lauantai 9. helmikuuta 2008

09.02.2008 Pablo tuli kotiin ja illalla agilityä aptuksella


Pablokin palasi kotiin evakosta puolenpäivän jälkeen. Vähän Inka on Pabloa nyt koulinut taas, jätkä raukka saa kokoajan "kuonoon". Tälläkertaa olen sitten jo ihan reippaasti kieltänyt Inkaa, koska Pablo ei selvästikkään yritä normaalia enempää Inkaa häiritä.


Ihan ei ehditty Keravalle agilityyn Pablon kanssa, mutta illalla päästiin onneksi mukaan vierailemaan kaverin ryhmään Hyvinkäälle Aptukseen. Ensikerralla päästäänkin varmaan omaan ryhmään käymään ja vastaavasti Rommi ehkä pääsee vierailemaan Aptukselle, jos meidät taas huolitaan mukaan.


Pablo harjoitteli aluksi putkea hieman erilaisita kulmasta, lähinnä umpikulmaa ja A-esteen alastulokontaktia. Ohjatusti otettiin puomia ja keppejä. Lähinnä keskityttiin puomilla nopeuden kasvattamiseen ja kepeillä sisäänmenoon ja mietittiin millä saataisiin vähän lisää nopeutta. Puomilla laitettiin pienen matkan päähän namialusta ja kunnon kannustuksella ohjattiin jätkä puomin yli, kontakteille ei nyt pysäytetty. Pablo otti kyllä hyvin tarkkaan ja keksittyneesti kontaktit.


Kepeillä haettiin varmuutta sisäänmenoon oikeaan väliin ja myöskin mietittiin apuohjaajan käyttöä siinä kohdassa. Nopeuteen mietittiin uutta kannustus"huutoa" esim. prrrrrrr tai vastaavaa. Myöskin kepeillä voisin käyttää taas hyväksi namialustaa/kippoa keppien toisessa päässä, tällöin olisi hyvä käyttää apuohjaajaa. Toisaalta epäilen Pablon ottavan häiriötä siitä, jos joku roikkuisi yhtä-äkkiä remmissä sen perässä (siinäkin tapauksessa, että se olisin minä itse).


Samalla hieman tokoiltiin jotain pientä, lähinnä luoksetuloa ja seuraamista. Muutaman kerran myös kaukokäskyjä maahan - istu ja istu - maahan. Agilityn jälkeen siirryimme uimahallille, jossa Lindan kanssa rupateltiin kahviossa odotellessa, että Paula kävi uittamassa koiriaan. Aluksi oli tarkoitus, että veisin Pablonkin uimaan, mutta tulin siihen tulokseen, että joskus toiste sitten, kun Pablo ei pidä uimisesta (vedestä), niin en tällä kertaa sitä vie uimaan, kun sillä oli agilityssä ja kahviossa niin hauskaa, joten en halunut aiheuttaa sille minkäänlaista stressiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti