lauantai 7. kesäkuuta 2008

07.06.2008 Talissa tottista


Kävin aamulla hakemassa Katin ja Geenan kyytiin ja ajoimme Taliin ottamaan tottista ja teemana oli tänään ampuminen.


Kentälle ei näkynyt muita, joten saimme olla täysin rauhassa. Ensimmäisenä otimme Inkan.



  • Nouto


Kati piti Inkaa liinassa, siirryin kapulan kanssa hieman kauemmaksi ja heitin kapulan Katin ja Inkan viereen, Kati päästi Inkan kapulalle vasta mun toisesta käskystä, palautus muuten hyvä ja vauhdikas, mutta kapula tippui mun eteen, josta pyysin nostamaan



  • Nouto / muutama kapulan pitoharjoitus

  • Hyppy (Hyppyytettin Inkaa Katin ja mun väliä apuna Rommin pallo)

  • Ampuminen (Leikin Inkan kanssa jalkapallolla ja Kati ampui kentän laidalta 2 laukausta)


Inka oli melko neutraali, kääntyi kuuntelemaan laukausta ja toisen laukauksen jäkeen ei enää nostanut palloa ylös. Meillä näköjään on nyt uusi kaava tähän ampumiseen eli bongaa ampujan ja menee iloisena hänen luokseen, vaikuttaa ihan vaputuneelta, häntä viivasuorana peräsimenä eli mitään pelkoon viittaavaa ei ole, mutta sen verran reagoi, että juoksee kyllä pallon perässä, mutta ei niinkään ota sitä suuhun. Tähän ampujan luokse menemiseen on puututtava seuraavaksi aktiivisesti ja ampujan on oltava erittäin passiivinen/piilossa, jotta saadaan tämä kaava rikottua.  Heiteltiin tennispalloa Katin ja mun väliä, nyt otti Inkakin pallon jo suuhun, mutta selvästi oli jo hieman kyllääntynyt.


Repun luonna tarjosin Inkalle vettä ja päivän ruoka-annoksen (naudanmaha, lammasta, juustoa, riisi/lohi), jonka Inka söi viimeistäpiirtoa myöten halukkaasti.


Seuraavana otettiin Geena, jonka kanssa Kati ensin otti muutaman askeleen seuraamista/käännöksiä, edettyään noin viisitoista askelta suoraa, ammuin piilosta laukauksen. Seuraavat laukaukset ammuin myös piilosta Katin ja Geenan palloleikin aikana. Ampumisen jälkeen Kati otti Geenan kanssa esteitä ja eteenmenon.


Viimeisenä otettiin sitten Rommi ja tarkoituksena treenata noutoa, hyppyä, vinoestettä ja eteenmenoa.



  • Nouto (Rommi liinassa Katilla, kävelin hieman eteenpäin, heitin kapulan vähän matkan päähän ja siirryin sivummalle, positiivista, että Rommi hieman näytti nykivän remmissä (vau), käskin Rommin noutamaan, Kati päästi heti ekasta käskystä ja Rommi meni hyvää vauhtia kapulalle ja palutti samaa tahtia mulle, peruutin hiukan, mutta otin eteen luovutuksen)

  • Nouto (Rommi liinassa Katilla, kävelen kapulan kanssa matkan päähän ja heitin kapulan Katin viereen, siitä noutokäsky ja peruututin takaperin juosten, luovutus eteen)


Kummatkin noutoharjoitukset sujuivat hyvin, palkkana Rommilla pallo.



  • Hyppy, matala harjaseste (Kati esteen sivulla, minä annan käskyn hypätä ja lähetän pallon koiran perään suunilleen silloin kun hyppää ja käsken tuoda. Kati estää kiertämisen, irtoaa hyvin esteelle)

  • Hyppy, keskikokoinen harjaeste, 80 cm, pallo noutoesineenä (Kati esteen sivulla, jouduin juoksemaan kannustavasti vieressä, pystyin myös hieman lähettämään eli irtosi jotenkuten)

  • Vinoeste, matala, pallo noutoesineenä (Kati esteen sivulla, haki pallon iloisesti ja takaisin tulossa pyysin Katia hieman estettä taputtamalla ohjata Rommia kiipeämään)


Seuraava tavoite on totuttaa vinoesteellä (korkea) erilaisiin materiaaleihin, nouto kapulalla suoritetaan nyt kuitenkin matalampaa estettä käyttäen.



  • Eteenmeno (Kati meni pallon kanssa kentän päähän ja piiloutui mättään taakse, jalkapallo laitettiin naruun, josta Katin oli takoitus vetää pallo luokseen, tavoitteena pallon liikkeen nostavan vauhtia. Tein meidän eteenmeno virittelyn ja muutaman askeleen seuraamista, lähti hyvin, mutta ei vaikutusta vauhtiin, hieman hämmentyi löydettyään Katin pallon kera)

  • Eteenmeno (Saman toisto, hieman vaihdettiin parempaan paikkaan, vähän parempi suoritus, mutta yhä hämillään, pallosta täytyi poistaa naru ennenkuin Rommi pystyi sillä leikkimään)

  • Ampuminen (Rommi paikallaoloon, menin pienen matkan päähän, Kati suojelupiilossa ampumassa, selkä koiraan päin, peilin kautta tarkastelin Rommin reagointia, kehuin laukausten jälkeen kun makasi aivan rauhassa, ei paineistu)


Paikallaolon palkkasin namilla Rommin etutassujen väliin ja käskin istumaan, annoin nakin siivun palkaksi ja potkaisin jalkapallon kohti reppua. Repulla jätkällä selvästi syttyi lamppu, että sieltä löytyy ateria (ja vesikippo), jonka Rommi söi tyytyväisenä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti