torstai 26. kesäkuuta 2008

25.06.2008 Purinalla agilityn epävirallinenkilpailu


Kohta mä varmaan kuukahdan väsymyksestä. Rommin ja Inkan kanssa taas suunta Purinalle, totuttamaan Inkaa halliin ja kisamaan mölliluokaan Rommilla.


Inka ei yhä pidä hallista ollenkaan. Yleensä tyttö on niin reipas ja ei koskaan ota paineita näyttelyhalleista tai muutenkaan ole mikään nyhverö, mutta Purinan hallilla ei viihdy. Talvella käytiin siellä tottistreeneissä ja välillä otettiin agilityäkin, mutta aina tuntui kuin ei olisi täysillä mukana. Nyt sitten läähätti ihan urakalla ja tärisi !


Ottaa ihan pirusti painetta hallista ja ei pidä yhtään tilanteesta. Ei edes Rommin vapautunut olemus auttanut ja yksin oli aivan yhtä paineessa. Yksi ystävällinen nainen hieman Inkaa silitteli ja syötteli nakkeja. Ainoa valonmerkki koko hommassa oli kun käytin Inkaa takana harjoitusesteillä, sen verran vapautui, että toimi namilla ihan rentona, mutta sen jälkeen oli ihan yhtä paineessa kuin aikaisemmin.


Ulkona kuitenkin hallin vieressä toimi ihan hyvin ja otin noin 1 minuutin pituisen paikallaolon, häiriötä ei ollut paljoa, yksi koira sivulla ja toinen kulki kentän läpi. Myöhemmin otin myös lyhyen pätkän seuraamista ja kontaktia ja siitä sitten leikkiä kahdella pallolla. Otin myös kaksi luoksetuloa, joista toinen meni vähän pipariksi, joten uusin sen ja toisella kertaa tuli erinomaisesti.Taisteli ihan normaalisti ja ei ollut näkyvillä hallissa ilmenevää paineistumista.


Rommin oli yllättävän rennolla fiiliksellä, kyllähän se haukkui hallissa, mutta vähitellen hiljeni siellä ja tyypilliseen tapaan käyttäytyi hillitysti kun vein lähtöön (he hee, siis toinen kerta möllikisoissa). Vauhtia en uskaltanut pahemmin pitää ja piti pitää huoli, että saatan koiran kunnolla esteelle ja vältän kaikkea siksakkia, että oma ja koiran juoksulinja pysyy suorana. Tämän vuoksi tuntui kuin oltaisiin oltu hidastetussa filmissä, mutta tarkoitus olikin saada koira suorittamaan puhtaasti sähläämättä ja tekemättä omiaan. Putkelle saatoin vähän huonosti ja liikahdin liian aikaisin kohti putken toista päätä, joten siitä tuli kielto, muuten meni aivan puhtaasti koko rata. Hienoa Rommi poika !


Tämä on Rommille ihan uutta ja erilaista, joten toimii ihan kivana vastapainona kaikelle muulle. Täytyy sanoa, että ihan kivasti meni taas koiralta, joka ei oikeastaan edes harrasta lajia !


Nyt sitten täytyy yrittää selvitä huomisesta työpäivästä ja yrittää olla ottamatta painetta Inkan huomisen tokokokeen johdosta. Liikkeet on kunnossa, mutta kestääkö koira musta tulevan jännityksen tai miten paikka ja tilanne vaikuttaa neitiin. Yhtään möllitokoa ei ole takana, ainoastaan yksi Riitan kilpaharkkakurssin osatunti, joka ei mennyt ihan toivomalla tavalla. Häiriökestävyys ei ole kovin hyvä vielä ja en osaa virittää koiraa oikealla tavalla vielä kisasuoritukseen. Myöskään palkkaamattomuus harjoituksia ei ole riittävästi. Toivotaan, että kisa järjestetään siinä pihalla ja emme joudu halliin, jos kisa on hallissa niin silloin Inka en voi viedä kisaan. On sen verran paineistunut hallissa, että en halua pilata seuraavan viikon tokokoetta Porvoossa !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti