keskiviikko 18. kesäkuuta 2008

17.06.2008 Porvoon agilitykisat


Nyt se sitten lopulta tuli eli nousunolla, jee :o) !


Vettä tuli tasaiseen tahtiin koko kilpailun, välillä kuin kaatamalla ja toisinaan sitten vähän vähemmän. Hieman pelotti kuinka liukkaat pinnat kontaktiesteillä on kun radalla oli niistä kaikki kolme. Nousunolla tuli agilityradalta, suoritus meni ihan sujuvasti, mutta kontaktit oli kyllä niin riskirajalla kuin olla ja voi, joten niitä täytyy yhä vahvistaa paljon.


Ihanneaika oli 46 sekunttia ja meidän aika oli 44,95, johdimme kilpailua toiseksi viimeiseen koirakkoon asti, jolloin Belgianpaimenkoira Tervuen ohitti meidät niukasti, olisiko ollut noin 0,62 sekunttia nopeampi !


Hyppyratakin lähti hyvin käyntiin, mutta sain Pabloon sen verran lisää vauhtia, että tiukka käännös muurille ei onnistunut eli ehti hypyn jälkeen liian kauas ja kääntyi muurin sivulle ja tuli sitten sieltä yli. Eihän se koiran vika ollut, joten pieni taputus persuksille ja loppu täysiä. Pablolle näköjään sopisi nämä vesisade radat :-), ohjaajalle ei niinkään !


Kaiken lisäksi ennen kisaa ihmettelin, että miksi mun vedenkestävät kengät päästää vettä läpi, kummankin kengän sivut täysin repeytyneet, eikä edes ole vanhat kengät. Tosi kivaa, löytisiköhän kuittia enään mistään. Varakenkiä ei tietty ollut mukana !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti