tiistai 11. syyskuuta 2012

08.09.2012 EVL1 -tulos Siuntiosta Inkalle

Kisa-aamu valkeni aurinkoisena, mutta oma mieli ei sitten ollutkaan kovinkaan korkealla. Olin yrittänyt olla kotona mahdollisimman normaali, vaikka siellä olo ahdisti, mutta yritin luoda Inkalle mahdollisemman vähän stressiä. Inka kun on erittäin herkkä ja huomaa kyllä, ettei kaikki ole kohdillaan. No onneksi perjantaina päivällä sain puhelinsoiton, jonka avulla sain perjantain vietettyä hieman rauhallisemmin mielin, mutta varsinkin alkuviikosta olin huomannut Inkan vaistoavan mielentilani ja läähätti kovin kotona. Treenattukkaan ei pahemmin oltu.... keskiviikon lisäksi torstaina pikatreenit Mariannen kanssa ja nekään ei mennyt ihan putkeen, kun Inka ohjattua teki hieman turhan tiukalla kaarteella. Tunnarin tein perjantaina illalla meidän talon nurkalla nurmelle.

Aamulla kävin nappaamassa Mariannen ja Leon matkaan kohti Siuntiota ja sainpahan samalla purkaa hieman tuntemuksiani, joten itse asiassa kisapaikalle tultaessa olin jo vähän paremmalla mielin ja pystyin keskittymään tulevaan kisaan. Tiesin jo etukäteen, että Inka olisi luokassaan ensimmäinen koira. Hieman myös hermostutti, kun emme tieneet vielä paikallaoloihin mennessä Z:n järjestystä tai tulisivatko liikkeet putkeen. Siinä sitten kehään mennessä sitä kyseltiin.

Liikkurina tällä kertaa oli mies, joka kuitenkaan ei nyt herättänyt Inkassa minkäänlaisia suuria tunteen ilmaisuja :) ja Tuomarina toimi Hannele Pörsti !

Olin heti valmiina Inka odottamassa maassa, kun toinen paikallaoloryhmä saapui kehästä pois. Kehässä oviaukossa oli hyppyeste, jota jo kammoksuin sisään mennessä, ettei vaan koira ajautuisi sille. No eipä se ajautunut tietenkään. Liikkeiden väliset siirtymät olivat valtavia ja homma tehtiin kokonaan putkeen sääntöjärjestyksessä. Liikkeiden välien ongelmien kanssa lisäksi aiheutti päänvaivaa lentävät ötökät taas kerran, kun ne häirisivät pikkurouvaa oikein urakalla. Tällä kertaa ei kuitenkaan ampiaiset, mutta jotkut muut öhkömönkiäiset.

Itse menetin liikkeiden välin hallinnan jo Z:n alussa, kun minut ohjattiin Z:n merkin väärälle puolelle ja korjasin sitten itse oikealle puolelle merkkiä ja en saanut Inkaa viritettyä liikkeeseen, kun liikkuri tuli kertomaan törppöjen värejä ja muita kovin lähelle meitä. Inka yritti moneen kertaan hieman hivuttautua lähtemään kehästä palkalle ja jouduin vähän korottaan ääntäkin. Itse liikkeet se teki hyvin, mutta ensimmäisenä olleen seuraamisen alussa se ekan kulman jälkeen oli ihan pihalla, mutta sen jälkeen seuraaminen lähti toimimaan kuin sormeniskusta. Seuraaminen kyllä tuntui jatkuvan ja jatkuvan, normaali, hidas ja juoksu oli saman pituisia kaikki ja tehtiin samalla kaavalla sahaten, luulin, ettei se lopu ikinä !!!!!!!

08.09.2012 SIUNTIO EVL, Tuomari: Hannele Pörsti

1. Paikalla istuminen = 10
2. Paikalla makuu = 8 / oli kuulemma alussa inahtanut, mutta sitä en kyllä ihmettele, itkee tällähetkellä sitäkin, jos menen vieraassa paikassa vessaan ja sai myös allergisen kohtauksen leikatulle kuivalle heinälle, videolta myös huomattu, että liikkuri käveli sitten yhden ylimääräisen rundin koirien ympäri

3. Seuraaminen = 7 / videolta ihan kivaa katsottavaa, paitsi se ensimmäinen käännös ja lopussa kanssa yksi kontaktin tiputus, mutta oli puuduttava seuraaminen, ihmettelin kyllä, että Inka jaksoi
4. Z:ta = 8 / en saanut viritettyä, alussa paikkasekoilua yms. / seuraaminen karseeta, asennot oikein / keskimmäinen väli lyhyempi kuin muut ja siinä taisi olla vähän kaikilla ongelmaa ja käännös oli kovin lähellä aitaa, jolloin ainakin isoilla koirilla ei ollut tilaa kääntyä kunnolla, jos pitäisi olla se puolimetriä
5. Luoksetulo = 7 / seisominen taas vähän venyi, mutta enpä tiedä rokottiko siitä ollenkaan kun mun mielestä pysähtyi kuitenkin kohtuullisesti, saattoi olla, että lähti ääntelystä (ainoa kokeen ääntely, lukuunottamatta ne pari piippiä paikallamakuussa)
6. Ruutu = 10 / mitäpä tuosta sannoisi, siirtymä hillittömän pitkä ja siinä vaikeuksia, en ehtinyt virittää merkille, mutta Inka hoiti homman hienosti, merkille ilman ääntä ja merkiltä ilman ääntä ruutuun ja loppu hoitui hyvin / ruutu tuntui olevan aika lähellä ja sen takia koiran kulma sivulle tuloon aika huono, mutta loppuperusasento taisi mennä ihan hyvin, vähän intensiivisempi olisi saanut olla.
7. Ohjattu nouto 10 / en taaskaan ehtinyt merkille virittää, ei ääntelyä kapuloita viedessä, hyvin merkille ja hyvin nouti oikean merkin ja palautus vauhdikas, oikein kiva
8. Metallihyppynouto 10 / taas sydämmen tykytystä, kun siirtymä suoraan kohti kehän sisääntuloaukkoa, mutta itse suoritus oli erinomainen
9. Tunnari 10 / oikein hyvä, ravilla palautus, äänetön sivulla
10. Kauko-ohjaus 6 / ylimääräinen käsky ekaan nousuun ja ennen vikaa maahanmenoa valui, jolloin annoin lisäkäskyn juuri oikeaan aikaan, joka pelasti liikkeen, eteneminen oli jo aikalailla vähentynyt

TULOS: ELV 1, 273 pistettä ja sijoitu 3/7 !

Voiton veivät Marianne ja Leo 311 pisteellä hienolla suorituksella, joten ihan hyvällä mielellä lähdettiin paluumatkalle ja illalla vielä analysoitiin kisavideoita ja saatoin ihailla Inkan työskentelyä liikkeissä ja "itkeä" liikkeiden välejä. Kauas tiputtu Hyvinkään kisan hienoista liikkeiden väleistä ;) !

Hieno tyttö se kuitenkin on ja minä kun epäilin sen turnajaiskestävyyttä, kolmet kisat kahden viikon välein, enpä olisi uskonut ja vielä sekin rasitteena, että henkinen puoli meikäläisellä aivan romahduspisteessä ja Inkakin aivan varmasti on tilanteen tasalla. Myrskyjä se on kokenut ennenkin ja tietää milloin mulla on ongelmia !








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti