lauantai 31. tammikuuta 2009

30.01.2009 koulutus Kirkkonummella


Ajoin juuri autolla kotiin kun pölyhuiska lähti ulos, joten ei kun koirat autoon ja ajoin Herttoniemen Ulkoilupuistoon ja käytiin sitten siellä ulkona. Kun otin koirat autosta oli Rommi kuin täysin tärähtänyt, olin ihan kauhuissani, että nytkö tuo sekosi, mutta heh heh, aiheuttaja oli varis muutaman metrin päässä, onpa ne kesyjä !


Rommihan luulee olevansa jonkinlainen lintukoira Nauru !


Lenkki sujui aivan normaalisti ja lauma käyttäytyi hyvin tuli sitten koiria tai ihmisiä vastaan, tilanne siis normaali. Mitään ylimääräisiä vermeitä ei ollut, pelkät valjaat vaan Rommilla.


******


Inkan kanssa lähdimme Suskille koulutukseen pk-ryhmän kanssa. Rommi ottaneen paikkansa sitten seuraavalla kerralla tai tilanteen mukaan. Inkan koulutuksen "ongelmat" muutenkin akuutimpia. Rommilla ei mitään sellaista akuuttia tällähetkellä ja muutenkin ensin vähän rauhoitetaan tilannetta.


Inkan kanssa harjoittelimme seuraamista ja takapäänkäyttöä.

torstai 29. tammikuuta 2009

29.01.2009 elämä jatkuu


Aamulla unohdin tietty ottaa sen pissanäytteen Inkalta. No eipä sillä väliä, kun sen pitäisi olla neljä tuntia vanha enintään, joten johan mä olisin joutunut ottaa uuden. Aamulenkki sujui leppoisasti, mutta vaihdoin meidän aamulenkin suuntaa varulta, mutta kuluttavaa olla kokoajan hälytystilassa.


Töissä ärsytti aivan älyttömästi meidän pomon kommetti Rommista, että "eikun piikille vaan". Tuohan tässä suuresti minua auttaakin, kyse on kuitenkin minun ystävästä, johon toisaalta olen kiintynyt ehkä liikaakin, jos nyt niin voi tehdä.


 ******


Käytiin sitten viemässä Inkan pissanäyte lenkin ohessa eläinlääkäriin. He hee, lompakko oli kotona, joten kävin sitten myöhemmin Rommin kanssa maksamassa. Inkan virtsa oli kuulemma priima tavaraa pikatestissä, mutta laittoi vielä viljelyyn. Soitin myös eläinlääkäriasemalle, jossa kävimme eilen ja tiedustelin niitä kilipirauhasen veritestejä.


Inkalla kaikki verikokeet kunnossa eli T4 19,4 ja TSH 0,2 eli neidin terveydentila tarkistettu, suhdeluku 97,0. Eli ei mitään erikoista, ilmeisesti ihan oikeasti merkkaa juoksuja (oletan niiden alkavan kuukauden sisällä, vaikka eläinlääkärin mukaan tulisivat siinä tapauksessa kovin aikaisin pennutuksesta) tai sitten merkkaa kuin jätkät aluetta.


Rommin tulos ei ollut yhtä hyvä. Kilpirauhasen vajaatoimintaa ei vielä todettu, mutta T4:n arvo oli viitearvoa matalampi. T4:n arvo oli 15,6 ja THS 0,17, joka taas oli ihan normaali. Suhdeluku 91,7, joka myöskin on normaali. Rommille suositeltiin uusinta testiä muutaman kuukauden päähän. Rommille aloitin myös kipulääkkeen illalla, vaikka kipua ei löydetty kliinisessä testissä, mutta kipulääkettä kokeillaan toistaiseksi ja seurataan Rommin tilaa. Jos siitä on apua niin jatketaan sen käyttöä. Täytyy nyt vaan huolehtia, että kisoihin mennessä kipulääkitys lopetetaan ajoissa. Maaliskuun kisa on kuitenkin nyt peruutettava, mutta teen sen vasta kun lääkettä on syöty sen kymmenen päivää (silloin pitäisi jo nähdä vaikuttaako lääke), koska varoaika riittä vielä silloin kisaan menoon.


Jos Rommilla sitten todettaisiin kilpirauhasen vajaatoiminta niin se tietäisi, että meidän kisaaminen päättyisi siihen, koska tauti vaatii jatkuvan lääkityksen. Netistä valitettavasti löysin Rommin siskopuolen, jolla on kilpirauhasen vajaatoiminta, eipä ollut kiva löydös, mutta tosiaan näitä varmaan riittää collieissakin kummassakin karvanlaadussa.


Eläinlääkärissä sattui hauska tapaus, kun vein Inkan pissanäytettä. Siellä ollut asiakas kysyi minulta, että onko meidän Pablo pentu. Mä luulin, että Inkaahan sen on tarkoitettava, mutta selvesi, että "eikun, tämä iso, onko se pentu ?", vähän mua nauratti. Meidän kohta seitsemän vuotias pentumme Cool !


Rommin kanssa harjoiteltiin kulkemista kuonopanta- ja valjas yhdistelmässä kahden eri remmin kanssa. Kyllähän se alkoi sujua vähitellen, mutta kuonopannasta tuleva remmi saisi olla ihan vähän pidempi, vaikka eipä tuolla niin väliä, kun se suurimman osan lenkkiä käveli mun sivulla tuijottaen silmiin namin toivossa (saan namppaa vain kun tulee ihmisiä tai koiria vastaan). Jouduin sitten sille vähän väliä sanomaan, että "saa mennä, vapaa, mene haistelemaan". Viikonloppuna täytyy päästä Sipooseen lenkille, jotta Rommi saa vähän relata kunnolla.


Toisaalta sen kanssa on ihan kiva kulkea yksinkin, kun se on niin innokas päästessään ihan minne vaan. Mä tunnen vaan itseni vähän orvoksi Päättämätön !


Illalla heitin vielä myöhään lenkin koko porukalla ja ei siinä mitään ihmeempää. Kannattaisi varmaan ajoittaa iltalenkki johonkin yhdentoista kieppeille. Pitäiskö laittaa herätyskello herättää mut lenkille about klo 22.30 ?!


 

keskiviikko 28. tammikuuta 2009

28.01.2009 Eläinlääkäri


No aamulla se samperin pölyhuiska pääsi meidät yllättämään eli tuli auton takaa suoraan kohti. Sattuukin sitten viemään sen samaan aikaan ulos, huonoa tuuria ja tietystimulla on silloin kaikki mukana, täytynee alkaa herää aikaisemmin.


Onneksi Rommilla oli se kuonokoppa, koska nyt ärsyyntyi koko lauma eli jouduin ottamaan Pablon puhutteluun, kun se ensin sinkosi komentamaan Rommia ja sen jälkeen sitä pölyhuiskaa, siihen sitten vielä Inkan rähjääminen päälle. Onneksi Pablo on niin kiltti, että uskoo kun kiellän, mutta enpä ole tuollaista aiemmin nähnyt ja sille tulee kuitenkin jo seitsämän mittariin täyteen kohta.


Inka ja Pablo ovat tähän asti olleet lauhkeita kun lampaat samanlaisissa tilanteissa, mutta jotenkin tuntuu, että pakka on sekaisin pentujen jälkeen ja uudet juoksut tekee tuloaan. Saako se sitten Pablonkin niin voimakkaasti reakoimaan, mene ja tiedä.


Tämän jälkeen törmättiin vielä siihen kiinanharjakoiraan isäntineen samalla pikkupolulla kuin eilen aamulla. Nytkin olisi vaan päästänyt sen flexsissä meidän joukkoon, vaikka Rommi ilmaisi mielipiteensä aivan selvästi, eikä edes kuonokoppa saa omistajaa tajuamaan, sanoi vaan, että "Tämä haluaisi tulla tutustumaan", voi kehveli sentään, ei toi meidän frankenstain kuonokopassaan edes pelota  Yllättynyt !


******


Töiden jälkeen lähdettiin Riston ja koirien kanssa eläinlääkäriin. Inkan verikokeet olivat kunnossa eli maksa, munuaiset ja joku muu vielä mikä jäi multa epäselväksi (siis en muista), lukee siinä lapussa, mutta en saa selvää. Ainoastaan kilpirauhasen tulos tulee vasta torstaina ja pissanäyte pitäisi saada omalle eläinlääkärille tutkittavaksi.


Huolta aiheutti tutkimuksen alussa Inkan toinen takajalka, refleksi ei toiminut oikein alkuun, mutta sitten se onneksi aktivoitui, joten ei hätää.


Tilaan fysioterapeutin/hierojan myös Inkalle, kun tilaan Pablolle ajan, vaikka mistään jumista tuollainen ei johdu, ymmärsin ennemminkin, että aivoista ei mene viesti perille, mutta eläinlääkärin mukaan ei sitä hieronnasta haittaa ole. Tältänäkymin Inka olisi sitten kunnossa, hieno juttu !


Rommi tutkittiin seuraavaksi käytöshäiriöiden vuoksi siihen erikoistuneella eläinlääkärillä eli halusin sille vaan fyysisen terveydentilan tarkistamisen ja verikokeen. Rommin tutkimisessa tuli esille hälyttävä ongelma ja eläinlääkäri oli jo melkein lähettämässä Rommin Aistiin tutkimukseen aivokasvaimen vuoksi. Se ei reagoinut yhteen tutkimukseen toivotusti eli ei liikuttanut etupäätään kun lääkäri kohotti sen ilmaan takapäästä. Rommin olisi pitänyt astua eteenpäin, mutta se vaan jökötti paikallaan. Normaali koira liikkuu siis eteenpäin tai pingottuu ja/tai hanaa vastaan paskanjäykkänä. No Rommi vaan vaikutti siltä, että aivoista mene viesti jalkoihin. Eläinlääkäri tiedusteli, että voisiko johtua sen luonteesta/käytöksestä, mutta eihän tuohon oikein pystynyt vastaamaan suoralta kädeltä. Joten päädyttiin, että tarkkailen sitä vielä eli onko sillä joskus tasapainohäiriöitä tai vastaavia, ongelmia alas- tai ylöstulossa, näkeekö kunnolla ja niin edelleen.


Ensimmäinen tehtävä kuitenkin olisi suorittaa kotona sama testi kuin minkä eläinlääkäri teki ja voi sitä helpotusta kotona kun pikku jätkä mamman roikottaessa takapäästä tepasteli kotona oikein hyvin. En oikeastaan kyllä uskonutkaan, että sillä olisi aivokasvainta, mutta kyllähän sitä kotiin sydänkurkussa ajoin. No joka tapauksessa seurataan tilannetta yhä.


Muuten siltä ei löytynyt (tai osoittanut) kipua, ei edes niskasta kun sitä väänneltiin, mutta siitäkin huolimatta sille annettiin kipulääke toistaiseksi eli seurataan miten se vaikuttaa, joten maaliskuun tokokisat joudutaan peruuttamaan ja en myöskään voi vaihtaa Pabloa Rommin sijaan, koska Pablo nyt sekoaisi niissä hajuissa ja pissaa luruttais jokaiseen hepan jättämään plänttiin tai jotain muuta yhtä kivaa, joten mieluiten mennään Pablon kanssa vasta kun voidaan kumpikin suoriutua kisasta edes jotenkin viihtyen. Aloitan kipulääkkeen tänään Rommille, kun tulos verikokeesta tulee eli kilpirauhasen testi.


Eläinlääkäri epäili kipua suuremmaksi syyksi (aivokasvain mahdollisuutta ei silloin vielä ilmassa) turhautuman, joka onkin sitten kinkkinen juttu ja vaarallinen, koska sitä ei voida ennakoida, se voi tulla niin yllättäen ja sitten perimä osaltaan vaikuttaa asiaan. Tietysti tutkimuksilla on todettu (Viite: Tuire Kaimion kirja), että pentuaikana loukkaantuneilla on tavattu enemmän agressiivisuutta juuri omia ihmisiä kohtaan. Toisekseen, vaikka kipu poistetaan ja sitä ei ole, niin koira voi reagoida yhä kuin kipukoira tietyissä tilanteessa. Rommilla voisin kuvitella pannan tai kiskaisun aiheuttama paine niskassa ja samalla se turhaantuma. Eli ehdottomasti kuonokoppa nyt omalla aluella ja muualla valjaat ja kuonopanta, joista kummastakin oma remmi, jos kääntyy hyökkäämään niin välittömästi heitän kuonopannan remmin irti kädestä. Kuonopanta sen takia, että jollain sitä on hallittava. No muualla sitä nyt yleensä voi hallita pelkästään "ohi" käskyllä, mutta eihän varotoimet ole pahitteeksi.


Kallistahan tämä lysti oli, mutta nyt ainakin on hoidettu tämä asia, joten eläinlääkäri on tutkinut Rommin, joten katsotaan jatketaanko Rommin osalta tutkimuksia tai hoitoa, aivokasvaimeen en kuitenkaan usko ja eläinlääkärikin arveli, että tuo voi johtua siitä, että se vaan menettää siinä tilanteessa täysin toimintakykynsä, joten tänään ilmoitan klinikalle, että etupää liikkui toivotusti kotona.

27.01.2009 tottistreenit


Aamulla käytiin taas yhdessä ulkona. Johan siellä yksi on tunkemassa kiinanharjakoiran pentua flexissä meidän laumaan. Joudun sitten taas pyytämään, että älä nyt herranjumala siinä pienellä polulla laske sitä mun koirien keskelle, idiootteja nämä ihmiset. Olisi hyvä kun edes lukisivat jonkun koirien käyttäytymistä koskevan oppaan ennenkuin ottavat koiran.


Ai niin, unohdin eilen mainita, että käytän Rommin keskiviikkona eläinlääkärillä, otetaan verikokeet ja tarkastetaan terveys samalla kun Inkalla on aika lekuriin. Eläinlääkäriin asti käytän Rommilla kuonokoppaa, kun kaikki koirat ovat mukana lenkillä, mutta muuten se kulkee pelkästään valjaissa. Muualla se sitten saa kulkee valjaissa tai vapaana, vaikka muut koirat olisikin mukana.


Jos Rommi käyttäytyisi muualla kuten täällä reviirillä niin vaihtoehot olisi vähissä, mutta muuten se on ihan symppis ja sisällä käyttäytyy ongelmitta, joten en halua edes ajatella sellaista vaihtoehtoa.


Toisekseen, jos vähän yrittää ottaa selvää koiran käyttäytymisestä, niin eipä tuon raukan elämässä kaikki putkeen ole mennyt. Tutkimuksien mukaan pentuna loukkaantuneen koiran on todettu useimmiten käyttäytyvän agresiivisesti omia ihmisiä kohtaan ja siihen päälle sitten eturauhasen oireilut. Eikä asiaan kyllä auta sekään, että matkan varrella on saatu aivan vääriä ohjeita herkälle, pehmeälle ja terävälle koiralle, kaikki vaan niin helposti haluavat selittää asiat johtajuusongelmilla, vaikka kyse ei niistä ole, mutta sellainen ratkaisu ongelmaan kuin ongelmaan on helpompi eli vähän kaikkihan halutaan sillä selvittää.


Päivällä nähtiin muuten taas se harmaa pölyhuiska naapurista, meni sen verran kaukana, että muut kuin Rommi ei sitä huomanneet. Meni onneksi niin paljon edellä, että minulle jäi aikaa vaihtaa suuntaa. Ei siitäkään paljon apua ollut kun metsälenkiltä saapuessa törmättiin Santtuun, joka silloin ongelmakoirakoulutuksen aikaan hyökkäsi Rommin päälle. Nytkin Rommi haukkui ja hyökkäili, mutta koska sillä oli kuonokoppa saatoin rauhotella sitä, silittää ja kehua kun käyttäytyi hyvin, pyrin koskettamaan sitä mahdollisimman "hellästi" ja rauhallisin liikkein, jotta se ei tunne itsään uhatuksi.


Onneksi kuitenkin suurin osa ulkoilusta onnistui ihan hyvin Inkan ja Rommin juostessa vapaana. Se on vain tämä pihamaalle tuleminen, on vaan liian ahdasta. Paljonhan tästä mietteitä on ja riittäisi, vaikka kuinka paljon pohdittavaa. Suosittelen kuitenkin lukemaan Tuire Kaimion kirjan "Koirien käyttäytyminen", jos jotakuta kiinostaa. Aikoinaan olen käynyt myös Tuiren 3 - 4 tuntia kestäneellä luennolla, mutta Pablo oli silloin vielä pikkupoika.


*****


Asiasta toiseen. Illalla oli tottistreenit Viikissä Katin, Marjaanan ja Samun kanssa. Tälläkertaa otin Inkan, koska se osallistuu perjantaina Suskin koulutukseen Rommin sijaan ja Rommi tuli mukaan vaan sen takia, että pääsee iltalenkille muualle. No lopulta se Rommikin osallistui viimeisenä, joten ei senkään tarvinut kärvistellä autossa tekemättä mitään. No Rommi pääsee Suskille sitten seuraavalle kerralle, koska ensin vähän hoidetaan arkisuhdetta ja Inka tarvii kipeämmin muutamaan asiaan vinkkiä.


Inka



  • Seuraaminen ympyrällä

  • Takapäänkäyttö

  • Jäävät liikkeet

  • Luoksetulo alo

  • Luoksetulo / apuohj. pitää ja vapautus taakse heittämällä patukka, lyhyt leikki ja autoon


Rommi



  • Seuraaminen

  • takapäänkäyttö

  • Jäävät liikkeet

  • Luoksetulo / jätin maahan, suorasta eteentulosta palkka


Rommi oli erittäin ahneella tuulella ja innoissaan, varsinkin luoksetulo oli nopea. Samukin totesi, että se tulee kesään verrattuna paljon kovempaa niin nouto- ja luoksetuloharjoituksissa.


Treenien jälkeen pieni iltalenkki sinisten kaverien kesken. Inka ei kuitenkaan viitsinyt käydä tarpeillaan, joten pääsi sitten vielä kotona Riston ja Pablon kanssa ulos.

26.01.2009 lenkillä ja taas lenkille


Tämä tuntuu pelkältä lenkkeilyltä vaan. Aamulla käytän kaikki yhdessä, päivällä ensin Inkan ja Pablon, sen jälkeen Rommi pissalle talon toiselle puolelle. Kotiin katsomaan tv-ohjelma Mcleodin tyttäret, sen jälkeen lenkille Rommin kanssa ja illalla myöhään (kun muut toivottavasti nukkuvat) koko porukkalla metsään.


Ärsyttää kun Risto ei voinut tehdä yhtään keikkaa, pelaa vaan  tietokoneella tai pleikkarilla.

25.01.2009 Agilityä


Erikseen lenkitys jatkuu ja harjoiteltiin taas "titta" käskyä. Lenkki ei ole Rommille kovin rentouttavaa, koska tarjoaa mulle kokoajan sitten seuraamista kontaktissa namin toivossa. Välillä päästän sen vapaaksi, mutta kontroloin sitä aikalailla pyytämällä vähän väliä luokse, jolloin se kirmaa kovalla vauhdilla takaisin. Ei uskoisi, että tuon kanssa on ongelmia.


Päivällä otin kuitenkin vähän pientä tottista pihalla kaikkien kanssa, takapääharjoitusta, eteentuloa, kontaktia ja kaukokäskyjä. Parvekkeen oven kautta näin hyvin kontaktin. Rommi ja Inka alkaa tajumaan jo hieman tuota takapään käyttöä, jee !


Illalla oli vuorossa Purinalla agility. Otin Pablon ja Rommin mukaan. Alkuun pääsi Rommi halliin harjoittelemaan tekniikkaa. Samalla radalla kolme muuta koiraa, ei minkäälaista ongelmaa. Rommi käyttäytyi erinomaisesti. Myöskin minkäälaista epäröintiä puomilla tai pussilla ei ollut, vaikka oli ne samaiset punaiset kuin kisoissa. Jopa mentiin puomilla mielestääni turhan lujaakin ja valitsi pussin jopa kerran A:n sijaan, vaikka A:lle ohjasinkin.


Myös rengas onnistui useamman kerran sivusta ohjattuna ja kepeille ohjaus meni ihan hyvin (6 keppiä). Lisäksi harjoiteltiin paikallaoloa, kun poistun hallista. Samalla muut jatkoivat agilityä, mutta Rommi pysyi hyvin paikallaan. Lopussa kun ei ollut enää kuin yksi koira paikalla Rommin lisäksi, siirsin Rommin hallin ovelta kauemmaksi paikallaoloon, joten ovelle tuli pidempi matka.


Pablon kanssa otimme vaan rataa, esteet matalammalla kuin normaalisti. Hyppy kuulemma vaikutti ihan normaalilta ja vauhti oli ihan mukava, ei huonoja mielikuvia siis jäänyt pöytäepisodista viime kerralta. Otin matalan pöydän ja siitä alastuolo oli hieman varovainen. Pablon kanssa otettiin myös paikallaolo. Hieman oli ongelmia, kun menin hallin ovesta ulos, nousi istumaan, joten jouduin olemaan palkkauksen kanssa nopea, äkkiä ovesta ulos ja takaisin.


Vaikka Kirkkonummen kisa hallissa meni seuraamista lukuunottamatta hyvin, niin ei taida olla paras kisapaikka meidän Pablolle. Agilityssä menee hallissa melkein paremmin, mutta tokossa vire ei nouse tarpeeksi, ainakaan vielä.


Tämän päivän ilonaiheet kuitenkin siinä, että Rommin kanssa meni näin hyvin ja Pablokin tuntui pelaavan, vaikka loukkaantui viimeksi.

24.01.2009 lenkkeilyä


Käsi onneksi tuntuu paremmalta, särky on vähentynyt ja kävin apteekista hakemaa sidostarpeita ja  tulehduskipulääkettä. Samalla näytin farmaseutille kättä, jonka mielestä en tarvitse lääkäriä. Hänen mukaansa voin seurata sitä pari päivää ja jos se ei ala tulla paremmaksi niin sitten lekuriin. Sormet liikkuu ja saan käden nyrkkiin, joten siltä osin näyttää hyvältä.


Kävin sitten koirien kanssa erikseen lenkillä. Rommin kanssa namipussi taskussa opetellen uutta "titta" käskyä toisten koirien ja ihmisten ohittamiseen, kun liikutaan kaksistaan. Alkuun harjoitellaan muualla ja sitten vähitellen lähempänä kotia. Hyvinhän tuo sujui eli ongelmitta, vastaan tuli myös spanieli ja pieni kääpiösnautseri, joka silloin aikoinaan hyökkäsi omakotitalon pihalta Pablon kurkkuun eli asuvat Rommin "laajalla" reviirillä !

23.01.2009 todellinen painajainen


Tänään ei kyllä ollut parhaimpia päiviä meillä. Töiden jälkeen lenkillä sattui vähän kuin toisinto siitä edellisestä konfliktista Rommin kanssa joulun tienoilla, mutta nyt seuraukset vaan olivat pahemmat.


Harmittaa niin kovasti kun minulla on kuitenkin mennyt aika hyvin Rommin kanssa ja luottamusta on saavutettu, edellinen konfliktihan sattui silloin eturauhasen suurentumisen aikaan, mutta silloin Riston kanssa.


Kipuunhan Rommi reagoi aina voimakkaasti, sen tiedostan eli jotain pientä on sattunut, jos jätkä on ollut kiihtynessä tilassa ja olen, vaikka vahingossa astunut sen tassulle. Toivottavasti tämä uuden naapurin koira (meidän aitojen välillä vaan pari metriä) ei saa lopullisesti pakkaa sekaisin, mutta ainakaan sieltä ei apua saa, kun rouva nauttii omien sanojensa mukaan, siitä kun Rommi haukkuu ja pörisee, kun hän ei saa heidän koiiraansa hiljaiseksi (tämä koira vaanii, ärisee ja hyökkäilee), voi viturallaan, suoraan sanoen Huuto.


Onko nyt melkein kolmen vuoden työ mennyt hukkaan Itku, toivottavasti ei. Nyt olen joutunut tekemään Rommin kanssa erityisjärjestelyitä ja vaihtamaan kuonopannan takaisin valjaisiin. Käydään osat lenkit vaan kaksitaan ulkona ja pyrin viemään koirat ulos muualle ainakin kerran päivässä. Meidän Pablokin tuskin koskaan kenellekkään rähjää, mutta tässä on poikkeus eli koko meidän lauma on ihan pois tolaltaan tilanteessa, jossa vastassa on tämä naapurin pikkukoira, tällä kertaa kuitenkin Inka ja Pablo eivät reagoineet tähän koiraan, pelkästään Rommi.


Suskin koulutus oli peruttava, koska en pystynyt ajamaan käsi siteessä ja oli vielä huomioitava, että vamman vakavuuttakaan en pystynyt toteamaan turvotuksen takia.

torstai 22. tammikuuta 2009

22.01.2009 omalla takapihalla hyppyä


Ennen lenkille lähtöä päivällä kävivät jokainen treenaamassa hyppyä erilaisin variaatioin meidän takapihalla lumihangessa. Jokainen tietysti sen mukaan missä luokassa kisaa.


Rommi



  • Hyppy avo / kokoliike (Hyvä) 

  • Hyppyyn irtoaminen

  • Istuminen esteen takana / avustin menemällä itse lähemmäs estettä, kun annoin "istu" käskyn + käsiapu nopeuttamassa istumista

  • Paluuhyppy erilaisista kulmista


HUOM !


Irtoaa hyvin, mutta voisi istua nopeammin käskystä. On liian lähellä estettä, mutta selvii kyllä paluuhypystä. Pääpaino harjottelussa istumisen nopeutukseen ja hypyn ohjaukseen vähän pidemmälle esteestä.


Inka



  • Hyppy alo / koko liike

  • Esteen takana pysyminen seisomassa

  • Irtoaminen tarpeeksi pitkälle esteen taakse


Kääntyy itse melkein ilmassa hypyn jälkeen eli seisominen voisi varmaan tapahtua ilman käskyäkin. Hieman oli tepastelua ilmassa kun siirryin esteen taakse Inkan viereen. Meinaa istua ennen käskyä kun tulen sivulle tai ennemminkin silloin kun alan palkkaamaan eli ennakoi. Näihin siis keskitytään eli ei saa liikkua kun siirryn koiran sivulle.


Pablo



  • Hyppy alo / vähän kosketusta, johtuuko sitten loukkaantumisesta, mene ja tiedä, parin kosketuksen jälkeen teki sellaisia takajalkojen heittoja ylös Päättämätön eli seuraavat agilitykisat vasta fysioterapeutin jälkeen, vaikka ei nyt olekkaan enää oireillut

  • Paluuhyppy erilaisista kulmista

  • Istumisen nopeutus / hypyn jälkeen annoin "istu" käskyn niin, että menin lähelle estettä ja annoin vielä käsiavun, Pablo hieman järkyttyi, mutta taas kehut nostatti ja ei olisi millään halunut tähän lopettaa Nauru !!!!!!!!


******


Sitten olikin aika lähteä lenkille tuhon sakeeseen lumipyryyn metsään ja pellolle rymyämään. Taaskin lähdettiin ovesta samaan aikaan kun naapurin terrierikin lähti vastapäätä, mutta nyt auttoi jo ensimmäinen käsky ja lisäksi Rommin sivulle käskeminen. Inka liikkui nyt vetämättä ja mitään kauheaa meteliä ei nostettu, mahtavaa, kunhan nyt saadaan jatkumaan tämä näin.


Lenkillä olikin mukavaa kun koirat pysyvät niin puhtaina lumen ansiosta ja pitkästä aikaa saattoi taas nauttia rauhallisesta luonnosta ilman paukkuja ja tylsää pimeyttä. Lumi valaisee niin kivasti ja otsalampusta tuli lisäksi metsässä sellainen unen oloinen olo. Vaikka näin lähellä keskustaa asutaankin, niin enpä tuolla pahemmin nähnyt sen puoleen ihmisiä kuin toisia koiriakaan. Näin ollen saatiin lähes koko lenkki viipottaa vapaana.

21.01.2009 tottista asfalttikentällä ja etupihalla


Töiden jälkeen ensin metsään juoksemaan vapaana. Sieltä lyhyt remmilenkki kentälle ja muut koirat kiinni maaliin ja Rommi kentälle.


Rommi



  • Seuraaminen / tiivistys, namikäsi olkapään kohdalla

  • Seuraaminen / tiivistys, käsi normaalisti

  • Askelsiirtymiä, peruutus / käsiavun häivyttämistä

  • Täyskäännös vasemmalle kääntyen / sihahdus ja käsky "sivulle" samalla kun käännyn eli tarkoitus saada nopeutumaan käännös

  • Tolpan kierto, pysäytyksiä ja läpi

  • Luoksetulon pysäytys / läpijuoksu

  • Seuraaminen / käännöksiä oik. ja vasem. / liikkeestä ja paikallaan

  • Kaukokäskyt avo


Kaukokäskyissä hieman ongelmia, ei tahtonut nousta istumaan kuin lyhyeltä matkalta. Tolpankierron pysähdys erinomainen.


Rommin jälkeen sitten Inka, jota palkkasin suurimmaksi osaksi narupallolla ja muutaman kerran sitten namilla.


Inka



  • Seuraaminen / tiivistys, namikäsi olkapään kohdalla

  • Seuraaminen / remmi vasem. kädessä ja nami oik. alhaalla reiden kohdalla, josta suoralla palkataan ensin pysähtymällä ja nami vasemman reiden "saumaan"

  • Tolpankiertoa / pysäytys / hauska pikku likka, aivan kuin seinään

  • Tolpankiertoa / läpijuoksu luokse

  • Jääviä liikkeitä / aivan kisan muotoisesti eli valmisteleva osuus, kestää avoimen luokan taaksemenot / käytin kyllä "paikka" käskyä ohittaessani

  • Eteentulo läheltä / "tänne" ja "liki" / vaihtelin käsien paikkaa, jos kädet sivuilla niin tulee sivulle, jos osittain edessä, niin ratkaisee jäämällä osaksi eteen ja osaksi sivulle, no me kuitenkin treenataan tätä kahdella erilaisella tavalla eli käskyjä on kolme, jotka ovat seuraavat:


- Sivu"lle"
- Liki
- Tänne


Viimeisenä oli sitten Pablon vuoro, joka innoissaan odotti omaa vuoroaan. Seuraaminen tapahtui lähes kokoajan hyvällä kontaktilla ja vireellä.  Suurimman osan ajasta käytin käsiapua, mutta myös välillä aivan ilman apuja.


Pablo



  • Seuraaminen / tiivistys, käsiavulla

  • Seuraaminen / askelsiirtymät

  • Seuraaminen / käännökset oik. ja vasem. + täyskäännös

  • Tolpan kierto / pysätys + läpijuoksu, eteen ilman, että tökkäsi, JEE, lisää tälläisiä

  • Luoksetulo avo / läpijuoksu / käytä jonkin aikaa kaksoiskäskyä ja tolpankieroa, jotta liikkeeseen palautuisi vauhti

  • Kaukokäskyt avo / koko sarja

  • Kaukokäskyt  voi / istu - seiso - maahan

  • Eteentulo läheltä


*******


Illalla pihalla vielä jankattiin joitakin liikkeitä omalla pihalla. Juuri kun tultiin pihalle niin naapurin terrieri oli lähdössä ulos ja Inka pitää siitä nartusta niin kauheasti (ei siis tykkää yhtään). Ennen Inka ei nostanut meteliä nähdessään tämän nartun, mutta pentujen jälkeen Inka on ollut ihan mahdoton tuon suhteen, eikä sitä yhtään auta, että tämä neiti on samaa mieltä Inkasta. Siihen sitten vielä Rommin avustaminen hommassa, huoh !


Nyt Inka portailla katsoi vaan ihan rauhallisena, mutta valppaana. Kun toinen sitten alkoi rääkymään niin taas Inka vastasi. Kielsin, mutta jotain mutinaa sieltä vielä tuli, sen jälkeen kielsin tiukemmin ja hieman otin niskasta kiinni (hyvin kevyesti) ja sanoin "Hyi". Tälläkertaa meni kaaliin ja oltiin ihan hiljaa ja nätisti. Ruvettiin sitten hommiin.


Tässä sitä näkee, että kun Inka tuli kotiin pentujen jälkeen niin olisi pitänyt enemmän käydä sen kanssa kaksistaan varsinkin tässä reeviirillä ulkona, jotta ei olisi keksinyt noita huonoja tapoja, joita sillä ei aikaisemmin ole ollut. Varmaan myös tuolla dap-pannalla on osuutensa asiaan, tuntuu kun se jotenkin olisi saanut Inkan seesteisemmäksi, joten näyttää siitä olevan apua, kun käskyt alkaa mennä perille asti.


Näin pääsimme pihalla heti asiaan ja hyvin likka taas keskittyi hommiinsa ja älykäskin tuo taitaa olla, kun yhä on taitavampi kuin minä tässä takapään harjoituksessa, kunhan mäkin ensin opin.


Inka



  • Takapää / liinassa, ensimmäisillä kerroilla nyppäys, muilla sitten ilman nyppäystä, liinassa tuntuma, jolloin ei pääse tekemään sitä "lumpsahdus" pyöräytystä (ihan on oma sana Cool)

  • Kaukokäskyt avo / läheltä


Rommi



  • Takapää / liinassa (samalla tavalla kuin Inka) / mielestäni ihan hyvin onnistui

  • Oikealle käännös kontaktissa, vasemmalla jalalla kääntyen / tässä saakin taas olla nopea, ettei se kontakti herpaannu juuri käänöksen kohdalla, kehu täytyy tulla ajoissa, hieman myös ekoilla kerroilla autoin namilla vasemmassa kädessä, käsi ei saa olla liian alhaalla, ettei seuraa kättä katseellaan

  • Kaukokäskyt avo / läheltä, yritin merkata oikein kohdan ylösnousussa eli kun nousi tarpeeksi korkealle

  • Seisominen ja makaaminen / paikkallapysyminen taakse mennessä


Pablo



  • Sivulletuloja / tulee hyvin oikeaan paikkaan, vauhti ihan nopea, mutta ei sähäkkä, tyydyttää kuitenkin ohjaajaa täysin Hymy

  • Takapää / liinassa (aivan samoin kuin edelliset) / vähän meinasi mennä lukkoon nypytyksestä, mutta onneksi sain oikeaan aikaan kehuttua ja niin oli pollee, kun "hän tajusi"

  • Hieman oik. ja vasem. käännöksiä paikaltaan / jätin koiran hiukan taakse ja pää kääntyy ensin (Riitan harjoitus)

  • Käännös oikealle kontaktissa / vasen jalka kääntyy ensin / vaatii namiapua ja hieman herätystä namilla, jotta ei laske katsetta

  • Täyskäännös paikaltaan

  • Kaukokäsky voi / jumppaa läheltä


 

20.01.2009 tottista Viikissä


Katin, Marjaanan ja Samun kanssa illalla treenit Viikissä. Tänään Rommin treenit koostuivat seuraavista liikkeistä:



  • Kontakti

  • Kontakti häirittynä / lisättävä treeniä tältä osin

  • Henkilöryhmä / käsiapu / pari kertaa ihan normaalisti ryhmässä pysähdyksineen ja pari kertaa pelkkä lähestyminen ja siitä palkka / oli jo kuulemma hieman rennomman näköistä

  • Seuraaminen, tiivistys ympyrällä, käsiavulla

  • Seuraaminen, tiivistys ympyrällä, ilman käsiapua

  • Seuraaminen, suoraan, apuohjaaja sivulla ja takana

  • Jäävät liikkeet käsiavulla + kokeilu ilman käsiapua / ei valmistelevaa osuutta / liikkeisiin on tullut jo vauhtia, parempaan suuntaan ollaan menossa, ei luovuta vielä käsiavusta kuitenkaan, vaikka toimiikin ilman sitä, käsiapu vieraassa paikassa, vähennetään tutussa

  • Luoksetulo eteen / toisto, en hyväksynyt ekaa, ei aivan suora / toinen suora, mutta olisi saanut olla tiiviimpi


Rommi haukkui alkuun paljon, joten jouduin kieltämään normaalia enemmän. Näin paljoa ei ole kuulunut luvatonta haukkua, liittyykö sitten käskystä haukuttamiseen, mahdollisesti !


Alkuun oli vähän vaikeuksia kontaktin pidossa niin kontaktitreeneissä kuin seuraamisessa. Treenien lopulla parani kuitenkin !


Palkkana broileripyöryköitä ja kanafilettä sekä ihan loppuun leikittiin pikkupallolla.

sunnuntai 18. tammikuuta 2009

18.01.2008 Purinalla agilityä


Rommi sitten starttasi Purinalla maxi ykkösluokassa, vaikka aamulla meinasin jo koko homman peruttaa, varsinkin kun arvelutti lähteä ajamaan tuolla autolla, ettei tuulilasi kokonaan hajoa.


Kisat meni juuri niinkuin epäilin eli kaksi hylkyähän siltä napsahti ja radat eivät oikein tahtoneet sujua. Paljon positiivista kuitenkin löytyi näistäkin suorituksista, joten ainakin tiedän mitä pitää harjoitella, kun
seuraavan kerran kisataan. Kuitenkin ohjattavuus ja hallinta oli ihan kunnossa, mutta estevarmuus ei vielä ole lähimaillakaan. Ilman Pablon loukkaantumistahan Rommi ei olisi kisannut vielä vähään aikaan, eikä sille muutenkaan ole suunniteltu agilitystä kisaharrastusta.


Nyt on kuitenkin kisakirja ostettu ja korkattu, joten harjoitellaan kun ehditään (käytännössä tosi harvoin) niin eiköhän se nollatuloskin sieltä joskus tule. Mitään tavoitteitahan meillä ei tässä lajissa ole.


Ongelmat ovat seuraavat:



  • Rengas (Jos juoksen sivulla, menee väärästä välistä)

  • Pussi (Voisihan sitä harjoitella ennen kisaa)

  • Kisatilanne (rutiinit uusia, kisaaminen uutta)

  • Puomi (Entistä hurjapäätä pelotti, huoh, ennen täysiä puomille ja nyt ei mennä ollenkaan, voi voi, ekalla kiekalla sentään siitä muutaman yrityksen jälkeen suoriuduttiin, mutta toisella ei sitten menty ollenkaan)

  • Kepit (Kuja mene hyvin, mutta suoralle ohjaus vielä hakusessa vauhdista ja tarvitsee käsi- ja lantioavun suorittamiseen)

  • Keinu (Tarvitsee hallintaa kisamaiseen tilanteeseen, vähän liian railakas)

    Plussaa:

  • Ei yhtään hyppyä menty alakautta, eikä rimat kolisseet (60 cm)

  • Muurilla ihan ok

  • Kontaktit varmoja

  • Ei varastanut lähdössä, hyvin odotti lupaa lähteä

  • Eteni ohjauksen mukaan

  • Putkeen mentiin ihan reippaasti 


Olin ottanut ennen kisaa puomia, keppejä ja keinua harjoitusalueella useamman kerran, ei ongelmia. Ennen seuraavaa starttia nostimme vielä pussin harjoitusaluueelle ja siitä mentiin muutaman alkuharjoituksen jälkeen oikein hienosti. Keinulla ja puomilla ei ongelmia. Mutta radalla sitten kertautui taas ongelmat eli me suoritetaan vihreitä esteitä, mutta ei punaisia. Toisella radalla onnistuimme suorittamaan renkaan kuitenkin virheittä ja teimme kepitkin kahteen kertaan, kun ohjaaja sössi menemällä väärää rataa hylyn jälkeen, muutenkin ohauslinjat menivät tuon pussin hylkäyksen ja keppien takia sitten aivan sekaisin, että sähellystä kyllä löytyi ihan ohjaajankin osalta Nolostunut.

Kisan jälkeen mentiin ottamaan taas harjoitusalueella pussi ja puomi. Pussia mentiin tosi reippaasti, mutta puomilla väisti, joten otin remmiin ihan rauhallisesti ja mentiin kaksi kertaa yhdessä ja sitten kaksi kertaa vapaana.

Eli ihan huippusuoritukseen ei yletty :o), mutta vietettiinhän kaksistaan yhteinen päivä Rommin kanssa !

17.01.2009 omallapihalla treeniä


Lauantaina otettiin vaan omalla takapihalla pikkuisen tokoa.


Rommi



  • Hyppy avo

  • Kaukokäskyt avo

  • Sivuaskeleita

  • Takapäänkäyttöä


Inka



  • Hyppy alo / hypyn takana seisomeinen

  • Kaukokäskyt avo / läheltä

  • Seuraamisen kontakti / muutaman askeleen seuraaminen

  • Käännöksiä paikallaan


Pablo



  • Kaukokäskyt avo

  • Kaukokäskyt / seiso - istu - seiso, maahan - seiso - maahan

  • Kontakti

  • Täyskäännös paikallaan


Aamun koirat peuhasivat pihalla ja vähän myöhemmin aamusta mentiin sitten remmilenkille. Pablo ei ontunut, mutta illalla nilkutti sitten sisällä kotona, joten sunnuntain agilitystarttit jää Pablon osalta väliin eli Rommi lähtee sitten Pablon sijaan (kylläkin ykkösluokkaan), sain sovittua sen viikolla seuran kanssa, kun Pablo alkoi ontumaan.


Muuten lauantai menikin isän luonna viettämässä hänen 80 -vuotis syntymäpäiviään. Mitään suuria juhlia isä ei halunut pitää. Launtaina meitä oli paikalla isän lisäksi sisareni Immu miehensä Antin kanssa ja heidän vanhin poikansa Atte.

perjantai 16. tammikuuta 2009

16.01.2009 Pablo ontuu yhä


Aamulenkillä Pablo ontui yhä asfaltilla, metsässä liikkui vähän paremmin Otsan rypistys. Pidetään silmällä tilannetta, alkuun nyt lepoa !

15.01.2009 tokoa Heurekalla


Pian kanssa tavattiin töiden jälkeen Heurekalla toko treenien merkissä.


Inkan aloitti treenit Sulon jälkeen ja hyvässä vireessä neiti olikin. Sivulletulot oli kipakoita ja nopeita. Hieman paikan kanssa on viilaamista, varsinkin kun sitä oikeaa paikkaa pitäisi siirtää aavistuksen taaksepäin. Otin seuraamista, lähinnä Suskin neuvomalla tavalla. Oikea paikka alkaa hahmoittua ja edistäminen on vähentynyt jo parista harjoituskerrasta. Palkkana käytin ensimmäistä kertaa tässä harjoituksessa patukkaa heittämällä sen klo 9.00 !


Lelulla palkkauksen kanssa toimin vähän eritavalla kuin aikaisemmin eli kun Inka tuli tavallaan tarjoamaan patukkaa vetoleikkiä varten, en tarttunutkaan siihen vaan yritin saada pannasta kiinni ja silittää vaan ipanaa. Sitten odotin, että irrottaa patukan ja aloin tehdä oikealle liikettä, jotta saa saalistaa, sitten pieni taistelu ja vastustuksesta voitto tai sitten potkin lelua ja annan saalistaa.


Vähän se rallatteli lelunsa kanssa ja metelöi, mutta kyllä tämä tästä vähitellen saadaan aisoihin, kokonaan en edes halua tuota revittelyä poistaa.


Inka



  • Seuraaminen / ympyrää oikealle, suoralla palkkaus patukalla

  • Takapääharjoitus / alkuun vähän nypytystä, ei olisi tarvinut, teki paremmin ilman, että nypytin / selvästi on alkanut tajuamaan idean

  • Ruutu x 2/ Pia vei pallon ruutuun / vauhti hyvä

  • Luoksetulo ja eteentulo / "liki ja tänne"


Seuraavana vuorossa Rommi, joka oli taas positiivisen innokas. Alkuun käytin seuraamisessa namia nenän edessä ja palkkasin välillä (1. kierros), sitten nostin sen olkapään kohdalle ja palkkasin välillä esim. käännösten jälkeen (2. kierros) ja viimeiseksi sitten namin antaminen suusta eli ei käsiapua (3. kierros) ! 


Rommi



  • Paikallaolo avo / Tessa parina / minä piilossa kokoajan, rauhallinen niin kauan kuin Pia näkyvillä pystyssä, vähän haistelemista yms. kun Pia meni kyykkyyn

  • Seuraaminen ja sivulletulot

  • Tunnari / kapulat jonossa / tehtiin kisan alkurutiineilla,  liikkeenohjaaja / ensimmäistä kertaa käännyin / lähiti oma käskyllä heti / lähti etenemään suoraa laukalla ja aloitti toisesta päädystä haistamalla, ei koskenut ja toi välittömästi oman sen kohdatessaan / palautus laukalla suoraan eteen / ei mälvännyt kapulaa, mutta olisi voinut paremminkin pitää, oli vähän toisessa suupielessä, Nauru

  • Luoksetulon pysäytys / liikkeenohjaaja / vähän etenee, mutta reagoi / aavistuksen ennakointia / otin muutaman läpijuoksun lisäksi

  • Kaukokäskyt avo / välimatkaa kasvatettiin

  • Luoksetulo läpijuoksuna / suora eteentulo


Viimeisenä olikin sitten Pablon vuoro. Vähän arvelutti ottaa Pablo kun jätkä aamulla lenkillä ontui, mutta Heurekalla käydyn pissalenkin aikana nurmella ja metsässä liikkui normaalisti, joten ei kun kentälle.


Pablo



  • Seuraaminen / namiavustuksella, käsi alaviistossa / sivulletulot taas parempia eli paikka oikea / hyvin iloista tekemistä, mutta yhtä-äkkiä alkoi taas ontua asfaltilla

  • Kaukokäskyt avo / pitkä matka

  • Kaukokäskyt seiso / lyhyt matka

  • Eteentuloa läheltä käsiavulla ja sihahtamalla eteen tullessa, jotta kohottaa pään ajoissa

  • Luoksetulon pysäytys nurmella puun kiertona / jätkä aivan intona, ei ontumista / pysähdys nopeampi ja hauskaa oli


No niin nurmella ei onnu, mutta asfaltilla ei, joten treeneistä tuli sitten lyhyemmät kuin tarkoitus. Pian kanssa tuli puhetta muuten vaan Pablosta eli kun olen sanonut, ettei se välitä musta oikein pätkääkään vaan tekisi varmaan jonkun muun kanssa paremmin töitä. No Pia kehoitti mua vaan nytkin katsomaan, että Pablo oli mun koirista ainoa, joka ei kiinnittänyt mitään huomiota häneen kun treenattiin tänään. Aivan täysillä kiinnitti huomion muhun (no joo se halusi lihapullia minulta Cool !


*****


Harmin paikka. Pablo ontui taas iltalenkillä ja pahasti, vaikka sisällä köpsyttelee ihan hyvin. Varsinkin asfatilla könkkää kunnolla. Taitaa jäädä meidän kohdalta sunnuntain Purinan kisat väliin.


Annan olla levossa muutaman päivän ja sitten varaan ajan joko kiropraktikolle tai fysioterapeutille. Jos siitä ei apua niin täytyy kuvata eläinlääkärillä. Tassut on ihan kunnossa ja samoin jalat, ei arasta kosketusta rajoissa. Veikkaisin kuitenkin oikeaa etutassua eli etupäässä nyt jotain.


Mahdollisesti viime sunnuntain pöydälle liian kovaa tullut hyppy, jolloin meni samantien yli pöydästä ja Pablohan ei osaa laskeutua näissä tilanteissa rennosti on kuitenkin venähdyttänyt jonkin paikan. Maanantaista keskiviikko iltaan kuitenkin liikkui normaalisti !


 

keskiviikko 14. tammikuuta 2009

14.01.2008 omalla pihalla tokoa


Tosiaan tänään omalla pihalla lyhyet treenit jokaisen kanssa.


Ensimmäisenä Rommi, joka harjoitteli seuraavia liikkeitä:



  • Sivulle

  • Takapääharjoitus

  • Kaukokäskyt avo

  • Seuraaminen

  • Seisomisen paikalla pysyminen

  • Eteentulo


Rommia palkkasin froliceilla.


Inkan ja Pablon kanssa ei ollut tarkoitus treenaa, mutta kun kumpikin ihan väen väkisin olivat tulossa kanssa treenaamaan ja Pablo yritti vielä työntää itsensä Inkan ja oven väliin, päätin sitten tehdä jotain niidenkin kanssa.


Inka kesittyi työhön oikein kivasti ja ei pahemmin häseltänyt. Palkkana Natural menu. Inka harjoitteli seuraavia liikkeitä:



  • Seuraaminen ympyrällä

  • Seuraaminen käännökset / neliö

  • Takapääharjoitus

  • Kaukokäskyt avo

  • Eteentulo

  • Jäävät liikkeet

  • Seisomisen paikalla pysyminen

  • Paikallaolo


Sitten meidän piipa paaaapa:



  • Kaukokäskyt avo

  • Seuraaminen, käännökset / neliö oik. ja vasem.

  • Jäävät liikkeet

  • Seisomisen paikalla pysyminen

  • Eteentulon tiivistys

  • Sivulletuloa


 ******


Jos jotakuta kiinnostaa niin lisäsin muutaman kuvan Rommista tuonne 10.01.2009 hallitreeneihin ja samalle päivälle muutaman poseerauskuvan Rommista myös.

13.01.2008 Viikissä tottista


Rommin tottistreenit Viikissä pk-ryhmän kanssa.


Rommin treenit:



  • Ilmoittautuminen

  • Seuraaminen / ympyrä / käsiapu, käsi alhaalla kuonon edessä

  • Seuraaminen / ympyrä / käsiapu, käsi olkapään kohdalla

  • Seuraaminen / ympyrä / ei käsiapua, palkkaus suoralla

  • Henkilöryhmä / ei ottanut häiriötä

  • Jäävät liikkeet / ei valmistelevaa osuutta / nopeus parantunut

  • Luoksetulo eteen läheltä / ohjaavalla käsiavulla, tiivistys

  • Luoksetulo / 1. vinoon, 2. suora


Poikkeuksellisesti palkkasin seuraamisessa jo ympyrällä, tästä tarkoitus päästä mahdollisimman nopeasti pois. Suskihan neuvoi, että ei palkata ympyrällä. Minun pitää myös suoralla palkatessa pysähtyä kun palkkaan.


Luoksetulossa ensimmäinen tosiaankin meni aavistuksen vinoksi, joten hieman autoin toisella kertaa niin, että siirsin käsiä aivan pikkuisen sivulta etupuolelle, todella pieni apu, jonka pystyy käyttämään myös kisoissa, näyttää vielä aivan luonnolliselta. Tarkoitus tietenkään ei ole tätä apua käyttää enään kisavaiheessa, mutta sen mahdollisuus on.

12.01.2009 lepoa ja pientä puuhastelua kotona


Illalla otin kotona vain hieman kaikkien kanssa kaukokäskyjä, kontaktia peilin edessä, eteentuloa, takapääharjoitusta ja erilaisten kapuloiden pitoa.


Muuten vain laiskoteltiin koko päivä, ei mitään ihmeempää !

maanantai 12. tammikuuta 2009

11.01.2009 scy:n kokous ja tokoa


Pian kanssa mentiin Scy:n Helsingin alaosaston vuosikokoukseen. Rommi ja Pablo sijoittuivat alaosastossa vuoden 2008 kisoissa oikein mukavasti.

Pablo

- 4. sija pitkäkarvaisissa tokocollieissa
- 3. sija (jaettu) agilitycollieissa, kummatkin karvanlaadut

Rommi

- 1. sija pitkäkarvaisissa käyttöcollieissa
- 5. sija pitkäkarvaisisssa tokocollieissa

Paikalla oli paljon tuttuja, mutta lähdimme Pian kanssa melkein heti Ikean parkkipaikalle tokoilemaan. Alkuun oli tarkoitus mennä ottamaan kokouksen jälkeen esineruutua, mutta päädyimme sittenkin tokotreeneihin.

Aloitin Inkalla:

- Ruutu / Pia vei pallon / vapautus luokse / muutama toisto
- Seuraamisen tiivistys ja oikea paikka / ympyrältä suoralle
- Takapääharjoitus / käytin nypytystä
- Ruutu / vain yhden kerran

Rommin kanssa treenattiin seuraavaa:

- Ruutu / namialusta / vapautus luokse
- Seuraamisen tiivistys / täytyy ottaa namiapu oikealle tehtäessä
- Seuraaminen vasemmalle ympyrää / kontakti pysyy
- Takapääharjoitus namiavulla / oikein hyvää
- Seuraaminen / sivuaskeleet, peruutus yms. / hyvä
- Tunnari / kello / vain yksi toisto kun meni hyvin
- Kaukokäskyt / istu - maahan / kynnys apuna
- Luoksetulon pysäytys käsimerkillä / liikkeenohjaajan käskytys
- Luoksetulon pysättys kaksoiskäskyllä / liikkeenohj.
- Läpijuoksu / ei pahemmin ennakoinnut / liikkeenohj.

Pablokin pääsi viimeisenä treenaamaan. Ei siitä seuraamisesta mun kanssa tule oikein mitään. Mua masentaa tosissaan, katsoin sitten kun Pia seurautti Pabloa, kylläkin namin avulla, mutta täytyy sanoa, että se näytti hyvältä. Pablon paikka oli hyvä, sivulletulot hyviä ja kontakti hyvä, no niinpä niin. Saavatkin sitten mennä kisaamaan kaksistaan, olen katkera !

- Seuraaminen
- Kaukokäskyt / maahan - seiso / läheltä / kynnys apuna
- Luoksetulon pysätys / itse pystäytys ei ole enää tarpeeksi terävä
- Luoksetulo läpijuoksuna
- Seuraaminen / ohjaajan vaihto :-) :-)

Treenien jälkeen menin käymään taas Sipoossa pienellä metsälenkillä ja siitä sitten hetkeksi kotiin rauhoittumaan ja illalla Purinalle agilitytreeneihin.

******

Rommin ja Pablon kanssa treenattiin agilityä Purinalla. Rommi teki samaa rataa kuin Pablo ja hienosti meni. Ensimmäinen kierros vähän takkusi, mutta sen jälkeen meni ihan kivasti. Ainoastaan rengas tuotti ongelmia ja jouduin vetämään sieltä Rommin läpi, en pysty juoksemaan vierestä. Kepit meni vartaloavulla helpommalta puolelta ihan kohtuullisesti, mutta vaikeammalta puolelta homma meni sähellykseksi. Aika kivasti Rommi menee kun muistan sanoo "kierrä" enkä "takaa", kuten Pablolle.

Pablon ensimmäinen kierros oli tosi nihkeä, mutta paransi siitä seuraavilla harjoituskerroilla. Tekniikkapuolella harjoittelin vain Pablon kanssa. Pöydällä sattui vähän haaveri, tuli sen verran kovaa, että tippui toiselta puolelta alas ja sehän harmitti kaveria :-( eli Pablo ei tykännyt yhtään. Kontaktit Pablo suoritti totuttuun treenitapaan eli otti kontaktit harjoituksissa hyvin.

Rommin kanssa tekniikkapuolella otin vain paikallaoloa ja poistin hallin ovesta ulos hetkeksi. Kävin usein palkkaamassa ja menin taas pois hallista. Vähän myös sivuaskeleita ja peruuttamista. Pablolla otin kaukokäskyt kerran.

Vertahyydyttävä tapahtuma kävi silloin kun käskin A:lta tullessa Pablon pöydälle, niin Rommi hyppäsi muoviselle pihapöydälle seisomaan samalla, vaikka oli remmistä kiinni tolpassa. Voi, että mä pelästyin, voivottelin, että "Rommi eiiiiiii noin" ja juoksin äkkiä nostamaan Rommin alas, kun se ei itse suostunut hyppäämään kunniapaikaltaan alas. Rommi rakastaa pöytää ja se olisi voinut koitua jätkän kohtaloksi. Remmi riitti juuri ja juuri, huoh !

10.01.2009 tokoa hallilla


Marian kanssa tokotreenit tänään Vantaankosken lähellä lämpimässä hallissa. Heidi ei ollut päässyt tulemaan, joten pääsin Heidin tilalle Marian seuraksi.

Otimme myös paljon kuvia Rommista, koska sain perjantaina pyynnön toimittaa kuva Rommista colliesanomiin vuoden 2009 ensimmäiseen numeroon. Kivoja kuvia Maria saikin kännykällä otettua, mutta sitä lehtikuvaa ei valitettavasti tule. Päivittelen tokokuvia tähän blogiin kunhan ehdin.

Inka oli ensimmäisenä vuorossa ja tarkoituksena oli ottaa seuraamista ja peräpäänkäyttöä, mutta Inka ei oikein pystynyt keskittymään. Hallissa oli niin paljon katseltavaa. Liikkui kuitenkin matolla ihan hyvin ja häntä oli takana vaakatasossa. Vaihdoin sitten lennossa treenisuunnitelmaa ja otin seuraavat liikkeet:


- Hyppy alo
- Ruutu
- Jäävät liikkeet
- Eteentulo läheltä


Treenien päätteeksi jätin Inkan metallihäkkiin seuraamaan muiden treenejä ja laitettiin hieman vilttiä siihen peitoksi. Rommi oli aivan tohkeissaan hallissa. Teki töitä erittäin innokkaasti ja liikkui matolla vähän liiankin liukkaasti.


- Hyppy avo
- Seuraamista / ympyrää
- Ruutu
- Tunnari x 2 / ensimmäisellä kerralla otti suuhun väärän, vaihtoi oikeaan
- Metallinouto x 2 / palautus ravilla, muuten erinomainen
- Luoksetulon pysäytys käsimerkillä / vähän hidas ja liukuu, vap. luokse
- Luoksetulon pysäytys käsi- ja äänimerkillä / parempi, vapautus luokse
- Läpijuoksu
- Kaukokäskyt
- 650 gr kapulan pitoharjoituksia







Viimeisenä sitten otin vielä Pablon pikatreeneihin, mutta Pablo ei oikein pitänyt hallista, muistuttaa kait keravaa liikaa. Pablon treenit koostuivat seuraavista harjoituksista:

- Hyppy
- Ruutu

********
Hallilta palattuani otin muutaman seisonta kuvan Rommista. Tässä parhaat palat.




Loppupäivä laiskoteltiin ja käytiin Paulan kanssa sitten kahden tunnin remmilenkillä. Annoin koirien hetken leikkiä vapaana pellolla, mutta ei niitä kauheasti huvittanut edes juosta.

07.01.2009 tottista Kirkkonummella


Töiden jälkeen kävin hakemassa Katin ja Legon mukaan Kirkkonummelle koulutukseen Suskin luokse yksityistunnille. Tälläkertaa Rommi jäi kotiin ja minulla oli vain Inka mukana.


Inka vierasti paikkaa ja alkuun saalisti kyllä hyvin, mutta sitten ei enää saalistanut ollenkaan. Jouduimme myös vaihtamaan paikkaa alueella, jolloin Inka onneksi alkoi hieman rentoutua. Seuraamisen ongelmaa eli edistämistä ei ollut näkyvillä, eipä tietty ja ei todellakaan kirmannut pitkin kenttää leluinensa !


Joten treenattiin namilla, kun ei hakenut edes palloa. Onneksi sentään nakit kelpasivat. No hyvin se meni kuitenkin (tai niin no, mä jouduin tekee vaikka kuinka monta toistoa, kun olin niin tumpelo itse), tehtiin samaa kuin Rommille eli tiivistämistä isolla ympyrällä ja siitä jatkettiin suoraan ja palkka sillä suoralla, mutta namin kanssa. Toistettiin sitä samaa ja ihan kivasti meni vähitellen. Mulle vaikeinta oli näköjään se, että pysähdyn kun annan palkan, enkä juokse eteenpäin vain nameja syötellen. Se on tzip, pysähdys ja nami, siitä sivusaumasta vasemmalla kädellä ja liina kassa vasemmassa kädessä kokoajan. (Toope kysyy, että miten, jos mulla liina vasemmassa kädessä, "tiputa se liina" sanoo koutsi, mutta mulle liikaa liikkuvia osia tänään.) Lisäksi mun pitäisi kaartaa enemmän oikealle, koska alan aika äkkiä kävellä melkein suoraan.


Ennen palkkausta mun pitää olla hiljaa, en saa supattaa koiralle kokoajan. Mutta mun täytyy ympyrällä kehua ja kannustaa, mutta en saa puhua kokoajan. Tosi vaikeeta, hei !


Kysyin sitten sitä palkkausta kun treenaan palkkana patukka tai pallo ja kun Inka edistää ja aukee. Silloin heitto klo 9.00 kuten arvelin (tämä siis sen edistämisen ja avautumisen takia.) Leikkimisessä en saa tarttua siihen patukkaan heti vaan lähinnä otan pannasta kiinni ja silittelen sekä kehun, tavoitteena, ettei tiputa patukkaa/palloa heti eli se rauhanvaihe. Laitan käden sinne leuan alle ja pyydän irroittamaan (tai sitten irroittaa itse). Tämän jälkeen, joko potkin patukkaa, jotta hieman nousee saalisvietti ja annan saalistaa sen tai sitten teen itse saalisärskykkeitä oikealle pyörimällä, annan ottaa kiinni ja hieman taistelen, kun vastustaa niin saa voittaa.

Voisi olla ihan toivottavaa, että hyppää rinnuksille tullessaan sen pallon/patukan kanssa.


Toisella kierroksella harjoitteltiin sitä täyskäännöstä paikallaan eli takapäänkäyttöä. Olen opettanut Inkan perusasennon hieman liian eteen, joten sitä pitää korjata. Voi, että olin sitten tumpelo tässä harjoituksessa. Mun piti kääntyä paikallaan ja samalla nypyttää liinasta kohti mun peppua, liina tuntumalla kokoajan. Samalla antaen Inkalle käskyn sivulle (alkuun kokeiltiin seuraa käskyllä, mutta vaihdettiin sivulle, koska sillä Inka osaa paremmin hakea oikeaa paikkaa). Sitten vielä se namin antaminen, voi vee, että tärkeää oikeasta paikasta namin anto.


Nypyttäminen täytyy olla todella kevyttä sekä suuntautua mun peppua kohden, ei missään nimessä taaksepäin ja mun käsi ei saa olla liian ylhäällä. Viimeiset toistot oli sellaisia, että laitoin Inkan istumaan, itse menin sivulle hieman edemmäs kuin koira (varpaiden mitan verran), käsky sivulle - tauko - "tepsutus" vasemmalle eli nypytys jätettiin pois. Koiran olisi toivottavaa tulla vähän vaikka vinoon mun taakse tässä tapauksessa. Inka osaa kuulemma jo, fiksu tyttö, mutta miten saada tämä tumpelo osaamaan vielä. Mulle piirrettiin ympyrä, jonka sisällä saan tepsutella. Mä astun askeleen tai jotain vieläkin pahempaa. Suski nosti mua takista tai ohjas kun en muuten oikein älynnyt liikkua, hi ja hellurei !


Käski hankkia littanan kiven ja tepastella sen päällä ympyrää, jotta opin itse koordinoimaan oikeaa liikettä. Vähitellen rupean siis tekemään ympyrää paikallani, samalla annan täyskäännös merkin äänellä ja annan käskyn "sivulle" useamman (lue tarvittavan) kerran ja pyörin ympyrää, siitä sitten suoraa ja kun edistää, niin taas täyskäännös pyörimällä ympyrää ja niin edelleen, johan ei edistä ja suoreneekin.


Näillä kahdella harjoituksella kuulemma kahdessa viikossa mulla pitäisi olla koira, joka tekee hyvän täyskäännöksen ja ei enää edistä vaan hakee oikean paikan. Eli kaipa mä joudun treenaa joka päivä ja useeseen otteeseen.


Olin lopulta ihan tyytyväinen Inkaan. Se jaksoi toiston toisensa perään, vaikka ei pystynytkään leikkimään. Suski sanoikin, että siitä näkee, että otti paineita vieraasta paikasta ja tilanteesta. Kontaktia tulee harjoitella paljon. Toisekseen se kyllä rentoutui vähän kun siirryttiin siitä seinän vierestä pois, toiselle kentälle noin 20 metrin päähän. Kuulemma pentujen jälkeen voi olettaa nartun olevan hormonaalisesti noin puolen vuoden päästä normaalisoitunut. Alkuun voi tosiaan näyttää, että kulkee täydella teholla, mutta sitten jossain vaiheessa voi alkaa olla vähän hankalampi (ei nappaa ihan täysillä). Joten ehkä en sitten kuitenkaan vielä keväällä mene sinne bh-kokeeseen vaan syksyllä.

Ampumiseen suositteli, että ammutaan ensimmäiset kerrat niin kaukaa kuin se ei reagoi yhtään ja sitten vähitellen lähemmäksi. Ampuminen tehdään niin, että ammutaan koiran selän takaa ja edetään seurauttamalla eteenpäin poispäin ampujasta. Koira ei jätetä ns. yksin, vaan se seuraa, jos se rupeaa tekemään jotain muuta niin nyppäys ja heti kun korjaa niin kehut.

Kävimme myös yleisesti läpi mitä keinoja käyttävät koirille, jotka hieman reagoivat laukauksiin. Tietysti, jos koira menee sellaiseen tilaan, että se ei pysty vastaanottamaan mitään, ei voida tuotakaan suorittaa. Yleensäkin taitaa olla niin, että reakointi yleensä lisääntyy koiran vanhetessa, jos sillä siihen taipumusta on.

06.01.2009 tokoa Tuomarinkartanolla


Pk-ryhmän kanssa tapaaminen Tuomarinkylässä hiekkaparkkiksella. Tälläkertaa tarkoituksena ottaa tokoa vaihteeksi. Otimme alkuun ihan vaan paikallaolon, jolloin Kati ja Minä mentiin piiloon noin minuutiksi ja Marjaana jäi Jemman kanssa ottamaan alokasluokan paikallaoloa. Samu toimi liikkeenohjaajana.

Rommi oli muuten hyvin, mutta oli hieman nytkähtänyt eteenpäin eli liikkunut hieman. Muuten paikallaolo meni ihan hyvin. Muuten otti hieman häiriötä uudesta paikasta eli meinasi lähteä luoksetulon jätössä perään, kaukokäskyissä matkaa piti lyhetää. Sama ongelma myös muilla.

Rommin omalla vuorolla otin seuraavat liikkeet:

- Hyppy avo, istuminen vaatii vielä työtä
- Seuraaminen / sivuaskeleet, peruutus yms.
- Jäävät liikkeet / käsiavulla / vauhti parantunut
- Luoksetulon pysäytys / läpijuoksuja / kaksoiskäskyllä terävämpi
- Kaukokäskyt / istu - maahan
- Tunnari / kello / aika hyvä
- Ruutu / ihan kelvollinen

Treenien jälkeen suuntasimme Katin kanssa läheiselle pellolle ja siitä sitten pienelle remmilenkille. Kävimme myös katsomassa hevosia tai lähinnä liikuimme tallien alueilla ja hyvin meidän Rommi käyttäytyi, kaipa se heppa on niin iso, että ei sille viitsi pokkuroida.

*******
Kotiin palattuani lähdin Inkan ja Pablon kanssa lenkille. Metson parkkipaikalla otettiin sitten tottista kummallekkin.

Inka

- Seuraamista
- Leikkiä
- Jääviä liikkeitä
- Luoksetuloa
- Kaukokäskyjä avo
- Kätyin palkkana kanaa / lihapullia / palloa

Pablo

- Seuraaminen, namiavustuksella / käännöksiä oik. ja vasem.
- Kaukokäskyjä
- Tolpan kiertoa
- Eteentulon tiivistys

Kotiin päästyäni otin vielä hyppyä omalla pihalla kaikille niiden kisaluokan mukaisesti ja Pablolle tein pihalle tunnari harjoituksen. Paljon kapuloita pinoon ja siihen sivulle oma. Vaihtelin oman paikkaa pinon sivulle, eteen ja taakse. Kerran taisi tuoda väärän, jonka otin vaan pois.


Pablo oli myös niin röyhkeä, että kun olin menossa ensimmäisenä pihalle Rommin kanssa niin, jätkä tunki itsensä väkisin pihalle eli oli sitä mieltä, että hän ensin.

05.01.2009 Ojangossa tottista


Pian kanssa tavattiin Ojangossa heti aamusta ja aloitettiin esineruudulla, joka tehtiin aukealle. Rommi oli ensimmäisenä vuorossa ja teki ihan kelvollisen suorituksen. Mitä nyt kylläkin ensin haki sivurajat ja jäljesti jonkin verran, mutta positiivista oli se, että työskenteli kokoajan. Rommilla haetutin ruudusta 3 esinettä, mutta ruutu oli enemminkin sellainen motivoiva eli esineitä oli useampi takarajalla.

Inkan vuoro oli Tessan jälkeen ja tyttönen teki todella hyvää työtä. Irtosi takarajalle suoraan hyvin ja vauhtikin oli hyvää. Inkalla haetutin myös kolme esinettä. Pablokin pääsi ruutuun hakemaan 2 esinettä, ensimmäinen lähetys oli oikein hieno, mutta toisella kerralla oli hieman hankalampi.

Esineruudun jälkeen otimme tottista ja otin myös siinäkin kaikkien koirien kanssa jotain. En taida ihan muistaa mitä tehtiin näin jälkikäteen, mutta merkitään nyt pääpirteittäin ja kysytään Pialta muistaako hän Nolostunut.

Rommi

- Jyrkkä vinoeste / patukka
- Matalampi hyppyeste / patukka
- Tunnari / kellomuodostelma / vain oma hajustettu
- Luoksetulon pysäytys / käsimerkillä

Inka

- Jyrkkä vinoeste / patukalla
- Seuraamista / edistää / tehtiin käännöksiä vasemmalle
- Jääviä liikkeitä / kerran myös ihan kisamaisesti maahan ja seiso
- Luoksetulo

Hieman vielä leikkiessä rallattelee itsekseen, mutta oli kuitenkin oikein sähikäinen ja seuraamisessa on tehtävää paljonkin, edistää ja luontainen kontakti alkaa vaatia ihan työtä eli se on näköjään heikennyt tässä mammaloman aikana. Täytyy ottaa kontaktitreeniä lisää.

Pablo

- Nouto / kapulan meni säpäläiksi, mutta Pablo haki sen lopun mitä siitä 
  jäi jäljelle, voi hitsi kun harmittaa
- Luoksetulon pysäytys / vähän on hidas ja liikkuu liikaa
- Läpijuoksuja
- Seuraamista
- Jäävät liikkeet
- Luoksetulon tiivistys

En oikein muista varmasti mitä otettiin Pablon kanssa.

Tottiksen jälkeen ajoin läheiseen metsään lenkille ja koirat saivat juosta oikein kunnolla.

sunnuntai 4. tammikuuta 2009

04.01.2009 tottistreenit Viilarissa


Nyt sitten vuoden ensimmäiset treenit Rommin kanssa Viilarissa pk-ryhmän kanssa, paikalla Marjaana ja Jemma, Samu ja Tuima sekä Kati ja Geena. Muuten en ole pahemmin mitään treenannut, kotona otin eilen tunnarikapulan, ohjatunkapulan, metallikapulan ja 650 gramman kapulan pitoa kaikille kolmelle käyttäen kateutta hyväksi. Samoin eilen Rommin ja Pablon kanssa omalla pihalla jotain tosi pientä harjoitusta vai oliko se perjantaina, en enää edes muista.


Rommin treenit tänään koostuivat seuraavista harjoitteista:



  • Seuraaminen

  • Haukuttaminen

  • Jäävät liikkeet käsiavulla / istu - maahan (testattiin myös ilman apua, toimii) / vauhti ok

  • Luoksetulon tiivistystä läheltä

Pidettiin pieni tauko toisen koiran kentälle tullessa, koska meillä ohjelmassa oli vauhtinouto ja eteenmeno. Haluttiin vältää, ettei synny mitään haaveria, koska koirat "vartioivat" arkena samaa reviiriä. Tauon jälkeen jatkoimme seuraavasti:



  • Vauhtinouto / Samu heitti kapulan kauemmas / hyvä eteneminen kapulalle / hyvä vauhti palautuksessa, erinomainen suoritus

  • Eteenmeno 2 jalkapallolla / Marjaana vei pallot / hetsasin pallojen viennin aikana paljon / vauhti hyvä ja toiselle pallolle löytyi vielä paukkuja

  • Viimeisellä eteenmenopallolla kunnon leikki :-), mahtava mies tuo Rommi

*******


Tänään Inka on alkanut vähän jo rentoutumaan ja jopa leikkivät aamulla kunnon juoksukilpailua Rommin kanssa. Valitettavasti päivälenkillä tuntuivat vieläkin paukuttelevan. Nyt illalla on Purinan agilitytreenit, joten otan vain Pablon ja Rommin mukaan. Inka tulikin juuri ulkoilemasta Riston kanssa, joten voinkin alkaa pakkaamaan poikia autoon.


 


 

torstai 1. tammikuuta 2009

01.01.2009 Hyvää Uutta Vuotta


No nyt se vuosi on vaihtunut, mitenkään ei sitä tänävuonna tullut juhlistettua, kärvistelin vaan kotona koirien kanssa yksinään, kun Risto vietti aikansa baarissa.


Töiden jälkeen eilen käytin koirat Sipoossa lenkillä ja annoin niiden mennä vapaana, vaikka paukuttelu sinne asti kuuluikin. Pojat liikkuivat ihan reippaasti ilman mitään paineita, Rommi kiisi edellä ja Pablo tuli perässä tutkien muiden koirien jättämiä viestejä, mutta Inka marssi sitten mun kantapäillä koko matkan.


Pablo on tähän asti selvinnyt paukuttelusta hyvin niin ulkona kuin sisällä, ainoastaan aamuyöllä ei suostunut olemaan tuossa pihalla ulkona, kun Rommi kävi kummallakin tarpeellaan. Aamulla kuitenkin reippaasti taas mentiin lenkillä ja ei sisällä yhtään ole läähätellyt tai ollut haluton lähtemään lenkille. Inkan tilanne taas oli aivan toisenlainen, se stressasi pahasti niin sisällä kuin ulkonakin. Outoa, kun viime vuonna ei pahemmin reagoinnut ollenkaan ja edes Pablon rauhallisuus ei näyttänyt vaikuttavan mitenkään. Toki voi olla, että kun lapset paukuttelee tässä alkuvuoden noita paukkuja luvattomasti, niin se voi alkaa kädä jo sitten Pablonkin hermoille. Siankorva ja ruoka kuitenkin kelpasi, mutta muuten vaan läähätti ja tärisi. Ensivuonna kyllä vakavasti ajattelen rauhoittavani sen, katsotaan nyt !


Tänään ollaankin vaan oltu lähinnä sisällä ja päivällä otin Rommin kanssa omalla pihalla vähän sivuaskeleita, sivulletuloa, kaukokäskyjä ja jääviä liikkeitä. Rommin into oli valtava ja tekeminen oli toisaalta vähän säheltämistä liian innon kanssa. Pablokin lähti hommiin pihalle niin innokkaasti, että meinasi tönästä minut kumoon, itse treenaaminen oli kuitenkin vähän vaikeaa paukkujen takia eli tässä vaiheessa jo kuunteli, joten harjoiteltiin vaan niitä liikkeitä, joissa se varmasti onnistuu eli läheltä luoksetuloa, kaukokäskyjen liikerataa läheltä ja jääviä liikkeitä.