tiistai 2. helmikuuta 2016

28.01.2016 kouluttajien vuoro ja tokokurssin veto

Torstaina sitten Ojankoon.... ajoissa.... niimpä niin. Miten ihmeessä mä en ehdi nykyään ajoissa sinne ja ehdi lenkittämään koirat. No toki kävin kodin lähellä lenkillä, mutta Toivon kanssa olisi hyvä käydä aina sellainen 15 minuuttia ainakin kävelemässä hallin lähellä, koska vähintään se tulee tehtyä kisapaikalla.

Inka oli myös mukana, kun en niin pitkäksi aikaa sitä kotiin viitsinyt jättää. Laitoin vaan Toivon BOT -loimen Inkan päälle ja rautarouva näytti tyytyväiseltä.

Toivo harjoitteli kouluttajien vuorolla ja voi voi............... oli varmaan nyt paljon hankalampi kuin koskaan aikaisemmin. Vuorolla, kun koirat sinkoaa suuntaan ja toiseen, joku tekee suhahtaa ruutuun edestä ja toinen tekee kierto-nouto-hyppyä. Toivo oli ihan sekaisin ja varmaan sitä pikkuisen jännitti, kun on viimeksi ollut noin vuosi sitten vastaavassa tilanteessa.

Aloitin niin, että palkkasin Toivoa kentän ulkopuolella kontaktin ottamisesta. Siinä tuli välillä kitinää ja välillä paremmin. Sitten siirryin kentälle ja jatkoin hetken samaa. Tulos ei ollut toivottu, joten jatkoin samaa lelulla. Näin se meni paremmin, mutta en ollut vieläkään tyytyväinen ja vaihdoin paikkaa. Ongelma on siinä, että Toivo alkaa haukahtelemaan ja se lisääntyy ja lisääntyy sekä nyt vielä se, että se välillä ihmetteli muita siellä täällä juoksentelevia koiria sekä leikkiviä koiria.

No tämän takia mä juuri vuoron otinkin kouluttajien vuorolta, joten omaa päätä vaan nyt kylmemmäksi ja kroppa ei saa antaa yhtään hermostumisen merkkejä. Mulla kyllä meni noin puolituntia ennen kuin Toivo alkoi tekemään hiljaa. Saatoin kuitenkin harjoitella ruudun paikkaa, vaikka Kengu aika läheltä juoksikin kiertomerkin ympäri. Otin myös luoksetulon jättöjä ja noutoa viemällä kapulan (en ahnehtinut heittoa, hyvä minä) sekä ihan kokonaista luoksetuloa. Ihan pikkaista paikallaoloa kahden nuorimman koiran lähellä.

Meitä oli paikalla Mirjami ja Kengu, Ansu ja Ylva, Nina ja Aave, minä ja Toivo sekä koirakko, jota en tuntenut. Oli kyllä tutun näköinen nainen bortsun kanssa ja epäilen, että ohjaajalla on ainakin 1 tai 2 lyhytkarvaista collieta. Olivat varmaan SM-joukkuen jäseniä !

LUOKSETULON JÄTTÖJÄ

Toivo oli aika hermostunut ja en oikein pitänyt siitä sen haukahduksista. Käskin sen vähän sivummalle rauhoittumaan. Sitten yritettiin uudestaan niin, että näin Toivon peilistä.

RUUDUN PAIKKA

Lähetin Toivoa aika läheltä ruutuun kolmesta suunnasta ja ihan kivasti haki oikeaa paikkaa. Vain kerran oli makuuni liian reunassa, mutta hyväksyin sen ja heitin pallon oikeaan kohtaan. Nyt muistin, että en saa olla liian nipottaja näissä treeneissä aluksi.

LUOKSETULO

Ongelma oli sivulletulo jo ennen liikettä, kun alkoi haukahtamaan. Mikään ei tuntunut auttavan, ennen kuin kirjaimellisesti käänsin sen lelulla houkutellen sivulle. Sen jälkeen se alkoi toimimaan ja enää ei tullut sitten haukahdusta sivulle tullessakaan vauhdissa. Muutama toisto sivulle tuloja.

NOUTO

Vein kapulan ja sitten lähetys kuolleelle kapulalle. Oikein hyviä nostoja, en vaatinut luovutusta vaan palkkasin vauhdista. Yhden kerran ei voinutkaan mennä, kun nouto matkalle oli asettunut nämä kaksi nuorta narttukoiraa. Joten vaihdettiin suunta sitten toiseen suuntaan. Arvelin, että kuinkahan onnistuu, kun lähetän suoraan seinää kohden, ei ongelmaa, hyvin meni ja hyvin nosti nätisti. Palkkaus taas lennosta !

ALOKASLUOKAN HYPPY

Ensin palkkasin siitä, että pysyi aloillaan. Aloitin heti ohjeen mukaan, jonka viimeksi sain Aholan Päiviltä eli kun Toivo hyppäsi esteen niin lähdin sitä vastaan ja annoin namin. Vasta sen jälkeen otettiin kisamainen hyppy ja Toivopa tuli hyvin sivulle hiljaa....... siis jee hiljaa :) !

Otin vielä muutaman toiston ja hiljaa tultiin sivulle.

LOPUKSI SITTEN PAIKALLA MAKUUTA YKSIN

Menin aika lähelle Aavaa ja tätä vierasta bortsua, jotka taisi tehdä kaukoj-ohjauksia. Toivo sai maata siinä hetken.

Tämän jälkeen vein Toivon autoon ja kävin hakemassa Inkan kentälle. Otin tyttösen kanssa hieman rally-tokon liikkeitä 5 - 10 minuuttia ehkä eli ei tosiaan kauaa. Sitten jätin Inkan hallille siksi aikaa, kun pidin ALO luokan kisakurssia. Kurssi kestää vain neljä kertaa eli noin kerran kuukaudessa.

Paikalla oli nyt 3/5, kun pari oli estyneet tulemasta ensimmäiselle kerralle. Oli oikein mukavia kurssilaisia ja kivoja koiria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti