tiistai 29. toukokuuta 2018

27.05.2018 Vihti tokokoe, VOI 1. tulos 275 pistettä, sijoitus 1/2

Vähän olin jo sillä kannalla lähtiessä, että nyt vaan pidetään koira hyvällä tuulella ja mitään suurta tulospainetta ei oteta ja haetaan kokemusta. Tiesin kyllä, että Toivon osaaminen ykköstulokseen riittää, mutta häiriöherkkyys on vielä aika voimakasta etenkin kauko-ohjauksessa sekä tunnistusnoudon ongelmat eivät vielä ole selätetty.

Samalla mieltä huolestutti hieman, kuinka se tulisi jaksamaan kolmen viikonlopun putken kisaamista palkatta ja varsinkin, kun ei ollut löydetty paikallaoloon samaa rauhaa kuin talvella niin saisinko tällä tilanteen huononemaan entisestään. Lisäksi kaikki kisat tehty helteessä, ensin maneesissa, sitten kuumalla hiekkakentällä ja tämäkin kisa olisi hiekkakentällä paahteessa.

Huoli oli onneksi turha, koska edellisestä kerrasta poiketen Toivo rauhoittui omaan häkkiinsä makamaan ihan kivasti hiljaa. Tällä kertaa en kovin paljoa namilla sitä rauhoitellut etukäteen ja valmistelut sujuivat hyvin. Tosin ihan vähän ennen meidän paikallaoloa tuli avoimen luokan koira alueelle, jonka kanssa ohjaaja leikki ja riehui sen verran, että koira piti kunnolla meteliä ja samalla Toivo alkoi nousta aika lailla ja vinkua, jolloin vähän nousi omakin hermostuminen pintaan.

Laitoin takaisin häkkiin Toivon ja tilanne vähän laukesi, mutta sama rauha ei täysin palautunut. Kehään sain Toivon paikallaoloon jo hiljaisena ja keskittyneenä.

VIHTI 27.05.2018 tuomari Kaarina Pirilä

PAIKALLAOLO = 9 / Maahan ensimmäisellä, istumaan ensimäisellä / pisteen pudotus, kun alussa oli hieman vinkunut, oli sitten rauhoittunut (tuomarin sanoin ja myös samaa sanoi ohjaaja, joka ohjasi koiraa, joka oli kolmantena lisäkoirana paikallaoloissa)

SEURAAMINEN = 8,5 / Seuraaminen oli tämänkin tuomarin mielestä kivaa, mutta pisteitä pudotti yhden perusasennon hitaus, lisäksi oli hieman, joissain kohtaa edistänyt ja vino (omasta mielestäni ei ollut ihan niin keskittynyt kuin pitäisi, vähän meinasi yksi täyskäännös levitä, tosin en usko, että se näkyi kovinkaan paljon, ei tullut vaan niin imussa)

L - seiso ja istu = 9 / Pisteen pudotus siitä, kun istumiseen tein hidastavan painonsiirron, asennot onnistuivat ja seuraaminen ihan hyvää (Oma kommentti: tosin taas vähän käännöksessä vasemmalle hieman sukelsi kontakti, mutta peräpäätä käytti hyvin)

RUUTU = 10 / Valmistelin mielestäni hyvin ja suoraan laukalla ruutuun, pysäytys normaalia Toivoa ja alas ensimmäisellä, loppuosa taas hieno, sivulle asenteella ja suora perusasento (huhheijaa, onneksi pistin alas, vähän arvelutti tuo oma syvänäkö ja tuomarikin lähti katsomaan onko sisällä, oli kuulemma vielä hyvin tilaakin, joten onneksi en korjannut)

OHJATTU NOUTO = 9 / Odotti hiljaa ja seuraaminen käännöksineen ja pysähdyksineen oikein hyvät, lähti hyvin ja nosti kapulan nyt nätisti, eteen hieman vinoon ja sitten minä mokasin, annoin käskyn aavistuksen ennen liikkeenohjaajan käskytystä, joku aivopieru pääsi !

TUNNISTUSNOUTO = 7, 5 / Vähän samanlainen tunnari kuin edellisessä kisassa ja näin ollen siitä tuli sitten tuumauspiste pudotus, luovutus hyvä ja sivulle hyvin ilman ääntä.

KAUKO-OHJAUS = 8 / yksi ylimääräinen käsky, yhdessä vaihdossa ihan vähän eteni, mutta siitä ei saatu satikutia, kaikki muut vaihdot täydellisiä :)

METALLIESINEEN NOUTAMINEN ESTEEN YLI HYPÄTEN = 9,5 / vähän mutisi kapulaa nostaessa, mutta ei paljoa ja tästä tuli vähennys

LUOKSETULO JA PYSÄYTYS SEISOMAAN = 7,5 / Hyvin meni alas, mutta pentele oli noussut istumaan sillä aikaa, kun kävelin toiseen päähän kenttää, pysäytys oli ihan hyvä, mutta voisi reagoida vieläkin nopeammin, tuli eteen kuitenkin hyvin ja samoin sivulle

KOKONAISVAIKUTUS = 8,5 / Tämä sen vuoksi, että haukkui parin liikkeen välissä, koska itse olin niin tyytyväinen, että kehuin sitä liian voimakkaasti käsiä nostaen eli tiedän, että jos kohotan käsiä liikaa ylös niin haukkuu, mutta halusin varmistaa, että kehut menee perille, koska tämä oli tosiaan kolmas kisa jo kahden viikon sisällä (kolme viikonloppua peräkkäin).

Tuomari vielä kehui, että minulla on tosi kiva collie ;) !


Yhteensä: 275  pistettä, sijoitus 1/2 => SIIRTO ERIKOISVOITTAJALUOKKAAN


Toivo oli tosiaan koko suorituksen helposti ohjattavissa ja sopivassa mielentilassa ja ei äännellyt paikallaoloa lukuun ottamatta ja noita liian kiihdyttäviä palkkauksia. Edellisessä kisassa kommentoi lähes jokaisen sivulle tulo käskyn. Tosin olin viikolla treenannut niin, että aina, jos haukahti edestä siirtyessä sivulle, sai tehdä sen uudelleen, kunnes oli hiljaa ja ehkä se sitten toimi.

Olen kyllä tosi tyytyväinen itseasiassa kaikkiin kisoihin, koska se tärkein eli asenne oli kaikissa kokeissa hyvä, vaikka häiriöihin sortuikin. Hyvää kokemustahan näistä tuli Toivolle !









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti