maanantai 27. marraskuuta 2017

25.11.2017 kisaharkka Ojangossa

Toivo oli huomattavasti rennompi hallissa kuin keväällä kisoihin tullessa ja sain Toivoon yhteyden hyvin ja sain sen pidettyä. Hallissa oli koiria ja ihmisiä paljon, mutta tilanne oli paljon rauhallisempi kuin karsintojen jälkeen, joten Toivon mielentilakin oli ihan hyvä.

Auttoiko tähän sitten, että pääsi Skipperin ja Kayan kanssa minimaaliselle lenkille ennen kisaa niin ei sitten tarvinnut muihin koiriin enää niin paljoa kiinnittää huomiota.

Muutaman keskittymisharjoitus tehtiin ja sen jälkeen hetkeksi vielä häkkiin ja vähän ennen paikallaolojen alkamista otin uudelleen keskittymistä tällä kertaa namilla, koska lelulla alkaa mölyämään innoissaan. Seuraamalla sitten ohitettiin muita koiria ja asettauduttiin riviin ns. tuomarin tarkastukseen ja sitten vähitellen kehään. Toivo oli tässäkin todella hyvin hollilla ja hiljaa, helposti liikutettavana.

Kehässä paikallaolon alussa ihan hyvällä asenteella ja alas meni ensimmäisellä, mutta olisi voinut olla kyllä paremmin keskittynyt minuun niin olisi nopeampi ja sähäkämpi alas meno. Liikkeenohjaaja käveli turhan lähellä eli käytännössä noin kaksi metriä liian lähellä ohjeistukseen verrattuna, mutta olipahan sekin hyvä harjoitus. Piiloon mennessä olin ensimmäinen, jonka sinne olisi pitänyt mennä, mutta käännyin koiria kohden ja odotin, että muut menee ensin piiloon ja sitten vasta siirryin itse piiloon osittain ja vähitellen sitten kokonaan, mutta kävin välillä näyttäytymässä osaksi Toivolle, jotta se pysyy levollisena.



YKSILÖSUORITUS

Toivo oli suorittaessa hiljaa ja sain aika hyvin sen pidettyä hiljaa myös sivuille siirtymisessä liikkeiden lopussa, mutta sitten taas palkkauksessa nostatin sitä liikaa ja reagoi haukahtamalla minun käsien kohottamiseen, jos nostan heti liian ylös. Lisäksi vähän jätin sitä liikaa liikkeiden välissä oman onnensa nojaan ja turhia pyörähdyksiä pääsi tapahtumaan, joten vähän ehkä paremmin hallittava näitä eli treeniä nyt lisää liikkeiden väleihin. Myöskin tuota pitäisi miettiä, että jos ruutu on ensimmäisenä liikkeenä niin olisiko parempi seurauttaa Toivo kehään ja muutama metri ennen ruudun lähetyspaikkaa ottaa se sivulle ja siinä vasta aloittaa se ruudun etsiminen ja sitten ottaa ne askeleet suoraan kohti ruutua lähetyspaikalle. Tällöin ehkä paketti pysyisi paremmin kasassa, kun nyt tuntui, että tuosta mukaan otosta ei oikein ollut apua ruudun etsinnässä näin kaukaa, kun näki koko kehän loistossaan.

RUUTU = vein kehään vapaamuotoisesti ja virittelin niin, että sai yrittää etsiä ruutua, ei mielestäni ihan kunnolla bongannut sitä ja lähtikin vinoon kohti kaukojen merkkilinjaa, mutta sitten kaarsi ruutuun ja pysäytin seisomaan. Vähän mietin onko kokonaan ruudussa, mutta päätin sitten käskeä alas ja ihan hyvin oli sisällä. Oli ihan rauhallisen näköinen, kun menin kohti, mutta olikin sitten ponkaissut eteenpäin seisomaan, kun tein toisen käännöksen. Tajusi kyllä virheen itse ja pysyi ruudun sisällä seisomassa, kunnes kutsuin, mutta ei ollut täsmällinen sivulle tullessa. Siirtyi kyllä itse oikealle seuraamispaikalla ja paransi hyvin seuraamista.

L JÄÄVÄT = seuraamisessa pientä levottomuutta yleisön suuntaan, asennot kuitenkin hyvin ja pysyi niissä hyvin, mukaanotto istumasta ei ihan täsmällinen, mutta maasta hyvä. Seuraaminen parani loppua kohden.

OHJATTU = pientä hermostumista sivulla, lupa katsoa kapuloiden vientiä Toivolla on, mutta vähän levottomuutta mukana odottelussa ja seuraamisen osuudessa pälyili kapuloita eli kontakti ei ihan pysynyt ja täyskäännös hieman levisi. Seisahtui ihan kivasti ja nouto oli ihan kelvollinen ja vauhti hyvä, eteen ei korjannut itseään kunnolla suoraksi tällä kertaa.

KAUKO-OHJAUS = en saanut Toivoa ihan kunnolla viritettyä, ei tainnut ihan olla varma liikkeestä. Ei noussut ensimmäisellä käskyllä ja toisella liikahti eteenpäin. Istumaan siirtyi taaksepäin edestäpäin nähtynä hyvin, mutta voisi vieläkin parempi olla ja maahan meni vähän laiskasti. Tässä vaiheessa oma pakka hieman levisi ja unohdin koirasta huolehtimisen, kun aloin ihmettelemään, että kaukoista puuttui loput kolme asennonvaihtoa. No toisaalta tämäkään ei nyt niin vakavaa ollut ja varmasti ihan hyväkin Toivolle näin.

SEURAAMINEN = kovin oli levoton ja kontakti pääsi "niiailemaan" aivan liikaa, seuraaminen rakoili mitä lähemmäs tultiin kohti aitaa minkä takana oli koirien häkkejä ja enemmän porukkaa kulkemassa. Peruutus meni kyllä todella huonosti ja Toivo siirtyi seisomaankin ennen kuin aloitin koko peruutuksen. Peruutus on ollut Toivolle vähän vaikea sen jälkeen, kun siihen sattui, kun toinen koirakko peruutti sen päälle treeneissä meidän seistessä perusasennossa ja ohjaaja astui Toivon karvojen päälle, jolloin siltä lähti karvoja aika lailla hännästä tai pepusta, no sattuuhan näitä. Täytyy lisätä taas peruutuksen harjoittelua.

METALLIHYPPYNOUTO = aika kiva meidän kaikkien ongelmien jälkeen tässä liikkeessä. Ravilla palautus, mutta siitä en lähde motkottamaan.

TUNNARI = vähän hermostutti etukäteen se, että tunnari tehtäisiin niin lähellä kehän laitaa, mutta tällä kertaa se ei Toivoa häirinnyt. Oli kuitenkin vähän huolimaton ja otti kapulan huonosti suuhun ja se lensi maahan, mutta oma-aloitteisesti nappasi sen mukaan ja laukalla eteen.

LUOKSETULO = nyt oli selvästi levoton, kun pääsin kutsu paikalle ja otti häiriötä liikkeenohjaajasta yllättävän paljon. Myöskin taisi pysäytyskäskyn jälkeen odottaa liikkurin heittävän hänelle pallon tai muuten vaan otti häiriötä. Palloahan ei sille ole heitetty kovinkaan usein, mutta juuri viikko sitten treeneissä näin tehtiin.



Marraskuun Sporttikoirahallilla treenejä 11.11.2017 ja 18.11.2017

Katin kanssa vuokrattiin pari irtovuoroa Sporttikoirahallilta ja ollaan saatu tehtyä hyviä treenejä näillä kerroilla ja paikallaoloa rakennettu nyt uusiksi Trian avulla.

Tässä muutamaa treenipätkää videolla Toivon treeneistä, lähinnä kokonaisuuksia näillä videoilla, mutta toki treenattiin paljon paloissa.




 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Marraskuun VOI-ryhmän treenejä torstaisin

Toivon kanssa ollaan nyt kerran viikossa käyty torstaisin treenaamassa tokoa HSKH:n voittajan valmennusryhmässä.

Meillä on ollut aiheena seuraavia asioita:

02.11.2017 Kauko-ohjaus

Lähinnä Toivolla katseltiin sitä seiso - maahan menoa ja siihen tuli lisää harjoitus mahdollisuuksia eli lähdettiin kokeilemaan namista luopumisen kautta tätä ja sekin näytti toimivan Toivolla.

09.11.2017 häiriötreenit, paikallaolotreeniä

EVL -paikallaoloa luoksetuloineen / VOI -paikallaolon eri aikaan alas ja ylös / liikkeenohjaajan kierto koirien ympärillä. Olen nyt varmistellut Toivon mielentilaa ja jäänyt aina osaksi hieman esille ja sitten vasta piiloon ja olen käynyt aina vähän vilkaisemassa, jotta pysyy rauhallisena. Charlotten kiertäessä koiria olen Toivon kohdalla tullut ihan kokonaan välillä näkyviin piilosta.

Kauko-ohjaus ringissä onnistui aika hyvin Toivolta, ensin tosiaan keskittyi todella hyvin, mutta sitten alkoi väsymään ja vähän täytyi katsella taaksepäin muita, mutta silloinkin kyllä suoritti vaihdot. Tehtiin näitä niin, että koirat oli kuono kohti ringin keskustaa ja myös niin, että hännänpäät oli kohti ringin keskustaa.

Jääviä tehtiin vierekkäin, mutta eri asennoilla ja meille annettiin aina asennot, joka piti suorittaa, joten itse ei voinut valita sitä helpointa.

16.11.2017 jäävät, L -harjoitus kouluttajan kanssa

1) Harjoiteltiin ensin yksin peiliä kohti eri asentoja omat silmät kiinni, istuminen hieman tökki Toivon osalta

2) Harjoitus niin, että ensin a) kolme kertaa yhtä asentoa ja neljäs sitten eri asentoon käskeminen, onko koira kuulolla vai toistaako aikaisempaa. Tein sen samalla kaavalla, kuin olisin tehnyt suoralla Z:taa, mutta välillä sitten palkkaus suoraan heti oikeasta asennosta. Tein myös niin, että käskin Toivon kolme kertaa peräkkäin peruuttaen eriasentoihin.

3) Lisäksi oli tarkoitus tehdä paritreeni, jossa käskytän koiran johonkin asentoon ja appari yrittäisi saada sen pois asennosta tai vaihtamaan asentoa. Mutta tehtiin niin, että ns. liikkeenohjaaja antoi maahan, istu ja seiso käskyjä ja koira ei saanut reagoida niihin. Toivo selvisi näistä aika hyvin ja vaan seurasi paremmin.

4) Harjoitus parin kanssa niin, että a) apuohjaaja käskytti useamman kerran ennen kuin annettiin käsky. b) Oli tarkoitus tehdä tämä myös niin, että apuohjaaja käskyttäisi ohjaajaa tekemään tämän eri tempoissa juosten/hidas, mutta tätä ei ehditty.


Lisäksi sitten kouluttajan kanssa L:n harjoittelua / istumisen kanssa oli myös tässä vähän ongelmia, jäi seisomaan, toki oli jo vähän väsynyt, kun oltiin toiseksi viimeisenä vuorossa ja oli niitä toistoja tehnyt jo aika monta ennen kuin oltiin yksilövuorossa kouluttajan kanssa / saatiin ohjeeksi, että vasemmalle käännöksessä annan ennen sitä uuden seuraa käskyn ja sen jälkeen käännös vasemmalle ja pysähdys heti käännöksen jälkeen / samaa voin toki tehdä oikealle käännöksessä kanssa.

23.11.2017 kisaharjoitus, vaikea/hankala liikkeenohjaaja / ruutu, luoksetulo, ohjattu ja seuraaminen

1) Ruudussa, jouduin paikkaa korjaamaan takaa lähemmäs keskiosaa, jolloin kyllä tuli hieman liian eteen, mutta ruudussa kuitenkin / seuraamaan tuli vähän liian myöhään jarruttaen, tämä on toistunut nyt muutamaan kertaan, joten pitää ottaa taas työn alle.

2) Luoksetulo, liikkeenohjaaja puhui lujaa ja tuli eteen turhan lähelle. Nyt, kun Toivo joutui olemaan yksin niin Toivoa hermostutti selvästi tuo omituinen liikkeenohjaaja, pysäytys oli hyvä ja eteen ihan kivasti, mutta sivulle siirtymistä ei malttanut odottaa ja tuli ennen aikojaan.

3) Ohjattu nouto, hidas liikkeenohjaaja, joka puhui vielä hitaasti ja laiskasti / Toivo alkoi hermostumaan odotteluun ja vähän vinkui malttamattomana / seuraaminen ei ollut intensiivistä, vähän levoton, mutta hyvin pysähtyi ja odotti, nouto olisi voinut olla siistimpi, mutta eteen tuli luotisuoraan, mutta taas sivulle varasti.

4) Seuraaminen, liikkeenohjaaja taas äänekäs ja epäselvä / Toivo tiputti aika luvattomasti kontaktia ja selvästi otti häiriötä ja peruutukseen tuli haukahduskin, kun oli selvästi vähän ärsyyntynyt

Yleisesti ottaen minun tulee varoa palkkaamisessa liikaa nostatusta, jolloin haukahtaa. Nyt olin päättänyt, että en korjaa Toivon käytöstä harjoituksen aikana, mutta näin jälkikäteen miettien olisi ehkä pitänyt. No ajatuksena minulla oli, että korjaan sitten erikseen mitä esille tulee ja nyt pitää muistaa treenaan noita edestä karkaamisia.

perjantai 10. marraskuuta 2017

31.10.2017 Sipoossa Jessican koulutus

Toivolla olikin tiistaina töiden jälkeen Jessica Svanljungin koulutus Sipoossa hallilla. Seurana meillä oli Mervi Kayan kanssa. Inkan pääsi mukaan reissuun, mutta valitettavasti lähinnä joutui istumaan autossa. Toki pääsi treenien jälkeen kävelylle Toivon, Kayan ja Skipperin kanssa.

Seurasin hetken Mervin treenejä ja niiden loppupuolella sitten tehtiin yhteistreenit paikallaolojen muodossa eli hain Toivon sitten suoraan autosta (en ollut ehtinyt edes kävelyttää, kun eksyin matkalla ja lähdin liian myöhään) ja se vaikutti Toivon mielentilaan.

Oli aivan liian kiihtynyt ja mun verenpaine nousee kanssa heti, kun kuulen Toivon vinkuvan. Ihan kivasti se Kayan viereen tuli, mutta oli aivan liian levoton ja vinkui, kun jätin sen, eikä rauhoittunut, vaikka jäin näkyville, joten nappasin sen turhan kiihtyneesti pois ja vein kentän ulkopuolelle ja muutaman tiukan sanallisen viestin jälkeen laitoin sen maahan odottamaan.

Otin sen uudelleen mukaan, kun se oli hiljaa ja vein takaisin Kayan viereen. Tehtiin sitten istuminen ja nyt Toivo oli rauhallinen ja varman oloinen. No siitä sitten palkkaa ja kehu sekä yritettiin uudelleen paikallamakuu. Nyt oli kyllä hiljaa, mutta levoton ja todettiinkin, että jännästi sen olemus muuttuu siinä paikallamakuun aikana, vaikka istumisessa oli aivan toisen oloinen.

******

Vähän harmitti tuo minun hermostuminen, kun ei se Toivon tilannetta auta. Nyt tarvitsee suunnitella treenit paikallaolojen osalta hyvin tarkkaan ja antaa sille oikeasti aikaa rakentaa luottamusta siihen, että se voi suhtautua paikallaan makaamiseen levollisemmin ja nyt meillä onneksi on tämä torstain VOI -valmennusryhmä, jossa siihen on tilaisuus. Vaikka muut menee piiloon heti, niin voin jäädä hetkeksi näkyville, käydä vain piilossa ja palata näkyville. Myös se, että Toivo näkee narupallon mun kädessä, vaikka sen olenkin piilottanut kämmeneeni, saa Toivon keskittymään paremmin. Tämä on nyt tapa miten sitä tulen rakentamaan tokon puolelle ja pk-puolella pidetään tuo namirasia takana eli hieman eri tyylillä edetään nyt näissä eri lajeissa.

Tosiaan, kun kirjoitan hieman jälkijunassa blogia niin paikallaoloa olen ehtinyt pariin otteeseen yhteistreeneissä noin toteuttaa ja se tuntuu toimivan suhteellisen kivasti ja kaksi viimeistä paikallaoloa Toivo on ollut huomattavasti paremmin. Viimeksi meinasi alussa hieman vinkua, kun etenin noin 20 metriin, mutta kun huomasi, että en mene muiden kanssa piiloon ja huomasi myös kädenliikkeeni, että pallo on piilotettuna käteeni niin rauhoittui ja myös leveä hymy rauhoitti sitä ja saatoin mennä piiloon ilman, että se hermostui ja kouluttajan kiertäessä häiriökävelyä annoin ensimmäisen ohituksen tapahtua niin, että olin piilossa ja sitten tulin näkyville, kun ohitti Toivon toisen kerran.

******

Omalla vuorollaan tehtiin seuraavia liikkeitä:

  • KIERTONOUTOHÄSSÄKKÄ
  • SEURAAMINEN
  • TUNNISTUSNOUTO
  • KAUKO-OHJAUS: SEISO - MAAHAN
Kiertonoutohässäkkässä oli vaikeuksia tällä kertaa ohittaa kapula alkuun tai kapulan otettua tuli ohitettua este, joten jouduin siirtymään takaisin itse lähemmäs estettä, kun vastaanotin Toivon. Ilahduttavaa oli, että tällä mattopohjalla Toivon kierto oli niin tiivis kuin vain voi olla eli Toivo meni ihan lujaa kiertoon asti, sen takana jarrutus ja kääntö lähes tolppaa nuollen takaisinpäin.

Kierron jälkeiseen pysäyttämiseen Jessica neuvoi minun päästävän Toivon vähän lähemmäs eli en pysäyttäisi niin nopeasti kierron jälkeen niin Toivolle olisi helpompaa.

Seuraamisessa halusin lähinnä näyttää missä mennään ja miltä se Jessican mielestä vaikutti. Ollaanko yhtään edistetty sen edistämisen kanssa. Oma huomio kyllä on, että ihan liian harvoin keskityn käännöksiin tai treenaa kaarroksien, ympyrän, peruuttamalla kulmassa tai yli terävien kulmien kautta käännöksiä.

Tunnistusnouto tehtiin Jessican kapuloilla ja Toivo oli tänään aika pätevä poika.

Sitten katseltiin sitä kauko-ohjauksen seisomasta maahan menoa ja kokeiltiin, kuinka peruuttamisen kautta toimisi Toivolla ja hyvinhän se, näytti olevan pojalla kivaa. Lisäksi sitten niin, että Toivoa pidettiin kaulapannasta ja vedettiin kohti ohjaajaa ja siitä sitten annettiin lupa mennä maahan. Käypiä harjoituksia ja vielä parin päivän kuluttua saatiin yksi harjoitus, joka näytti myös toimivan Toivolla, meinaan namista luopumisen kautta taakse. Myös sitä seisomaan nousua täytyy vahvistaa niin, että se paino on enemmän siellä takaosalla.

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

24.10. - 25.10.2017 jälkeä Sipoossa ja kettävierailu Porvooseen

Minulla oli pari päivää lomaa keskellä viikkoa ja ensimmäinen päivä lomasta meni jäljen merkeissä Sipoossa, jolloin tein Toivolle pari pitkää janaa ja sen lisäksi vielä kolmannen pitkän janan, josta sitten lähti pidempi jälki.

Toivo ensimmäisellä janalla lähti hieman vinoon ja taisin oikaista linjaa pariin kertaankin, mutta muuten tämä jana meni ihan kohtuullisesti ottaen huomioon, että nämä janat on varmaan ehkä 10 metriä pidempiä kuin mitä yleensä kesällä ollaan tehty. Takajäljelle on kovasti pyrkinyt, mutta nyt vain tarkasti sen muutaman metrin ja kääntyi oikeaan suuntaan.

Toinen jana olikin sitten jo todella hankala. Toivo lähti hyvin sen 20 metriä, mutta taisi sitten lähteä oikomaan takajäljelle ja käskin sen takaisin ja lähetin suoraan jatkamaan. Kyllähän se sitten eteni suoraan, mutta otti takajäljen ja sitten siinä painittiin homman kanssa, kun en päästänyt etenemään sinne jäljen alkuun asti. Tuntui, että sillä hetken oli niin kova epävarmuus, että alkoi lamaantua, mutta nyt päätin, että en käännä sitä vaan saa itse ratkaista ja pienen painiskelun jälkeen se oikea suunta sieltä nousi. Tästä janalta lähti sitten pienen pieni jälki, jossa oli yksi kulmakin. Kulma meni hienosti !

Kolmas jana olikin sitten jo kauempana ja jälki meni noin 30 metrin päästä. Nyt Toivo suoriutui todella hienosti janalla, edeten suoraan ja napaten sen jäljen heti oikeaan suuntaan. Itse jäljestäminen oli erinomaista ja jäljellä oli kaksi kulmaa, jotka siellä oli suoritettiin erinomaisesti. Myös kaikki kepit nousi hyvin, joten ei voi kuin olla tähän viimeiseen tyytyväinen. Maasto vaihteli sammaleesta kanervikkoon ja kallioon, mutta maanpinnan vaihtelulla ei ollut vaikutusta.

Tein jälkien jälkeen vielä esineruutua tien toiselle puolelle ja Inka pääsi ensimmäisenä näyttämään Toivolle mallia ja sitten oli Toivon vuoro. Inkan näkeminen ruudussa tuo selvästi Toivolle enemmän motivaatiota. Maastossa oli lammikko toisella sivulla ruutua ja sitä koirat hieman joutuivat kiertämään, joten eivät etene tietenkään siinä ihan suoraan.

*****

Treenien jälkeen päätin sitten vaan pissattaa koirat ja kävellä autolle ruudun takakautta, enkä samaa reittiä, josta tulin. Se olikin sitten aikamoinen lenkki sen muutaman minuutin sijaan harhailin sillä reissulla varmaan noin kolme tuntia.

Eksyin sitten Sipoon korpeen oikein tosissaan ja puhelimestakaan ei paljoa apua ollut. Puhelimen avulla yritin suunnistaa tielle missä auto oli, mutta aina tuli jotain vastaan, kuten korkeita pudotuksia, suo tai vaan tuntui, että sijaintini ei puhelimen kartalla muuttunut yhtään lähemmäksi tietä. Reittipalvelun ohjauksen sain käyntiin, mutta ensin olisi pitänyt päästä sinne mistä ohjaus alkoi. Lopulta ajauduin lähelle asutusta, mutta täysin eri suuntaan missä autoni oli, mutta katsoin nyt järkevämmäksi lähteä siihen suuntaan, kun reittipalvelun ohjaus alkoi sieltä aika läheltä. No pääsinkin tielle, ensin lennettyäni rähmälleni metsään ja Inka tippui ojaan, ollen sitten enemmän tai vähemmän musta, joten heitin sitten hyvästit taksin tilaamiselle. Jatkettiin sitten kiertoreitille, jonka kesto oli about 50 minuuttia sinne tielle missä mun auto oli, mutta siitäkin sitten matkaa toiset mokomat autolle. Eikä paljoa ilahduttanut tieto, että joudun menemään takaisin metsään, mutta onneksi se pätkä oli merkattureitti, kun näkyi osaksi siellä googlessa reittipalvelussa. Tosin hermostutti se pätkä, joka ei siellä näkynyt merkattuna (onneksi sitten oikeasti oli) !

Suurin huoli oli Inkan jaksaminen, kun neitokainen on kuitenkin jo yli kaksitoistavuotias ja ei jaksa pitkiä lenkkejä. Sisukkaasti se mukana tuli, vaikka kävi ojassakin uimassa !

******

Keskiviikkona olin sopinut treffit Porvooseen Arjan kanssa ja pääsin sitten vierailemaan vieraalle kentälle, joka oli todella hieno juttu. On mukavaa, että toisissa seuroissa on tällainen mahdollisuus, että seuran jäsenen mukana voi käydä vierailemassa kentällä ja tällaiset mahdollisuudet on meille Toivon kanssa tärkeitä.

Samalla tutustuin Arjan nuoriin koiriin, joista varsinkin uroksesta pidin kovasti. Vähän sen kanssa sainkin leikkiä ja näytti sekin huomaavan, että tykkäsin hänestä :) !

Toivon kanssa treenattiin pääsääntöisesti palveluskoirien tottelevaisuusosuutta. Eteenmenon jalkapallo oli viety jo paikoilleen Toivon näkemättä. Alkuun tein vaan eteenmeno/seuraamisen suoralla Susannan ohjeiden mukaan seuraamista ja sen jälkeen suoralla jäävät ja luoksetulosta sitten palkkasin lelulla.

Sen jälkeen seurautin Toivon esteiden väliin ja haettiin useampaan kertaan kapulaa telineestä niin, että Toivo seurasi mukana. Sen jälkeen tehtiin tasamaanouto, jossa muutama kerta pelkkä heitto ja hain kapulan itse. Hyppyesteen tein ensin ihan vaan patukalla ohjaten ja vasta sitten noutokapulalla. Vinoesteen sen jälkeen ihan kokonaisuudessaan ja sen jälkeen sitten eteenmeno.

Hyvin se Toivo taas lähti eteen, mutta aavistuksen kyllä ottaa suuntaa vasemmalle, mutta aika hyvin oikaisi linjaa, täytyy olla tarkka oman kropan ja käden ohjauksesta, etten itse ohjaa sitä väärälle linjalle, kuten Susanna sanoi.

Teimme vielä  toisen eteenmenon, jolloin Arja teki valeviennin ja lähetin Toivon eteen ja käsin sitten about 30 askeleen päässä maahan. Toivo reakoi kyllä heti, mutta menee ensin seisomaan ja vasta sitten toisella käskyllä maahan. Niin loogista varmaan sen mielestä, ei kuuntele mitä sanon vaan toimii, kuten tokossa ruudussa eli ensin seisomaan. No katsotaan kuinka tämä edistyy ajan kanssa.

Erittäin tyytyväinen olen siihen, että Toivo keskittyi hyvin, vaikka samaan aikaan kentällä oli tekemässä tokoa hemaiseva trikkityttö Arjan kanssa.

*********

Tokoa en pahemmin ottanut, mutta voittajan ohjatun noudon pyysin, jos Arja sen meille liikkeenohjaisi.

Muutaman seuraamisen alun tein, ennen kuin lähetin Toivon hakemaan vasemmalta kapulaa. Pirskatti soikoon jätkä kääntyi vasemman kautta oikealle ja pysäytin sen paikoilleen suunnilleen siihen kohtaan missä olisi keskikapula ollut, jos sellainen olisi ollut käytössä. Siitä ohjasin vasemmalle kapulalle ja se menikin sitten ihan mallikkaasti ja suoraan eteen.

Tehtiin vielä toisen kerran ja nyt Toivo teki sen niin kuin pitikin !

Kiitos Arjalle tästä tilaisuudesta, että pääsin käymään ja tapaamaan Teidän nuorisoa !