keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

11.06.2018 Tarmo aloitti pentukurssin tokossa

Maanantaina Tarmolla oli pentukurssi Hskh:lla tokon tiimoilta ja meillä oli kouluttajana Anki, jolla itsellään on bordercollieita ja taitaa olla shetlanninlammaskoirakin, jos ymmärsin oikein.


Tarmo oli aika kivalla tuulella ja piti minuun kivasti yhteyttä. Tosin tunti oli aika pitkä ja alkoi vähitellen väsymään ja oma tsemppi ei ollut parhaimmillaan. Jotenkin tuolla ulkokentällä en saa nyt itsestäni samaa irti kuin hallissa vai vaivaako vaan nyt väsymys viikonlopun jäljiltä ja lämmin ilma.


Ihan ensimmäiseksi Anki halusi nähdä kuinka leikimme pennun kanssa ja miten sujuu luoksetulo. Leikkiminen meni kouluttajan mielestä hyvin, mutta voisin ehkä itse hieman enemmän liikkua, mutta siihen kyllä kerroin syyn, että en uskalla leikkiessä ihan hirveän hallitsemattomasti nilkan vamman takia liikkua. Vähän kuitenkin yritin kipittää poispäin Toivosta leikin tiimellyksessä ja neuvo oli ihan hyvä, jollain tasolla voin sitä yrittää noudattaa, kuhan kintut pysyy hallinnassa.


Meidän kohdalla kouluttaja sai sitten pitää Luoksetulossa Tarmoa kiinni ja hyvin se Tarmo sieltä tuli ja Anki oli tyytyväinen minun toimintaan, kun kutsuessa rauhoituin kisamaiseen asentoon ja vasta ihan lopussa peruutin ja ohjasin pennun eteeni.


******


Sen jälkeen Tarmo piti pienen tauon ja sen jälkeen jatkettiin niin, että kaikki neljä pentua oli yhtä aikaa kentällä kiinnitettynä liinoilla ohjaajaan. Liinaan ei saanut koskea vaan omalla kropalla, liikkeellä, leikkimisellä ja pienien tehtävien avulla pidettiin koiraa kiinnostuneena ohjaajaan turvallisesti.


Anki ohjeisti palkkaamaan Tarmoa oikein kunnolla siitä, kun se oma-aloitteisesti haki viereeni pitäen yhteyttä minuun eli palkaksi vasta silloin sitä leikkimistä.


Kun Tarmo alkoi väsyä niin minua kehotettiin vaan olemaan pennun kanssa siinä ja niin mätkähdin maahan istumaan Tarmon kanssa ja vähän rauhoituttiin. Tässä varmaan olisi ollut oiva juttu aikoinaan Toivolle myös !


Yleensä haluan, että kentällä ollaan 100 lasissa koko sen 10 - 30 minuuttia, mutta Toivon kohdalla olen huomannut, että rauhoittuminen on jäänyt kokonaan harjoittelematta.


Koko tunnin ajan siellä täällä tein Tarmolle kontakti treeniä niin, että Tarmo oli edessäni, joko samalla tasolla tai niin, että seisoin. Näitä en ole tehnyt lähes ollenkaan vielä Tarmon kanssa, vaikka niitä olisi voinut tehdä koko tämän puolen vuoden ajan !






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti