torstai 29. tammikuuta 2009

29.01.2009 elämä jatkuu


Aamulla unohdin tietty ottaa sen pissanäytteen Inkalta. No eipä sillä väliä, kun sen pitäisi olla neljä tuntia vanha enintään, joten johan mä olisin joutunut ottaa uuden. Aamulenkki sujui leppoisasti, mutta vaihdoin meidän aamulenkin suuntaa varulta, mutta kuluttavaa olla kokoajan hälytystilassa.


Töissä ärsytti aivan älyttömästi meidän pomon kommetti Rommista, että "eikun piikille vaan". Tuohan tässä suuresti minua auttaakin, kyse on kuitenkin minun ystävästä, johon toisaalta olen kiintynyt ehkä liikaakin, jos nyt niin voi tehdä.


 ******


Käytiin sitten viemässä Inkan pissanäyte lenkin ohessa eläinlääkäriin. He hee, lompakko oli kotona, joten kävin sitten myöhemmin Rommin kanssa maksamassa. Inkan virtsa oli kuulemma priima tavaraa pikatestissä, mutta laittoi vielä viljelyyn. Soitin myös eläinlääkäriasemalle, jossa kävimme eilen ja tiedustelin niitä kilipirauhasen veritestejä.


Inkalla kaikki verikokeet kunnossa eli T4 19,4 ja TSH 0,2 eli neidin terveydentila tarkistettu, suhdeluku 97,0. Eli ei mitään erikoista, ilmeisesti ihan oikeasti merkkaa juoksuja (oletan niiden alkavan kuukauden sisällä, vaikka eläinlääkärin mukaan tulisivat siinä tapauksessa kovin aikaisin pennutuksesta) tai sitten merkkaa kuin jätkät aluetta.


Rommin tulos ei ollut yhtä hyvä. Kilpirauhasen vajaatoimintaa ei vielä todettu, mutta T4:n arvo oli viitearvoa matalampi. T4:n arvo oli 15,6 ja THS 0,17, joka taas oli ihan normaali. Suhdeluku 91,7, joka myöskin on normaali. Rommille suositeltiin uusinta testiä muutaman kuukauden päähän. Rommille aloitin myös kipulääkkeen illalla, vaikka kipua ei löydetty kliinisessä testissä, mutta kipulääkettä kokeillaan toistaiseksi ja seurataan Rommin tilaa. Jos siitä on apua niin jatketaan sen käyttöä. Täytyy nyt vaan huolehtia, että kisoihin mennessä kipulääkitys lopetetaan ajoissa. Maaliskuun kisa on kuitenkin nyt peruutettava, mutta teen sen vasta kun lääkettä on syöty sen kymmenen päivää (silloin pitäisi jo nähdä vaikuttaako lääke), koska varoaika riittä vielä silloin kisaan menoon.


Jos Rommilla sitten todettaisiin kilpirauhasen vajaatoiminta niin se tietäisi, että meidän kisaaminen päättyisi siihen, koska tauti vaatii jatkuvan lääkityksen. Netistä valitettavasti löysin Rommin siskopuolen, jolla on kilpirauhasen vajaatoiminta, eipä ollut kiva löydös, mutta tosiaan näitä varmaan riittää collieissakin kummassakin karvanlaadussa.


Eläinlääkärissä sattui hauska tapaus, kun vein Inkan pissanäytettä. Siellä ollut asiakas kysyi minulta, että onko meidän Pablo pentu. Mä luulin, että Inkaahan sen on tarkoitettava, mutta selvesi, että "eikun, tämä iso, onko se pentu ?", vähän mua nauratti. Meidän kohta seitsemän vuotias pentumme Cool !


Rommin kanssa harjoiteltiin kulkemista kuonopanta- ja valjas yhdistelmässä kahden eri remmin kanssa. Kyllähän se alkoi sujua vähitellen, mutta kuonopannasta tuleva remmi saisi olla ihan vähän pidempi, vaikka eipä tuolla niin väliä, kun se suurimman osan lenkkiä käveli mun sivulla tuijottaen silmiin namin toivossa (saan namppaa vain kun tulee ihmisiä tai koiria vastaan). Jouduin sitten sille vähän väliä sanomaan, että "saa mennä, vapaa, mene haistelemaan". Viikonloppuna täytyy päästä Sipooseen lenkille, jotta Rommi saa vähän relata kunnolla.


Toisaalta sen kanssa on ihan kiva kulkea yksinkin, kun se on niin innokas päästessään ihan minne vaan. Mä tunnen vaan itseni vähän orvoksi Päättämätön !


Illalla heitin vielä myöhään lenkin koko porukalla ja ei siinä mitään ihmeempää. Kannattaisi varmaan ajoittaa iltalenkki johonkin yhdentoista kieppeille. Pitäiskö laittaa herätyskello herättää mut lenkille about klo 22.30 ?!


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti