lauantai 27. syyskuuta 2008

25.09.2008 jälkeä Tuusulassa ja 26.09.2008 tokotreenit Ojangossa


25.09.2008 Tuusulassa jälkeä ja lenkillä


Torstaina töiden jälkeen hain Sipen Puotilasta mukaan lenkille Tuusulaan. Ennen lenkkiä tein kuitenkin Rommille lyhyen janan ja toisen lyhyen jäljenpätkän, jossa oli kaksi kulmaa, kaksi keppiä sekä paikoittain namia. Jälki ei vanhentunut kuin mahdollisesti 20 - 30 minuuttia. Janat meni ihan kivasti, mutta namit hidastivat toimintaa aikalailla, mutta tavoitteena oli vain tehdä hommaa paremmin maavainuisesti. Kepit nousivat ilman ongelmia, mutta kulmat olisin voinut tehdä vähän helpommiksi.


Rommin jäljen jälkeen pääsimme sitten lenkille ja koirat saivat juosta vapaana. Oli upea aurinkoinen päivä ja metsä näytti niin kauniilta loistavissa vihreän väreissään.


Ennen muiden tuloa, otin hieman Rommin kanssa kentällä tokon hyppyestettä. Samalla totutin Rommia uuteen palloon, johon ei tuntunut kunnolla syttyvän ollenkaan. Luoksetulossa ennakoi aika pahasti tänään, vaikka läpijuoksuja olin ottamassa. Metrin päästä myös kaukokäskyjä takapalkalla ja niin, että kävin palkkaamassa. Kannattaa käyttää takapalkkaa paljon, jotta ei tule eteenpäin. Sekä loppuun muutaman kerran vauhdikkaasti myös matalampi pk-este ja vinoeste niin, että juoksin vieressä.


26.09.2008 tokotreenit Ojangossa


Eipä tänään näkynyt porukkaa, oltiin Marian kanssa kahdestaan. Alkuun otimme paikallaolon Pablon ja Jackien kanssa, joka meni muuten ihan kivasti, mutta Pabloa lähestyessä jätkä nousi liian aikaisin istumaan, joten ei auttanut kun piiloutua vielä hetkeksi.


Pablon treenit:



  • Paikallaolo
  • Seuraaminen / vireen nosto haukuttamalla ennen treeniä ja seuraamisen välissä
  • Luoksetulon pysäytys, käsimerkki => reipas loppuosa tavoitteena
  • Luoksetulon pysäytys, sanallinen => reipas loppuosa tavoitteena
  • Luoksetulo läpijuoksuna
  • Seisominen ja seisomisessa pysyminen => hidasta hieman ennen käksyä harjoituksissa
  • Kaukokäskyt, pitkä matka
  • Luoksetulo läpijuoksuna

Pablon treenien jälkeen toimin Marialle ja Jackielle liikkeenohjaajana. Tälläkertaa onnistuin jo jotenkuten hommassani :o), kovin usein en ole itse harjoitellut liikkeenohjaajan hommaa.


Keskenkaiken Paulakin soitti ja hänellä oli minulle yllätys, mutta siitä sitten toisenkerran enemmän !


Illalla käytiin vielä läheisellä kentällä ottamassa Rommin kanssa seuraamista, varsinkin käännöksiä ja jättäviä liikkeitä ilman valmistelevaa osuutta. Luoksetulon kanssa voimakasta ennakointia tässäkin, vaikka nytkin oli kyse läpijuoksuista.


Pablon kanssa myös jotain pientä treeniä, virekkin oli ihan kiva.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti