perjantai 7. marraskuuta 2008

03.11.2008 agilityä ja tokoa


Illalla Ojangossa Rommilla agilitytreenit, kouluttajana tänään Outi, joka oli suunnitellut meille pienen radanpätkän harjoiteltavaksi. Ensimmäisenä esteenä oli rengas, joka onkin se vaikein este Rommille, meinaa tulla sivusta, joten siinä sitten, jouduin menemään hyvin lähelle rengasta ja vetämän Rommin läpi, siitä sitten suoraan hypylle ja A-esteelle. A:n alla oli putki, jonne Rommi sitten meni kerran, jos toisenkin, vaikka mitä oltaisiin tehty. Outi peräti seisoi putken edessä ja sinnehän se Rommi siitäkin huolimatta oli menossa. No saatiin me sitten se onnistumaankin. A:n jälkeen oli hyppyjä kaksi ja putki sekä putken jälkeen takaakiertona hyppy.


Takaakierto ei meiltä oikein vielä suju, kun minun liike alkaa hidastua niin Rommi kanssa pysähtyy ja taitaa komento "takaa" olla vielä vähän vieras, täytyykin seuraavaksi käyttää sitä "kierrä, kierrä", jos ymmärtäisi paremmin. Rommille minusta irtaantuminen ei ole helppoa.


Radan ohella kävin harjoittelemassa kujakepeillä ja myös ihan suorilla kepeillä. Vielä näköjään kannattaa käyttää kujakeppejä. Samalla agility ohella opetin Rommia käyttämään takapäätä eli harjoiteltiin taaksepäin kellotaulua, kuten tätä harjoitusta kutsun.


Marjaanan ja Samunkin ehdin nähdä kentänlaidalla, ennenkuin Maria tuli hakemaan meitä tokotreeneihin eli ei muutakuin auto toiseen kohtaan kenttää ja tokokentälle harjoittelemaan ensin paikallaoloa Jackien kanssa. Paikallaolo meni ihan kivasti, mitä nyt Pablon pää hieman kääntyili, kun muualla harjoiteltiin agilityä.


Pablo aloitti yksilötreenit. Otin silläaikaa seuraamista kun Maria kävi viemässä Jackien autoon. Oli erittäin hyvässä vireessä. Itse treeneissä otin sitten seuraamisen lisäksi vähän kaikkea avoimenluokan liikkeitä, mutta taas saatiin todeta, että se ei ole järkevää Pablon kanssa. Viimeistään seisomisliikkeessä alkaa näkyä se rutinoituminen eli  alkaa jätättää jo ennen käskyä. Muuten ihan kivasti sujuneet treenit.


Noutoa otin lähinnä vaan vauhtinoutona ja palkkasin juuttipatukalla, jonka kanssa tänään Pablo leikkikin ihan kivasti. Hyppy sujui myös hyvin, joten kisan jälkeen palataan sitten harjoittelemaan sitäkin vähän enemmän paloina, ettei ala rutinoitua liikaa.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti