tiistai 31. maaliskuuta 2009

31.03.2009 lepäillään


Eilen olisi ollut HVK:n kentällä eteenmenoa ohjelmassa, mutta olin yksinkertaisesti viikonlopun riennoista niin väsynyt, että en jaksanut millään lähteä. En myöskään tiennyt kuka siellä on kouluttamassa, joten annoin olla ja makasin sohvalla nukkumassa.


Töiden jälkeen kävin autolla taas urheilupuistossa, mutta en jaksanut sen kummemmin edes lenkkeillä, kiipesin koirien kanssa vaan "laskettelurinteen" huipulle ja annoin koirien siinä lumisohjossa juosta, no ainakin tuli kunnon mäkitreeniä ja innoissaan juoksivat jopa meitin Pablokin. Kotiin tullessa katsoin vaan vähän telkkua ja huomasin nukkuvani sitten koko illan ja vasta kymmenen jälkeen käytin koirat iltapissalla.


Saas nähdä olenko yhtään pirteämpi tänään, kun on huonosti nukuttu yökin takana, ärsyttävän miehen ja likaisen kämpän takia. Voisin kuvata itseäni tällähetkellä sanalla äkäinen Huuto !

maanantai 30. maaliskuuta 2009

29.03.2009 HPH:n treeneissä


Olin jo aikoja sitten päättänyt, että käyn hyödyntämässä HPH:lla paikallaolotreenit Inkan kanssa ja tänään sitten oli harjoitusohjelmassa paikallaoloa, joten mekin suunnattiin sinne pitkästä aikaa.


Yleensä en enää ole siellä käynnyt, koska koiria on kentällä yhtä aikaa niin paljon, mutta paikallaoloa harjoitellessa se ei minua haittaa ja olen myös ajatellut, että saatan mennä tämän vuoden aikana toistekkin ihan vaan sen takia, että saadaan häiriötä, mutta koko tunnin kestävään koulutukseen en ala osallistua.


Otin ensin Rommin kentälle (kenttä oli täynnä jo odottavia koirakkoja) ja treenasin kontaktia häiriöllä ja muutaman askeleen seuraamista. Samalla myös jumpattiin takapäätä ja haukutin sekä puutuin sitten ylimääräiseen haukkumiseen. Tein myös kokeilun vuoksi remmissä pari täyskäännöstä niin, ettei kierrä ja oikein kivasti meni ja vähän tuli jo mieleen liikkeen muuttaminen, mutta illalla sitten Purinalla vahvistui, että pysytään ihan vanhassa käännöksessä.


No palataan sitten Inkaan. Inka ei ottanut tälläkertaa paineita (kentällä alkuun oli about 40 koiraa) ja koulutus meni ihan hyvin, vaikka pitkä rupeama olikin.


Me ei oltu kentällä vaan metsässä treenaamassa paikallaoloa sellaisella aukealla. Kouluttajana Arja, joka on mielestäni ihan hyvä kouluttaja (ollut viime vuosina harvoin ja menen, vaikka väkisin hänen ryhmään, itsellä muistaakseni dobbereita) varsinkin siihen nähden, että ryhmässä oli noin 12 koiraa. Oltiin kolmiossa ja harjoiteltiin samalla kontaktia, maahanmenoa liikkeestä ja paikallaoloa.


Oli aikamoinen rupeama kun kesti sen melkein tunnin. Koirat oli sellaisessa kolmio muodostelmassa, jokaisella suoralla neljä koirakkoa ja pyörittiin sitten triangelia. Kouluttaja käveli, juoksenteli ja häiriköi koiria niiden maatessa. Itse oltiin takana, edessä ja sivulla sekä tansahtelin takana ja edessä, astuin Inkan yli ja niin edelleen. Viimeinen harjoitus oli niin, että Inka oli keskellä makaamassa kun muut meni ympärillä juosten tai kävellen ja tekivät maahanmenoa.


Täytyy sanoa, että saatiin sitä häiriöö mitä mentiin hakemaan :o). Olin oikein tyyvyväinen, sain sitä mitä hain !


Kontaktin pitäminen oli Inkalle hiukan hankalaa liikkeessä näin suuressa ryhmässä, kun vähän ihmetteli hommaa ja tosiaan vielä keskellä metsää, varsinkin kun koulutus oli pitkä. Se  kontakti ei ollut niin oleellista, kun alkuun tuskailin sen kanssa niin Arja sanoi, että ei tarvitse olla kokoajan kontaktissa, kun liikkeelle lähdetään niin silloin otetaan se kontakti tai huomio itseen, mutta ei tarvi tillittää, joten otin sitten vaan hetkittäin tai autoin välillä kädellä. Sanoin välillä, että mennään, enkä seuraa.


Sanoisin kuitenkin, että Inka haki perusasennossa hyvin kontaktia ja pysyikin välillä hyvin liikkeessä, mutta tuntui kun se ei ihan olisi ollut juonessa mukana alkuun. Kentällä oli seuraaminen ollut hyvää ja käännökset kanssa kun harjoittelin ja siinä häiriö oli melkoinen. Kolmion kulmissa piti tehdä tiukkoja käännöksiä, mutta lumikinoksessa alkuun oli vähän vaikea liikkua vakuuttavasti varsinkaan noissa käännöksissä.


Inkan paineistuminen ei näkynyt, vaikka edellä koira riehui myös Inkalle (bortsu) ja ryhmässä oli suurnautseri ja Airis, jotka ärisi ja muutenkin oli aika äänekästä välillä.


Saatoin vielä Katin kotiin kävellen, jotta koirat pääsivät lenkille ja vasta sen jälkeen palattiin kotiin.


*********


Inka oli illalla niin väsynyt, että jätin sen kotiin, kun oli aika lähteä Purinalle. Ei neiti edes yrittänyt lähteä mukaan. Pablon meno kentällä oli tosi nihkeää, mutta pystyin kyllä ajoittain näkemään, että vauhti ja hyppyvoima on tallella, mutta ainakun keinu kolahti niin meni lukkoon.


Lopulta yritti lähteä livohkaan hallista, joten päätin sitten, että ei onnistu. Otin nätisti tukasta kiinni ja komensin liikkeelle, ei sieltä mitään suuria onnistumisia näin tullut, mutta kun en antanut sen livahtaa niin kyllä se totteli ja suoritti esteet. Viimeisellä kierroksella lähti ihan hyvin liikkeelle, mutta viimeisillä esteillä teki oman valinnan eli suoritti puomin. Annoin tässä kohtaa periksi, koska puomihan ei ole mitenkään Pablon lempieste ja tuntui, että sekin on parempi kuin, että se hipsii pakoon.


Pabloa ei pahemmin nostanut edes se, että kävin ohjaamassa Suskin vehnäterrieri urosta välillä ja täytyy sanoa, että olipa mukavaa. Bono kisaa kolmosissa ja on vehnäterrieriksi todella nopea (on ylipäätänsä nopea muutenkin) ja osaa hakea esteitä itsenäisesti pienestäkin ohjauksesta. Tuntui todella hyvältä ja tulikin mieleen, että kyllä mulle voisi sopia noinkin nopea koira, ei tarvitse keskittyä himmaamaan vauhtia itseltä vaan pitää kiirettä. Meinaan välillä olen miettinyt, että osaisinko edes ohjata nopeaa koiraa ollenkaan !


Olisi kiva joskus ohjata Bonoa niin, että se otettaisiin viedolle.  Olisi varmaan opettavaista.


Otin myös Rommin halliin ja otin myös hieman sillä esteitä, vaikka se ei agilityä saakkaan harrastaa hyppyjen takia. Otin kuitenkin vähän A-estettä, puomia, putkia ja muutamaa mini-luokan hyppyä, josta ohjaus putkeen. Voi sitä Rommelia, koska siitä näki niin täysin kuinka onnessaan se oli. Vihreää puomia mentiin hyvin varmasti ja innolla, mutta taas punainen puomi, joka oli silloin kisoissa tuotti ongelmia, mutta niistä päästiin yli kun mentiin remmissä. Otin noita esteitä tavallaan tottisliikkeiden välissä eli harjoiteltiin seuraamista, takapään käyttöä ja kaukokäskyjä takapalkalla. Sekä tietysti piti ottaa Rommin bravuuri eli kaukokäskyjä pöydällä. Rommin mielestä se taitaa olla paraspaikka minkä se tietää, hassu koira !


Jäähdyttely tehtiin sitten läheisellä pellolla/niityllä lumessa, jotta saatiin kivituhka pois poikien jaloista ja vatsakarvoista.

lauantai 28. maaliskuuta 2009

28.03.2009 tokoa Viikissä


Katin kanssa tavattiin tänään Viikissä tokotreenien merkeissä Viikissä Rommin ja Geenan kanssa.


Ennen Katin tuloa pystytin hyppyesteen ja otin Inkan treenaamaan. Kati ja Geenakin tulivat siinä meidän treenien aikana ja kovasti Inka otti häiriötä.


Inka



  • Hyppy alo / kisamaisesti ja niin, että palkkaus pallolla suoraan seisomisesta

  • Jääviä liikkeitä / käsiapu / narupallo / muista seuraavalla kerralla ottaa jäävät niin, että ei tule apuja, ainoastaan merkit

  • Luoksetulo (suoraan sivulle, liki-käskyllä)


Rommi



  • Paikallaolo (kahteen eri kertaan, toinen alkuun ja toinen ennen 2. kierrosta)


Aloitimme treenit paikallaololla, jossa Rommilla tänään oli ihan kauheasti ongelmia. Paikallaolopaikkaan seurasi todella hyvin remmissä. Alkuun hienosti odotimme perusasennossa Katia ja Geenaa tovin aivan hiljaa. Mutta sitten alkoi ongelmat. Meni alas pelkästään Valmis- sanasta ja toisen kerran Katin maahan käskystä. Menimme piiloon auton taakse. Lunta satoi aikalailla ja Rommi kipristeli silmiään.


Ensimmäinen paikallaolo sujui kohtalaisen hyvin, kerran vähän haisteli, jolloin puutuin rykäisemällä. Ei reagoinut Katin Ylös-käskyyn ja nousi omalla hyvin. Toisella kerralla meni alas hypähtämällä melkein mun eteen, joten taas venklausta eli vinoon kerta toisensa jälkeen, maahan vajoamista ennen käskyä. Reagoi valmis sanaan jo niin, että on lähes maassa. Kun olimme menneet piiloon niin Rommi oli noussut seisomaan, karjaisin sen takaisin maahan (meni heti) ja hetken kuluttua palattiin koirien luo.


Tämän jälkeen sitten Geena laitettiin autoon ja Kati toimi liikkeenohjaajana. Treenasimme valmis sanaa ja palkkasin heti kun ei ollut vajonnut. Olin alkuun hieman liian hidas. No saimme lopulta ihan onnistuneen paikallaolon, aivan lyhyen.


Takkuavasta paikallaolosta huolimatta Rommi oli oikein mukavan tuntuinen ja toimi aika hyvällä vireellä, häntäkin ilmensi iloa ja virettä, oikein hyvä !


Muut harjoitukset tehtiin niin, että Kati toimi liikkeenohjaajana (ja apuohjaajana). Itse muiden suoritteiden ohella otin takapääharjoituksia eli käytännössä täyskäännöstä paikallaan niin, että koira ei kierrä ohjaajaa.


1. kierros



  • Luoksetulo / läpijuoksu / palkkana kehut

  • Nouto / palkkaus vierellä pysymisestä heiton jälkeen / muutama taka-askel ja kehua tuomiseen ja laukan pitämiseen / luovutus muuten ok, mutta kapula hieman liian syvällä suussa, suora ja rauhallinen luovutus / palkkana kehu

  • Kaukokäskyt avo / kisamaisesti / apuohjaaja laittoi kalkkunaleikettä alustalle / vapautus palkalle sivulta

  • Hyppy / apuohjaaja vei namialustalla esteen taakse kalkkunaleikettä ja samalla vähän hypisteli esteen lautoja / menin antamaan käskyn esteen lähelle, mutta pöljänä annoin käskyn "seiso", voi kevät sentään / otettiin toisto (ok) ja nyt oikea käsky ja ei käsiliikettä, jolloin kunnon kehut ja annoin vielä autolla lisäpalkan (ns. kisapalkan)


2. kierros



  • Hyppy / lähetys hyppyyn ja vapautus heittämällä narupallo perään, takaisin esteen kautta tänne käskyllä ja leikkiä narupallolla

  • Hyppy / lähetys hyppyyn ja istu käsky, kun istui niin pallon heitto taakse ja takaisin esteen kautta ja narupallolla taistelua / taistelee mun kanssa, vetää narupalloa, hihiiiiii, ehkä me joskus vielä palataan lelupalkalle tai sitten ei

  • Seuraaminen käskytyksellä / yritin pitää leuan pystyssä ja katseen eteenpäin / ihan kivaa seuraamista apuohjaajan mukaan / ensimmäisellä juoksu osuudella kontakti tippui, mutta toisella pysyi paremmin / itse olin muutamassa kohdassa vähän epävarma käännösten kohdalla, minulle tuli kämmi, tein täyskäännöksen niin, että Rommi peruutti "parkkiin", menin aivan lukkoon kun Rommihan kiertää (Inka tekee täyskäännöksen sivulla) / Katin mukaan näytti ihan hyvältä ja hänellä meni hetki ennenkuin tajusi, että eihän se ole meidän käännös / OMASTAKIN MIELESTÄ TUO TÄYSKÄÄNNÖS OLI MEIDÄN NORMAALIA TÄYSKÄÄNNÖSTÄ PAREMPI, HERÄTTÄÄ KYSYMYSTÄ, MITÄ TEHDÄÄN VAI OLIKO TÄMÄ VAAN TUURIA ??????????

  • Tunnari / kisamainen suoritus / muut kapulat ei hajustettu / haisteli alkuun hyvin, yhden väärän meinasi ottaa, mutta haki sen oman / nyt vaan ilmenee voimakasta pureskelua, vaikka kapulaan jäi vain yksi hyvin pieni jälki

  • Luoksetulo / Aloitusosa käskytyksellä muuten liike itsenäisesti / ensin läpi luokse, tuli hyvin läpi ja eteen ja sitten takaisin päin jolloin pysäytys kädellä / Rommi pysähty hyvin ja heitin Romille pallon ( Rommin päähän ;) ) / pysäytys oli hyvä / selvästi yllättyi pallosta kun on varmaan tottunut, että lihapulla lentää tai sit kaipas futispalloa jota voi potkia...mutta hyvinhän se punainekin pallo maistui kun ei meinannut vaihtaa keltaiseen

  • Ruutu

    1. Kati vei alustan ruutuun, jossa kalkkunaleikettä / hyvä

    2. Kati vei alustalle kalkkunaleikettä / Rommi selin / hyvä

    3. Vein itse alustalle kalkkunaleikettä / lähetys sivusta, syömisen jälkeen yritin komentaa maahan, mutta Rommi oli jo tulossa ohi ruudun ja ei reagoinut mitenkään, joten nollasin käskyn ja komensin sivulle / opetellaan lähempää ensin se maahanmeno, en nyt puuttunut siihen, ettei totellut, tuntui, että ei tajunnut mitenkään, oli niin innoissaan tulemassa luokse opitun kaavan mukaan



Geenan ja Katin lähdettyä kotiin otin Inkan kanssa uudelleen tottista ja Pablokin pääsi lopulta hommiin.


Inka



  • Nouto / ohjatun noudon kapula / ihan kisamaisesti

  • Nouto / ohjatun noudon kapula / vein kapulan meidän väliin ja siitä nosto sekä luovutus

  • Nouto / puinen kapula 650 gr / vein kapulan meidän väliin ja siitä nosto sekä luovutus


On vielä haparoivaa, lähtee hyvin, ottaa hyvin, mutta sitten vähän tiputti, tuo kuitenkin eteen suoraan ja luovuttaa istuultaan, vähän liian kaukana ja pitää olla jokseenkin nopea kapulaa ottaessa (ei kuitenkaan mitään hätiköintiä). Palkkana tässä lihapullaa. Yritin myös pitää tälläkertaa ääntelyn pois. Ollaan kuitenkin harpattu valtava askel eteenpäin, tästä on hyvä jatkaa.



  • Seuraaminen / täyskäännös ja käännöksiä, pikkuisen väljää, mutta paikka jo parempi

  • Ruutu

    1. Vein pallon / vähän lisäsin jännitettä niin, että en heti päästänyt lähtemään vaan muutama hallittu askel seuraamista / vapautus

    2. Vein pallon (vale) / jäin lähetystä varten lähelle ruutua eli matkan varrelle / meni hyvin ruutuun, pysäytin seisomaan ja heitin pallon ruutuun heti / palkkaus meni aivan nappiin

    3. Vietiin pallo yhdessä ja lähetys / hyvä nostava harjoitus / ok



Viimeisenä sitten olikin meitin Pablon vuoro ja ei kun treenaan.


Pablo



  • Hyppynouto / muutama toisto / luovutus vino ja vähän taas kaukaa, mutta muuten ihan näppärä suoritus

  • Hyppy avo / lähetys hyppyyn ja istumisen jälkeen palkka taakse ja siitä takaisin esteen yli

  • Nouto / kisamaiseen tapaan / otti hyvin, mutta lumi ja kapulan maavaran vähyys tuotti taas pikkuisen ongelmaa  tiputuksen muodossa, mutta yritys kova / luovutus yhä turhan kaukaa

  • Liikkeiden väliin kaukokäsky (kahteen eri kertaan) / vain kerran nousut istumaan / hyvä

  • Tunnari / kapulat keossa ja yksi hieman sivulla / ensimmäisessä harjoituksessa laitoin oikean kapulan viereen namin / toimi hyvin / otin toiston, jossa laitoin kapulan samaan paikkaan, mutta ei nyt namia / kummallakin kerralla haistoi pinoa, mutta otti sen oman / käyttäisikö nenää Kieli ulkona ihan oikeasti / kolmannella kerralla laitoin kapulan vähän pinon sivulle, mutta taaemmas pinosta ja taas haisteli pinon ja toi oikean, näppärä poika

  • Luoksetulo / pysäytys heittämällä lihapuolla heti taakse (kaksoiskäsky eli suullinen ja käsimerkki) / tavoite terävämpi pysäytys

  • Seuraaminen, suora noin 20 - 30 metriä x 2 / kalkkunaa suupielessä / erinomainen suoritus, kontakti hyvä ja tempo hyvä

  • Ruutu

    1. Vein namin alustalle ja lähetys, vapautus luokse

    2. Vein namin alustalle ja lähetin sivulta / jäin siis lähemmäs ja käsky maahan heti kun oli syönnyt, josta välittömästi vapautus sivulle, otin muutaman juoksuaskeleen poispäin

    3. Vein namin alustalle ja lähetys


  • Luoksetulo / läpijuoksu, ei tökännyt / lisäpalkka autolla


Treenien jälkeen annoin vähän aikaa leikkiä koko porukan parkkipaikalla ja sitten käytiin lyhyt lenkki, että pääsivät tarpeilleen ennenkuin lähdettiin Prismaan kauppaan.

perjantai 27. maaliskuuta 2009

27.03.2009 lenkillä ja tokoa Ojangossa


Töiden jälkeen taas Sipoossa lenkillä kuten eilenkin. Aivan upeita päiviä sään suhteen ja muita ei pahemmin ole nähnyt, ehkä kuitenkin kuullut tai ainakin tuoreita jalanjälkiä seurailtu, ainakin sen hepan taas kerran.


Eilen ei ollut kameraa mukana, mutta tänään oli, joten lisäilen kuvia kunhan jaksan ne purkaa kamerasta.


Tässä näitä nyt on eli kokoporukka kasattuna yhteen kuvaan:



Sitten vähän jo leikitään ja kameramies meinaa jäädä kyydistä:




Rommista vielä yksi pääkuva



Ja tässä hyvä esimerkki siitä, että Pablo inhoaa kun minä kuvaan



***************


Eilen en jaksanut ottaa tottista edes omalla pihalla, mutta tänään piipahdin Ojangossa, vaikka meillä ei tokotreenejä ollutkaan. Pidin siis omat treenit ja häiriötäkin oli hieman, kun Tarja oli treenaamassa Howavartillaan aidan kulman takana.


Ensimmäisenä otin Rommilla vauhtinoutoa, joka ei mielestäni ole nyt ollut ihan niin hyvä kuin edellisillä kerroilla, johtuu varmaan siitä, että ollaan kaksistan. Rommilla palkkana jalkapallo noudoissa ja muuten frolicia, kun muuta ei ollut matkassa. Myös Pablo treenasi vain frolicin voimalla ja Inkalla oli lisäksi narupallo tai patukka.


Rommi



  • Vauhtinouto / 3 toistoa, tavoitteena lisätä intoa jokaisella kerralla tai oikeastaan ehkä vauhtia / kävin heittämässä itse kaksi kertaa sen vielä pidemmälle / yritin lähteä vähän myöhemmin juoksemaan, mutta täytyy hieman kannustaa ja kehua ennenkuin lähtee tulemaan nopeammin

  • Seuraaminen / aidan vierustaa ensin käsiapu vyötäröllä, seuraavaksi olkapäällä ja ilman käsiapua ja saman toistoa / täyskäännökset yhä löysiä ja pitää hiukan hajurakoa toko tyyliin

  • Kaukokäskyt avo / takapalkka, oikein hyvä

  • Jäävät liikkeet suoraan / maahan ja seiso / kohtuullisia, pysyy taaksemennessä paikoillaan, vahvistu hiukan

  • Jäävät liikkeet sarjana / istuminen täysin hukassa, muut ok / käsiavut mukana

  • Luoksetulo avo / pysäytys  nopea, mutta vinoon / vain käsimerkki

  •  / läpijuoksuja muutama + läheltä läpijuoksua kannustaen


Pablo



  • Vauhtinouto ja nouto / yksi ihan tavallinen nouto, jossa pysyi kumpaankin suuntaan laukalla, kerran varasti, mutta en palkannut, jolloin seuraavalla onnistuminen / kävin muutamassa toistossa heittämässä itse eteenpäin ja palkkasin paikalla olosta / into hyvä, mutta hieman kitinää ekalla kerralla

  • Kaukokäskyt avo / oikein hyvä, mutta kerran varasti takapalkalle ja yritti toisen kerran, jolloin toruin ja Pablo heti oli kuin maansa myynnyt, mutta saatiin sen päälle onnistumisia, jolloin selvästi näkyi, että ymmärsi virheen

  • Seuraaminen / käsiavuilla ja ilman / oikein hyvää, käännökset oikealle ja vasemmalle huonoja siltä osin, että peppu ei heilahda, mutta sitähän Pablo ei tosiaan osaa (ainakaan vielä)

  • Jäävät liikkeet suoralla (avo) / maahan ja seiso / ok

  • Jäävät liikkeet sarjana / käsiavulla / apu hidastaa maahanmenoa

  • Luoksetulo avo / nyt nami lensi heti eli käytin kaksoiskäskyä tahallaan

  • Luoksetulo / läpijuoksuja, ei tökännyt minua mahaan :-)


Inka



  • Seuraaminen aitaa vasten / käsiavut ensin ja sen jälkeen ilman / varottava päänliikkeitä, koska pienikin vikaliike ja korjaa taaksepäin liikaa perusasentoa

  • Seuraaminen, ei aitaa / käännöksiä oikealle ja vasemmalle, täyskäännös ja suoraa jo hieman pidemmälle / paikka jo parempi / palkkaus ensin namilla, mutta nopeasti siirtyminen ensin palloon ja sitten patukkaan, ensin kuitenkin tauotus, jotta tiesi mitä on tulossa / reagoi pään kääntämiseen todella nopeasti

  • Vauhtinouto / kolme kertaa / 2:lla kerralla kävin heittämässä itse eteenpäin ja vaadin pysymään paikallaan / ekalla kerralla haukkua ja kiihtymystä heiton aikana, muilla kerroilla jo hillitympi, nyt into sen verran kohdallaan, että voi alkaa puuttua ääntelyyn / vauhti hyvä ja ottaa kapulan hyvin (650 gr) ja vapautus kapulalle tsipillä ja saaliilla (patukka)

  • Luoksetulo, eteentulo / ensin vapautus taakse patukalla ja samoin toisella kertaa kun ensimmäisellä väistää hiukan sivuun, toinen jo parempi kun aloitin käsiliikkeen myöhemmin / lopuksi otin sitä eteentuloa patukalla ihan metrin päästä ja sillä tuli ihan hyvää tulosta


Inkan vire oli erinomainen ja työskentely iloista. Myöskin palkkauksessa näkyy selvästi toivottua aktiivista toimintaa eli vahvistin paljon siitä kun alkoi itse nykimään patukkaa poispäin. Paljon myös silittelyä ja kehua, kun patukka suussa. Ei pahemmin ollut hallitsemattomia ilonpurkaus lenkkejä.


Inkan kanssa treenatessa tuli hetken vähän ontto olo juuri tuossa palkkauksen vahvistamisesta kun tuli niin Samun ja Tuiman leikkiharjoitukset mieleen. Vieläkään sitä ei oikein tajua, ei niin millään !


 

torstai 26. maaliskuuta 2009

26.03.2009 surua


IN MEMORIAM


Tuima 12.8. - 25.3.2009


Pk-ryhmämme nuorimmainen jouduttiin niin yllättäen päästämään ikiuneen. Lämpimät osaanottoni Teille Marjaana ja Samu.


*****************


Vieläkään ei voi oikein tajua, että pikkuinen Tuima on poissa. Vastahan viikko sitten Tuikkunen harjoitteli seuraamista innokkaana Viikissä treeneissä.


Mieli on sen verran maassa, että treenata ei ole huvittanut ja väsymys painaa. Hvk:n maanantain treenit jäi väliin ja samoin tietysti peruutettiin Kirkkonummen treenit keskiviikolta.


Omalla pihalla olen jonkin verran ottanut treeniä muutamina päivinä, lähinnä tokohyppyä, seuraamista ja kakokäskyjä. Pakko tahkoa niin kauan kun pihalla on lunta, kun lumi sulaa niin Risto häätää mut pihalta ja istuttaa taas nurmikkoa mun treenikentälle.


*******************


Inkan agiity sitten siirtyi lauantaille ja sekin masentaa, kun vanhassa ryhmässä olisin pysynyt mieluiten edellisen kouluttajan Anniinan opissa. Uusi kouluttaja taitaa olla täysin aloittelijalta niin harrastuksen parissa kuin kisaajana. Ei ihan huvita vaihtaa SM-tason kilpailijaa sellaiseen kouluttajaan, joka ilmeisesti on myös aikalailla kokemattomampi kuin minä itse. Tiedän, minulla on asennevamma ja yritän kovasti suhtautua positiivisemmin, mutta muutenkaan ei nyt ole kovin positiivinen fiilis päällä.


Pitäisi iloita siitä, että saimme vaihdettua ryhmää ja meillä on ryhmäpaikka, kun kaikilla ei ole sitäkään ja alkeiskurssille pääsykin on hankalaa. Olihan Anniinakin aloittelija kouluttajana, mutta hänellä on sitä kokemusta ja taitoa, vaikka ikää ei vielä ole kuin suunilleen puolet minun iästäni, huoh !

22.03.2009 lenkkeilyä ja agilityä


Päivällä käytiin lenkillä Sipoossa samassa paikassa kuin normaalistikkin, mutta lenkki tehtiin hieman eri reittiä pitkin. Meidän ns. parkkipaikalle oli ilmestynyt Geotekniikan vaunu, joten taitavat kohta hakata tämänkin alueen maantasalle ja betoniviidakon tilalle. Helsinkihän vei alueen väkisin Sipoolta äskettäin, joten todellisuudessa eihän tuo meidän lenkkimaasto enää Sipoota ole vaan Helsinkiä.


Aurinkokin pilkahteli puiden takaa, joten pääsin ottamaan muutaman kuvankin uudella kamerallani (ihan vaan pokkari, ei järkkäri), jonka hankin eilen. Lisäilen tähän kuvia kun ehdin, laatu oli erinomainen, ainakin kamerasta katsottaessa.






Tässä muutama poseerauskuva





 


************


Illalla sitten käytiin Purinalla, jossa ei sitten mennytkään yhtä hyvin kuin edellisellä kerralla. Pablo ja Inka olivat kovin paineessa koko hallissa olo ajan ja ensimmäisellä hallikierroksella meillä oli tosi hankalaa.


Onneksi Pablon kouluttaja oli mukana ja hänen kehoituksestaan jätin Pablon yksinään kärvistelemään seinään ja kävin vaan nappaamassa radalle. Tätä toistin kolme kertaa ja kolmannella kerralla sieltä lähti jo vauhtia hieman, mutta annoin sen hiukan itse valita esteensä, kunhan vaan mentiin. Pablo ei kestä ylimääräistä kannustusta, se tavallaan vaikuttaa juuri täysin toisinpäin kuin mitä tarkoitettu eli paineistuu siitä vielä lisää.


Suski oli ihan tyytyväinen siihen vikaan esitykseen, mutta minua se ei vakuuttanut. Kisasuunnitelmat menivät nyt uusiksi ja pääsiäiskisoista jäädään pois, mutta uutena suunnitelmana on, että mennään katsomaan kisoja Purinalle pääsiäisenä ja päätän sen jälkeen, että kisataanko kevät kaudella vai keskitytäänkö syksyyn.


Inka oli viimeksi niin reipas hallilla ja häntäkin reippaasti ylhäällä, mutta nyt kun vein halliin niin se tärisi ja läähätti. Ei pystynyt suoriutumaan helpoimmastakaan tehtävästä ja väisteli esteitä Otsan rypistys. No Suski kehoitti tekemään saman kuin Pablolle eli seinään kiinni ja itse seisomaan keskelle kenttää. Toinen koira kentällä ihan Inkan nenän edessä suorittamassa. Otin Inkan pariin otteeseen treenaamaan, ekalla kerralla ihan katastrofi, väisti vaan esteitä, mutta toisella kertaa jo istui esteen takana keskittyneesti ja suoritti ympyrässä olevan estesarjan ja putken ihan hyvin ja söi namppaa palkaksi. Kolmannella kerralla sitten A-esteelle ja pituus, jonka eteen sitten jymähti. Ei muuta kuin taas A:n taakse ja sieltä pituudelle ja putkeen. Tähän päätteeksi palkkasin narupallolla ja tyttönen pystyi jo leikkimään, joten kunnon taistelu ja jäähdytyskävelyn kautta autoon Nauru !


Rommi taas vuorostaan hinkui halliin oikein vetämällä sisälle ja esteitähän se olisi halunut suorittaa, mutta raukka sai tyytyä harjoittelemaan seuraamista mun kanssa. Ei se kuitenkaan valittanut osaansa. Taas hyödynnettiin Suskia eli annoin hieman nakkeja Suskille ja kyllähän ne Rommille kelpasi. Rupesi hiukan röyhkeäksi, mutta sai namit vasta kun istui paikallaan maltillisesti.


 

lauantai 21. maaliskuuta 2009

21.03.2009 Tuusulassa esineruutua ja lenkkeilyä


Satun kanssa treffattiin Tuusulassa esineruutu treenien merkeissä. Paikka oli minulle aivan uusi, vaikka toki ollaan siitä taidettu ennen lenkkeillä, mutta ei olla kuitenkaan esineruutua aikaisemmin otettu.


Tallatiin sellainen 20 X 50 metrin ruutu, johon jätin omille koirille neljä esinettä, jotka kaikki olivat Satun esineitä. Ensin ruudussa kävi Fani ja Safi, joiden jälkeen pääsi Inka, jolla nostatin vain kaksi esinettä. Ihan kiva suoritus ja irtoaa hyvin, ainoastaan pientä ongelmaa tuotti kohta, jossa itse menin sivurajalla vinoon, johtuen jonkun muun tekemistä jäljistä ruudussa.


Rommi toimi kanssa ihan kivasti, mitä nyt alkuun kävi pyörimässä samassa kohtaa kuin Inka ja sitten toinen moka oli, että syötin Inkan keskilinjalla ja cesaria oli sitten keskellä polkua ja siellähän se jätkä kävi, mutta sain sen kuitenkin tottelemaan ja unohtamaan ne naminjäämät. Kolme esinettä tuli kuitenkin aika kivuttomasti.


Treenien jälkeen lähdettiin lenkille koko lauma vapaana ja varsinkin Pablolla oli hauskaa. Sen mielestä Fani tuoksui aivan valtavan hyvältä ja Pablo ei meinannut rauhottua ollenkaan. Yleensä sitä ei näe noin aktiivisena ja pyrähtelemässä iloisena. No täytyy seuraavaksi puuttua siihen vähän enemmän, jotta antaa Fanille paremmin rauhaa, koska Fani raukka tuntee itsensä vähän ilmeisesti ahdistetuksi, hyi jyi Piipu paapu Päättämätön.


************


Sain sitten tänään ilmoituksen Inkan agilitytreeneistä. Ei vaan ihan taida onnistua, meinaan ne ovat Pablon kanssa päälekkäin, tosi harmi juttu. Toivottavasti kuitenkaan ei jäädä ilman harjoituspaikkaa, koska Pablo ei vielä ainakaan tänävuonna lopeta agilityä.


Sitten mua vasta ottaakin päähän, jos Pablo ei enää syty ollenkaan agilityyn kun kevät koittaa, mutta ainakin minulla olisi pikkuisen vielä nälkää, jää muuten kaivertaa se yksi puuttuva nollatulos sinne kolmosluokkaan.

perjantai 20. maaliskuuta 2009

20.03.2009 tokotreenit Ojangossa


Yllätys yllätys Nauru, postin mukana saapui Helsingin Vetokoirakerho Ry:n anoma SPKL hopeinen harrastusmerkki pronssisen kavereksi, joka muistaakseni myönnettiin vuonna 2005, jos oikein muistan  !


****************


Tänään käynnistyy HSKH:n tokoryhmän ensimmäiset treenit tai oikeastaan ei kait ihan viralliset vaan muutaman ryhmäläisen omatoimi treenit, vähän paikallaoloa ja sellaista. En ole edes päättänyt kuka meiltä osallistuu, mutta katsotaan nyt kun pääsen paikalle.


****************


Ei meitä lopulta ollut muita kuin Maria, minä ja Sari. Saatiin kuitenkin kolmistaan treenit ihan hyvin aikaiseksi.


Ennen treenejä käytiin metsässä lenkillä ja otin Rommilla seuraamista metalliaidan vierustaa.


Rommi



  • Vauhtinouto / ihan hyvä

  • Nouto / ei nostanut laukkaa, vähän taaempana Maria Jackien kanssa, olisiko ottanut häiriöö, en osaa sanoa / otin 2 toistoa, joissa hieman otin muutaman askeleen taaksepäin ja kehuin, pysyi laukalla

  • Seuraaminen ja täyskäännöksiä oikealle ja vasemmalle / välillä koira aidan puolella ja toiseen suuntaan itse aidan puolella / ensin käsi olkapäällä ja lopulta ilman käsiapua, nami suussa / loppuun ihan imuttamalla

  • Vinoeste, matala / annoin luvan suorittaa, kävelin itse sivulla


Nyt en muista otinko Rommilla kaukokäskyjä, jos otin niin varmaan takapalkalla, en ihan oikeasti muista.


Itse treeneihin osallistuin Inkan kanssa ensin paikallaoloon, joka onnistui oikein hyvin, neiti pysyi tarkkaavaisena, vähän katseli sivulle, mutta hermostumisen merkkejä ei näkynyt, eikä myöskän liikutellut takapäätä. Muuten sitten treenasimme viimeisenä. Alkoi jo hämärtää, mutta onneksi Agryläiset kävi laittamassa valot päälle, kun itse olimme sen verran laiskoja, että emme lähteneet heti hämärän tullessa laittamaan valoja.


Inka



  • Ruutu / pallo vietiin Inkan nähden / annoin kiihtyä ja haukkua, vapautus heti kun otti pallon / tavoite, että menee täysiä ruutuun ja palaa takaisin samaa tahtia

  • Ruutu / pallo vietiin ilman, että Inka näki / erinomainen vauhti ja päämäärä näytti selvältä / vapautus heti kun otti pallon

  • Jäävät liikkeet / 2 narupalloa / aavistuksen jää saalille maahanmenossa, seisominen parasta antia / voimakkaat käsiavut, koska tarkoitus terävöittää likkeitä

  • Vauhtinouto / pidin pannasta kun heitin, mutta ennen lähetystä ojennaudun suoraksi ja päästän irti, vasta sitten käsky / vapautus saalisvapautuksella ja saalisärsykkeet patukalla

  • Seuraaminen / palkkana patukka/ valtavan hyvä vire ja keskittyminen, paikka oikea ja onnistuneet palkkaukset / palkkaus siitäkin huolimatta, ehkä meni liikaa taakse klo 9 - 10 sijaan

  • Luoksetulo eteen, ohjaten patukalla / varasti muutaman metrin kun liikutin patukkaa, palautin paikalleen / törmää ja menee sivuun, otin läheltä korjauksen / toistolla vapautin ennenkuin tulee luokse ja siirryin itse tieltä ja heitin pallon samalla taakse


Maria lähti Inkan treenien jälkeen, mutta Sarin kanssa jäimme vielä puuhamaan minä Pablon kanssa ja Sari Kofi pennun kanssa. Mukava otus, ystävällinen ja avoin kaveri. Vähän katseltiin hampaita ja muutenkin paijailtiin. Minusta oikein mukavan tuntuinen colliepoika.


Pablo



  • Nouto / muutama toisto / laukkaa kumpaankin suuntaan, ihan innokas / kalkkunaleike toimii

  • Seuraaminen / kalkkunaleikettä suupielessä / innokas ja oikeapaikkainen tai no vähän ehkä välillä jopa edisti, johon en tosiaankaan puutu / tavoite, että pysyy lähellä ja on innokas, paikkalla ja suoruudella ei niin väliä, kunhan seuraa sivulla, eikä haahuile missään

  • Kaukokäskyt avo / erinomaisia / otin vain yhden tai maximissaan kahden siirron eli jätin joko istumaan tai maahan

  • Luoksetulo läpijuoksuna / yksi pysäytys, joka voisi olla vieläkin nopeampi / minulla oli tarkoitus heittää heti lihapulla taakse, ei vasta sen jälkeen kun pysähtyi, mutta taaskaan en muistanut / sain aikoinaan ohjeen, että se lentää heti, vaikka ei ole vielä pysähtynyt ja aivan olen unohtanut, siinä syy miksi on hidastunut eli välillä tälläisiä sinne väliin, juupa juu, luin netistä tuon ohjeen ja siinä sitten muistin, että olenpahan tuon kuullut jo aikaisemminkin ihan henkilökohtaisesti kouluttajalta, jopa siinä liikkestä seisomisessakin


Loppuaika menikin sitten Sarin kanssa löpistessä omiaan ja jouduin kuitenkin sitten sammuttamaan ne valot ja lukitsemaan portit, koska jäin viimeiseksi.


Soitin vielä vähän ennen kahdeksaa eläinlääkäriin ja ainakaan vielä ei ollut mitään kasvanut viljelyssä siinä pissanäytteessä. Nyt pitävät vielä viikonlopun sen näytteen viljelyssä ja soittavat maanantaina, jos jotain on.


 


 

19.03.2009 pissanäytettä ja lenkkiä


Olin suunnitellut, että lähden töiden jälkeen Sipooseen lenkille koko lauman kanssa, mutta päädyinkin viemään Inkan pissanäytteen eläinlääkäriin.


Neiti on taas nuollut itseään ja merkkaa vähän väliä lenkillä. Toki juoksukin voi olla tulossa, mutta viimeksi se juoskun tulo olikin pissatulehdus. Kun aamulla tilasin aikaa Rommille kilpparitestiin niin mainitsin Inkasta samalla ja kehoitti tuomaan taas näytteen.


Onnekseni oma eläinlääkärimme sattui olemaan vastaanotossa kun vein pissanäytettä Inkan ja Pablon kanssa. Tuija ihan omasta aloitteestaan ehdotti, että tuon Inkan hoitopöydälle ja hän tsekkaa sen takapään. Ei ole värkki turvonnut, mutta anaaleissa on vähän jotain, joten ne puhdistettiin ja kuulemma tuli aikapaljon tavaraa.


Inka ei ole hangannut mitenkään peräpäätään tai muuta anaaliin viittaavaa ei ole ollut. Nyt onkin sitten aiheellista tutustua tuohonkin asiaan, kun meillä ei ole aikaisemmin siihen törmätty. Huomenna täytyy sitten ennen eläinlääkäriaseman sulkemista soittaa onko näytteessä bakteereja, pikatesti näytti puhdasta, mutta niinhän se viimeksikin näytti.


Eläinlääkäristä jatkettiin matkaa Viikkiin lenkkeilemään ja piipahdettiin koirapuistossakin. Pablo oli taas ihan mahdoton noiden hajujen perään, ei sitä kiinnosta edes Inkan kanssa leikkiä.


Kotiin palattua lähdin sitten Rommin kanssa kahdestaan lenkille Herttoniemen puolelle metsään. Suurimman osan ajasta annoin jätkän olla ihan vapaana, heiteltiin keppiä tai palloa sekä vietettiin laatuaikaa muutenkin. Kotiin palattessa käytiin vielä Viilarissa ottamassa kontaktitreeniä ja haukutin Rommia. Vähän myös kaukokäskyjä, varsinkin pöydällä :-), jätkän lempparipaikka. Toisella kentällä oli käynnistymässä suojelutreenit !


 


 

torstai 19. maaliskuuta 2009

18.03.2009 takapihalla tottista


Otin päivälenkin jälkeen meidän takapihalla koirille pikkuisen hyppytreeniä kunkin luokan mukaan. Rommille tuli myös samalla hieman häiriötreeniä, kun naapuritalon pikkulikka tuli aidalle norkoomaan.


Muuten Rommi oli välinpitämätön ja keskittyi hommiin, mutta kerran tyttö koski aitaan ja sitten sai tyttö lähdöt ( siirtyi aidasta kauemmas noin 50 cm ja jatkoi uteluitaan).


Tosiaan tuolla tytöllä oli taas puheripuli. "Mitä sä teet", "Se tottelee tosi hyvin", "Mitä te nyt teette" ja niin edelleen. Yritä nyt siinä sitten kouluttaa.


Rommi



  • Hyppy avo / kokonainen liike ja myös paluu hyppyä erilaisista kulmista / pelkkää irtoamista

  • Seuraaminen / askeleen ja muutaman askeleen seuraamista, apuohjaajana ikkunat

  • Kontaktia, takapäähajoituksia ja sivuaskeleita / apuohj. ikk.

  • Kaukokäskyt / takapalkka (istu - maahan - seiso)

  • Jääviä liikkeitä


Inka



  • Hyppy alo / ei moitittavaa

  • Jääviä liikkeitä / 2 narupalloa (on hieman kiinni käsiavussa)

  • Kaukokäskyt / takapalkka (istu - maahan)

  • Eteentulo läheltä / narupallon avulla, hyppää vasten, joten menin itse vähän kalliolle korkeammalle, jotta istuu paremmin eteen (vaikea selittää mitä ajan takaa, mutta toimi)

  • Seuraaminen / käsiapu kuonon kohdalla, käsiapu olkapään kohdalla, ilman käsiapua / onnistui useampi askel ilman käsiapua, oikea paikkainen ja korjaa vähäisenkin edistämisen kun pysähdyn, mutta vieläkin löytyy vähän liian edestä

  • Sivulletulot / paljon ohessa sivulletuloja, joista paljon kehua ja palkkaa


Inka piti pallon kanssa sellaista marmatusta, että tässä saa alkaa jo pelätä, että naapurit hermostuu Cool !


Lisäys:


Ai niin, olihan Pablokin treenaamassa.



  • Tokohyppy, avo / ok

  • Seuraaminen ja käännös oikealle / apuohj. ikkuna / ok

  • Kaukokäskyt avo / ok

17.03.2009 tottista Viikissä


Illalla nähtiin Viikissä porukan kanssa. Tälläkertaa Kirkon kentällä ja Kati oli ilman koiraa, koska oli vatsataudissa, mutta raahautui meitä auttamaan.


Minulla oli koko koiralauma mukana, koska matkasimme treeneistä suoraan iltalenkille. Inka osallistui itse treeneihin ja Pablokin pääsi. Kati jäi vielä auttamaan minua Rommin kanssa.


Inka otti kovasti häiriötä kentästä eli seuraamisessa tiputteli alkuun kontaktia ja katseli vähän maisemia, alkoi jo hieman hämärtää (nami ei motivoi tarpeeksi) !


Inka



  • Kontaktiharjoitus / häiriö liikkuvat ihmiset / (erinomainen)

  • Seuraaminen / namikäsi olkapäällä / kontakti tippuu, katselee ympärille

  • Seuraaminen / namikäsi ihan vyötärön kohdalla, onnistui jo paremmin

  • Seuraaminen / nami suuhun, muutama onnistunut

  • Seuraaminen / patukka, muutama askel onnistumista

  • Jäävät liikkeet / 2 narupalloa / erinomaisia ja nopeita

  • Eteenmeno / 3 palloa / häiriönä apuohjaajat siinä matkalla seisomassa, viimeisellä pallolla leikkiä


Tuima tuli sitten Inkan jälkeen ja seuraavana Jemma. Ennen Pabloa kävi sitten Tuimakin piipahtamassa. Kati, Marjaana ja Samu jäivät vielä katsomaan Pablon suoritusta ja olihan siinä katsottavaa. Pablo oli taas niin liikkis !


Pablo



  • Seuraaminen / kalkkunaleike roikkuu ohjaajan suupielestä / oikeapaikkainen, tiivistynyt hiukan ja ennenkaikkea iloinen

  • Muutama täyskäännös oikealle / vähän on väljyyttä, toinen kuitenkin parempi

  • Vauhtinouto / kalkkunaleikkeen voimin / sivulla vapaana, paikka käsky ennen heittoa / juoksen karkuun ja irti käskyllä vaihdan leikkeeseen / intoa riittää ja vauhtia

  • Kaukokäskyt avo / vähän liikaa virettä, meinasi tehdä luoksetulon / uusintayritys, jolloin kerroin ensin mikä liike tulee "kaukot" ja siitä maahan "pysyy", takapalkkana leike / mahtava nousu, tosi nopea ja aivan pystyyn istumaan, vau !

  • Luoksetulo / ihan hyvä ja ei pahemmin tökännyt eteen tullessa


Marjaana ja Samu lähtivät sitten kauppaan ja minä nappasin Rommin vielä treenaamaan. Kati jäi vielä avustamaan meitä. Kovasti Rommi haukkuu ylimääräistä eli nyt on vähitellen yritettävä saada haukku aisoihin kisoja varten.


Rommi



  • Seuraaminen / pieni painostus taas eli Kati kävelee aivan meidän sivulla

  • Kaukokäskyt avo / ongelmia yhä siinä nousemisessa, takapalkka auttaa

  • Jääviä liikkeitä sarjana / käsimerkkien vähentäminen / nyt oli ehkä vähän parempia kuin mitä on tässä muutaman viikon aikana esittänyt / täytyy kokeilla leikkelettä ;-) seuraavaksi

  • Luoksetulo avo / pysähtyminen pelkällä käsimerkillä nopea, pikkuisen nykii alussa apuohjaajan käskyttäessä

15.03.2009 Purinalla agilitykisat


Sunnuntai tulikin oltua HSKH:n kisoissa töissä sisäänheittäjänä ja ratahenkilönä. Päivä oli pitkä ja olin aivan loppu kotiin tullessa, jalkoja särki ja olin todella väsynyt ja kiukkuinen.


 

lauantai 14. maaliskuuta 2009

14.03.2009 lenkillä ja fysio


Aamulenkillä Sipoossa tavattiinkin vähän erilainen lenkkikaveri jopa kahteen otteeseen. Näin kaksi naista tulevan kohti meitä lenkkipolulla (tai lähemmin huomasin oranssin värisen ulkoilutakin), jolloin kutsuin koirat luokseni.


Polku oli tosiaan niin kapea, että yksi ihminen mahtuu menemään kerrallaan, joten väistin heitä sitten metsän puolelle (tässä kohtaa polku oikeastaan on sellainen kuja, jonka kummallakin puolella on tiivis metsä), onneksi metsässä oli juuri pieni kohta, johon pääsin väistämään, koska naisten lenkkiseura ei tosiaankaan ollut mikään pikkuinen koira vaan aivan iso heppa, sellainen vähän isikkan näköinen otus !


Pablon päivää se ei pahemmin hetkauttanut, mutta Inka ja Rommi kyllä vähän haukkuivat. Tähän asti eivät ole kertaakaan hevosille haukkuneet, mutta ehkä se oli sen verran yllättävän näky tutussa metsässä.


Lenkin jälkeen ajoin isän luokse pesemään auton, vaikka eihän se tälläkelillä pysy puhtaana, rapa roiskuu, joka suuntaan. Autoa pestessä sitten löytyi ikävä yllätys takaluukusta. Joku ystävällinen sielu on ajanut minun perseeseen, eikä tietystikkään ole yhteystietojaan jättänyt. Eihän se iso kolhu ole, mutta ruostetta siihen on kertynyt jo ja tarkemmin katsoessa kyllä se pelti on vähän pidemmältäkin matkalta mennyt "väärään asentoon". Ei se sinänsä paha ole, mutta kyllä se ottaisi todella pahoin päähän, jos auto olisi uudempi.


****************


Tänään on sitten Rommilla iltapäivällä fysioterapia, katsotaan mitä Tamara sanoo, kun nyt hoidetaan vähän syvempää.


****************


Fysioterapia meni oikein hienosti ja Rommi meni ovesta innokkaana sisään ja oli heti valmiina kerjäämään namia Nolostunut.


Tamaran mukaan Rommi on elastinen ja minkäälaista kipua ei löydy mistään. Myöskään mitään rajoitteita ei harrastamiselle myöskään näe eli voimme aivan rauhassa jatkaa jälkiharjoituksia ja tottistreenejä, toivottavaakin se on. Hypyistä kysyin oikein erikseen ja ei näe myöskään sille mitään estettä. Toki sen ponnistusvoima ei ole yhtähyvä kuin täysin terveen koiran, sillä virheasento vaikuttaa jonkinverran kuitenkin.


Tamaran mukaan Rommi on kuitenkin ihan perusterve koira ja nyt vaan odotellaan kilpirauhastestin tuloksia. Kipulääkkeen lopetan nyt ensiviikolla ja varaan ajan lääkäriin. Todennäköisesti en myöskään jatka enää kipulääkitystä tauon jälkeen, kun ainakaan fyysisesti siihen ei tarvetta ole.


Agility nyt kuitenkin on jätetty pois tai ainakin sitä harjoitellaan vaan ihan epäsäännöllisesti ja esteet ovat matalalla, mutta ei mitään kerran viikossa systeemiä.


Rommille suositteli tekemään niitä kiepsautus harjoituksia oikealle ja vasemmalle sekä venyttämään kaulaa kummallekkin puolelle namin avulla (no joo, peruuttaa sitten). Liikunnaksi paljon vapaata liikuntaa ja uintia. Onneksi Rommi tykkää uimisesta !

perjantai 13. maaliskuuta 2009

13.03.2009 Tuusulassa esineruutu treenit ja tottista


Tänään Rommi täyttää 5 vuotta, joten Paljon Onnea  Kieli ulkona mun pienelle mussukalle. Kyllä se aika on kulunut nopeasti, kun pikkujätkäkin on jo noin vanha. Synttärilahjaksi Rommi saa sitten huomenna fysioterapiahoidon, josta toivottavasti pikku-ukko nauttii taas !


Aamulenkin jälkeen otin etupihalla pikkuisen tottista kaikkien kanssa.


Rommi



  • Tunnari / loistava, irtosi ekalla käskyllä, kapulat rivissä / ei koskenut kuin omaan, joka oli kolmantena vasemmalta / vauhti kokoajan laukalla / palautus suora ja rauhallinen

  • Istuminen paikallaan

  • Ruutu / uudet siniset ruutumerkit / vain 10 metrin matka / tavoite: vahvistaa ruudun hahmoitusta / namialusta, kerran pysäyttäminen seisomaan ruokailun jälkeen / lähetys myös sivusta, jolloin kutsun vapauttamalla sivulle, kun olen selkä koiraan päin

  • Kaukokäskyt / opetan takapalkkaa, jotta saan nousemaan istumaan pidemmältä matkalta, koska se on aihutunut nyt hieman ongelmaksi, alkaa hahmoittamaan takapalkan / läheltä myös seisomista


Tiedän Pia, että riskillä mennään, mutta kyllä se alkaa oppia. En vaan meinannut saada sitä ylös toisella käsyllä enää kun matka piteni.


Inka



  • Nouto ohjatun kapulalla / oikein hyvä, kunhan vielä harjoitellaan, että ei varasta / luovutus suora ja istuu kapula suussa ihan hyvin edessä

  • Ruutu / narupallo, lähetys noin 10 metrin päästä / lähetys myös sivusta kuten Rommin kanssa / pehmopallolla yksi tyhjä, vapautus heittämällä pallo ruutuun, nappiin osunut heitto

  • Kaukokäskyt / takapalkka, nousee takapalkalla paremmin


Pablo



  • Tunnari / 7 kapulan keko, oma hieman sivulla edessä x 2 / seuraavaksi kapula lähempänä ja viimeisellä toistolla hiukan keon sivulla vähän takaviistossa / ekalla ja tokalla hieman jouduin torumaan kun meinasi ottaa keosta, mutta viimeisillä toistoilla jo haisteli pinoa ja nappasi sitten erillään olevan kapulan, toki heti kun alkoi haistella omaa niin aloin kehua

  • Istuminen paikallaan

  • Ruutu / namialusta / myöskin pari lähetystä sivusta ja vapautus luokse oikeaan kohtaan sivulle

  • Kaukokäskyt takapalkalla / maahan - istu

  • Kaukokäskyt voi / harjanvarsi apuna Pablon edessä / välimatka noin 1/2 metriä, maahanmenossa voimakas apu menemällä lähelle ja ohjaamalla alas kädellä (käsi kohti rintaa)


**********


Puolenpäivän jälkeen tavattiin Tuusulassa Mätäkiventiellä Pian kanssa esineruudun merkeissä. Pia olikin tallonnut jo ruudun lähes valmiiksi ja ensimmäisenä koko joukosta pääsi Rommi ruutuun.


Kolme esinettä nousi oikein kivasti, mitä nyt pyrki voimakkaasti vasempaan takanurkkaan ja ihan alkuun vähän jäljesti. Ensimmäisen noston jälkeen kuitenkin toimi hyvin, vaikka vatsa näytti tekevänkin kesken esineruudun temppusensa. Palkkasin jokaisesta esineestä, koska keli oli aika raskas ja motivaatiota on vielä kasvatettava.




Rommin jälkeen ruudussa kävi Tessa ja sitten olikin Inkan vuoro, joka haki kanssa kolme esinettä ihan kivaan tahtiin.




Inkan jälkeen kävi Sulo ruudussa ja viimeisenä sitten vielä pääsi Pablokin tositoimiin. Vähän edellisen kerran esineruudun siivous häiritsi, koska Pablo yleensä nykyään on irronnut (ainakin sen yhden esineen verran) täysiä takarajalle, mutta nyt aivan kuin olisi etsinyt sitä esinettä siitä läheltä, kuten viimeksi ruutua purettaessa eli ihan oma vikani.




Tärkeää se on Pablollekkin saada hyvästä työstä palkkaa. Vähän se siinä etsiessä ilotteli omiaan, pomppi takarajalla riemastuneena ja merkitsi vähän puitakin, mutta eipä tämä esineruutu niin totista touhua ole sen kanssa, varsinkaan kun se yleensä on viimeisenäkin, joten senkun merkkaa.



Esineruutu treenien jälkeen ajoimme tottiskentälle, joka iloksemme oli jopa aurattu. Onpa toisilla yleellistä hommaa, ei meillä kyllä Helsingin kaupunki mitään auraa.


Pidimme saman treenijärjestyksen kuin esineruudussa, joten Rommi oli ekana. Harmikseni kentän laidalla oli pari pikkupoikaa konttien välissä leikkimässä lumivallissa, joten heistä oli hieman liikaa Rommille häiriötä, varsinkin kun myöhemmin osoittautui, että Rommin vatsa ei kestänyt eilistä poroa alkuunkaan, ripuli oli kamala.


Rommin treeni:



  • Vauhtinouto / Pia heitti kapulaa pidemmälle minun heiton jälkeen / Rommi otti häiriötä lapsista mennessään kapulalle eli näkyi vauhdissa, meni laukkaa, mutta hieman vilkuili lapsia / nosti kuitenkin hyvin ja palautus hyvällä vauhdilla, juoksin kentän laitaan ja saalisvapautuksella vaihto jalkapalloon / lähes erinomainen suoritus, ainoastaan lisää nopeutta olisi saanut olla häiriöstä huolimatta kapulalle menossa

  • Kontakti / Pia häiritsi narulelulla

  • Seuraaminen suoraan / Pia käveli vierellä "painostaen" / näytti jo vähän lupaavammalta

  • Jäävät toko avo / kisamaisesti / istuminen huono, ilmeisesti johtui osaksi minun äänensävystä

  • Eteenmeno kolmella pallolla / Pia vei pallot hetsaten / ensimmäinen lähetys oikein hyvä, vaikka aavistuksen otti häiriötä lapsista, jotka tulivat jo kentän puolelle / Seuraava lähetys täysin pieleen, lapsista aiheutui kohtuuton häiriö


Tämän lisäksi Rommi alkoi ripuloida, vatsa erittäin pahasti sekaisin, jouduin yrittämään puhdistamaan vedellä ja vessapaperilla. Toinen raukka aivan vesiripulilla. Voi hitsi, no tässä kuitenkin parhaat palat.




Rommin jälkeen kävi sitten Sulo ennen Inkaa kentällä.


Inka:



  • Vauhtinouto x 3 / vapautus patukalle / ensimmäisellä hieman huono kapulan nosto, mutta kaksi muuta oikein varmoja (650 gr)

  • Seuraaminen / patukalla vähän hankalaa, tein käännöksiä vasemmalle, jotta ei edistä

  • Seuraaminen ja täyskäännös / namilla saatiin suoralla ihan hyvää, mutta täyskäännös ei vielä ihan tarpeeksi hyvä, voi olla myös ohjaajan vikaa, täytyy antaa selvemmät merkit käännökseen

  • Ruutu / Pia vei pallon ruutuun ensimmäisellä lähetyksellä ja toisella vein pallon itse ruutuun ja lähetin sivusta

  • Jäävät likkeet / aijaiiiii, istuminen ongelmallinen, taas se äänensävy eli kimitin vähän kummallisesti / ei osaa enää mun peruuttamis juttua vaan liikkeet parani, kun liikuin rintamasuunta eteenpäin / ENNAKOI TODELLA VOIMAKKAASTI, APUA

  • Eteenmeno kolmella pallolla / toimii Inkalla, lukuunottamatta, että vähän viihdytti itseään niillä palloilla, ennenkuin suostui lähtemään tuomaan niitä / no eiköhän siihen auta lopulta se mielikuva, että viimeisellä leikitään




Lopultakin sitten pääsi pikku Pablokin kehiin, voi sitä riemua, kun meidän nallukka pääsee kanssa noutamaan. Ei näköjään enään muista sitä epäonnistunutta noutoa, mutta varmuuden vuoksi kuitenkin hieman lahjontaa eli näytin, että minulla on kalkkunaleikettä eikä sitä juuttipatukkaa.


Pablo:



  • Vauhtinouto / Pia heitti pidemmälle / juoksin taas toiseen päähän, mutta Pablolta joudun ottamaan kapulan, ei pudota, vaikka annan saalisvapautuksen

  • Kaukokäsky / takapalkka, vain yksi istumaan nouseminen, pitkältä matkalta ja palkkana kalkkunaa, jotta nousee varmasti

  • Seuraamista ja käännöksiä / ihan kelvollista ja innokasta tekemistä / toki vain lyhyitä pätkiä

  • Jäävät liikkeet / sama juttu istumisen kanssa kuin muilla, johon auttoi äänensävyn muutos / seisomisessa liikahti kun menin taakse, voi huoh !

  • Ruutu / Pia vei namia alustalla, yksi lähetys niin, että Pablo ei tiennyt Pian vievän namit

  • Luoksetulo / ihan läpijuoksuna vain / eteentulot ilman tökkäystä, ihan hyvä


Tässä on Pablon tyylinäyte noudosta. Ihan oikeasti, voiko joku tosiaan edetä silmät kiinni Yllättynyt !





Minua harmitti vietävästi Rommin treenit, vaikka ne sujuivatkin ihan kivasti, mutta kun poika joutui autoon tilanteessa, jolloin viimeiseksi kuvaksi jää vain ripulointi, niin minulle jäi siitä ikävä fiilis, joten päätin, että otan vielä luoksetulo eteenmeno yhdistelmän.


Vähän kyllä pelkäsin, että jos sen vatsa vieläkin on niin kipeä, että teen hallaa jätkälle, mutta päätin ottaa sen riskin ja onneksi otin. Jäi sitten Rommille ja minulle hyvä mieli. Ei meinannut pikku ukko lähteä kentältä ollenkaan vaan olisi jäänyt pelaamaan jalkapalloa Cool !



Ei voi muuta sanoa kuin, että Rommilla toimii hyvin tämä tapa. Kolmen tai kahden pallon harjoitus ei vaan näytä tuottavan tulosta. Inkalla se näyttää toimivan, mutta ei niinkään Rommin kohdalla ja mä en sille mitään voi. Kuten Pia sanoi, että koiran mukaan !


Kotona Rommi pääsi sitten pyllypesulle ja näyttää siltä, että vatsakin on jo rauhoittunut, onneksi ! 

torstai 12. maaliskuuta 2009

12.03.2009 aamulenkillä Sipoossa


Innostuin tänäänkin raahaamaan kameran mukaan lenkille tai niin no, nyt sitten otin kameran, aikaisemminhan otin kuvat kännykällä, mutta tänään tuskin olisi valo riittänyt kuvaamiseen sillä.


Tässä vähän kuvia aamusta.



Inka ja Rommi haaveilee......




Todistetusti Pablostakin löytyy vauhtia Cool !




Ja sitten Rommin tyylinäyte.......





*******


Omalla takapihalla otin koirien kanssa tokon hyppyä, sen mukaan missä luokassa kisaavat. Lisäksi vähän kontaktitreeniä, kaukokäskyjä ja muutaman askeleen seuraamista.


Lisäksi Inkan kanssa vähän leikittiin narupallolla lopuksi.


Illalla Pablo pääsi vielä trimmaukseen ja kylpyyn. Poistin lähes kaiken pohjavillan (toivottavasti ei tule paukkupakkasia), koska varsinkin sivuista Pablon turkki oli alkanut näyttämään vähän huonolta eli paljon kuollutta pohjavillaa ja selvästi tuntui jo kädellä koskien likaiselta sekä hieman pepunpäällä oli jo hilsettäkin. Pääliturkki on kuitenkin kiiltävä ja hyvässä kunnossa.


Pablo näyttää nyt melkoisesti pienentyneen ja kaventuneen, ei ole enää pyöreä halinalle Otsan rypistys !


Koirat saivat myös illalla uutta murkinaa eli ostin niille poron jauhelihaa, saas nähdä kuinka käy !


 

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

11.03.2009 treeniä omalla etupihalla


Ihanaa oli tehdä "omassa" metsässä aamulenkki täysin rauhassa, kun suurin osa porukoista on töissä. Ei tarvitse tehdä mitään valmisteluja, muuta kuin kävellä metsään ja päästää koirat kirmaamaan lumiseen satumetsään.


Lenkin jälkeen otin sitten kaikkien kanssa tottistreenit omalla etupihalla. Ensimmäisenä Rommin kanssa, sen jälkeen Inka (Pablo kylläkin yritti jo aika tiukkaan tulla tässä vaiheessa mukaan) ja viimeisenä Pablo.


Rommi



  • Seuraaminen ja täyskäännös / paljon namikäden avulla ja vahvistusta kun koskee jalkaan, tiedän, että on riskaappelia, mutta haluan seuraamisen tiiviimmäksi, vaikka sitten tällätavalla, epäilen kuitenkin, että kisassa ei seuraa niin lähellä, että painaisi jalkaan

  • Jäävät liikkeet ensin sarjana ja sitten kisamaisesti / maahanmeno kaikkein huonoin / myös sarjassa hidas

  • Kaukokäskyt takapalkalla ja ilman / alkaa hahmoittaa takapalkkaa / yllättävän hyvin jo nousi, kerran jouduin käymään nostamassa

  • Tunnari x 2 / nostelee ja koskee / toi kuitenkin oikeat kapulat kummallakin kerralla / irtosi hyvin, ei tarvinnut toistaa käskyä

  • Luoksetulo / välimatka noin 5 metriä, ei hyvä Rommille, koska tulee ravilla / pidemmältä matkalta tulee nopeaa, mutta tämä matka ei saa nostamaan laukkaa eli matka pitää olla aivan lyhyt tai sitten selvästi pidempi / eteentulo ihan ok


 


Inka



  • Nouto ohjatun kapulalla x 3 / ensimmäinen suoritus avoimen luokan kisan omaisesti / joudun pitämään heiton ajan pannasta kiinni / ensimmäinen oli hyvä, mutta toisella varasti, joten tein vielä kolmannen niin, että ennen lähetystä tehtiin täyskäännös paikoillaan

  • Kaukokäskyt / takapalkka / maahan - istu ( 1 - 3 m)

  • Tunnarikapulalle irtautuminen (1 kapula) x 2 / matka noin 10 metriä / lähtee hyvin  

  • Jäävät liikkeet (narupallo)

  • Seuraaminen / narupallolla täysin mahdotonta, edistää melkein oman mittansa, joten tehtiin namilla seinän ja aidan vieressä, josta siirtyminen keskelle ajoväylää / tuottaa hankaluutta ihan tosissaan, käytin myös remmistä pakotetta, mutta sekään ei tuota toivottua tulosta / onnistuin pitkän hinkkaamisen jälkeen saamaan muutaman askeleen ilman käsiapua kunnolla / mutta,  jatketaan siis käsiavulla

  • Luoksetulo / narupallo edessä / törmää, istuu vinoon

  • Jäävät liikkeet

  • Kaukokäsky (Treenien loppuun yksi ylösnouseminen istumaan)


Inkan treenit olivat liian pitkät. Tyttönen ei kyllä hyytynyt, mutta alku oli riemukasta ja lopussa hinkkaamista, joten ei ihan tarkoituksenmukaista.


Lopulta pääsi sitten Pablokin, joka oli täynnä intoa.



  • Seuraaminen suoraan / kontakti ja paikka hyvä / on hieman myös tiivistynyt

  • Seuraaminen käännökset ja täyskäännös / täyskäännös saisi olla tiukempi / käännös vasemmalle tuottaa näköjään täyskäännöksen, joten täytyy olla tarkempi, joutuu ehkä kääntymään eritavalla kuin Rommin kanssa, mun pään kääntyminen vasemmalle aiheuttaa jo täyskäännöksen tekemisen Pablolla (eli tekee vanhan saksalaisen täyskäännöksen, joka meillä ei ole tokovalikoimassa Pablolla)

  • Jäävät liikkeet / istuminen ja maahanmeno hyviä / ensimmäisessä seisomisessa käveli vastaan Yllättynyt, vähän olin ihmeissäni / toistolla tuli hyvä seisominen ja tein kaikki liikkeet avoimen luokan tyyliin eli kävelin taakse ennen sivulle tuloa

  • Kaukokäskyt avo / oikein hyviä, varmat istumaan nousut ja tarkkaavainen

  • Luoksetulo läpijuoksu / vauhti hyvä, ei tökännyt eteen tullessa

  • Luoksetulo avo / vauhti hyvä ja pysähtyminen hyvä / annoin tarkoituksella kaksoiskäskyn

  • Tunnari / laitoin riviin / oikean kapulan viereen kummallekkin puolelle namit / lähti kunnon laukalla ekasta käskystä / nosteli ja haisteli muita, toruin ja innostuneesti käskin etsimään "omaa" ja löytyihän se sieltä

  • Tunnari / laitoin riviin / vaihdoin oman paikkaa, ei apunamia / taas vähän meinasi ottaa väärän, joten ääntelehdin moittivasti ja heti kun haistoi oikeaa niin hirveät kehut ja palautti laukalla


Lopussa Pablo meni määrätietoisesti repulle, jossa oli frolic pussi eli taitaa olla muistissa kisanjälkeinen palkkaaminen repulta Nauru !


*******************


Nyt pitäisi varmaan lähteä käymään Itäkeskuksessa Riston kanssa. Ristolla on tänään syntymäpäivät, joten käydään ehkä syömässä jossain.