Aamulenkille taas Tuusulaan jo ennenkuin oli valoisaa. Tein Inkalle ja Rommille jäljet otsalampun valossa. Harmikseni kuitenkin paikalle juuri valon kajastaessa tuli koiran ulkoiluttajia, jotka eivät sitten yhtään välittäneet muista.
Palasin juuri autoille päin kuin näin kahden vaalean Labbiksen (tai sitten olivat lihavia kultaisianoutajia, ihan varma en ole) ulkoilevan vapaana. Omistaja, vanhempi nainen seisoi vähän matkan päässä ja ei komentanut toista koiraansa ollenkaan, vaikka se tuli minua kohden niskakarvat pystyssä ja jäykisteli, koira kiersi minut parin metrin päästä. Ei tuntunut kovinkaan mukavalta, naisen ohittaessani luulin hänen komentavan koiraansa, mutta yllätyksekseni hän kehoitti koiraa menemään kohti ajotietä, jonka laidassa toinen hänen koiristaan oli. Autoni viereen oli ahdettu kaksi volvoa, toinen tienlaitaan ja toinen ahdettu autoni viereen, vaikka noin 100 - 200 metrin päässä oli paljon paikoitustilaa.
Toisesta autosta tuli ulos sileäkarvainen noutaja omistajansa kanssa, varmaankin tuon edellisen naisen tytär. Tämä koira sitten juoksi luokseni ja hieman hypähti minua vasten tai lähinnä tunsin sen koskettavan itseäni ja hieman hätistin sen pois. Kyllä ihmiset ovat piittaattomia, ei ihme, jos koirattomat ihmiset vähitellen tulevat koiranvihaajiksi. Ei yhtään mielyttävää, jos vaikka olisin sattunut pelkäämään koiria.
Eikä harmit tosiaan tuohon loppuneet. Vein sitten omat koirat pissalenkille ja laskin vain Pablon vapaaksi. Ohitimme nämä kaksi naista tarkoituksella kauempaa, mutta kun olin päässyt jo yli 100 metriä heidän ohitseen, niin alkoi kuulua "Vili ei, Vili ei" ja sieltähän se sileäkarvainen noutaja ilmestyi kielloista huolimatta. Yritin häätää sitä pois, mutta se oli sitkeä, varmaan ihan kilttikoira, mutta se ei kiinnosta minua pätkääkään, varsinkaan kun Rommin kanssa oli viimeviikolla pahoja ongelmia. Minähän en saa päästää irtokoiria sen lähelle missään tilanteessa. Olin niin raivoa täynnä noita tyhmiä ja itsekkäitä naisia kohtaan, mutta lähemmin tutustuen he osoittautuivat vieläkin piittaamattomiksi kuin olisin voinut milloinkaan uskoa.
Itse annoin koirien leikkiä hetken keskenään metsässä vapaana, mutta pidin huolen, että ne eivät pääse häiritsemään muita. Sen jälkeen vein jätkät autoon ja Inkan jäljelle. Jäljestä ei tullut mitään, nuo vieraat koirat olivat talloneet jäljen (merkatun lyhyen suoran) täysin, syöneet Inkan frolicit ja niin edelleen, kaiken huipuksi tuo sileäkarvainennoutaja vaihteeksi meinasi tulla häiritsemään jälkeä, sattuipa sopivasti, että juuri silloin tulivat paikalle. Kun olin menossa vaihtamaan koiraa autosta tuli meille kunnon riita näiden Volvo naisten kanssa, heidän mielestään minulla ei ollut mitään asiaa sinne metsään, koska he ovat käyneet siellä vuosikausia ja heillä on aina ollut koirat auki. "Mitä hiton väliä sillä on, eivät he sitä metsää omista ja toisekseen mulle on aivan yksi ja sama, onko heidän koiransa auki, jos ne pysyvät hallussa, mutta kun eivät pysyneet ja olisivat mielestäni edes olleet anteeksipyynnön velkaa, mutta kun ei niin ei" !
Ainahan vahinkoja saattaa sattua, mutta tälläistä piittaamattomuutta toisia koiranulkoiluttajia kohtaan löytyy aivan liikaa. Tämänvuoksi pyrin siihen, että omat koirani pysyvät hanskassa, jos vahinko pääsisi sattumaan niin kantaisin siitä vastuuni ja vähintään pyytäisin anteeksi, vaikka vastassa olisikin vain pelkkä lenkkeilijä ilman koiraa.
Onneksi sentään Rommin jälki onnistui erinomaisesti, jätkä ajoi maavainuisesti ja melkoisen hyvää vauhtia. Ainoastaan hieman vetäisi ohi loppupalkasta, joten siinä sähellystä.
Rommin jälki:
- Jana 2 metriä viistosti kohti jälkeä, jälki 340 askelta, erittäin loiva U, melkein suora
- Palkka piilotettu osaksi sammaleen alle loppuun
********
Loppupäivä menikin sukuloidessa sisareni luonna ja maatessa sängynpohjalla, koska flunssa tuntui lopultakin ikävästi iskevän. Jätin taas kerran agilityn väliin, koska olo vaan huononi kokoajan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti