maanantai 29. helmikuuta 2016

29.02.2016 treenit hallilla aamulla / treenilomalla töistä

Aikaisin aamulla Mariannen kanssa hallille tokoilemaan. Toivo aloitti taas !

TOIVO

Pääpaino liikkeiden alkujaan ennakointiin puuttuminen. Alle yksi liike ja sitten liike, jossa ennakoi.

Seuraaminen + hyppy

Palkkasin jo heti kehään tulon ensimmäisen perusasennon ja sitten jatkettiin seuraamisella ja siitä hypyn alkuun. / törkeä karkaaminen, astuin vastaan ja palautan takaisin / useampia kutsuja + palkkasin => siirtymä umpi esteellinen ja siinä sama juttu, mutta nyt sai tulla sivulle / EI ÄÄNNELLYT

Liikkeestä maahan + Luoksetulo

Naksautin peilin kautta näkemäni Maahanmeno,  joten palkkasin, kun tulin sivulle. Siirtymä luoksetulon alkuun ja taas sama kaava. Ennakoi taas ja tahallaan käskyteltiin useamman kerran ja kävin palkkaamaan,  kun oli hyvin. Otin myös luoksetulon suoraan sivulle.

Ruutu häiriöllä

Ensin lelulla ja sitten niin, että lelu tuli Mariannelta. Sitten niin, että Marianne oli kyykyssä hieman linjan sivulla. Taas täytyi hieman auttaa, joten kovasti juuri nyt häiriintyy. Hyviä treeniä kuitenkin tuli !

Merkki kahden esteen välillä. Ensimmäinen hyvin, mutta sitten taas hankaloittaa,  kun Marianne oli kyykyssä suoralla. Ensin epäröi ja sitten kiersi Mariannea.  Taas vähän apuja niin saatiin onnistuminen, jonka jälkeen sujuisi vähän paremmin. Epävarmuutta menossa ihan pikkuisen, kun pudotti vauhdin raviksi  mutta nosti laukan juuri ennen kiertoa.

Toivo tauolle hetkeksi.

2. Kierros

Paikallaolo makuu käskytyksiä / ennakointi

Koko ajan alkuun jäi kiinni haamukoirien käskytylseen,  joten tehtiin perushäiriö treeni minun siirtyessä Toivon eteen. Marianne käskyt ti Toivoa maahan, mutta ei se mennyt. Tällätavoin Toivo on aika taitava, mutta kun siirryn sivulle niin tulee ongelmaa. Päästiin kuitenkin eteenpäin treeni ssä.

Ruudun loppuosa / eka kerta

Vein Toivon ruutuun seisomaan ja käskytin maahan aika läheltä sekä astuin samalla toisella jalalla eteenpäin, jotta ei tule kohti / sitten kävely kaavio ja kutsu / olin huonosti valmistautunut sivulle tuloon, joten otin uudelleen, mutta käskyt in pidemmältä matkalta / nyt tuli paremmin sivulle ja Maahanmeno meni hyvin.

Nouto häiriöhenkilöllä

Taas vaikeuksia, otti kyykyssä olevasta apparista häiriötä. Marianne ehdotti,  että heitän patukan ja noutaa sen ensin. Eipä enää ollut vaikeaa ja alkoi sujua myös kapulan kanssa.

INKA

Rally-tokoa taas tyttösen kanssa. Vähän seikkailun siellä täällä sen suurempaa suunnitelmaa. Keskityin taas kuitenkin merkkien pujottelun sekä spiraaliin. Kovasti nyt hölöttäjä ja kehuin Inkaa !



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti