torstai 17. marraskuuta 2011

16.11.2011 tehoryhmän treenit Ojangossa


Rommin kanssa päivällä lenkin jälkeen lyhyet treenit omalla kentällä. Teemana merkki ja ohjattun nouto sekä hiukan myös seuraamista (ajatuksella). Ohjatun treenit olivat aika rankat Rommille ja loppua kohden vauhti laski lähes raviin, mutta oikea ajatus muotoutui.... epävarmuus siis näkyi, mutta se olikin odotettavaa, koska tehtävä oli vaikea ja tarkoitus oli saada poitsu ymmärtämään, eiköhän se vauhti palaudu varmuuden myötä.



  • MERKKI + OHJATTU NOUTO


Laitoin kapulat nyt sinne sivuille suoraan noin 8 metriin (käytännössä 8 kunnon askelta) ja keskikapulan sinne taakse. Kävin näyttämässä merkin, mutta siitäkin huolimatta suuntas suoraan kapulalle. Jossain vaiheessa huomasin, että tosiaan täytyy siitä merkistä palkata paremmin kuin siitä kapulasta, vaikka pelkään kyllä sitä, että ei enää palauta sitä kapulaa niin innolla, jos saa vaan kuivapapanan.



  • MERKKI + KAPULAT MERKIN TAKANA


Jouduin alkuun lähettämään ihan läheltä ja hieman ohjaamaan kädelläkin kääntymään. Otti alkuun kapuloita vähän väliä, mutta vein vaan takaisin. Lopulta oli kyllä Rommin ilme näkemisen arvoinen kun onnistui. Erittäin hyvä treeni.


Loppuun vielä merkki ja ohjattu nouto kumpaankin suuntaan, nyt into ei enää ollut hirveä tai lähemminkin se epävarmuus paistoi, mutta nyt teki täysin oikein, joten oppi meni perille. Pari merkin kiertoa loppuun, mutta ei oikein jaksanut enää innostua, minua kohden tuli lujaa, mutta merkille meno alkoi hyytyä.



  • SEURAAMINEN


Oikein kivan tuntuista, kontakti saisi olla korkeampi minun makuuni, mutta nyt ei lusmuillut ja tein paljon pysähdyksiä täyskäännöksistä ja myös jonkin verran oikealle ja vasemmalle käännöksistä. Lisäksi harjoittelin sitä, että täyskäännös paikalla ja se liike jatkuu...... meinaan mä meinaan aina pysähtyä.



  • JÄÄVÄT


Sikin sokin alkuun pelkkää asentoa, sitten pysymistä ja loppuun vielä seuraamaan lähtöä asennosta sekä sitä, että en kutsukkaan seuraamaan vaan pelkästään ohitan koiran ja sen pitää pysyä paikallaan. Z:tan merkkejä ei ollut käytössä vaan ihan vapaamuotoisesti.


*************


Inka treenasi vasta illalla Ojangossa tehoryhmän treeneissä. Paikalla oli Minä, Sanna M., Sanna R. ja Mari !


Inka oli vuorossa toisena ja olin päättänyt jatkaa Inkalla eilistä ohjatun noudon treeniä sekä tunnistusnoutoa. Ylimääräisenä tuli sitten vielä luoksetulon pysäytys treenit eli käytännössä treenasin liikkeitä, joihin tarvitsemme ehdottomasti liikkuria, jotta saadaan homma toimimaan kunnolla. Kisamaista treeniä en halunut ottaa Inkalla, koska Inka ei osaa vielä liikkeitä edes alkeellisesti ja varmuutta niiden oikeasta suorituksesta ei ole, joten en halua olla koiraa kohtaan epäreilu ja asettaa sitä tilanteeseen, jossa se tulisi epäonnistumaan. Ensin nyt opetetaan ja sitten ruvetaan vasta katsomaan niitä kisamaisia treenejä.  Yksi tämäntyyppinen treeni tehtiin muutama viikko sitten ja se ei todellakaan tainnut vielä järkevää olla, joten ihan vielä en lähde sellaista uusimaan ennenkuin Inka on onnistuneesti suorittanut liikkeitä jo pidemmän aikaa, koska todennäköisesti saisin vaan ääntelyn lisääntymään, kun se ei tarkalleen tiedä mitä sen pitäisi tehdä.


Hyppynouto metallilla, luoksetulo ja tunnari voisi kestää kisaharkan, ne on sellaisessa vaiheessa, mutta toisaalta Inkalla on niissäkin nyt osa-alueita, jotka vaativat tarkennusta. Hypyssä kapulan nostoa voisi parantaa ja pitoa ehdottomasti, luoksetulon pysäytys pitää onnistua terävämmin vähän pidemmän aikaa ja käsimerkki häivyttää ja tunnarissakin on vähän ongelmaa taas, vire oli eilen liian korkea ja aiheutti pientä ininää, joka on ollut poissa jo kauan sekä lisäksi tahtoi maistella kahta muutakin kapulaa, yleensä suu saattaa olla auki, mutta ei maistele tai haukkaa ilmaa kuten nyt, joten se, että mulla on hanskat, joissa sormissa ei ole neulosta ja tunnari on niin vähän aikaa omassa kädessä tuottaa ongelmaa. Kestää sen, jos tunnari on vähän aikaa kädessä, mutta ei sitä, että sitä hajua on haskojen takia niin vähän. Ehdinkin jo tovin olettaa, että tunnari alkaa olla ihan priima kunnossa, kun muutamaan treeniin ei ole tullut oikeen mitään motkotettavaa.


Eli Inkan treenit lyhykäisyydessään seuraavasti:



  • MERKKI + OHJATTU NOUTO / kapulat sivusuunnassa 8 metrissä / kumpaakin suuntaan

  • TUNNARI / ympyrässä 6 kappaletta, kapuloilla toimi huonosti aukoi suuta ja maisteli... ei nostanut, mutta lähellä oli, että meinasi yhtä haukata, siinä ja siinä olisiko mennyt nollille, jos tuomari olisi ollut sitä mieltä, että nosti.... / palautus oikein hieno ja pito ihan kohtalainen, vähän jäi luovutus edessä kauaksi, mutta ei niin, että siitä varmaan olisi sapiskaa kisassa tullut

  • LUOKSETULO takapalkalla / Sanna M. ja Mari palkkakipon vartiana / eka pysäytys todella upea avo matkalta, Evl:stä yksi todella hyvä, mutta kun vertaan Rommin pysäytykseen niin en ole tyytyväinen, se vetää jarrut kiinni ja toivoisin Inkalta samaa, mutta miten ihmeessä sen opetan ?


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti