perjantai 29. toukokuuta 2009

28.05.2009 tokokoulutus Ojangossa


Eipä nää treenit tähän lopu, eipä juu, vaikka ohjaaja jo olisi ihan loman tarpeessa. Tänään olikin sitten Hskh:n tokokoulutus voi/evl luokissa kilpaileville/kilpailuoikeuden omaaville.


Tänään meitä oli kuusi koirakkoa paikalla kahdeksasta. Aloitimme heti ensimmäiseksi paikallaoloilla. Ensimmäisenä istuminen, jota en ole Rommin kanssa aikaisemmin ollenkaan ottanut. Jäi kyllä hyvin istumaan ja kävelin koiran eteen noin 3 metrin päähän, välipalkkauksen jälkeen rupes sitten haistelemaan maata ja menemään myös maahan, joten jäin sitten vielä lähemmäs seisomaan.


Seuraavana vuorossa paikallaolo maaten, jolloin kaikki ohjaajat siirtyivät piiloon. Rommi oli kuulemma ollut ihan rauhallinen, vähän ehkä korjannut takapään asentoa, mutta muuten ihan levollinen eli edellisen kerran haukkuminen ei toistunut eli sekin oli siis kisa väsymyksen ja sen sirkuskentän episodin jälkeistä hermostumista.


Puutuin Rommin haukkumiseen muutamaan otteeseen laittamalla sen kauemmas maahan ja se toimi taas ihan kivasti. Ei paljoa pyrkinyt haukkumaan, mutta puutuin jokaiseen haukkumiseen. En alkujaan suunnitellut ottavani ruutua, mutta koska lauantain ruututreenit eivät ihan täysin onnistuneet niin päätin kuitenkin hakea siihen vähän lisä mielipidettä ja toiseksi aiheeksi otin myös tiistain epäonnistuneen metallinoudon, vaikka eilen se onnistuikin vielä kaikenlisäksi sillä pikkukapulalla.


Ruutu oli merkattu myös sivuilta kuten pitääkin ja kävin alkuun näyttämässä ruudun ja palkkasin sitten seisomisesta kuten normaalisti. Sen jälkeen uusinta ja nythän se "onneksi" teki sen virheen eli pysähtyi etureunaan, jolloin odoteltiin aivan lyhyt hetki hiljaa, mutta kun ei korjannut niin juoksin sitten ruutuun ja otin pannasta kiinni ja vein nätisti oikeaan kohtaan ja näytin Rommille, että tässä se ruutu oli ja sitten juoksu lähetyspaikkaan ja lähetys ruutuun, jolloin "jes, seiso" ja samalla heitin palkan Rommille ja juoksin sitten ruutuun palkkaamaan lisää eli kunnon juhlat sinne ruutuun (tai olikohan tarkoitus niin, että juoksen vaan suoraan palkkaamaan ruutuun) eli näin opetetaan sitä oikeaa paikkaa kun ei itse korjaa kun olen hiljaa.


Tarkoitus oli ilmeisesti, että Rommi seisoo ja menen juosten palkkaamaan Rommin eli en heitä lihapullaa, mutta Rommi alkoi tulla minua vastaan, joten harjoitusta muutettiin tosiaan niin, että tehtiin sellaista, että jätin Rommin ruudun eteen lähetyspaikalle ja menin itse ruutuun ja huusin "ruutu, ruutu (TULE)" ja kun Rommi tuli käskin sen heti seisomaan ja siitä maahan sekä palkkasin sen namilla ja käskin odottamaan sekä palasin sinne lähtöpaikkaan, jolloin sitten liikkeenohjaaja käski minut kohti ruutua, kääntymään vasemmalle ja palaamaan kohti lähtöpaikkaa ja sitten menin palkkaamaan koiran ruutuun. Uudelleen sama juttu, mutta tälläkertaa pyysinkin tulemaan viereeni sivulle ;-), ihan jeees ja Rommilla tuntui olevan kivaa !


Loppuun vielä sitten motivointia varten toisenlainen juttu eli Rommi sai nähdä kun apuohjaaja vei namikipon (tässä tapauksessa kahvipaketin pussi, jossa lihapulla) ja lähetin koiran ruutuun ja välittömästi lähdin hipsimään perään, kun syö namin (ajoitus tärkeä eli lähes heti kun on pussilla) huudan, että seiso ja maahan ja palkkaan uudelleen namilla) ja tätä toistetaan !


Ihan oikeasti Rommilla tuntui olevan kivaa. Jessica huomautti, että jos on toimiva ruutuharjoitus niin ei sitä kannata muuttaa tai opettaa esim. näyttöruutua, mutta jos on ongelmia ja motivaation puutetta on tarpeen tehdä jotain. Tämä on tärkeä asia ajatellen meidän Pabloa, jota tuskin kannattaa mennä palkkaamaan ruutuun vaan tehdä kuten Pia neuvoi eli vapauttaa ruudusta tulemaan luokseni. Rommille tuo tapa taas ei ole ollut niin kauhen palkitseva, mutta Pablosta se on selvästi kaikkein hauskinta !


Ruudun jälkeen otettiin noutoa ja tein ihan kisamaisen suorituksen metallikapulalla, jonka maavara on lähes olematon. Eilen nosti hyvin, mutta aikaisemmin on ollut vaikeuksia nostaa samaista kapulaa ja sitten tiistaina oli vaikeuksia palauttaa laukalla isoa kapulaa. Eli minulta puuttuu nyt se keskikokoinen kapula. Rommi otti kapulan aika hyvin, mutta sitten se tippui ja kun yritti ottaa uudelleen niin meni vieritykseksi hetken ja katseli myös minua, mutta en sanonut mitään vaan odotin, jolloin otti sen suuhun ja palautti ravilla. Seuraavaksi tehtiin niin, että laitoin kapulan vähän taakseni ja sen jälkeen aloin tuijottamaan kapulaa, jolloin Rommi kiinnostui siitä oma-aloitteisesti ja alkoi ilman käskyä sitä nostamaan, vaikeata se oli ja välillä yritti kaivaa sen jopa maasta Päättämätön, mutta sitkeästi se jätkä yritti ja saikin sen. Harjoitusta toistettiin ja ihan yritystä oli ja onnistumista. Koko porukka hurrasi Rommille kun se nosti kapulan. Otin vielä isolla kapulalla metallinoudon ja se meni ihan hienosti, paitsi palautus ravilla ja yhä kannustusjoukon kera Silmänisku ja kun kysyin Jessicalta, että pitäisikö mun ostaa se keskikokoinen kapula niin hän sanoi, että ei hänen mielestään, koska hyvin nostaa ja tuo isonkin. Jatkamme myös metallin kanssa vauhtinoutoja ja huolissaan ei tarvitse olla (ainakaan vielä), koska niin reippaasti se poika yritti !


Siinä Rommin osuus ja listataan muiden harjoitteita, koska niistä voi olla hyötyä itsellenikin:


Tunnariin vähän lisäväriä:


Sijoitetaan hyppyeste tai jokin esine mitä koira voi kiertää ohjaajan taakse, apuohjaaja käy laittamassa tunnarit riviin 10 metrin päähän, tavoite, että koira katsoo tunnareita. Kun tulee lähetyksen aika, pyydetäänkin koira hyppäämään esteen edestakaisin (ei tarvitse välittää, vaikka kiertäisi takaisin tullessa) tai kiertämään esim. tolpan ja vauhdista lähettää koira sitten tunnarikapuloille. Voi olla alkuun vähän ällistynyt, mutta ainakin meidän esimerkkikoiramme oli aivan onnesta soikea. Koiran lähtiessä palauttamaan kapulaa juoksee ohjaaja karkuun ja saalisvapautuksella antaan joko tiputtaa kapulan ja heittää lelun koiralle tai käytänössä varmaan hyvä, että koira saalistaa lelun.


Tunnarin alkuharjoitukset:


Jätetään koira kiinni puuhun tai apuohjaajalle, ohjaaja piilottaa kasvillisuuden joukkoon yhden kapulan ja sen jälkeen heti palattuaan lähettää koiran etsimään tunnariin valitulla käskysanalla.


Jos koiralla ongelmia, kuten tekee homman noutamalla, voi yrittää jättää koiran esim. 10 metrin päähän ja itse mennä kapuloiden sivulle, hieman ennen kapuloita ja koiran tullessa vielä muistuttaa, että "oma", jos matka on liian pitkä, voi koiran tuoda lähemmäs. Jos ei toimi niin paluu piilotettuun yhteen kapulaan.


Vihjeitä ongelmiin:


Puutarhaverkko, jonka voi piilottaa nurmikkoon. Nippusiteellä kiinni muut kapulat, voi siis nostaa vain sen oman. Vanerilautaan naulattu muut ja voi vaan nostaa oman (hankala kuljettaa) !


Kaukokäskyt:


Vain joko etu- tai takapää liikkuu, ennen hyväksyttiin seilaaminen, mutta nykyään se on kiellettyä eli koiran täytyy pitää jompikumpi pää paikallaan. Taidan viimeisellä harjoituskerralla ottaa kaukokäskyt Rommilla, jotta nähdään miten ne sujuu, ollaanko ihan pihalla !


Jos koira pitää takapään paikoillaan, ei se istumisesta seisomaan mennessä saa silloin liikuttaa takaosaa taaksepäin vaan nimenomaan sitä etuosaa, jep jep, tosi vaikeeta, miten ihmeessä mä tuon saan aikaiseksi ja sitten vielä se maahanmeno oikein.


**********


Koulutuksen jälkeen muiden lähdettyä otin Inkan ja Pablon treenaamaan.


Inka



  • Noutokapulan luovutus / Inka istumaan, kapula suuhun ja patukka ohjaajan leuan alle ja kutsun koiran eteen ja otan kapulan sekä laitan sen sivulle ja palkkaan tiputtamalla kapulan koiran ja itseni väliin (liikun hiukan taakse) / Ongelma: Inka hiukan hypähtää taaksepäin luovutuksessa, ei kuitenkaan räiskinyt kapulaa mun varpaisiin tälläkertaa

  • Nouto, pysyminen paikallaan / 1 ) annoin paikka käskyn ennen heittoa ja sitten kiersin koiran ympäri, hieman kitisi ja muutama haukku, lähetin noutamaan ja luovutus eteen, jouduin hiukaan pomppimaan, että otti laukan, palautus hidas eli paineistuu vielä tuomisesta eli kunhan saadaan palkka leuanalta mielekkäämmäksi niin eiköhän ala parantua / 2) Otin vielä toisen kerran, mutta silloin hain itse kapulan ja palkkasin Inkan patukalla kun palasin koiran sivulle / 3) sama juttu kuin tuo ensimmäinen, mutta nyt sitten otin lopun suorana iskuna patukkaan, joka tuttu juttu Inkalle

  • Luoksetulon pysäytys / narupallo / kisamainen aloitus, mutta pysäytyksestä palkan heitto taakse (pallo kädessä pysäyttäessä) / lisäksi kaksi läpijuoksua, joista toisessa karkasin hieman juoksemaan

  • Luoksetulon loppuosuus seisomisesta / saan näköjään juosta hieman karkuun ja kunnolla hilpasta poispäin / narupallo

  • Kaukokäskyt / takapalkkana lihapullat, nousut oli paremmat kuin eilen päivällä ja otin myös niin, että jätin istumaan ja menin noin 4 metrin päähän ja laskin sieltä alas maahan ja sieltä suoraan palkka / sen jälkeen otin myös pidemmältä matkalta ja yhtään ei jäänyt suorittamatta, mutta toki istuminen jää vähän vajaaksi, ei kuitenkaan mikään täysin puoli-istuva asento / paljon kuitenkin parannettavaa, jotta istuu kunnolla, varmaan kuitenkin aika lähellä Inkan arki-istumista

  • Hyppy / narupallo / 1) hyppy ja istumisesta palkka , kutsu pallon kanssa takaisin esteen yli/ 2) hypyn jälkeen heitto ja siitä kutsuminen takaisinpäin pallon kanssa esteen yli/ 3) hyppy, istuminen ja palkka vasta sivulle tulon jälkeen

  • Seisomassa pysyminen kun kävelen koiran taakse / narupallo / ei moitittavaa

  • Luoksetulo läpijuoksuna / narupallo


Pablon treenien jälkeen otin Inkalla vielä paikallaolon niin, että olin piilossa ja kävin välillä palkkaamassa. Laskin noin 3 x 60 ja tarkkailin Inkaa peilin kautta. Viereisillä kentillä agilityä ja tokoa, lähimmät kentät kuitenkin tyhjiä.


Pablo



  • Luoksetulon pysäytys ja palkkaus taakse / läpijuoksu ja eteentulo / palkkasin myös paikallaan pysymisestä

  • Seuraaminen

  • Jäävät / vähän vapaamuotoisemmin, mutta vain kerran

  • Seisomisessa pysyminen / ongelmia kun kääntyy

  • Kaukokäskyt / nousee ylös kunnolla

  • Hyppy / ihan mukava suoritus Pablolta, ehkä voisin hieman hiota eteentuloa vieläkin varmemmaksi

  • Luoksetulo / odotin hetken paikallaan kun oli lähtenyt tulemaan ja sitten juoksin lujaa karkuun ja lennosta palkka kädestä


Taas jäi lenkit tänään vähäiseksi, onneksi olen ensiviikolla lomalla ja ehditään kunnon lenkille päivällä. Yritin korvata lenkin sitten niin, että saivat olla sen vähäisenkin vapaana metsässä, mutta ei ne pahemmin innostuneet leikkimään. Vähän Inka ja Rommi yritti saada jotain aikaiseksi, mutta ei mitään hirveää rallia.

torstai 28. toukokuuta 2009

27.05.2009 tokoa, tottista ja agilityä ja taas tokoa


Hu hu hu, mikä päivä !


Töiden jälkeen Heurekalle, jossa tapasin Pian ja Tiinan. Pia olikin jo paikalla ja oli treenannut Tessan kanssa jo, joten aloitimme Pablon kanssa. Tiinakin tuli paikalle kun olimme Pablon kanssa jo aloittaneet.


Alkujaan en ollut tälleviikolle suunnitellut toko- tai tottistreenejä, kun kaikki illat on varattuja, mutta tänään tosiaan alkoi agility vasta klo 19:30, joten päätin sitten tarttua tilaisuuteen, kun Pia ehdotti treenejä jo klo 16.00 jälkeen. Kipeästi tarvitsin Inkalle apua paikallaoloon ja muutenkin noiden liikkeiden kasaamiseen.


Näyttää pahasti siltä, että en taida saada koko pakettia kasaan kahdessa viikossa, mutta yritetään tehdä siis vuoden työ tiivistettynä.


PABLO



  • Nouto / pysyi hyvin sivulla, lähti lujaa ja palautti laukalla, luovutusta pitäisi treenata, mutta on se pahempikin ollut eli aika kivasti tulee suoraan ja lähelle, mutta kun peruuttaa taaksepäin vieläkin / kapulaa voisi pitää luovutuksessa paremmin

  • Seuraaminen / autoin sivulle istumisessa hieman sihisemällä "iiisss" / missään nimessä en saa sanoa "ssss", koska lähtee kiertämään / ihan iloista ja ilmeikästä seuraamista, täyskäännös yhä vähän väljä

  • Kaukokäskyt / ihan hyviä

  • Luoksetulon pysäytys sanallisella käskyllä ja läpijuoksuna / oikein hyvä


ROMMI



  • Vauhtinouto (Suskin tyyliin) / Yhteensä kolme heittoa eli tavoite saada koira menemään lujaa kapulalle / hyvin meni vaikka heitot menivätkin kovasti vinoon / otti kapulan (sen uuden suuremmalla maavaralla) ihan kivasti ja juoksi perääni ihan hyvää vauhtia / oikein hyvä

  • Tunnari, otin Rommille vielä myöhemmin tunnarin päivällä duunikaverin hajustamilla kapuloilla / Pia vei kapulat, oikein hyvä suoritus Rommilta, yhteen taisi hieman koskea, mutta toi oikean kuitenkin ihan varmasti



INKA



  • Paikallaolo Epsin ja Tessan välissä / alkuun todella hyvä, mutta kun kävin toisen kerran palkkaamassa niin nousi seisomaan ja tuli ehkä noin metrin tai puolimetriä eteenpäin, jolloin kävin laittamassa takaisin maahan ja hieman moitin, mutta pyrin, että en painostaisi tai suuttuisi / hetki vielä piilossa ja vapautus sekä palkkaus

  • Paikallaolo uudelleen / Inka nousi istumaan, jolloin huusin kaukaa maahan, jolloin menikin / loppuaika ihan hyvin / huolestuttavaa (Pia ehdotti, että otan vielä myöhemmin illalla Ojangossa Pablon agilitytreenien jälkeen)

  • Nouto / voi elämän kevät, että tökkii, eilen varasti, tänään ei varastanut, mutta se luovutus, pudotti kapulaa mun varpaille, tuli vinoon eteen ja teki vähän sitä sun tätä sekä palautti ravilla / lisäksi äänteli enemmän kuin eilen, kiersin taas ennenkuin lähetin hakemaan / Tiinalta sain ohjeeksi, että patukka leuan alle ja kapula käteen ja oikealle sivulle ja sitten pudotan palkan leuan alta Inkalle / ei vielä oikein toiminut toivotulla tavalla, mutta yksi sellainen jotenkuten tehty saatiin aikaiseksi / täytyy harjoitella niin, että laitan kapulan suuhun ja patukan leuan alle ja siitä sitten eteen ja otan kapulan pois rauhassa ja laitan sen sivulle ja palkkaan suoraan leuan alta (tämähän oli jo Mian seminaarin antia ja tuota mietin jo eilen kun Riitan kanssa oli puhetta, että otan patukan sivulta ja vaihtelen sitä oikealta ja vasemmalta. Olipa hyvä, että Tiina ehdotti tuota patukkaa leuan alta, koska oli sitä itsekkin vähän jo ajatellut, mutta en siis ottanut käyttöön, juupa juu !)

  • Kaukokäskyt / ne vaan huononee, ei voi mitään / Tiina huomautti, että mun pitäisi vielä hioa liikerataa ja istumista korkeammaksi kun nyt, koska hyväksyn/opetan vääränlaisen istumisen (kiire, kiire) eli taas paluu ihan eteen, en saa millään tätä osuutta kuntoon tällä aikataululla / miten hitossa se taas nousee vaan noin vähän, kotipihalla onnistuu paljon paremmin, mutta muualla vaan huononee kokoajan

  • Luoksetulon pysäytys puunkiertona ja sitten suoralla sekä läpijuoksu / käytän yhä "liki" käskyä / ekalla ei kovinkaan hyvä pysähdys, mutta toisella parempi / läpijuoksu oli vielä ihan hyvä

  • Ruutu, loppuun ruutu niin, että Pia vei pallon ruutuun ja sitten suoraan perään lähetys


Treenien jälkeen ensin malinoisit pääsivät telmimään nurmelle ja yksi collikkakin oli joukossa. Sen jälkeen kävivät meikäläisen colliet myös nurmella vähän jaloittelemassa ja saivat edes vähän leikkiä aikaiseksi.


*********


Heurekalta suoraan Ojankoon Pablon agilitytreeneihin hyvissä ajoin, kun  ajattelin, että vielä ehtisin ottaa vierasta tokohyppyä, mutta kenttä oli aivan täynnä ja vettäkin tuli oikein reippaasti, joten istuin autossa tovin ja sen jälkeen juttelin Lissun omistajan kanssa.


Pablon treenit menivät odotettua paremmin tai voisi sanoa, että Pablo oli vähän enemmän oma itsensä, haukkui ja haastoi, mutta vauhtia ei vieläkään tullut ihan tarpeeksi ja hyytyi aika äkkiä kun alettiin jankkaamaan kohtia missä olisi parantamisen varaa.


Olin kuitenkin ihan tyytyväinen Antin opetukseen, varsinkin hyvän vinkin sain meidän nykyiseen ongelmaan kun lähestytään puomia, jonka sivulla samalla tasolla on se putkenpää. Eli nyt alan taas ottamaan Pabloa ns. käteen ja palkkaan namilla.


Kepeillä tulen luopumaan meidän "pirrrrrrrrrrr" kannustuksesta ja siirryn kiljumaan "mene, mene, meneeeee", koska jotain mun on sanottava, mutta parempi sellainen, jossa ei oikein tule selvää rytmitystä, joka hidastaisi (huom ! alkuperäiset kep, kep tai hyvä hyvä, eivät tuota toivottua tulosta vaan hidastavat ja en voi mitenkään olla pelkästään hiljaa, sekään ei tuota tulosta. Tuo "pirrrrrr" muuten hyvä, mutta kun mulle tulee katkos hengitykseen niin väkisin tulee tauko ja Pablon keskittyminen katkee ja se tulee ulos kepeiltä.


Vähän Pablo tuntuu odotellessa pitkästyvän, mutta tälläkertaa häntä oli tanakasti pystyssä kotiinpäin lähdettäessäkin.


********


No enpä lähtenyt kotiin vaan ajoin auton tokokentille, kun ne kerta oli jo vapaana (kello jo lähenteli puoli kymmentä).


Inka



  • NOUTO / huutoa heiton jälkeen, kiersin ympäri kun hiljaa, en pitänyt kiinni koirasta, ainoastaan ennen heittoa hoen "istu, paikka" / Ensimmäisellä annoin noutaa ja palautti laukalla kunhan ensin hieman hypin paikoillaan, jep jep / luovutus hyväksyttävissä juuri ja juuri (patukka)

  • Nouto / sama uudelleen, mutta huusi, joten kun olin kiertänyt koiran, kävin noutamassa itse ja palkkasin koiran kun palasin sivulle (patukka)

  • Nouto / sama uudelleen, mutta tälläkertaa tiputti kapulan mun varpaisiin, joten ei kun uudelleen / nyt hyväksyin noudon ja luovutuksen

  • Noutokapulan luovutus x 3 / kapula suuhun ja pyysin tuomaan eteen ja palkkasin leuan alta / tätä jatketaan niin, että saa kunnon mielikuvan asiasta, uskon toimivan

  • HYPPY ALO / hyvin lähtee hyppäämään ja suoraan eteenpäin, istuu hyvin käskystä ja palkkasin tuosta suoraan heittämällä pallon / toinen harjoitus niin, että jätin istumaan esteen taakse pariin eri kulmaan ja kutsuin "tänne" / Lopulta tulin siihen tulokseen, että kutsun "liki" käskyllä suoraan sivulle ja myöskin varmistan, että tulee sinne huonommastakin kulmasta

  • LUOKSETULO AVO / pysäytys heittämällä pallo heti, ok / pysäytys pelkällä käsimerkillä ja pallo toisessa kädessä, erinomainen pysähdys ja heitin pallon Inkan taakse, kun koiralla pallo suussa kutsuin iloisesti luokse / loppuun vielä sitten luoksetulo läpijuoksuna ja hyvää vauhtia tuli suoraan sivulle

  • SEURAAMINEN ja käännökset sekä täyskäännös vasemmalle sivulla , patukka olkapäällä tutussa paikassa ja sieltä palkkaus klo 9:00 / tänään toimi oikein hyvin


ROMMI



  • Metallinouto pienellä kapulalla x 2 / huono maavara / kisamainen suoritus, joka erinomainen, meni lujaa kapulalle ja otti sen reippaasti ja palautti laukalla tai ainakin reippaasti / luovutus hyvä

  • Hyppynouto tokoesteellä x 2 / oikein hyvä, otin toisen hypyn vielä, koska halusin vielä parantaa luovutusta

  • Luoksetulo VOI / otin sitten ihan kokeilun vuoksi ja jätkähän yllätti, ei mitään moitteen sanaa voi sanoa, käsimerkillä varma pysähdys seisomaan (hillitty kehu) ja suullisella käskyllä maahan, palkkasin heti heittämällä lihapullan taakse ja sen jälkeen iloinen kutsu  luokse / Perään vielä vähän pidemmältä matkalta suora luoksetulo maasta ja hyvin tuli ja aivan suoraan tiiviisti eteen

  • Seuraaminen / aloitus sivuaskeleilla, täyskäännös vasemmalle ja oikealle paikallaan / sen jälkeen suoraan ja käännöksiä kävellen ja juosten / kontakti hyvä ja innokas suoritus, mutta aavistuksen edistää, en puuttunut, koska mielestäni kontakti ja aktiivisuus oli sitä luokkaa, että en halunut puuttua

  • Seuraaminen ympyrällä namilla imuttaen

  • Seuraaminen suoraan ilman namia, vähän liian kaukana seuraminen eli ennen tuota ympytää ja imuttamista oli huomattavasti parempi, mutta toisaalta silloin hieman häiritsi minun kävelyä


 

keskiviikko 27. toukokuuta 2009

26.05.2009 tokoa Järvenpäässä ja jälkeä


Riitan kevään viimeinen yksityistunti Inkan kanssa. Lähdin suoraan töiden jälkeen, kävin vaan nappaamassa koirat matkaan. Ehdin hieman pissattaa koiria.


Aloitin Inkan kanssa, koska Liisa ei vielä ollut tullut paikalle. Inkan kanssa harjoiteltiin noutoa, kaukokäskyjä ja luoksetulon pysäytystä.


Nouto



  • kivaa taas pääsi varastaa ja nappasin letistä ja käskin sivulle, kiersin ympäri ja kävin hakemassa itse kapulan ja palkkasin Inkan patukalla kun tulin sivulle / en antanut hakea sen varastamisen takia

  • Toisella kerralla ihan hyvä / nyt toistin istu, paikka, istu, paikka, en siis pitänyt kiinni pannasta / paluussa käänsin selän ja annoin iskeä patukkaan kiinni

  • Vielä kolmas kerta, sen vuoksi, että kokeiltiin laukkaako, jos itse seison / piruvie palautti ravilla, mutta palkkasin kuitenkin


Kaukokäskyt



  • tokalla ylös, muuten nousi ensimmäisellä, mutta hyvin epävarma

  • Matkaa vaan kasvatettava nyt rohkeasti, jos halutaan kisaan valmiiksi


Luoksetulon pysäytys



  • tuolinkiertona / ihan hyvä

  • Suoralla pysäytys sanallisesti / ei kovin hyvä

  • Suoralla pysäytys pelkällä käsimerkillä / hyvä


Pelkkä käsimerkki toimi yllättävän hyvin. Seuraavaksi siis opeteltava liikkeelle lähtö seisomisesta eli jätän vaan seisomaan ja siitä kutsun sivulle.


Lisäksi Inkan kanssa paikallaolo Liisan ja Plätän kanssa. Riitta toimi liikkurina ja itse menin piiloon Riitan auton taakse ja kävin välillä näyttäytymässä ja samalla kehuin rauhallisesti, mutta en välipalkannut kuin kerran.


Loppupuolella vaihtoi peräpään asentoa, johon hieman annoin suullista kommenttia hieman murahtelemalla tai miksi sitä nyt voisi sanoa eli pientä moitetta.


********


PABLO



  • Seuraaminen / oikein hyvää ja käytin viereen istumiseen pientä apua / ei saa sihistä, aiheuttaa kiertämisen, pelkkä "iiis" auttaa / muuten seuraaminen ihan kelvollista ja kontakti pysyi ihan kivasti ja käännökset menivät myös suhteellisen helposti

  • Nouto / erinomainen, otin myös luovutuksen, joka on hieman hätäinen

  • Kaukokäskyt / ihan hyvä, mutta yksi epävarma

  • Puunkiertona pysäytyksiä seisomaan

  • Luoksetuloa suoraan


Pablo oli taas oikein hyvässä vireessä !


ROMMI



  • Vauhtinouto 1 kg / pitkä matka, kävin heittämässä itse kaksi kertaa eteenpäin (aiheutti muutaman haukun, joista kielsin)

  • Metalli vauhtinouto / metalli iskunouto

  • Luoksetulon pysäytykset puunkieroina / läpi - seiso - maahan jne.

  • Kaukokäskyt / pelkkä seisomaan nousu 1 m


Palkkana jalkapallo / kaukoissa lauantaimakkara 


Rommin kanssa otin uudella kapulalla noutoa Suksin opeilla ja älyttömän hyvin meni. Saman toisto metallikapulalla ja eipä mennyt kovinkaan hyvin, laukassa tiputti vähän väliä ja lopulta otin iskuja metalliin, jolloin ei enää meinannut nostaa vaan lähti hyvin kapulalle, mutta sitten katsoi minua ja odotti, että käsken uudelleen tuomaan.


Kun tuon tajusin, aloin odottamaan, että ottaa itse eli olin vaan hiljaa ja kun otti suuhun niin kehuin ja vapautin.


Rommi kävi välissä autossa ja sen jälkeen otin Rommin kanssa tunnarin, joka sujui hyvin.


INKA


Inkan kanssa vielä uudelleen.



  • Puunkiertona pysäytys ja läpijuoksu

  • Kaukokäskyt

  • Nouto / nyt onnistui paremmin


Koko aikana Järvenpäässä ei kovin paljoa haukkunut kapulalle, jos tuskin lainkaan.


*********


Kotimatkalla poikkesin sitten vielä Tuusulaan Lidl:n kauppaan ja tankkaamaan. Siinä vähän kyllä tuli mieleen, että ajelempa suoraan kotiin, mutta onneksi sitten kuitenkin lähdin sitä jälkeä tekemään, kuten olin lauantaina luvannut.


Kävimme myös samalla iltalenkin, kun odottelin, että jälki on tarpeeksi vanha.


ROMMIN JÄLKI



  • noin 600 askelta kangasmaastoon, hyvä sammaleinen maapohja, jossa muutamissa kohdissa mustikan varpuja yms. kasvillisuutta, muuten lähes sammalta, mutta aika kuivaa maastoa

  • Jana noin 10 metriä viistoon eli jälki meni koiralle täysin tuttuun suuntaan eli tietää jo etukäteen miten jälki menee (kuten tarkoituskin)

  • Jäljellä yksi kaarros ja kaksi kulmaa, joita tälläkertaa ei oltu helpoitettu mitenkään

  • Jälki vanheni noin 50 minuuttia

  • Ei yhtään namia matkalla, ei keppejä, vain loppupalkka

  • Ajoi tarkkaan nenä syvällä, vauhti alkuun aika hidasta tuon tarkkuuden takia, siitäkin huolimatta ihan pieniä poikkeamia tuulen tai maaston mukaan

  • Kulmissa varmaa työtä, ekalla hieman yli ja ilman sen kummempaa kääntyi oikeaan suuntaan (mielikuvalla tai hajulla) ja viimeinen kulma todella vain kääntymällä oikeaan suuntaan

  • Vauhti kiihtyi loppua kohden aikalailla, normaalisti olisin saanut jo jarruttaa, mutta nyt pysyttelin vaan perässä ja annoin mennä


Jälki meni todella hyvin. Toki siihen vaikuttaa, että jälki kulkee hyvin tuttua reittiä ja tutussa maastossa, mutta kaikesta huolimatta nenä oli aika tiukkaan maassa ja teki töitä. Jäljen muoto kuitenkin todennäköisesti on jotenkin siellä päässä mielikuvana.


 

25.05.2009 Ojangossa epiksissä töissä


Ojangossa oli kevään viimeiset epäviralliset agilitykisat ja työvuorohan sieltä sitten taas lankesi. Tälläkertaa Inkan ryhmän vuoksi ja samalla myös paikalla Pablon entisen ryhmän jäseniä ja yhdessä Johannan kanssa hoidimme yhtä kulmausta ja se kesti ja kesti, kun änkesimme mukaan kisaradalle, jossa maxikoiria riitti !

24.05.2009 sivuerkkari ja häät


Aamulla Tarja ja Jonna kävivät hakemassa Inkan sivuerikoisnäyttelyyn Helsingin Tuomarinkartanoon. Samalla näin Inkan pennun Kiran, joka asustelee Tarjan pojan Antin luonna.


Inka ei nyt kummemmin pärjännyt, sai vain EH:n, kun turkki on vielä niin kovin kesken ja housukarvat ovat melko lyhyet vielä pennutuksen jäljiltä. Arvostelu ei kovin ihmeellinen ollut, mutta ei siinä Inkaa pahemmin haukuttukkaan. Inkan tyttönen oli pärjännyt ihan kivasti. Kira sijoittui narttupentujen toiseksi ja Tarjan mukaan voittanut Englannista tuotu narttupentu oli oikein hyvän näköinen eli huonolle ei hävitty.


Itse olin Riston kanssa menossa sisareni pojan Sasun ja hänen morsiamensa Jennin häihin Hgin Pitäjän kirkkoon ja sieltä Viikkiin Gardeniaan hääjuhliin. Oli oikein kauniit häät ja ruokakin oli valtavan hyvää Cool !

23.05.2009 tokoa Ojangossa


Lauantaina mun oli tarkoitus lähteä jäljestämään, mutta lopulta päätin sitten lähteä avustamaan Pia kisoihin treenaamiseen kun hän pyysi ja itsekkin tarvitsin kovasti häneltä apua Inkan kanssa.


Ennen Pian tuloa käytin koirat Ojangossa pissalenkillä ja sen jälkeen otin Rommin kanssa agilityä. Meni muuten oikein kivasti, esteet kylläkin ihan mini tai medi korkeudessa.


Otimmekin alkuun ensin Tessalle pk-tottista ja sen jälkeen myös vähän myöhemmin Tessa tuli Inkalle paikallaolo kaveriksi. Itse menin nyt piiloon ja Pia jäi näkyville. Meni ihan kivasti, mitä nyt kerran haisteli maata, saaden Pian niiskuttamaan oikein urakalla, he hee !


Pablo


Taas mä pönttö en muista, mutta toivotaan, että mulla on kotona muistilappu, niin täydennän.



  • Takapään löytyminen pienellä ympyrällä

  • Kontaktitreeniä hiukan ja seuraamista aivan vähän, istuminen liikkeestä sivulle pitäisi saada varmemmaksi

  • Luoksetulo / pysäytys

  • Kaukokäskyt

  • Hyppy

  • Tunnari / ihan kiva suoritus ja käytti myös nenäänsä, taisi hiukan koskea yhteen vähän liikaa, mutta ratkaisi asian nenänkäytöllä


Inka



  • Luoksetulo / pysäytys läheltä

  • Nouto / kiljuu, varastaa / taas kiertämällä tai haen kapulan itse

  • Kaukokäskyt avo

  • Hyppy / avo


Rommi



  • Patukalla noutoa eli koira liinassa ja potkin patukka ja annan Rommin saalistaa ja pyydän tuomaan eteen

  • Hyppynouto tokoesteellä samalla patukalla

  • Seisomaan nouseminen

  • Näyttöruutu / ruudun siirto / muutama ihan hyvä, mutta sitten alkoi ennakoimaan eli kääntyi itse /syntyi myös ongelmia siitä, kun Rommi ajautui näyttöruudun reunaan, onneksi saimme korjattua asiaa, mutta on mielenkiintoista nähdä mitä tekee seuraavalla kerralla


(Pia hajusti tunnarit valmiiksi minulle seuraavaa harjoituskertaa varten.)


*********


En sitten jaksanut lähteä jäljelle ollenkaan kun tihkutti vettä. Syylisyyden tunto oli kyllä voimakas, mutta kun en jaksanut niin en jaksanut. Lupasin sitten, että mennään tiistaina Järvenpään koulutuksen jälkeen.

22.05.2009 Kirkkonummi Suskin koulutus


Rommin kanssa käytiin hakemassa Kati matkaan ja lähdettiin Kirkkonummelle koulutukseen.


Suski ohjasi minua ja Rommia sekä Hannaa ja Zeroa. Samu ja Kati olivat Juhan hoivissa.


Rommin kanssa katseltiin taas noutoa ja selvä syy Rommin kapulan tiputtamiseen löytyi eli kehun "Hyvä, jes, jes, tule tule" eli sieltähän se kapulan vapautus jo tuli Jes-sanalla, jonka alkuun valitsin Rommille saalisvapautkseen, mutta myöhemmin se muutettiin.


Nyt kun se jätettiin pois, alkoi homma pelittää. Harjoitusta muutettiin niin, että kapulaa heittää kaksi ihmistä pidemmälle tai yksi ihminen heittää kahteen kertaan ja niin pitkälle kun jaksaa. Eli käytännössä tarvitaan todella pitkä nurmialue, jossa homman voi tehdä, kun kolme henkilöä heittää kapulaa niin pitkälle kuin mahdollista. Itse sanon "hyvä, tule tule" kun Rommi ottaa kapulan ja sitten juoksen kuin viitapiru karkuun samalla kehuen "hyvä, tule tule" ja kun apuohjaaja huutaa palkkaa niin annan luvan tiputtaa saalisvapautuksella.


Sen lisäksi harjoiteltiin hieman kontaktia, kun Suski ja Hanna häiritsivät meitä patukalla. Oli kuulemma hyvä häiriö, mutta ohjaaja ei osannut toimia, kun nyt pitikin sivusilmällä pitää koiraa silmällä, että onko kontakti. Juuri kun siitä päässyt pois, niin ei onnistunut, en myöskään saa sanoa Rommille niitä väli "hyvä" sanoja vaan nyt pitkitetään ja palkka tuli vasta kun Suski naksutti naksulla.


Toisella kierroksella otin jääviä liikkeitä ja istuminen oli heikoin lenkki, eipä se nyt ollutkaan mikään ihme. Suskin mielestä myöskin mun käsky on huono eli mun pitää olla tarkempi is-TU JA SEI-so !


Mun maahan ja seiso käskyt kelpuutetiin. Seisomisessa sain vähän noottia, että kun palkkaan niin mun pitäisi tavallaan silloin työntää vähän niinkuin taaksepäin Rommia kädellä. Muuten liikkeet parempia kuin aikaisemmin, mutta suositus oli, että teen vieläkin käsiavulla kun kerta ei ole kiirettä, kisaa ei ole lähellä. Maahanmenon vauhti ei kuulemma ole vielä voittajaan tarpeeksi nopea juoksuun (huh hellettä, ei mie olla edes avoimessa vielä kilpailtu Silmänisku !


Kovasti olivat Samu ja Kati pitäneet Juhasta ja seminaarin mielikuva Korrin koulutustaidoista oli vaan vahvistunut kuulemma.


Ai niin, muuten taas satoi kun oltiin Kirkkonummella, aina tuntuu tulevan vettä kun meillä on koulutus Otsan rypistys !


Hanna sai lähinnä ohjeeksi treenata kontaktia ja takapäänkäyttöä eli käännöksiä paikallaan Zeron kanssa. Patukka lentää sivulle sen vuoksi, että sillä ehkäistään avautumista. Kun koira jo muutenkin odottaessaan palkkaa kääntyy vasemmalle eikä poikita ohjaajan eteen, saadaan poikittaminen vähenemään.


 

21.05.2009 Agilitykisat Ojangossa


Käytiin starttaamassa pikaisesti hyppyradalla Pablon kanssa, mutta kävin valitettavasti sitten ohjaamassa Pablon väärälle radalle ja siitä hylly. Pitäisi ehkä hieman korjata, että olin kyllä menossa oikealle esteelle, mutta unohdin ohjata oikein, joten koira tuli väärältä puolelta esteen, eikä tuo edes olisi ollut meille vaikea paikka !


Pablo kuitenkin tuntui ihan innokkaalta edellisen päivän kisasta huolimatta ja radalla liikkuin ihan reippaasti, vaikka vielä tuntuu vauhtia puuttuvan aikalailla.


********


Kotona otin sitten hieman hyppyä ja kaukokäskyjä Inkalle. Taisi Rommikin opetella taas harjanvarren takana seisomaan nousua ja jotain muuta. Pablokin taisi väkisin haluta jotain sinne tekemään, joten otin hyppyesteen sen kanssa ja paluuhyppyä.


 


 


 

20.05.2009 tokokoe Padasjoki


Pablon ja Rommin kanssa töiden jälkeen ajoimme Padasjoelle tokokokeeseen. Rommi oli tavallaan Pablolle virityskoirana, mutta käytännössä en käyttänyt Rommia siihen tarkoitukseen, kun Pablo oli jo ihan tarpeeksi vireessä Cool !


En mitenkään viritellyt Pabloa, lähinnä pidin vaan maassa odottamassa ja rauhoitin paikallaoloa varten. Toki käytin koirat myös heti pissalla ja jaloittelemassa hiukan ennenkuin Pablon suoritus alkoi.


Padasjoki 20.05.2009, tuomari: Marita Packalen


Paikkallaolo 10
Seuraaminen 9
Maahanmeno 10
Luoksetulo 10
Seisominen 9
Nouto 9
Kaukokäskyt 10
Hyppy 10
Kokonaisvaikutus 8


Yhteensä 192 pistettä + kp ja 1. sija


Pabloa tosiaan ei tarivnnut pahemmin viritellä, pitää lähinnä rauhallisena ja pikkuisen itsestäni kauempana. Seuraaminen oli sen verran lyhyt, että Pablon ongelmat seuraamisen osalta eivät onneksi tulleet esille, pysähdykset sujuivat hyvin ja juoksuosuuden kontakti pysyi ja muutenkin kontakti oli ihan mukavasti mukana. Ainoastaan viimeisessä täyskäännöksen pysähdyksessä heitti voltin mun ympäri ennenkuin pysähtyi. Kokonaisuus oli kuitenkin hyvä, joten sen takia vaan yksi piste tippui pisteistä.


Muuten Pablo olikin loistava, innokas ja reipas. Ainoastaan liikkeiden välillä metelöi, mutta onneksi liikkeissä oli hiljaa. Seisomisessa seuraamisen osuus jäi hieman puutteelliseksi kun jäi paikalleen nököttää ja jouduin antamaan yhden ylimääräisen käskyn, itse aktiivinen osa oli kuitenkin takuuvarmaa. Noudossa taisi hieman murista kapulaa ottaessaan, josta pistemenetys.


Kokonaisvaikutus sitten kärsi ja tuomari pahoitteli, että ääntelyn vuoksi oli laskettava yhteistyö 8 pisteeseen, koska koira liikkeiden välillä äänteli.


Pablo on myös hyvin selvillä, että missä hänen palkkansa tuon suoritukseen jälkeen sijaitsevat ja vaativasti niitä itselleen sitten haluaa.


Palkintojenjaossa Pablo otti jo niin rennosti, että sain hillitä, ettei se olisi kertonut koko elämäntarinaansa ja makasi selällään maassa piehtaroiden ja sätkien. Samalla se välillä katsoo, että näkeekö joku, katsotaanko häntä, oikea filmaaja Kieli ulkona !


 

19.05.2009 Viikin nurmialue


Inkan ja Rommin kanssa Viikkiin nurmialueelle pk-ryhmän treeneihin. Rommi lähti vaan lenkille ja Inka treenaamaan.


Inka


Paikallaolo Jemman kanssa, kävin auton takana piilossa (Hiekkakentällä Viikissä, samalla tuli häiriötreenit, kun oli muitakin treenaamassa samalla alueella). Paikallaolon jälkeen vaihdoimme toiseen paikkaan nurmikentälle.



  • Noutoa / kiersin koiran ympäri tai hain itse

  • Kaukokäskyjä

  • Luoksetuloa


 

18.05.2009 Inkan agilitytreenit


Olin jotenkin ihan päivistä sekaisin ja meinasin jättää koirat kotiin ja lähteä vaan epiksiin töihin. Onneksi juuri hetki ennen lähtöä nappasin Inkan ja Rommin matkaani.


Onneksi siksi, että meillähän oli ihan tavalliset treenit ja ilman koiraa olisi ollut hieman tylsää.


Harmillista vaan oli, että kävin ennen epikseen lähtöä aktivoimassa koiria Viilarin kentällä eli vedin oikein kunnon tottistreenit.


Inkalle



  • Paikallaoloa x 2 / piilouduin suojelupiilon taakse

  • Seuraamista vapaana, käännöksiä

  • Noutoa / kierrän koiran ympäri tai haen itse

  • Luoksetulon pysäytystä suojelupiilon kautta ja läpijuoksua (kokonainen lihapulla) / yhden kerran myös pysäytys suoralla lyhyeltä matkalla


Pablolle


Kisaliikkeiden varmistusta, mutta kuitenkin pääpainona iloisuus ja motivointi. Pablon suoritus vaikuttaa lupaavalta. Vielä hiukan noudossa näkyy edellisen viikon "onnettomuus", kun vieras koira yritti varastaa kapulan.


Rommille



  • Noutoa / samalla tyylillä kuin Pekka oli neuvonut


******


Inkan agilityvuorolla treenattiin useammassa eri pisteissä.


1) yhdessä keppejä kujalla ja/tai suoralla


2) yhdessä putkelle erilaisista kulmista ja putkelta pöydälle ja pöydältä putkeen.


3) Kolmannessa rengaalle erilaisista kulmista tai suoraan, mutta tyydyimme Inkan kanssa harjoittelemaan pelkästään renkaasta vetämällä tai vierestä juoksemalla. Muutama kerta myös niin, että tultiin suoraan hypyn kautta.


4) Harjoiteltiin sylikäännöstä (heitin lelun esteen yli) ja toisena harjoituksena koiran kääntämistä lelun avulla aivan heti hypyn jälkeen ja samalla vastaanottamista esteen takaa ihan läheltä estettä eli lelu oli esteen siivekkeen takana ja tietysti samaa juttua kumpaankin suuntaan.


Lisäksi hieman A-estettä ja puomia !


Inka oli aika väsynyt treenin loppupuolella. Rommi ei päässyt agiltyradalle ollenkaan käymään, mutta tehtiin muistaakseni tunnari tai sitten painuin suoraan lenkin jälkeen kotiin. En muista enää !

17.05.2009 Aktiivicolliet tottiskoulutus


Aamulla Pablon ja Inkan kanssa piipahdettiin asfalttikentällä ottamassa pikatreenit:



  • tolpankiertoa

  • kaukoja

  • Jääviä / seisomassa pysymistä

  • Paikallaolo Inkalle / kävin pöydän takana piilossa

  • Luoksetuloa läheltä

  • Seuraamista


***************


Sunnuntai muuten menikin sitten Keravalla Aktiivicolliet Ry:n järjestämällä tottelevaisuuskoulutuksessa. Olin ilmoittanut Rommin koulutukseen ja jännittyneenä odotin, että mitäköhän Rommi esittää tälläkertaa Korrin Pekalle Cool, kun edellisellä kerralla esitti niitä äänihuuliaan Nolostunut !


Alkuun Pekka Korri piti pienen luennon koirankouluttamisessa, jossa korosti erityisesti koiran motivaatiosta huolehtimista. Motivoitunutta koiraa voi vain kouluttaa. Luento oli mielestäni erinomainen, mutta sai hieman vatsanpurut liikkeelle, kun mietti jännittyneenä, että mitäköhän sanoo meidän suhteesta ja motivoinnista Nolostunut. Olin kuitenkin jo etukäteen kertonut Pekalle Rommin vaikeuksista, joten hänellä oli aikka tarkka tieto Rommista, joten koulutuksen lopussa saadut kehut koiran halusta tehdä yhteistyötä ja siitä, että on motivoitunut tekemään kanssani ja sillä on oikeat motivoinnit saatu tehtyä, lämmittivät kummasti mieltä !


Pekka Korri ohjasi kokeneempia koiria ja Riitta Juntunen-Korri vuorostaan aloittelijoiden ryhmää.


Olimme toisena koirakkona vuorossa. Hain Rommin melko aikaisessa vaiheessa, kuten etukäteen oli sovittu ja näin ollen se joutui odottamaan aika kauan ennenkuin oma vuoro alkoi. Jätin Rommin hieman kauemmas kentästä paikallaoloon ja itse menin kentälle. Hyvin ja tarkkaavaisesti se siellä odotteli, vaikka välistä meni myös kävelytie.


Pekan puhuessa pidin Rommin maassa hieman kauempana itsestäni ja se toimi. Hyvin pysyi kokoajan ihan hiljaa ja sain olla niin ylpeä jätkästä. Itse treeniohjelmaan olin ottanut noudon 1 kg kapulalla ja hypyn, jonka kanssa siis taas on ongelmia !


Rommin kanssa otin alkuun ihan sellaisen harjoituksen, jota olemme nyt tehneet eli käytännössä vauhtinoudon. Veikkolaisen Pia toimi meille apuohjaajana eli heitti kapulaa vielä eteenpäin lisää. No tietysti Rommi tässä tilanteessa tiputti sen kapulan hieman sen jälkeen kun sen nappasi, mutta itse korjasi tilanteen, myöskin se, että juoksin kohti ihmisryhmää, ei varmaankaan tilannetta hirveästi helpottanut (tähän tiputukseen löytyi syy seuravana perjantaina Suskin koulutuksessa eli kun ottaa kapulan huudan "hyvä, jes jes, tule tule" eli helkkari sentään Jes Jes on meidän herätesana ruudussa ja se oli myös aikoinaan meidän saalisvapautus, toki vain muutaman viikon, mutta näköjään se toimii vieläkin eli nykyään käsky tiputtaa kapula on "tzip" eli koira toimii kuten käsken eli niinpä niin, näinhän se on) !


Muutimme harjoitusta niin, että jätin kapulan noin viiden metrin päähän siitä mihin tulisin vastaanottamaan Rommin kun se tekee luoksetulon. Siitä sitten vaan Rommille valtavat kehut luoksetulosta ja käsky "tuo" ilman käsimerkkiä (nyt käytin käsimerkkiä, koska Rommi ei olisi osannut etsiä kapulaa sivultani). Rommi sai siis kehut vain siitä luoksetulosta ja siitä suoraan iskunoudon ja vapautin lennosta leikkimään jalkapallolla. Tuntui sopivan Rommille ihan hyvin tämmöinen harjoitus.


Pekka ehdotti myös, että voisin vahvistaa sitä kapulan pitämistä tekemällä sille jostain puunkarakasta "lelun", johon sorvataan se kapulan pitokohta ja näin se oppisi kantamaan ja tasapainottelemaan suurta painoa. (Suski sitten tyrmäsi tämän ajatuksen seuraavan viikon koulutuksessa Nolostunut) !


Saimme myöskin ohjeen, että hyppyytän Rommia valtavan ojan yli, jotta se saa ponnistusvoimaa hyppyyn. Ojan siis pitäisi olla lähes kävelytien levyinen eli ei mikään pikkuinen oja, katsotaan nyt mistä sellainen löytisi, ihan ei taida Vantaan oja olla sopiva Nauru !


Lopuksi otimme vielä hyppyä matalalla vaneri esteellä niin, että tein kisamaisen suorituksen patukalla, mutta palkkasin suoraan ilman, että otin luovutusta eli leikittiin patukalla ja tälläkertaa poikahan leikki, oikein kiskoi emäntää kuin rättiä perässään, no ei nyt ihan, mutta oli kuitenkin ihan aktiivinen.


 **********


Koulutuksesta ajoin vielä Hyrylään viemään Rommin metsälenkille ja samalla teimme myös 100 askeleen keppijäljen, joka vanheni noin 20 minuuttia.


ROMMI / JÄLKI



  • 100 askelta suoraan/ 5 keppiä

  • Jana 6 metriä viistosti kohti jälkeä

  • Maasto hieman kosteaa sammallikkoa ja epätasaista, ei risukkoa


Jälki sujui oikein hyvin ja kaikki kepit nousivat varmasti. Eteni kyllä aika hidasta vauhtia eteenpäin.

16.05.2009 tokokoe Siuntiossa


Lauantaina puolenpäivän aikoihin lähdin Inkan ja Rommin kanssa Siuntioon tokokokeeseen. Inka alokasluokkaan ja Rommi vain harjoittelemaan rauhoittumista koepaikalla ja nostattamaan Inkan virettä.


Paikalla oli tuttuja kisaamassa eli jälkiryhmästä Nanna sakemannillaan avoimessa ja Hanna Dobberilla voittajassa. Piakin oli ollut EVL:ssä Sulon kanssa, mutta he olivat jo lähteneet kotiin kun tulimme paikalle.


Inkan suoritusvuoro oli vasta koko kilpailun viimeisenä ja siinä riittikin sitten aikaa odotella, kun luokassa oli 17 koiraa ja sitä ennen vielä avoin luokka. Ennen luokan alkua käytin Inkan kentän laidalla ja metsässä pienellä pissalenkillä.


Odotellessa otin myös Rommin hieman kentän reunalle rauhoittumaan eli käskin maahan odottamaan ja sieltä pyysin suoraan sivulle ja otin hieman seuraamista ja sivuaskeleita.


Ennen paikallaoloa otin Inkan kentän laidalle rauhoittumaan maahan ja siitä sitten luoksepäästävyyteen ja paikallaoloon. Niissä ei ollut mitään ihmeempää. Hieman tuntui Inkaa kyllästyttävän ja laski päänkin maahan, mutta muuten ihan hyvin.


Ennen Inkan omaa suoritusta otin Rommin autosta ja jäin auton eteen ottamaan käännöksiä paikallaan ja palkkasin Rommia jalkapallolla, jolloin Inka alkoi kitisemään. Rommi autoon ja kentän laidalle Inkan kanssa odottamaan Rommin jalkapallon kanssa. Ensin Inka maahan ja juuri edellisen lopettaessa hypyn aloitin hetsaamisen pallolla ja heti heitin pallon metsänreunaan ja äkkiä kehään.


Siuntio 15.05.2009 alokasluokka, tuomari: Hannele Pörsti


Luoksepäästävyys 10
Paikallaolo 10
Seuraaminen kytkettynä 7 1/2
Seuraaminen vapaana 7 1/2
Maahanmeno 10
Luoksetulo 10
Seisominen 10
Hyppy 9
Kokonaisvaikutus 9


Yhteensä: 182 pistettä ja 2. sija


Tuomarilla tuntui olevan kokoajan kovin kiire. Taisi vasta seisomisessa kysyä ensimmäisen kerran, että onko ohjaaja valmis. Kytkettynä seuraaminen oli mielestäni erinomaista, paikka hyvä, kontakti hyvä, käännökset onnistui, pysähtymiset onnistui ja koko ajan myös saimme pitää seurana varista, joka tassutteli Inkan edessä ja lennähti vielä odottamaan meitä seuraamispaikan eteen. Jostain syystä tuomari sitten seurautti meidät vielä linnun lähelle kehänauhan viereen, vaikka muiden seuraamiskaavio oli loppunut vähintään noin 10 metriä aikaisemmin.


Vapaana seuraaminen oli kanssa mielestäni ihan hyvää, mutta liikkeelle lähdössä Inka jäi paikoilleen, mutta tämä johtui kyllä siitä kiireestä, jolla meidät saatettiin matkaan. Remmi käskettiin vaan taskuun ja liikkeelle mars ilman mitään valmisteluja ja variskin istui takana. Otin Inkan sitten suoraan lennosta sivulle ja välittömästi pysähdys, joka käytännössä oli mahdoton suorittaa, mutta senkin Inka hoiti, peruuttamalla istumaan sivulleni ja itse seuraaminen meni hyvin, mutta viimeisessä täyskäännöksessä oli väljyyttä, täytynee seuraavan kerran harjoitella, että seuraaminen päättyy esteen päätyyn.


Pisteet tästä liikkeestä varmaan ihan kohdallaan, mutta tuota kytkettynä seuraamista jäin kyllä ihmettelemään, tippuiko pisteet sitten sen takia, että en suostunut pitämään 1,5 metrin liinaa sen päästä kiinni, koska liina olisi roikkunut silloin varpaiden kohdalla ja aivan taatusti olisin siihen kompastunut ja kaatunut rähmälleni. Välillä tuntuu, että tämä ei ole ihan oikeudenmukaista.


Hyppyn pistemenetys taas johtui, että tuskin ehdin sivulle kun tuli komennus antaa koiralle käsky ja taas sitten hätiköin, enkä ottanut aikaa ja odottanut, että pääsen kunnolla koiran viereen. Istui sitten vasta toisella käskyllä.


No onneksi kuitenkin pisteet riittivät ykköstulokseen ja sijoituskin oli oikein mukava. Mieleen kuitenkin jäi kisasta aika ikävä kuva, koska tuntui, että Inkan kanssa saamme epäoikeudenmukaista kohtelua osaksemme.


En haluaisi tuomaria sinäänsä mitenkään arvostella, mutta kun Rommin kanssa ollaan saatu oikein hyvää ja oikeudenmukaista kohtelua samalta tuomarilta, mutta Inkan kanssa kahteen kertaan saatu kuunnella ilkeitä huomautuksia ja tuntuu, että olemme kuin suurennuslasin alla. Enkä tosiaan ole tätä kuvitellut omasta päästäni vaan ihan tämän ovat täysin vieraat ihmiset kehän laidalta todenneet.


Kyllä mä kestän, että virheistä sakotetaan, mutta selkeät ilkeilyt ovat aivan toinen asia. Nytkin suorituksen alussa aloitettiin "Enkö minä ole sinulle aikaisemmin sanonut, että pidä liinan päästä kiinni", no voi sun, kun ei ole ennen ollut liinaa, Rommi kisas vapaana avoimessa ja sillä oli myös alokasluokassa tavallinen hihna ja samajuttu Inkalla. Välillä mietin, että sekottaako mut johonkin toiseen ihmiseen, en tosiaan tiedä !


 Ihan kauhistuttaa lähteä Pablon kanssa kisaamaan samalle tuomarille, vaikka hän on ollut niin mukava kun olen ollut Rommin kanssa kehässä ja mielestäni arvostellut todella oikeudenmukaisesti ja hyvin Rommin suoritukset ja kummastakin niistä kisasta jäi niin hyvä fiilis !

15.05.2009 tottista ja tokoa


Viilariin suoraan töistä ottamaan koko laumalle tottista eli loppuvalmisteluja ennen kisoja.


Rommi


En enää tarkalleen muista missä järjestyksessä otin liikkeitä, joten pitäisi päivittää blogia päivittäin, eikä näin viikkojen päästä. On vaan ollut niin kiire.



  • Noutoa / vieläkin pudottelee ekalla 1 kg:n kapulaa

  • Iskunoutoa

  • Luoksetulo

  • Hyppyä 1 m / ponnistus epäonnistui ja taas oli kaataa esteen ja meni polvilleen esteen takana, ei sattunut, mutta sen jälkeen en saanut enää hyppäämään, joten en alkanut pakottamaan, eipä se olisi edes onnistunut, joten otin lautaesteen ja nostin vähitellen 98 cm, josta sitten mentiin pienellä varmistus kosketuksella (ei epäröinyt tällä esteellä, materiaali tuntuu vaikuttavan enemmän kuin itse korkeus)

  • Eteenmeno / ihan hyvä, mutta paras vauhti puuttui, johtunee hypystä


Inka



  • Seuraaminen / otin vain vietikästä seuraamista ja leikkiä


Pablo


En muista oikein mitä Pablokaan otti, mutta valmistauduttiin kisaan, joten varmaan lyhyt seuraamispätkä, paikallaoloa, kaukokäskyjen ensimmäistä ylös nousua ja luoksetulon pysäytystä sekä ehkä hyppyä.


*******


Illalla oli sitten vielä tokotreenit, jolloin jätin Inkan kotiin Riston kanssa ja otin vain pojat mukaan. Pablo otti muistaakseni vain paikallaolon Jackien ja Pirjon Shipperken kanssa.


Rommin kanssa otin ainakin tunnarin ja jotain muutakin tuli sähellettyä !


Muistaako Maria mitä muuta Rommi teki ?

perjantai 15. toukokuuta 2009

14.05.2009 tottista Viilarissa


Juu, torstaina ei pitänyt tehdä mitään, ei niin !


Pablo


Viilarin varsinaisen kentän viereinen kenttä. Seurasi kokoajan naapurikentän borstua. Ei keskittynyt ja noudot heikkoja, ei meinaa irrota millään sivulta. Tämän vuoksi muutama ihan lennosta nouto ja pannasta pitäen hetsausta ja siitä noutoa, toivoen, että ei kapula "tirvase" Pabloa !



  • Seuraaminen / ihan lyhyt pätkä, ei ota sivulla kontaktia vaan tuijoittaa toista koiraa

  • Nouto / ongelmia keskittymisessä ja lisäksi vähän innottumuutta / palautti ravilla ja tosiaan irtoaminen vaikeaa / yksi onnistunut luovutus kun kiepsahdin askeleen taakse, jolloin kääntyi hyvin eteen / harjoiteltava pitämistä, olen liian kauan ottanut heti pois, ei pidä edessä kunnolla

  • Luoksetulo x 3 / ei pysäytyksiä

  • Kaukokäskyt / into ei edelleenkään samaa luokkaa kun kuukausi sitten


Siirtyminen Viilarin pääkentälle:



  • Paikallaolo / ohjaaja suojelupiilon takana, vaihdellen kerran piiloa kauempana olevaan piiloon / ihan hyvä

  • Vauhtinouto / kävin heittämässä itse kauemmas / tämä meni yllättävän hyvin, palautti laukalla


Rommi



  • Vauhtinouto, 1 kg / erinomainen

  • Iskuja, 1 kg x 2 / erinomainen

  • Vinoeste, patukka / erinomainen, vain yhden kerran kisamaisesti

  • Hyppyeste x 3 - 4 / alussa yritti mennä hypyn sijaan uudelleen vinoesteen / hyppyistä yksi huono, muuten ihan kelvollisia, koskee, mutta ei ponnista / palkkana makkaraleikettä

  • Luoksetulo / jalkapallo

  • Eteenmeno / jalkapallo


Rommin treeni oli aavistuksen liian pitkä, eteenmenon olisin voinut jättää pois ja myös ehkä tuon vinoesteen.


Inka



  • Seuraaminen kytkettynä ja vapaana (patukka) / erinomainen

  • Jääviä (maahan - seiso) / hyviä

  • Luoksetulo suoraan sivulle / hyvä

  • Luoksetulon pysäytys / piilonkiertojen kautta

  • Vauhtinouto (en ole täysin varma tehtiinkö ?, jippiii, pitäisi laittaa ylös heti)


*********


Kotona vielä etupihalla Inkalle:



  • Hyppy alo

  • Kaukokäskyt noin 3 m päästä

  • Seuraaminen

  • Jäävät

  • Luoksetulo suoraan sivulle läheltä


Pablo halusi väkisin, joten Pablolle:



  • Hyppy avo, paluuhyppyä eri kulmista yms.

  • Kaukokäskyt takapalkalla ja niin, että tulin palkkaamaan

  • Jäävät (muutama toisto)

  • Lennosta muutama seuraaminen


Rommi pääsi sitten takapihalle:



  • Takapääharjoitus

  • Sivulletuloa, sivuaskeleet ja peruuttaminen

  • Kaukokäskyt voi / läheltä / harjanvarsi edessä

13.05.2009 agilityn epäviralliset kisat


Ilta vierähtikin sitten möllikisojen työntekijänä ja pääsin myös kahteen otteeseen starttaamaan kilpailijoiden radalla. Ensin Rommin kanssa ja sen jälkeen kahden koiran jälkeen vielä Pablon kanssa. Inka sai tyytyä istumaan autossa ja käymään vähän pissalenkillä, tosi tylsä päivä Inkalla Otsan rypistys !


Rommilla löytyi intoa, vaikka muille jakaa, mutta yllättävän hyvin se meni, toki karkasi multa pariin otteeseen Cool väärälle esteelle. Ensimmäinen virhe tuli liian tiukasti ottamastani kaarteesta puomille ja sen jälkeen sitten tosiaan karkasi multa putkelle uudelleen keppien sijaan. Mutta rata oli Rommille aivan liian vaikea, kun jätkä ei kovin montaa kertaa ole maxihyppyjä suorittanut tai ohjatuissa treeneissä käynnyt (ei sen puoleenkaan ole itsenäisesti harjoiteltu muutenkaan paljoa), mutta mitäs siitä, hauskaa meillä oli !


Pablo oli taas ihan kipsissä ja häntä koipien välissä, koko takaosa tärisi ja vapisi kun haavanlehti huohottaen. No nappasin sen vaan Rommin radan jälkeen ja juoksin lyhyen lämmittelyn ja kentälle. Hyvää suoritusta se kuitenkin teki, ohjaaja se siellä teki ne virheet mitä meille tuli eli puomin jälkeen seuraavalle esteelle vienti jäi puolitiehen ja keppien sisäänmenossa olin huolimaton, enkä auttanut koiraa, muuten mentiin oikein kivasti, varsinkin kun Pablolla tuo muu olotila ei ole kovin ratkiriemukas.

12.05.2009 Järvenpään koulutus


Liisa oli kipeenä, joten matkasin sitten laumani kanssa Järvenpäähän yksin. Koulutukseen sitten pääsivät Inka ja Rommi.


Inka



  • Tunnari / täytyy palata harjoittelemaan sitä oma niin, että se on piilotettu, että käyttää sitä nenäänsä / sen jälkeen sitten keko mukaan / täytyy muistaa, että Inkan kapulat pitää olla puhtaita


Teimme ensin niin, että Inkalla oli keko ja oma siinä vähän sivummalla, mutta Inka käyttää silmiään ja otti sitten ensin keosta pari tai enemmän ja niitä tippui oman päälle, jolloin nappasi sitten useamman ja välillä omankin. No toi sitten väärän, en ottanut sitä ja siinä seisoskellessa Inka tiputti kapulan suustaan ja palasi rykelmän luo, josta nappasi oman ja toi sitten sen. En tiedä millä perusteella valitsi, oliko vaan sattumaa !


Sen jälkeen kun laitettiin erilleen oma piilotettuna ja Inka haki sen hajulla, laitettiin oma taas keon viereen ja Inka toi oman. Mutta tosiaan vieläkään ei olla varmoja menikö näöllä.



  • Seuraaminen kytkettynä ja vapaana käskytettynä / Riitta toimi liikkeenohjaajana, ihan hyvin Inka teki, mutta kyllä se vähän laiskan oloinen on

  • Luoksetulo käskytettynä / vähän ehkä liikaa edessä perusasento


Rommi



  • Metallinouto, vieras medium kapula, ihan kelvollinen suoritus

  • Tunnari, etukäteen hajustetut kapulat, taas vähän epäröi lähdössä, mutta lähti helpommin ja toi oman, oikein hyvä


Otin koulutuksen jälkeen vielä Rommille puunkiertojen kautta seisahtumista ja maahanmenoa jalkapalloleikillä, jolloin Rommilla näytti olevan erityisen kivaa.


Sen jälkeen Inka vielä uudelleen siihen nurmikentälle hiekkakentän viereen, jossa seuraava ryhmä nuoria koiria treenasi tokoa Riitan johdolla.



  • Seuraaminen / patukka, täyskäännös vasemmalle

  • Jääviä / narupallo, ei onneksi ennakoinut

  • Noutoa / vauhtinoutoa

  • Paikallaolo


Sen jälkeen Pablon kanssa treenaamaan häiriön alla.



  • Seuraaminen

  • Jäävät (vain kertaluonteisesti)

  • Luoksetulo

  • Noutoa / Pablo oli oikein innokas, mutta sitten vieras uros bongasi kanssa meidän kapulan ja lähti noutaa sitä tai sitten leikkimään Pablon kanssa / tämä oli meille erittäin paha isku näin kisan alla, voi helkkari sentään, Pablo muuttui epävarmaksi ja vilkuilee sivulle kun nostaa kapulaa

  • Kaukot / takapalkka, vähän on normaalia innottomampi, into lasenut, johtuen siitä, että on joutunut puuttumaan palkalle varastamiseen / tottakai ajoitin treenit väärin sen suhteen, että kuukausi sitten ponkaisi pystyyn kuin tikka

  • Paikallaolo / kävin piilossa, sivulle palattuani yksi narttu tuli härkkimään Pabloa / toivottavasti tästä ei koidu harmia paikallaoloon


 

11.05.2009 agilityä ja tokoa


Inkan ekat agilityt omassa tutussa ryhmässä Anniinan hoivissa. Oikein kivasti meni ja innokaskin Inka oli. Ohjaaja vähän mokaili, varsinkin alussa. Ratatreeni oli ihan haastava Inkalle, koska eihän se Inka ehtinyt kesätauon jälkeen käydä kuin 2 - 3 kertaa treeneissä, joskus loka - marraskuun vaihteessa.


Oli mukava nähdä tuttuja ja erityisen kivaa oli, että Samu (+ Marjaana) ja Jemma on samassa ryhmässä meidän kanssa.


*******


Treenien jälkeen otin vielä Rommin kanssa tottista.


Rommi



  • Tunnari / Pian hajustamat kapulat / ok, ensimmäisellä liikkeelle / otin kahteen kertaan ja ekalla kerralla oma piilotettu heinillä ja toisella kertaa ei ollut piilotettu / kokoajan samassa ringissä

  • Jääviä liikkeitä (pk-tottis) / kisamaisempaan tyyliin

  • Kaukokäskyjä läheltä

  • Takapääharjoituksia ja sivuaskeleita


 


 

10.05.2009 Esineruutua ja tokoa sekä iltatottis


Aamulla Pian kanssa tavattiin Sipoossa (tai kait se alue nykyään on Helsinkiä) esineruudun merkeissä. Alue oli aika kapea, mutta syvyydeltään 50 metriä.


Ensimmäisenä suoritusvuorossa oli Inka, joka tälläkertaa ei ollut yhtään mukana hommassa. Autolta tultiin alueelle innokkaana, mutta jotenkin oli ihan poissa kuvioista.


Jouduin sitten laittamaan Pian viemään narulelun lähelle ruudun toista reunaa noin 40 metriin (onneksi löytyi Pian liivin taskusta narulelu). Palkkasin Inkaa sillä narulelulla, jolloin vähän tuntui tulevan virtaa, mutta itse ruudussa työ oli aika verkkaista ja taisi olla omissa maailmoissaan.


Rommi tuli vasta Sulon jälkeen ja Rommilla oli kyllä motivaatiota ja iloisesti teki, mutta jotenkin oli vaikeeta löytää mitään ensimmäisen esineen jälkeen. Tyydyin sitten kahteen esineeseen kun lähetyksiä tuli niin monta.


********


Metsästä siirryttiin Pian kanssa Ojankoon kentälle ottamaan tokoa.


Pablo



  • Ohjatun noudon suuntia

  • Kaukokäskyt


Kauheeta, en mä muista mitä tehtiin, onkohan mulla kotona joku muistilappu tallella !


Rommi



  • Näyttöruutu (vähän ongelmia aidan kanssa, muuten ihan hyvä) / ruudun siirto

  • Tunnari / pari päivää aikaisemmin hajustetut kapulat / ok, lähti ensimmäisestä käskystä


Inka



  • Ruutu / Pia vei pallon Inkan nähden, toinen niin, että ei nähnyt ja kolmas tyhjään ja apuohjaaja heittää pallon

  • Nouto + vauhtinouto


Täytyy yrittää päivittää uudelleen kun menen kotiin. En vaan muista !


*******


Illalla oltiin Viikin peltoalueella ottamassa tottista koko pk-ryhmän kanssa eli minä, Kati, Marjaana, Samu ja Hanna. Rommin kanssa sitten tehtiin, kuten olin suunnitellut.



  • Vauhtinouto, 1 kg / Samu heitti eteenpäin kapulan / palkkaus pallolla, ihan hyvä suoritus

  • Iskuja / ihan vaan muutama

  • Maahanmeno kaukona (eteenmeno) / Samu vie liinassa kauemmas ja siitä käsky

  • Vauhtiluoksetulo / Samu vei Rommia kauemmas ja siitä sitten luoksetulo suoraan eteen ja palkkaus jalkapallolla

torstai 14. toukokuuta 2009

09.05.2009 Jälkeä vesisateessa


09.05.2009 Tuusula


Aamulla koko porukka autoon ja Tuusulaan jäljestämään. En päässyt paikkaan, johon olin suunnitellut jäljet tekeväni vaan jouduin sitten menemään muualle, jossa maasto ei ollut yhtään niin hyvää.


Inkalle tein kaksi keppijälkeä. Toiseen tiputin Inkan nähden viisi keppiä ja toisen tein myös Inkan nähden suoraan polulle. Näköjään parempi laittaa polulle tai sitten tehdä kunnon merkattu jälki usealla kepillä. Tuo vapaasti laittamani keppijälki ei mennyt kovin hyvin, toki kepit nousi, mutta muuten hiukan tuoreella jäljellä poukkoili vapaana.


Rommin jälki oli paljon vaikeammassa maastossa kuin olin ajatellut.



  • 507 askelta, jana noin 5 metriä

  • Hirven jätöksiä paljon alueella, reagoi ekaan väistämällä, muuten ei ongelmaa

  • Alku kuivaa, sen jälkeen ojan ylitys (laitoin namin ojan jälkeen), yksi kunnon kulma, jonka sijoitin puun ja ison ojan eteen ja maastonvaihto kosteampaan ja lopussa vielä muutama suopursun varsi

  • Yhdessä kohtaa muutama polunylitys samassa kohtaa (laitoin namin sen jälkeen)

  • Alussa Rommilla oli aikalailla ongelmia, mutta tilanne parani tuon ojan ylityksen jälkeen, en autanut Rommia kuin oikeastaan alussa muutaman kerran olematta liikkumatta koiran perään ja kerran selvitin liinan jalan ympäriltä


Jälkien jälkeen käytiin sitten vain lenkillä kaatosateessa ja suunnattiin sitten kotiin lepäämään.

08.05.2009 Ojangossa tokotreenit


08.05.2009 Viilari / Ojanko


Perjantaina kävin alkuun päivällä koirien kanssa treenaamassa Viilarissa. Sain oikein häiriötreenit aikaiseksi, kun paikalla oli enemmän porukkaa.


Alkuun aloitin Inkan kanssa pienemmällä kentällä. Inka oli vieläkin vähän vireetön.



  • Seuraaminen

  • Noutoa

  • Paikallaoloa (myöhemmin)


Pablon kanssa kävin isolla kentällä.



  • Paikallaolo (ohjaaja suojelupiilossa, juoksupyrähdyksiä)

  • Seuraaminen

  • Luoksetulo

  • Nouto

  • Hyppy


Rommin kanssa otin sitten häiriön alla:



  • Noutoa, 1 kg / vauhtinouto, iskuja, vauhtinouto / ekalla vauhtinoudolla vähän kämmäsi taas

  • Vinoestenouto patukalla x 2 / ekalla esteen taputus, toinen kisamaisesti

  • Luoksetulo

  • Eteenmeno


Inkan otin vielä käymään isommalla kentällä, seuraamista ja sen sellaista.


********


Hskh:n treeneissä pääsi Pablo ensin harjoittelemaan paikallaoloa, jolloin olimme vinoesteen takana piilossa. Muuten sitten otin Rommilla treenit:



  • Näyttöruutu / ruudun siirto

  • Tunnari / hajustetut kapulat, hajustus töissä edellisenä päivänä, vaikeuksia reagoida oma käskyyn, kapuloiden luona ei niin paljoa ongelmia kuin viimeksi / otin toiston niin, että kävin itse nostamassa oikeaa kapulaa (ei ehkä kannata)

  • Metallinouto, oma isokapula

  • Luoksetulo (jos muistan oikein niin otin loppuun luoksetulon)


 

06.05.2009 Citybelgien tokokisa


Töiden jälkeen suuntasin Inkan ja Rommin kanssa Maunulaan tokokisoihin. Autot joutui jättämään aika kauas, joten varsin kummallekkin koiralle oman kevythäkin.


Tulin ajoissa paikalle ja pystytin koirille oman leirin kentän laidalle. Inka tuntui olevan aika matalassa vireessä ja en saanut sitä pahemmin nousemaan, vaikka vähän Rommilla yritin virittää.


Inka sai kuitenkin kisasta ykköstuloksen 178 pistettä ja sijoittui 2. sijalle. Tyttönen teki kyllä ihan kivasti töitä ja varmasti liikkeet, mutta siitä puuttuu sellainen sähäkkyys, joka on treeneissä. Olimme neljäntenä suoritusvuorossa.


1) Luoksepäästävyys 10
2) Paikallaolo 10
3) Seuraaminen kytkettynä 8
4) Seuraaminen vapaana 7
5) Maahanmeno 8 1/2
6) Luoksetulo 10
7) Seisominen 10
8) Hyppy 9
9) Kokonaisvaikutelma 9


Seuraamiset olivat mielestäni huonointa antia. Kytkettynä seuraaminen meni vielä ihan ok, mutta vapaana ajautui yhden pysähdyksen aikana minun eteen eli se jäi suorittamatta. No ainakaan ei edistänyt, mutta minut saa epävarmaksi tuollainen laahustus.


Myöskin itse olin vähän jäykkä vielä tuossa vaiheessa, kehut vähän laimeita tai jotain vastaavaa sekä kävely vähän "arkaa" !


Maahanmenosta tuomari sanoi vain, että pistemenetys johtui siitä, että Inka ei noussut tarpeeksi ylös perusasentoon, jäi kuulemma vajaaksi. No omasta mielestäni nousi ihan kunnolla istumaan, mutta se onkin vaan sitten mun mielipide ja tässä olisi taas tarvittu videokamera avuksi.


Hyppy oli kanssa mielestäni moitteeton ja ei hajuakaan mistä johtui yhden pisteen menetys. Arvostelu oli vähän tiukempaa ja tuomarilla oli omia mieltymyksiä, kuten remmin oli kuljettava seuraamisessa kummankin käden kautta, vaikka säännöt määrittää asian toisin.


Tosiaan tuossa kisassa oli erinomainen collieiden osalta. Neljän parhaan joukossa oli neljä collieta, voittaja oli erinomainen saksanpaimenkoira narttu kokeneen ohjaajansa kanssa. Kolmanneksi sijoittui Veikkolaisen Pia nuoren collieuroksensa Martin kanssa ja varsinkin heidän seuraamisensa oli erinomaista. Olisivat saaneet mahtavat pisteet, jos ei yksi liike olisi kokonaan nollautunut.


Oikein mukavan päivän olivat Citybelgiläiset saaneet aikaiseksi. Nappasin vielä kotiin lähdössä mukaan Katin, joka oli kisassa kanttiinin puolella töissä.


 

keskiviikko 6. toukokuuta 2009

05.05.2009 tokoa Järvenpäässä


Pablo ja Rommi saivat tänään kunnian lähteä Järvenpäähän tokoilemaan ja pikkuriikkinen Inka jäi kotiin yksin, koska olin puhunut aikaisemmin Riston kanssa, että tulee töistä suoraan kotiin (juupa juu, tulin sitten Järvenpäästä ja Inku oli ollut ihan yksin ja jätkä tuli töistä vasta yöllä joskus).


Töistä tultua käytiin Inkan kanssa kaksistaan ulkona ja otin metsässä muutaman maahanmenon ja seisomisen ihan vaan kokeilu luontoisesti ja käytiin asfalttikentällä ottamassa paikallaolo, joka meni muuten hyvin, mutta Inka vaihtoi taas peräpään asentoa !


Järvenpäässä koulutukseen osallistui Rommi ja muuten sitten treenasin Pablon omalla ajalla ja samoin myös siinä ohessa Rommin uudelleen.


Riitan kanssa käytiin Rommilla läpi seuraavia liikkeitä:



  • Ruutu / otin läheltä näyttöruudun ja se meni aivan nappiin, jopa nappasi lihapullan suoraan suuhun / vaikeutimme harjoitusta niin, että menin kauemmas ja sieltä lähetys, selvästi oli oppinut tietyn matkan ruutuun, koska kääntyi heti kahteen otteeseen / annoin lisäkäskyn ja sillä meni / Riitta sanoi, että kannattaa odottaa, jos se lähtee itse, että ei auta sitä, mutta sitten mietimme, että on ehkä hyvä vielä auttaa, koska Rommi muuttuu niin helposti epävarmaksi, mutta kannattaa nopeasti häivyttää tämän tyyppinen apu / jatkossa vaihtelen sitä väliä, mutta en kasvata välimatkaa niin nopeasti



  1.  

    1. Lähetys normaalisti näyttöruutu kohdasta

    2. Lähetys 2 metriä taempaa




  • Eli kasvatetaan välimatkaa vähitellen. Näyttöruudulla voi aina välillä tarkentaa vanhemmallekkin koiralle ruutua.

  • Tunnari / siirtyminen hajustettuihin kapuloihin tehtiin niin, että pidin hetken ja sitten laitettiin vähän väljempi "ympyrä" / Rommi rupesi vaihtelemaan kapuloita ja nosteli vääriä, joten kokeiltiin toisella tavalla / Riitta vei minun kapulan ja muut, mutta kävin vielä sen jälkeen hajustamassa omaa koiran nähden, no nyt onnistui / ohjeeksi saatiin, että pyydän treeneissä jonkun vieraan hajustamaan kapulat pariin eri pussiin ja kotona seuraavana ja/tai sitä seuraavana päivänä teen yksinäni harjoituksen, näin kapuloissa on vierasta hajua, mutta se ei ole niin tuore, jotta koiran on helpompi suoriutua tehtävästä


Nyt sitten mun pitää harjoitella tuota tässä ennen seuraavaa treenikertaa ja sitten kerron miten on mennyt, koska seuraavalla kerralla Inka osallistuu treeneihin.


Pablon kanssa mentiin vielä alokasluokan paikallaolokaveriksi Liisalle ja Plätälle. Sen jälkeen treenattiin Pablon kanssa ja hyvinhän se meni, kun kerta Järvenpäässä oltiin.


PABLO



  • Nouto / muutama toisto kisamaisesti + iskunouto

  • Kaukokäskyt avo / vieläkin ennakoi, mutta muuten hyvä

  • Luoksetulo avo / eteen, pysäytys ja taakse vapautus

  • Jäävät liikkeet ja niissä pysyminen

  • Seuraaminen / palkkana kokonaiset lihapullat, heheeeee

  • Luoksetulo / erinomainen eteentulo


ROMMI



  • Nouto / kisamainen ja pysyin paikoillaan, palautti laukalla

  • Nouto metalli / kisamainen ja pysyin paikkoillaan, palautti laukalla

  • Luoksetulon pysäytys käsimerkillä / hyvä

  • Sivuaskeleet, peruutus ja käännökset paikallaan

  • Seuraaminen / kalkkunaleikkeen voimin, oikein hyvä


**********


Illalla käytiin taas Inkan kanssa kahdestaan iltapissalla ja otin muutaman maahanmenon vapaamuotoisesti siinä metikössä.


Huomenna sitten onkin Inkan kisapäivä ja saa nähdä miten se menee kun tyttönen on vähän masentunut ja virtaa ei tunnu oikein löytyvän. Voi voi, näitä hormoonien vaihteluja näillä tyttösillä.

04.05.2009 tottista ja agilityä


Töistä suoraan Viilariin tottiskentälle. Rommin kanssa otettiin noutoa ja metristä hyppyä ja eteenmeno.


ROMMI



  • Vauhtinouto / 1 kg kapula ensimmäistä kertaa ulkona / heitto aika voimaton, ei lentänyt niin hyvin kuin oletin / meni kapulalle hyvää vauhtia ja otti kapulan, mutta sitten alkoi ongelmat, tiputti useaan otteeseen ja olikos vasta kolmas nosto kun sai pidettyä kapulan suussaan juostessa, kapulan hölskyessä

  • Iskunoutoja / välittömästi muutin suunnitelmaa ja laitoin Rommin istumaan ja kävin viemässä kapulan vähän matkan päähän ja tehtiin sitten iskuja, joiden avulla kapulaan tarttuminen ja pitäminen laukatessa onnistui

  • Vauhtinouto uudelleen / onnistui aivan nappii, tuli hyvää vauhtia ja ote oli paljon parempi

  • Hyppyeste, 1 m / lihapulla palkka ei yhtä innostava kun lauantaimakkara, mutta suoritti esteen pienellä kosketuksella

  • Eteenmeno / kentän päädyssä ei mitään, pieni taputtelu rintaan ja viritys, muutaman askeleen seuraaminen, edisti, josten täyskäännös paikallaan ja siitä taa muutaman askeleen seuraaminen ja lähetys eteen / lähti varmasti, suoraan ja vauhti oli hyvä / kun oli kentän päässä aloin käskyttää "maahan, maahan, maahan" / reagoi heti ja vapautin kun oli maassa, toki en tiedä monesko käsky ehti tulla ennenkuin oli maassa, mutta sillä ei niin väliä / Heitin jalkapallon Rommille ja tehtiin loppuun piilonkiertoa


INKA


Inkan vire tuntui olevan ihan hyvä ja vatsakin kunnossa, joten uskaltauduin kentälle.



  • Seuraaminen / lyhyt pätkä ja paljon käännöksiä

  • Maahanmeno liikkeestä / vain kerran, ihan hyvä

  • Luoksetulo / hyvä

  • Eteenmeno


PABLO


Pablon ei pitänyt treenaa tottista, koska jätkän piti tehdä maanantaina vain agilityä, mutta kun herra itse päätti lähteä treenaamaan niin mikäs siinä sitten muuta voi tehdä, kun kaivaa autosta noutokapula mukaan.



  • Nouto / ensimmäisellä kerralla nappasi innokkaasti kapulan ja sitten sähläsi sen kanssa, joten otin toiston, joka oli hyvä

  • Kaukokäskyt avo / takapalkka, yhä vähän ennakoi takapalkkaa, muuten nousee ihan hyvin

  • Luoksetulo avo / piilonkiertona pysäytys (käsimerkki + suullinen), pysäytys (suullinen) ja läpijuoksu sekä sen jälkeen ihan kentällä pysäytys, joka oli hyvä

  • Hyppu avo / ensimmäisellä palkkaus istumisesta ja kaksi muuta heittämällä lihapulla perään

  • Luoksetulo / läpijuoksu suoraan eteen


Treenien jälkeen käytiin pienen pienellä lenkillä ja sen jälkeen Inkan kanssa paikallaolo viereisellä kentällä.


INKA



  • Paikallaolo / sujui erinomaisesti alkuun, mutta yhden välipalkan aikana moottoripyörän pakoputki pamahti ja Inka marssi mun perään, laitoin takaisin vähän toistamalla meidän höpsis-juttua. Yhä sen jälkeen nousi perään tai istumaan useampaan otteeseen ennenkuin sain sen pysymään paikoillaan, tosi harmillinen takaisku ja erittäin huonoon aikaan


**********


Myöhemmin matkattiin sitten Pablon ja Rommin kanssa Ojankoon Pablon agilitytreeneihin. Inka jäi Riston kanssa kotiin lepäämään.


Fiilis oli aika haikea, koska tämä oli viimeinen kerta meille tässä ryhmässä, koska olin sunnuntaina tehnyt lopullisen päätöksen ottaa Pablo pois ryhmätreeneistä, jotta Inka pääsee palaamaan entiseen ryhmäänsä, jonka treeniaika on samaan aikaan kun Pablolla olisi ollut. Yksi aikakausi päättyi, oltiin lähes kuusi vuotta samassa ryhmässä Susannan oppilaina, joten kyllähän se vähän kirpasi !


Katsotaan nyt sitten rauhassa mitä jatkossa tehdään, alkuun yritän saada kaivettua yksin sen treenimotivaation esille ja jos sieltä sitä saadaan tosiaan tulemaan pintaan niin katsotaan sitten uudelleen löytyykö Pablolle uutta ryhmää. Mahdollisesti käydään toukokuun lopussa vähän katsomassa yhtä 1. - 2. luokan ryhmää, jota vetää entinen treenikaveri tai sitten, jos Pablo nousee vielä tämän kauden aikana kolmosiin niin seuran yhdessä 2 - 3. luokan ryhmässä saattaisi olla tilaa ja tilannehan muutenkin elää kokoajan.


En kuitenkaan lähde sen kanssa johonkin ryhmään, ellei se ala innostua kunnolla. Kisamaan varmaan mennään, mutta Pablossa näkyy pientä kyllästymistä treenivuoroa odotellessa. Ennen se haukkui ja pakahtui innosta kentälle mennessä, mutta nyt se lähinnä tekee vaan hyvää duunia kentällä ilman, että se keräisi odotellessa itseensä virtaa. Talven loukkaantuminen näkyy vieläkin eli reagoi keinun paukkeeseen, vaikka itse kyllä suorittaa keinun vähän liiankin railakkaasti.

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

03.05.2009 esineruutua ja häiriötreeniä


Aikaisin aamulla Marjaanan, Samun ja Hannan kanssa esineruutua Tuusulassa. Kati valitettavasti joutui jäämään kotiin potemaan flunssaa. Emme tehneet aivan kisamittojen mukaista ruutua, mutta tämä riitti tänään oikein hyvin.


Mulla kävi niin Inka kuin Rommi ruudussa. Inka nosti kaksi esinettä ja Rommi kolme. Rommi sai tehdä aikalailla töitä ruudussa ennenkuin esineet löytyivät, mutta kokoajan se oli aika hyvässä vireessä ja ei mennyt suuresta määrästä lähetyksiä kuitenkaan toimintakyvyttömäski.


Inka ei ollut vieläkään oma normaali itsensä, vähän laiskemman oloinen. Syönyt on muutaman päivän jo naudanmahaa ja piimää ihan kunnon annoksen, mutta vielähän tuo ripuli varmaan vaikuttaa ja harjoituksiakin on ollut aikalailla. Vatsa mielestäni on kyllä toiminut, mutta eihän tuosta heti palaudu ja yleensäkin Inka on vähän apaattinen juoksujen jälkeen.


Esineruudun jälkeen suunnattiin Tuomarinkartanon vinttikoiraradalle Match Shown harjoittelemaan tottista häiriönalla. Rommin kanssa majottauduttiin kentän laidalle. Hain myös Inkan myöhemmin käymään alueella.


Rommi



  • Sivuaskelia, peruutus, käännöksiä paikallaan

  • Metallinouto / nosto x 2 / heitto

  • Kaukokäskyt takapalkalla / ensimmäisellä vähän ennakointia palkalle

  • Eteentuloa läheltä

  • Yleistä rauhoittumista ja haukuttomuutta


Inka



  • Paikallaolo (jäin aika lähelle eteen, ehkä 10 m)

  • Sivulletuloa

  • Luoksetuloa läheltä suoraan sivulle

  • Seuraamista kalkkunaleikkeellä "imuttaen"

  • Seuraamista ja leikkiä pallolla, jolloin hieman jo innostui

  • Yleistä rauhoittumista ja yhteistä kivaa vaan istumalla maassa ja vähän Inka seurusteli Marjaanan kanssa


Marjaanan ja Samun lähdettyä kotiin hain vielä Pablon ja vaan hengailtiin Pablon kanssa, joka nautti täysin rinnoin piehtaroimalla ja elämöiden viimeistä päivää jalat kohti taivasta. Sillä vaikutti olevan hurjan kivaa.



  • Luoksetuloa läheltä

  • Kaukokäskyt takapalkalla

  • Loikoomista maassa ohjaajan istuessa nurmikolla


******************


Loppupäivä ollaankin sitten vietetty täysin kotona lepäämässä. Sain myös Anniinalta viestin, että Inka voisi palata entiseen ryhmäänsä ja näin ollen Pablo varmaan jää eläkkeelle, ellei sille löydy uutta ryhmää.


Antille jo laittelin kyselyä, että ottaisko Pablon ryhmään keskiviikolle, mutta en tiedä onnistuuko. Odottelen vastausta ja jos ei Anttille Pablo mahdu tai Pablo ei ole ryhmään sopiva niin sitten täytyy vakavasti miettiä jääkö Pablo eläkkeelle tai jatkanko sen kanssa pelkästään kisaamista ja harjoitellaan vähän vaan yksinään. Täytyy myös kysästä sitten Railalta, jos laittaa Pablon jonottaa jotain paikkaa, jos vapautuu !


 

02.05.2009 jälkeä ja agilityä


Aamulla aikaisin Tuusulaan tekemään jälkeä.


ROMMIN JÄLKI



  • 600 askelta, yksi kaarros ja yksi kulma, joka sijoitettu puun eteen

  • Jana noin 2 - 3 metriä viistosti jälkeä kohden

  • Yksi frolic noin 3 metriä polun jälkeen, tarkensi sen jälkeen ja lopussa namipurkki, joka sijoitettu puun eteen

  • Ajoi aika tarkkaan jäljen päällä, mutta taas samassa kohtaa kaarroksessa hieman yli (tuuli), mutta varmuus oli parempi kuin viimeksi / taas jäljellä yksi kohta, jossa sai rakennettua itsevarmuutta eli ratkaisi itse


INKAN JÄLKI



  • 93 askelta, U:n muotoinen keppijälki / 6 keppiä

  • Jana noin 5 - 6 metriä viistosti jälkeä kohden

  • Inka täytyy hieman vielä kannustaa tuomaan keppi, pysähtyy seisomaan kepillä ja ottaa suuhunkin, mutta itse tuontiin tarvitaan välillä innostamista

  • ajaa tarkkaan itse jälkeä


Jälkien jälkeen ajoin sitten kotiin lepäämään ja myöhemmin olikin sitten taas Inkan agilityharjoitukset. Inka oli vähän kyllästyneen oloinen, kun treenit vaikuttaa aikalailla saman tyyppisiltä kun alkeiskurssin alussa eli alkuun hypättiin kolme hyppyä, eka kutsuna ensimmäisen esteen takaa, sitten toisen ja sitten kolmannen. Toisella kertaa putki, puomi ja hyppy.


Vaarana on se, että minä kyllästyn ja Inkan tuntien se kyllästyy myös ja nytkin oli näkyvillä, että se kävi jo makaamaan kentän reunalle täysin kyllästyneenä. Koko aikana siis mä hypytin sen kolmen esteen yli suoraan ja sitten tuo puomi juttu, auts !


Käytiin ihan lopussa ottamassa muutamaa estettä ja keppejä, mutta kun ollaan jo yli tunti lojuttu kentän reunalla niin eihän siinä nyt paljoa enää ollut heräteltävissä varsinkin kun tuo juoksuajan jälkeinen masennus pukkaa päälle.


 

01.05.2009 tottista ja tokoa


Aamulla oli Pian kanssa sovittu treenit Heurekalle ja illalla Marian kanssa Ojangossa.


Alkujaan vaan meinasin ottaa Rommin Heurekalle, mutta kun siellä on nurmikenttä ja kisat tulee olemaan nurmella niin päätin ottaa koko porukan. Inkan treenaminen ei ollut kauhean järkevää, koska se ei ollut vielä täysin kunnossa, mutta kisaa varten täytyi ottaa paikallaoloa ja liikkurin kanssa treenaamista, aika loppuu kesken.


Onneksi aamupissalla kuitenkin Inkan uloste oli kiinteää, mutta edellisen illan syömättömyys kuitenkin aiheutti sappinesteen oksentamisen. Vähän nesteytin Inkaa.


Heureka


Rommi



  • Vauhtinouto  / Pia heitti kapulan eteenpäin, erinomainen suoritus Rommilta

  • Metallinouto / ensin välistä nosto ja sitten heitto

  • Hyppynouto / 650 gr:n kapula / vähän takaisinpäin hypyssä tekee jännän liidon toiselle sivulle eli täytyy alkaa kohdistaa paluuhyppyä suoraan eteen, jotta luovutus pysyy suorana (Olenko liian lähellä estettä, varjo lankeaa ?)

  • Tunnari / kisamainen valmistelu / erinomainen suoritus, ei mitään moitittavaa, lähti hyvin ja innokkaasti ilman apuja, haisteli ja nosti oman


Pablo



  • Seuraaminen / alkuun taas paikalta lähdössä ongelmia, aktivoitui ihan kivasti vähitellen

  • Nouto / oikein mukavaa, jää toki luovutuksessa kauas, mutta laukkaa kumpaankin suuntaan ja on iloinen, ottaa kapulan aika näpsäkän oloisesti

  • Kaukokäskyt avo / pikkuisen ennakoi takapalkkaa, muuten ihan hyvää

  • Hyppy / erilaisia palkkaamiskohtia

  • Tunnari / vähän se harhaantui kapuloille menossa, Pia vähän auttoi suunnistamaan, vähän sähellystä, mutta toi sitten oman

  • Paikallaolo / Tessan kanssa paikallaolo, ohjaajat auton takana piilossa, katselee ympärilleen, muuten ihan hyvä


Inka kävi tässä välissä kentällä, mutta seuraaminen oli täysin löysää ja muutenkin tuntui olevan vähän veto poissa. Leikkii kyllä, mutta ote normaalia löysempi. Heitin hanskat tiskiin ja Pia kehotti viemään autoon ja ottamaan Inkan tilalle Rommin, jospa sitten huvittaisi. Toki huomioitiin, että sen olotila ei ole ihan paras !


Rommi



  • Ruutu / näyttöruutu lihapulla palkalla / ei haukkunut kun näytin ruutua / ihan mukavalta näytti / Pia vaihtoi ruudun paikkaa, kun kävin autolla / tämän jälkeen palasin kentälle hokien "missä ruutu" ja sitten uudet lähetykset / Pia kehoitti käyttämään pysäytykseen yhdistelmää "Jes, seiso" ja ihan kivasti se toimikin

  • Kaukokäskyt / maahan - seiso - maahan liikerataa läheltä


Inkan kanssa uusinta yritys:



  • Ruutu / Pia vei pallon Inkan nähden / sivusta sisälle, toinen niin, että Pia vei pallon Inkan tietämättä / tämäkin ihan kohtuullinen ja viimeinen sitten tyhjään ruutuun vähän lähempää ja pysäytys seisomaan ja palkka sitten heti lentää Inkan luokse / pysähtyi hyvin ja terävästi

  • Luoksetulo / liikkeenohjaajana Pia / vähän löysää

  • Vauhtinouto / jotenkin mulla on sellainen kuva, että otettiin, mutta en nyt tarkalleen muista

  • Hyppy alo / vähän menee vinoon yhä

  • Seuraamista ja muuta sähellystä namiavustuksella, jolloin samaan aikaan sulo kentällä häiriönä


Erikseen Inka kävi vielä Sulon kanssa ottamassa alokasluokan paikallaolon, joka meni myös ihan kivasti.


Treenien lopuksi Inka pääsi leikkimään Sulon kanssa ja pojat Tessan kanssa.


*************


Maria nähtiin sitten Ojangossa illalla ja paikallaoloa treenattiin.


INKA



  • Paikallaolo / Jackien parina hiekkakentällä

  • Tunnari / nyt ei toiminut, ei tajunnut yhtään haistella, olisi nostellut ihan minkä vaan / seuraavan kerran siis tähän haetaan Riitalta apua, sama keino jota ollaan pojilla käytetty, ei ainakaan vielä toimi kunnolla Inkalla


Mä en nyt muista otettiinko muuta Inkan kanssa ja en muista mitä otin poikien kanssa myöskään, voi jumpe, alkaa tulla vanhaksi.


PABLO



  • Ohjatun suunnat / ihan kivaa työtä Pablolta

  • Kaukokäskyt / ennakoi takapalkkaa vieläkin

  • Hyppy avo


ROMMI



  • Sivuaskeleet

  • Luoksetulo / läpijuoksu


Pablon kanssa käytiin vielä ottamassa noin 10 minuutin agility pyrähdys vain kokeillakseni onko keinu ongelmaa silloin kun sen ääntä ei kuulu. Jännä jätkä kun ei haittaa keinu mitenkään kun itse sitä suorittaa.

30.04.2009 Viilarissa tottista ja tokoa


Töiden jälkeen piipahdin Viilarissa treenaamassa. Paikalla oli muutama treenaaja autojen luonna, mutta en antanut heidän haitata. Vaatteissa ohjaajilla oli näköjään Suomen lippu, joten siitähän tiesi, että paikalla on edustusjoukkuetta.


Olivatkin ilmeisesti juuri silloin lähdössä pois ja yksi mies minua moikkasikin. Kovasti mietin, että onpas tutun näköinen ja muistin lopulta, että Marko Koskensalohan se siinä. Oltiin kerran Rommin kanssa Vierumäellä harjoituskoirakkona hänellä eli Marko opetti leikkimään. En tiedä muistiko vai oliko vaan kohteliaisuutta kun vieraalla kentällä olivat.


No tosiaan en antanut heidän häiritä, koska tiesin, että Rommilla otettava treeni kestää kyllä päivänvaloa oli katsojana kuka tahansa. Luoksetulo ja eteenmeno ovat nyt sen verran hyvältä näyttäneet omalla kentällä. No onneksi kuitenkin sattuivat siitä juuri lähtemään niin pääsin sitten ottamaan myös metrin hyppyäkin.


Alkuun Rommi vähän pisti liinoja esteen edessä kiinni, joten suosiolla kaivoin taskusta lenkkimakkarat ja alkuun mentiin Mian ohjeiden mukaan vaan yhteen suuntaan. Kun rohkeus kasvoi niin otettiin sitten toiseenkin (koira alkoi itse hakeutumaan myös toiseen suuntaan).


Huomasin myös, että se toinen suunta oli alkuun vaikea sen vuoksi, että esteen varjo lankesi ponnistuskohtaan. Lopulta hypättiin muutama kerta edestakaisin.


Rommi



  • Luoksetulo / jätin maahan, juoksin toiseen päähän / vauhti hyvä ja eteentulo hyvä / palkkana jalkapallo => heitto kentän päähän ja hetsaus

  • 1 m hyppyä / lauantaimakkara palkkana / ensimmäinen hyppy oli "nivushyppy" ja loput sellaisia hyviä hyppyjä, joissa tullaan esteen päälle hyvin, mutta vielä koskee hiukan / palkkasin tavallaan rohkeudesta tulla ylitse, koskeminen ei kovin paha vain hipaisu, ei ponnista esteestä

  • Eteenmeno / vaadin seuraamaan (3 - 5 m) oikeassa paikassa ja siitä lähetys, jos edistää teen täyskäännöksen paikallaan vasemmalle (mielellään koiralla kokoajan tynkäliina) / erinomainen vauhti ja loppuun piilonkierto palkkana


Pablo



  • Seuraaminen / hyvin vähän

  • Nouto / tavallaan vauhtinoudon ja noudon yhdistelmä, yksi Suskin luovutusnouto eli palautuksessä käännyin selkä koiraan päin ja sitten  askeleet sivulle taaksepäin, jotta kääntyy tiiviisti eteen (siis vähän jotain tännepäin, en oikein osaa selittää)

  • Luoksetulo / läpijuoksuja muutama ja 2 pysäytystä / toisella kaksoiskäsky ja lihapulla lentää heti ja toisella ei käsimerkkiä ollenkaan ja seisomisesta lihapulla

  • Hyppy / erilaisia vaihtoehtoja

  • Paikallaolo / ohjaaja piilossa suojelupiilon takana, kesken paikallaolon todella voimakas häiriö, kun naapurin Leena koirineen käveli ohitse ja tytöt on Pablon bestiksiä / komensin piilosta "maahan" ja "paikka", vaikka Pablo olikin nätisti, koska nyt sen pitäisi tajuta, että sieltä ei luvatta nousta edes istumaan / pysyi maassa, jee


Inka



  • Seuraaminen / en millään hetsannut vaan liikkeelle suoraan, ensin patukka liivintaskussa ja ensimmäisen palkkauksen jälkeen kainalossa / älyttömän hyvä vire ja käännökset teräviä

  • Luoksetulo / muuten hyvä, mutta vähän on näkyvillä sellaista ongelmaa, että seisoo sivulle tullessa


Valitettavasti tähän sitten Inkan hyvä osuus jäikin, koska Inkan pakki meni sekaisin kesken treenin. Alkoi ripuloimaan pitkin kentää ja mä sitten niitä kakkoja siitä poistelin. Vein Inkan hetkeksi autoon ja otettiin sitten vielä paikallaolo ja hyppyä. Voi raasua, koska tämä oli jo tälläviikolla toinen kerta, varmaankin sen verran saanut erilaisia treeninameja, että ei kestä tai sitten vaan johtunee jostain muusta.


Illalla kotona otin pihalla kaikkien kanssa vähän mukamas jotain sivuaskelia ja paikallaan käännöksiä. Inkan kanssa myös, koska se niin odotti pääsevänsä treenaan kun muutkin pääsi. Iltaruokana vaan sitten Inkalle hörppy piimää ja sama juttu muiden kanssa eli joutuivat paastolle koko porukka.