maanantai 15. helmikuuta 2016

11.02.2016 kouluttajien vapaavuoro

Meitä taisi olla vain neljä paikalla ja yhden kentän vuoro. Toivo kävi taas hiukan kierroksilla ja itse myös hieman epäilin, että mitäköhän tästä tulee, kun yhdellä koirista oli juoksuhousut päällä.

No alkuun Toivo olikin taas aika kiihtynyt, joten naksuttelin sille kontaktista ja hiljaisuudesta tovin ja sen jälkeen leikittiin uusilla Dog & Cat:sta otetuilla vinkupatukoilla. Toivo näytti niistä tykkäävän kyllä ihan kivasti, mutta myös osan aikaa roikkui siinä narussa, kun taas narupallosta yleensä pitää kiinni pallosta. Kyllä toki innostui tätäkin ottamaan suuhun ja puremaan.

Leikkimisen jälkeen vasta sitten hommiin ja taashan Toivo oli välillä silmät pyörällä ja pää kääntyili, kun Kengu harjoitteli merkitöntä merkkiä eli eteen menoa. Oli kyllä lopulta katsoen aika hyvä harjoitus, koska saatoin alkaa luottaa Toivoon ja päästää sen vapaaksi.

Toivo häiriintyy helposti muista koirista, mutta juuri sen takiahan halusin lähteä kouluttajien vuorolle ja kyllä tämä Toivolle tekee hyvää ja minulle myös, kun pystyn luottamaan Toivoon.

Paikallaolot tehtiin vielä kolmen koiran voimin ja siihenkin saatiin hieman häiriötä Mirjamin treenatessa muuta. Aika levottomasti Toivon pää siinä taas pyörii, mutta muuten ihan kiva.

Puuhailimme muuten kaikenlaista, mutta ei ollut mitään tarkkaa suunnitelmaa. Toivo tällä kertaa tuntui aikalailla tarjoavan eteen tuloa sivulle tulemisen sijaan. Muuten olin aika tyytyväinen koko sessioon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti