keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

11.03.2009 treeniä omalla etupihalla


Ihanaa oli tehdä "omassa" metsässä aamulenkki täysin rauhassa, kun suurin osa porukoista on töissä. Ei tarvitse tehdä mitään valmisteluja, muuta kuin kävellä metsään ja päästää koirat kirmaamaan lumiseen satumetsään.


Lenkin jälkeen otin sitten kaikkien kanssa tottistreenit omalla etupihalla. Ensimmäisenä Rommin kanssa, sen jälkeen Inka (Pablo kylläkin yritti jo aika tiukkaan tulla tässä vaiheessa mukaan) ja viimeisenä Pablo.


Rommi



  • Seuraaminen ja täyskäännös / paljon namikäden avulla ja vahvistusta kun koskee jalkaan, tiedän, että on riskaappelia, mutta haluan seuraamisen tiiviimmäksi, vaikka sitten tällätavalla, epäilen kuitenkin, että kisassa ei seuraa niin lähellä, että painaisi jalkaan

  • Jäävät liikkeet ensin sarjana ja sitten kisamaisesti / maahanmeno kaikkein huonoin / myös sarjassa hidas

  • Kaukokäskyt takapalkalla ja ilman / alkaa hahmoittaa takapalkkaa / yllättävän hyvin jo nousi, kerran jouduin käymään nostamassa

  • Tunnari x 2 / nostelee ja koskee / toi kuitenkin oikeat kapulat kummallakin kerralla / irtosi hyvin, ei tarvinnut toistaa käskyä

  • Luoksetulo / välimatka noin 5 metriä, ei hyvä Rommille, koska tulee ravilla / pidemmältä matkalta tulee nopeaa, mutta tämä matka ei saa nostamaan laukkaa eli matka pitää olla aivan lyhyt tai sitten selvästi pidempi / eteentulo ihan ok


 


Inka



  • Nouto ohjatun kapulalla x 3 / ensimmäinen suoritus avoimen luokan kisan omaisesti / joudun pitämään heiton ajan pannasta kiinni / ensimmäinen oli hyvä, mutta toisella varasti, joten tein vielä kolmannen niin, että ennen lähetystä tehtiin täyskäännös paikoillaan

  • Kaukokäskyt / takapalkka / maahan - istu ( 1 - 3 m)

  • Tunnarikapulalle irtautuminen (1 kapula) x 2 / matka noin 10 metriä / lähtee hyvin  

  • Jäävät liikkeet (narupallo)

  • Seuraaminen / narupallolla täysin mahdotonta, edistää melkein oman mittansa, joten tehtiin namilla seinän ja aidan vieressä, josta siirtyminen keskelle ajoväylää / tuottaa hankaluutta ihan tosissaan, käytin myös remmistä pakotetta, mutta sekään ei tuota toivottua tulosta / onnistuin pitkän hinkkaamisen jälkeen saamaan muutaman askeleen ilman käsiapua kunnolla / mutta,  jatketaan siis käsiavulla

  • Luoksetulo / narupallo edessä / törmää, istuu vinoon

  • Jäävät liikkeet

  • Kaukokäsky (Treenien loppuun yksi ylösnouseminen istumaan)


Inkan treenit olivat liian pitkät. Tyttönen ei kyllä hyytynyt, mutta alku oli riemukasta ja lopussa hinkkaamista, joten ei ihan tarkoituksenmukaista.


Lopulta pääsi sitten Pablokin, joka oli täynnä intoa.



  • Seuraaminen suoraan / kontakti ja paikka hyvä / on hieman myös tiivistynyt

  • Seuraaminen käännökset ja täyskäännös / täyskäännös saisi olla tiukempi / käännös vasemmalle tuottaa näköjään täyskäännöksen, joten täytyy olla tarkempi, joutuu ehkä kääntymään eritavalla kuin Rommin kanssa, mun pään kääntyminen vasemmalle aiheuttaa jo täyskäännöksen tekemisen Pablolla (eli tekee vanhan saksalaisen täyskäännöksen, joka meillä ei ole tokovalikoimassa Pablolla)

  • Jäävät liikkeet / istuminen ja maahanmeno hyviä / ensimmäisessä seisomisessa käveli vastaan Yllättynyt, vähän olin ihmeissäni / toistolla tuli hyvä seisominen ja tein kaikki liikkeet avoimen luokan tyyliin eli kävelin taakse ennen sivulle tuloa

  • Kaukokäskyt avo / oikein hyviä, varmat istumaan nousut ja tarkkaavainen

  • Luoksetulo läpijuoksu / vauhti hyvä, ei tökännyt eteen tullessa

  • Luoksetulo avo / vauhti hyvä ja pysähtyminen hyvä / annoin tarkoituksella kaksoiskäskyn

  • Tunnari / laitoin riviin / oikean kapulan viereen kummallekkin puolelle namit / lähti kunnon laukalla ekasta käskystä / nosteli ja haisteli muita, toruin ja innostuneesti käskin etsimään "omaa" ja löytyihän se sieltä

  • Tunnari / laitoin riviin / vaihdoin oman paikkaa, ei apunamia / taas vähän meinasi ottaa väärän, joten ääntelehdin moittivasti ja heti kun haistoi oikeaa niin hirveät kehut ja palautti laukalla


Lopussa Pablo meni määrätietoisesti repulle, jossa oli frolic pussi eli taitaa olla muistissa kisanjälkeinen palkkaaminen repulta Nauru !


*******************


Nyt pitäisi varmaan lähteä käymään Itäkeskuksessa Riston kanssa. Ristolla on tänään syntymäpäivät, joten käydään ehkä syömässä jossain.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti