maanantai 10. marraskuuta 2008

08.11.2008 Inka kotiin mammalomalta


Aamulla otin pikkuisen tottista Pablon ja Rommin kanssa läheisellä asfalttikentällä. Eteentulon tiivistystä, seuraamisen liikkeellelähtöjä namiavustuksella ja kaukokäskyjä. Rommilla myös takapäänkäyttöharjoituksia. Pablon kanssa liikkeellelähdöt tuottavat hankaluuksia, saa nähdä kuinka sen seuraamisen kanssa on.


Ennen puoltapäivää lähdin ajamaan Kotkaan hakemaan Inkaa kotiin ja tietysti katsomaan Inkan pikkuisia vauvoja. Inkakin näytti ottavan minut ilolla vastaan, aina sitä kuitenkin vähän jännittää, että huomaako se minua ollenkaan tai sattuisiko, vaikka näyttämään mieltään.



Pennut olivat aivan ihania ja syötävän suloisia. Pojat ovat saaneet nimekseen Luca ja Osmo sekä tytöt ovat Siina ja "Typsy", josta taisi tulla sitten kuitenkin Kira. Luca on yhä mun suosikki, mutta toki ne kaikki on älyttömän ihania. Luca heti ensimmäisenä alkoi kiskomaan mun peukaloa ihan vimmatusti, oikein nyki sitä kuin kunnon patukkaa olisi kiskonut, tosi makee veijari.



Pennut käväisivät myös ulkona ja voi, että Inkalla oli työtä niiden paimentamisesta, kakarat ei uskoneet äitiään ollenkaan vaan kirmasivat innokkaasti pentutarhassa. Lopulta rouva piti siirtää tarhan toisellepuolelle, että lapsukaiset saavat rauhassa temmeltää. Sieltä Inka sitten vahti tarkkaan jälkikasvuaan, muutenkin tarkasti pennut kun niitä vietiin ulos ja tuotiin sisälle.




Minulla oli tarkoitus ehtiä kotiin ennen pimeää, mutta eihän siinä niin päässyt käymään, johan se pimeä ehti tulla ennenkuin ehdin takaisin Helsinkiin. Inka taisi suurimman osan matkasta nukkua takana ja kotiin päästyä oli iloinen tavatessaan Riston, Tomin ja Samin. Jätkät hieman taisivat järkyttyä Inkan paluusta, varsinkin Rommi, joka ei pystynyt hetkeen muuta kuin tuijottamaan akvaariota ja Pablo taas vuorostaan yritti tehdä itseään tykö, mutta sai sitten vastaukseksi vain irvistystä. Inka tuntui kuitenkin olevan erittäin väsynyt, ilta menikin lähinnä Inkan levätessä sohvalla. Varmaankin myös jonkinlaista masennusta, kuten olimme odottaneetkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti