maanantai 10. marraskuuta 2008

10.11.2008 jälkeä Tuusulassa


Aamulla poikkesin aamulenkin yhteydessä tekemässä samalla Inkalle ja Rommille jäljet Tuusulaan.


Inkan jälki oli hiukan yli 100 askelta, kaksi keppiä ja kaarros. Otin myös Inkalle lyhyen janan eli lähetin jälkeä kohti noin viiden metrin päästä. Janalla ei ollut namia, mutta jäljelle laitoin sinne tänne Natural Menuta. Alkuun Inka ei ottanut yhtään namia, mutta meni hyvin tarkkaan jälkeä pitkin, jossain vaiheessa alkoi sitten ottamaan myös namit maasta. Olin erittäin tyytyväinen Inkan suoritukseen ja lopussa leikimme vielä hieman narupallolla.


Rommin jana oli noin 30 metriä ja jätkä lähti vauhdilla liikkeelle, otti janan oikeaan suuntaan varmasti ja vauhti oli hyvä. Olin laittanut jäljelle sinne sun tänne Frolicia, kulmia oli vain kaksi, koska tavoite oli tehdä helppo ja motivoiva jälki edellisen epäonnistuneen jäljen jälkeen. Halusin myös vahvistaa maavainuista etenemistä ja siinä onnistuttiin. Ainoa vastoinkäyminen jäljellä olikin vapaana olevan koiran syöksyminen haukkuen kohti Rommia kesken jäljen juuri kulman jälkeen. Omistaja ei tehnyt elettäkään kutsuakseen koiran pois, vaikka aivan selvästi tuijotti meitä, joten jouduin sitten karjumaan koiralle "mene pois", jolloin omistaja vasta kutsui koiraa.


Tämän jälkeen Rommi kuitenkin jatkoi jälkeä samaan tahtiin kuin ennen koiran kohtaamista. Oikein hyvä asia tämäkin. Ainoa mikä ihmetytti oli se, että ensimmäinen keppi jäi metsään, olisinko laittanut liian lähelle namia kun ylitti, en osaa sanoa, mutta muut kepit nousivat todella hyvin, vaikka yhden olin tarkoituksella laittanut pieneen notkelmaan. Namia olin laittanut myös kanervikkoon ja hyvin piti myös siellä nenänsä maassa.


Pariin otteeseen jäi kiinni liinasta, yhden kerran jopa juuri kulmassa, mutta ei paineistunut siitä, että irroitin liinan.


Jälkien jälkeen annoin koirien vielä juosta metsässä vapaana. Rommi ja Inka kirmasivat iloisena pitkin metsää, joten Rommikin on tainut selvitä järkytyksestä.


Illalla olisi ollut Inkan agilitytreenit, jonne minulla oli tarkoitus mennä Rommin kanssa, mutta treenit olivat peruutettu, joten kävimme sitten vain lenkkeilemässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti