tiistai 10. helmikuuta 2015

09.02.2015 Ahkerat 1 -kurssi maanantaina

Nyt oli kaikki paikalla, mutta tehtiin kahdessa vuorossa. Eli toiset teki etuaulassa seuraavia liikkeitä:

  • Perusasento
  • Sivuaskeleet
  • Peruuttaminen
Perusasentotreeniä tein vain muutamia, mutta enemmän peruuttamista koira edessä ja aivan pikkasen sivulla aidan vieressä ja siinäkin enemmän vaan seisomaan nousua ja taakse lähtöä.

Tein lisäksi hieman eteetuloa läheltä ja siinä rauhassa oloa ja sivulle siitä käsiavulla ja "ylikierroksella", toimii älyttömän hyvin.

Sivuaskeleita otin vaan oikealle ja ne oli aika huonoja, ei oikein keskittynyt kunnolla.

OMALLA VUOROLLA
(Staffi, vesikoira ja collie Toivo)

Hyppyesteet oli vierekkäin, toinen umpinainen ja toinen avoeste (no joo nyt oli agieste) sekä siinä esteiden välissä ehkä 5 - 8 metrin päässä isot  merkit. Kaksi koirista teki samaan aikaan hyppyä uusilla säännöillä ja/tai vanhoilla säännöillä. Keskellä yksi koirista teki sitten merkin kiertoa ja sai valita kumman merkin ja lähettääkö lähempää vai esteiden välistä tai esteiden takaa.

Hyppy harjoitteet onnistui aika hyvin, vaikka vähän ne muut lähellä olevat koirat siinä jänskätti Toivoa. Hyvin keskittyi, jotain pieniä virheitä tuli, mutta olihan häiriötkin kovia. Merkin kierto oli varmaan sitten vaikeinta lähetä suorittamaan niiden toisten koirien välistä. Välillä meni ihan ok ja välillä, joutui käymään näyttämässä merkin.

Loppuun vielä merkin kierto ja umpieste ja sitten merkin kierto ja avoeste. Vasemmalle lähetys oli vähän vaikeaa, en kunnolla näyttänyt ja annoin vielä hieman vieraan käskyn, jota olen käyttänyt muille koirilleni agilityssä.

Tässä oli yksilötreenit, mutta loppuun vielä paikallaolot:

MAAHANMENO, käskytys eri aikaan

  • Toivolle on erityisen vaikeaa mennä maahan, tarvii useamman käskyn tai joudun kädellä auttamaan, ei ennakoi vielä muiden käskyä
  • Jäin lähelle ja laitoin namit ihan lähelle yhden etutassujen väliin lähes rinnan alle ja toiset sivuille, palkkasin taskusta => vinkumista ei pahemmin tullut
  • Alun odotteluun voisin käyttää käsikosketusta, koska jokin tehtävä on annettava, ettei ala vinkumaan
  • Jenni häiriköi lähinnä kävelemällä koirien ympärillä hyppyaidan rima kädessä ja jätti riman Toivon eteen
  • Ylösnousut Toivo taas suorittaa oikein näppärästi
Nyt pitäisi harjoitella käskytyksiä taas niin, että ei ala liikkurin käskystä reagoimaan. Raija totesi, että ainakin hänen käskytykseen reagoi jo pelkästään seuraamisessa aikalailla, joten nyt alkaa sitten olla sekin vaihe edessä. Voi voi, sitä treenattavaa on niin paljon. Kisaan olisi tehnyt mieli, mutta työtä on niin paljon, kaikkea pientä hiottavaa ja mietittävä sitä jatkoa, ei niinkään nyt yksittäisiä alo ja avo kokeita vaan sitä kuinka sen koiran pohjat ja vireet on kunnossa jatkoa varten. Ei se auta, vaikka saisi hyvätkin pisteet alemmista luokista, jos oppii jo niissä väärät käytösmallit. No katsotaan, torstaina tutustutaan uuteen alokasluokkaan Jessicalla ja keskiviikkona Mariannen kanssa työstetään varmaan häiriöitä ja tuota käskytys kestävyyttä.

08.02.2015 Veikkolassa hallissa treenit ja näyttelytreenit

Viime viikko menikin sitten aika vähällä treenillä, kun ei ollut maanantai treenejä ja hommailtiin vaan, jotain pientä sisällä kotona. Lähinnä vaan takatargetilla tai ehkä tarkemmin laatikolla kaukoja ja sivulle tuloa sekä kaikkien kapuloiden pitoa (tunnari, metalli, puukapulat) ja kapulan kanssa maahan menoa ja maasta istumaan nousua. Samalla tulee treenattua paikallaoloja, kun toinen tekee ja toinen joutuu makaamaan 1 - 2 metrin päässä, elleivät sitten tee yhtäaikaa.

Tiistaina olin itse tuuraamassa Satua kisakurssin vetämisessä ja se olikin kivaa vaihtelua ja alkuun vähän olin ajatellut, että menee enemmän liikkuroinnissa, mutta aika paljon siinä ehti sitten jo ihan neuvomaankin mihin pitäisi kiinnittää huomiota.

Lauantaina oli tarkoitus piipahtaa Korrien tokokoulutuksessa kuunteluoppilaana, mutta olikin niin kiinnostavaa, että tulikin oltua koko aika siellä. Oli vaan haastavaa aina valita, että mitä koirakkoa katsoo ja kumpaa kouluttajaa eli sai vaihdella kahden kentän välillä aikamoiseen tahtiin. Pekalta noukin sitten ainakin sivulletulo ja eteentulo treenin, joka tuntuu hyvin toimivan.

Sunnuntaina Raijan kanssa suunnattiin Veikkolaan PiskiPajalle treenaamaan, jotta saataisiin hieman vieraan hallin tuntua ja tuntuu, että omaan halliin ei enää oikein näillä aikatauluilla tunnu mahtuvan/pääsevän.

Inka oli mukana, mutta ei ehtinyt mitään tekemään. Aika meni niin nopeasti ja Inka pääsi sitten treenaamaan siinä hallin pihalla vähän jotain, jotta pienelle tuli hyvä mieli. Topakasti teki seuraamista, luoksetuloa ja z:tankin, toki ilman merkkejä, mutta hauskaa oli.

Toivon treenit koostuivat lähinnä seuraavista asioista, joita tehtiin namilla palkaten:
  • Kehääntuloa / olin miettinyt käskyn vaihtoa kehääntuloon ja liikkeiden väliin, ei vaihdeta
  • Häiriökontakti Pekan ohjeilla (ei hiljaisia hetkiä) / pienet häiriöt
  • Häiriökontakti seuraamisessa / Raija kyykyssä matkalla, ensin ei sen ihmeempää, mutta sitten pientä häiriötä
Otettiin myös pieni erilainen harjoitus:

Kehääntulo, siitä lyhyt seuraaminen, liikkeestä seisominen ja siitä piti tulla palkka, mutta koska hieman tassut liikkui ja istui liikkurin käskystä niin otettiin vielä luoksetulo ja läpijuoksuna jalkojen välistä. Koko tämän treenin ajan oli patukka kainalossa ja Toivo tiesi sen !

HUOMIO......... mitenköhän viriteltiin ? hmmmm, ei namitreeneihin kauheaesti virittelyä seuraamiseen, mutta lelu seuraamiseen sitten virittelyä, joka myös kokeessa.

Loppuun vielä ruutu, jonne Raija vei Toivon lelun ja sinne sitten lähetys. Aika hyvin haki kyllä itse ruudun, kun virittelyllä lähestyttiin. Toinen samanlainen, mutta Raija heitti pallon, kun "pysäytin" tai no enhän mä pysäytä, se on sellainen merkkaus vaan oikeasta paikasta.

Hyvät treenit, erittäin hyvät.

Kotiin sitten sieltä ja pieni lenkki sekä odottamaan Sannaa, joka kävi sitten tekemässä Inkalle ensimmäisen akupunktio käsittelyn. Inka käyttäytyi oikein mallikkaasti potilaana.

Sen jälkeen pikaisesti näyttelytreeneihin Ojankoon ja voi vitsi miten vaikeaa. Hirveä määrä koiria ja Toivo todella kiihdyksissään. Minä vielä unohdin lelut, näyttelyvermeet ja namit kotiin. Onneksi Jukka oli niin kiltti ja kävi tuomassa niin sain Toivon kehässä hallintaan ainakin jotenkin. Toki se tuntui kyllä olevan aikamoinen sähikäinen. Se vaan haluaisi tutustua kaikkiin ja haluaisi juosta tosi lujaa ja haluaisi vähän katsella tyttökoiria. Tunti on pitkä aika saada se seisoskelemaan ja vaan olemaan, kun on iso lauma koiria paikalla. Itse asiassa sen jälkeen, kun kehään päästiin niin kyllähän se sujuu kohtalaisesti, mutta siinä ennen sitä se on ihan täpinöissään, eikä kuule mitään. No joo.... virtaa siinä ainakin riittää. Vetäjät sai hyvin katsoa hampaat ja kokeilla kropan, vaikka kyllä se hiukka vieläkin "kutisee" !

Itse vedin aikamoiset kuperkeikat juostessa ja oikeastaan varmaan törmäsin Toivon kinttuihin ja sitten kynnettiin maata niin, että pipokin sinkos päästä.


lauantai 7. helmikuuta 2015

01.02.2015 hyvän mielen treennit ATD:n hallilla

Ai, että mikä rauha, ai että mikä yhteistyä ja voi, kun hermot lepäsi. Siinä se oli.... pikku-ukko ja minä samalla raiteella (jos, ette ole lukeneet edellistä päivitystä niin kannattais katsoa).

Kiitos Katille, että tilaisuus järjestyi ja päästiin hakemaan oikeaa mielentilaa. Vaikka uusi likkakaverikin Tria löytyi treenikaveriksi kentälle niin jätkällä pysyi "housut" jalassa ja pääkoppa kasassa ja niin myös ohjaajalla.

Tehtiin lähinnä alkuun Toivon kanssa seuraamisen korjaamista ja palkkaamista. Kati lähinnä vaan häiriönä, mutta ei Toivo Katiin sen kummemmin kiinnittänyt huomiota. Lelu osaksi kainalossa ja haettiin nyt vähän vastapainoa kisaharjoituksille. Ihan kivalta näytti !

Siihen sitten jääviä ja luoksetuloa sekä hyppyä. Vähän ennakoi nyt perusasentoja, mutta sellainen vaihe on ihan normaali. Treeniä niihinkin ja taas ensikerralla ennakoidaan, jotain muuta.

Tehtiin myös Z:taa nyt ekaa kertaa ja ei siinä mitään ihmeellistä. Istuminen on pikkasen jäänyt harkkaamatta vähään aikaan, joten työtä sen eteen täytyy alkaa tekemään.

Loppuun vielä normi noutotreenit ja ne sujui oikein mallikkaasti. Samaa tuttua rauhan hakua kapulan ottamiseen, ei heittoja vielä pitkään aikaan.

Yhdessä Geenan kanssa sitten vielä paikalla istuminen ja makuu. Poikaa vähän taisi taas jänskättää, joten palkkaa paljon. Kyllähän siinä taas tytön perään pikku itkua pääsi, mutta eteenpäin mennään.

Jäi tosi hyvä fiilis treeneistä !

Heitin sitten Katin kotiin ja lähdettiin mustien otusten kanssa vielä lenkille ja ne sitten leikkivät oikein urakalla ja yhteinen sävel löytyi heti. Toivo taisi olla kyllä aika onnellinen, ei pahemmin haitannut, vaikka Katilla sisällä kotona tuli vähän tytöltä komennustakin. Niin onnellinen pikkumies !

26.01.2015 Ahkerat 1 -kurssi / HSKH

Olipas taas niin vaikeaa, että teki mieli heittää hanskat tiskiin maanantaina taas vähäksi aikaa ja antaa pojan kasvaa, kun alkaa taas olemaan vääntöaika ajankohtainen. Onneksi on sunnuntaina Katin kanssa treenit niin, että päästään rauhoittamaan tilannetta kentällä, jossa ei ole ketään muuta. Jäi päälimäiseksi mieleen vitutus, pettymys ja harmitus !

Ehkä nyt vaan itse olin liian väsynyt ja treeneissä sen vahvimman lenkin ja osaamisen eli seuraamisen epäonnistuminen oli liian suuri pettymys ja annoin sen purkaantua, vaikka ei missään nimessä saisi. Seuraaminen, kun on ollut pitkän ajan jo upeaa niin nyt siitä ei ollut mitään näkyvillä.

Toivon tekniikka on kyllä ihan hyvä kokonaisuudessaan, mutta häiriön sietokyky ja keskittyminen niin päin kuusta, että täytyy unohtaa kaikki tavoitteet. Katsotaan sitten joskus myöhemmin, ainakaan nyt ei näytä ollenkaan hyvältä, vaikka kuukausi sitten vaikutti niin loistavalta, joten ei varmaan olla kisavalmiita keväällä, kun pojan pää on taas ihan sekaisin.

Koira ei toiminut kunnolla ja minua vitutti niin pirusti kuin vain voi. Nyt pitäisi sieltä kaivaa ne hyvät puolet eli jäävät onnistuivat ihan kivasti. Jennin mukaan tekniikka Toivolla on kyllä kohdillaan, mutta on sellainen vieteri, että räjähtää. Häiriöt olivat kovat, kun se agility on alkanut kiinnostaa naapurikentällä liikaa ja tällä kertaa myös merkit, ruudun merkit ja kaikki tuntuivat häiritsevän, niin seinä kuin aidat, vaikka kaikki nämä on tuttuja elementtejä. Palkkaus menee parempaan suuntaan eli kuhan en hyppäytä tai muuta nostattavaa niin on hiljaa ja tuntuu, että ongelma ei ole palkkaamattomuus, ihan hyvällä ilmeellä on, kun kehun. Myös virittelyn puolesta sain sen olemaan hiljaa vuoroaan odottamassa maassa, mutta kentällä tuli kyllä taas jo puhinaa.

Agilitytreenit viereisillä kentillä sai sen keskittymisen rakoilemaan niin pahasti, että seuraamisista ei tullut yhtään mitään. Kontaktia ei ollut ja seuraamispaikka katosi. Remmi seuraaminen kusi oikein tosissaan, mentiin remmi kireällä ja vapaana seuraamisessa Jennin mielestä Toivo yritti niin kovasti, mutta sanoi, että arvaa kyllä, ettei minusta niin tuntunut. Jenni moneen otteeseen, joutui komentamaan minua kävelemään hitaampaa ja olemaan juoksematta koiraa kiinni. Oikein hyvä neuvo, kun silloin vähän parani. Itse olisin juuri kävellyt kovempaa, koska mielestäni nopea rytmi on toiminut hyvin. Useaan otteeseen kyllä jouduin puuttumaan siihen keskittymiseen seuraamisen aikana ja ehkä paras olisi ollut vaan käydä viemässä häkkiin tai autoon ja jättää siihen. Yrittää myöhemmin lelun kanssa pieni pätkä.

Jäävät onnistui ihan kivasti ja hyppykin, mutta niissäkin oli hieman epätarkkuutta sen agilityn takia. Kun tulin sivulle niin istahti omaan aikaansa ja kääntyi tuijottamaan agilitykentälle. Luoksetulo muuten hyvä, mutta paukatti taas haarojen väliin ja siitä sitten ajautui ihan vinoon, sivulle tulossa haukahdus, kuinkas muuten.

Paikallaoloissa taas samaa hermostuneisuutta ja vinkunaa, mutta nyt oli paljon parempi kuin parina viimeisenä kertana. Ei pystynyt täysin taaskaan sen agilityn takia keskittymään ja nämä kaksi pikkukoiraa vierekkäin siinä häiriintyi kyllä tosi kovasti naapurikentän vauhdikkaasta menosta. Toivon oli vaikea mennä maahan, kun keskittyminen oli tosiaan muualla, maassa kyllä pysyi, mutta jäin ihan lähelle ja palkkasin paljon ihan vaan sen takia, että ääntelyä ei olisi. Kokeilin nameja ympärillä ja toinen keino, että laitoin noin 2 - 3 metriä Toivosta namikeon, josta otin aina namin ja kävin viemässä, jos näin keskittyisi. No siellä kyllä oli vuoron aikana sellaista haukkumista ja huutoa, että ei toki ihmekään, että oli vaikeata näillä nuorilla koirilla.

Odotustilassakin oli tekeminen todella vaikeaa ja keskittyminen siinä välissä, tehtiin kauko-ohjausta, sivulle tuloa ja kontaktia niin, että laitoin purkin maahan ja sen päälle namin. Ihan perusjuttua vaan, että saan keskittymisen minuun. Hyvin vaikeaa Toivolle. Samalla myös eteen tuloa läheltä.

Sen lisäksi sitten, kun yritin seuraamista vuoron lopussa korjata niin ensin onnistui ihan pieni pätkä kivasti, mutta sitten keskittyminen rakoili, kun seuraavan vuoron varaajat tuli meidän vuoron aikana sisälle ja Toivon takana alkoi siirtämään väliaitaa ja tuli sitten kentälle myös esteitä siirtelemään. En saanut Toivoa sivulle edes, kun vaan tuijotti ja tuijotti naista. Yritä siinä nyt sitten saada se koira lähtemään seuraamaan. Olisin vaan halunnut hyvän liikkeellelähdön, en sen enempää. Toivo ei ole häiriintynyt pahemmin, kun siinä muuten tulee ja menee koirakkoja, mutta jostain syystä näillä, jokaisella kolmella kerralla on häiriintynyt tämän henkilön paikalle tulosta, joten johtuuko se sitten minusta itsestäni, kun on omat ennakkokäsitykset "jostain" mitä en viitsi sanoa !



tiistai 20. tammikuuta 2015

19.01.2015 Ahkerat 1 -kurssi alkoi

Maanantaina illalla samaan aikaan kuin aikaisemmin alkoi uusi tokokurssi. Tällä kertaa nimityksellä Ahkerat 1, jossa koirakkojen taso on hieman vaihteleva. Näitä junnuja on kolme ja vähän kokeneempia sitten toiset kolme.

Edellisestä ryhmästä on kaksi koiruutta, jotka ovat aikapaljon Toivoa nuorempia. Espanjanvesikoira  ja Lyhytkarvainen collie narttu. Sen lisäksi meillä on kaksi evl:n koiraa, joista toinen on Australianpaimenkoira Ripa  ja toinen Bordercollie Tilda sekä voittajaluokassa starttaava Staffi Örkki. Ripa oli nyt poissa, joten koiria oli tällä kertaa paikalla viisi.

Kaikkien koirien ohjaajat ovat minulle ennestään tuttuja, mutta heidän koiransa eivät tai no Sannan Tilda bortsun Toivo on tavannut kyllä kouluttajienkoulutuksessa aiemminkin. Selvästi huomasi, että uudet koirat kiinnostivat kovasti ja niitä jäätiin välillä oikein tuijottamaan.

PAIKALLAOLOT

Paikallaoloilla aloitettiin ja voi Toivoa, kun se vire on niin väärä (pitäisi päästä vähän ensin purkamaan pallolla sitä painetta ennen vuoroa, mutta ulkona on niin jäistä ja hallin kentät varattuja) ja lisäksi pientä poikaa taitaa jännittää ja ahdistaa tilanne hieman. Jouduin taas hieman nuhtelemaan ja ottamaan puhutteluun siinä rivissä. Alas maahan meneminen oli todella vaikeaa, ei sitten yhtään ollut kuulolla poika parka. Maahan ja istumaan tehtiin koira kerrallaan, kuten jatkossa aloissakin uusien sääntöjen mukaan tulee tapahtumaan. Kummankin puolen koiria piti niin hirveästi ilman halki haistella ja vähän vinkua maassa ollessaan, joten jouduin palkkaamaan ja pysyttelemään lähellä. Jessicalla käytetty nami vähän pidemmällä ei oikein täällä toiminut. No kyllä se maassa pysyy, mutta levottomuus on suurta, vähän vinkunaa ja vierustovereiden tiirausta.

Seuraavaksi oli varmaan tarkoitus, että otetaan jääviä kolmen ryhmässä, mutta mä jotenkin ensin ymmärsin, että ensin tekee toinen junnuista, sitten Toivo ja lähdin harjoittelemaan merkin kiertoa. Meillä oli omatoimitreeninä ruutu, merkin kierto ja hyppy.

MERKIN KIERTO

Tein kuten Jessicalla, mutta olin nyt lähempänä ihan sen takia, että takana treenattiin hyppyä niin tilaa ei ollut enempää. Pari kertaa kävin näyttämässä merkin harjoituksen aikana, koska Toivo oli niin hämillään uusista koirista. Toinen niistä teki hyppyä Toivon takana ja toinen jotain muuta siinä sivulla. Varsinkin bortsunarttua Toivo jäi välillä ihastelemaan kovasti ja tälläisessä tilanteessa kävin näyttämässä se merkin, jotta ei ajaudu Tildan luokse. No aika kivasti Toivo kokoajan oli hallussa ja ei päässyt häiritsemään muita.

Ainoa ero oli Jessican treeniin se, että vähän aikaisemmin kehuin Toivoa, kun lähti tulemaan minua kohden, koska häiriöt oli niin kovat. Lähti kuitenkin hyvin ilman käsimerkkiä. Lähinnä palkkasin namilla, kun tahtoi jäädä kyttäämään palloa ja irtoaminen oli taas hankalampaa.

JÄÄVÄT JA SEURAAMINEN RYHMÄSSÄ

Jenni pyysi Toivoa liittymään mukaan omaan kolmen koplaansa, kun ollaan valmiita merkillä. Toisaalta mun väärin ymmärrys oli ihan hyvä, koska Toivo hieman sai purettua ylimääräistä energiaa siinä merkkitreenissä.

Todella vaikeaa oli kuitenkin tehdä kahden muun koirakon keskellä jääviä. Ei tahtonut Toivo oikein tulla mukana kunnolla ja kaikkiin niihin asennonvaihtoihin tarvittiin käsiapua ja myös parempaa seuraamista joutui aika lailla "yrittää" vaatia. Kun, jos Toivoa olisi vaan vierustoverit kiinnostaneet, mutta suurin kiinnostus meni kyllä taas Tildan suunnalle. Tilda harjoitteli vieressä ruutua ja voi, että kun Toivo jäi vaan välillä tuijottamaan. Taisi poika raukka TAAS rakastua !

Vähän alkoi keskittyminen parantua, kun päästiin ryhmän laitimmaiseksi kauemmas ruudusta (siis  metrin) niin sain sen seuraamisen ehkä vähän edes paremmaksi.

Tämän jälkeen tehtiin sitten seuraaminen kolmen koiran ryhmässä peräkanaa. Toivo ensimmäisenä jonossa. Toivo ei oikein ollut kyllä kartalla ja lähtö oli ihan kelvollinen ja käännös vasemmalle meni jotenkuten, mutta sitten Toivo herpaantui vaan katsomaan eteensä Örkki Staffia ja ruutua treenaavaa Tildaa, joten vetäisin sen pois ryhmästä ja kierrätin sen ryhmän viimeiseksi. Toivo ihan unohti lelun mun kainalossa, namit ei motivoi tässä mitenkään, joten voimat meikäläisellä vähässä.

Lopulta sain kuitenkin vähän sinne ihan kelvollistakin seuraamista mukaan ja palkkasin lelulla pari pienempää pätkää.

Kyllä täytyy sanoa, että kovasti otti pikku jätkä häiriötä muista koirista ja koko tilanteesta.

HYPPY ALO vanhat säännöt / uudet säännöt

Harjoittelin sitten hyppyä useammalla tapaa. Ihan vaan namiastialle menoa ja hypyn loppuosaa erikseen. Sitten tein sitä uusien sääntöjen alo/avo -hyppyä ja loppuun sitten kokonaisuudessaan alokasluokan nykyisen hypyn. Palkkasin myös paikallaan pysymistä hypyn takana.

Tästä Toivo suoriutui erinomaisesti !

RUUTU n. 10 - 15 metriä / 2 eri suuntaa

Ensin lelulle ruutuun. Ei käsimerkkiä enää käytössä lähetyksessä, ainoastaan ruudun etsiminen virityksenä. Lisäksi tein muutaman kerran suoraan tyhjään ruutuun ja "yes" -sanalla merkkaus, kun tulee siihen kohtaan, kun haluan ja palkan heitto ruutuun. Yritin tähdätä juuri siihen kohtaan mihin Toivon haluan.

Ruutu treeniä Toivo teki myös todella hyvin ja intensiivisesti. Ei yhtään muiden kyttäämistä, mutta palkkana oli pallo ja tehtävä mieleinen. Heti näkyi siis tekemisessä ja keskittymisessä.

Pitäisi alkaa muuten harjoittelemaan maahan menoa niin, että olen kauempana !

LOPPUUN VIELÄ JÄÄVIÄ KOKO RYHMÄLLÄ JA LUOKSETULOA KOIRA KERRALLAAN RIVISTÄ / 5 KOIRAKKOA

Jäävissä oltiin staffin ja collien välissä. Kovasti seuruu osuudella tahtosi Toivo irrota Inan ja Örkin suuntaan ja taas tarvittiin apuja asentoihin. Toivo siis ei ollut menossa Örkin luokse, mutta sivusuunnassa irtosi minusta. Lisäksi en pystynyt lähtemään rivistä ihan samaan aikaan, kun en saanut Toivoa kuulolle tai se edisti niin rankasti, että oli otettava takaisin.

Luokse tuloa rivistä tehtiin ensin toisesta suunnasta ja sitten toisesta suunnasta. Toivo oli ensimmäisen kierroksen toiseksi viimeinen koira. Olin vähän lähempänä ensimmäisellä kerralla. Hyvin Toivo odotti muiden luokse tulojen ajan ja tuli omalla vuorollaan ihan kivasti. Toisesta suunnasta oli vähän haastavaa, jäin tarkoituksella lähemmäs, jotta voin puuttua tarvittaessa. Vähän Toivo Inan käskystä nytkähti samalla, kun Örkki vierestä lähti. Pysyi kuitenkin paikallaan eikä lähtenyt, mutta sitten ennen kuin Toivo pääsi niin collie lähti vierestä ja vasta sen jälkeen Toivo. Toivo tuli ihan hyvin, mutta eteentulo livahti jännästi sivulle oikealle.

Luokse tulo olisi kyllä valmis, jos ottaisin kisassa suoraan sivulle suoraan Toivon niin liike olisi valmis. Meinaan hypyssä tuli käskettyä vahingossa Toivo sivulle suoraan ja hienosti tuli.

Jos haluaisin kisaan mennä aikaisemmin niin tällä tavoin voisin varmistaa alossa pisteiden menetyksen, mutta jatkoa varten se ei ole järkevää, kun pk-puolella pitäisi saada Toivo tulemaan eteen.
En tajua miten tämä eteen tulo on näin vaikeaa Toivon kanssa. Rommin ja Pablon kanssa ei muistissa ole kyllä, että olisi pitänyt tällä lailla vääntää tätä. No kummatkin on kyllä kiertäneet takakautta, joten voi johtua siitä, kun Toivo tekee sivulle tulemisen etukautta.





perjantai 16. tammikuuta 2015

15.01.2015 Jessicalla Marian kanssa

Päästiin taas Jessicalle torstaina treenaamaan Marian ja Vickyn kanssa. Oli niin mukavaa taas ja Toivo tosi hyvässä vireessä eli Toivo on aika optimaalisessa tunnetilassa Jessicalla. Haukkumista tai vinkumista ei tainnut esiintyä pahemmin ollenkaan, vaikka suoraan autosta kehään tultiinkin ja Vickykin paikalla oli eli ainekset ylivirittymiseen olisi olleet oikein hyvät.

Toivo toki pursui taas intoa ja oli vallaton, mutta pysyi aisoissa. Valitsin harjoituksen kohteeksi merkin kierron ja halusin Jessican kanssa vähän keskustella miten erottelen merkin kierron ja merkin sekä kuinka siis lähtisin opettamaan järjestelmällisesti. Inkan ja Rommin olen meinaan kyllä opettanut kiertämään merkin, että myös pysähtyy merkille, joten se ei ollut se ongelma mihin hain apua vaan se, että kuinka saan matkaa kasvatettua ja kuinka erottelen kierron ja merkille menon vai laitanko aina vaan kiertämään. No nyt sitten selkeytyi mitä tulen tekemään ja samalla myös sain Toivon lähtemään merkille jo pidempää.........

MERKIN KIERTO

Namilla toimii paremmin, mutta ei niin suurella innolla ja voimalla. Lelua käytettäessä jäi kyttäämään palloa ja irtoaminen oli vaikeampaa, siis Toivohan osaa kiertää, tässä lähinnä haettiin uutta viritystä ja sitä, että hoitaa sen kierron itse ja lopettaa sen pysähtymisen tarjoamisen ja en ole niin aktiivinen itse ennen kuin kierto on tapahtunut eli kehut vasta, kun oma-aloitteisesti lähtee kohti.

Merkkiä varten virittelen sitten toisin ja treenaan, kuten ennenkin, mutta ehkä en niin paljon anna sille pysäytykseen vastuuta itse, tätä täytyy ehkä hieman vielä miettiä.

RUUDUN ETSIMINEN

Aivan sika hyvä treeni. Alkuun Toivo oli täysi blondi, mutta sitten siitä kehittyi treenin edettyä todella välkky kaveri. Ensimmäisellä kerralla ruutua ei oikein löytynyt ja käytiin ihan ekana tsekkaamassa Maria. Jessica ja Maria aina tuli pallon jätön jälkeen samaan päätyyn kuin missä minä ja Toivo oltiin. Maria ja Jessica siirteli ruutua ja sinne jätettiin aina pallo. Itse virittelin ruutua varten koiran ja kävelin ruutua kohden.

Ruutuja oli lopulta kaksi, toinen toisessa päädyn kulmassa ja toinen vastakkaisella suunnalla toisessa kulmassa ja toisen päädyn ruutua vielä siirreltiin. Vain kerran Toivolle kävi kömmähdys ja lähti sinne missä ruutu aikaisemmin oli, mutta itse sitten selvisi sieltä ruutuun. Harjoituksen aikana näkyi hyvin, kun se alkoi bongaa sitä ruutua ja etsimään. Älykäs pikkumies !

Nyt vaan täytyy noihin välin viritysseuraamiseen ottaa, joku toinen sana, koska ei ole tarkoitus, että kävelee kontaktissa. En käyttänyt nytkään meidän seuraa -käskyä, mutta käyttämäni käsky vaatii kuitenkin enemmän kontaktia ja nyt pitäisi kohdistaa katse muualle. No mietitään !


PAIKALLA MAKUU JA KEHÄÄN TULO

Ensin yksin ja sitten Vickyn kanssa. Vicky oli hyvä paikalla olo kaveri ja Toivoa ei ahdistanut. Palkka laitettiin Toivon eteen hieman pidemmälle menomatkalla. Väliä kaverikoiraan oli noin 4 metriä.





12.01.2015 HT0 viimeinen treenikerta

Maanantaina päättyi meidän 11. kerran HT0-kurssi ja teemana oli kisaharjoitus. Olin päivällä toimenpiteessä, jossa sain esilääkityksen eli rauhoittavaa ja kipulääkettä, joten en saanut itse ajaa autoa, joten Jukka vei ja haki minut ja Toivon kurssille !

Sain Jenniltä vähän moitetta siitä, että autan koiraa liikaa eli minun pitää siirtää vastuuta Toivolle seuraamisessa enemmän. Kroppa heiluu suuntaan, jos toiseen ja sen kyllä tiedostan itse oikein hyvin ja videolla se on todistettu. Kun Toivo joutuu itse ottamaan vastuuta niin perusasennotkin alkaa olemaan parempia. Tulihan tämä todistettuakin, kun treenien loppuun Jenni käskytti seuraamista ja aina käännöksen jälkeen tuli pysähdys. Kun lopetin itse heilumisen niin rupesi Toivokin yrittää kunnolla.

Enkö voi tässä sanoa, että kroppa oli rauhoittavien takia hieman "letkeä" ;) !

No itse olen pyytänyt Jenniä vähän "ruoskimaan" minua siitä, että menetän hieman langat käsistä, jos koira ei toimi niin kuin parhaimmillaan. Silloin, kun Toivo keskittyy kunnolla ja on imussa niin minä kävelen hyvin ja hallitsen kroppani, mutta heti, jos on pientäkin hääräilyä niin minä helposti myös menetän otettani.

No alkuun kuitenkin oli se kisaharjoitus ja Toivo teki palkatta koko luokan, mutta jätin toisen seuraamisen pois. Taas vire oli aivan väärä, mutta mietittiin myös sitä, että Toivoa ehkä ennen kehään tuloa täytyy juoksuttaa pallolla tai siis Toivo itse voisi purkaa ennen suoritusta palloon. Toteutus vaan hiukka vaikea kisoja ajatellen, mutta tätä täytyy pohtia miten saadaan se vire kuntoon.

En muista kyllä, että missä järjestyksessä tehtiin, mutta luokse tulolla aloitettiin. Seisomisissa pysyi hyvin paikoillaan, ei liikuttanut jalkoja. Nyt löysin myös paremman paluu paikan itselleni, jotta perusasentoon siirtyminen tuli oikeaan paikkaan. Toivo oli taas aivan liian äänekäs. Jotenkin en usko, että se johtuu palkkaamattomuudesta vaan ennemminkin se on vaan niin väärässä vireessä nyt Ojangossa. Häkkiin rauhoittuu hyvin, mutta taas haisteli mattoa ihan "sekopäänä" siinä etutilassa ja Toivoa ennen olikin kuulemma ollut taas se hemaiseva tyttönen. Toivon vaan täytyy oppia kestämään nämä juoksut. Helppoa se ei tule olemaan, mun pitäisi pystyä vaatimaan sitä keskittymään ja taas samalla itse tarvitsen, jonkun joka taas vaatii minua vaatimaan Toivoa, just just eiks kuulosta hyvältä !

LUOKSETULO / ok muuten, mutta tuli suoraan sivulle (avut kyllä oli)
HYPPY / ok
LIIKKEESTÄ MAAHANMENO / taisi olla ok
LIIKKEESTÄ SEISOMINEN / tarjosi taas muutaman askeleen jälkeen maahanmenoa ja kutsuin mukaan => seisominen oli kuulemma tosi napakka ja nopea, reagoi heti ja loppuosa hyvin
SEURAAMINEN / toivo ei ihan ollut kartalla, tarjosi heti taas maahan menoa (maahan menon tarjoaminen tuntui olevan vallalla, mutta tällaista tämä välillä on), mutta sen jälkeen alkoi sitten tajua, että tämä oli sitä seuraamista, eikä jääviä eli liian usein on nyt aloitettu tämän tyyppiset harjoitukset seuraamisilla. Vähän ei Toivon keskittyminen ollut parhaimmillaan.

Kisaharjoituksen jälkeen oli sitten parin muun koirakon vuoro ja Toivo odotti häkissä. Sitten oli Toivon revanssin vuoro. No mentiin kehään ja Toivo haaveili ihan omiaan, joten pääsi sitten lennossa takaisin häkkiin.

Yksi koira siinä välissä ja sitten Toivo pääsi yrittämään uudelleen ja nyt oli jo kuulolla. Teki siis hyvää käydä häkissä piipahtamassa. Nyt sitten seuraamista ja alkuun järkytyin Jennin vaatimuksista, eihän me vielä osata kuin namiavulla talliasi, ollaan treenattu vähän, mutta ei tarpeeksi. Mutta Jenni vaan komensi minua keskittymään paremmin ja kävelemään paremmin, olemaan auttamatta Toivoa ja antamaan Toivolle vastuuta. Kuulemma näytti sitten tosi hyvältä ja kyllä se paremmalta minustakin tuntui, ainoastaan musta tuntui, että Toivon kontakti ei ollut tarpeeksi ylös, mutta nämä on juuri näitä kohtia, jossa pitäisi nähdä videolta se koira. Yleensä siinä käy niin, että sitä ei vaan itse näe, että se kontaktikin on ihan ok. Mä kyllä uskon Jenniä, kun sanoi, että näytti hyvältä :) !

Meillä on onni jatkaa Jennin opeissa loppukevät kanssa maanantaisin samaan aikaan, mutta kurssi muuttuu ahkerat 1 -kurssiksi ja kurssikaverit on sitten vähän eri tasoisia. Meitä tältä samalta HT0 -kurssilta on mukana kolme ja loput kolme on sitten kisaavia koiria. Kaksi evl -koiraa ja yksi avoimen koira tai saattaa kyllä olla, että heillä on jo voittaja seuraavana etappina.