torstai 26. kesäkuuta 2008

24.06.2008 Rommilla uusi titteli BH TK1 Black Gary Sparkling Blue


Päivä töissä menikin lievässä jännityksessä odotellessa Rommin kolmatta alokasluokan tokokoetta. Vähän hermostutti kuinka sen vire rankan viikonlopun jälkeen kestäisi, mieluiten olisin pitänyt ennen koetta viikon tauon ja muutenkin sen edellisen kokeen jälkeen en ole saanut sen tekemisen halua samalle tasolle kuin ennen ensimmäistä koetta.


No kaiken kukkuraksi keli ei suosinut alkuunkaan, vettä sateli pitkin päivää. Olimme taas saaneet vuoronumeron yksi, joka ei ole mun lemppareita. Paikallaoloa ennen otin Rommin aivan liian aikaisin autosta, kuten varmaan moni muukin, turhaa virittelyä. Toisaalta sain karsittua haukkumisen siinä sitten pois ennen kehän alkamista.


Tuomarin puheen aikana liikutin tietyin ajoin Rommia itseni ympäri, jotta sain varmistettua, ettei se hauku turhautumistaan. Luoksepäästävyyden aikana Rommi käyttäytyi valtavan hyvin, ei hievahtanutkaan, vaikka tuomari kyykistyi suoraan eteen ja tunki itsensä lähes Rommin syliin ja siinä sitten taisi hampaatkin urkkia. Voi jee, että tollainen luoksepäästävyyden tarkistus, jätkä vaan katseli mua, kyllä mä olin ylpee, täähän ei ole se meidän vahvin osuus. Kertaakaan kokeessa ei ole näkynyt pientäkään epävarmuutta, vautzi, että olen ylpeä !


Paikallaoloa ennen varmistin, että istuu suorassa ja siitä sitten käsky, jota totteli välittömästi. Sade koveni paikallaolon aikana ihan hirveästi, vettä tuli niin kaatamalla, että en kyllä muista milloin viimeksi olisin tälläiseen rankkasateeseen joutunut. Riitan ohjeen mukaan olin kuitenkin laittanut Rommin kosteassa maassa paikallaoloon (tai siis käyttänyt maassa)  jo aikaisemmin ennen kehään menoa, varmistaakseni, että on jo valmiiksi hieman märkä, ettei rupea ryttyilemään maahanmenossa.


Sade tosiaan yltyi niin kovaksi, että koira toisensa jälkeen lähti paikallaolosta, nousivat sinnittelemään istumaan ja sieltä sitten hiipivät pois. Rommin vierestä lähti kaksi tai kolme koiraa ja lopulta kahdeksasta koirasta paikalla oli vain enää Rommin lisäksi belggari uros. En enää uskaltanut edes vilkaista Rommia kunnolla, käänsin katseen sivuun ja laskin sekuntteja. Hitsi kun aika tuntui pitkältä, kun muut oli lähteneet jo sen ekan minuutin aikana. Rommi nousi ensimmäisellä käskyllä ylös kun saimme luvan palata koiran viereen.


Joku kisaajista olikin katsellut, että jätkä oli niin märkä, että pääseeköhän se tuon turkin kanssa edes siltä ylös, no hohoijaa, ihan oikeasti, sen takia se siellä paikallaolossa pysyi, kun turkki oli niin painava, että ei päässyt ylös, kaikkea sitä kuulee :o) !


Taas tein sitten virhearvioinnin sen kanssa milloin otan Rommin autosta suoritusvuoroon. Toinen paikallaolo meni uusiksi kun toinen koira häiritsi kaverini koiraa paikallaolossa, joten kaverin koiralle annettiin tilaisuus kahden häiriökoiran kanssa paikallaoloon. Siinä sitten ehdin taas ottaa sivuaskeleita yms. syöttäen koiraa turhaan, mutta tällehän ei voi mitään. Olin jo sitä mieltä sen toisen ryhmän ekan paikallaolon aikana, että nyt jätkä tuli otettua liian aikaisin. Jouduin siis laittamaan autoon ja taas ottamaan sieltä uudelleen ja lopulta jouduin juoksemaan kehään.


