keskiviikko 28. tammikuuta 2009

27.01.2009 tottistreenit


Aamulla käytiin taas yhdessä ulkona. Johan siellä yksi on tunkemassa kiinanharjakoiran pentua flexissä meidän laumaan. Joudun sitten taas pyytämään, että älä nyt herranjumala siinä pienellä polulla laske sitä mun koirien keskelle, idiootteja nämä ihmiset. Olisi hyvä kun edes lukisivat jonkun koirien käyttäytymistä koskevan oppaan ennenkuin ottavat koiran.


Ai niin, unohdin eilen mainita, että käytän Rommin keskiviikkona eläinlääkärillä, otetaan verikokeet ja tarkastetaan terveys samalla kun Inkalla on aika lekuriin. Eläinlääkäriin asti käytän Rommilla kuonokoppaa, kun kaikki koirat ovat mukana lenkillä, mutta muuten se kulkee pelkästään valjaissa. Muualla se sitten saa kulkee valjaissa tai vapaana, vaikka muut koirat olisikin mukana.


Jos Rommi käyttäytyisi muualla kuten täällä reviirillä niin vaihtoehot olisi vähissä, mutta muuten se on ihan symppis ja sisällä käyttäytyy ongelmitta, joten en halua edes ajatella sellaista vaihtoehtoa.


Toisekseen, jos vähän yrittää ottaa selvää koiran käyttäytymisestä, niin eipä tuon raukan elämässä kaikki putkeen ole mennyt. Tutkimuksien mukaan pentuna loukkaantuneen koiran on todettu useimmiten käyttäytyvän agresiivisesti omia ihmisiä kohtaan ja siihen päälle sitten eturauhasen oireilut. Eikä asiaan kyllä auta sekään, että matkan varrella on saatu aivan vääriä ohjeita herkälle, pehmeälle ja terävälle koiralle, kaikki vaan niin helposti haluavat selittää asiat johtajuusongelmilla, vaikka kyse ei niistä ole, mutta sellainen ratkaisu ongelmaan kuin ongelmaan on helpompi eli vähän kaikkihan halutaan sillä selvittää.


Päivällä nähtiin muuten taas se harmaa pölyhuiska naapurista, meni sen verran kaukana, että muut kuin Rommi ei sitä huomanneet. Meni onneksi niin paljon edellä, että minulle jäi aikaa vaihtaa suuntaa. Ei siitäkään paljon apua ollut kun metsälenkiltä saapuessa törmättiin Santtuun, joka silloin ongelmakoirakoulutuksen aikaan hyökkäsi Rommin päälle. Nytkin Rommi haukkui ja hyökkäili, mutta koska sillä oli kuonokoppa saatoin rauhotella sitä, silittää ja kehua kun käyttäytyi hyvin, pyrin koskettamaan sitä mahdollisimman "hellästi" ja rauhallisin liikkein, jotta se ei tunne itsään uhatuksi.


Onneksi kuitenkin suurin osa ulkoilusta onnistui ihan hyvin Inkan ja Rommin juostessa vapaana. Se on vain tämä pihamaalle tuleminen, on vaan liian ahdasta. Paljonhan tästä mietteitä on ja riittäisi, vaikka kuinka paljon pohdittavaa. Suosittelen kuitenkin lukemaan Tuire Kaimion kirjan "Koirien käyttäytyminen", jos jotakuta kiinostaa. Aikoinaan olen käynyt myös Tuiren 3 - 4 tuntia kestäneellä luennolla, mutta Pablo oli silloin vielä pikkupoika.


*****


Asiasta toiseen. Illalla oli tottistreenit Viikissä Katin, Marjaanan ja Samun kanssa. Tälläkertaa otin Inkan, koska se osallistuu perjantaina Suskin koulutukseen Rommin sijaan ja Rommi tuli mukaan vaan sen takia, että pääsee iltalenkille muualle. No lopulta se Rommikin osallistui viimeisenä, joten ei senkään tarvinut kärvistellä autossa tekemättä mitään. No Rommi pääsee Suskille sitten seuraavalle kerralle, koska ensin vähän hoidetaan arkisuhdetta ja Inka tarvii kipeämmin muutamaan asiaan vinkkiä.


Inka



  • Seuraaminen ympyrällä

  • Takapäänkäyttö

  • Jäävät liikkeet

  • Luoksetulo alo

  • Luoksetulo / apuohj. pitää ja vapautus taakse heittämällä patukka, lyhyt leikki ja autoon


Rommi



  • Seuraaminen

  • takapäänkäyttö

  • Jäävät liikkeet

  • Luoksetulo / jätin maahan, suorasta eteentulosta palkka


Rommi oli erittäin ahneella tuulella ja innoissaan, varsinkin luoksetulo oli nopea. Samukin totesi, että se tulee kesään verrattuna paljon kovempaa niin nouto- ja luoksetuloharjoituksissa.


Treenien jälkeen pieni iltalenkki sinisten kaverien kesken. Inka ei kuitenkaan viitsinyt käydä tarpeillaan, joten pääsi sitten vielä kotona Riston ja Pablon kanssa ulos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti