ja reipasta kun kävelen nopeammin, mun normi vauhti.... johon palaan helposti saa Inkan vähän myös löystymään ja kun kävelen nopeammin muuttuu sen askel aivan toisen näköiseksi. Peruuttaminen vuorostaan toi heti marmatuksen pintaan ja Inka protestui, johon Jessica ehdotti, että en anna käskyä ollenkaan vaan peruutan ja tämä onnistui heti, Inka oli ihan hiljaa ja peruutti, toki peruutus voisi olla puhtaampaa, mutta treenit jatkuu.

  • Kaukokäskyt / aiheena epävarmuus, jumppaaminen ja seisomaan nousu / Jessica löysi sieltä ongelman syyksi sen, että Inka on tottunut siihen, että kehun hyvä.... eli kun sitä ei tule niin alkaa suorittamaan jumppaamista / pysyttelin hiljaa / ennen tuota tehtiin kerran niin, että jätin Inkan maahan ja heti kun käännyin heitin palkan Inkan taakse samalla vapauttaen Inkan (nami) / Itse pitää pysyä varmana, ei tartuttaa koiraan epävarmuutta ja asennetta tämä menee pieleen

  • Luoksetulon pysäyttäminen seisomaan / ihan hyvä suoritus, ei piipannut, ei ennakoinut, oli rauhallinen ja pysäytyskin oli ihan hyvä pelkällä suullisella käskyllä, lopun otin käskytyksellä suoraan sivulle, ei maahanmeno osuutta


Tähän tulee sitten myöhemmin muistiinpanoja koulutuksesta yleensä:



  • Nouto (nuori koira) / kapula koiran ja ohjaajan väliin, ohjaaja peruuttaa (hieman polvet koukoussa) ja pyytää koiraa tuomaan

  • Seuraaminen / jos koira ei vielä osaa niin palataan taaksepäin ja otetaan askeleen seuraamista, ei aina oteta perusasentoa


 


**************


ROMMI



  • Luoksetulo maasta x 2 / tavoite: rento laukka / annoin "tänne" käskyn ja peruutin askeleen parin, joka auttaa laukan nostoon, rento laukka, joka kiihtyy kun vielä loppumatkasta hieman kehaisen

  • Muutama reipas sivulletulo


Oikein hyvältä näyttää, ei näytä mitenkään kipuilevan. Reipas ja iloinen jälkikäteen, eikä kotonakaan oireilua.


Lopuksi käytiin Heinin ja Tepon kanssa lyhyellä kävelyllä ja keskusteltiin hieman tästä kouluttamisesta ja sen saloista. Rommi suhtautuu myös Teppoon hyvin rennosti ja vaihvihkaa kävi vähän tutkiskelemassa toista.

15.05.2011 tokoa Viikissä


Illalla tavattiin Viikissä Katin, Mariannen ja Tiltun kanssa paikallaolotreenien tiimoilta. Koko päivän pidättelin haluani kokeilla Inkalla edellisen päivän oppejamme ja onnistuin siinä onneksi. Inka oli jo tarpeeksi väsynyt lauantaina illalla, joten pieni tauko oli paikallaan.


Tulimme Mariannen kanssa paikalle peräkkäin ajellen ja otimme heti Rommin kentälle treenaamaan ennen muitten tuloa.


ROMMI



  • Tunnari kisamainen / haukkui sivulla kun olin kääntynyt, johtui rullalautailijasta, meni käskystä kapuloille hyvin, toi oman hyvin ja ei kovin paljoa edes pureskellut tai nakellut niskoja. Ihan kelvollinen suoritus kokonaisuudessaan.


Katin tultua paikalle, lähdimme tekemään ruudun ja asetimme paikoilleen myös luoksetulomerkit. Ruudun merkkeinä tälläkertaa siniset lasten hiekkalaatikkokipot. Kati ja Geena aloittivat treenit, lähinnä palauttavia rankan kisaviikonlopun jälkeen.



  • Ruutu / ruudun alku kisamaisesti, palkkaus ruutuun / hyvä suoritus, siniset kipot eivät häirinneet

  • Luoksetulo / pelkkiä jättöjä ja palkkaus

  • Metallinouto, paluuvauhdin laukka



  1. Heitin itse myös toisen heiton / vähän tunaroi vieraalla kapulalla (Katin keskikokoinen, josta tuli sitten Inkan oma)

  2. Toisen heitti sitten Kati eteenpäin / tämä olikin jo parempi (kauheeta, en enää muista otinko eteen vai vapautinko, tytöt muistaako Kati) ?



  • Ruudun loppuosa / tämäkin meni ihan kivasti, kun jätin ruutuun niin kävelin ensin ruudun ympäri ja vasta sitten menin aloituskohtaan, josta liikkuri käskytti / ei ennakoinut kuulemma ruudussa yhtään lähtöä, hyvä hyvä

  • Tunnari / ihan kelvollinen, tarkastaa ensin kaikki ennenkuin ottaa oman (kapulat ympyrässä), oma klo 12 kohdalla

  • Kaukokäskyt / Inka ei tahtonut millään nousta seisomaan ekalla käskyllä, paineistui ja oli epävarma, istumaan nousi helpommin, lisäksi taakse tullut Tiltu koiransa kanssa tuotti Inkalle niin kovan häiriön, että meni ihan kipsiin ja ohjaaja kait kanssa tuskastui niin kovasti, että apparit sai pidätellä liikettä pystyssä . Onneksi saatiin lopulta onnistuminen.


Ongelmana siis epävarmuus ja sen vuoksi lähtee jumppaamaan itsekseen tai sitten seisomaan nousu menee ensin istumiseksi ja siitä toisella käskyllä seisomaan tai jopa niin täysi lukko, että ei pysty tekemään minkäänlaista suoritusta. Ongelma juurtaa nyt siihen maanantain kisaharkkaan ja mun epävarmuuteen (+ maanantain koulutuksessa todettiin, että ongelman aiheuttaa myös se, että Inka odottaa niitä kehuja multa eli vahvistusta oikeasta suorituksesta, mun pitää pyrkiä nyt olemaan hiljaa, vahvistaa pysymistä, ei pelkkään nousemista) !


Seuraavaksi oli sitten Marianne ja Laku vuorossa sekä Tiltu harjoitteli bortsullaan samassa kehässä liikkeitä. Hyvin koirat näyttivät kestävän häiriön, mutta Inka ei alkuunkaan vielä pystyisi samaan, huoh !


Lopuksi sitten treenattiin paikallaolot seuraavasti:



  • Paikalla istuminen / jäin näkyville

  • Paikalla makaaminen / piilossa, Inka nousi ihan ok omalla vuorollaan käskytettynä

  • Paikalla makaaminen lyhyt / piilossa käynti, nousi vasta toisella käskyllä ylös sivulle kun annoin toisen kanssa samaan aikaan (ongelma VOI paikallaolon nousu, EVL nousu yksin toimii, ei ennakoi muiden käskyä)


 


 

14.05.2011 Korrien koulutus Ojangossa


Perjantaina 13.05.2011 otin ehkä hieman treeniä omalla kentällä.


Inka



  • Noutokapulan heittoa ja suoraa palkkausta

  • Luoksetulon alkuosan palkkausta

  • kaukojen ylösnousuja Inkalla

  • Kiertojen kautta luoksetulon pysäytyksiä


Rommi



  • Metallinouto / täydellinen, laukkasi kumpaankin suuntaan ja palautus eteen hyvä, luovutus ok, en ottanut sivulle

  • Luoksetulo pysäytyksillä maasta / ravasi, mutta pysäytykset kuin seinään

  • Luoksetulo läpijuoksu maasta / pieni namiavustus ja reipas laukka, oikein tuli kovaa


Perjantai kuitenkin meni lähinnä Rommin osteopaatilla vierailessa. Saimme päivän parhaat uutiset Maaria Kaiperlalta. Hän oli odottanut Rommin olevan paljon huonommassa kunnossa. Maaren mielestä Rommia ei missään nimessä jätetä sairaseläkkeelle, koira tarvitsee tekemistä ja se ei ole sellaisessa kunnossa, että sen kanssa ei voisi treenailla. Juuri treenaaminen ja kuntoilu pitää sen kunnossa eli varovasti aloittaan treenaaminen ja niihin ns. lukkoihin käytetään tosi herkkua eli siihen luoksetuloon ja näyttääkin tosiaan, että fyysistä vaivaa laukan nostamiseen ei tosiaan enää ole, kipulääkkeet lopetettiin toukokuun alussa. Kesällä aletaan kuntouttamaan uimalla, mutta käytetään pelastusliiviä tukemaan, ettei rasitus kohdistu selkään liiaksi. Paljon vapaana metsässä liikuntaa ja peltojälki kuulosti kuulemma erinomaiselta puuhalta. Kisakentillä aktiivisesti kisaavia koiria on paljonkin huommassa kunnossa ja kisaavat ongelmitta. Nyt vaan säännöllisesti pidetään hoidoilla kunnossa ja kehitetään hyvää lihaksistoa tukemaan.


Lauantaina aamulla suunnattiin Ojankoon, jossa oli HSKH:n tokojaoston järjestämä Korrien koulutus. Olin mankunut itseni Korrin Pekan koulutukseen, koska Riitalla olen vuosien aikana käynyt sen verran, että oletin saavani Pekalta enemmän uusia ajatuksia. Toisaalta paikan päällä hieman ensin harmitti, kun tajusin Riitalla olevan kaikki edistyneemmät koirat. Ajattelin, että olisin saanut enemmän hyviä vihjeitä seuratessani EVL:n koiria, mutta näin jälkikäteen olen hyvin tyytyväinen Pekan koulutukseen, koska oli ihan hyvä taas kuunnella hieman näitä perusasioita ja koiran virittämistä. Heräsi taas hiukan ajatuksia kuinka treenejä tulisi muuttaa. Lisäksi omalla osuudellani sain taas sellaista oppia ja ratkaisuja ongelmiimme eli saamani hyöty ja eräät huomiot auttavat kyllä kovasti jatkossa.


Pekka keskittyi muutaman ensimmäisen koiran kanssa vireen käsittelyyn, kuinka saavutaan kehään tuomarin eteen. Itse hän antaa koiran olla aika vapaasti kentän ulkopuolella, aktivoimatta sitä mitenkään, kentällä tapahtuu se kiva, eikä kentän ulkopuolella. Opettaa koiralle vihjesanan kautta, että nyt lähdetään tekemään esim. "Nyt se alkaa" ja kuten itse nykyään käytän "Nyt on Inkan vuoro" tai "Inkan vuoro alkaa". Myöskin keskityttiin niin sanottuihin ohjelmatreeneihin, joista tässä esimerkkejä:



  • Vihjesana, jolla koira nostaa virettä ja mennään hyvällä vireellä kehään. Annetaan vihjesana liikkeeseen esim. seuraaminen ja heti vihjesanan jälkeen palkka.

  • Sama kuin edellisessä, mutta otetaan muutama askel seuraamista tai ihan puolikkaasta askeleesta jne. => palkka

  • Sama kuin edellisessä, mutta otetaan pieni pätkä seuraamista, hyppynouto ja luoksetulo => palkka


Tätä voidaan sitten jatkaa pidemmällekkin ja tehdä palkkaamattomuustreenejä, kuten palkata esim. hyppynoudosta ja jättää luoksetulo palkkaamatta ja päälle vaikka ruutu, josta superpalkka. Tuon edellä mainitun kolmen liikkeen osuudella harjoitellaan samalla liikkeiden välejä eli siihen voi ottaa ns. kuljetussanan, jolla pidetään virettä yllä, kuten esim. "tuleppa" tai "mukana" !


Muista seurata kuinka äänensävyt vaikuttavat, mitä koira pitää siitä, että siihen kosketaan taputtamalla kiitokseksi eli palkkaus kehullakin sitten koiran mukaan. Koira pitää pystyä rauhoittumaan myös esim. tunnari liikkeen alkuun mennessä. Opeta koira myös siihen, että tuomari voi puhua pitkäänkin ja pidä yhteys koiraan siinäkin tilanteessa, älä anna napanuoran katketa. Koira on aina tärkein, puhui tuomari tai liikkuri mitä tahansa. Lisäksi pitäisi harjoitella myös liikkurin mokia, jotta kisassa koira ja ohjaaja osaa toimia tilanteen tullessa oikein.


Palataan näihin myöhemmin ja jatketaan Inkan treeneistä.


1. kierros ja ruutu harjoitukset


Epäilin itse, että Inka ei osaa hahmottaa ruutua ja toinen asia oli sitten tämä ruutuun ohjaus, jos menee ohi tai sivulle. Inka ei sitä oikein osaa vaan tahtoo lähteä luokseni helposti. Myöskin pysähdys seisomaan on ollut hidas ja liikkuu eteenpäin maahanmenossa.



  • Ruutu / kisamainen lähetys liikkeenohjaajalla => Inka meni ihan hyvin ruutuun suoraan ja pysähtyi nopeasti seisomaan, maahankin meni hyvin.



Pekka ehdotti, että tehdään Inkalle liikkuvaa ruutua ja ruutu siirtyi kehän etureunaan, missä oli ns. yleisö. Pekka sanoikin, että tälläisissä tilaisuudessa hän yleensä laittaa ruudun sinne missä on porukkaa, koska harjoituksissa näin harvoin pystytään tekemään, ei ole yleisöä niin paljon, tuoleja ja reppuja. Ruudun siirron ajan olin kentän ulkopuolella ja kun tulimme kehään jouduin ensin seurauttamaan/viemään Inkan kehän toiseen laitaan, kuten yleensä kisoissakin tapahtuu. Virittelin Inkaa vihjesanoilla siirtymissä ja kun oli sivulla pyysin etsimään ruudun ja kuittasin kun se mielestäni katsoi ruudun. Sen jälkeen lähetys ja pysäytys.



Seuraavaksi taas sama juttu ja yleisö siirsi ruudun edellisen ruudun lähelle, mutta kentän toiseen laitaan, jossa aikaisemmin oli hyppyeste ja hyppyeste siirrettiin aika lähelle sitä paikkaa missä ruutu aikaisemmin oli. Taas samat virityset ja lähetys ruutuun, hieman Inka kaarsi, mutta aika suoraan ja määränpää oli selvästi sillä mielessä, hyvä pysäytys seisomaan.



Pekan mielestä Inka kyllä hahmoittaa ruudun. Moni koira tuossa viimeisessä tilanteessa olisi etsinyt ruutua siitä kohtaa missä este nyt oli tai tarkemmin sieltä esteen takaa. Hänen mielestään myös pysäytyksien noudattaminen toimi Inkalla ihan hyvin ja maahanmeno myös. Itse oletan tämän seisomisen venyvän silloin kun ensin käytän sitä "Yes" -sanaa ja sen jälkeen vasta "seiso", koska nyt pysähtyi välittömästi. Ruudun ohjaukseen emme päässeet, koska harjoittelimme sitä ruudun loppuosaa.


Koulutustilanteessa ilmeni Inkalla hermostumista väliajoilla kun laitoin sen maahan, rupesi inisemään ja kitisemään, josta kielsin. Nousi luvatta maasta..... ja minä taas tuskastun lisää. Pekka kysyi olenko kokeillut namia siinä Inkan edessä, joten käskin "käy siihen" ja laitoin namin noin puolen metrin päähän ja vähän ajan kuluttua annoin Inkalle luvan hakea namin. Vähitellen pidennetään odotus aikaa. Kuinka yksinkertaista, mutta miksi ei sitä itse tajua, vaikka samaa on tehty treenikavereille patukan muodossa, hei haloo tahvopää... miksi jonkun toisen täytyy kertoon. No onneksi on näitä koulutuksia.


Tässä välissä kuitenkin otimme niitä kaukoja tai enemmänkin kävimme läpi kuinka voisin saada Inkan paremmin menemään taaksepäin seisomisesta maahan.



  • Kaukokäskyt takapalkalla / Inkalla näkyvillä pahoja vaikeuksia tänään varmuudessa eli ongelma syntyi viime maanantain kisaharkassa kun itse olin niin epävarma niiden liikkurin käsimerkkien kanssa, kun ne olivat vastoin päin kuin meillä. Pekka sanoikin, että en saa koskaan mennä epävarmaksi vaan sellaisessa tilanteessa minun kannattaa antaa sitten, vaikka eri käsky kuin liikkeenohjaaja näyttää, koira ei saa nähdä epävarmuutta / Inka jumppaa ns. itse eli ei tahdo pysyä asennossa ja toinen ongelma on, että seisomaan nousu vähän takkuaa, meinaa tulla istumaan ja tarvii tosien käskyn

  • Kaukokäskyjen seiso - maa / Inkan jalkojen väliin nami ja ensin ihan läheltä käsimerkki ja käsky, näin koira saa sen namin heti jalkojen välistä, tästä on helppo edetä sitten kauemmas / namin laitto jalkojen väliin vaikeaa


Tämän jälkeen sitten ruudun loppuosa seuraavasti:



  • Ruutu / jätin Inkan ruudun keskelle makaamaan ja menin aloituskohtaan, josta tehtiin sitten ruudun loppuosa. Inka pysyi hiljaa ja rauhallisena ja ei ennakoinut, käskystä hyvää laukkaa sivulle ja loppuseuraaminen ihan hyvä ja perusasento. Ruudun tämä osuus siis myös meni hyvä ja Pekka kehui, että Inka tulee hyvin sivulle, ei pyrähdä eteen vaan hienosti juuri oikeaan paikkaan. Jes.... jotain sentään olen osanut tehdä.


Viimeiseksi tällä kierroksella tehtiin sitten sellainen ruutuleikki, jossa harjoiteltiin hyötyleikkinä ruudun paikkaa. Eli "hetsatin" pallolla ja sanoin Inkalle, että missä ruutu ja sanoin "ruutuun" ja kun Inka oli oikeassa paikassa (ruudussa) heitin Inkalle lelun ja sama sitten jatkettiin eli houkuttelin sen tiputtamaan pallon ja taas kävelin ruudun lähellä eli pysyin itsekkin (tai yritin) liikkeessä. Tämä tosiaan on koiran kanssa peuhaamista ja siinä samalla tulee käytettyä se leikki hyödyllisesti hyväksi myös !



Ensimmäisen koiran aloittaessa toista kierrosta kävin toisella kentällä ottamassa paikallaolot toisen ryhmän kanssa. Hain Inkan autosta, vire vähän vääränlainen kun tulimme juoksujalkaa ehtiäksemme, kun muut oli jo rivissä.



  • Paikalla istuminen / jäin näkyville, Inka vähän haisteli ilman halki naapureita, muuten ok

  • Paikalla makaaminen / meni maahan evl tyyliin ok, mutta kun olin jättänyt sen niin noin 3 - 5 metrin kuluttua nousi seisomaan, kävin korjaamassa ja sitten lampsin piiloon / oli taas mennyt ns. lonkka-asentoon (4 min), nousi ylös ihan ok


2. kierros metallinouto



  • Metallinouto, palautukseen vauhtia / huom ! yleinen virhe, kun koira palauttaa ravilla niin ohjaaja palkkaan sen siitä, kaivan lelun esille ja silloin koira nostaa laukan ELI PALKKAA SEN RAVISTA eli ennen kyllä tein Inkan kanssa tämän oikein, mutta silloin se aina laukkasi jo heti ja palkkasin oikeasta toiminnasta ja nyt olen ns. palkannut ravista. Alkuun tein Inkalla kisamaisen suorituksen, jossa nähtiin sitten ongelma, laukkasi kapulalle hyvin, mutta palautti ravilla ja tiputteli edessäni kapulaa varmaan 4 - 5 kertaa mun nilkkoihin. Pekka kehoitti mua aina tuollaisessa tilanteessa auttamaan koiraa, eikä vaan odottamaan, että se räpiköi sen kapulan kanssa edessä. No normaalisti näin olisin treeneissä tehnytkin, mutta nyt sitten vaan odotin  !



  1. Liikkeenohjaaja käskyttää,  Inka minun sivulla perusasennossa, heitän kapulan ja käsken Inkan istua ja odottaa, käyn heittämässä kapulan itse eteenpäin ja käsken koiran noutamaan, kun koira ohittaa minut juoksen takaisin aloituspaikkaan ja otan koiran vastaan hieman ohjaten sen eteen, koska eteentulossa oli sitä kapulan pito-ongelmaa. Nyt toi hyvin eteen ja piti ihan ok !

  2. Liikkeenohjaaja käskyttää, Inka minun sivulla perusasennossa, heitän kapulan ja liikkuri käy heittämässä eteenpäin, jolloin Inka karkasi ja jouduin aika kovasti puuttumaan ja käskemään takaisin sivulle, josta Pekka sanoi, että HÄN EI OLISI SIIHEN PUUTTUNUT, koska enää en voinut siihen sivulla tapahtuneeseen virheeseen puuttua se tapahtui jo ja NYT KUN OLI TARKOITUS KORJATA SITÄ PALAUTUSVAUHTIA NIIN EI ITSE OLISI KÄSKENYT TAKAISIN, jep jep.... olenkohan joskus jollekkin lausunut tuon saman ja nyt sitten itse mokaan (johtui lähinnä siitä, kun ruututreenissä koira lähti omia aikojaan ja ohjaaja kutsui takaisin ja kehas sitten kun koira oli sivulla ja Pekka kehui ohjaajan toimintaa, ajattelin siis vähän lyhykäisesti ja ajattelin kanssa toimia fiksusti, vaikka tilannehan oli ihan toinen)

  3. Liikkeenohjaaja käskyttää, Inka sivulla perusasennossa, heitän kapulan ja käsken Inkan noutamaan. Palauttaa laukalla ja eteentulo pienellä avustuksella hyvä ja luovutus ok






Pekan mielestä kun kisa on näin lähellä olisi hyvä, että vapautan jo kun palaa laukalla eli saa tiputtaa kapulan. Sisällä treenaan sitten tuota pitämistä ja eteentuloa erikseen. On kuitenkin muistettava, että Inkan pitää nostaa laukka houkuttelematta !


Seuraavan oli vuorossa tunnarin harjoitteleminen liikkeenohjaajan ja häiriön kanssa kisamaisesti.



  • Inka haisteli ensin rivin kokonaisuudessaan ja palasi sitten takaisinpäin ja nosti sen oman. Palautti kapulan ravilla ja luovutuskin ihan kohtuullinen. Suoritus oli ihan tämänhetkisen tason mukainen, epävarmuus näkyy vielä hieman palautus vauhdissa ja siinä, että tarkistaa kaikki kapulat ensin. (mun omat kapulat, pestyt muut ja oma uusi)




Lopuksi sitten vielä sitä ohjatun eteentuloa, mutta teimme sen ilman kapulaa. En tiedä kuinka paljon Pekka itse käyttää ns. kujaa ohjaamaan, tämä harjoitustyyli tuli ennemminkin minun puolelta, koska koira ei edessäni osaa (en ole opettanut ja en osaa opettaa) korjata asentoa oma-aloitteisesti tai avuillakaan esim. joku oikaisee jalalla jne. !



  • Tein ns. kujan eteeni ruutu merkeistä, ensimmäiset heti jalkojeni sivuilla ja seuraavat hieman ulompana eli tarkoitus tehdä hieman sellainen V-muoto niistä, käytin vain neljää merkkiä, mutta ehkä yhdet merkit olisi vielä olleet hyvät. Myös lautoja Pekka ehdotti.



  1. Jätin koiran vinoon ja sieltä kutsu ja hieman ohjaus kädellä, mutta Inka tuli suoraan sivulle

  2. Jätin koiran vinoon ja sieltä kutsu ja voimakas vartaloapu ja voimakas käsiohjaus, tämä toimi

  3. Jätin koiran vinoon toiselle puolelle ja kutsu sekä voimakkaat vartalo ja käsiavut


Vähitellen noita käsi- ja vartaloapuja vähennetään. Myöskin tuota kulmaa sitten vielä jyrkennetään ja laitetaan koira melkein samalle tasolle ohjaajan sivulle.


Ihan lopussa sitten vielä paikallaolot alo - voi tyyliin.



  • Paikalla makaaminen / jäin näkyville, taas otti vähän ajan kuluttua lonkka-asennon, nousi vasta kolmannella käskyllä sivulta ylös eli olisi ollut nolla, apua..... otettu vain evl:n paikallaoloja, nousee hyvin ylös kun käsken yksinään, mutta ryhmänousu takkuaa !




********************


Tähän tulossa muistiinpanoja yleisesti liikkeistä ja koulutuksesta, kunhan ehdin ja muistelen.


 



  • Tavallisten treenien lisäksi olisi hyvä järjestää, joskus temppuratoja ja häiriöratoja myöskin sekä ohjelmatreenejä

  • Ohjelmatreeni voisi käsittää esim. kehään tuloa ja siirtymiä kehässä

  • Häiriöradalla naapuri kehässä voisi laittaa toiseen päähän vanhan idarin, josta voisi kulmasta lähettää koiran kehän toiseen kulman, jossa olisi ruutu vinottain, matkalle toiselle puolelle ruutua ohjatun kapuloita ja toiselle puolelle tunnareita. Idaria voisi jatkaa laittamalla luoksetulon merkit ja matkalle voisi laittaa esim. hypyn siivekkeen tai jotain vastaavaa, myös leluja tai vastaavia. Tässä voi samalla tehdä evl -lähetyksen kuin voittajankin.

  • Temppuradalla voidaan opettaakehittää koiran ohjattavuutta, kuten jos ei löydä ruutua heti, voidaan näin kauko-ohjata koiraa


 


 


 

perjantai 13. toukokuuta 2011

12.05.2011 tokoa Heurekalla


Töiden jälkeen lähdimme Mariannen kanssa Heurekalle treenaamaan. Mariannen flatti Leo pääsi Rommin boxiin ja hieman Rommin niska meinasi venähtää kun tajusin jonkun vieraan koiran majoittuneen omalle paikalleen. Nätisti kuitenkin kummatkin pojat olivat matkan ja odotuksen ajan. Leo oli niin kiltisti ja Rommi vaan takapenkillä nojaili selkänojaan ja katseli Leo:ta.


Inka pääsi ensimmäisenä kentälle ja aloitimme ruudulla.



  • Ruutu / hyvin meni suoraan, Marianne häiriönä ruudun toisella sivulla, en käskenyt seisomaan kun ajautui niin sivuun ruudussa, jouduin hieman ohjailemaan, reagoi seiso ja maahanmeno käskyyn hitaasti

  • Ruutu / otettiin uudelleen kun Marianne oli näyttänyt paikan ensin / kovasti haisteli paikkaa, jota Marianne näytti

  • Näyttöruutu / muutama toisto

  • Luoksetulon jättöjä / naksu

  • Metallinoudon juoksuosuus / ilmeisesti jalkapallon ollessa palkkana oli Inka liian hätäinen ja tiputteli, ote huono ja hätäinen/ vapautus matkalla

  • Noudon alkuosuus puukapulalla / ei noutoa, palkka sivulla hiljaa olosta

  • Tunnari kisamainen / ihan hyvä, rivissä, hieman epävarmuutta palautuksessa eli ravilla, vaikka lähti heti tuomaan kapulaa

  • Kaukokäskyt / vähän ihmetteli kaikkea taas ja maanantain möhläilyt näkyvillä, asennossa pysyminen tahtoi epävarmuuden vuoksi mennä pieleen, mutta naksulla sitten vahvistaen onnistuminen koko sarjassa

  • Ruutu / lopussa Marianne vei jalkapallon sinne ruudun taakse ja lähetin Inkan ruutuun, jonka jälkeen leikkiä ruudussa


Tämän jälkeen Leo harjoitteli EVL:n liikkeitä lauantain kisaa varten ja viimeisenä sitten oli Rommin vuoro.



  • Ruutu kisamaisesti / erinomainen kokonaisuudessaan

  • Tunnari / sähläys kerrassaan, syksyi kohti ruutua ja sieltä sitten tunnareille ja otti täysin väärän iloisesti palaten laukalla, hehee. Käskin käydä hakemassa oman ja sieltähän se löytyi.

  • Kaukokäskyt / hieman hidasta ja epävarmaa, mutta täysin paikallaan


Ruudussa otettiin jopa loppuosa ja minkäänlaista epävarmuutta maasta laukkaan pyrähtäessä ei ollut. Ainakaan ei näyttänyt kipuilevan ja oli kokoajan hyvin aktiivinen minua kohtaan eli vähän, mitä tehdään.... ruokaa !


 ****************************


Illalla otin Inkalle vielä kotikentällä.



  • Metallinouto juoksuosuus / nyt patukalla ja otin suoraan eteen / muutama toisto

  • Luoksetulon jättö ja kutsu, pysäytys seisomaan

  • Puukapulan heitto, ei noutoa, palkkaus edestä


Pihalla



  • Hyppynouto

  • Hyppynouto / pelkkä heitto ja siitä palkka

11.05.2011 kotipihatreeniä


Etupihalla Inkalle tunnari ja hyppynoutoa.



  • Hyppynouto / kisamainen

  • Hyppynouto / paluuhyppy, koiran selkä kohti estettä, kapula eteen ja siitä loppuosa

  • Hyppynouto / kapulan heitto, palkkaus heti sen jälkeen hiljaa olosta

  • Kapulan luovutus ja sivulle, ilman ääntä / menin Inkan eteen, kapula suuhun, hieman koputtelin puukapulaa ja käsky irroittaa, siitä käsky sivulle

  • Tunnari / häiriö pikkutytöstä, joka tuli seuraamaan, Inka teki hyvin liikkeen ja nosti oman häiriöstä huolimatta, hieman oli menossa sivulta katsomaan tyttöä, mutta kun kielsin niin keskittyi vielä paremmin minuun

  • Hieman lisäksi sivulla vasemmalle käännöksiä paikallaan

  • Kaukokäskyjä portaikossa, muutama toisto

tiistai 10. toukokuuta 2011

09.05.2011 kisaharkka Järvenpää


Inkan kanssa matkattiin ihan kaksistaan Järvenpäähän kisaharkkoihin. Rommi jäi Jukan kanssa kotiin, vaikka ei se olisi halunut jäädä, kun näki mun ottavan mukaan treenirepun ja namppaa.


Perille päästyämme vein Inkan hieman kävelemään ja Inka oli erittäin kiinnostunut tapahtumasta ja kävely oli sellaista pientä vetämistä. Hetken kuluttua itselläni alkoi vatsa temppuilemaan ja kipu vaan voimistui, ajelin autolla eri paikat läpi, mutta mistään ei löytynyt auki olevaa käymälää. Paikallaoloihin mennessä vatsaa myllersi aika lailla. Olimme Inkan kanssa viimeisenä asettumassa riviin. Koirien tarkastuksessa kehään mennessä Inkan mielenkiinto Riittaan ja Virveen oli turhan suuri ja muutenkin se oli hieman omissa oloissaan riviin marssiessa, joten en saanut sitä seuraamaan, tyydyin kuljettamaan sen vapaasti.



  1. Istuminen paikallaan (evl) / jäin näkyville, vähän olisi maan haistelu kiinnostanut, mutta rykäisin kerran, jonka jälkeen ok

  2. Makaaminen paikallaan (evl) / hyvin maahan suoraan ennakoimatta muiden käskyjä, hieman ilman haistelua ja haisteli myös hieman naapuri malin hajuja ilman halki, Pekka kiersi koirat, jolloin toisella kerralla näyttäydyin pikaisesti varmistaakseni rauhan, ekasta käskystä istumaan hyvin


Yksilösuorituksia ennen vatsani sitten heitti lopullista volttia, jouduin käymään kahteen otteeseen lunnon helmassa, joka oli ihan hirveää. Siinä välissä ehdin ottamaan Inkalla lyhyen pätkän seuraamista, luoksetulon jättöä pari kertaa ja kaukokäskyt 10 ja 14 askeleen päästä muutaman siirron. Joten kehään mennessä Inka ei tosiaankaan oltu viritelty, johtuen siitä, että tulin suoraan metsästä. Repäisin Inkan autosta ja kehän sisäänmenoon maahan, koska kävin hakemassa omasta autosta puisen noutokapulan, kun en halunut käyttää ohjatun kapulaa noutoon. Siirryimme heti suoraan hypyn eteen ja sivu käskyllä Inka tuli oikein hyvin kehään. Tuomarina meillä toimi Riitta Juntunen-Korri ja liikkurina Pekka Korri.



  • Hyppynouto / virittelysana, odotti hiljaa heiton, lähti hyvin ja hyppäsi ilmavalla hypyllä kumpaankin suuntaan, kapulan nosti hyvin ja eteen lähelle ja täysin suoraan, piti kapulan ihan kohtuullisti (tuomarin mukaan hyvin), mutta itse tiesin, että oli ihan siinä hilkulla, että alkaa ote pettämään, käskystä siirtyminen perusasentoon, murahteli samalla, perusasento hyvä / palkkauksena iloiset kehut

  • Tunnistusnouto / tein virittely sanat / alkuosassa ei ongelmia, istui rauhassa sivulla, kun käännyin toiseen suuntaan pysyi hyvin paikallaan, Pekan laittaessa kapuloita riviin niin hieman inisi (tuomari epäili, mutta sanoi, että ei ollut varma), ekasta käskystä innokkaalla laukalla kapuloille ja rivin vasemmalta puolelta aloitti, vähän teki mieli napsaa ekaa, mutta ei napsannut kuitenkaan, otti oman ja toi sen hyvin eteen, luovutus ja pito hyvä ja rauhallinen, sivulletulo perusasentoon hyvä ja suora, mutta pieni murahdus taas / palkkauksena iloiset kehut ja viiveellä vähän kalkkuna leikettä (kapulat kaikki järjestäjän)

  • Seuraaminen / virittely "seu, seu" pyysin lyhyttä seuraamista, mutta kyllä tämäkin olisi voinut olla kisassa hyvinkin, tuli juoksua ja hidasta kävelyä, oikealle kaksi askelta ja kaksi askelta vasemmalle, käännös paikalla vasemmalle ja liikkeelle mars suoraan, täyskäännös ja useampi käännös vasemmalle ja yksi oikealle, normaalia käyntiä pätkiä. Perusasento pysyi hyvänä siirtymissä ja seuraaminen oli hallittua ja rauhallista, seuraamispaikka hyvä, ainoastaan alussa juoksuun siirryttäessä hetkellinen väljyy / palkkauksena jossain kohtaa kehasin ja lopussa hiukka leikkelettä

  • Luoksetulo / virittelysana rauhallisesti, hyvin alas, jäi rauhallisena, ei ininää, pysäytykset omasta mielestäni olisi voineet olla terävempiä, vauhti tasainen hyvä laukka, missään vaiheessa ei hidastellut, sivulle tulo perusasentoon hyvä, tuomarin mielestä täysi 10 pistettä / palkkauksena iloiset kehut, josta lähes pukkilaukkaa ruutuun päin muutama askel ja samalla virittelyä ruutua varten "ruututemppu"

  • Ruutu / virittely... "missä ruutu, siellä"/ lähti ruutuun ilman kiekaisua, suoraan tasasta tahtia, seiso käskystä ajautui hieman toiseen laitaan, joten ohjasin keskelle, jolloin liikaa toiseen laitaan, käsky maahan, jota kyllä totteli, mutta annoin varmuuden vuoksi vielä toisen käskyn, loppuosa täysin ilman ongelmia / liikkeen lopussa namia

  • Kaukokäskyt takapalkalla / virittely sanat ja käsimerkki, Pekka laittoi takapalkan ja Inka tiesi sen, meni sivulta hyvin alas ja ensimmäinen nousu ihan hyvä, sen jälkeen seuraavalla ennakoi takapalkkaa, jolloin asento tuli hieman vinoksi, yhden siirron ennakoi samaan aikaan kun Pekan käsi heilahti takana / suurin ongelma liikkeessä tänään oli, että Pekan käsimerkit oli seiso ja istu osuudella juuri vastoinpäin kuin meillä, joten mun epävarmuus tarttui koiraan tai lähinnä se ihmetteli, teki siirrot kuitenkin tuota yhtä kertaa lukuunottamatta hyvin, ainoastaan toinen seisomisesta maahan eteni aavistuksen / nousi maasta sivulle ihan hyvin


Lopussa sitten sain tuomarina toimineen Riitan kommentit suorituksesta. Riitan mielestä Inka kyllä vaikuttaa kisavalmiilta ja suorituksesta oli näkyvillä, että olen liikkeet paloitellut ja ketjuttanut hyvin. Tunnarissa oli näkyvillä pientä epävarmuutta, mutta kun Riitta kuuli, että vain pari kertaa nyt keväällä on tehnyt näin kisamaisesti loppuun asti niin sanoi siihen nähden senkin olevan tosi hyvässä vaiheessa. Kokonaisuus oli hallittua ja virittelyt toimivat hyvin Inkalla.


Itse olin kokonaisuuten enemmän kuin tyytyväinen, suoraan koira kehään kipuilevan ohjaajan kera ja huonolla virittelyllä viimeisenä koirakkona. Inka lisäksi oli kovasti stressaantunut tuohon, kun ajoin pitkin mäntyjä etsimässä sitä wc:tä ja tietty koirahan vaistoaa ojaajan huonon olon. Tämä näkyi siinä, että läähätti kovasti ja voikohan pahoin, kun ajoin hullunlailla sikin sokin pitkin Vanhankylänniemeä. Lisäksi auto lemusi bensalle, joten ei mitenkään hyvä alku harjoituskisalle. Ei paljon kuitenkaan bensan lemut haitanneet kun palasin kotiin hymy huulilla !

maanantai 9. toukokuuta 2011

08.05.2011 Viikissä paikallaolo


Sunnuntaina koirien kanssa tutulle treenialueelle Viikkiin Pian ja Katin kanssa treenaamaan paikallaoloja. Ensin otimme istumiset ja sen jälkeen maahanmenot.


INKA



  • Paikalla istuminen / jäin näkyville.... vähän meinasi mennä maahan jo ennen käskyä, mutta korjasin ja jäi ihan hyvin käskyllä istu / pää kuitenkin kääntyili ja tarkkaili ympäristöä sekä mehiläinen häiritis, muuten ihan ok suoritus

  • Paikalla makaaminen / 4 min piilossa, kävin kerran välipalkkaamassa ja samalla kiersin koirat ja minun jälkeeni Pia kävi kanssa kiertämässä koirat


Paikallaolojen jälkeen Pia teki tunnarin Inkalle ja otettiin myös kaukokäskyt kahtena kokonaisena sarjana liikkurin kera. Inka toimi ihan hyvin, mutta vähän se alkaa pitkällä odotusajalla ennakoimaan ja nyt se toisella kertaa ennakoi takapalkkaa ja luuli kesken kaiken saavansa vapautuksen, joten seuraavaan siirtoon nähden oli hiukan vinossa. Tunnari oli kisamainen kokonaisuudessaan ja palikat rivissä. Oikein kiva suoritus.


Tessalle ja Geenalle tehtiin myös tunnarit Inkan jälkeen ja vasta sen jälkeen pääsi Rommi ulkoileen Geenan ja Sulon kanssa !


 

07.05.2011 agilityä ja tokoa


Lauantaina aamulla heräsin ajoissa ja käytiin koirien kanssa aamulenkillä. Sen jälkeen pakkasin autoon Inkalle häkin ja pienen repun agilitykisoja varten. Jännittävä päivä oli aluillaan, lauantaina Inka starttasi agilityssä ensimmäistä kertaa ihan oikeissa kilpailuissa. Ilma oli mitä kaunein, kirkas auringonpaiste ja kisapaikka oli Kivikossa ihan kotini lähellä viiden minuutin ajomatkan päässä. Rommi pääsi turistiksi mukaan !


Parkkipaikka oli sen verran kaukana, että kuljetin häkin mukana, toinen koira oli häkissä ja toinen joko minun matkassa tai aidassa kiinni. Inka mitattiin ennen kisan alkua maxiksi ja saimme siis hyvissä ajoin kisakirjan kuntoon ennen starttia.


Ensimmäinen rata sujui todella hyvin Inkalta, mutta itse herpaannuin ihan loppupätkällä ja kuvittelin kohdan helpoksi ohjata, jolloin Inka ehti tassuilla koskea selkäni sivulla olevalle puomin kontaktille ja siitä tuli hylky. Harmitti kyllä kun Inka otti kaikki kontaktit pysähtymällä ja kepit hienosti sekä pelkäämäni keinu meni oikein hyvin ja vauhtia oli kuulemma kaverin mukaan kivasti, ennen rataa riekkui patukassa sähikäisenä. Rata mielestäni oli ykkösen radaksi aika haastava, kaikki kontaktit ja kepit sekä ihan vaikeita ohjauksia ja ansojakin. Tulostasokin sen kertoo, ei yhtään nollaa radalta ja tuloksia myös niukalti lähes yhden käden laskettavaksi asti.


Toiselle radalle mennessä Inka oli sen verran jo vaisun oloinen, että en kauheasti riehuttanut sitä. Lähti mielestäni hyvin, mutta valitsemani ohjauspuoli puomille taisi olla todella huono valinta, kun en saanut Inkaa oikaisemaan kroppaansa kunnolla puomille tullessa ja ei näin ollen päässyt puomia ylös ja sen jälkeen koiran käänteleminen puomin sivulla vei aikaa ja tämän seurauksena yliaikaa hieman yli 10 sekunttia. Loppurata meni oikein mallikkaasti, vaikka kaverin mukaan Inka eteni paljon hiljempaa, ehkä oli ottanut vähän itseensä siitä sähellyksestä puomin ylösnousulla. Kepeiltä myös oli vaikea käännös keppien ja esteen välistä putkelle. Kontakteja siis oli tällä radalla A ja puomi kaksi kertaa sekä kolme putkea, joista kaksi hevosenkenkänä.


Kaiken kaikkiaan tuloksista huolimatta Inkan esitys oli erinomainen ja jatkossa ensimmäiseen rataan on panostettava eniten, koska siinä Inka on vielä aika täpsäkkänä. Toisellakaan radalla ei mitään nollasumaa sitten tullut, joten tämäkin rata päättyi aika monen kohdalla hylkyyn.


Kisakirjan saatunani suuntasin koirien kanssa kohti Tuomarinkartanoa katsomaan collieiden tokomestaruuksia. Sää tosiaan suosi niin kisaajia kuin katsojia. Pidin kokoajan jompaa kumpaa koiraa mukanani ja otin siinä kisafiilisten lomassa seuraamista, kaukoja ja luoksetuloa kummallekkin koiralle. Oikein mukava iltapäivä koirien kanssa ja mukavassa seurassa. Valitettavasti tulostaso ei kovin kummoinen ollut, mutta todennäköisesti koirat eivät oikein vielä olleet valmiita tässävaiheessa kevättä, treenikertoja ei varmaan hirveästi alla, ellei halleja ole ollut talvella käytössä. Tuntui kyllä oikealta ratkaisulta jättää Inka ilmoittamatta.


 


 


 


 


 


 

perjantai 6. toukokuuta 2011

06.05.2011 kuulumisia ja treenejä


Huh.... johan on aikaa edellisestä merkinnästä, joten tänne tuskin pystyn syksyn, talven tai keväänkään treeneistä paljoa kirjoittamaan. Inka on talvella käynnyt tokotreeneissä kerran viikossa, mutta sen lisäksi ei olla paljoakaan tehty. Agilityäkin talvella olisi ollut joka toinen viikko, mutta tämän vuoden puolella ei päästy pahemmin treeneihin, kun itse sairastuin pahaan flunssaan tammikuussa ja sen jälkeen Inkalla oli juoksu.


Rommin osalta treenit jäi kokonaan tauolle ja Pablo vuorostaan asui taas tammikuusta alkaen isän luonna, joten sen kanssa treenaaminen on jäänyt sitten lähes kokonaan pois. Rommin selän kuvauttamisen jälkeen jäi sitten toiveet kisakentille palaamisesta ja näin ollen Rommi jäi sairaseläkkeelle. Olen kuitenkin hissukseen käynnistänyt sen kanssa myöskin treenaamisen kevyesti, koska se kaipaa kovasti tekemistä. Yritän säätää treenejä niin, että niistä ei aiheutuisi Rommille liikaa rasitusta.Muuten Rommi on voinut ihan kivasti ja kipulääkkeet lopetettiin nyt toukokuun alussa.


Inkan kanssa olemme käynnistäneet vähitellen lumien sulamisen jälkeen toko- ja agilitytreenejä. Olen käynyt Inkan kanssa muutaman mölliagility kisan ja ne ovat menneet ihan kivasti. Tokoa ollaan treenattu enemmikseen vaan omatoimisesti ja nyt viime maanantaina oli ensimmäiset yhteistreenit Ojangossa seuran VOI/EVL ryhmässä.


Kisasuunnitelmia olenkin joutunut kovasti siirtämään tokon osalta ja myös rotumestiksiin osallistuminen ja seuran sm-joukkueeseen hakeminen oli peruttava ongelmien takia tai no päällimäisenä se, että koira ei ole valmis ja opetus on kesken. Palkkaamattomuutta ei ole ehditty harjoittelemaan ollenkaan ja talven aikana tullut levottomuus paikallaolossa pitäisi saada myös aisoihin, ilmenee inahduksena kun jätän koiran. Ongelmana lähinnä on viretila, jonka seurauksena Inka alkaa äännellä, joten sitä olen nyt yksikseni yrittänyt hillitä ja keskittyä palkkaamaan epäsäännöllisemmin sekä muutenkin olen muuttamassa Inkan tuttuja treenitapoja hieman monipuolisemmiksi ja paloitella lisää, jotta saadaan turhaumaa pois ja rauhoitetaan liikkeiden alkuosia. Myöskin oletan ääntelyn tarkoittavan seuraamisessa, ettei Inka täysin tiedä mitä olen tekemässä eli purkaa painetta kun ei osaa vielä kunnolla eli yritetään kärsivällisesti opettaa ja osoittaa, että ääntelyllä ei pääse tavoitteeseen. Työnsarkaa siinä kyllä riittää !


Liikkeiden tämän hetkinen tilanne:


Inka



  • Paikallaolo / saatava mielentila rauhalliseksi niin istumiseen kuin maassaoloon

  • Seuraaminen / vahvistettava kontaktia, käännöksiä, temmonvaihtoja, liikkeestä pysähtymisiä, tiivistettävä seuraamista... liian väljä, askelsiirtymiä tehtävä paljon ja tehtävä mahdollisia muutoksia, koska esim. peruuttamisessa lähtee ensimmäisenä eri jalka kuin Rommilla ja sivuaskeleissa myös astutaan eritavalla kuin Rommin kanssa

  • Liikkeestä istuminen / vaadittava parempaa ja täpäkämpää seuraamista ennen kuin saa suorittaa / istumis treenejä muiden liikkeiden kanssa ja metsässä

  • Luoksetulo / vahvistetaan eniten paikalla jäämisen rauhallista mielentilaa ja suurin osa pysäytyksistä tehdään kiertoina

  • Ruutu / löytyy ekalla yllättävän hyvin, mutta välllä niin pirun hukassa koko ruutu, loppuosassa kanssa niitä ääntelyitä ja hermostuneisuutta, joten paljon loppuosan hiomista... edetty liian nopeasti, joten otetaan takapakkia

  • Noudot / pitämisen harjoittelua sisällä, unohdetaan koiran kierto ennen noutoa ja sen sijaan enemmän palkkaamista suoraan rauhallisesta odottamisesta, pitkältä matkalta paluu noutoa, hyppynoutoa eri kulmista, iskunoutoa jne.

  • Tunnistusnouto / paljon toistoja ja vähitellen karsitaan apuja

  • Kaukokäskyt / seisomisesta maahan saatava hissiksi, vahvistetaan ensimmäistä noutoa, vahvistetaan asennossa pysymistä

  • Merkki / jatketaan vasta alkukesästä

  • Ohjattunouto / jatketaan vasta alkukesästä / suunnat aika hyvin hallussa

  • Z:ta aloitetaan vähitellen, alkuun keskitytään liikkumiseen ja käännöksiin, voittajan kisojen jälkeen vasta treenataan asentoja ja asennossa pysymistä


Rommi



  • Paikallaolo / talvella tuurasi muutaman kerran Inkaa, erinomainen

  • Seuraaminen / tuntuu oikein hyvältä ja innokkaalta, käännökset ihan kivoja, mutta askelissa näkyy hieman tauko ja jäykkyys

  • Liikkeestä istuminen / ok

  • Luoksetulo / haettu rohkeutta nostaa laukka seisomasta tai istumasta, ei merkkejä kivusta

  • Ruutu / laukkaa ruutuun, paikka aika hyvin hallussa, loppuosaa ei ole otettu

  • Noudot / kapuloiden nostoa ja pitämistä, yksi pitkä paluunouto ja yksi hyppynouto matalalla esteellä (ei rimoja)

  • Tunnari / erittäin vakuuttavaa työtä, pitäminen nätisti tuottaa ongelmaa

  • Kaukokäskyt / nämä muuten liikkumattomat ja hyvät, mutta hieman epävarmuutta kun ei ole tehty pitkiin aikoihin

  • EVL:n liikkeitä ei treenata ainakaan vielä


**********************************************************


Perjantaina illalla oli tarkoitus mennä treenaamaan Marian kanssa Ojankoon hieman ennen kuin alkaa vapaavuorot, jos ehdittäisiin ennen mahdollisia paikallaoloja treenaamaan yksilötreenit. Valitettavasti Maria ei sitten päässytkään auto-ongelmien vuoksi.


Kun olin ehtinyt kuitenkin paikanpäälle niin treenasin sitten Inkan ja Rommin kanssa ihan kunnontreenit. Vähitellen myös kaksi naapurikenttää täyttyi ja vieressä oli myös agilitykisat Bat:lla. Inka ei näistä kuitenkaan onneksi häiriintynyt, alkaa vähitellen tottua taas agilityn aiheuttamaan häiriöön !


Kun olin lopettanut Inkan ja Rommin kanssa niin sain seuraa paikallaoloihin bordercollie ja kelpiestä ohjaajineen. Otettiin kummatkin paikallaolot Inkan kanssa. Alla liikkeet mitä treenattiin, täysin en muista liikejärjestystä, mutta noita kuitenkin tehtiin.


INKA



  • Paikalla istuminen / jäin näkyville / ok

  • Paikalla makuu / piilossa kyykyssä aidan takana / ei vinkumista, mutta teki painonsiirron peräpäällä paikallaolon lopussa (2 min), nousi ylös vasta toisella käskyllä


Muut liikkeet:



  • Hyppynouto kisamaisesti / ok

  • Hyppynoudon heittoa / palkkaamalla suoraan sivulta patukalla hiljaa olosta

  • Hyppynouto nostamalla eteen / pitäminen vielä hiukan epävarmaa

  • Metallinouto / paluu osa pitkältä matkalta kapula edessä ja vapautus lennosta jalkapallo palkkana

  • Ruutu / lähetys ruutuun.... meni suoraan ja välittömästi seis käsky ja maahan

  • Ruutu / ruudun loppuosaa.... kierrän ensin koiran ja sen jälkeen loppuosa, vaihtoehtoina kutsu ruutuun tai jätin ruutuun seisomaan ja siitä maahan käskyn jälkeen loppuosa

  • Seuraaminen / vain lyhyt treeni kulmia ja täyskäännöstä

  • Luoksetulo / eniten luoksetulon jättöjä, paljon ja epäsäännöllistä paluuta palkkaamaan / muutama pysäytys seisomaan heittämällä pallo samaan aikaan  kun käsky / läpijuoksuna muutama

  • Tunnari / oikein mallikas ja hieno suoritus (suora rivi) / pysyin itse paikallani, ei apuja / tehty tietty itse, ei liikkuria


ROMMI



  • Ruutu voi / lähetys.... hidasta laukkaa, mutta oikea paikka

  • Ruutu evl / ensin kävin näyttämässä ruudun, sen jälkeen kutsuin merkille ja peruutin lähettämään hieman lähemmäs ruutua / joko sijaistoimintoa tai sitten sillä oli niin nälkä taas, että jotain evästä oli tippunut matkalle. Etsi meinaan ihan hulluna ruutu matkan keskiosasta jotain syötävää

  • Seuraaminen, kulmia yms.

  • Luoksetulo / jätin istumaan ja kutsuin, vedin käsiavulla eteen (ihan hyvää laukkaa tulee)

  • Tunnari / ei voi olla totta.... toi rivin viimeisen, laitoin taskuun ja laitoin uudelleen hakemaan / ok toi oman


Rommilla ei ollut nähtävissä kivun merkkejä, ellei oteta lukuun tuota ruudun matkalla tapahtuvaa episodia, onko se mahdollisesti sijaistoimintaa vai oliko siellä jotain syötävää tippunut.