Seuraamiset oli järkyttäviä, varsinkin vapaana seuraaminen. Ei ollut jälkeäkään siitä ensimmäisen kisan mahtavasta seuraamisesta, se oli silloin aivan loistava. Nyt ei istunut pysähdyttäessä, kerran ennakoi jäävää liikettä ja niin edelleen, no se sitten näkyikin pisteissä. Seuraamisten jälkeen onneksi hieman sain Rommin tilan nousemaan, joten liikkeestä maahanmeno, luoksetulo ja seisominen onnistui sekä hypylle sain sen siirrettyä jo selvästi paremmassa mielentilassa. Pisteitä kertyi 169,5 pistettä ja ykköstulos ja kun kerta oli kolmas ykköstulos alokasluokassa saimme siirron avoimeen luokkaan ja saimme koulutustunnuksen TK1 !


Tuomari oli kyllä aikamoisen tiukka, tiputti pisteitä hyvin helposti ja saan olla kyllä tyytyväinen meidän saamiimme pisteisiin, ei ne ilmaitteeksi tullut.


Purina 24.06.2008, tuomari Ralf Björklund


Luoksepäästävyys           10
Paikallaolo                      10
Seuraaminen kytkettynä    8,5
Seuraaminen vapaana       6
Liikkeestä maahanmeno    8  (En tiedä mistä pistemenetys, meni ehkä hitaasti ?)
Luoksetulo                      9,5 (En tiedä mistä pistemenetys, vauhti hyvä, hyvin eteen, sivulle hitaasti?)
Liikkeestä seisominen        9  (En tiedä mistä pistemenetys, pysähtyikö liian hitaasti ?)  
Hyppy                             9,5 (Ihan kympin suoritus, mutta eikö sitten pysähtynyt tarpeeksi nopeasti?)
Kokonaisvaikutus              8


Yhteensä                         169,5, 1 tulos ja TK1


Täytyy vielä tarkistaa kotona nuo pisteet, kun kirjoitin ulkomuistista !


Ykköseksi sijoittuneen pistemäärä oli 181, toiseksi tulleen 171,5 ja kolmanneksi tulleen 170, joten tiukkaa oli. Ykköstuloksia tuli vain neljä ja olimme siis neljänsiä Rommin kanssa. Ykköstuloksia tuli sen verran vähän myös, että se ensimmäinen paikallaolo tiputti jo niin monta koirakkoa pois ykköstuloksen metsästämisestä kun tuomari oli vielä kaikenlisäksi erittäin tiukka arvostelussaan. Varsinkin seuraamisessa piti tiukkaa linjaa ja haukkumisesta tiputti peräti 3 pistettä pois !


Fanin ja Satun työskentely oli erittäin hyvää muuten ja aivan ykköstuloksen arvoista, mutta tuomari pudotti pisteitä haukkumisesta tiukalla kädellä. Harmin paikka, kun koira kokoajan teki kuitenkin mahtavaa työtä. Mutta tokossa tuo haukkuminen on huono juttu, mä itse stressaan sitä ihan hirveästi, vaikka tiedän, että Rommi ei tee sitä suorituksen aikana.


Positiivista tänään oli se, että olin saanut karsittua pois Rommilta sen, että se ennen seuraavan liikkeen alkua hakeutuu maahan, joten yksi harmi poissa ainaikin tältä erin. Seuraavaksi tavoitteena möllikisat, joissa jätkä saa kisatilanteessa kunnon palkan !


No nyt sitten aloitetaan avoimenluokan liikkeiden opetus vähitellen ja osanhan se jätkä jo osaa, mutta paljon tässä on treenattavaa ennenkuin startataan avoimeen. Voi olla, että se ei tapahdu vielä tänä vuonna, johtuen siitä, että meillä on syksyllä muita tavoitteita !   


 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti