perjantai 22. helmikuuta 2013

21.02.2013 tokoilua ulkona

Vaihtelun vuoksi siirryttiin tokoilemaan ulkotiloihin tai no tarkemmin oli tarkoitus saada korjattua eilistä Inkan keskittymisen häröilyä, mutta mäkeen mentiin ja kovaa. Ongelma alkaa olla siinä, että Inka osaa jo sen verran hyvin, että nämä harjoitukset alkaa olla sille liian helppoja ja ennalta arvattavia, joten nyt pitäisi treenitapaa muuttaa, mutta eihän se helppoa ole !

Inka tekee liikkeet hyvin ja hyvällä motivatiolla, mutta siinähän se on........... jos lasken virettä niin katoaa kaikki into. Kokeiltiin puuttua myös kiellolla ääntelyyn, mutta se ei toimi, ei sitten millään....... tekee niin epävarmaksi, että ei sitten pysty kohta tekemään mitään. Eli mitenkäs kierretään tämä, siinäpä kysymys. No ensimmäinen kokeiltava varteenotettava vaihtoehto on, että Inka ei enää tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu eli liikkeitä sekoitetaan ja kesken toisen liikkeen alkaakin toinen, kiitos Marianne vihjeistä.

No palataan nyt treeneihin. Inka mielestäni ei ole aivan normaali ja veikkaisin, että ei niinkään johdu tuosta leikkauksesta vaan ns. antibioottikuurin aiheuttamia ongelmia => hiivaa. Ei se missään varmaan vielä jyllää, mutta Inkan joissakin reaktioissa on samanlaista kaavaa kuin silloin, kun oli ensioireita hiivasta. Nyt täytyy tarkkailla etutassuja, suupieliä ja peppua, ettei niihin tule oireita. Lisäksi pitäisi tilata Johannalta aika Inkan kropan käsittelyyn, koska Inkan jännitystila tikkien aikaan oli niin voimakas, että siellä aivan varmasti on jumituksia.

Treenipaikalle tullessa Inka reagoi negatiivisesti jääkiekkokaukalosta tulevaan kiekon äänen ja samaa tapahtui viimeksi, kun Inkalla oli hiivatulehdus akuuttina noin 3 - 4 vuotta sitten. Nyt kuitenkin tokeni siitä, kun päästiin tekemään hommia. Olin kuitenkin huomaavani Inkan aivan heti Mariannen tultua hakevan tukea hänestä. No onneksi treenihin se ei vaikuttanut, mutta ulkona treenaaminen vaikutti kuitenkin negatiivisesti esim. seuraamisen kontaktiin, koska ulkotiloissa on niin paljon tsekattavaa ja valvottavaa sekä kuunneltavaa.

INKA

  • SEURAAMINEN / asenne oli kaiken kaikkiaan ihan positiivinen, mutta jouduin muutamaan otteeseen antamaan käskyä uudelleen, kun Inka kiinnitti huomion esim. lumesta pilkottavaan ruutuun, joihinkin ääniin sekä mun huonoon liikkumiseen. Oma liikkumiseni oli aika vaappuvaa, lumessa oli yllättävän vaikea liikkua, vaikka alusta ei mitenkään huonoimmasta päästä ollutkaan. / varsinkin loppua kohden ääntely tuntui vaan vahvistuvan
  • LUOKSETULO / takapalkkana tennispallo => no ekaks aloitti kitinän alas mennessään, jolloin otin hatkat ja yritettiin sitten uudelleen, nyt otin poskikarvoista kiinni ja käskin lopettaa ääntelyn => lopettihan se, mutta piru vie siirsi ääntelyn sitten itse liikkeeseen ja voisi sanoa, että tämä on huonompi juttu / eka pysähdys seisomaan oli sen verran hyvä, että palkkasin sen taaksepäin heti / toisella kerralla pysähdykset suhteellisen kivoja, mutta taas maahanmenon jarruttaa vinoon => otin sivulle asti ja nyt kun on tilaa niin tekee loppuun asti kivalla temmolla => palkkaus lähettämällä takapalkalle, joka on siellä alussa
  • RUUTU EVL alustalle x 2 / pirkuleen pirkule => haukkuu haukkuu ja ekalla kiersi ruutuun takakautta / toisella suoraan / merkille menee kyllä hyvällä temmolla
  • Z:ta I - M - seuraaminen vikalla eli ei asentoa / vaikea taas tarpoa alustalla, istuminen onnistui ja maahanmeno kanssa, mutta puoliteholla mennään, kun oma epävarmuus paistaa, kun ei ole mukava kävellä
  • OHJATTU NOUTO vasen / ei tietoakaan, että alkais rauhoittua treenin loppua kohden / alkuun palkkaa sivulla hiljaisuudesta, joka toimi, kun palkkasin heti alussa, mutta tästä ei apua enää siinä vaiheessa, kun lähetin merkille ja samoin kokoajan merkiltä kapulalle lähtiessä

    Otin pienen aikalisän ja tehtiin kaukoja läheltä. Nekään ei tuntuneet mukavalta => äklöä => pitäiskö palata treenaan kaukoja samaan tyyliin kuin Rommille aikanaan. Sehän toimi, olenkohan mä koskaan paneutunut yhtä tarkkaan Inkan työskenteyyn näissä. Rommihan ei enää liikuttanut tossujaan ollenkaan.

    Kokeiltiin sitten vähän muuttaa treeniä eli heitettiin keskikapula Inkan yli ja sen jälkeen kapulalle (tämä toimi Rommille) => no ääntä tuli, mutta lähti kuitenkin kokoajan oikealle kapulalle. Päätettiin kokeilla kieltää haukkumisesta, mutta päätin, että en kiellä vaan huudan "hiljaa" => karsee epävarmuus, ei tule innokkaasti ja vauhdilla sivulle, oli kyllä hiljaa ekan kerran => seuraavalla päätti mennä keskikapulalle ja nosti sen, joten ei olisi pitänyt tähän yhdistää keskikapulan heittoa, liikaa liikkuvia ja uusia elementtejä / jätettiin keskikapula heittämättä, mutta ääni palasi taas uudelleen

    Palasin tekemään Heidin treeniä eli kapuloiden heittoa sivulle (jossa myös ääntä on tullut välillä) ja siinä saatiin nyt hiljaista lähtöä merkiltä, joten siihen lopetettiin.

    ***************
    Päätelmiä ja jatkosuunnitelmia:
  1. Yksien treenien aikana, joko pelkkää hiljaisuutta ohjattuun tai sitten Heidin sivusuunnassa kapuloiden heittoa / jos otan samalla treenikerralla myös itse koko ohjatun niin silloin Inkan pitää olla välissä tauolla esim. hetki kentän laidalla tai autossa
  2. Kaukokäskyt nyt treeniin meidän etuportaille ja laudat sekä kaikki muu Rommilla käytetty rekvisiitta käyttöön / treenataan kotona sisällä takatargetilla
  3. Treenitapaa muutettava, luotava Inkalle tunne, että ei voi tietää mitä seuraavaksi tapahtuu / esim. liikkeestä seisominen ja siitä sitten luoksetulon loppuosa, Z:sta suoraan luoksetuloon ja niin edelleen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti