torstai 26. maaliskuuta 2009

26.03.2009 surua


IN MEMORIAM


Tuima 12.8. - 25.3.2009


Pk-ryhmämme nuorimmainen jouduttiin niin yllättäen päästämään ikiuneen. Lämpimät osaanottoni Teille Marjaana ja Samu.


*****************


Vieläkään ei voi oikein tajua, että pikkuinen Tuima on poissa. Vastahan viikko sitten Tuikkunen harjoitteli seuraamista innokkaana Viikissä treeneissä.


Mieli on sen verran maassa, että treenata ei ole huvittanut ja väsymys painaa. Hvk:n maanantain treenit jäi väliin ja samoin tietysti peruutettiin Kirkkonummen treenit keskiviikolta.


Omalla pihalla olen jonkin verran ottanut treeniä muutamina päivinä, lähinnä tokohyppyä, seuraamista ja kakokäskyjä. Pakko tahkoa niin kauan kun pihalla on lunta, kun lumi sulaa niin Risto häätää mut pihalta ja istuttaa taas nurmikkoa mun treenikentälle.


*******************


Inkan agiity sitten siirtyi lauantaille ja sekin masentaa, kun vanhassa ryhmässä olisin pysynyt mieluiten edellisen kouluttajan Anniinan opissa. Uusi kouluttaja taitaa olla täysin aloittelijalta niin harrastuksen parissa kuin kisaajana. Ei ihan huvita vaihtaa SM-tason kilpailijaa sellaiseen kouluttajaan, joka ilmeisesti on myös aikalailla kokemattomampi kuin minä itse. Tiedän, minulla on asennevamma ja yritän kovasti suhtautua positiivisemmin, mutta muutenkaan ei nyt ole kovin positiivinen fiilis päällä.


Pitäisi iloita siitä, että saimme vaihdettua ryhmää ja meillä on ryhmäpaikka, kun kaikilla ei ole sitäkään ja alkeiskurssille pääsykin on hankalaa. Olihan Anniinakin aloittelija kouluttajana, mutta hänellä on sitä kokemusta ja taitoa, vaikka ikää ei vielä ole kuin suunilleen puolet minun iästäni, huoh !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti