perjantai 14. syyskuuta 2012

13.09.2012 Jessicalla opissa

Torstaina päästiin pitkästä aikaa Mariannen kanssa Sipooseen Jessican koulutukseen. Olemme nyt varanneet jouluun asti kerran kuukauteen meille tunnit. Tälläkertaa olimme ulkona kait Jessican omalla pihamaalla, mutta ensikerralla näemme hallilla.

Inka oli vuorossa ensimmäisenä ja Mariannella oli matkassa meidän kisavideo tietokoneella ja näytettiin se alun ongelma ja myöskin liikkeiden välien ongelma, kun Inkan ajatukset on liikaa palkalla. Liikkeissä se ei ajattele sitä odottavaa palkkaa, mutta liikkeiden välissä se kylläkin taitaa niin tehdä. Videolta näki hyvin, kuinka Inka seuraa oikein kivasti ja yhtä-äkkiä sille tulee se ajatus härö, kun toinen tiputtaa vain kontaktin hetkeksi niin Inka lisäksi jää haaveileen. Aivan kuin se olisi kuvitellut mun heittäneen namin jonnekkin (mahdollista, että oli taas jokin hyönteinen, kun niitä se tsiikailee).

SEURAAMINEN

Nyt sitten alkuun aloitimme seuraamisella, jolloin Jessica meitä käskytti ja Marianne kanssa liikkumisellaan meitä häiritsi. Alkuun myös Ikean kassiin laitettiin pari namia ja ohjatun noutokapula nostettiin kassin viereen ja siihen namia päälle. Tästä lähdettiin sitten liikkeeseen........ virhe saatiin heti pian esille ja Jessica totesikin, että Inka ei paljoa ota itteensä, vaikka sitä hieman komentelin eli hyvin iloinen Inkuliini. Välillä tehtiin käännöksiä ihan Jessican iholla, kun hän oli kyykyssä edessä pallo kädessään. Jos katsoi niin huomautin ja esim. 6 askeleen päässä kehun vasta.......... Piahan on tehistreeneissä mua jo huomauttanut liian nopeasta kehusta, joten siitä taas muistutus.

Sitten haettiin namipurkki kentälle ja se jäi häiriöksi, sekä vinkulelu peliin, kun Inka menetti kontaktin niin nappasin pannasta mukaan ja käskin seuraamaan. Yllättävän hyvin Inka kesti, vaikka yleensä se juoksee mua karkuun, jos nappaan pannasta. Seuraamisen käännökset hieman välillä levis, kun tehtiin niin paljon, mutta nyt en kiinnittänyt siihen huomiota vaan pelkästään kontaktiin ja lähellä pysymiseen. Ääntelyä varsinkin alkuun oli aika paljon, mutta senkin jätin nyt huomiotta, koska Inkan vire oli aivan liian korkealla ja sitä pystyy hieman tasapainottaan. Palkkana narulelu.

Kerran pirulainen pääsi varastaan kupin päältä kolmesta nakista yhden ja saamastaan ryöpytyksestä Inka ei paljon välittänyt, oli vaan sen näköinen, että ehdinpäs ottaa yhden.

LUOKSETULO

Mun pitäisi olla rennompi ja ei panikoida, aika hyvin se tuli siinä lähellä, eikä näyttänyt yhtään niin pahalta kuin kuvittelen itse. Liikkeiden välejä on palkattava eli keskitytään nyt myös niihin. En edes pyri seurauttamaan vaan sillain lähettyvillä vasemmalla puolella.

Ensin näytin meidän luoksetulon tänään ja sieltähän ne kaikki ongelmat tälläkertaa näkyikin. Inka alkoi iniseen, pysähdykset oli MUN mielestä vain kohtalaiset ja aivan tämänhetkistä tasoa. Jessican mielestä kokonaisuus kuitenkin näytti hyvältä, joten ei kannata harjoitella nyt pysäytysten nopeutusta mitenkään liikkeen muodossa eli vaihtoehtoina kierättäminen tai se namin heitto ja siitä pysäytykset. Muuten voi kokonaisuus rikkoontua. Sitä ääntelyä hoidettiin sitten sillä namitreenillä, jota hieman olin jo Inkalle kaavaillut. Ei tartte välittää, vaikka nouseekin syömään namin eli sillä ei niin väliä. Nyt kotona ensin opetan Inkalle sen namin luvalla oton, ihan hyvin jätti käskystä namin rauhaan. Ensin etenin vaan ekalle merkille ja siitä lupa syömään ja käsky sivulle ja sitten matkan pidennys ja sama juttu. Keskittyi ihan kivasti.

KAUKO-OHJAUS

Tässäkin näytettiin meidän ongelma, siis tekninen ongelma, joka tällä kertaa ei ollut pahimmillaan. Ongelma on maasta seisomaan ja seisomasta maahan, täytyy vaan nyt treenaa läheltä niin, että opetan Inkaa nousemaan suoraan ylöspäin. Jessica totesi kanssa Inkan takapään aika eläväiseksi, mutta jo muutaman Jessican kanssa tekemän nousun jälkeen tuntuu siltä, että kyllä näitä pystyy parantaan. En itse olisi osanut kättä pitää tuossa kohtaa miten se Jessicalla oli, joten saas nähdä kuinka onnistun tässä. Jessican käsi oli vaan paikallaan ja Inka nousi siihen, liikuttamattaan takaosaa ja maahankin meni tosi siististi, joten ei auta kuin tehdä vaan läheltä töitä.

**************
Sitten Lumon vuoro, jolta katsottiin sivulta maahanmenoa ja kyynäreiden alasmenoa sekä metallinoutokapulan pitoa sekä luoksetulon maahanmnenoa ja viimeiseksi vielä seuraamista. Hyvin tässä näki, kuinka Mariannen askelpituuden pidentäminen vaikutti koiran liikkeeseen parantavasti. Tuota täytyy huomioida itsekkin.

Sivulta maahanmnenoa palkattiin niin, että apparilla oli rasia koiran vasemmalla puolella ja kun maahanmeno sivulta oli hyvä sai Lumo hakea namin. Sen jälkeen tehtiin niin, että Marianne heitti namin suurin piirtein samaan kohtaan. Myös pitää rauhassa odottaa, että ne kyynäreet menee alas ja palkka tulee vasta siitä, eikä korjauksesta.

Metallihypyn kanssa kahdeksikkoa esteellä ja ei oteta kapulaa pois vaan annetaan ns. "tiputuslupa" ja palkataan sitten. Toinen juttu mitä voisi tehdä on se, jota jo aiemmin olen tehnyt eli hyppäyttänyt kahdella esteellä, väliä pitää olla sen verran, että pystyy askeltaan.

Mitenköhän se Leon maahanmeno luoksetulosta otettiin. Rauhoitettiinko ensin namilla niin, että sai luvalla ottaa muutaman namin ja sitten kutsuttiin ja heitettiin nami rinnanalle ???? (Marianne menikö näin). Olitko ensin itse niin, että olit Leon sivulla ja sai siinä ottaa ja sitten vasta menit kauemmas ? (hitsi kun en muista). Eli ei mennyt noin vaan otettiin vaan askel kohti, kun annettiin käsky ja heitettiin nami rinnan alle.

Seuraamista kanssa tehtiin namikeoilla, jolloin palkka ei tule ohjaajan kädestä => tätä Jessica suositteli kokeileen myös Inkalle, mutta tähän ei sitten saa jäädä kiinni. Tämän voi sitten kaivaa taas käyttöön ajoittain. Ensin namikeko eteen ja kun keskittyy suu kiinni hyvin niin luvalla saa ottaa ja sitten askel eteenpäin ja palkka siihen alas ja saa ottaa, kun pitää sen kontaktin ja sen jälkeen taas muutamia askeleita enemmän ja välillä, jopa käännöstä sinne väliin ja taas palkkaus sieltä maasta.

1 kommentti:

  1. Ei siinä luoksarin maahanmenossa ollut sen ihmeempää, kun askel kohti koiraa jos on hitautta siinä maahanmenossa ja namin heitto tassujen väliin, kun menee maahan. Ei ollu tässä osiossa mitään namilla rauhoittamista.

    VastaaPoista