Tämän päivän muistan valitettavasti pitkään ja se saattoi maksaa Inkan koko palveluskoira uran. Inkalla oli bh-koe Kotkassa Saksalan kentällä kokeessa, johon oli rajattu koirien lukumäärä 15:sta, joten odotin pitkää iltaa. Inkan kanssa koe pitäisi olla lähinnä läpihuuto juttu, mutta eipä ollut yhtään onnea matkassa.
Kun tulin paikalle ja ilmoittauduin, niin listassa oli mielestäni 3 koiraparin verran osallistujia. Olin yllättynyt koirien vähyydestä ja vielä enemmän kun osottautui, että meitä oli vain kaksi, kun lopulta koiria oli tulossa vain kolme ja labbis ei koskaan ilmestynyt paikalle.
Ilmoittautumisen jälkeen vein Inkan pissalle. Kaikki vaikutti hyvälle ja Inka tuli autosta innoissaan ja korvat höröllä. Käytiin vähän kentän reunalla ja Inka näytti kiinnostuneelta ympäristöstään, eikä myöskään näyttänyt hermostuvan raivokkaista haukunnoista autoista. Otin pikkuisen auton vieressä paikallaoloa ja ihan nätisti makasi.
Valitettavasti kesken kaiken pissalla käynnin aikana tuli valtava pamaus, joku ampui ihan lähellä haulikolla. Inka pikkuisen alkoi vetämään, mutta käskin kulkemaan nätisti. Sitten tuli toinen pamaus ja en nyt enää muista tuliko lisää. Kävelytin Inkaa, enkä antanut sen kiskoa ja lopulta Inka käveli vieressäni ihan remmi löysällä. Autoon viedessä hieman läähätti, mutta ei pahasti ja ajattelin, että annan olla autossa rauhassa, koska Rommi rauhoittaa sitä.
Kun aloitimme koirien tarkastuksen oli Inka jo autosta haettaessa ihan mukavasti rauhoittunut ja levollisen oloinen. Hieman se ahdistui tuomarin Häkkisen Vesan lääppimisestä, koska Vesa ihastui siihen niin kovasti, että lääppi sitä ihan tosissaan ja tutki päätä ja luonnonkorvia ja niin edelleen. Vähän liikaa Inkalle 
näin vieraan mieshenkilön lähentelyt.
Ilmoittautumiseen mennessä kaikki näytti vielä ihan hyvältä. Vähän Inkaa häiritsi kun parina ollut dobberi uros alkoi ärhennellä Inkalle. Siirryimme aloituskohtaan, koska olimme aloittamassa suorituksen ensimmäisenä parimme mennessä paikallaoloon. Siinä Vesan puhuessa ja juuri valmistautuessa liikkeelle lähtöön tuli taas oikein kunnon haulikon jysäytys ja se oli siinä. Inka nousi ylös istumasta ja jouduin kolmeen otteeseen komentamaan sen takaisin istumaan. No arvatenkin seuraaminen remmissä oli lähinnä autolle pyrkimistä eli remmi kireellä (olin muutamaan otteeseen kompastumassa Inkaan) ja vapaana seuraaminen kanssa jatkui samaa kaavaa. Jouduin kokoajan kehumaan, houkuttelemaan ja komentamaan sivulle, mutta selvittiin koko kaaviosta ja Inka jopa istui henkilöryhmässä.
Jäävissä liikkeissä seuraamisessa pyrki taas autolle ja jouduin komentaa sivulle. Jäävät liikkeet teki heti käskystä ja malttoi olla paikallaan odottamassa käskyä. Tuli sivulle luoksetulossa suoraan. Yllättäen paikallaoloon mennessä Inka oli yllättävän rauhallinen ja totteli ensimmäistä käskyä ja mielestäni jäi aika rauhallisena paikalleen. Tovin kaikki menikin hyvin, mutta sitten pamahti uudelleen, ääni ei enää ollut kovin lähellä, mutta koska minä kuulin niin arvaten koirakin kuuli, koska aivan heti sen jälkeen Vesa vilkaisi Inkaa ja tiesin sen nousseen ja näinhän siinä kävi, paukun kuultuaan nousi istumaan ja hetken kuluttua valitettavasti liikkui yli oman mittansa eli seisoi.
Toisaalta hetken kesken kisaa mietin, että keskeytänkö, mutta päätin, että en voi niin tehdä eli jos Inka nyt pääsee autolle karkuun niin siinä sitä ollaan ja se tulisi varmasti toistumaan.
Kyllä sitten harmitti, koska Inkan koviin ääniin siedätys on mennyt niin hyvin ja pysynyt jopa äänien kuultua maassa paikallaan (ja vielä kaikenlisäksi levollisena, paitsi ennen kisaa launtaina) ja ei ole reagoinut ampumiseen millään pakoreaktiolla. Sain sen pidettyä tosiaan kentällä, että ei karannut autolle (Rommin luokse) ja pystyi vielä vastaamaan joihinkin käskyihin, mutta ei seuraamiseen. Tämä tuli mitä pahimpaan aikaan ja kun bh-kokeeseen ei nykyään kuulu ampuminen. Nyt pitäisi siedätys aloittaa uudelleen ja tilanteessa, jossa koira on päässyt reagoimaan kisatilanteessa.
En ikinä olisi selvinnyt tilanteesta ilman tuomarin tukea. Häkkisen Vesa kokoajan rauhoitteli ja käski kehumaan ja kannustamaan Inkaa. Ajattelinkin, että entäs, jos kisan tuomari olisi ollutkin ihminen, jonka arvostus collieen olisi ollut jo ennestään huono. Myöhemmin Vesa sanoikin, että "älä vielä luovuta, oli tosi huono säkä, että sorsastavat siinä takana pellolla, vaikka siihen ei lupaa olekkaan" ja jatkoi, että "Inka kuitenkin näki, että se osaa ja pystyi kuitenkin tekemään jäävät liikkeet ja suorittamaan osan istumisistakin seuraamisessa" !
Dobberin kaupunkiosuus pidettiin sitten siellä kentän vieressä, koska yleisöä oli paikalla ennemmän kuin pienessä kylässä (about 20 - 30 henkilöä). Kaupunkiosuuden jälkeen kysyin sitten Vesalta, että voinko mennä kentälle uusimaan Inkan paikallaolon ja sain luvan käyttää kenttää muutenkin hyväkseni niin paljon kuin halusin. Yleisöä oli vielä paikalla koko meidän korjaavan treenin ajan lähes yhtäpaljon kuin aiemmin.
Otin paikallaolon ja kävin ensin vain 10 askeleen päässä ja heti palkkaamassa. Sen jälkeen 20 askelta ja palkkaamassa. Lopuksi 30 askelta ja odotin aika kauan ennenkuin menin palkkaamaan, tarkkailin kuitenkin Inkaa peilin kautta ja se oli aivan rauhallinen.
Sen jälkeen palasin kohtaan, josta seuraaminen alkoi ja kun Inka otti kontaktin niin palkkasin välittömästi heittämällä patukan sivulle. Inka pystyi ihan hyvin leikkimään ja roikkumaan patukassa, mutta mitään kovaa vastustamista ei ollut. Sen jälkeen otin seuraamista noin 5 askeleen verran ja palkkasin taas heittämällä patukan vasemmalle ja taas leikittiin. Sen jälkeen narupallolla pyörien muutama liikkeestä istuminen ja kerran maahanmeno. Sen jälkeen luoksetulo niin, että patukka oli leuan alla. Inka tuli kuitenkin sivulle suoraan, joten uusin sen, vieläkin vähän huonosti eteen, joten otin vielä kolmannen kerran, jolloin tuli hvyin ja palkkasin patukalla. Annoin Inkan kantaa patukan autoon, mutta mitään kunnon draivia ei ollut, mutta ei kyllä tiputtanutkaan patukkaa.
Päivän ainoa hyvä anti oli, että pystyin siihen, että en lähtenyt heti ajamaan kotiin häntä koipien välissä, vaikka eihän siinä ollut kiva kuunnella taas niitä ylistäviä lausuntoja colliesta, kun hyvinhän tiedetään, että niitä ei muutenkaan palveluskoirapiireissä pahemmin arvosteta. Jäin yleisöstä huolimatta tekemään tärkeän paikkauksen Inkalle, joka oli puolessa tunnissa taas saavuttanut jonkinmoisen toimintakyvyn. Seuraaminen olisi vieläkin ollut siinä jamassa, että en halunut yrittää sitä sen enempää kuin vain tuon liikkeelle lähdön kontaktissa ja oikealla paikalla.
Kotimatka olikin sitten raskas ja surkea. Samalla tuli sitten purkauduttua kaikki muutkin paineet ja pettymykset, joten jollain ihmeen kaupalla selvisin ehjin nahoin kotiin asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti