maanantai 31. lokakuuta 2016

28.10.2016 Maaritin koulutus

Perjantaina illalla Maarit Hellmanin pitämä koulutus Hskh:n ulkokentällä Ojangossa. Sää ei tällä kertaa suosinut, mutta kyllähän sitä täytyy vesisateessakin treenailla, että ei kun sadevaatetta päälle.

Ensimmäisenä vuorossa oli Pia Speedyn kanssa ja heillä oli samoja aiheita kuin  mitä itse olin ajatellut eli merkin kiertoa ohjureilla, eteenmenon nenäkosketusta ja tunnaria. Ihan kokoaikaa en Speedyn treeniä ehtinyt seuraamaan, mutta merkin kiertoa ohjureiden avulla ja nenäkosketusta aitaan. Speedy oli Pian jalkojenvälissä, mutta Toivolle se osoittui liian haastavaksi, joten ensin opetettava Toivo tulemaan ja olemaan siellä jalkojen välissä.

TOIVO

Merkin kierto ohjureiden avustamana

Olen muutaman kerran tätä yrittänyt treenata, kun Maarit ohjeisti toista koirakkoa tähän, mutta meidän harjoitukset on menneet vähän vaihtelevasti ja Toivo ajoittain kiertää ohjurin ja olen välillä ollut menettää uskoni tähän, kun en saanut ihan toimimaan, kuten olisin halunnut.

Nyt oli hyvä, kun tehtiin treeni Toivolle soveltuvaksi Maaritin valvonnassa ja alkuun tarpeeksi läheltä. Aika useaan kertaan nytkin Toivo kiersi jompaa kumpaa ohjuria ulkokautta, mutta sitten alkoi raksuttamaan, kun Maarit tosiaan siirsi ohjureita kauemmaksi ja nähtiin kuinka Toivo ihan katseella merkkasi ohjurin.

Maaritin mielestä Toivon kiertoa ei tarvitse enää tuosta tiivistää ja se on hyvä, mutta en tiedä mitä oikein itse haen, jotain näyttävää merkin kierto lähes nuollen merkkiä vai, no täytyy miettiä mihin iso koira pystyy. Aika kivasti saatiin matkaakin kasvatettua ja Maarit ohjeisti, että en aina ota Toivoa sivulle ja virittele vaan ihan, kun tulee luokse niin palkkaan ja sen jälkeen pyörähdän ympäri ja lennosta lähetän uudelleen. Sillä alkoi muuten toimia paremmin !

Maaritilla ohjurit on siinä etualalla, kun meillä taas tällä hetkellä merkin sivuilla ja väliä merkkiin ihan reippaasti ja taas yhtenä kokeiluna voisi laittaa myös merkin linjasta taaksepäin.

Tässä nyt tulikin mieleen, että ohjureiden sijaan olen joskus tiivistykseen käyttänyt myös kapuloita puolikuun muodossa takana ja sekin toimi hyvin Toivolle.

 Eteenmenon nenäkosketus (nyt käytössä aita)

Sitten tehtiin sitä nenäkosketusta aitaan, joka ei ollut Toivon kanssa mitenkään helppoa. Toivo täytyy ensin opettaa tulemaan jalkojen väliin ja pysymään siellä. Ei meinannut alkuun millään tajua mitä haluttiin ja turhautuneena alkoi haukkuakin. No se loppui siihen, kun ymmärsi mitä yritämme saada hänet tekemään ja sitten tarjosikin nenäkosketusta aika lailla innokkaasti. Minä sormella näytin aitaa ja Maarit naksutti, kun Toivo alkuun vaan lähestyi nenällä aitaa ja mitä lähemmäksi nenä meni ja sitten vähitellen se nenä alkoi osumaan.

Tehtiin kylläkin niin, että Toivo oli minun ja Maaritin välissä, koska Toivo ei osannut olla minun jalkojen välissä.

Sitten otettiin vähän väliä aitaan ja käännettiin Toivo sekä lähestyttiin aitaa ja aika nopeasti Toivo menikin nenällään aitaa koskemaan.

Vähitellen sitten opetetaan Toivolle, että se nenäkosketus pitäisi kestää kauemmin eli tehdä siihen kestoa.

Tunnistusnouto

Tehtiin pari kertaa niin, että Maarit vei kapulat aika lähelle ja siitä lähetin Toivon (toista kertaa hiekalla, kun tein aikaisemmin viikolla omalla kentällä tunnaria ensimmäisen hiekalle ja toisen nurmelle ja kolmannen taas hiekalle) ja nämä toimi hyvin, mutta sen jälkeen alkoi vähän epäröimään ja nostelemaan muita.

Nyt Maarit ohjeisti, että meninkin itse siihen kapuloiden lähelle kyykkyyn ja kun toi oikean niin sen jälkeen palkkasin ja samalla heitin sen oman eri paikkaan sinne muiden kapuloiden joukkoon. Itse sai pysyä tosi rauhallisena ja palkkaaminenkin rauhallista.

torstai 27. lokakuuta 2016

26.10.2016 Talin tottis treenit

Parin viikon tauon jälkeen päästiin Taliin treenaamaan tottista. Nyt piti jo pakkautua toppahousuihin ja -takkiin. Siitäkin huolimatta alkoi parin tunnin jälkeen jo paleltaa. Inka oli myös mukana, kun en halunnut jättää toista yksin kotiin. Laitoin sille Back On Trackin verkkoloimen autoon lämmittämään.

Toivo oli tällä kertaa viimeisenä meidän ryhmässä ennen Terhin omaa koiraa. Meitä oli viisi koirakkoa paikalla.

TOIVO

1. kierros

  • SEURAAMINEN / Toivo oli taas liian kiihdyksissään päästessään treenaamaan keskiviikko vuorolle. Lisäksi se vähän lisää nostatti itseään, kun kentältä palannut koira sille hieman haukahti. Keskittyminen ei ollut seuraamisessa parasta, kontakti ei tarpeeksi intensiivinen, lukuunottamatta henkilöryhmää ja liikkeellelähdössä tuli inahduksia. Se kuitenkin reagoi hyvin nopeasti teräviin käännöksiin, joten se on kyllä sillä tavalla herkkänä minun liikkeelle. Vähän tein myös oikealla jalalla liikkeelle lähtöjä ja kumartumisia. Yleensä aika vähän menee enää lankaan, mutta nyt selvästi oli intoa enemmän kuin malttia, mutta ei se huono ollut. / parasta antia oli täyskäännökset, jätkä oikeasti piti kontaktin kunnolla ylhäällä :), aavistuksen ehkä hiljensin vauhtia ennen käännähdystä
  • LIIKKEESTÄ ISTUMINEN / no nyt, kun ehdin sanoa, että sekoittaa istumista muihin jääviin niin sittenhän Toivo teki kolme kertaa hyviä istumisia, nopeita ja napakoita ja mikä parasta täysin ilman mitään apuliikkeitä minulta.
  • LIIKKEESTÄ MAAHAN JA LUOKSETULO / Otin valmistelevan osuuden ja siitä maahan, mutta jäi istumaan, joten otin seuraavan niin, että avustin maahan / Luoksetulossa annoin pienen avun kädet kyllä kropan sivuilla, mutta sormet koukistettuna reiden eteen
2. kierros

Alkuun ennen omaa vuoroa otin sivulle tuloja namista luopumalla ja teki hiljaa ja hyvin. Oli myös keskittyneemmän oloinen. Oikein hyvin mielestäni, mutta hieman alkoi keskittyminen rakoilemaan, kun pääsi kentälle, mutta valitsin kontakti treeniä sen takia, että joutuu myös Toivo keskittymään enemmän. Oli oikea ratkaisu, kun teki muuten hiljaa siellä kentän puolellakin sivulle tuloja !

  • KONTAKTI / ei tehty paljoa häiriötä, Terhi vaan naksutti alkuun ja sitten häiriöksi teki hieman käsien yms. heiluttelua ja myös hieman joutui tsemppaan, kun toinen koira meni ohitse, mutta Toivo selviytyi kohtalaisen hyvin, muutamaan kertaan jouduin huomauttamaan / Terhi uhkailikin, että jossain vaiheessa laitetaan sitten ihminen konttaamaan ja makaamaan siihen meidän eteen ;)
  • LIIKKEESTÄ SEISOMINEN / muuten hyvä, mutta ottaa hieman sivuun, ei onneksi kuitenkaan eteen / toinen kouluttajista, jonka oma ryhmä jo lopetti, totesi, että tuo johtunee varmaan siitä edistämisestä, kun väistää siinä pysähdyksessä minua, joten toivotaan, että korjaantuu, kun saan edistämisen korjattua (hahaa, siis jos saan, ei vaan, kun SAAN korjattua) !
  • LUOKSETULO = nyt nosti taas kyynäreitä pitkästä aikaa, joten komensin uudelleen maahan ja tehtiin ihan vauhtiluoksetulo, jolloin sai mennä jalkojen välistä lelulle
Treenien jälkeen lenkille, joten Inkakin pääsi ulos autosta pienelle lenkille ja kylläpäs topakasti pikkainen tyttö siellä jaksoikin liikkua paljon normaalia reippaammin.

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

24.10.2016 "tätitehis" -treenit Racinal Areenalla

Maanantain tokotreenit kahden kentän jaolla niin, että kolme koirakkoa etukentällä ja kolme takakentällä. Loppuun vielä sitten paikallaolot EVL:n tyyliin !

TOIVO

  • Jäävät / ei tehty mitenkään L:n tai Z:n muodossa vaan ihan vapaasti Ninan tarkkailun alla. Seisomisessa on yhä sitä tepastelua ja omasta mielestä saisi olla terävämpi pysähdys / istumiset ihan nopeita, mutta vähän on ollut lähiaikoina näkyvillä, että sekoittaa seisomisen ja istumisen, paitsi pk-kentällä / maahanmeno ei ollut läheskään normaalin nopeuden tasolla, joten niitä täytyy hieman petrata
  • Metallihyppynouto kisamaisesti / murinaa nostossa taas, huoh / eteen tullessa olisi pitänyt auttaa, en tehnyt niin, kun otin liian kisamaisesti, tiputti mun jalkoihin ja sen korjasin sitten lopulta niin, että nappasin kapulan maasta ja laitoin Toivon pitämään sitä, vaikka ei ollut yhtään miellyttävää / Pia varoitteli, että ei tekisi noin, mutta minä en anna Toivon pelleillä metallin kanssa, kun se ei ole oikeasti ihan niin pehmeä tyyppi, että antaisin sille periksi / toki tehtiin uudelleen ja nyt autoin sitten loppuosassa ohjaamalla eteen ja yhä nostossa vähän murahteli kapulalle ja vähän hitaammin otti sen ja nyt vilkaisi ehkä aavistuksen ennen nostoa, että sanonko jotain / loppu meni kuitenkin hyvin ja tehdään taas seuraavan kerran vaan pelkkiä paluuhyppyjä kapula suussa
  • Seuraaminen / tehtiin sitä vasemman jalan seuraamista, liikkeellelähtöä oikealla tai kumartelua, välillä meni taas lankaan, mutta kovasti yritti / Sitten tehtiin sitä yhden askeleen tai kahden eteenpäin menoa niin, että oikean jalan liikkuessa Toivo ei liiku / hitsit kuin vaikeaa ja pitäisi sopia Pian kanssa treenit, jossa kertoo minulle milloin liikkuu liian aikaisin, jotta en palkkaa väärästä toiminnasta, itse lähes mahdoton sitä ilman peiliä huomata 
Loppuun vielä sitten paikallaolot, joihin mennessä Toivo taas rupesi vähän kiihtymään innosta muista koirista (6 koirakkoa), joten vähän "kovistelin" ja namia käytin apuna luopumisen kautta keskittymiseen. Ruu taisi olla alkuun Toivon vieressä, jos muistan oikein. Tein ennen sivulta lähtöä Oilin neuvoman lavoista ylhäältä painamisen, jotta Toivo tajuaa olla liikuttamatta tassujaan, namia en nyt laittanut eteen.

Palkkasin ihan heti alkuun ennen kuin edes ehdin piiloon ja taisin käydä piilostakin ainakin kerran palkkaamassa istumisen ja samalla vähän edessä seisoen painoin lavoista ylhäältä. Hyvin pysyi Toivon jalat paikallaan. Sitten käskytin Toivon ensimmäisenä maahan ja yllättävän hyvin meni, vielähän siinä ei nopeutta ja terävyyttä ole. Ei reagoinut muiden käskyihin vaan makasi nätisti. Otin myös luoksetulon ensimmäisenä eli ihan ei menty oikealla liikkurointi kaavalla, mutta mitäpä tuosta.

Tehtiin vielä toisen kerran myös tämä, mutta piilossa vaan lähinnä käytiin ja nyt laitettiin maahan viimeisenä, ei reagoinut muiden käskyihin. Rivissä toiset vaihtoivat hieman paikkaa ja Rolle tuli Toivon viereen ja Speedy Rollen vieressä. Toivo oli reunassa kummallakin kertaa, joka oli vaan hyvä meille. Luoksetulossa oltaisiin oltu ensimmäisiä suorittamassa, mutta sieltä kutsuttiin jo välistä riviä, joten kutsuin Toivon sitten jossain vaiheessa. Annan ensin kutsussa Toivon nimen, niin se auttaa sitä tulemaan ja autan tulemaan eteen niin, että koukistan taas sormet eteeni sivulta, auttaa kummasti !

Olen kyllä niin tyytyväinen Toivoon tässä paikallaolossa, että jo melkein liikutuksen puolelle menee. Kun meillä on niin vaikeaa paikallaolon harjoitteleminen Toivon kiihtymisen vuoksi. Ei yhtään nyt vinkunut tai haistellut ilman halki muita !

Toivo pääsi sitten Pian Speedyn ja Merjan Ruun kanssa lenkille ja voi sitä iloa, kun sai juosta vapaana nauttien toisten seurasta !

maanantai 24. lokakuuta 2016

23.10.2016 lenkillä ja lepoa

Sunnuntai meni levätessä ja ei lähdetty jäljelle tai tottiskentälle.  Toivon vatsa oli kyllä kunnossa jo, mutta maanantaina on illalla tokotreenit, joten otetaan varman päälle.
Lenkkeilyä vaan meidän talon takana olevassa metsässä ja vähän esinemotivaation kasvatusta. Laitoin koirat maahan paikallaoloon ja ripottelin noin 30 metrin päähän leluja ja tavaroita. Sitten lähetin Inkan ja Toivon hakemaan niitä yhdessä  ! 

Muuten näistä kuvista hyvin näkee nuo Inkan korvat, kun ne näyttelyssä pyrkii aina pystyyn ja normaalisti ovat aina näin nätisti, eivätkä tarvitse mitään värkkäämistä painojen tai aineiden kanssa. Toki ne oli paremmat nuorempana, onhan Inka jo yli 11 - vuotias ja korvat tuppaa vähän keventymään toisilla iän myötä !

 

22.10.2016 Talissa tottista

Viikko vierähtikin aikalailla levon puolella, ei olla treenailtu mitään, kun itse olen ollut niin väsynyt flunssan jäljiltä, mutta lauantaina aamulla lähdettiin käymään Talissa tottista ottamassa. Ihan kunnossa ei Toivo ollut, kun aamulla oli kova kiire ulos, meinaan perjantaina iltana Toivo sai hieman maistella Habanero makkaraa ja eihän se pakki sitä kestänyt !

Muita kentällä ei sitten näkynytkään, joten häiriötä ei siis saatu ollenkaan. Alkuun olin suunnitellut, että ottaisin Toivon kanssa kisamaisen setin, mutta se ajatus katosi päästä aika nopeasti, kun Toivon keskittyminen ei ollut kohdallaan.

TOIVO

  • SEURAAMINEN YMPYRÄLLÄ KUMPAANKIN SUUNTAAN / vasemmalle hankalampaa / keskityin paikan pitoon ja kontaktin pitämiseen, kun kontakti oli vähän mun makuun liian alas / palkka kainalossa, narupallo
  • SEURAAMINEN, TOTTISKAAVIO / muutama eripituinen suora, josta palkka / sen jälkeen sitten koko kaavio ja nyt alkoi asenne vaikuttaa siltä kuin halusin, palkka istumisen kohdalla
  • LIIKKEESTÄ ISTUMINEN / virittely koskemalla niskaan / seuruu pätkän aloituksessa kontakti tiivistyy vasta parin askeleen päästä, joten liikkeelle lähtöjä pitäisi treenata enemmän / en nähnyt istumisen nopeutta, mutta ihan kivalta se tuntui / nyt palkkasin istumisen jo ennen kuin käännyin koiraan päin eli ei koko hommaa
  • LIIKKEESTÄ MAAHAN JA LUOKSETULO / lähdin seurauttamaan toiseen suuntaan ja sitten täyskäännös ja valmisteleva osuus, maahan ihan hyvin ja luoksetulo oikein hyvä ja hyvin eteen, palkka siitä suoraan ja pieni viritys eteen menoon => sama juttu toiseen suuntaan ja nyt myös hyvä ja jaksoi keskittyä, vaikka eteen menoon oli viritys tehty / eteentuloon tein vielä vahvistavaa treeniä eli otin kädet hieman apuun reiden etupuolelle, hyvin pieni apu eli vain sormet koukistettuna reisien eteen (vaikea selittää) => vahvistaa aika paljon oikeaa toimintaa, varsinkin nyt, kun Toivo on tehnyt suoraan sivulle luokse tuloja tokon luoksetulon pysäytyksen jälkeen kisaharkoissa
  • NOUTO x 2 / ei heittoa / Jätin Toivon maahan ja kapula ihan eteen ja siitä pitkä matka luoksetuloon kapula suussa / tosi hieno suoritus ja sama sitten toiseen suuntaan
  • HYPPY, 1 m, 650 gr kapula / todella hyvä suoritus, en mennyt enää esteen sivulle varmistamaan vaan annoin ainoastaan toisen hyppy käskyn
  • VINOESTE, 650 gr kapula / hieman ilmeisesti putoaminen esteeltä vaikuttaa sittenkin, koska yritti tulla takaisin kiertämällä, tiputti kapulan, joten nappasin sen itselleni ja komensin suorittamaan ilman sitä toiseen suuntaan ja meni lennokkaasti yli / uusittiin sitten koko suoritus ja nyt kävin varmistamassa paluun ja todella siisti suoritus, joten en enää ottanut uudelleen / juoksen aina ottamaan luovutus paikalle vastaan, vaikka käyn varmistamassa paluuta
  • ETEENMENO / no lopultakin, ensin sivu -käskyllä seuraaminen liikkeen aloituspaikalle ja viritys, sen jälkeen liikkeen valmistelevaosuus, joka vielä ei ole ihan kunnolla intensiivinen, mutta pysyy jo sivulla jonkinlaisella kontaktilla, perusasennon otto ja vasta sitten lähetys, hyvin lähtee, mutta vieläkin hakee sitä perusopetuksen kohtaa, eikä mene suoraa kuin 20 metriä ja sitten lähtee oikomaan vanhaan palkkapaikkaan, korjasi onneksi itse sitten sen melko nopeasti, no oppii vähitellen, että löytyy vain etenemällä suoraan palkka.
Loppuun sitten kunnon jalkapallopeli toisen kanssa. On niin kyllä lyönyt läpi tuo eteenmenon palkka, josta olen todella iloinen.

Liikkeiden väleissä pidin nyt huolta, että kontakti pysyy ja on aktiivinen. Tässä käytin palkkaa aika runsaasti frolicin muodossa.

Inka pääsi myös kentälle vähän humputtelemaan oikealla seuraamista, peruutusta vasemmalla sivulla ja käännöksiä, mutta heti huomaa, että menee kyllä ihan puuhastelun puolelle, kun ei ole kisatavoitteita enää. No onneksi Inka ei sitä tiedosta vaan tärkeää on saada tehdä jotain ja varsinkin saada sitä palkkaa. Kovin tärkeää pienelle tytölle !

Yllättävän hyvää settiä Toivo veti, kun heti treenien jälkeen kävi vähän väliä puskassa sotkien peppukarvansa eli vatsa oli aikalailla sekaisin makkaran syönnistä. Toivottavasti palautuu nopeasti, mutta seuraavan päivän treenit taitaa jäädä nyt tekemättä, jos on puolikuntoinen koiruus.

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

18.10.2016 Inka lääkärissä

Inkan kanssa käytiin ottamassa verikokeet ja katsotaan miltä tilanne näyttää kilpirauhasarvojen kanssa. Inkahan aloitti lääkityksen elokuun puolen välin jälkeen, vaikka sen kilpirauhastesti näytti terveen papereita.

Eläinlääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että aloitetaan lääkitys, kun on niin rajoilla, joten Inka nyt sitten totaalisesti jäi eläkkeelle harrastuksista tai siis ralli-tokosta ja näyttelyistä, kun en sille saa poikkeuslupaa varmaankaan Kennelliitolta sen takia, että kilpirauhasarvot ovat terveen puolella.

No toisaalta kannattaako edes yli 11 -vuotiaalle lähteä enää mitään poikkeuslupaa edes hakemaan. Hassutellaan vaan vähän ja katsotaan, jos joku epävirallinen kisa käytäisiin tekemässä.

Inkan oireena on ollut lähinnä väsyminen ja se, että ei tahdo jaksaa lenkkeillä enää. Kuinka paljon sitten siihen vaikuttaa tuo ikä ja kesän kuumuus, en tiedä sitä. Nyt on ollut lenkeillä pirteämpi, mutta johtuuko se ilmojen viilentymisestä vai lääkityksestä niin on vaikea sanoa.

Inkallahan on ollut niitä jumituksia selässä ja lavoissa jo muutaman vuoden ja takana on myös se mahdollinen hermon puristuksiin joutuminen, jota hoidettiin 5 kk ihmisten hermokipulääkkeellä, joten Inka ei oikein välitä lenkkeillä tasaisella remmissä. Metsässä vapaana se jaksaa paljon paremmin omaa tahtiaan välillä haistellen ja välillä kipittäen reippaasti meidät kiinni !

Osteopaatilla ollaan käyty nyt kahteen otteeseen kuukauden välein ja ainakaan siellä ei ole tullut esille mitään ihmeempää ja ei ole yhtään niin kireä kuin olen odottanut Inkan olevan. Akupunktiota suunnittelen sille vielä lähiaikoina, kun siitä oli niin hyvä apu viimeksi !

Muutenhan Inka ei mitään lääkkeitä tällä hetkellä syö ja kipulääke kuurejakaan ei ole tarvinnut, joten toivotaan, että ei myös tarvitakaan. Suloinen pieni tyttönen se on harmaantuneineen kuonokarvoineen !

17.10.2016 tätitehis kokoontuu maanataisin

Maanantaina illalla Sannan, Ninan ja Satun kanssa Ojangossa Racinal -areenalla treeneissä. Aloitettiin yhteisillä häiriötreeneillä, jotka meni yllättävän hyvin. En tiedä miksi Toivo on tässä porukassa jopa ihan asiallinen, kun muuten menee kuppi nurin.

Ympyrässä, aika pienessä vielä, tehtiin maahan ja istumaan nousemista. Raila tuli naapurikehästä avustamaan eli käskyttämään meitä. Toivo oli aika pätevä, ei muista ohjaajista mennyt lankaan, mutta pariin kertaan nousi kyllä Railan istu -käskyillä istumaan, mutta maahan kehoituksiin ei reagoinut.

Sitten tehtiin isommalla ympyrällä jättöjä niin, että kierrettiin vastapäätä oleva koira. Toivo oli ihan nätisti Satun kiertäessä Toivoa ja makasi muutenkin ihan levollisesti. Hyvä harjoitus ajatellen voittajaluokan paikallaoloa. Tykkäsin kovasti Toivon mielentilasta !

************

Sitten ne yksilötreenit pareittain. Avustin ensin Sannaa etukentällä ja sitten Ninaa sen jälkeen samalla kentällä. Toivo odotti kentän laidalla kärsimättömänä ja reagoi minun käskytykseen vikisemällä ja taisi haukkuakin. Vähitellen rauhoittui kyllä, mutta ei kokonaan.

Etukentälle levitettiin merkkejä ja leluja sekä taisi siellä ruokakuppikin olla. Toivo oli seurannut kahden koiran treenin lähietäisyydeltä, joten kun päästin sen vapaaksi lämmittääkseni sen omaa vuoroa varten niin se otti ja syöksyi lähinnä olevaan leluunsa kiinni ja alkoi sen kanssa riehumaan. Ei se riittänyt vaan piti vielä retuuttaa kahta muuta omaa lelua siinä vieressä ja vaikea oli valinta millä leikkiä. No Toivo hallintaan ja seuraamisen aloittaminen käskytettynä eli Sanna liikkuroi meille.

Toivon keskittyminen oli alkuun todella vaikeaa, joten helpotin hommaa niin, että otin koiran puoleiseen käteen namin ja Toivo joutui siitä luopumaan, jolloin alkoi keskittymään seuraamiseen.

Lisäksi tehtiin luoksetulon jättöjä liikkuroituna ja vain yhden kerran otin luoksetulon lelujen läpi !

***************

Toisessa kehässä tehtiin sitten vähän alkuun kauko-ohjauksen vaihtoja ihan läheltä niin, että Nina oli ihan lähellä aiheuttaen häiriötä pelkästään vaan olemalla paikalla.

Lisäksi tehtiin kontaktihäiriötä, mutta se alkoi olemaan jo Toivolle liikaa, kun ei pystynyt kunnolla keskittymään ja nami ei ollut enää tarpeeksi hyvä palkka. Nina tuli piilon takaa aina välillä ja tiputti papereita ja sen sellaista.

Olipa hyvät treenit ja Toivo ei yhtään tunnu niin toivottomalta kuin mitä se tuntui, kun oltiin kouluttajien vuorolla Ansua tuuraamassa. Poika parka oli silloin ihan sekaisin kahden kentän vuorolla, kun koiraa juoksee pitkin ja poikin kenttää. Vilkkaan ja häiriöherkän koiran kanssa ei mikään ihanteellisin tilanne varsinkaan, kun kentällä tuli oltua se koko aika, kun olisi pitänyt ottaa vain pari lyhyttä pätkää koko tunnin ajan. No niinpä niin, jälkikäteen on hyvä olla viisas !