keskiviikko 27. helmikuuta 2008

27.02.2008 tokoa Vantaalla


Tänään oli Rommin tokotreenien vuoro. Keli ei oikein suosinut, satoi ja maa oli ikävän märkää ja pehmeää. Aloitimme paikallaololla, joka sujuikin ihan mallikkaasti. Hieman yskin kun katseli ympärilleen, saahan se koira tietty katsoa, mutta ei toivottavaa, kun kuitenkin on hieman epävarma, joten yritän saada sen jo alkujaan ymmärtämään, että silmäilee vaan mua.


Omalla vuorollaan aloitimme liikkeenohjaajan käskytyksillä.



  • Luoksetulo (tarkoituksena oli, että palkka tulee vasta seuraavasta liikkeestä, nytkähti liikkeenohjaajan käskystä hieman eteenpäin ja seisomaan, palasin takaisin, vapautin ja laitoin uudelleen istumaan. En myöskään antanut käskyä kun vasta kolmannella liikkeenohjaajan käskytyksellä, hieman vauhti on kärsinyt ja eteentulo aavistuksen liian vasemmalla. Sivulle olisi myös voinut tulla paremmin. Palkkasin kuitenkin kehuilla.)

  • Liikkeestä maahanmeno (voi jessus sentään, ei sitten mitenkään meinannut sujua, perusasennon ottaminen aivan liian väljää, tarkoituksena käskyttää vasta toisesta liikkeenohjaajan käskystä, seuraaminen epävarmaa ja meni käskystä istumaan. Sama toisella kertaa ja viimeisellä yrityksellä alkoi jätättää, joten tehtiin täyskäännös ja vasta sen jälkeen käsky maahan, jolloin ei vieläkään mennyt kunnolla, kyynärpäät koholla, ho hoijaa)

  • Liikkeestä maahanmenon alkeisharjoituksia (vapaata liikettä ja siitä maahan, hieman parempia)

  • Seisomisharjoituksia (Muutama onnistunut, muuten kuitenkin huomattavasti huonompaa kuin edellisenä päivänä)

  • Kaukokäskyjä (Ihan vaan läheltä, takapalkka, istuminen aavistuksen vajaata, harjoiteltava pelkästää läheltä kunnollista nousua istumaan, kiinnitettävä huomiota kuinka annan käskimerkin, ettei jää liian pitkäksi aikaa päälle)

  • Ruutu (Melko läheltä, vietiin nami yhdessä, kahdesta suunnasta, seisahtaa jo paremmin, mutta ei pimeässä mennyt ruutuun tarpeeksi kovaa vauhtia, täytyy kokeilla mahdollisimman pian valoisaanaikaan.)

Rommi tuossa ohessa nosti myös Jackien kapulan, jonka sitten otin vastaan, vaikka en ollutkaan pyytänyt noutamaan.


Ennen kotiin lähtöä, otin Pablon autosta ja tein sen kanssa muutamia liikkeitä, näyttääkseni Pialle kuinka se on hieman saanut iloisuutta mukaan.



  • Sivulletuloa

  • Seuraaminen (lyhyttä pätkää ja ympyrää)

  • Käännöksiä paikallaan

  • Kaukokäskyjä

  • Luoksetulonpysäytys (3. kertaa, yhdestä pyysin luokse)

Pian lähdettyä pääsi vielä Inka treenailemaan seuraavasti namipalkalla:



  • Liikkeestä maahanmenoa (Tarjosi alkuun seisomista, joten palattiin edelliseen eli peruutin ja siitä sitten vähitellen käännyin menosuuntaan)

  • Seuraamista ja käännöksiä oikealle

  • Seuraamista ja käännöksiä vasemmalle (vähemmän)

  • Luoksetulon eteentuloa läheltä

  • Luoksetuloa kauempaa suoraan sivulle (Jätin istumaan)

Loppuun vielä leikkiä narupallolla eli saalistus, istu, siirryn viereen ja nostan patukan olkapään korkeudelle ja vapautus eli palkkaan ns. ylöspäin. Siitä sitten lähes sama juttu, mutta jatketaan seuraamisella ja loppuun luoksetulo niin, että mulla narupallo roikuu narusta mun hampaiden välissä ja tiputan sen sitten Inkalle.


Vielä tämän jälkeen otin Rommin, kun niin sapetti huonosti mennyt treeni. Otin pientä leikkiä narupallolla, joka yllätyksekseni sujui oikein kivasti ja sen jälkeen otin seuraamista ihan namikädellä ohjaten, juosten ja kävellen, vähän niinkuin "imuttamalla". Loppuun muutaman luoksetulo niin, että kehuin koiraa sen lähestyessä.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti