perjantai 31. maaliskuuta 2017

30.03.2017 kouluttajien vuorolla tuurauskerta

Täytyy todeta, että oli järkevä ratkaisu, kun en ottanut syksyllä tätä torstain kouluttajien vuoroa, vaan päädyin treenaamaan vaan maanantaisin, koska tänään tilanne oli aivan liian vaikea Toivolle ja muistutti enemmän sitä syksyllä kerran ostamaani tuurausvuoroa, josta tuli vaan pahamieli.

Tämä oli jo kolmas kerta nyt maaliskuussa, kun oltiin tällä vuorolla ja ne kaksi aikaisempaa vuoroa menivät oikein kivasti ja ilman lauantain kisaa tämäkin lyhyissä pätkissä olisi voinut olla ihan hyvä, mutta nyt Toivolle oli paikalla liian monta täysin uutta koiraa ja pakka ei pysynyt sitten kasassa tai sanotaanko, että tämäkin olisi ollut onnistunut treeni, kun olisin ajoissa lopettanut.

Olin jo tältä viikolta perunut kaksi muuta koulutusta ja olisi pitänyt tämäkin jättää väliin niin en olisi ruokkinut tätä levottomuutta. En vieläkään osaa lopettaa ajoissa, jos homma toimii, nyt olisi aika oppia vähitellen, aivan liian paljon vieläkin olen kiinni siinä, että on varattu vuoro niin täytyy sitten käyttää se, vaikka siitä ennemminkin on enemmän haittaa kuin hyötyä !

Hain Toivon hieman myöhemmin, koska meillä meni aikaa vuoron alusta oman ryhmän koulutettavien kanssa, mutta tämä oli vaan hyvä, että enpähän ainakaan tuntia putkeen treenannut, ehkä noin 15 - 20 minuuttia ensimmäisellä kerralla ja toisella vain lyhyt pätkä, kun siitä ei tullut mitään.

No päästin Toivon vapaasti kentälle ja palkkailin aktiivisuudesta minua kohtaan namilla. Kentällä vaan ei oikein rauhallista kolkkaa ollut, kun koirakkoja oli kuusi ja näistä useammat tekivät isoja liikkeitä, ohjattua tehtiin kahdessa kohdassa, sitten ruutua toisessa päässä, yksi luoksetuloa ja sitten vielä kiertohässäkkä, joten tilanne meille todella hankala. JA TAAS MÄ ANALYSOIN SITÄ YMPÄRISTÖÄ !

Yritin siis keskittyä Toivoon ja tunsin, että jollain tasolla kuitenkin onnistuttiin. Omaehtoisen kontaktin treenaaminen kuitenkin vähän liian vaikeaa, vaikka Toivo sitä välillä tarjosikin ihan kivasti.

Harjoittelin ihan sitten lelun irrotusta ja nämä onnistuivat aika kivasti ja sain jännitteen pidettyä aika kivasti yllä ja nyt muistin ohjeet peittää kädellä pallo, kun Toivolla ei ole lupaa siihen iskeä. En nyt ihan 100 % tietenkään vielä onnistunut, mutta aika hyvä alku.

Treenattiin myös istumasta nopeaa maahan menoa ja sieltä hyppy istumista ylös, kun itse olin koiran edessä ja palkkasin välittömästi, kun iskeytyi maahan ja toki ensin yes -sanalla vahvistin ennen kuin heitin palkan jalkojen väliin. Tämä Jessican neuvo on toiminut ihan älyttömän hyvin. Näihin olin erittäin tyytyväinen ja sen vuoksi siirryin tekemään myös sivulta. Näihin en nyt ihan yhtä tyytyväinen ollut, mutta ei ne ihan huonojakaan olleet, mutta näissä on ollut lähiaikoina erinomaista nopeutta, joten nämä oli vaan kelvollisia, mutta palkkasin niistä parhaimmat kuitenkin, koska Toivolla ei muutenkaan ihan helppoa ollut.

Jääviä tehtiin sitten ihan leikin kautta ja Toivo oli aika hyvä sekä keskittyi todella hyvin, tykkäsin kovasti ja tehtiin ihan muutaman askeleen seuraamista ympyrän muodossa oikealle. Tässä oli se vaihe, kun lähdin viemään Toivoa pois kentältä, mutta jouduin siinä ohittamaan kaikki muut treenaajat, joten Toivo alkoi kiihtyä ja kentän aidan ulkopuolella oli sitten koiranpentu ja odottavia koiria, jolloin peli oli pelattu. Siinä vaiheessa oikea teko olisi ollut viedä Toivo autoon !

Minäpä en tehnyt niin vaan nappasin noutokapulan ja päätin vielä ottaa hypyn kautta noutokapulan palautuksen eli liikkeen loppuosan kentän yhdessä "rauhallisessa" nurkkauksessa, mutta sepä ei sitten Toivosta ollut rauhallinen. Toinen koira tuli liian lähelle ja sitten se bongasi kaksi uutta koiraa kentällä, jotka eivät olleet tunnin alussa ja niinhän oltiin samassa tilassa, kuin aikaisemmin lauantaina kisan alkaessa ja oma tuskastumiseni sai Toivon vaan hermostumaan lisää, joten vein sen pois ja täytyy sanoa, että nyt olisi pitänyt, jonkun kuvata niin olisin saanut lähetettyä eteenpäin sellaista materiaalia, josta olisi nähnyt mitä teen väärin tai eipä tuossa oikeastaan varmaan muuta ollut tehtävissä kuin viedä Toivo pois, ei se olisi rauhoittunut tuossa tilassa. Se työ on tehtävä ihan muualla nyt alkuun ja aika pitkään !

Eipä ollut mieltä ylentävää, ei sitten ollenkaan, kun olisin voinut päättää treenin hyvään mieleenkin niin koiralla kuin itsellä !

Nyt onneksi tulee viikon tauko ja sitten aloitetaan rauhassa rakentamaan keskittymistä ja nyt ei olla varattu mitään kisoja tai treenivuoroja muuta kuin Jessicalle, jolloin paikalla kentällä on vain Toivo ja toinen koira odottaa autossa ja sitten on Scy:n PK-ringin koulutus Lahdessa 8.4.2017, johon olen ilmoittanut Toivon vaan yhdelle päivälle. Täytyy Suskin kanssa keskustella siitä, että ei tuoda toista koiraa samaan tilaan Toivon aikana (samalle kentälle). Suski on sen verran kokenut ja tunnen ennestään, joten en usko sen tuottavan ongelmaa, ymmärtää varmasti, kun selitän tilanteen tai ainakin toisen koiran on oltava kaukana.

Omat maanantai treenit toki jatkuvat nyt ensin hallissa toukokuuhun asti ja sitten ulkokausi käynnistyy ja treenataan eri paikoissa yhdessä noin kuuden koirakon porukassa. Koiria tosin vaihtuu nykyiseen ryhmään kolme, mutta niistä kaksi nyt on vain vieraita Toivolle ja toisen kanssa on kerran ollut samassa paikallaolossa. Onneksi on näin kokenut ja hyvä porukka ympärillä, että kyllä tämä tästä.

Toukokuussa on Scy:n tokotoimikunnan järjestämä leiri Inkoossa ja siihen mennessä pitäisi saada jo jotain tulosta aikaiseksi keskittymisen osalta ja sielläkin kouluttajana on meille tuttu Heidi Pesonen, joka meitä on ohjannut jo pentuna ja toiminut aikanaan HSKH:LLA tehiskaudella Inkan ja mun valmentajana, mutta nyt on kyllä mennyt aika pitkä aika siitä, kun viimeksi Toivo on Heidin opissa ollut, joten olen tosi iloinen, että juuri Heidi on kouluttajana !

Aamulla vielä iloinen yllätys, että saamme aikaiseksi myös vähän yhteistyötä treenipuolella varmaankin kesällä ihan pienimuotoisen leirin muodossa kasvattajan Marin luonna ja pääsen näkemään Toivon siskonkin, aika kivaa :) ja odotan kovasti, että päästään Toivoa työstämään Päivin kanssa ihan naamat vastakkain ja jospa saisi minut ruotuun !

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

27.03.2017 maanantain hallitreenit

Paikalla meitä oli vaan kolme tällä kertaa, mutta Merjalla oli Ruun lisäksi pikkuinen Keeper mukana ja kyllähän pentu on söpö ja Keeper treenasi ensimmäisenä :) ja sen jälkeen Pia leikki Keeperin hoitotätiä, kun Ruu treenasi !

Toivolla oli tarkoitus tehdä muutaman liikkeen kisan jälkeinen korjaus tai oikeastaan päädyin toisen liikkeen palkkausta testailla, kun päätin siirtää luoksetulon palkkauksen takapalkalle.

Ennen tätä kuitenkin videoitiin muutama pätkä kentälle tuloa ja siellä kulkemista niin, että en käskytä Toivoa mitenkään sivulle tai seuraamaan vaan katsotaan, että kuinka se ottaa kontaktia minuun oma-aloitteisesti ja kuinka aktivoituu myös sen jälkeen minun suuntaan, vaikka en käskytä mitenkään.

Videointi ei ihan mennyt vielä tässä osassa nappiin, kun en sanonut, että kuvataan kokoajan katkeamatta tapahtumia ja lisäksi Toivohan innostui lelupalkasta niin, että kyllähän se siinä olisi ollut valmiina leikkimään.

Ehkä olisi järkevintä ollut tehdä tämä sosiaalisella palkalla, mutta nyt sitten päätin tehdä homman uusiksi, mutta tällä kertaa namilla. Toivo oli yllättävän kiinnostunut "jälkipalkkanameista" tällä kertaa, joten se aktivoitui aika helposti, mutta oli tosin vähän hämillään, että mistä on kyse, kun ämmä vaan seilaa ja kävelee, mutta aika kivasti itse tarjoutui tulemaan sivulle pyytämättä, tosin ihan paikka ei ollut täydellinen, mutta se ei nyt ollut olennaista.

********
Kuvattiin sitten samalla myös tunnistusnouto ja aikalailla koko hässäkkä muistutti lauantain kisasuoritusta. Meteli naapurikentällä oli aivan sanoinkuvaamaton jälleen kerran ja Toivoon iski levottomuus sivulla, kun olin kääntynyt, alkoi vinkumaan.

Kapuloille ei pystynyt menemään vaan suuntasi suoraan aidan reunalle ja sieltä kohden minua ja meni ohitseni, jolloin annoin sen rauhassa kiertää ja lähetin lennosta uudelleen, jolloin pystyi menemään kapuloille vähän kylläkin epävarmana. Itse haistelu sujui hyvin, kun rauhoittui ja siitä sitten kapulan toi minulle ihan reippaasti, vaikka edessä oli kyllä selvästi pientä painetta. Olisin ehkä voinut tuosta vapauttaa ihan lennosta, mutta en ole pitkään aikaan niin tehnyt tai olisin voinut kyykistyä vastaanottamaan Toivon, kun se selvästi sitä rentouttaa.



Lopuksi tehtiin sitten Toivolle luoksetulon takapalkan harjoittelua. Takapalkka on Toivolle jo tuttu kauko-ohjauksesta ja Toivo tykkää siitä paljon, kun pystyy rentoutumaan hakiessaan palkkaa alustalta tai apuohjaajalta (kauko-ohjaus => palkka nami, Luoksetulo => palkka narupallo) !

Nyt itse taas mokasin siinä, että vaikka mukana oli kaksi samanlaista narupalloa niin se toinen jäi sinne kassiin kentän aidan toiselle puolen, mutta seuraavalla kerralla sitten. Täytyy muistaa, että mulla täytyy aina olla myös itsellä vastaava lelu mukana.

Ensimmäisellä kerralla pyysin Pian hetsaamaan pallolla ja vasta sen jälkeen käänsin Toivon ja käskin alas. Olisin voinut hieman paremmin jaksottaa ja antaa rauhaa Toivolle sekä mitään tarvetta sitä ei olisi ollut hetsata sille palkalle, kun se meinaan haukkui ja riuhtoi into pinkeänä eli mielentila meni juuri väärään suuntaan.

Pelkkä palkan näyttö riittänee Toivolle ja ei siellä apparia tarvittu pitelemään lelua vaan lähinnä varmistamaan, että jos varastaa palkalle niin appari ehtii napata sen lelun pois !



Aika hyvin Toivo kuitenkin malttoi mielensä, eikä yrittänyt lähteä palkalle omin nokinensa, mutta yhden kerran kokeilin, että pystyykö se lähtemään tulemaan kohti ja kuinka nopeasti kääntyy taaksepäin pysäytyksen jälkeen. Liikkeellelähtö ei ihan ekalla käskyllä toteutunut, mutta hyvin pysäytyksen jälkeen kyllä kääntyi.




Annoin kyllä pysäytykseen kaiken avun, suullisen, kropan ja vielä käsimerkit myös. Tavoitteena olisi, että se kääntyy tiukasti heti taakse, ei niin, että tekee kaarteen ja sitä kautta menee palkalle, vaikka vauhtia olisi !

Nyt vaan sitten erilaisia tapoja treenata, jos ennakoi takapalkalle niin otan sen palkalle, joka minulla on mukana. Voin myös välillä pysäyttää ja ottaa sen jälkeen vielä loppuosan ja sitten saa juosta takapalkalle. Joskus täytynee yllättää ja palkka tuleekin apuohjaajalta heittämällä se ehkä koiran taakse tai katsotaan sitten mihin kohtaan se tulee heittää. Joskus on jouduttu tekemään ratkaisuja, että

maanantai 27. maaliskuuta 2017

25.03.2017 VOI tokokisa Racinel Areenalla 168 pistettä, ei tulosta

Olin ilmoittanut Toivon omiin kisoihin, kun minulla oli niitä tokon liikkeenohjaamisen ilmaisia kisapaikkoja käyttämättä ja nyt kerrankin oli tilaisuus mennä omiin kisoihin. Aamulla kävin koirien kanssa lenkillä ja tehtiin vähän esineruutua sekä etsittiin namia pieneltä maapläntiltä. Nämä vaan sen takia, että saisin Toivon rauhallisemmaksi.

Aikaisemmin maaliskuussa olin käynyt Toivon kanssa kouluttajien vuorolla treenaamassa pariin otteeseen ja Toivo oli vaikuttanut oikein tasapainoiselta ja pystyi tekemään siellä ihan hyvin. Paikallaolossa on toki ollut vähän ääntelyä, mutta yleisesti ottaen on ollut niissäkin sen verran hyvin, että oletin, että nyt omassa hallissa se pysyisi kasassa, mutta olin totaalisen väärässä.

Oli aikamoinen virhearviointi, että ilmoitin Toivon kisaan, jossa on kaksi kenttää pyörimässä samaan aikaan ja sitten vielä hirveän paljon ihmisiä ja koiria, koska ennen meitä oli maajoukkueen karsintakokeet ja nämä koirat sekä ihmiset paikalla. Toisessa kehässä alkoi erikoisvoittajaluokka, jossa oli 10 koiraa kisaamassa sekä alokasluokan koiria treenasi jo alueen keksiosassa.

Toivon kanssa kävin rauhassa lenkillä ja siellä vähän leikittiinkin, mutta kun toin sen sisälle niin se vaan tempoi ja vinkui muiden koirien ja ihmisten perään. Häkkiin laitettaessa oli erittäin seesteisen ja rauhallisen oloinen, mutta heti, kun otin häkistä pois niin alkoi vinkuminen ja kiihtynyt käytös. Rauhoitteluyritykset meni ihan perseelleen, vaikka pysyinkin itse rauhallisena melko pitkään, mutta kyllähän se alkoi hermoja kiristää, kun mikään ei toiminut. Lisäksi omaa hermorakennetta kokeili myös se, että Toivon suuri ihastus oli paikalla evl:ssä ja Toivo kiihkoili myös rakkautensa perään ja haistoi kyseisen nartun, vaikka kuinka kaukaa.

Tähän pitäisi saada ratkaisu kyllä aika pikaisesti rakennettua, koska minun pitäisi saada Toivo hallintaan, vaikka toinen koira olisi Toivon mielestä kuinka ihana.

Luokse päästävyyden aikaan samassa paikassa oli hirveästi ihmisiä ja koiria, kun evl:n koirat tarkastettiin samalla ja sitä muutakin porukkaa oli totuttamassa pentujaan ja muita koiriaan halliin, joten valitettavasti en saanut mitenkään otetta Toivosta, että se olisi rauhoittunut. No tuomarin syliin pyrki innokkaasti ja tuomari vaan totesi, että "kyllä tämä ainakin luokse päästävä ja innokas on", jep jep !

Mene sitten siitä kehään, kun ei mitään rauhaa ollut koota koiraa, joka oli tuossa tilassa, ei mitään rauhallista nurkkaa, joten ihan katastrofi siitä tuli ja kun sain Toivon paikalleen kolmen koiran riviin niin se huusi, käytännöllisesti katsoen vinkui huutamalla. Eli sama tilanne toistui kuin viimeksi, mutta nyt se ei hiljentynyt piiloon menon ajaksi vaan vinkui tai siis huusi koko sen kaksi minuuttia ja oli noussut seisomaan kerran ja laskeutunut kuulemma heti alas takaisin, kuten tuomari kertoi paikallaolon arvostelussa, joka tietysti olisi tuon huutamisen takia jo arvosanaltaan huono, mutta tuo seisomassa käynti aiheutti sen, että liikkeen pistemäärä oli nolla.

Nyt ei ole mitään muuta tehtävissä, kun jäädyttää Toivon kisasuunnitelmat ja aloittaa työstämään paikallaoloa uudelleen ja mielentilaa. Ei tämä nyt mitenkään pelkästään minun piiloon menosta johdu vaan mielentilasta, johon se joutuu vieraiden koirien ja vähän myös ihmisten vuoksi.

On todella harmillista, että minulla ei ole koko kisasuorituksesta videota. Viimeksikään ei ollut kuvaajaa ja silloin pyysin ihan vierasta ottamaan videon siellä tai no pyysin henkilöä, jolta ostin remmin netin kautta kuvaamaan, mutta ei hän sinänsä tuttu ollut. Pyysin kyllä nytkin yhtä tuttua kuvaamaan, mutta hän ei ollut täysin varma onko vielä paikalla, jos hän olisi ollut niin lupasi kyllä kuvata ja muuten tutut olivat itse kisaamassa tai työskentelemässä, joten en oikein sitten Toivon mielentilan takia tullut etsineeksi oliko kukaan enää paikalla tai kysynyt ketään vierasta, kun piti keskittyä Toivoon.

Meitä oli vain kaksi voittajakoirakkoa ja Toivon suoritusvuoro oli ensimmäisenä. Käytännössä en oikeastaan ehtinyt Toivoa edes palkata tai valmistaa, kun käskettiin kehään. Onneksi kehään meno tapahtui toisesta päästä kenttää ja ei tarvinnut raivata tietään läpi sen ihmisjoukon koirineen.

Kehäänmeno oli kyllä täysin pois harmoniasta, mutta yritin muistaa Päivin ohjeen, että tuo kehään ja käske istumaan ja anna koiran vilkaista kehää rauhassa. Sain sen hieman kasattua, mutta ei sen mielentila ollut yhtään vielä valmis ottamaan vastaan käskyjä.

JÄRJESTYS:

PAIKALLA MAKUU 2 MIN HÄIRITTYNÄ

LUOKSETULO
TUNNARI
JÄÄVÄT eli L / istu - maahan
RUUTU
-------
OHJATTU
KAUKOT
SEURAAMINEN
METALLIHYPPYNOUTO

Luoksetulo oli kohti yleisöä ja kehäsihteereiden pöytää, joka tällä kertaa oli kehän sisäpuolella ja parin metrin päässä siitä mihin itse menin seisomaan ja sitten sihteereiden pöydän takana oli porukkaa vielä juttelemassa aidan takana ja pitivät kuulemma sen verran metakkaa siinä, että kehäsihteerit olivat käyneet kisan aikana pyytämässä, jos antaisivat hieman rauhaa kisaajille. Aika ikävää, että näin tapahtuu. Toki koirat tulee totuttaa häiriöihin, mutta kun tämä oli myös alokasluokan aikana ollut kuulemma ongelmana.

PAIKALLAOLO = 0 (vinkuminen, nousi seisomaan ja meni heti takaisin maahan, mutta positiivista, että pystyi taas menemään alas ja nousemaan ylös yhdellä käskyllä)

LUOKSETULO = 0 (toisella käskyllä vasta alas -2, ei reagoinut ensimmäiseen käsimerkkiin ja toisella kyllä pysähtyi -2, mutta oli jo muutaman metrin päässä minusta, ei enää ollut pisteitä jaettavaksi, kun alussa vinkui vielä vähän, vauhti oli myös aika kova, liikaa siis tehty läpijuoksua ennen kisaa, siirrän suulliseen käskyyn ja takapalkkaan, menee ehkä paremmin viesti läpi, jos on liian korkeassa vireessä)
TUNNISTUSNOUTO = 0 (tunnari aloitettiin paikasta, johon luoksetulo päättyi, joten Toivolle aivan liian vaikea paikka siinä heti kehäsihteereiden edessä ja se yleisöjoukko siinä takana, ei pojan rahkeet riittäneet. Sain Toivon kyllä siihen sivulle ja kapulakin luovutettiin liikkeenohjaajalle, mutta sitten hän unohti käännättää minut, toki olisin voinut kääntyä itse omatoimisesti, mutta huomautin sitten, että et kääntänyt minua, koska mitään ei saisi tehdä oma-aloitteisesti vaan liikkeenohjaajan luvalla. Hän käänsi minut vasta, kun oli kapuloilla ja tämä osaltaan rikkoi varmaan Toivon rutiinia, joka kovin heiveröinen muutenkin oli ja kääntymisen jälkeen Toivo ei pystynyt istua paikallaan vaan kääntyili kohti yleisöä ja sihteereitä, no kyllähän siitä tiesi jo, että liike oli nollilla, kun pyörittiin siinä ympyrää Toivon kanssa, kun yritin saada sen takaisin sivulle istumaan, lopulta päädyttiin kumpikin naama kohti sihteereitä ja yleisöä. Käännyttiin sitten vähemmän harmoonisesti kohti kapuloita ja samaan aikaan näen kentän matalan aidan takana Toivon ihastuksen vietävän juuri häkkiin, joten aavistelin vaikeuksia, koska Toivo kyllä sen huomasi. No kapuloille lähti ensimmäisellä käskyllä ja haistelun hoiti kyllä tuossakin tilassa ihan mallikkaasti ja nosti oman, lähti tuomaan, mutta parin metrin kuluttua kapula lensi suusta ja lähti aitaa kohden nuuskuttamaan ilmaa, no ei se pelkästään tuosta nartusta johtunut todellakaan vaan sille nousi liikaa painetta palauttaa kapula minulle sähläilyn jälkeen ja kohti levotonta taustaa, joka takanani oli, siinä vaan samalla oli sopivasti muutakin tekemistä, pyysin sitten Toivon tuomaan ja sieltä se kapulan kävi sitten noukkimassa ja palautti ihan kivasti eteen ja sivulle, joten pääsin kehumaan siitä, että pystyi voittamaan itsensä)
JÄÄVÄT = 6 (L:n sakara alkoi sitten siitä sihteerien pöydän vierestä, ei yhtään kiva juttu ja meni sitten seuraaminen sivuten pöytää ja olin aika varma, että istuminen ei tule onnistumaan varsinkaan, kun seuraaminen ei varmasti ollut parasta Toivoa, mutta vaikea sanoa, kun ei ole videota, niin kasassa se kuitenkin oli, että Toivo istui, tosin tuomari olisi toivonut nopeampaa istumista, mutta olen pelkästään tyytyväinen, että tuossa tilanteessa pystyi istumaan ja käännös vasemmalle onnistui ilman suurempia ongelmia, mutta sitten mokasin itse ja annoin käskyn maahan ihan väärällä äänensävyllä ja Toivo jäi seisomaan, käsky oli aivan liian matala ja painotus samoin kuin seis -käskyllä.)
RUUTU = 9 (nyt aloin saada Toivon pakettiin ja siirryttiin ihan yhdessä liikkeenväli lähetyspaikalle ja vaistoisin, että se on ruudun kyllä nyt huomannut ja sinne meni ihan suoraan ripeällä laukalla ja pysäytys käskyyn reagoi ihan omalla tasollaan eli tulevaisuudessa tulee keskittyä opettamaan se pysähtymään välittömästi kääntyen paikoillaan, ei niin kuin nyt, että kierähtää katsomaan minua pienellä J mutkalla, mutta ihan hyvin kyllä näinkin oli ruudun sisällä ja meni maahan käskystä hyvin ja kun menin kohti niin ei tällä kertaa haistellut maata ja loppuosassa tuli sivulle oikein hyvin oikeaan kohtaan ja kunnon kontaktilla, joten ei moitittavaa, olin erittäin tyytyväinen ja hyvä päättää tämä hankala alku näin onnistuneeseen liikkeeseen, tuomari toivoi ainoastaan napakampaa pysähdystä ja vaikka nyt olen tyytyväinen, niin olen samaa mieltä hänen kanssaan)

******
Toista kierrosta ennen ei aikaa pahemmin jäänyt, palkkasin Toivoa namilla ja olisin vähän leikkinyt, mutta kunnolla en saanut palkattua, ei tällä kertaa ihan vastannut muihin kuin kehuihin. Kehästä poistuminen oli jo aika vaikea juttu, kun sitä yleisöä ja porukkaa koirineen oli niin paljon ja jouduin vapaana tietysti Toivon luotsaa häkille asti ja lelupalkka ja remmi oli siellä mistä kehään mentiin sisälle eli enpä tuota suunnitellut kovin hyvin. Toivo oli taas aika kiihkeä, joten laitoin häkkiin muutamaksi minuutiksi ja vasta, kun toinen poistui kehästä niin vein Toivon sisääntulo aukolle ja kiitin mielessäni, että se sisäänmeno oli siellä kentän toisessa päässä, vaikka ei sekään rauhallinen ollut, kun ihmisiä lampsii ovesta sisään ja kahvioon sekä koiria siinäkin pyörii jokunen.

Kehään meno oli yhtä hankala ja ei kyllä menty tyypilliseen tapaan yhdessä, mutta nytkin sitten laitoin Toivon ensin sivulle istumaan, kun tultiin kehään ja siitä olisin mennyt sitten sinne minne ohjattiin, mutta meidät käskettiin nyt vuorostaan odottamaan, joten laskin Toivon maahan. Nyt kuitenkin mentiin yhdessä ohjatun lähetyspaikalle sen kummempia ongelmia.

OHJATTU NOUTO = 9, (vähän se vinkaisi liikkeelle lähdössä ja täysin rauhallinen ei ollut kapuloita viedessä, mutta ei kuitenkaan niin paljon, että olisin alkanut itse reagoimaan siihen, seuraamisen osuus ja pysähdys seisomaan oli ihan hyvä ja kapulalle lähti hyvin, nosti rähisemättä ja toi mikä parasta suoraan eteen ja luovutti nätisti, vähän sivulle tulossa ihan pieni marmatus, mutta en tiedä kuuliko tuomari sitä, tuomarin kommentti: ihan pieni vinkuminen, kapulaa voisi pitää tiukemmin)
KAUKO-OHJAUS = 7 (meni vasta toisella käskyllä alas -2 eli näissä vähän jäätymistä Toivolla tänään, mutta muuten olen todella tyytyväinen Toivon suoritukseen, koska seisomisissa ei yhtään liikkunut, tosin ei ollut kauhean nopea, kun on vähän epävarma ja keskittyy pysymään paikallaan, maahanmeno oli siinä ja siinä oliko paikallaan ja veikkaisin, että siinä pieni siirtymä saattoi olla ja samoin seisomasta istumaan, kyllä se meni taaksepäin, mutta ei mielestäni ihan hirveän voimakkaasti, joten seisomasta istumaan ja seisomasta maahan on nyt ne osat tässä, joita vahvistettava paljon, mutta olihan nämä aikamoinen työvoitto / tuomarin kommentti: Kaukoissa pistemenetys siitä, että meni alas toisella käskyllä ja vaihdot vähän hitaita ja aivan pieni liikkuminen)
SEURAAMINEN = 7 (hitsit, että se oli hyvä, kontakti piti, seuraaminen alkoi parin askeleen peruutuksella ja todella hyvin lähti peruutus liikkeelle ja samoin seuraaminen, joka alkoi hitaalla, tosin ehdin itse kirota, että ekana hidas, mutta nyt Toivo piti kunnolla kontaktia ja mun askel pituus ja nopeus täsmäsi koiran rytmiin, tosin kävelin hitaan normaalia nopeammin, mutta siinä on selvä ero mun normaaliin kävelynopeuteen, joten ihan ok, juoksu oli taattua Toivoa ja normaalikäynnissä ei painanut, eikä myöskään edistänyt niin, että se olisi minua häirinnyt, peruutus oli ainoa kohta, jossa yksi haukahdus tuli, mutta vain yksi, seuraaminen oli aika pitkä mielestäni ja olisi taas ollut tämä kyllä niin kiva nähdä videolta, että miltä näytti, kun tuntui niin helkkarin hyvältä. Tuomarin kommentti: seuraaminen oli hienon näköistä, kontakti piti ja seuraaminen oli äänetöntä, lukuun ottamatta sitä yhtä älähdystä peruutuksessa, huono pistemäärä johtui kuulemma siitä, että Toivo oli liian tiivis ja yhdessä kohtaa oli näpsinyt mun reittä hampailla palkan odotuksessa, tosin en kyllä sitä itse tuntenut, että näin olisi tehnyt, mutta olihan se hieman viettikään oloinen, joten hyvin mahdollista)
METALLIHYPPYNOUTO = 8 (no joo, niin tyypillinen nouto Toivolle, mutta odotti maltilla, lähti hyvin ja reippaasti kapulalla ja taas toistui tuo metallin ongelma eli kääntyy katsomaan minua ennen kuin ottaa kapulan aivan kuin odottaisi lupaa/käskyä ja sitten ottaa sen itse ja palautti suoraan eteen ja sivulle siirtyi ihan hyvin ja nyt malttoi odottaa sivulle käskyä eli ollaan me jotain opittu tämän kolmen viikon aikana, taas kyllä ihan pieni mutina sivulle siirtymän lopussa)
KOKONAISVAIKUTUS = 7 (no mitäpä muuta olisi voinut antaakaan, kun se paikallaolo oli niin kamala ja alun luoksetulo/tunnari -sähellys järkyttävää, mutta onneksi oli tuomari, joka antoi minun hoitaa loppuun liikkeen niin, että sain koiran kasattua, olisihan siinä voinut toisinkin käydä ja olisi keskeyttänyt liikkeen. Tuomari kehui Toivoa, että olipa kyllä kiva nähdä tällainen collie, että kun saan sen vielä pakettiin niin on kyllä kiva katsoa ja käy kyllä kateeksi. Kyseli, että mitä mä tein sen ensimmäisen ja toisen satsin välissä, kun se oli aivan kuin eri koira. No enpä mä mitään tehnyt, se vaan alkoi olla oikeamassa mielentilassa, kun pääsi töihin)

Kokonaisuutena näin jälkikäteen täytyy sanoa, että ei tuo kisa niin huonosti mennytkään, mutta mielentilalle on tehtävä jotain ja rutiinia rakennettava. Paikallaolot ja rauhoittuminen on nyt ensimmäisenä listalla ja se vaatii kyllä aika pitkän korjausprosessin ja on haasteellisin osuus. Liikkeet Toivo osaa, mutta häiriönsietokykyä kasvatettava aika paljon ja treenejä voisi vaikeuttaa liikkeiden osalta, jotta kisassa tuntuu helpolta ja seuraavat kisat valittava huolella, että on vain yhden tuomarin koe paikassa, jossa ei ole näin paljon häiriötekijöitä.

Joka tapauksessa kisasuunnitelmia ei tehdä ennen kuin paikallaolo ja rauhoittuminen toimii vieraissa paikoissa ja vieraiden koirien kanssa. Agilitykisat on olleet liian kiihdyttäviä paikkoja, joten aloitetaan varovasti puistoissa ja sitten sieltä vähitellen myös esim. Match Show, mutta tarpeeksi kaukana ensin muista koirista. Katsotaan nyt vielä muitakin mahdollisuuksia ja miten tähän saisi harjoitusta. Toivohan kuitenkin treenaa kokoajan toisten koirien ollessa samalla kentällä, mutta jokin mättää nyt tosi pahasti tuon paikallaolon suhteen, vaikka oli koko talven helmikuuhun asti ihan rauhallinen tässä samaisessa hallissa.





24.03.2017 illalla Sporttikoirahallilla

Varasin vain omaan käyttöön perjantain illalle Sporttikoirahallin ja otin kummankin koiran ja lähdin treenaamaan. Lähinnä halusin nähdä, että kuinka Toivo käyttäytyy kapulalla nyt viikolla tulleen haaverin jälkeen kentällä.

No ei sillä mitään ongelmaa ollut ja ohjatun kapula, että sorvatun kapula sieltä nousi ylös todella hyvin ja varmasti. Tein hyppynoutoa meinaan sorvatulla, jotta en nyt hankkisi ongelmaa metalliin vielä viimetingassa.

Kentälle laitoin ruudun ja hypyn ruudun viereen vähän vinoon sekä ripottelin merkkejä ihan sinne tänne muodostaen luoksetulon suoria ja Z:n, joka ei ollut ihan normaalin pituinen, kun en voinut ruudun eteen sitä tuoda. Myös ruudun lähetyksen kohtaan toiseen suuntaan tein myös L:n, josta sitten jatkui se Z:ta ylöspäin eli merkkejä kyllä löytyi !

TOIVO

Toivo oli todella kivan tuntuinen ja innokas. Nämä oli niin hyvän mielen treenit, kun olla ja voi ja Toivo onnistui suurin piirtein kaikessa mitä tehtiin. Kävin käytännössä kaikki voittajaluokan liikkeet läpi, mutta sillain tarkkaan harkiten, että kaikki menisi suurella onnistumisprosentilla läpi. Mitään paperille etukäteen tehtyä suunnitelmaa ei ollut, mutta sain tehtyä päässäni hyvän treenin.

Ruutuun mentiin vaan alustalle ja siellä treenattiin maahanmeno kerran ja myös seuraamaan tulo kerran niin, että annoin muistutuskäskyn mitä en vähään aikaan ole tehnyt, kun on tullut niin hyvin seuraamaan, mutta välillä hyvä muistuttaa.

L ja Z:ta tehtiin eri tavoin ja myös Toivolle oli yllätys todella lyhyt väli yhdessä kohtaa, jolloin pääsin treenaamaan kulmassa merkin vieressä takapään käyttöä ja kontaktin pitoa antamalla ennen käännöstä muistuttavan seuraa -käskyn.

Hyppyä tosiaan otin muutaman kerran sorvatulla kapulalla ja ne oli erinomaisia ja eteen tuli nyt kokoajan suoraan, ei mitään vinouksia. Otin myöhemmin myös metallilla, mutta en ottanut alkuosaa vaan pelkästään palautuksen noston kautta. Näissä olisi ollut ehkä toivomisen varaa, kun ensimmäisellä kerralla, jotenkin onnistui tiputtamaan kapulan ennen hyppyä juuri hypyn eteen kiinni esteeseen, mutta uusinnalla onnistui sitten ihan kivasti.

Luoksetulon tein kaikki läpijuoksuna ja eteen tuli taas oikein hyvin, ei ongelmaa nyt näiden kanssa, joten ehkä me edistytään tai no ehkä vähän tuli liian lähelle, kun muistelen, että olisi tullut kosketus.

TAUKO TOIVOLLE JA SITTEN TOINEN KIERROS

Toivo kävi kerran pienellä tauolla ja Inka teki siinä välissä vähän tokoa, ei kovin paljon, mutta sai kuitenkin tehdä vähän, jotain ihan erilaista kuin normaalisti nyt on tehnyt ja sitten koirat sai vähän aikaa olla paikallaolossa sen aikaan, kun keräsin merkit ja muut härpäkkeet pois kehästä.

Kauko-ohjauksia tein vaan vähän takapalkalla, jonne Toivo sai aina juosta hakemaan namin. Tein kolmen sarjoissa tai vain yhden ylösnousun. Aika hyvin oli juonessa kiinni, joten en halunnut sitten jankata näitä.

Ohjatussa oli todella hyvä ja tein kumpaankin suuntaan vaan kerran ja seuraamisen osuutta en ottanut ollenkaan, koska en nähnyt nyt sille tarvetta, kun ei liikkuria ollut käytettävissä.
Kauko-ohjauksia tein vaan vähän takapalkalla, jonne Toivo sai aina juosta hakemaan namin. Tein kolmen sarjoissa tai vain yhden ylösnousun. Aika hyvin oli juonessa kiinni, joten en halunnut sitten jankata näitä.

Loppuun todella lyhyt paikallaolo, jonka aikana kävin piilossa todella lyhyen hetken ja koirat oli oikein nätisti.


perjantai 24. maaliskuuta 2017

24.03.2017 voi, että ihminen voi välillä olla tyhmä

Maanantain jälkeen ei olla treenailtu muuten kuin kotona sisällä ja muutaman kerran yrittänyt etuportailla ja asfaltilla talon edessä ottaa kauko-ohjausta Toivon kanssa.

Portaita meillä on vaan yksi ja muuten se etuosa on tasaista sementtistä kuistia, joten tassut pysyy siinä hyvin paikoillaan ja saa hyvin lihasmuistiin asentojen liikkumattomuutta. Matkaa siinä ei saa valitettavasti hirveästi kasvatettua, kun tulee pensasaita, puu ja parkkipaikka vastaan, mutta muuten ihan hyvä paikka treenata. Ongelmaksi vaan muodostuu, että siitä menee ohi autot, toiset koirat, ihmiset ja pahaksi häiriöksi muodostuu lapsilaumat, jotka siinä pyöräilee, juoksee ja pitää ääntä.

Toivon on todella vaikea tehdä siinä mitään, ottaa ihan hirveästi häiriötä ja vähän jähmettyy, kun taas Rommin ja Inkan kanssa siinä hommat on sujuneet ihan kivasti. Olen siinä aikanaan tehnyt tokon hyppyä, tunnaria, seuraamista ja vaikka mitä, mutta Toivo ei ole ollenkaan oma itsensä. Sen pitää kokoajan tarkkailla ympäristöä.

Sisällä olen tehnyt läheltä eteentuloja edestä ja vinosta kulmasta namiavusteisesti, mutta ei se vielä kovin vahvasti ole jäänyt Toivon mieleen. Samaa sitten tehty suoralla tai 90 asteen kulmalla noutokapulan kanssa niin metallin kuin ohjatun kapulalla.

Myös tunnarikapulan piilotusta ollaan tehty sisällä ja tässä tavoitteena on ollut, että lähtee ensimmäisellä käskyllä etsimään, avaa nenän, ei siis pelkästään noutoliikkeenä, siksi piilotus ja toinen teema tässä palautus eteen ja rauha edessä. Inka haluaa myös tehdä tätä, joten siksi aikaa Toivo makaamaan paikalleen eli kummatkin koirat on samaan aikaan paikalla ja toinen makaa tai istuu, kun toinen tekee. Ainoastaan, kun teen lelulla Toivon kanssa noutoon liittyviä harjoituksia niin Inka on laitettava portin taakse ja annan sille herkkupaloja sinne mukaan.

Onnistuin kuitenkin sitten tekemään todella pahan mokan noudon kanssa ja ottaa päähän niin pirusti. Meinaan ostin tuossa vähän aikaa sitten toisen 1 kg kapulan, jossa näköjään keskiosa on aikapaljon paksumpi kuin mitä 650 gr kapulassa ja vaikka paino ei paljoa enempää ole niin näköjään pääsin sitten yllättämään Toivon kunnolla.

Päähän tuli hyvä idea, että otetaanpa uudella kapulalla pitoa ja jos olisin ollut järkevä olisin laittanut kapulan maahan ja olisin mennyt itse kanssa polvilleen ja ottanut pelkkää maasta nostoa ja pitoa siellä lattiatasolla palkaten lelulla, mutta minäpä vaan annoin kapulan ensin Inkalle, joka piti sitä hetken vähän yllättyneenä niskat jumissa ja sitten annoin sen Toivolle, joka otti sen iloisesti, mutta paino ja suukappaleen paksuus pääsi yllättymään ja se kapula tippui Toivon kintuille, jolloin Toivo hieman pelästyi ja sinkosi pois alta ja sitten oltiinkin paskaisessa tilanteessa, kun väisti sitä tilannetta, kun olisin kapulaa sille ollut antamassa eli oli aivan varma, että se kapula tippuu hänen kintuilleen.

Eihän siinä auttanut, kun viedä homma loppuun, en voinut mitenkään jättää tätä tähän vaan kirjaimellisesti tehtiin sitten pakkonoudolla pitoa ja alkuun pidin kättä leuan alla ja silittelin Toivoa päästä ja kehuin rauhallisesti. Todella paskamainen tilanne ja ihan omaa ajattelemattomuuttani.

No Inka taas sitten väkisin halusi sitä kapulaa pitää ja nostaa sekä kantaa, vaikka hyvä kun se enää jaksaa, mutta ei se paljoa Toivoon vaikuttanut tai no ehkä sen verran, kun kapula oli maassa ja Toivon piti ottaa niin Inka sen siitä varasti ja kuljetti minulle.

No vähän tuosta järkiintyneenä laitoin kapulan maahan ja otin lelun esille. Menin polvilleni maahan ja rohkaisin Toivoa ottamaan kapulan maasta ja pitämään sitä hetken ja siitä sitten palkkasin vapauttamalla ja annoin sitten iskeä kiinni leluun. Aika kivasti se otti kapulan ja piti sitä, joten tässä edistymistä ja en usko, että ongelmaa on sen jälkeen, kun tottuu, että se painaa hieman enemmän, mutta nyt tämä tuli mitä pahimpaan aikaan, kun kaikki pitäisi onnistua 100 % varmuudella, eikä epävarmuutta saa tulla mukaan.

No tästä seurasi tuolle illalle ikäviä seurauksia, kun Toivo ei suostunut sitten ohjatun kapulaa ottamaan kädestä itse vaan piti hampaita tiukasti yhdessä eli tuo iso kapula oli kalahtanut ikävästi hampaisiinkin ja varsinkin tuon pakkopidon aikana jouduin oikeasti vähän laittamaan kapulan suuhun. Tämäkin oli sitten tuon illan aikana vietävä loppuun ja en antanut vaihtoehtoja !

Torstaina aamulla aloitin sitten heti ohjatun kapulalla pitotreeniä kummankin koiran kanssa, jotta Inkan into tarttuisi Toivoon ja onneksi Toivo jo alkoi olemaan mukana hommassa ja ei enää väistänyt. Illalla sitten jatkoin samalla teemalla ja nyt Toivo sitten otti kapulan jo ihan itse kädestäni ja käytin apuna myös vanhaa kapulan antotapaa, joka merkkaa, että kun käsi on keksiosassa niin sitä ei tavoitella ja kun vapautan keskiosan ja annan käskyn niin sen saa itse ottaa.

Toivo ei onneksi oli niin hirveän pehmeä, että se kovin kauaa muistaa huonot asiat, mutta ei se mikään kovakaan koira ole, joten ei tällaista saisi sattua. Tehtiin tuolla ohjatulla myös nostoja suoraan ja 90 asteen kulmissa.

Tein myös metallilla pitoa, nostoa ja ihan sitä samaa kuin aikaisemmin, että olen kyykyssä ja laitan kapulan maahan, tuijotan kapulaa ja lelu on toisessa kädessä, odotan Toivon tarjoavan nostoa ja pitoa itse ja sitten vapautan.

Toivo oli kaikissa noutojutuissa ihan hyvin mukana, mutta vähän arveluttaa, että jos paine nousee ja on palkkaamattomuus alla niin kuinkahan tässä käy nyt lähiaikoina. Ajan kanssa tämä tietysti korjaantuu, mutta se ei nyt tällä hetkellä paljoa lohduta.

Kotitreeninä sitten tehtiin seuraamisen peruuttamista, ylikäännöksiä vasemmalle ja ylikäännöksiä vasemmalle niin, että ohitettiin tolppa. Aika kivaa työtä Toivolla ja kun olisikin hallilla aikaa tällaiseen pieneen näpertämiseen, kun mun olohuoneessa tilaa on vaan muutama metri suuntaansa !

tiistai 21. maaliskuuta 2017

20.03.2017 maanantain hallivuorolla

Maanantaina olikin sitten hallivuorolla kaikki viisi ohjaajaa paikalla ja koiria oli sitten hieman enemmän, kun Pialla oli kaksi koiraa mukana ja Merjalla bortsupentu eli meidän jengi sai lisävahvistuksen pienestä bordercollie Keeperistä eli viralliselta nimeltään Tending Juggler.

Aivan ihana pieni mies, jota en valitettavasti paljoa ehtinyt paijailla, kun aloitin melkein heti Pian avustajana ja sitten Keeper menikin jo autoon.

Treenit oli suunniteltu niin, että yksi koirakko teki ns. isolla kentällä treeniä oman suunnitelmansa mukaan niin, että yksi meistä oli avustamassa ja sitten samalla kentällä, jossain reunassa puuhasteli yksi koirakko ilman avustajaa tai jos joku ehti tulemaan avustamaan niin se oli myös mahdollista.

Toivo taisi olla neljäntenä isolla kentällä ja puuhasteli Merjan Ruu aussin kanssa sitten ennen sitä kentän reunalla samalla, kun Ruu teki kiertonoutohässäkkää ja ohjattua.

TOIVO

Pikkuvuoro

Toivo tuli autosta ja suoraan siis kotoa, kun en ehtinyt ennen treenivuoroa lenkille edes, kun olin kotona nukahtanut. Vähän oli väärässä mielentilassa, mutta se näkyi lähinnä haukahteluina, joita ei nykyään nyt ihan hirveästi tee, jos olen edes vähän ehtinyt ulkoiluttaa ja antanut sen purkaa leluun.

  • Seuraamisen käännöksiä / sanallinen tai suhahdus apuna pyörimiseen ja kun en ollut tyytyväinen näihin niin annoin sitten jatkuvan käsiavun myös / eli yli käännöksiä
  • Kaukojen asennonvaihtoja / ei sitten oikein tehty montaa, kun ei pystynyt kunnolla keskittymään ja vaan tuijotteli pentua ja muita kehässä olevia, vaikka yritin kuinka lukea lakia, että ei saa katsoa muualle, huoh !
  • Jääviä ja istumisen asennon pysyvyyttä / suoralla, ei käännöksiä / menin pelkästään ohi istumisessa ja vasta toistolla mukaan / palkkaa suoraan asennon ottamisesta myös
  • Paikallamakuu / Pia vartio Toivoa / sivulla oloa palkkasin vielä, katsotaan varmaan, jossain vaiheessa, että tässäkään ei enää tule palkkaa, kuin yllättäen / menin piiloon vain ihan lyhyeksi hetkeksi ja kävin sitten silittämässä, ei palkkaa namilla / Pia sanoi, että oli ihan nätisti ja vain kerran tuli itkua (Ruu teki ohjattua siinä vieressä)
Isovuoro / avustaja Nina

Aloitettiin tunnarilla ja teemana oli irtoaminen kapuloille ensimmäisellä käskyllä ja toinen teema palautus eteen ja rauhallinen pito edessä.

  1. tunnari / Toivo sähelsi alussa ja lähti heti moikkaamaan Ninaa, voi voi / takaisin sivulle ja siinä vähän vinkui / oma oli laitettu 10 metrin päähän ruutunauhan alle piiloon, jotta pysyy moodi haistelussa, muita kapuloita ei ollut, tarkoituksella erittäin helppo tehtävä / lähtö ihan ok ja palautus ihan ok
  2. tunnari / nyt kapula taas siellä piilossa ruutunauhan alla ja muut siinä edessä yhtenä pinona, ei siis levitettynä / nyt lähtö ei ollut yhtä sujuva, tarvittiin toinen käsky / syöksyi pinolle ja kerran nuuhkaisi ja sitten etsi oman ruutunauhalta ja palautti / Merja sanoi, että olisi hieman mälvännyt tullessa, mutta ei vaikuttanut pahalta omasta mielestä, kerran saa korjata ja nyt Toivon mielentila oli vähän liian kiihtynyt, joten en ole kovin huolissaan, jos saadaan mielentila pidettyä tasaisena / täytyy kuitenkin muistaa, että jos Toivo tekee suuremman mokan niin alkoi viimeksi oikeasti rusikoimaan sitä kapulaa (palautti apparille kapulan treeneissä)
Sitten oli ohjelmassa ohjatun noudon alkuosa ja olin myös suunnitellut loppuosan treeniä, mutta sen jätin väliin. Ohjeistin Niinaa huonosti, joten täytyy muistaa seuraavalla kerralla kirjoittaa muistilappu, jotta en anna ristiriitaisia ohjeita.

Tarkoitus oli, että Niina liikkuroi vaan tämän liikkeen seuraamisen ja kapuloita ei viedä ollenkaan, mutta sanoin, että "liikkuroit, mutta kapuloita ei viedä". No Nina teki käskystä ja liikkuroi kapuloiden viemisen 5 metriin, mutta ei jättänyt kapuloita ja mä menin niin lukkoon, että näin niiden kapuloiden jopa jäävän :) :) heh !

Muutin lennossa suunnitelmaa ja palkkasin Toivon, kun otti kontaktin minuun eli ei tehty ollenkaan liikkeen alkuosaa, mutta toisaalta tämä osoittautui aika hyväksi treeniksi, koska sitten tehtiin alkuosa vieden kapulat 10 metriin ja sitten se seuraamisen osuus ja nyt Toivo oli paljon paremmin mukana sen seuraamisen, ei tuntunut yhtään, että ajatus olisi kapuloista, palkkasin sitten seisomisesta heittämällä lelun Toivon taakse.

Pia muistutti, että ei koskaan saa heittää kohti kapuloita. Ihan hyvä huomio ja varmaan yritän tätä noudattaa ja heittää pallon Toivolle, en sen taakse. Evl:n ohjatussa olen tottunut palkkaamaan niin, että hakee lelun useimmiten minulta, kun on pysähtynyt tai kiertänyt merkin, mutta nyt jos tarkkaan muistan niin Jessican ohjeilla Inkalle kyllä heitettiin taakse patukka, mutta ihan Inkan lähelle.

Tosin Toivo ei edes yritä kapuloita nappailla, jos sillä on lelu vaan rallattelee sen kanssa, mutta hyvä tämä on tiedostaa ja parempi, että tulee palkkansa kanssa kohti minua kuin kapuloita.

Loppuun vielä ehdittiin ottaa muutama nousu kaukoja niin, että Toivon vieressä oli kolme apuohjaajaa häiriköimässä tai no ne vaan oli ja ihan läheltä otin asennonvaihtoja. Pia muistutteli puhtaasta tekniikasta, mutta tällä hetkellä mulla on päällimmäisenä mielessä vaan se, että se kykenee nousemaan edes jotenkin ja selviytyy seuraavasta kisasta ilman, että ei kykene tekemään minkäänlaista vaihtoa. Sen jälkeen sitten aloitetaan noiden jalkojen tarkkailu ihan tosissaan ja ei päästetä läpi huonoa tekniikkaa.

Tämä on huono plääni, mutta jostain on nyt annettava periksi, koska muuten Toivo ei kykene suoriutumaan tehtävästä. Toki kotona treenatessa en päästä läpi huonoja vaihtoja ja yritän jo etukäteen ennakoida ongelmat ja toivon nyt vaan, että toistot jää oikealla tekniikalla lihasmuistiin, mutta en voi muuten nyt puuttua ihan pieneen liikkumiseen, koska en saa aiheuttaa sen pieneen päähän sitä, ettei uskalla suorittaa asennonvaihtoa. Toki, jos se tulee eteenpäin seisomisessa niin pakkohan siihen on puuttua, mutta en siihen, että tassu liikahtaa vähän tai ei mene tarpeeksi voimakkaasti taakse 10 metristä.




maanantai 20. maaliskuuta 2017

19.03.2017 Sporttikoirahallilla Pian kanssa

Sunnuntaina taas aikainen herätys ja Sporttikoirahallille treenaamaan aamuvarhaisella Pian kanssa. Tällä kertaa kumpikin oltiin niin myöhään paikalla, että ei ehditty lenkille ennen treenejä.

Toivon energiaa yritin taas purkaa juoksuttamalla sitä hieman agilityesteitä, vähän hyppyjä ja putkia, jolloin Toivo oli aivan innoissaan, jolloin mua taas harmitti, että minulla ei ole aikaa ja rahaa treenata lajia, kun tarvitsisin opastusta, en osaa itse kyllä opettaa niin, että saisin Toivon toimimaan niin, että kävelen itse !

Tämän jälkeen vein Toivon autoon, mutta Inka sai jäädä seuraamaan Pian ja Ruun treeniä. Tosi hienosti Inka olikin, mutta Ruun noutotreenien aikana alkoi Inka hieman kiihtymään. Noutaminen on Inkasta tosi kivaa.

************

TOIVO

Toivo teki sitten kisamaisen kahdessa setissä eli ensin seuraavat liikkeet:

1. kierros

  1. Luoksetulo / läpijuoksuna, jotta ei luule aina tulevan pysäytystä / vähän oli ylivireinen, kun ei ollut lenkkiä alla ja tuli alussa pientä ininää sivulla ja alas menossa, muuten ihan kiva ja malttoi odottaa sivulletuloa.
  2. Ruutu / oli vähän kierroksilla ja kun odotutin hieman ennen kuin annoin maahan käskyn niin meinasi ensin ampaista kohti minua, mutta käsky meni kuitenkin perille ja meni maahan. Aika kivasti oli, kun kävelin kohti ja ihan nätisti odotti, hyvin sivulle.
  3. Jäävät eli L, seiso - istu / Seuraamisen lähtö olisi voinut olla parempi ja istumisesta taas vähän varasti, muuten ihan kiva setti ja istuminen onnistui hyvin.
  4. Metallinoutohyppy / vähän ääntä, mutta muuten ihan kiva, ei nyt mitenkään laukkaa, mutta tämä kelpaa minulle, vähän myös malttia saatu sivulle tuloon edestä
Tässä välissä palkkasin Toivon ja sen jälkeen sitten aloitettiin toinen kehä.

2. kierros

  1. Kauko-ohjaus / ensimmäinen aloitus meni ihan pieleen, joten kisamaisuus siinä vähän kaatui, mutta tehtiin sitten uusi aloitus ja otin kaukot vain 5 metrin välimatkalla / tämä liike on niin kesken, joten en ota siitä nyt kauheasti painetta
  2. Tunnistusnouto / taas vaikeuksia lähdössä, vasta toiseen käskyyn reagoi, kun tuijotti Pia, joka liikkuroi / kapuloilla toimi hyvin ja palautuskin onnistui / toki luovutuksessa on vielä työstettävää, mutta paremmalta tuo nyt näytti
  3. Seuraaminen / lyhyt seuruu, jossa paljon virheitä, hidas käynti on meille niin vaikea, en ole löytänyt sopivaa rytmiä todellakaan tähän ja kontakti laskee alemmaksi ja asenne ei ole sitä mitä haluaisin, normaalissa käynnissä välillä edistää ja yli työskentelee, eikä juoksukaan ole parasta ja itse lähdin liian hätäisesti juoksuun ja juoksun pysähdys vähän liian harkitsematon, Toivo ei pysynyt perässä. Peruutus ihan kelvollisia, tosin siinä yhdessä kohtaa nousi seisomaan ennen peruutusta. Myös ääntä tuli muutamassa kohtaa, mutta osasyy varmaan palkkaamattomuus alkoi jo näkyä vähän tässä vaiheessa.
  4. Ohjattu nouto / tässä näkyi tämän hetken ongelmat selvästi eli vähän löysä seuraaminen, ei ole tarpeeksi skarppi, pysäytys ok, mutta kaarre taas ei minun makuun tarpeeksi kaareva ja kapulalla vähän liian hätäinen, mutta nyt tuli eteen sillä tasolla minkä osaa eli vinosta suoria eteentuloja treenattava nyt erittäin paljon.


Toivo teki vielä sitten toisen setin Speedyn treenien jälkeen. Toivo teki vaan ruutua niin, että mentiin ensin alustalle ja sen jälkeen Pia heitti lelun Toivolle, tosin siinä tuli kömmähdys ja yritin saada Toivon korjaamaan, no Toivo korjasikin, mutta sain sitten sen sählättyä. Pian sanoikin, että olisi kannattanut tehdä niin, että hän olisi heittänyt lelun Toivolle, kun Toivo oli paremmassa kohdassa, mutta se ei tullut mulle nyt mieleen tuossa tilanteessa. Toivo ei vielä kunnolla osaa korjata, kun olen niin kaukana.

Jätin Toivon nähden lelun ruutuun ja purettiin se näin pois, ettei ala ennakoimaan sitä, että ruudussa ei ole mitään. Viimeinen alustalle ja Pia heitti palkan, kun yleensä se tulee multa silloin, kun alusta on ruudussa.

Tämän jälkeen sitten tehtiin paikallaolot poikien kanssa niin, että järjestys oli Zack, Toivo ja Speedy. Toivo oli ihan ok siihen asti, kun sai namipalkkaa riviin menossa ja sivulla alasmenoon asti, mutta heti, kun menin lähemmäs piiloa, joka oli lähellä niin alkoi vinkua, komensin ihan kyllä kerran HILJAA ja EI -käskyillä, mutta en kovin ärhäkkäästi vaan rauhallisesti, etten häiritsisi Speedyä. Kävin samaan aikaan palkkaamassa Toivoa silittämällä, kun Pia kävi välipalkkaamassa Speedyä, mutta jossain vaiheessa vähensin tätä, koska mietin, että saattaako sekin saada sitä hermostumaan, jos alvariinsa käyn lääppimässä. Ensin jäin näkyville, sitten sermin taakse niin, että yläkroppa näkyi ja sitten vaan kyykistyin maahan hetkeksi.

Inka teki Ruun kanssa evl:n paikallaolon ja kovin vakava sekä keskittynyt toinen oli, kun lankesi näin tärkeä rooli Inkalle. Hyvin seesteinen ja vakaa, tosin maahan meno ei ollut mikään järisyttävän nopea ja sivulle tuli ravilla, mutta on se vaan suloinen ja hyvin iloinen, kun oli hänen vuoronsa !


17.03.2017 treenit hallilla Mariannen kanssa

Perjantaina olin saldovapaalla töistä ja aamulla mentiin Mariannen kanssa hallille treenaamaan jo puoli kuuden aikaan aamulla, joten aika silmät ristissä oli kyllä aikaisen herätyksen kanssa, mutta olipa sitten kivasti aikaa koko päivän, kun ei tarvinnut hoppuilla.

Olin hieman ennen Mariannea hallilla, joten Toivo sai tehdä kiertonoutohässäkän kiertoa, jotta vähän ylimääräinen energia saataisiin pois. En vähään aikaan ole kiertoa tehnyt ja ensimmäisen tein ilman ohjureita ja se oli ihan kiva kierto, mutta laitoin kuitenkin ohjurit paikoilleen, jotta kierto pysyy tiukkana. Nyt sitten aloitin lähempää ensin ja etenin ohi esteiden, mutta Toivolle tulee vaikeuksia, kun ollaan selvästi ohi esteiden. Kysyinkin Mariannelta tähän sitten neuvoa ja taidan lähteä samalla tapaa opettamaan jatkossa, kuhan nyt saadaan ensin tuota voittajan settiä vahvistettua kisakuntoon.

Toivo aloitti treenit ja sen jälkeen sitten tehtiin paikallaolot niin, että Inka avusti ja Mariannen Julia Walesinspringelspanieli oli toisena avustajana ja sitten vuorostaan toimin liikkeenohjaajana ja apparina Mariannelle ja Lahjalle. Mariannen lähdettyä töihin jäin vielä treenaamaan hallille ja Inkakin pääsi ihan kunnolla vähän hommailemaan ja sai tehdä rauhassa, kun olin Lahjan vuoron aikana vienyt Toivon autolle rauhoittumaan.

Toivo oli aika kivasti, kun Inka oli välissä, mutta kun siirrettiin Inka Toivon paikalle ja Julia keskelle sekä Toivo sitten toiseen laitaan niin voi kauhistus, kun oli vaikeaa. Toivo katsoi tiiviisti toiseen suuntaan ja oli sen näköinen, että en katso, en varmana katso tuota tyttöä, mutta ei kuitenkaan pahemmin vinkunut. En tosin pahemmin edes yrittänyt piiloon tai kävin siellä vain pyörähtämässä.

TOIVO

Ohjattu käskytettynä

Tehtiin ohjattua Toivolle ja taas oli huomattavissa, että nyt alkaa vähän leviämään liikkeen alkuosa eli sitä pitää alkaa nyt kyllä treenaamaan palasena taas ja keskittyä siihen, että Toivo seuraa intensiivisesti. Eihän se mitenkään huono ole, mutta pystyy kyllä paljon parempaan keskittymiseen, joten ei sitä tuollaiseksi voi jättää. Muuten ihan kiva, mutta eteen tuleminen vinosta on kyllä aloitettava tehotreenit ja opettaa sitä tästä läheltä ensin käsiavulla ja sitten vasta, kun osaa ilman käsiapua niin kapulan kanssa. Nyt olen käyttänyt Rommilla käyttämääni treenitapaa ja vielä se ei ole toiminut toivotusti, kuja on liian suuri apu ja näin Toivo ei tarpeeksi ajattele miten se pitäisi suorittaa.

Z:ta käskytettynä

Nyt onnistui asennot ihan kivasti, mutta pitää kiinnittää huomiota, että istumisesta lähtee vähän varastaen liikenteeseen eli ennakoi ja vasemmalle käännöstä pitäisi harjoitella paljon ilman merkkiä ja merkin kanssa.

Metallinouto käskytettynä

Nyt oli ihan hyvä ja otti kapulan reippaasti. Ääntä tässä liikkeessä tulee metallikapulan vuoksi, mutta siihen en nyt puutu. Eteentulo olisi voinut olla parempi, mutta melko suoraan kuitenkin ja nyt olen myös pyrkinyt palkkaamaan paljon edestä treeneissä tai odotuttanut edessä hetken ja käskenyt istumaan ensin, ennen kuin olen antanut sivulle tulo käskyn.

Tunnistusnouto käskytettynä

Tehtiin kahteen kertaan hieman eri paikkaan. Toivolla on vaikeuksia lähteä ensimmäisellä käskyllä, joten sitä täytyy harjoitella erikseen nyt jotenkin ja muutaman väärälle ihmiselle viedyn palautuksen jälkeen sillä on epävarmuutta vähän palauttaa kapulaa rennosti, joten ensimmäisellä kerralla kyykistyin, jotta sai tulla vähän vähemmällä paineella eteen.

Toivo suoriutui ihan kivasti, vaikka vähän sillä on epävarmuutta, ei niinkään kapuloilla vaan näissä muissa osissa ei ole tarpeeksi rutiinia. Täytyy kotona sisällä ottaa palautuksia niin, että piilotan yhtä kapulaa tai kehittää, jotain muuta tätä tukevaa toimintaa eli liikkeelle lähtö yhdellä käskyllä ja palautus eteen niin, että korjaa maksimissaan vain kerran otettaan kapulasta, edessä rauhallista pitoa.

***********

INKA

Mariannen lähdettyä töihin otin sitten Inkan kanssa vähän treenailua ja Inkalla oli kivaa. Pitkästä aikaa seurautin Inkaa lelulla niin, että lelu oli Inkan vasemman lavan kodalla ja sitten leikittiin Inkan kanssa narupallolla oikein kunnolla ja hauskaa tytöllä oli ja vielä hauskempaa kun sai syödä namia :) !

TOIVO

Hyppynouto ohjatun kapulalla

Toivon kanssa treenasin sitten hyppynoutoa puukapulalla ja hienoja suorituksia tuli kaikilla toistoilla, ei voi kyllä moittia Toivon suoritusta, joten enemmän se ongelma on siinä metallissa.

Luoksetulo ja pysäytykset

Luoksetuloa tein paljon kentän poikkisuuntaan ja pitkästä aikaa tehtiin myös niin, että harjoittelin pysäytyksen jälkeistä osuutta eli Toivon jätin seisomaan puoleen väliin ja siitä sitä loppua. Pysäytin myös muutamia kertoja, mutta yritin tasapainoilla myös läpijuoksuilla.

Kauko-ohjauksen toistoja

Nämä huonompia kuin aikaisemmin, liikkuu ja on epävarmempi. No ei toisaalta ihme, kun ollaan edetty liian nopeasti, korjaamista taitaa tulla tämän kanssa aikalailla. Toisaalta kyllä se kovasti yrittää, mutta alkoi jo olla vähän väsynyt.

Seuraamisen vasemmalle käännös

Mariannen antamalla ohjeella yritin tehdä, mutta Toivo oli jo liian väsynyt, joten päärin siirtää treeniä myöhempään ja otin sitten avuksi lelun ja tehtiin seuraamista sen avulla, olikos se nyt kainalossa minulla vai missä, mutta tämä tehtiin vaan siksi, että päästiin lopettamaan kunnon asenteella ja niinhän se sieltä innostus tuli, mutta en yrittänytkään mitään ihmeempää.

Mariannen neuvo on kyllä ihan tuttu, kun Rommille ja Inkalle sitä Korrin Susannan valmennuksessa aikaisemmin tehtiin tai ehkä enemmän juuri Inkalle, kun treenattiin täyskäännöstä aikoinaan.

Loppuun kevennyksenä Inkan kanssa hengailua. Inka ei saa pahemmin enää vetää lelua, jotta ei mene jumiin niin leikkiminen on vähän tällaista, että pitelen ennemminkin lelusta kiinni, kuin että taistelisin voimakkaasti, mutta kivaa Inkalla oli :) !






16.03.2017 kouluttajien vapaavuorolla tuuraamassa Niinaa

Torstaina Nina oli kipeä, joten olin kouluttamassa ryhmää yksin ja jäin sitten Niinan vuorolle treenaamaan kouluttajien vapaavuorolle eli Toivo pääsi mukaan.

Toivo oli nytkin aika kivan tuntuinen, vaikka tulikin lähes suoraan autosta, jossa oli tunnin odotellut sen aikaa, kun koulutin omaa ryhmää. Aloitin ihan ensin vähän leikkimällä sen kanssa, eikä pahemmin ottanut painetta muista koirista vaan pystyi leikkimään ihan hyvin.

Paikalla oli meidän lisäksi 4 koirakkoa ja viisi eri koiraa. Näissä treeneissä kaksi kenttää on yhdistetty, jolloin tilaa on lähes saman verran kuin kisoissa. Tehtiin Toivon kanssa seuraamista, luoksetuloa ja ruutua. Siinä lähinnä ne pääkohdat mitä treenattiin ja ruutu oli se pääasia meillä, jotta Toivo pystyisi sen hahmottamaan isolla kentällä ja tässä toivoin, että saisimme onnistumisia 100 %:lla.

Ruutuun mennessä Toivo hieman reagoi sivulla työskenteleviin koiriin, mutta kykeni menemään ruutuun ihan kivalla vauhdilla, mutta vähän liikaa oli sitten se, että yksi ohjaajista seurautti koiran juuri ruudun takaa, kun olin lähettänyt Toivon.

Tässä tilanteessa Toivo väisti ja ei mennyt ruutuun ennen kuin käskytin sitä uudelleen ja toinen koira oli ohittanut ruudun selvästi. Nämä on niitä tilanteita, joita ei toivoisi käyvän ja sen takia en näihin treeneihin ole vakituisesti ilmoittautunut, kun ei pysty täysin hallitsemaan tilanteita, koska haluan, että häiriöt on edes, jollain tasolla suunniteltuja näin kokemattomalle ja vilkkaalle koiralle, joka huomaa kaiken. Jätinkin sitten Toivon nähden ruutuun lelun ja lähetin uudelleen, jotta kykenisi sinne ruutuun suoraan innokkaasti eikä vilkuilisi muita.

Ei se Toivo rikki mennyt, mutta kyllä se harmitti kovasti, koska niin iloisesti se suoritti ensimmäiset ruudut. Jos kisasuunnitelmat ei olisi näin lähellä niin tuolla nyt ei niin suurta merkitystä olisi, mutta nyt valitettavasti sillä voi olla vaikutusta. Tällaisia häiriöitä olen ajatellut kyllä kevään aikana lisätä, mutta en heti ihan siihen ruudun taakse vaan ulkona sitten vähän kauempaa ensin ja naapurikehässä sitten voisi toinen suorittaa, jotain aika lähellä, mutta ei sentään metrin päässä ruudun takana.

Luoksetulo oli Toivolla oikein hyviä tänään ja lähinnä keskityin siihen jättöön ja siihen, että piti katseen minussa ja pysyi hyvässä asennossa alussa sekä tuli suoraan eteen hyvällä vauhdilla, ei siis mitään pysähdyksiä. Matka oli nyt mahdollisimman pitkä !

Seuraaminen oli ihan kelvollista, toki vähän otti häiriötä muista kontaktin muodossa, mutta mitään suurta ongelmaa ei ollut. Lähinnä ne tiedostetut ongelmat vasemmalle käännöksissä, liikkeelle lähtiessä kontakti saisi olla aktiivisempi, hidas käynti on meille rytmillisesti vaikea ja kontakti laskee, toisin kun meikäläisen muilla koirilla, joilla taas hidas on ollut parasta ehkäpä.

Toivo jaksoi kyllä ihan kivasti, mutta taaskin voin todeta, että olisi pitänyt viedä se autoon vähän aikaisemmin eli pitää treenit lyhempinä tai jakaa useampaan lyhyeen pätkään, koska reagoi selvästi kentälle tulleeseen koiraan, joka ei vuoron alussa vielä ollut treenaamassa.

Pientä paikallaoloa yritin ottaa loppupuolella, mutta Toivo ei oikein ollut enää sopivassa mielentilassa, joten ne jäi aika lyhyiksi. Hermostui heti, kun jätin vähänkin, joten laitoin Toivon todella lähelle piiloa ja kävin siellä ihan muutamana sekuntina.

Vaikka loppuaika vuorosta ei ihan toivotusti mennyt niin voin kuitenkin olla tyytyväinen ja Sannakin kehui, että Toivo on selvästi kehittynyt ja kasvanut viime syksystä paljon !

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

14.03.2017 hallilla Toivon ja Inkan kanssa

Pakko oli lähteä töistä tiistaina aikaisemmin, jotta ehtii hallille, ennen kuin siellä alkaa treenivuorot. Onneksi ykköskenttä oli vapaana ja pääsin korjaamaan eilisen tuhoja ja täytyy sanoa, että eilisien pahan mielen ja vitutuksen jälkeen mieli on jo parempi. Pialle eilen valitinkin, että tekisi mieli heittää hanskat tiskiin ja keskittyä vaan palveluskoirapuolelle tuon kuumakallen kanssa. Ainakin vielä viime kesänä ja syksynä siellä ei paikallaolossa ollut ongelmia, kun muihin koiriin on se välimatka ja eivät ole vieri vieressä.

Toivon vire oli paljon parempi, mutta yllättävän äänekäs se oli, ei onneksi kuitenkaan työskennellessä, mutta patukka sai äänekästä kyytiä. Paikallaolot tein viimeisenä niin, että Toivo oli Inkan kanssa paikallamakuussa ja paljon kehuin erittäin rauhoittavasti ja välillä kävin silittämällä palkkaamassa tai ennemminkin rauhoittamassa. Jatkossa alan välttämään näitä ns. välipalkkauksia, mutta nyt käyn vähän rauhoittamassa Toivoa silittämällä ja samoin Inkaa, mutta namia en anna. Alussa kyllä vähän annoin kummallekin namia, jotta sain Inkan ja Toivon asettumaan hyvin riviin, niin, että näen vähintään Toivon peilistä, kun Inkahan on kuin patsas, joten sitä ei tarvitse kyylää, mutta täytyy miettiä, että pitäisikö tässäkin aloittaa namien jättö pois lähes kaikissa tilanteissa.

Toivon ilme ja olemus oli hyvä ja kehuin rauhoittavasti piilosta, jolloin se myös keskittyi paremmin. Häiriötä saatiin sen verran, että naapurikentältä haettiin numeroliivit ja kuljettiin suoraan poikkikentän koirien edestä. Jäin näkyville rauhoittamaan koiria kehumalla niitä taas rauhoittavasti. Toki olin myös hiljaa, enkä kokoajan päpättänyt jotain :) !

Useimmiten Toivon suu alkaa tosiaan taaskin vähän kuin napsumaan, maiskuttamaan, kun tulen kohti, mutta katsotaan rauhoittuuko vähitellen, kun ei odota mitään palkkaa namin muodossa. Edessä olleet namit eivät ole tarpeeksi rauhoittaneet, vaikka vähän on niillä ollut parempi, mutta niiden käyttö on vähän vaikeaa, kun se ei aina sovi kaikille muille rivissä olijoille ja eivät kyllä mielestäni Toimi tarpeeksi hyvin Toivolla. Inkalle ne on olleet oiva apu ja jähmettäneet Inkan, mutta Toivoa ei tarpeeksi, eikä sitä ole voinut aina käyttää.

Oikeastaan lelua ei ole vielä tullut käytettyä suunnitelmallisesti, mutta jos lähden sitä kokeilemaan niin pitää varata aika lailla aikaa sen homman läpivientiin. Lisäksi voi olla, että Toivo ei pysty silloin keskittymään senkään vertaa, mutta se voisi olla kokeiltavan arvoinen vaihtoehto, kun Toivo ei niin nameista välitä. Jos se toimisi niin sitten ehtisi ehkä vähän purkaa siihen leluun ennen yksilösuoritusta, jos paikallaolot on viimeisenä. Mutta onko palkkaus sitten siinä vaiheessa liian hätäinen varsinkin, jos sattuisi olemaan ensimmäisenä koirana (Toivo voisi tarvita kunnon purkua siihen palloon/patukkaa ja riittääkö aika semmoiseen tai tilat kisapaikalla) ja mielentila menee ehkä väärään suuntaan ja alkaa olemaan entistä kiihtyneempi, en osaa sanoa.

Ihan muutaman kerran olen paikallaolosta palkannut lelulla, kun on ollut tilanteita, että on ollut paljon koiria ja Toivolle ei nami oikein ole kelvannut ja on katsellut muita koiria, jotka leikkivät. En kuitenkaan oikein ole ollut tähän tyytyväinen, joten useimmiten käytin aiemmin isoa rasiaa, josta annan useamman lihapullan tai mitä sitten sattuu siellä olemaan.

No jopas tuli pitkää pohdintaa ja enpä tiedä sainko edes ajatuksia tähän kasattua !

Voidaan kuitenkin todeta, että Inkan paikallaolo saa Toivon kyllä pysymään rauhallisena ja paikallamakuu alkaa näyttää samalta kuin mitä se oli silloin viimevuoden puolella maanantain hallivuoroilla.

**************

TOIVON TREENIT

  • Metallihyppynouto / näkyvillä taas sama ongelma eli menee kapulalle ja hetkeksi pysähtyy katsomaan minua ja vasta sitten ottaa kapulan / jos teen vaan paluuta niin tätä ongelmaa ei esiinny (palkkana kalkkunaleike) / tein myös muutaman iskunoudon metallille ja nämäkään ei nyt ihan mitään mielettömän hyviä ollut (palkkana vinkuvanarupallo)
  • Ohjatun noudon suunnat ja palautus / laskin kapuloita vähän alaspäin / otin eteentuloja vinosta ja käsiavulla yritin ohjata ja en ollut tyytyväinen / tehtiin muutama sitten pitkällä suoralla palautuksia eteen, ei ongelmaa, tulee kyllä hyvin eteen ohjatun kapulan kanssa, eikä edes ärähdä nostossa, annoin kylläkin nyt apuja eteen tuloon sen verran, että pari metriä ennen eteen tuloa annoin liki käskyn
  • Ohjatun kapulalla hyppynouto / taas tuli todistettua, että kyllä se tämän osaa, siis hyppynoudon, ei ongelmaa missään osassa liikettä
  • Kauko-ohjaus takapalkalla, nyt ei sivulla niitä merkkejä eikä myöskään takana, laitoin taakse vain pienen palkkapurkin, jolta kävi hakemassa frolicin palasen / tein eri matkalla muutaman vaihdon tai yksittäisen
  • Luoksetuloa läpijuoksuna poikki kentän ja hienot eteen tulot
  • Tunnistusnouto / apuna haistelun herätykseen oman piilotus ensin ruutunauhan alle ja sitten niin, että muut kapulat mukaan ja oman piilotus / viimeisenä sitten kapula sinne muiden joukkoon ja otin tämän eri suunnasta ja siirsin ruutunauhan kapuloiden taakse ja palautukseen menin kyykkyyn, jotta saadaan puhkaistua tuo edellisenä päivänä syntynyt epävarmuus
INKAN TREENIT

  • Metallinouto / olipas komea nouto ja laukalla palautus / sähläsin vähän eteentulon, kun en heti muistanut, että vaihdoin Inkan eteen tulon suoraan sivulle tuloon, mutta eipä tuo sähellys mitään haitannut
  • Metallihyppynouto / Inka näytti vähän Toivolle mallia ;), olipas hienot suoritukset kummassakin noudossa
  • Seuraamista ja vähän rally-tokon liikkeitä
  • Luoksetulo
Inka oli kovin innoissaan, kun pääsi vähän töihin ja tehtiin vähän normaalista poikkeavaa noiden noutoliikkeiden muodossa. Myös namit oli kovin mieleen, kun oli niitä ns. jälkinamipalkkoja !

*************
Kotona vielä Toivo sai jumpata illalla kauko-ohjauksen asennonvaihtoja ensin kunnon avuilla ja sen jälkeen annoin vain pelkästään suullisia käskyjä, paitsi seisomasta istumaan annoin käsimerkkiä ja suurimman osan tästä vaihdosta tein peruutuksen kautta, jotta ajattelisi vahvemmin taaksepäin. Inka touhusi siinä vieressä vähän omiaan, joka eri asentoja tai sitten makasi maassa ja odotti, että nameja tipahtaa eteen.

Voisin toki pistää Inkan toiseen huoneeseen, mutta yleensä Inka makaa tai istuu ja saa sitten paljon välipalkkaa tai pääsee välillä tekemään ja Toivo makaa vuorostaan. Tällöin Toivolla ei ole mitään hermostumista muuten näkyvillä, eikä myöskään hallilla, jos Toivo laitetaan maahan makaamaan ja teen Inkan kanssa jotain puuhastelua, mutta jos puuhastelen kentällä Inkan kanssa ja Toivo odottaa seinässä niin silloin alkaa helposti mennä kuppi nurin Toivolta. Olisi paras viedä Toivo autoon, mutta vapaavuorolla ei ole oikein aikaa juosta edestakaisin, kun treeniaika on niin lyhyt, jos joku muu haluaa tulla kentälle.

Metallikapulalla ja tunnarikapulalla tehtiin kummankin kanssa pitoja ja myös kumpikin sai tehdä erittäin lyhyeltä matkalta eteentuloja kapula suussa.

Tehtiin myös tunnarikapulalla kapulan pidon tiivistystä ja jopa Inkakin pääsi juonesta kiinni, vaikka ei olla sille vastaavaa koskaan tehty, vielä se vanhakin oppii :) eli tämä Maarit Hellmanin antama neuvo on kyllä ollut tosi hyvä !



13.03.2017 Maanantain hallivuoro

Paikalla maanantaina minun ja Toivon lisäksi Pia ja Ruu heeleri sekä Sanna ja Rolle kelpie. Aloitettiin paikallaoloilla ja en käyttänyt Toivoa kuin pissalenkillä, koska kotona oltiin juuri oltu lenkillä ja en muilta kiireiltä ehtinyt paikalle aikaisemmin.

Toivo oli Ruun ja Rollen välissä paikallaolossa. Vähän oli säätämistä ihan pelkästään kehään menossa, vaikka Toivo oli ulkona jo saanut noottia vinkumisesta ja se tuntui tehoavan. Sain sen kuitenkin siihen tilaan kentän ulkopuolella, että päästiin nätisti riviin (kerran läpsäytin hiljaa -käskyn yhteydessä kädet yhteen työhanskat käsissä), mutta alkoi kuitenkin jo hermostumaan hieman rivissä.

Aloitettiin Evl:n istumisella ja jäin alkuun näkyville tai oikeastaan en pitkälle päässyt, kun se ensimmäinen vinkaisu tuli ja pysähdyin heti ja yritin äänellä rauhoittaa ja jäin hetkeksi paikalleen ja piilossakin kävin vain pikaisesti, kun vähän rauhoittui. Kävin nyt ns. palkkaamassa, kun muut kävi, koska Toivo selvästi hermostui ja jalat alkoivat tassuttelemaan ja palkkasin vain rauhoittavasti silittämällä pitkällä vedolla selästä. Kun tulen kohti niin alkaa napsimaan suuta aivan kuin odottaisi namipalkkaa (vai onko se vain sijaistoiminto kiihtymiselle).

Aika harmillista, että ollaan jouduttu tähän tilaan, kun se pitkän aikaa piti kintut aikalailla aisoissa ja en ihan pääse varmuuteen tuosta vinkumisesta, kun oli niin monta kuukautta tässä ihan rauhallinen näissä paikallaoloissa. Tämä esiintyy muiden koirien läsnä ollessa vain, mutta miksi se on niin levoton, en osaa sanoa. Koirat on kuitenkin tuttuja ja Rollen kanssa on ollut paikallaolossa koko talven ja Ruukin on ennestään jo tuttu lady, joten sen puoleen ei pitäisi olla niin kiihtynyt.

Toivo ei yleisesti ole edes epävarma koira ja se ei suhtaudu muihin edes arastellen, mutta muista kylläkin kiihtyy kovasti ja haluaisi tutustua kaikkiin niin kovasti ja olisi valmis leikkimään vähän kaikkien kanssa.

Mietin, että voisiko Toivoa nyt hermostuttaa se, että Rolle on yrittänyt pariin otteeseen ottaa Toivon suusta Toivon uuden patukan, mutta sekin tuntuu vähän kaukaa haetulta. Nehän kuitenkin on lenkkeillyt vapaana muutamaan otteeseen yhdessä ja pojat kyllä pärjää keskenään ja samoin Ruun kanssa on lenkkeilty ja Toivo uskoo Ruun komennuksia ihan hyvin, joten ei pitäisi nyt niin jännää olla.

Naapurikentällä tehdään agilityä, mutta miten se sitten näin pahasti vaikuttaisi, kun se on ihan nätisti paikallaolossa, kun ei ole muita treenaamassa samalla kentällä ja muilla kentillä tehdään agilityä, eikä viimeisessä tokokisassa mitään agilityä tehty. Jokin sitä nyt jännittää hirveästi ja sen kyllä paikallistan, että lisälevottomuus tuli siitä, kun hallin ulko-ovesta poistuin eli siinä kyllä yksi vaikuttava tekijä, joten sitä ei nyt olla tehty enää.

********
Toivo treenasi ensimmäisenä ja aloitettiin metallikapulanhyppynoudolla, jonka Toivo teki aika räjähtävällä voimalla, kun Pia alun liikkuroinnin jälkeen meni kapulan viereen seisomaan niin Toivo teki kyllä hienon noudon ja eteenkin tuli vain aavistuksen vinoon. Tästä palkkasin nyt vain kehuilla ja käskin maahan, kun tuli pientä säätöä ennen seuraavan liikkeen aloituspaikkaan menoa.

Seuraavana Z:ta istu-seiso-maahan, jossa Toivo sikaili seuraamisen kanssa, kun pompahteli vähän turhan iloisena, istuminen onnistui, mutta siinä en vielä voi olla täysin eleetön, seisominen kyllä onnistui, mutta pitkästä aikaa tällä  kertaa liikahti, kun kävelin ohitse, joten jouduin laittamaan seisomaan kunnolla uudelleen ja kiertää tolpan sitten uusiksi, vähän se petrasi loppua kohden, mutta nyt pitää tehdä vähän sellaisia jääviä, että ei tiedä mitä seuraavaksi tulee, kun alkaa ennakoimaan hieman.

Tunnistusnouto, huoh tuota kaveria, vire oli ihan liian korkea, mutta toimi kyllä ihan kivasti, mutta palautuksessa Toivo sitten erehtyi henkilöstä, kun niin vauhdikkaasti palautti sanalle oikealle viistoon ja hämmentyi sitten totaalisesti, törmäsi Sannaan ja heitteli kapulaa sinne sun tänne ja palasi kapuloille ja jouduin rauhoittaa tilanteen.

Tehtiin tämä uusiksi, mutta mielentila oli vähän liian hätäinen, kyllä se oma säätämisen jälkeen löytyi, mutta palautuksessa selvästi painetta liikaa, kun alkoi rouskuttamaan kapulaa eli pureskeli ihan urakalla, jota ei ole koskaan tehnyt aikaisemmin.

Luoksetulon jättöä, voi Toivo, kun oli vaikeaa, tuli vinkunaa ja Toivo lensi sitten kehästä ulos, kun ei meinannut millään rauhoittua ja kyynäreetkin nousi ylös. No sen jälkeen, kun kävi jäähyllä pystyi hallitsemaan itsensä ja otettiin loppuun sitten luoksetulo läpi !

maanantai 13. maaliskuuta 2017

11.03.2017 Sporttikoirahallilla tokoa Pian kanssa

Lauantaina aikaisin aamulla Sporttikoirahallille treenaamaan Pian kanssa tokoa ja alkuun kävimme ihan lyhyellä lenkillä metsässä koko porukalla, jolloin koirat saivat hieman juosta vapaana ja se teki kyllä Toivolle hyvää, siis vapaana kirmaaminen ennen treenejä ja samalla vähän sai etukäteen purettua liikaa intoa mikä toisista koirista muodostuu.

Aloitettiin sitten ihan paikallaolon treenaamisella, johon otimme kaikki viisi koiraa mukaan. Asetimme koirat seuraavaan riviin Zack, Ruu, Speedy, Inka ja Toivo. Näin vähän saatiin turhaa intoa Toivoltakin pois, kun Inka on vieressä, jää turhat pään kääntelyt pois ja hieman rauhallisempi mielentila, johon toki oli vaikuttanut jo aikaisemmin käyty lenkki.

Ensimmäisissä treeneissä Toivo makasi ja kaikki muut istuivat, kun halusin Toivon treenaavan vain makuuta tällä kertaa. Yhteistreenien jälkeen otettiin sitten Toivo ja Speedy vain kehään ja treenasimme voittajan paikallamakuuta. En kuitenkaan pyrkinyt tällä kertaa ulos hallista, koska se kasvattaa levottomuutta ja piiloonkin menin niin, että ensin jäin näkyville, sitten puolittain piiloon ja vain hetkeksi kokonaan. Toivon levottomuus kasvoi, kun todennäköiseti odotti, että siirryn ulos hallista.

Tämän lisäksi treenattiin näiden kahden kanssa vastakkain ja rivissä erikseen kuuntelua, jotta malttoivat odottaa oman ohjaajan käskytyksiä.

Tällä kertaa Inka ja Zack ei ehtinyt treenata sen kummemmin, mutta pääsivät sitten kunnon lenkille muiden kanssa, joten kyllä niiden mukaan kannatti tulla ja paikallaoloissa mukana oleminen on Inkalle myös kivaa treeniä, kun siitä saa namia. Kovasti se kyllä yritti tulla treenaamaan, joka kerta kun toin Toivon autoon tai hain, mutta kun halliaikaa ei riittänyt niin pääsi tosiaan vaan lenkille.

****
TOIVO

1. kierros

  • SEURAAMINEN / voi elämä sentään, että sillä oli hauskaa, ei kylläkään mulla / seuraaminen oli ihan epätasapainoista, pomppahteli vähän väliä iloisesti ja pitkästä aikaa oli selvempää edistämistä, sekä vasemmalle käännökset sen vuoksi normaalia hankalampia / peruuttamisessa haukahti ärsyyntyneenä ekalla kertaa ja jouduin sitten siitä hieman komentamaan / Pia mainitsi, että haukahdus oli ehkä turhautumista minun liian pieniin askeliin siinä alussa
  • Jäävät L, seiso ja istu / muuten hyvä, mutta istumisessa hieman liikutti toista etujalkaa, kun kiersin takana ja myös tästä asennosta aavistuksen varasti mukaan, mutta yleisesti ottaen ihan kiva, kun pystyi istumisen suorittamaan
  • Metallihyppynouto / muuten kisamainen, mutta Pia meni kapulan viereen liki ja taas Toivo suoriutui tästä erinomaisesti ja tuli eteenkin siististi, mutta oli taas varastamassa sivulle ennen aikojaan, en sitten ottanut sivulle ollenkaan => palkkasin tämän jälkeen Toivon
  • Ruutu / tehtiin ensimmäinen alustalle, toinen niin, että Pia otti alustan pois ja heitti pysäytyksen jälkeen pallon Toivolle, kun olin antanut merkkisignaalin palkan tulosta. / kolmas sitten taas alustalle.
2. kierros

  • Tunnistusnouto / laitettiin putken painoja kentälle ja niiden eteen ruutunauha / piilotettiin ilman muita ensin putkenpainojen luokse yksi ja sen jälkeen levitettiin muut ja oma sitten piilotettiin ruutunauhan alle ja lopulta siten laitettiin oma muiden joukkoon / Toivo toimi hyvin ja vähän avustin eteen tulemista, jotta hakeutuisi suorempaan eteen ja tulisi rutiinia
  • Kauko-ohjaus / vähän vaikeuksia, kun en hahmottanut kunnolla seisomasta istumaan menoa, että ei mennyt tarpeeksi taaksepäin / Toivo kuitenkin kovasti yrittää keskittyä, mutta tekniikka ei nyt ihan pidä näin pitkillä matkoilla
  • Ohjattu nouto / Seuraaminen ei ihan tarpeeksi skarppia ja mentiin aika lähelle kapuloita, jolloin huomautin siitä, että pitäisi olla tarkempana ja kyllä se petrasi, mutta niinhän se tekee huomautuksen jälkeen aina ja pitäisi saada tähän jo heti skarpimpi asenne / nouto ihan ok, mutta en tykkää tuosta, että on lähtenyt tiukentamaan kaarretta, kun haluaisin sen olevan enemmän kaareva kuin mitä se nyt on, vaikka olen kyllä tehnyt treeniä sen eteen, että kaarre olisi vahvempi / palautus oli hieno eli lähti heti kapulan otettuaan tulemaan keskelle ja suorittamaan suorempaa linjaa, ehkä kuitenkin aavistuksen vino palautus, mutta oikein tyytyväinen tähän




perjantai 10. maaliskuuta 2017

09.03.2017 kouluttajien vuorolla Ojangossa

Olin ostanut muutama viikko sitten kouluttajien vuorolle yhden tuurauskerran, kun Kati ei päässyt. Tämän talvikauden aikana olen käynyt kerran aikaisemmin tällä vuorolla, kun ostin Ansulta tuurausvuoron ja silloin se oli täysi katastrofi, kun Toivo ei pystynyt keskittymään oikein mihinkään ja teki mieli heittää hanskat tiskiin, mutta onneksi meidän maanantain omatoimiryhmässä, joka kanssa koostuu kouluttajista, pystyi Toivo toimimaan ja keskittymään. Maanantaina meillä on vaan yhden kentän vuoro, jossa olemme sopineet teemoista ja autamme toisiamme treeneissä, mutta tässä torstain vuorolla suurin osa treenaa yksinään ja kaksi kenttää on yhdistetty toisiinsa.

Olin aikalailla varautunut, että ei tehdä muuta kuin leikitään, jos Toivo kykenee ja yritetään hakea viretilaa, jossa ei vinkuisi tai haukkuisi kovin, lukuun ottamatta leikkiä, jossa Toivo kyllä ääntelee ja sen olen hyväksynyt, mutta työskennellessä ei saa haukkua/vinkua. Ainoastaan nyt olen päättänyt antaa metallissa periksi ja jätän huomiotta ihan pienet mutinat/marmatukset, kun sitä ei enää ole erikoisvoittajaluokassa ja toisekseen liikkeestä on muodostunut sen verran epämiellyttävä, että annan sen purkaa siihen kapulaan vähän ja voipi olla, että hyvällä treenisuunnitelma saadaan se ääni hiljennettyä metallin nostossa.

Toivo kyllä pääsi tällä kertaa yllättämään minut ja oli ihan hyvässä vireessä, vaikka lenkkikin oli minimaalinen ennen halliin tuloa. Koirakkoja oli viisi ja tällä kertaa ainoastaan yksi koirakko teki isoja liikkeitä ja tosiaan kyseistä koiraa Toivo välillä seuraili katseellaan ja ehkä pikkaista epävarmuutta ilmassa ja kiinnostusta näkyvillä toisen kiitäessä kentällä. Nyt kuitenkaan Toivo ei joutunut tilaan, että ei olisi pystynyt muuta kuin ihmettelemään ohitse suhahtelevia koiria.

Halliin tullessa Toivo oli yllättävän hiljaa ja vain kerran jouduin komentamaan olemaan hiljaa ja läpsäytin hanskoilla yhteen varmaan parin metrin päästä.

Aloitin leikittämään Toivoa uudella patukalla ja erittäin hyvin leikki, mutta ehkä vähän normaalia enemmän tuli haukahduksia. Niin kauan kuin taistelin Toivon kanssa niin leikki oli innokasta, mutta kun voitti patukan ja olisin antanut kantaa niin silloin iski vähän sellainen minäpäs vähän vilkaisen muita koirakkoja, joten pyrin sitten siihen, että kun Toivo voitti lelun niin jatkettiin aika nopeasti leikkiä tai sitten tein Skogsterin Mian kanssa harjoiteltua lelun irrotusta käskystä ja hieman jännitettä ja sen jälkeen annoin sitten luvan iskeä uudelleen kiinni leluun.

Tässä Toivo pääsi yllättämään, että oli paljon rennompi kuin osasin odottaa, joten vaihdoin hieman suunnitelmaa ja päätin kokeilla sitten ihan liikkeitäkin leikkimisen sijaan. Metallihyppynoutoa ensimmäisenä ja nyt sitten en lähtenyt tekemään heittoa vaan laitoin Toivon maahan ja kapulan eteen. Siitä sitten vaan palautuksia, vaihdellen välillä hyppysuuntaa. Ensimmäinen oli kyllä paras suoritus, mutta kun halusin toistoja useamman niin tuli otettua useampi ja keskittyminen ei ihan ollut kasassa eli vähän viereistä narttua pälyili ja isoa juoksuliikettä tekevää koiraa. Mutta mitään suurta vahinkoa ei sattunut, kapulat tuli minulle, ei niin tyylipuhtaasti, mutta päätettiin tämän osan harjoittelu onnistuneesti.

Tämän jälkeen tehtiin luoksetuloa ja keskityin siihen, että pysyy nätisti maassa ja kokeilin sitä Jessican neuvomaa tyyliä, että en käynytkään palkkaamassa vaan kääntyilin matkan varrella rauhallisesti kehumaan. Pariin otteeseen otin Toivon läpi ja ensimmäisellä kerralla oli näkyvillä ihan pieni himmaaminen vauhdissa, kun oli tullut vähän yli puolet matkasta. Ensimmäisellä kerralla päästin Toivon suoraan lelulle jalkojen välistä ja toisella kertaa otin eteen, jolloin tuli jarruttamatta eteen ja sen vuoksi sitten istuminen meni vinoon lopulta, kun istuminen tapahtui niin myöhään (ei nyt kuitenkaan suoranaisesti törmännyt), olisin tuossa voinut ehkä antaa ihan lähellä istu -käskyn tai liki -käskyn, kun huomasin, että ei jarruta selvästi vaan tulee loppuun vauhdilla. Pysäytyksen tein niin, että Toivo tuli 2/3 osaa matkasta ennen kuin pysäytin käsimerkillä ja sen jälkeen heitin lelun Toivolle.

Sitten treenattiin seuraamista loivilla S-mutkilla ja vasemmalle mutkittelussa on ongelmaa, kun kontaktia meinaa pudottaa väkisin alemmas ja yritin tähän nätisti puuttua, näitä täytyy taas ottaa ohjelmaan, ei olla vähään aikaan tehty.

Ruutua treenasin lopulta aika paljon, kun Toivo näytti siihen kykenevän. Koiria tällöin paikalla enää kolme eli Toivo, Hurja ja Mokka. Iisi ja Rinkeli olivat jo lähteneet lenkille tässä vaiheessa. Käytin alustana Pringles purkin läpinäkyviä kansia, kun Toivon alustat oli jääneet pois kassista ja nämä löytyi autosta. Toivo ei ihan niitä miellä alustaksi, kun on vaan kerran ollut käytössä ja ei oikein ruudussa kyseistä alustaa tajunnut. Tein pari kertaa alustalle menoa ihan läheltä ja siitä palkkasin namilla.

Ruututreenit meni ihan kivasti, tosin jouduin vähän korjaamaan, kun alusta sinkosi kerran ulos ruudustakin ja yhden kerran Toivo jäi ruudun eteen eli tuli sitten korjaustakin vähän treenattua. En Toivoa käskenyt maahan kertaakaan eli palkkasin aina seisomisesta. Täytyy miettiä muutenkin löytyisikö uusia alustoja Toivolle ruutuun, kun nyt ollaan alettu käyttää. Sellainen ruohon näköinen olisi hyvä ja sellainen hiekan näköinen (sellainen tosin mulla on, mutta jostain syystä se ei miellytä yhtään Toivoa) sekä löytyisikö, jotain läpinäkyvää silikonia. No täytyy katsoa. Tein myös pitkästä aikaa suoraan lelulle ruutuun menoa. Nyt oli tosiaan hyvä treenata, kun kenttä oli kisakentän mitoissa.

Sain myös Arjasta ja Mokasta seuraa paikallaoloon. Mokka istui ja Toivo oli maassa, joten mitään kisamaista ei tehty. Tässä hieman alkoi Toivolla tasapaino rakoilla vireen kanssa eli heti tulee epävarmuutta näkyville, vaikka Mokka oli niin kuin patsas ja tosi rauhallinen. Nyt mielestäni ennemminkin epävarmuutta kuin turhaumaa. Pysyttelin näkyvillä, varsinkin nyt, kun häiriötä oli sen verran paljon, kun Hurja teki kiertohässäkkää piilon/meidän ja koirien välistä.

Häiriöt täytyy jatkossa pitää nyt vähäisinä paikallaolossa, mutta ei Toivo Hurjasta niin ottanut painetta vaan aika mielenkiinnolla katseli Hurjaa, joka muutenkin tänään kiinnosti Toivoa kaikkein eniten kaikista koirista. Annoin sen hieman katsella Hurjaa silloin, kun ei tehty ns. aktiivisesti töitä, jotta pystyy kasvattamaan omaa itseluottamustaan, kun huomaa, ettei toinen ole hänestä kiinnostunut tai tule millään tavalla kiinnitä huomiota Toivoon ja hyvin Toivo pystyi lähestymään aluetta missä Hurja teki hommia eli ei menettänyt omaa toimintakykyään.

Yksi paikallaolo tehtiin Arjan ja Mokan kanssa vielä niin, että käväistiin piilossa pikaisesti ja sieltä kokoajan katsoin, että miltä Toivo näyttää. Ihan levollinen se ei pystynyt olemaan, vaikka muuten koko treeniajan oli mielestäni metallihyppyä lukuun ottamatta yllättävän rento.

Ihan lopussa laitoin Toivon kentälle maahan makaamaan ja menin itse mahalleni pötköttään viereen. Harjoitellaan ihan rauhoittumista pelkästään ja silitin selästä rauhallisin vedoin ja muutama namikin syötiin.

Toki treeni pitäisi olla lyhyt ja päättyä hyvässä vireessä, mutta jotenkin täytyy saada se vaan rentoutumaan, jos ei tehdä mitään ja nyt, kun ei ollut niin suurta äksöniä enää niin kokeilin tätä keinoa kanssa.

Voi, että oli hyvä fiilis, kun niin olin jo valmistautunut, että ei tehdä mitään ihmeellistä vaan yritetään olla hiljaa vinkumatta muita koiria ja ajattelin, että lähinnä lyhyt leikki ja siitä sitten lepäämään, mutta nyt pystyimme ihan treenaamaan kunnolla.




keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

07.03.2017 Jessican koulutus Sipoossa

Tiistaina Mervin kanssa oltiin varattu Koirakulmalta Jessicalta yksityistunti ja sinne sitten suunnattiin töiden jälkeen Toivon kanssa ja Inka lähti autoon mukaan, ettei tarvinnut jäädä kotiin yksin. Inka pääsi tosiaan mukaan vähän köpöttelemään ulos ennen koulutusta ja sen jälkeen vielä pieni lenkki Mervin koirien kanssa.

Käytiin ensin pikainen läpikäynti sunnuntain kisasta ja sen jälkeen sitten lähdettiin käymään läpi kisan liikkeitä lukuun ottamatta ruutua, joka kisassa onnistui parhaiten.

PAIKALLAOLO

Suunnitelma:

Jos vinkuu niin vien pannasta pois aidan toiselle puolelle, sen vuoksi koska tämä oli toiminut edellisenä päivänä ja nyt ei saa antaa yhtään vinkua, minun tulee nyt päättää, että ei yhtään vinkunaa siedetä missään tilanteessa, ei silloinkaan, kun makaa maassa, kun juttelen muiden kanssa !

Treeni:

Mervi toi Kayan Toivon pariksi ja vähän alkoi vinkumaan, jolloin Jessica pamautti nahkarukkaset yhteen ja komensi Toivoa hiljaiseksi (täytyyköhän mun ostaa nahkarukkaset, kun paljaan käden yhteen lämäys ei ole yhtä uskottava Toivosta). Pari kertaa kävin viemässä Toivon ulos kentältä ja tultiin uudelleen.

Käsien yhteen "pamauttamisella" lähinnä keskeytän ei toivotun toiminnan ja vahvistan sitten rauhallisella kehumisella oikeaa toimintaa, kun on hiljaa. Oma äänensävy täytyy olla todella rauhoittava, kun minulla on tapana kehua liian innokkaasti hallitsematta ääntäni. Tätä käytin nyt siihen, kun juteltiin ennen suorituksen aloitusta eli ei vielä oltu tekemässä paikallaoloa vaan Toivo ei maannut odottamassa rauhassa vaan siinä kitisi turhautuneena. Samaa käytettiin myös, kun oltiin asettumassa paikallaoloon riviin, kun siinä alkoi vinkumaan. Mutta ihan pieneen pihahdukseen ei nyt vielä puututtu kuitenkaan siinä rivissä.

Pohdittiin myös syytä tähän ja osittain se on turhaumaa, mutta myös hermostumista siinä tilanteessa, kun lähden piiloon eli siihen asti, kun olen näkyvillä niin on rauhallinen, mutta vaikka menin vaan aidan taakse piiloon kumaraan niin alkoi hermostumaan.

Ei tästä kuitenkaan lähdetty tietenkään viemään ulos kentältä tai moittimaan, koska syy on aivan eri kuin tuo muu kitinä mitä harrastaa.

Tällä kertaa Toivon ei toivottu toiminta (vinkuminen) katkesi tuohon käsien yhteen lyömiseen ja päästiin kehumaan, mutta muutaman kerran sitä toki jouduttiin toistamaan, kun näin alkuun unohti aika äkkiä. Täytyy nyt tarkkaan seurailla Toivon mielentilaa tämän kanssa, jos tätä käytetään. On ainakin parempi kuin poskesta kiinniottaminen. Mitenkään Toivo ei säikähtänyt tai väistänyt tätä tai kokenut mitenkään kovin epämiellyttäväksi vaan lähinnä hiljeni ja yritti keskittyä, mutta katsotaan, että toimiko vain ns. yllätyksen voimalla tämän yhden kerran.

SEURAAMINEN / HÄIRIÖT

Jessica käskytti ja Mervi teki meille häiriötä heittämällä Jessican käskystä kapulan Toivon ohi. Nyt en muista oliko tarkkaan määritelty kapulan meno suunta, mutta tällä hetkellä kapulaa ei kuitenkaan heitetty Toivon ohi ja useimmiten Toivon menosuuntaan, jotta tapahtui ns. edessä, eikä takana !

Minun piti pysyä valppaana puuttumaan siihen, että jos Toivo reagoi häiriöön ja tässä nyt en ihan täysin oikea-aikaisesti onnistunut, mutta kyllä Toivo alkoi vastaamaan harjoitukseen ja näitä on treenattava nyt, koska niin kisassa vaan hajosi seuraaminen toisen avaustavan liikkeenohjaajan aiheuttamaan kolahdukseen ja tosiaan näiden kahden apparin pelkkään olemassaoloon siellä kehän sivuseinän laidalla.

Onpa se aika vaikeaa samalla kuunnella liikkeenohjausta ja odottaa kapulan lentävän sekä sitten siinä puuttua koiran toimintaan, jos se vilkaisee ääntä.

OHJATTU NOUTO / HÄIRIÖT

Ei nyt tehty sitä, että olisi yritetty saada Toivo lankaan tuomarin takana seisomisella tai liikkurin sivulla seisomisella mitä tehtiin maanantaina treenikavereiden kanssa vaan nyt tehtiin niin, että Jessica vei kapulat ja käskytti, mutta Mervi käveli Toivon palautuslinjan sivussa samaan aikaan, kun Toivo lähti palauttamaan kapulaa.

Toivohan ihan äimistyi niin paljon, että haki täysin suoran linjan jo tosi aikaisin ja palautti suoraan eteen hienosti. Toivon ilme oli näkemisen arvoinen, meinaan väisti kyllä niin tehokkaasti Merviä, että saatiin mahtava eteen tulo :) !

TUNNISTUSNOUTO

Tässäkin hieman rikottiin kaavaa ja Jessica liikkuroi normaalisti ja nyt Toivo pysyi sivulla maltillisesti paikoillaan, mutta juuri ennen lähetystä Mervi käveli poikittain meidän ohitse ja vasta sen jälkeen lähetin Toivon, joka taaskaan ei ensimmäisestä käskystä lähtenyt ja itse huomasin kuinka oma ylävartalo käskyn aikana nytkähtelee, kuten myös kisassa, tätä pitää oppia nyt hillitsemään, että ei jää päälle.

Toivo meni vähän kovemmilla kierroksilla kapuloille ja kävi ympyrän läpi vähän normaalia kiihtyneempänä ja mielellään olisi kaikkia maistanut, ei kuitenkaan yrittänyt nostaa ja omahan sieltä löytyi ympyrän yläreunasta. Palautus laukalla ja lopun hieman autoin eteen ja sitten sivulle tuloa en ottanut ihan heti vaan käskin käskytyksen aikana istumaan ja tulemaan vasta minun käskystä eteen. Tämä toimi jo paremmin eilisen metallihypyn treenin jälkeen.

L:N JÄÄVÄT SEISO - ISTU / HÄIRIÖ

Jessica etukäteen kertoi, että tekee meille jonkun jekun, mutta siihen sitten lankesin kuitenkin, vaikka tiesin tämän tulevan. Alkujaan homma piti olla seiso - maahan, mutta itse halusin toisen istumiseksi, koska se on paljon vaikeampi toteuttaa aina oikein.

No heti ekan vasemmalle käännöksen merkin vieressä jälkeen Jessica huusi jotain "Hei Anne-Maaret.... jne." ja siinähän mulla sekosi askeleet ja kuulemma jotain steppiä esitin kesken kaiken ja eteenpäin mennessä käskin Toivon sitten maahan. Toivo ei niinkään reagoinut !

No voi arvatakin mitä siitä seurasi, hervotonta hihitystä ja naurua !

Vähän sama juttu, kun Korrin Juha silloin sai minut taputtamisella häirittyä kontakti treenissä Toivon häiriön sijaan :) !

METALLIHYPPYNOUTO

Tämä oli Super hieno treeni, voi vitsit, että ei ole tullut mieleenkään tehdä näin ja miten hienosti Toivo suoriutui.

Heitin kapulan ja käskin Toivon hakemaan, mutta Jessica meni sitten kapulan viereen ja Toivon piti nostaa siitä. Ekalla kertaa ei sitten voinutkaan mennä vaan Merviä piti käydä mukamas moikkaamassa ja taisinko käskyttää uudelleen ennen kuin toi sen, mutta parilla uusinnalla Toivo oli todella pätevä ja noukki sen kapulan jopa Mervin takaa, kun Mervi oli vähän niin kuin asettunut heitetyn kapulan eteen.

Siis ihan käsittämättömän hienoa kuinka etsi sen kapulan ja otti sen heti, jep jep !

Nyt jälkikäteen tajuan kyllä, että ollaanhan me vähän samanlaista treeniä tehty pk-puolella kylläkin eri syistä, kun Terhi on laittanut jalan lähelle kapulaa, jotta Toivo ottaisi kapulan nätimmin, mutta tästäkin on nyt aikaa, joten sen takia ei Toivo mennyt kipsiin siitä, että kapulan lähellä on joku.

Tässä liikkeessä myös vaadin pysymään edessä käskytyksen jälkeen ja vasta sivulle tulemaan, kun annan oikeasti sen suullisen käskyn. Omaa kroppaa tulee tarkkailla tarkkaan, etten anna mitään ylimääräisiä käskyjä kropalla, kun Sanna maanantaina siitä huomautti eli nyt täytyy alkaa videolta tarkkailemaan omaa kroppaa, joka ei ihan pysy hallinnassa.

Viimeisellä kerralla vapautin sitten Toivon suoraan patukalle ja sai tiputtaa kapulan :) !

LUOKSETULON PYSÄYTYS

Nyt Luoksetulossa Toivo alkoi hieman himmaamaan vauhtia ja tyhmä menin pysäyttämään.

Toisella kertaa sitten hieman paremmin, mutta siinä Kaya tuli uudelleen halliin sisälle ja Toivo nosti kyynärpäät ylös, ei malttanut olla maassa, mutta käskin sitten maahan uudelleen ja tehtiin sitten loppuun uudelleen, jolloin pysäytin vasta, kun matkaa oli mennyt 2/3 osaa ja täytyykin tosiaan tehdä välillä näitä pysäytyksiä myös lähempänä minua.

Saatiin vähän toisenlainen treenitapa käyttöön, kun mitä nyt olen käyttänyt eli en käy palkkaamassa välillä jätöstä vaan pysähdyn ajoittain useamman kerran matkalla kutsupaikalle ja maltilla ilmaisen, että onpa Toivo hienosti.

YLEISESTI OTTAEN KOULUTUS TÄNÄÄN:

  • Toivo pysyi eteen tuloissa maltillisemmin edessä, eikä varastanut sivulle
  • Ei äännellyt pahemmin, lukuun ottamatta ohjatun kapuloiden vientiä
  • Reagoi aika hyvin Jessican rukkasten läimäisyyn
  • Paikallaolon levottomuuksien syy
  • Kaavan rikkomista
  • Metallinoutokapulan nosto ei ollut yhtään ällöä tänään, haastetta treeniin
  • Toivolle löytynyt lopulta patukka, joka pelaa koko treenisession läpi (yleensä Toivo on ns. pallopoika ja patukat ei ole olleet niin mieleisiä, ettei vaan Rolle kelpien kiinnostus Toivon patukkaan ole osallinen tähän intoon uuteen leluun ;)

06.03.2017 Maanantain treenit hallilla

Maanantaina illalla treenaamaan Sannan, Pian ja Ninan kanssa. Toivossa ei viikonlopun jälkeen näkynyt sen kummempaa väsymystä. Oli taas yhtä innoissaan lähdössä matkaan !

Aloitimme paikallaoloilla ja Toivo valitettavasti tuli suoraan autosta, mutta pelkkä kävelyttäminen ennen omaa vuoroa ei riitä, sillä ei oikeastaan hirveästi ole vaikutusta. Tässä porukassa on ollut pitkään ensin todella rauhallinen ja tasapainoinen paikallaoloissa, mutta nyt on muutaman kuukauden tai olisiko viime kuun aikana syntynyt levottomuutta ajoittain.

Ainakin ihan lähiaikoina oli pitkän ajan ihan rauhallinen, mutta sitten yhtä-äkkiä sai taas jonkinlaisen kiihtymyksen "tyttöön". Onko siihen levottomuuteen, jokin erityinen syy, kuten se, että paljon on narttuja ollut juoksussa lähellä kotona vai onko ollut liian pitkiä ja vaikeita treenejä sille sekä sille tulee hätä, kun menen piiloon. Mistä se sitten on syntynyt, kun on kuitenkin piilossa käyty jo tovi, eikä sitä hätää ole ollut aiemmin. Sen tiedän, että tämä minun perään "itku ja hätä" on syntynyt silloin, kun loukkaannuin, joten jonkinlaista hätääntymistä on myös varmaan osa tästä, mutta se liittyy vasta oikeastaan siihen, kun menen piiloon, ei niinkään paikallaoloon tai siihen, että kiihtyy niistä muista koirista.

Muiden koirien läsnäolo kiihdyttää sitä hirveästi, mutta useimmiten se kuitenkin lenkille päästyään muiden kanssa kuitenkin on erittäin hyväkäytöksinen ja jos toinen ei hänen kanssaan halua leikkiä niin Toivo kyllä keksii muutakin tekemistä, kuten maailman tutkimisen !

PAIKALLAOLO

Vaikka nyt oli tutut koirat niin riviin päästyä alkoi taas vinkuminen, joten sen äityessä ihan mahdottomaksi, nappasin pannasta Toivon ja vein pois kehästä maahan kentän laidalle makaamaan aidan taakse ja toruin huonosta käytöksestä.

Kun toiset oli ensimmäisen evl:n paikallaolon tehnyt otin Toivon uudelleen kentälle Ruun viereen ja nyt pystyttiin tekemään paikallaolo, vaikka kyllä sieltä nytkin tuli pientä ääntä muutama tuhahdus, mutta paljon paremmin se oli. Tällä kertaa tehtiin lähinnä evl:n paikallaoloja ja pysyttelin lähinnä näkyvillä, jotta Toivo pysyisi rauhallisena, piilona toimi tällä kertaa matalampi aita ja seisoin sen takana.

TOIVON TREENIVUORO

Ohjattu nouto

Treenattiin lähinnä kaksi koiraa kerrallaan kentällä, mutta Toivolle tehtiin myös ohjattu nouto niin, että kaikki oli apuna.

Ensin niin, että Pia vei kapulat ja palkkasin Toivon pelkästä odottamisesta, kuhan sieltä tuli hiljainen hetki. Meinaan oli niin innoissaan, että nyt tuli hieman enemmän ääntä kuin kisoissa. Tämä osuus kuitenkin tässä treeneissä ei ihan hirveän hyvin varmaan Toivolle mennyt perille, mutta eiköhän se ala toistojen jälkeen toimimaan, kuten Inkalla aikanaan.

Lähinnä kyllä tehtiin vaan kapulan palautuksia ja ensin laitoin Toivon selkä kohti meitä lähelle kapulaa ja siitä sitten nouto ja hups, missäs Toivo oli................ sama virhe toistui eli oli palauttamassa väärälle henkilölle.

Tehtiin uudelleen ja nyt Toivo pystyi tuomaan kapulan minulle asti, eikä erehtynyt henkilöstä. Tämä treeni yllättäen nosti Toivon virettä liikaa ja kapulan nostoon tuli ääntä, mutta nyt ei puututtu siihen.

Metallinoutohyppy

Sanna liikkuroi ja Toivo suoriutui todella hienosti tästä ja ei mitään epäröintiä ja muutenkin ihan kelvollinen suoritus. Ei myöskään toistanut kisassa nähtyä huonoa eteentuloa.

Toinen kerta ei sitten ollut aivan yhtä hyvä ja korjattiin sitten ennakointia sivulle siirtymisessä mitä toisti kisoissa useamman kerran.

Kauko-ohjaus hyppyesteiden välissä ja Sanna palkkasi takaa

Otin eri matkoilta, mutta pääsääntöisesti lähempää ja Toivo teki ihan kivasti ja kovin tykkää tästä harjoitusmuodosta, että saa juosta taakse hakemaan namia. Muutama seisomaan nousu oli liikaa eteenpäin suuntautuva, mutta korjailin niitä tullen lähemmäksi.

Seuraamisen peruutukset

Hienosti peruutti taas, olen tosi tyytyväinen tähän viimeaikaiseen edistymiseen, kun on ollut niin vaikea opettaa Toivoa peruuttamaan sivulla.

*******

Treenien jälkeen käytiin Pian ja Ruun kanssa lyhyellä lenkillä. Hyvin se Toivo vapaana pienen Ruun kanssa osasi olla ja ei tallonut toista :) !







maanantai 6. maaliskuuta 2017

05.03.2017 Toivon ensimmäinen voittajan tokokoe, VOI 212 pistettä, sijoitus 2/5

Sunnuntaina Toivon kanssa suunnattiin aamulla kohti Loviisaa tai tarkemmin Strömforsin ruukkia ja Porskin tokokisoja ja ensimmäistä voittajaluokan koetta.

Fiilis oli aika rauhallinen ja hyvä, eikä pahemmin jännittänyt, kun tiesin, että Toivo kyllä toimii, mutta on keskeneräinen. Ainoa jännitystä aiheuttava asia oli, että kuinka saan Toivon hiljaiseksi yksilösuoritukseen ja paikallaoloon. Yksilösuorituksessa siinä onnistuin ja ainoa vingahdus tuli ohjatun odottelussa ja liikkeelle lähdössä, mutta nekin oli odotettua pienempiä inahduksia.

Paikallaolo olikin sitten oma lukunsa ja en onnistunut tavoitteessa ollenkaan. Ikinä ei ole noin paha ollut. Sain sen kyllä kertaalleen rauhoittumaan, kun kisan piti alkaa aikaisemmin, mutta sitten odotettiin peruutuspaikalta tulevaa koirakkoa ja jouduin laittamaan Toivon hetkeksi häkkiin, jossa on kyllä kokoajan todella esimerkillisen hienosti ja rennosti, mutta heti sieltä otettaessa alkaa olemaan levoton.

Ei ole koskaan niin sanotusti vinkunut tuolla tavalla huutamalla koko odottelun rivissä, mutta nyt teki niin. Omalle paikalle kyllä päästiin kunnialla, mutta sitten se huuto alkoi. Alas meni ensimmäisestä käskystä ihan kivasti ja myös istumaan nousi reippaasti, mutta hieman nytkähti ensimmäisen koiran käskystä (oltiin kolmas rivissä ja toinen sitten sieltä istumaan nousemisen suunnasta).

Videolta näen, että oli levoton ja turvautui haisteluun sekä vähän kohensi asentoaan pariin otteeseen sekä pää kääntyili taakse. Valitettavasti videota kuvannut henkilö ei kuvaa läheskään kokonaan Toivoa vaan enemmikseen viereistä isoa villakoiraa, mutta näen kyllä tuostakin kuinka levoton se oli (Lisäys 7.3.2017... näin videon tietokoneelta vasta myöhemmin ja ihanaa, näkyi vaan kännykällä niin, ettei Toivo näkyisi kokonaan, joten näenkin hyvin koko session ja tämä on hyvä juttu). Tuttujen koirien kanssa on ollut nätisti treeneissä, mutta vieraat koirat saavat levottomuuden aikaiseksi. Onneksi sentään voin luottaa siihen, että se pysyy paikallaan eikä lähde muita katsomaan.

Hieman harmittaa, että en ohjeistanut kuvaajaa paremmin, koska hän jätti kokonaan minulle tärkeät osat kuvaamatta eli liikkeiden välit ja joistain kohtaa myös liikkeiden alut, joista olisin nähnyt kuinka Toivo vastaa kehuihini ja miten se kestää pakkautumattomuutta, mutta Toivoa oli kyllä helppo liikuttaa liikkeiden välissä ja sen ilme oli mielestäni hyvin positiivinen !

1) PAIKALLAMAKUU / 6 pistettä / syy: vinkui



Toivo selvästi purki jännitystään muutenkin tässä kisassa haistelemalla maata, koska ei sitä yleensä treeneissä tee. Pää sillä kylläkin kääntyilee kovasti, mutta haistelu ei ole tyypillistä Toivoa !

2) SEURAAMINEN / 7 pistettä

Toivo lähti erinomaisesti liikkeelle seuraamisessa, mutta sitten alussa herpaantui juuri ennen pysäytystä, liian häiriöherkkä, kun kontakti katosi pienestä kolahduksesta, jonka aiheutti aidan sivulla ollut apuliikkuri, jota Toivo hämmästeli sen jälkeen ja samalla tuli pysähdys, jonka vuoksi Toivo sitten ajautui ohi ja meni hämillään sijaistoiminnolle haistelemaan ja pystyi toimimaan vasta annettuani korjaavan käskyn, matka siitä jatkoi vielä aika pitkälti huonolla asenteella ja otti häiriö toisesta apuliikkurista, en tiedä miksi heitä oli vielä kaksi siellä aidan takana. Seuraaminen alkoi parantua loppua kohden, mutta vähän siinä oli jossain kohtaa normaalissa kävelyssä pientä puskemista eteen minun linjalle ja käännökset vasemmalle eivät sujuneet toivotulla tavalla. Postitiivista kuitenkin se kuinka Toivo kokosi itsensä ja mikä parasta peruutukset Toivo teki todella hienosti, varsinkin kun peruuttaminen ei ole ollut mitenkään helppo asia Toivolle eli hyvä mieli tästä jäi, vaikka alku takkuinen olikin.



3) LUOKSETULO / 6

Toivolla on ollut vaikeuksia mennä alas hyvin luoksetulon alussa ja samoin helposti minun poistuessa on yrittänyt nousta istumaan ja näitä on työstetty jonkin verran nyt treeneissä. Sivulta alasmenon ongelma on lähinnä ollut kisamaisissa tilanteissa eli hieman jähmettyy, mutta nyt meni reippaasti alas, tosin vähän haisteli eli siinä hieman taas ei tyypillistä toimintaa Toivolla. Siirtymiseni aikana oli hyvin skarppi, eikä katsellut sivulle ja pysyi maltilla alhaalla, todella hienoa. Liikkeelle lähti käskystäni reippaasti, mutta sitten sille tuli jokin aivopieru ja pysähtyi kesken matkan eli olen varmaan pysäyttänyt lähiaikoina liikaa ja ehkä se luki mun aivotuksia liian tarkkaa, kun mietin missä kohtaa lähden käsimerkkiä antamaan. Jouduin sitten kutsumaan uudelleen ja pysäyttämään merkin kohdalla ja sen jälkeen Toivo sitten ei kyennyt enää eteen tulemaan vaan suoraan sivulle. No tämäkin nuoren koiran kokemattomuudesta johtuvaa, joten kyllä tämä tästä saadaan kuntoon, kun tulee rutiinia !


4) TUNNARI / 6

Olen tähän todella tyytyväinen, vaikka pisteet on mitä on. Toivo kykeni tekemään tunnarin kisatilanteessa ja palkkaamattomuuden jälkeen. Tätä ei olla kertaakaan päästy vielä testaamaan ja aikamoinen voitto tämä. Pisteitä tuli näin vähän sen takia, että Toivo kapuloita viedessä katseli kovasti taaksepäin yleisöä ja kerran nosti pyllyänsä hieman maasta, mutta asetti sitten sen takaisin paikalleen sekä lähti vasta toisella käskyllä kapuloille laukalla, mutta haistelu työ sekä palautus laukalle erinomaisia näin vaikeassa tilanteessa, harmillista, että se alku puuttui videosta, kun se olisi kiinnostanut myös minua. Eteen tuli vinosti ja varasti sivulle, joten ymmärrän pisteet kyllä täysin, mutta olin todella ylpeä Toivosta.


5) RUUTU / 9,5

Vein Toivon lähetyspaikalle niin, että se sai suoran linjan ja pyysin sen etsimään ruudun, jonka se ilmeisesti rekisteröi todella nopeaan, kun sivulle istumisen jälkeen otti kontaktin omatoimisesti. Ruutuun suoraan ja vauhdilla, pyäytys käskyyn hyvä reagointi ja maahan ensimmäisellä käskyllä ihan nopeasti Toivon mittapuussa. Tämän liikkeen aikana Toivon epävarmuus ja kokemattomuus taas näkyi haisteluna ruudussa, mutta muutin malttoi odottaa hyvin ja sivulle todella hienosti. Taas olin kyllä ylpeä poikasesta !



6) JÄÄVÄT SEISO - ISTU / 7

Seuraaminen oli ihan kelvollista ja lähti kivasti mukaan ennakoimatta asennoista ja pysyi seisomisen jalat paikallaan, mutta istuminen jäi seisomiseksi, vaikka nytkähti siihen tyyliin, että menisi istumaan. Tämä on hankala liike, joten tarvitaan vaan treeniä treenin jälkeen. Asenteeseen kuitenkin tyytyväinen ja kehut sai poika, vaikka ei ihan putkeen mennytkään.






7) OHJATTU NOUTO / 5

Kapuloiden viennin aikana piipahti kerran ja seuraamaan liikkeelle lähdössä toisen kerran, mutta nämä olikin ainoat ääntelyt koko yksilösuorituksen aikana. Seuraaminen oli ihan kelvollista, tosin vähän taisi vaikuttaa tässä myös yleisöön päin meno, kun ei ihan niin skarppi ollut. Seisominen taas ihan kelvollinen Toivon tasoa, ei mitenkään kauhean terävä, mutta ihan hyvä. Kapulalle käännähti liikaa keskelle, mutta korjasi hyvin itse kapulalle ja mikä hienointa otti sen nätisti ja palautti hyvällä vauhdilla, mutta sitten katse herpaantui liikkeenohjaajaan ja siitä sitten eksyi matkalla ohi minun kohti tuomaria ja yritti sitten hämillään korjata virheensä, mutta tuli suoraan sivulle kapulan kanssa, jolloin myös kokemattomuus koitui kohtaloksi, ei pystynyt sivulla pitämään kapulaa vaan se tippu maahan mistä sen jouduin noukkimaan itse. En voi tähänkään kuitenkaan olla tyytymätön, koska ongelma ei ole ollut palautus vaan kapulan nosto ja sen Toivo teki todella maltilla.




8) KAUKO-OHJAUS / 6,5

Tämä oli kaikkein heikoin lenkki meillä ja helposti olisi voinut tulla nolla, joten tämäkin suoritus oli meille aikamoinen voitto. Ei koskaan tehty kisamaisesti usean liikkeen sarjassa, eikä palkatta sekä ainakaan tällaisessa vieraassa paikassa. Lisäksi kuukausi sitten olin ihan koiran edessä vielä tekemässä liikettä ja nyt viimeisen kahden viikon aikana kasvatettu matka ensin 5 metriin ja sitten 10 metriin, joten tiesin kyllä ongelmat.

Toivo ei kunnolla reagoinut maahan käskyyn sivulta ja olin juuri aikeissa antaa uuden, kun toteutti ensimmäisen käskyn. Eka istumaan nousu ihan hyvä, mutta siitä seisomaan tarvitsi toisen käskyn ja nousi sen näköisenä, että "minä en uskalla yhtään liikahtaa, keskityn keskityn" ja maahan ihan kivasti, seuraavan seisomaan nousun aikaan Toivo jäi kiinni kehä aidan toisella puolella tai siinä kohtaa oli aukko kapuloille yms., en muista liikkuiko siellä apuliikkuri tai jäikö muuten vaan ihmettelemään, mutta jouduin antamaan poissaolevalle koiralle kaksi käskyä, joista taas pystyi onneksi toisen toteuttamaan. Siitä pakittaminen istumaan sujui kohtuullisesti ja myös maahan, mutta sivulta istumaan jäi puolitiehen. Mutta aika uskomatonta, että suoriutui kuitenkin koko sarjasta, vaikka useammalla käskyllä, mutta ei lamaantunut kokonaan. Hieno poika !


9) METALLIHYPPYNOUTO / 5

Tässä oli jo aikamoista vääntöä ja täytyy sanoa, että osaksi pelkäsin, että tämä liike tulee olemaan kompastuskivi meillä niin kuin se olikin. Viimeisissä treeneissä on tehnyt tämän todella nätisti ja kotona pitää kapulaa ja nostaa maasta ihan hyvin, mutta tässä on takana aikamoinen virhe itseltäni, jonka vuoksi Toivolla on tämän kanssa epävarmuutta aika paljon. Yritin saada Toivolta karsittua murahtelun kapulalle ja suusta sitten pääsi vähän väärää tekstiä, joten Toivo nykyään kysyy useimmiten minulta lupaa kapulan nostoon. Nyt kuitenkin tämä oli liikaa Toivolle ja meni sitten sijaistoiminnolle katselemaan maisemia, mutta en antanut periksi. Ajattelin, että ohjaan sitä vielä eteenpäin ja yritän saada tuomaan kapulan, kun liike kerta piloilla jo oli ja sain, kun sainkin sen lopulta tuomaan kapulan.

Osaksi sitä varmaan jännitti yleisö ja sen oli vaikea mennä sinne päin noutamaan kapula, kun se on vähän epämiellyttävä Toivolle näissä treeneissä, kun ei palkkaa tule. Palkan odotuksessa kyllä nostaa kapulan, mutta nyt oli kovin vaikea tilanne Toivolla. Kapulalla vielä katsoi minua ja sitten yleisöä, mutta lopulta päätti nostaa kapulan ja palautti sen ravaten kylläkin ja hieman vinoon, sekä aavistuksen ennakoi sivulle tuloa.


10) KOKONAISVAIKUTUS / 8

Tuomari sanoi, että "täytyy kyllä sanoa, että on sulla rautaiset hermot", mutta tosiaan olin niin hyvillä mielillä kokoajan ja katsoin kokonaisuutta sen mukaan kuinka Toivo selviytyi liikkeistä ja sain hyvän kuvan missä mennään eli mitä pitää treenata. Toivon asenne oli kuitenkin kokoajan hyvä ja se yritti kovasti keskittyä ja teki parhaansa sortuen nuoren koiran tekemiin kokemattomuus virheisiin ja treenejä kuitenkin on niin vähän ollut, kun en kotonakaan oikein pysty treenaamaan.

Tavoitteena meillä oli kolmostulos ja siihen me päästiin, tosin Toivolla olisi ollut ihan mahdollisuus ykköstulokseenkin, mutta vielä ei poikasen rahkeet siihen ihan riittäneet. Tiesin, että on vielä keskeneräinen, mutta tiesin myös, että kisaaminen ei tee sen itsetunnolle mitään tepposia, että on tarpeeksi vahva selviytymään ongelmista ja ei menetä toimintakykyään ja se tuli nyt tässä hyvin esille eli tuohon paikallaolon levottomuuteen vieraiden koirien vuoksi on saatava varmaan ulkopuolista apua ja tämä kisa taas muuten kertoi mihin meidän täytyy keskittyä tai siirtää treenien painotusta !

Kolmos tulos voittajasta oli tavoitteena sen takia, että halusin saada mahdollisuuden ilmoittaa sen SM-kisojen joukkueeseen, jos mieli sinne tekisi ja avoimeen ei enää minulla ollut menohaluja. Nyt on kuitenkin aikaa ennen toukokuuta ihan tarpeeksi ja samoin koko vuosi on nyt tarkoitus keskittyä voittajaan, vaikka saisimme sieltä, jossain vaiheessa ykköstuloksen. Yhtään en katso sitä mahdottomaksi tämän kisan perusteella, kun saadaan kisaharjoituksia alle ja palkkaamattomuutta treenattua voittajan osalta. Sitä en vielä osaa sanoa yritänkö päästä joukkueeseen ja riittääkö kolmostulos joukkueeseen pääsyyn tai tuleeko edes joukkuetta, kun viime vuonna sitä ei kokoon saatu. Oman seuran joukkueeseen ei ole mahdollista päästä, koska joukkue on niin kovatasoinen, että sinne ylempiin luokkiin löytyy kyllä Suomen huipulla kisaavia koirakkoja.

Kotiin palattaessa mieli oli yhtä aurinkoinen kuin kelikin ja viikonlopusta jäi hyvä fiilis ja täytyy sanoa, että tämä sunnuntain kilpailu tuntui kyllä paremmalta kuin rally-toko kisa lauantaina. Toivo oli alun kankeuden jälkeen todella iloinen ja yritti kovasti suoriutua tehtävistään !