Tiistaina käytiin tekemässä jälkeä. Onnistuin eksymään metsään, kun väistin yhtä kosteikkoa, jonne olisi uponnut. Omasta mielestä tein vain kulman, mutta todellisuudessa kaarsin liian voimakkaasti vasemmalle. Katosi sitten suuntavaisto täysin ja jäljen loputtua harhailin kunnolla ja jouduin soittamaan Terhille. Lisäksi yritin kohti autotien ääntä ja se olikin moottoritien ääni, joka kantautui näin kauas eli ei sen tien, jonne oli tarkoitus suunnistaa.
Toivo aloitti janalla hyvin, mutta sitten hieman oikaisi janalta jäjelle. Lähti sitten jälkeä ihan hyvin, mutta jo alussa lähti kovasti pyrkimään keskemälle metsään. Ensimmäinen keppi jäi ja yksi matkalta. Itse jäljestäminen oli takkuista, tarkasteli ja tarkasteli sekä seilas. Oli välillä niin väsyneen oloinen ja kepitkin nousi nihkeästi. Joukossa oli hyvääkin pätkää, mutta kepeiltä lähtiessä ennemminkin komensin kuin kehotin.
Itselleni oli jäljen lopetuksen jälkeen järkytys se, että missä oltiin. Olin palannut ihan jäljen ensimmäisen kulman lähelle ja poistunut sitten ihan jälkeä pitkin siellä täällä pyörien jäljellä. Tyytymättömyys Toivon työhön oli siis hirveä virhe, kun toinen oli selvinnyt kauheasta urakasta.
Terhi kehoitti tekemään sille pikaisesti ennen seuraavaa maanantaita korjaavan jäljen. Ajattelin tehdä muutamia janoja ja ehkä lyhyen keppijäljen, mutta kohtalo puuttui peliin. Olisi ollut neljä ihanaa vapaapäivää edessä. Torstain olin agility kisoissa töissä, joten se riitti sille päivälle hommiksi koirapuolella.
Perjantaina sitten oli epäonnea mukana kerrassaan, kun onnistuin loukkaamatta jalkani ulkoilemassa ollessani.
En sitten tarpeeksi tuijotellut maahan ja onnistuin astumaan puunjuuren päälle ja nilkka muljahti ympäri ja pahasti.
Siinä se sitten taisi olla tämä kausi, voi peee........ !
Lääkärissä Malmin päivystyksessä sitten neljä tuntia Virpin lykätessä mua pyörätuolissa. Röntgenissä ei näkynyt murtumaa nilkassa, mutta nilkka laitettiin ilmalastaan 3 viikoksi ja kainalosauvat matkaan. Mitään tarkkaa diagnoosia en saanut, mutta viikon sairaslomaa näin aluksi ja käski sitten menemään työterveyslääkäriin sen jälkeen, jos tarve vaatii.
Nyt on sitten homehduttu jo neljä päivää sisällä ja en vieläkään astu tälle. Sunnuntaina jo varasin sille keppien kanssa, mutta jalkapöytä turposi ja jalkapohja turposi, joten nyt könyän kepeillä yhdellä jalalla. Hermostuttaa, että mikä vikana, onko mennyt pahasti vai johtuuko myöhästyneestä ensiavusta. Meinaan sairaalassakin sanoivat turvoituksen olevan aikamoinen. Se kuitenkin laski jo seuraavana päivänä aika paljon, mutta tosiaan tuli sunnuntain ja maanantain välisenä yönä tuo jalkapöydän turvotus lisäksi.
Koirien kanssa on tosi hankalaa, kun en pääse ollenkaan taas viemään niitä.
No se siitä..... yritetään kestää tai sitten ei kestetä. Miksi Suomessa ei ole samanlaista koiranulkoiluttaja kulttuuria kuin muissa maissa ja kohtuu hintaan ?
Yksi ilon pilkahdus sentään on ollut, että Toivo pääsi Marian kanssa agilitytreeneihin ja heillä meni siellä hyvin. Maria on luvannut mennä toistekkin ja voi olla, että lainaohjaajan kanssa Toivo joutuu toimimaan, jonkin aikaa, jos jalka ei kestä juoksemista pitkään aikaan. Hansu, joka meitä kouluttaa oli kuvannut pari pätkääkin ja olin niin iloinen, kun Toivo oli niin kiltisti, että kumpikin niin Maria kun Toivo nauttivat treeneistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti